Haaste

Olen saanut haasteita ja ajattelin tänään ottaa vastauspäivän.

Näitä on hirveän kiva saada, vastauksia miettiessä tulee
samanlainen tunne kun silloin lapsena kun täytti ystäväkirjoja.

Nämä vain ovat jääneet tuonne luonnoskirjoitusten puolelle roikkumaan,
 osa kysymyksistänne on ollut niin kinkkisiä etten ole tiennyt mitä vastata
ja sitten olen vain tallennellut tämänkin kirjoituksen luonnoksiin vaan
ei kai tämä ole niin vakavaa.

Kiitos siis tästä jo jokin aika sitten
tulleesta mukavasta haasteesta N.

Näiden lisäksi Tosivanhan puolelle tulee tässä pian
vastaus kahteen muuhun saamaani haasteeseen
jotka sisältönsä puolesta sopivat paremmin sinne.

Koivukukkulalta tullut haaste menee näin:

" Haasteen säännöt...

    1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään
  2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
  3. Täytyy keksiä 11 uutta kysymystä
     4. Täytyy valita 11 bloggaajaa
5. Täytyy kertoa kenet on haastanut
  6. Ei takaisin haastamista

Minulta kysyttiin:

 1. Mikä on lempivuodenaikasi?

 Kesä!

2. Osaatko kävellä puujaloilla?

En ole koskaan kokeillut.

 3. Valvotko täydenkuun aikaan?

Valvon usein öisin koska se on itselleni miellyttävin vuorokaudenaika.
 Valvon siis todennäköisesti täydenkuun aikaan ja muinakin aikoina.

4. Osaatko leipoa ruisleipää?

En ole koskaan muistaakseni leiponut ruisleipää
mutta olen hyvä leipuri ja olen aika varma että
ruisleipäkin onnistuisi.

5. Mikä on lempiherkkusi?

Kysyn tätä mielelläni muilta mutta tähän on kuitenkin melkein
 mahdoton vastata. Ei ole yhtä ylitse muiden. Makea on ihanaa.
Niin granaattiomena kuin halvin euroshopperin
ikuisesti säilyvä kuivakakkukin.

6. Omena- vai appelsiinimehu?

Appelsiinimehu, tuorepuristettuna.

7. Pidätkö rannekelloa?

  En. Kello ja aikataulutus ahdistaa minua.
Lisäksi rannekello fyysisenä elementtinä ahdistaa.
Se on niin kiristävä ja en pidä ajankulun muistuttamisesta.

8. Minne haluaisit matkustaa?
  Minne vain. Se keski-amerikka nyt aina kiinnostaa.
ja kaikki toiset planeetat! Haluaisin asua Star trekin Enterprise-
aluksella tutustuen eri maailmoihin.

9. Makea vai suolainen?

Makea, makea. Aina makea.

10. Asutko yli 100 km päässä lapsuuskodistasi?

Kyllä.

11. Inhoatko haasteita?

En :)

Ja 11 asiaa minusta ovat... Onkohan enää sellaisia joita en ole
 vielä kertonut mutta kehtaisin kertoa? :) Anteeksi jos toistan itseäni.

1. Kun ahdistun, näen unta hampaista.

Hampaani alkavat unessa heilua, lopulta lähtee suureksi järkytyksekseni yksi.
Syljen sen pois ja koettelen kielellä veristä aukkoa suussani järkytyksestä
hiljaisena... Kunnes toinenkin hampaani heiluu, ja kolmas ja neljäs ja viides...
Lopulta suuni on täynnä irtohampaita kuin pikkukiviä ja tunnen veriset
hampaattomat aukot suussani ja koko olemukseni täyttää kauhu.

Uskomattoman voimakas kauhu-uni. Ehkä voimakkain teema mitä
koskaan näen ja minä osaan nähdä mitä kauheimpia painajaisia.

Hampaanlähtöuniin liittyy paljon symboliikkaa sillä ne
 ovat mielenkiintoisesti unia joita kaikki kansat ympäri maailmaa
näkevät ahdistustilanteissa. Tätä olisi joskus mielenkiintoista pohtia,
mistä tulevat saman tyypin unet samoista asioista joita ihmiset
 näkevät persoonasta riippumatta ympäri planeettaa.

Hampaanlähtöunihan symboloi kuolemaa mutta omasta kokemuksestani
vain ahdistusta. Nyt kun olen ollut lemmikeistäni stressaantunut, näin kolmena
yönä peräkkäin tämän unen. Ja näin on ollut aina stressi-aikoina.

Anteeksi jaarittelu mutta näistä hampaanlähtöunista on pakko puhua vähän lisää.

On siis jopa arveltu että uni tulee ihmiskunnan alkuhämäristä jolloin hampaat
olivat eloonjäämisen kannalta ehdottomat. Hampaaton kuoli pois kun ei voinut
enää käyttää hampaitaan työkaluina ja ruoan hienontamiseen ja hampaan
lähtö ja kuluminen tarkoitti vanhaa ikää ja niin kuolemaa. Eli oikeassa elämässä
koettu syvä ahdistus jää alitajuntaan mistä matelija-aivojen ikivanha vaisto käsittää
ahdistuksen kuolemanvaarallisena ja näyttelee hampaita koska niistähän se elämä riippuu :)

2. Voin myös nähdä todella hauskoja unia. 

Lentounet ovat suosikkejani.
Niissä on sama tuntu kuin oikeassa elämässä mutta huomaan aivan yhtäkkiä
että osaan lentää kun unessa kävellessä askel nousee yhtäkkiä ilmaan ja olen
kuin painoton. Lähden unessa testaamaan asiaa ja lopulta liitelen pilvien tasalla
aivan valtavan autuuden vallassa tehden pääskysmäisiä kieppejä ja surmansyöksyjä.

Hauskinta on katsella alla olevien ihmisten kauhun katseita heidän toki nähdessään
miten taivaalla on yhtäkkiä lentävä nainen. Unessa iloitsen siitä että voin pelotella
ihmisiä ja teen entistä ihmeellisempiä kieppejä oikein mahtaillen ja pröystäillen
että hahaa, katsokaapa, lentävä nainen ja näin hienot kiemurat! 

Kerran tosin eräs pelästynyt katselija otti unessani haulikon ja koetti
ampua minut alas! Tuolloin nostin vain pikaisesti lentokorkeutta ja niin oli
siitäkin selvitty!

3. Syksyssä pidän erityisesti hevoskastanjoista.

Hevoskastanjoita kasvaa usein puistoissa koristeena ja kesällä se on mitä kaunein
 kasvi massiivisine valkeine kukkineen. Ilmestys joka on niin komea että
tuntuu että se kuuluisi pikemmin tropiikkiin kuin suomeen.

Harmillisesti ihanan näköiset kastanjat eivät ole syötäviä, niissä
on saponiineja jotka estävät ravinnoksi hyödyntämisen mutta
kotikosmetiikkaan niitä voisi koettaa testailla. Se oikea kastanja,
jalokastanja ei muuten kasva suomessa. Liian kylmä.

Jokasyksyinen iloni on kerätä hevoskastanjoita.

Tiedän kaikki kotikaupunkini paikat jossa niitä on.

Eräs puu kasvaa hylätyn talon pihassa. Eräs toinen taas
keskellä kaupunkia. Se onkin suurin ja kaunein hevoskastanja
jonka tunnen. Eräs kolmas taas pienessä puistossa ja neljäs äitini
pihalla. Viides kasvaa mummolassa ja kuudes pienellä hautausmaalla.

Kerään kastanjoita ja punon niistä nauhoja ja pitkiä liaaneja.

Osan kutistan uunissa ja lakkaan ja näitä käytän
kaulakoruina. Kovettuvat eebenpuunmustiksi ja
kutistuvat pieniksi helmiksi jotka kestävät ja kestävät
varmaan ikuisesti.

4. Koetan joka vuosi kasvattaa keltaista kurpitsaa. Se ei ole vielä
koskaan onnistunut. Saan yleensä aina valtavat köynnökset ja paljon
kukkia mutta kukat eivät lähde kehittymään kurpitsan aluksi vaikka
pölytän niitä parhaani mukaan. Ostan joka vuosi uutta ravinteikasta
multaa ja serkkuni hevoset ovat tarjonneet omaa lannoitettaan mutta
 kurpitsa ei kasva. Ei koskaan. Tämänvuotiseni kasvoi peräti nyrkin
 kokoiseksi josta siitäkin olen kyllä kiitollinen.

5. Kun kirjoitan, en juuri katso näppäimistöä. Kirjainten paikat tulevat
suoraan aivoista. Aivoni ovat kuitenkin oppineet harmillisen tavan
mitä tulee näppikseltä kirjoittamiseen. Nimittäin kirjoitan aina sanan
"muista" sanaksi "musita." Mikä on musita? Ei mikään mutta
sormi-aivokoordinaationi näppiksella on kehittänyt sen
pysyväksi standardiksi sanalle "muista." Sitä näkyy täällä
jonkin verran sillä aina en huomaa sitä korjata.

6. Inhoan aamuja. Tutkimuksien mukaan ihminen on geeniensä määräämänä
joko aamuvirkku tai iltavirkku. Minä olen aina ollut iltavirkku. Ja tämä
asia ei muutu mitenkään, olen niin monta kertaa elämässäni kääntänyt
sisäistä kelloani sellaiseksi että heräisin aamulla mutta se ei onnistu pidemmän
päälle. En pidä aamuista missään muodossa, minusta aamujen valaistuskin on
aivan kammottava. Kylmä, paljas ja kova. Poikkeuksen tekevät vain kesäkuun
lopun ja aivan heinäkuun alun aamut mutta vain ja ainoastaan ne ja muutaman
viikon ajan.

7.Tänään syön ensimmäistä kertaa maa-artisokkakeittoa.
En ole koskaan syönyt niitä ennen. Äitini puutarhassa niitä kasvaa
mutta en ole raaskinut repiä kukkia maasta
vain kukan päässä olevan juurimukulan takia kun en edes tiedä
 pidänkö niistä. Mutta tänään sain tädiltäni niitä ison kasan
jotka kiehuvat juuri kattilassa. Saa nähdä pidänkö.

(Kirjoitin ylläolevan tekstin muutama päivä sitten,
pidin siis kovasti mutta ne aiheuttivat kovia
vatsavaivoja joka on ilmeisesti tottumattomalle
normaalia sisältämänsä sokerin, inuliinin takia)

8. Minulla on nykyään jonkinlainen keskittymiskykyhäiriö.

Minun on todella vaikea keskittyä vain yhteen asiaan.
Kun katson televisiota, en voi koskaan vain katsoa elokuvaa.
Minulla on pakko olla samalla tietokone tai kirja tai lehti
tai eläin sylissäni tai jotain muuta tekemistä. Koneellakin aina
toistakymmentä sivua auki joiden välillä hypin. Kirjojen lukeminen
on vaikeaa joka surettaa minua sillä olin ennen kirjojen suurkuluttaja.
Nyt on vaikea tarttua mielenkiintoisimpaankin kirjaan. Luen kyllä
edelleen mutta se on vaikeaa ja ainakin jalan on vispattava
maanisesti samaan aikaan ja lukemiseni ovat vähentyneet paljon.
Etsin asiaan ratkaisua lisäravinteiden parista, raportoin tuloksista
jos joku haluaa.


Kasvatin tänä vuonna paljon kehäkukkia koska rakastan niiden väriä. Peura söi joka-ainoan siemenkodan syksyllä. Joudun ostamaan siemenet ensi vuonna mutta olen iloinen että peura sai snäksinsä.

9. Pidän maalaamisesta sillä värit ovat minulle tärkeitä
ja maalatessa niillä saa läträtä.

Kävin itse aikoinani opettajankoulutuslaitoksen koulua eli meillä yhden
vakituisen opettajan sijasta olikin sarjoissa vaihtuvat opettajakimpat.
Vuoden aikana luokallani saattoi olla vaikkapa 50 eri opettajaa.

Näiden kirjoitellessa erityishuomioita oppilaista vanhemmille
lukee melkein jokaisen kirjoittamassa raportissa minusta
"ilmaisee itseään värien kautta" tai "ei voi elää ilman värien
käyttöä" tai muuta vastaavaa ja tämä pitää paikkansa. Saan
väreistä jopa epänormaalit kiksit, kuin aivan konkreettista
käsinkosketeltavaa energiaa. Värinäköni on myös hyvä
kouluaikaisten testien perusteella. Taannoin testasin nykytilaa
nettitestillä jossa oli useampi sata palikkaa jotka piti laittaa
sävyjärjestykseen ja sain kaikki sataprosenttisesti oikein
 ilman yhtäkään virhettä.

Kukkivaa punarahka?sammalta. Sammaletkin ovat niin kauniita.

En oikein ymmärrä esim. valkoisia koteja vaikka niitä ihailenkin ja pidän kauniina.
Minulle tulisi sellaisessa kodissa kylmä. Todennäköisesti juuri runsaan värimaailmansa takia
retromuoti- ja tyyli on sydäntäni lähellä. Usein huomaan kuitenkin pukeutuvani arkena mustaan
 sillä värien käyttö muokkaa energioitani ja ajatuksiani musiikin tavoin liikaa. Musiikkia en siis
juuri kuuntele koska minulle se on "aivohuumetta" ja värit kuuluvat tähän samaan kastiin. Nautin
molemmista kuin alkoholista, pieninä määrinä, muuten tulee aivan ympärihumalaan :)

10. Hyönteiset ovat minusta todella kauniita. Haluaisin itsekin kuvata 

hyönteisiä mutta minulla ei ole sopivaa kameraa. Tässä on esimerkiksi

muutama ihana kuva johon törmäsin hetki sitten.

Vihreä Isomittari kädessäni. Biologeilla on niin vähän mielikuvitusta.

Itse kutsuisin tätä vaikka... Jadesiiveksi? ;)

11. Olen syntynyt 11.11. Se sopii numeroksi 11 

kun en parempaakaan enää keksi!

 

Haastan seuraavat blogit:

 

Aika retroa!

Hattaralandia

Kukkapilli

Kirjeitä kartanonrouvalta

Lammasvillaprinsessa

Norjalainen päiväkirja

Rynttyliisan kotkotukset 

Sikses kiva paikka

Sininen tupa

Susannan työhuone

Väripläntti

Kysyn teiltä:

 

1. Kerro mukavin lapsuusmuistosi

(jos olen kysynyt tätä ennen,... Kerro toisiksi mukavin!)

 

2.Oletko joskus voittanut arpajaisissa? 

Mikä oli mukavin voittosi?

 

3. Mikä on lempimakeisesi? Älä sano vain "suklaa" vaan 

kerro mikä ja mikä merkki? Mitä siis ostat useimmin?

4.Onko sinulle tapahtunut jotakin selittämätöntä?

5. Kerro painajaisesi jonka muistat?

6. Kerro pienestä asiasta joka tuo arjessa sinulle iloa.

(Omani ovat esim. pirkan värilliset roskapussit ja earl grey-tee...)

7. Mikä on pahin paheesi tai piirteesi josta et pidä 

josta eroon pääsemällä elämäsi paranisi?

8. Joutuisit aikavääristymään ja palaisit nykyjärjelläsi ja 

mielelläsi aikaan jolloin olit 18-vuotias. Mitä tekisit?

9. Kerro kolme miellyttävää tuntemusta

10. kerro kolme epämiellyttävää tuntemusta

11. Tee tämä pikainen numerologinen tulkinta. Pitääkö se kohdallasi paikkansa?

Englanniksihan tuo on mutta suomenkielinen vastaava löytyy vaikka tästä.

 

Halloween Suomessa. Vai Kekri?

Olen useita eri lehtiä ja nettikeskusteluita lukemalla
huomannut että kuluva vuodenaika hämmentää monia.

Varsinkin kaupassa ihmetys iskee.

Kulkiessa tutun marketin käytäviä törmää vihannesosastolla

kurpitsoihin joiden pulleassa kyljessä istuu tarran muodossa 

mustanpuhuva silmäpari ja irvistykseen

 muotoutunut suu. 

Paistopisteellä myydään oranssinvärisiä muffinsseja 

joiden paksu kuorrute valuu mustakeltaisine strösseleineen
ainakin omasta mielestäni hyvin houkuttelevasti ja herkullisesti. 

Ja kassoille ehdittyä seisoo tavallisten makeistelineiden vieressä
tummasävyinen pahvihyllykkö jonka sisällä riippuu teräväkärkisiä
 noitahattuja, pimeässähehkuviä muovikurpitsoita ja pääkallokuvioisia
mustia ja oransseja ilmapalloja. 

Niiden alla laarissa makaavat vihreät,

siniset ja ruskeapupilliset silmämunat joiden
huomaa tarkemmin katsottuna olevan 

marmeladimakeisia.

Amerikkalaista humputusta, toteaa kai useampi aikuinen

 kaupassakävijä happamana. Ei tällaista

ollut ennen

Vaan oliko kuitenkin?

Ja miten?

Ja miksi?

Kaupoissa näkyvät Halloweenkrääsät eivät
 ole vain jenkkien humputusta, ei suinkaan.

Kyseessä on rituaalijuhla jollaisia on vietetty hyvin pitkään, tuhansia
vuosia ympäri maapalloa. Hyvin varhaisista ajoista saakka on aina ollut
 tapauksia, erikoisia tilaisuuksia jotka keskeyttävät arjen. Rituaaleja.

 Huippukohtia joita vaaditaan, jotta kaikki toimisi kuten pitää.

Jokainen varmaan tarkemmin ajateltuna toteaa saman surullisen
 seikan kuin minäkin; rituaalit ovat nykyään menettäneet merkityksensä.

Juhlistamme on tullut pintapuolisia kulutusjuhlia joiden suurin
merkitys on niiden tuoma tervetullut katkos ja loma työelämään.
Nykyään juhlitaan jos juhlitaan mutta ei enää oikein tiedetä että
mitä juhlitaan saatika sitten että miksi.

Näiden erilaisten ennen tiiviisti yhteisen ihmiskunnan kulttuuriimme
 kuuluvien rituaalien puute köyhdyttää meitä ja niiden myötä
kadotamme kosketuksen omiin juuriimme, esivanhempiimme

ja omaan historiaamme. Niistä muistuttaminen on tärkeää
ja siitä kirjoitan tänään.

Köyripukki

Läpi ihmiskunnan historian vuodenkiertoa ovat siivettäneet tietyt 

juhlapäivät. Suomessa tärkeä juhannus ilmenee muissa maissa erilaisina

kesän alun juhlina. Joulu ei ole ollut alun perin Jeesuksen syntymäjuhla

vaan jotain aivan muuta ja niin myös nykypäivän markettikäyntien

halloweenhumputus ei ole vain amerikkalainen perinne vaan pikemmin

vain eräs yleismaailmallisen vuodenkierron kunnioittamisen paikallisjuhla

joista samanlaisia on löytynyt lähes jokaisesta maasta. 

Tieto ja muisto näistä juhlista on kuitenkin
 kadonnut. Syypää löytyy pääosin kristinuskosta ja vain
 toisarvoisesti maalaisyhteiskunnan kaupunkilaistumisesta.

Voidaan sanoa että lähes jokaisen kristillisen nykyjuhlan taustalta

löytyy juhlallisuus joka on alunperin ollut jotakin täysin muuta. Tässä mielessä

kristinusko on tehnyt onnistuneesti paljon pahaa tuhoamalla monien kansojen
alkuperäiset uskomukset, perinteet ja juhlat lähes täydellisesti.

Näin on käynyt ympäri maailman ja näin on käynyt myös suomessa jossa
esivanhempiemme tärkeät maan ja omien menehtyneiden perheenjäsenien
muistelu- ja kunnioitusrituaalit ovat tyysti unohtuneet ja korvautuneet kliinisella 

pyhäinpäivällä joka mielletään hämärästi jonkinlaiseksi kirkkopyhäksi.

Markettien muoviluurangot eivät muistuta esivanhempiemme rituaalijuhlasta
 vaan amerikkalaisesta kertakäyttökulttuurista. Miten murheellista.

Marketeissa ja mainoksissa näkyvä amerikkalaisten
halloween on kulkenut suomessa ennen nimellä kekri.

Kekrin aikaan laitettiin pillit pussiin mitä tuli viljelyyn ja keräilyyn
ja kekrinä vaihtui vuosi. Kekripäivä oli vuoden viimeinen päivä
aikana ennen virallista kalenteria.

Vuosi vaihtui eri taloissa ja tönöissä kuitenkin eri aikaan
 sillä kekri päätti maataloustyöt ja niissä taloissa joissa
työt saatiin joko aikaisemmin tai myöhemmin päätökseen, juhlittiin
kekriä tietenkin eri aikaan, kuitenkin yleensä saman kuun sisällä.

Kirjoitin pääsiäisen alla lankalauantaista jonka vietto oli esivanhemmillemme
jotain aivan muuta kuin nykyään. Silloin laadittiin varhaisia kevättaikoja ja
suojeltiin karjaa, taloa ja sen asukkaita pahoilta voimilta. Samat taiat ja
rituaalit tuli toistaa Kekrinä sillä kuten lankalauantaina, myös kekrinä liikkuivat
henget, haltiat ja kuolleet. Mikäli kekriä ei juhlittu oikein tai ollenkaan, suuttuivat
henget ja esivanhemmat siitä pahasti ja huono onni lankesi talon päälle.

Kekriaamuna piti herätä mahdollisimman aikaisin ja pukeuduttiin
 parhaimpiin vaatteisiin. Myöhäinen herääminen merkitsi laiskaa
ja väsynyttä tulevaa vuotta ja asioiden sujumattomuutta.

Jo aikaisemmin oli valmisteltu tiettyjä ruokia ja talon tytöt olivat kehränneet
talteen kolme vyyhtiä lankaa kukin, tämä langan määrä merkitsi yltäkylläisyyttä
ja erityisesti avioliittoa tulevaisuudessa. Langattomuus kekrinä oli paha juttu
ja edesauttoi vanhaksi piiaksi jäämistä.

Heti hyvin varhain herättyä, ennen ensimmäistäkään tointa, kuljettiin
pimeässä navetalle. Karsinasta valittiin unenlämpöinen lammas joka
tapettiin siihen paikkaan. Lammas oli kekrin tärkein ruoka.

Joka talossa jolla oli siihen varaa syötiin lammasta ja varattomatkin
 koettivat saada lammasta pöytään hinnalla millä hyvänsä. Valmistettiin
verikeittoa ja verilettusia, talkkunaa, piirakoita, viinaa ja kaljaa, viiliä
ja rieskaa, paksua ryynipuuroa ja monenlaisia lihoja. Oravaakin suolattiin
ja uunissa paistiksi paistettiin päineen kaikkineen. Lampaan keuhot ja
 sisäelimetkin syötiin rasvoineen päivineen. Suolista tehtiin heti makkaraa.

 Oli myös mämmiä ja juustoa, kalaa ja limppua, paljon voita ja illalliseksi
saattoi olla metso- tai teeripaisti ja monissa taloissa syötiin pässin pää.

 .

Yhdeksän kertaa tuli kekrinä syödä. Ruoan runsas syöminen ja täydet
vatsat loitsivat runsasta ruokaa ja yltäkylläisyyttä jokaiselle tulevan
vuoden päivälle. Kekrinä oli myös tärkeää kestitä ketä tahansa vierailijaa
ja osoittaa perheen varakkuus siinä että ruokaa piisasi ja paljon.

Vierailija saapuessaan joutui kuitenkin ennen ruoan saantia kovistelemaan
talon väkeä sanomalla; "Kekriäkö vaiko uunia?!" (vrt. karkki vai kepponen.)

 Tähän tuli nopeasti vastata: "Kekriä! Kekriä!"
 ja johdattaa vieras notkuvaan veri- ja lihapöytään.

Jos talo olisi ollut kitsas tai ruokaa ei olisi ollut, oli vieraalla oikeus mennä
talon uunia rikkomaan ja tuhoamaan. Ruokaa oravapaisteineen tarjottiin myös
siksi että maagisena kekripäivänä onni oli helposti varastettavissa ja ellei
vierasta kestitetty, saattoi vieras ottaa ja viedä talon onnen mukanaan.

Kekri oli myös iso nuorison biletyspäivä. Palvelijoille ja nuorelle
talon väelle ripustettiin tuvan kattoon keinuja joissa keinuttiin ja
laulettiin, välillä syötiin ja jossain vaiheessa lähdettiin toisiin
taloihin vierailulle.

Nämä taloissa kulkevat uunin rikkomisella
 uhkailevat vierailijat nimittäin olivat pääasiassa nuoria naisia ja
 miehiä, "Köyrimörköjä" jotka olivat pukeutuneet merkillisiin
turkiksiin ja rääsyihin. Toisilla paikkakunnilla vain naiset ja tytöt
kiersivät talosta taloon Kekrittärinä pukeutuneena valkoisiin
lakanoihin yltäpäältä pelotellen lapsia ja vaatien kestitystä.

Merkillisellä pukeutumisella oli myös toinen syy, kun pukeuduttiin
vainajaksi tai haltiaksi, harhautti se aitoja vainajia ja muita aaveita,
kuolleita ja henkiä jolloin nämä jättivät "naamiaisasuun" pukeutuneen
henkilön rauhaan.

Eläimistä pidettiin myös (sitä lammasraukkaa lukuunottamatta)
kekrinä hyvä huoli. Siinä missä oli tärkeää että ihmismahat olivat
täpötäynnä, oli sama olevaisuuden tila myös eläimille luotava.

Eläinten ruokakaukaloita täytettiin päivän aikana moneen otteeseen ja
isännät kävivät myös kaatamassa viinaa hevosten ja lehmien appeeseen
Tärkeää oli että tärkeän kellokkaan korvaan oli varmaksi vakuudeksi
 lujaa kiljaistava:

"Nyt on KEKRI!"

*

 Päivän aikana lämmitettiin myös sauna. Kun sauna oli valmis, heitettiin
kipakat löylyt, huudettiin "Käkrittäret saunaan!" ja juostiin nopeasti pois.

Siitä hetkestä alkoi talon kaikkien vainajien, esivanhempien, suojelevien 
talohaltijoiden, aaveiden ja tonttujen saunavuoro. Yliluonnollisten
olentojen saunoessa talonväki jatkoi mässäilyä.

Vasta pitkän ajan kuluttua kun jo osa oravista, verikeitoista ja muista maukkaista
tarjoamuksista oli syöty, uskallettiin hieman arastellen mutta tuimina astella saunaan
meteliä pitäen jotta vainajat kuulisivat elävien saapumisen.

Kun elävän talonväen saunavuoro alkoi, siirtyi koko kuollut
konkkaronkka haltioineen, aaveineen taas sisälle tupaan
 syömään sinne talonväen jättämiä yltäkylläisiä ruokalajeja.

 .

Kun kekripäivä alkoi tehdä loppuaan, eivät rituaalit olleet tulleet vielä
päätökseen. Ruokapöytään lapattiin lisää herkkuja vainajien yösyötäväksi
ja vakavin mielin asetti jokainen tuvan ikkunalaudalle oman suolarakeen.

Jos jonkun rae oli aamulla sulanut, kohtasi tulevana vuonna tuota henkilöä
kuolema tai sairaus.

Valojen tai päreen sammuttua alkoi lopulta hiljaisuus
 ja seuraavana aamuna alkoikin kokonaan uusi vuosi.  Kristinuskon levittyessä
suomeen ei Kekristä päästy pyhäinmiestenpäivän myötä sittenkään kertaheitolla
eroon vaan sitä vietettiin yhä hiljaisuudessa vain pilkallisesti todeten että
kekrinä nykyään vaan ne ”pyhät miehet muka mouskutteloo”

*

Kun nyt lähipäivinä näette markettien hyllyillä "amerikkalaishumputusta"
kuten verisen näköisiä hyytelömakeisia, luurankoleivoksia tai näette ehkä
illalla kadulla lakanaan aaveeksi pukeutuneen juhlijan matkalla illanviettoonsa,
muistakaa että kaiken tämän vierasmaalaisentuntuisen jenkkimeiningin takaa
löytyy meidän kaikkien suomalaisten oma ja aito alkuperäinen kekrimme
jonka vieton aloittamista uudelleen kannattaisi itsekunkin harkita.

Lopuksi on sanottava että jos asiaa nyt tarkkaan mietitään, on kenties sen aidon
suomalaisen verikeiton, ihravellin ja paistetun oravan tai keitetyn pässin pään
sijasta paljon mukavampi maistella edellämainittuja hurjannäköisiä ja kenties
jopa amerikasta tuotettuja makeisversioita...

Vai onko joku kenties eri mieltä?!

Hauskaa kekriä jokaiselle!

Pihlaja, "Kettukarkki," Vallila ja Fazerin wanhoja makeisia

Tätä aihetta kohtaan minulta löytyy varsin ristiriitaisia tunteita!

Mieleeni muistuvat ensin lapsuuden ylänaapurissa asuvat

lapset jotka eivät voineet allergiansa vuoksi syödä mitään

muita karkkeja kuin kettukarkkeja. Ajatus oli itselleni sekä

puistattava että järkyttävä. Että ei mitään muita karkkeja

kuin kettukarkkeja?

Se oli kauhistuksen huippu.

Fazerin Pihlaja-marmeladikaramellit ovat olleet minulle

 kammotus nuoresta iästä saakka. Kumimainen mutta silti pehmeä
 narskuva rakenne yhdistettynä puhtaaseen imelän sokerin makuun ja
jo makeisen tuoksukin lähettää väreet hiipimään selkäpiihini.

Ei kiitos siis kettukarkeille ja tiedän
että en ole kammoni kanssa yksin.

Ja silti, silti niitä on pakko rakastaa sillä olennainen osa

karkkia on sen design joka tässä tapauksessa on harvinaisen

onnistunut ja aikaa kestävä.

Fazerilla on ollut pitkän historiansa aikana satoja poistuneita

tuotteita. joita aina välillä kaihoisasti katselen heidän vanhoista
tuoteluetteloistaan vaan Pihlaja on syytä tai toisesta pitänyt pintansa 

vuosikymmenestä ja mullistuksesta toiseen kokonaista 117 vuotta.
 Niin kauan Pihlajaa on myyty. Ja koska maku ei voi olla suosion syy,
on sen pakko olla pakkaus! Ja nyt tuo pakkaus on tulossa koteihimme
 meitä kaikkia ilahduttamaan... Nimittäin erilaisina

sisustuskankaina.

Kuvat Fazer/Vallila

Ongelma asiassa on nyt se että aina kun näen ihanan kettukarkkikuvion,

saan välittömästi suuhuni pihlaja-karamellin maun ja nenääni sen tuoksun. 

Siis hajun. Pahan hajun. Vaikka en ole koko tuotteeseen koskenutkaan

varmasti 25 vuoteen. Kuitenkin tuollaiset verhot haluaisin...

Pihlajakarkin nykyinen punakeltainen design on itse reseptin ikään
verrattuna varsin nuori, vain 40 vuotta. Aina kun on kyseessä jokin
kiehtova kuvio, jään aina miettimään kuka alkuperäisen kääreen suun-
nitteli ja piirsi? Usein se varsinainen tekijä jää suuryrityksen brändin
alle harmillisesti. Kovin ärsyttävää! Kunnia sille jolle kunnia kuuluu!

Hieman ärsyttävää on myös että "Pihlaja"-karamelli ei enää edes
sisällä pihlajaa eli pihlajanmarjoja joka kuitenkin on ollut makeisen
kaikkein keskeinen ja tärkein ainesosa... Jääpä linnuille enemmän
talvisyötävää mutta silti...

Lähdin itseasiassa etsiskelemään kuvaa alkuperäisestä pihlaja-karamellin
kääreestä sillä olin varma sellaisen jossakin nähneeni. Ahkeran
parin tunnin selailun ja paperipinojen tutkiskelun jälkeen sen löysinkin
kuten myös vanhoja Fazerin tuoteluetteloita.  Kettukarkkihan on Fazerin
 kaikkein vanhin yhä myynnissä oleva makeinen ja oli hieman murheellista
 huomata hintaluetteloissa sen nimi keskellä kymmeniä muita makeisia joita
ei enää ole.

 

Miltä kuulostavat mm. "Kalifax," "Jodi-tussin," "Väkevä," "Pierrot," 
"Maamansikat, "Tonkin pavut," "Jockey club," ja "Eri kiva?" 

Nuo nimet lähettäisivät isovanhempamme ja iso-isovanhempamme
heti nostalgiatripille nuoruuteen jossa moisista makeisista
nähtiin ihania päiväunia.

"Aatami," "Eeva," "Ritva," "Mary" ja "Mintella" taas eivät ole nimiä
Fazerin tehtaan työntekijäluettelosta vaan konvehteja. Joita ei enää ole.

Luetteloita (sylki suusta valuen) lukiessani kysymyksiä mielessäni
 herättävät "Secunda-sekoitus" ja merkillisen kuuloisat makeiset
"Sipuli," "Retiisi," sekä "Vihannes." 

"Jääpalat tölkeissä" taas on luo ihanan mielikuvan; sadunomaisen
lasipurnukan täynnä eri väreissä välkkyviä kovia karamelleja.

 "Pompadour," "Marie Antoinette-rakeet," "Nizza," "Gismonda,"
 "Boules de Gomme," "Barcelona-pastillit," "Vallaspähkinä,"
 ja "Princess-mantelit" taas luovat mielikuvan kovasti kansain-
välisista hienoista herkuista joiden hankkiminen harvoihin ja
valittuihin hetkiin on täytynyt olla jotain aivan erikoisen hienoa.

Alkuperäinen Pihlaja.

Kiinnostavaa on myös tietää että Fazer on tarjonnut vuosikymmenet
toisensa jälkeen sekä hääkonvehteja että myös hautajaiskonvehteja.

Mitä tulee kauniisiin, ylellisiin suklaarasioihin joita vietiin vierastuliaisiksi,
lahjoiksi ja mielitietylle, niissä löytyi.  "Aatelisneito," "Auringon lasku," 
"Matkalle lähtö," ja "Kultaside" "Canterburyn katedraalista" puhumattakaan.

Itse rasioiden ulkonäköä kuvaillaan ihanin mielikuvin kuten: "suuri
samettirasia" tai "kulta-arkku." Nämä kaikki kuuluvat sarjaan "hienointa
 konvehtia." 

Aatelisneito on maksanut 150 markkaa vuonna 1940 kun taas
hienoin rasia valikoimassa eli "Leimattu Kultaetiketti" on ollut
huiman hintainen maksaessaan 230mk eli 61 euroa nykyrahassa!

*

Palataksemme ylläoleviin printteihin, joulun jälkeen keväämmällä
kauppoihin saapuvat Fazerin ja Vallilan yhteistuotantona valmistamat
kankaat ja tekstiilit kettukarkki ja karkkipäivä.

Odotatteko sitä innolla vai inholla?

Mitäs mieltä te olette kettukarkeista?

(Lopuksi on vielä pakko kertoa eräs juttu. Voitin
joitain kuukausia sitten arpajaisissa vaikken
 muistanut edes osallistuneeni. Arvatkaa mitä?)

Pin-up ennen ja jälkeen

Olenkohan kirjoitellut kuuluisasta mainospiirtäjä Gil Elvgrenistä ennen?

Hetkinen, selasin arkistojani ja tokihan olen, täällä. 

 

Tuossa samaisessa linkissä sivuankin

 itse aiheen syntyjä syviä, lukaiskaa

jos kiinnostaa.

 

 Ja se aihe! 

 

Pin-up-maalaukset joiden eräs kuuluisa luoja Gil oli. 

 

Näitä kaunisvärisiä vähäpukeisia pin-up-tyttöjä näemme nykyään jo jopa

niinkin erikoisessa yhteydessä kun keittiön sisustustavaroissa, piparipurkeissa

ja jääkaappimagneeteissa. Ja tänään he näkyvät vaihteeksi täällä. Mutta ei ihan 

perinteisessä muodossa sillä nyt omasta mielestäni huippumielenkiintoisesti

 alla olevat kuvat esittävät totuuden itse kuvien takaa.

Katsokaa itse. Aikansa photoshop in action (ja 

huomioikaa toki myös naisten kauniit alusasukerrat.)

 

 

Mäkisen kuvastimen kukkapeili ja kauhua Tosivanhassa

Tässä olisi nyt tämä aikaisemmin mainitsemani peili.

Retrokodin vakio tuli lopulta minunkin kotiini.

Nimittäin tämä monelle tuttu Mäkisen kuvastimen kukkapeili.

Törmäsin siihen sopuhintaan kirpputorilla. Ei minulla ole sille vielä
paikkaa mutta paikka järjestyy ennemmin tai myöhemmin. Ja

sopuhintaan ja sopuhintaan, peili maksoi parikymppiä.

Teiniaikojen kirjahyllyni teiniaikojen kirjoineen. Varhaisteininä keräsin Angelica-kirjasarjaa...

Nykyään löydän paljon kaikkea hauskaa kirpputorilta sopuhintaan, eli
täysin arvoiseensa hintaan mutta haluaisin ostaa vain halpaa.

En tahtoisi maksaa esineen arvoista hintaa vaan tahtoisin tehdä
koko ajan älyttömän halpoja löytöjä ja sitten voisin anteeksi-
pyytelevästi todeta krääsänkeräyksestäni "mutta kun se
maksoi vain kaksi euroa."

Tällaisista ostoksista en taas voi niin todeta sillä
parikymppiä on parikymppiä ja minulla on entuudestaan
ihan hyvä peili. Mutta ei toisaalta Mäkisen kukkapeiliä.

Mäkisen kukkapeilit ovat silti edelleen hinnoissaan joten
olihan tämä parinkympin ostokseni sentään ihan ookoohintainen.

Uustuotannon nykypeilit maksavat viitisenkymppiä johon lisätään 

vielä postikulut, nettikirppareilla hintana on 30-40e plus ne postikulut.

Sain omani paljon halvemmalla mutta tunnen silti tästä ostoksestani
pientä morkkista koska se oli periaatteessa ihan turha. Mutta onko

mikään näin söpö ikinä turhaa? En tiedä. Soma se on kuitenkin.

 Tämä minun peilini näkyy myös 
vuoden 2010 postimerkissä.

Luin huvikseni mistä nämä kuvastimet ovat tulleet ja katselin itse firman

historiikkia. Tämäkin peili tuli minun kotiini Kaarlon ansiosta. 

Kaarlo-niminen mies perusti siis itselleen 1920-luvulla valokuvankehysbisneksen 

Tyrvään tienoilla mutta iski varsinaiseen kultasuoneen saatuaan tuntemattomia

reittejä pitkin käsiinsä peilien valmistuskaavan. 

Peilien valmistus ei olekaan niin yksinkertainen asia ja tuolloin 20-luvulla

sellaisten valmistaminen oli edelleen melkoinen salatiede. Vaan Kaarlopa

laittoi toimeksi ja perusti Mäkisen perheyrityksen joka viitisenkymmentä

vuotta myöhemmin tuotti runsaat määrät näitä 

kukkapeilejä kotien ja mökkien iloiksi.

 1970- ja 1980 luvun markkinoilla myytiin tällaisia nimipeilejä.
Tässä omani. 

Myöhemmin perheyritys myytiin Finnmirrorille mutta 

kukkapeilejä ei unohdettu vaan ne otettiin uustuotantoon ja niitä 

voit katsella tästä linkistä. Kiitokset Kaarlolle ja Kaarlon lisäksi 

myös Tuula Lintiselle. Hän oli nainen peilien designin takana.

1920-luvulla siis peilien valmistuskaava oli kiven alla. Kivistä

puheenollen, juuri niitä olivat alkuperäiset peilit: hiottuja kiviaihioita.

Juttu jatkuu tästä Tosivanhan puolella kun olen saanut kerättyä
sinne tarpeeksi materiaalia. Ihan piakkoin kuitenkin. Kerään
sinne siis tosiaan erilaisia peiliin liitettyjä uskomuksia kuten myös
juttua peilin historiastakin.

Se nimenomainen kirjoitus ei ole vielä valmis mutta
sen sijaan naputtelin sinne tulevan pyhänpäivän ja halloweenin
ja pimeiden iltojen kunniaksi aika karmean tarinan. Käykää siellä
lukemassa kun ne jutut eivät enää tänne pupuleipomon puolelle kuulu.

Mystiset vintage-Pastirolit

Muistetut, kaivatut ja rakastetut Pastirol-pastillit

loi Oy Merijal Ab-makeistehdas vuonna 1972. 

Merijal myytiin pariin eri otteeseen ennen kuin se fuusioitiin

Leaf-konserniin vuonna 1992. 

Ennen Leafille siirtymistään

Merijal kuitenkin kuului kansainvälistä kauppaa 

käyvälle Rettig-perheyritykselle.

 Ja sen ajan peruja ovatkin nämä

minua ensin kovasti kummastuttaneet mainokset.

Jos katsotte tätä hämyistä kuvaa tarkasti, huomaatte että koko 

ylärivi on yhtä Pastirolia täynnään. 

Miten merkillisiä Pastiroleja!

On appelsiinia, yrttiä, sitruunaa ja

 omenaa tavallisten tervaisten lisäksi.

Suomalainen Pastirol ei ole kelvannut aina

aluperäisessa asussaan ja niinpä on ryhdytty

 nimileikittelemään.

 Pastiral.

.

Britannian markkinoille tehtyjä vadelma-Pastiroleja. 

Kovasti seitsemänkymmentlukuisen näköinen pakkaus.

.

Tässä kuvassa taas naapurimaata

varten valmistettuja sitruuna-Pastiroleja.

"Maustettu luonnollisilla ainesosilla!"

Ja saman aikakauden Anis-Pastiroleja.

Tässä taas näitä erilaisten yrttien makuisia pastilleja.

Ainakin minttua, anista, kuminaa, eukalyptusta ja lakritsia

on näissä pastilleissa ollut. Kannessa kukkien vieressä on 

aivan pienellä yrttien nimet.

*

Kokonaan Pastirol poistettiin tuotannosta vuonna 2001

sillä tilastojen valossa kovien karamellien myynti 

ei enää ollut kannattavaa. 

Viimeisenä kuvassa ihan suomen markkinoille 

valmistettuja hunajatäytteisiä Pastiroleja.

Maistuisiko?

ELÄINHAASTE

Olen kirjoitellut juttua peileistä.

Tein hienon peililöydön kirpputorilta, sitten löysin
erään nostalgisen käsipeilini romulaatikoideni kätköistä
ja lähdin selvittelemään peileihin liitettyjä uskomuksia ja tapoja.

Monet peileihin liittyvät uskomukset liittyvät sattumoisin kuolemaan
(minkä huomaatte sitten kun oikeasti julkaisen sen kirjoitukseni peileistä)
mutta koska kuolema on juuri käväissyt luonani ja koska nyt on tietty
teemaviikko, päädyinkin lykkäämään peilikirjoitusta ja aloitin
 kirjoittamaan jostain ihan muusta.

.

Muutama viikko sitten eläinlapsisarjastani lähti melko 

traumaattisesti eräs jäsen ja olen vellonut sen jälkeisissä itsesyyttelyissä.

On aina vaikeaa menettää lemmikki mutta vaikeinta menettää
lemmikki tietäen olleensä itse osasyyllinen sen kuolemaan vaikka
ei olisikaan halunnut toiselle muuta kun kaikkein parhainta.

Tiedän kyllä että sellaista on elämä ja elämään kuuluvat alut ja loput.
Välissä voi vain yrittää tehdä parhaansa ja niin olen kuitenkin
tehnyt. Aina se vain ei riitä.

...Eikä tällaisestakaan asiasta tietenkään saisi oikein edes puhua sillä muihin
eläinlajeihin kuin kanssa-ihmiseläimiin ei yleismielipiteen mielestä saisi
 kiintyä aidosti ja on kulttuurissamme edelleen paheksuttua pitää eläintä millään
lailla ihmisen vertaisena.

Moni kokee jopa asiakseen syvästi paheksua toisen itsenäisen ihmisen tunteita
 eläimen kuoleman takia joiden olemassaolon oikeutukseen kenelläkään ei
pitäisi koskaan olla mitään nokankoputtamista. Mutta yllättävän moni kuitenkin
kehtaa sanoa tai antaa ymmärtää että kuulepa, sinä et nyt saa tuntea surua koska
 se oli vain eläin. Että sinulla ei ole noihin tunteisiisi oikeutta.

Hurjaa että joillain on reippautta mitätöidä toisen tunteita noin.

Anteeksi nyt kanssalajikumppanini, te ette tietenkään kaikki ole tällaisia.

Asia nyt vain on niin että olen vuosien aikana menettänyt monta rakasta
perheenjäsentäni ja joka kerta se riipaisee. Olipa lähtijä ihminen tai jonkin
muun lajin jäsen.

Ihminenkin on vain eläinlaji muiden eläinlajien joukossa. On aika ahdistavaakin
että monet eivät tiedä että ihminenkin on vain eläinlaji. Toki ihmeellisen älykäs
ja erikoinen eläinlaji mutta vain eläinlaji. Muiden joukossa. Ja ne muut lajit ovat
myös tärkeitä, varsinkin ne jotka olemme ottaneet perheisiimme. Ja kun
lähdön paikka tulee, kenties yllättäen ja kivuliaasti, se jättää jälkeensä surun.

Sellaista surua pitäisi kunnioittaa aina eikä koskaan arvottaa kenen suru on
arvokkaampi ja mistä syystä sillä suru on henkilökohtainen kokemus.

*

Kuten olen useasta blogista lukenut, nyt on meneillään eläinten viikko.

Kansainväliseltä kannalta sen aloituspäivänä on maailman kaikkien eläinten
päivä (eli myös meidän ihmisten) ja sen lopetuspäivä on eläinten suojelijan
Franciscus Assisilaisen päivä. Suomessa näiden päivien välistä viikkoa
on vietetty eläinten viikkona jo 54 vuotta.

Tämän vuoden teemaeläin on kissa. Eikä turhaan, surullisesti saimme
tälläkin viikolla lehdistä lukea miten edelleen kissoja hylätään luontoon joka
vuosi yli 20.000 kappaletta. Mikä valtava määrä. Mikä ihmisiä vaivaa?

 .

Eläinten viikon kunniaksi kehoitan teitä lukemaan tästä vanhan kirjoitukseni.

Olen sinne koonnut keinoja miten sinä voit henkilökohtaisesti auttaa
muita eläimiä.

Säät ovat kylmenneet joten linnut kaipaavat talviruokintaa
ja siilit kaipaavat kunnollisia talvipesiä. Eläinsuojissa on monia eläimiä
jotka kaipaavat kotia ja muista myös tuotantoeläimet. On meneillään myös  lihaton
kuukausi joka muistuttaa meille että lihantuotannossa on suomessakin eläimen
kannalta vielä paljon ongelmia.

Vaihda vaikka syksyn kunniaksi tehotuotetut kananmunat
 luomukananmuniin ja solidaarisuudesta ja kunnioituksesta elämää kohtaan
 jätä lattialla arasti hiipivä hämähäkki liiskaamatta ja kuljeta se paperilapun
ja juomalasin avulla ulos... Se hämähäkki takuulla pelkää sinua enemmän
 kuin sinä sitä.

Olen saanut viime aikoina paljon mukavia haasteita joihin kyllä
pian vastailen sen lupaan. Mutta näin ensimmäisen kerran teen nyt myös
oman haasteeni jokaiselle blogini lukijalle:

Tässä on perhe.

Haastan sinut tekemään
tällä viikolla mahdollisimman monta hyvää ja huomioivaa tekoa
eläimiä kohtaan ja haastan sinut ottamaan aiheen käsiteltäväksi
blogissasi jos sinulla sellainen on. Mitä sinä teet sen
hyväksi että eläimillä on hyvä olla?

Haastan sinut keskustelemaan eläimistä lastesi kanssa.

Ottamaan puheeksi mikä on oikea tapa kohdella eläimiä ja miten kaikkea
elämää kannattaa kunnioittaa.  

Haastan sinut pohtimaan arjen mentaalisen
laatikon ulkopuolelta ja miettimään minkälaisia tekoja sinä teet arjessasi
jotka koskettavat muita eläinlajeja. Teetko eläimille enemmän pahaa
kuin hyvää kenties tiedostamattasi? Voisitko tehdä enemmän? Saamatta siitä
itsellesi muuta kuin tiedon että teet oikein?

Haastan sinut myös olemaan tällä viikolla aivan erityisen huomioivat
omia lemmikkejäsi kohtaan. Oletko antanut lähiaikoina huollettaville
eläimillesi niin paljon huolenpitoa ja huomiota kuin ne ansaitsivat?

Jos sinulla on tuotantoeläimiä, voit heitäkin hemmotella vaikka vain
vähän aikaa oikein olan takaa antamalla uudet pehkut ja vaihteeksi
ylimääräisen rapsutuksen korvan taakse.

Kiitä myös itseäsi jo niistä hyvistä tavoista ja valinnoista
joita jo nyt teet arjessasi eläinten hyväksi.

Yksikään teko ei ole turha vaikka se tapahtuisi
 vain yhden kerran tai
vaikka vain yhden viikon ajan.

 

 .