Suolataikinan/taikataikinan resepti ja vinkkejä

Enää kaksi päivää jouluun.

Tänään olen suorittanut joulusiivousta. Joka vuosi se tulee tehtyä liian myöhään mutta silti se on

oudolla tavalla kivaa. Aina kun kerron ihmisille pitäväni siivoamisesta käsitän antavani valheellisen kuvan itsestäni koska yleensä olen laiska siivoaja.

Mutta silloin kun siivoan, siivoan kunnolla. Ja jouluna siivoan kunnolla.

 Ja tänään olen siis siivonnut ja siksi tämä joulukalenterin luukkukin avautuu näin myöhään.

Paketoin siivouksen lomassa pakettini näin hienoihin retrovaikutteisiin papereihin. Siis näihin kahteen ekaan oikealta. Nuo siniset ostin hyllypapereiksi ja mustan muuten vaan. 

Tänä vuonna suomeen rantautuneesta Tigeristä on tullut lempikauppani,
siellä soitetaan Beatlesia, Beach boysia, John Lennonia, Jefferson airplanea,
Simon & Garfunkelia... Ja krääsä on kauttaaltaan 60/70-lukuvaikutteista.

Ihana krääsäkauppa! Ja vielä halpa.
Halpaa retrohenkistä krääsää... se on minulle paha yhdistelmä.

Tein taikataikinasta joulukuuseen koristeita ja
 samalla kummipojan pakettiin näitä Angry
birdsejä. Ne ovat 8-vuotiaalla kova sana. 

Tuo taikataikina onkin mielenkiintoinen materiaali,
siinä on niin paljon suolaa että se on ihan varteenotettava
askartelumateriaali, kestää, ei pilaannu ja kivikovaa. Ja nyt
käytäntö opetti minulle myös muutaman siihen liittyvän vinkin.

Paras suhde aineisiin on ensinnäkin 1 osa suolaa, 1 osa jauhoja, puolikas osa vettä.

Lopputuloksen kannalta tärkeää on paistolämpö ja aika, huomasin että monessa ohjeessa
paistolämpö on ihan liian korkea, 150C oli monessa reseptissä suositeltu aika joka on aivan liian
kuuma, tuossa lämmössä käy niin että massa alkaa kuplia ja siihen muodostuu ilmataskuja
jotka pilaavat koko homman. Mitä matalampi lämpö, sen parempi ja pitkä paistoaika,
useita tunteja, vaikka 12 niin hyvä tulee.

Kiukkuiset linnut pakettikoristeina jotka voi myöhemmin
ripustaa vaikka kuuseen... Ja siellä on myös paukkukarkki,
 niitäkin Tiger-kaupasta ;)

Siitä aikaisemin mainitsemastani suklaajoulukalenterista
leikkelin nämä pakettikortit. melkein joka hahmolla on jokin
 jouluinen tehoste kuvassa mukana joten sopivat paketteihin.

 Ainakin naispuolisten lahjoihin... 

Ystävälleni tein lahjaksi nämä korut.

Myöhemmin vaihdoin kultaiset lukot hopeaisiin
kun katsoin että ne sopivat paremmin. Helmien hohto
 ei kyllä yhtään näy tässä kuvassa, ihan hyväkin että se
romukamerani hajosi niin voin hankkia uuden ja paremman. 

Pikkumarsu tässä tuli uteliaana katsomaan mitä heidän
lepotyynylleen laitettiin, jos se vaikka olisi jotain syötävää?

 Ulpu taustalla katselee rauhallisesti ja vähemmän optimistisesti,
hänen supernenänsä kyllä haisti ettei siellä ainakaan mitään namia ole.

Joululahjaostoksia

Olen jo miettinyt jonkin verran joululahjoja vaikka syksyhän se vielä on.

Elämäni on yhdestä paikasta toiseen siirtymistä joten pitää hiukan suunnitella mitä hankkia Helsingistä mitä ei saa sitten pikkukaupungista.

 Vuokra-asuntoni ikkunasta

 Auringonlaskut kyllä näkyvät asuntooni hyvin

Tilasin tänä vuonna parista eri nettikaupasta halpoja makeanvedenhelmiä. Makeanvedenhelmet tulivat joitain vuosia (varmaan jo useampia vuosia, en ole oikein ajan hermoilla tässä asiassa) sitten yleisille markkinoille ja nykyään oikein hyvänlaatuisia helmiä saa (erityisesti kun hoitaa kokoamisen itse) nettikaupoista kun ennen niitä voi ihailla vain kultakauppojen kiskurihintaisissa ikkunoissa. 

Helmet eivät koruina ole jokaisen makuun mutta ei kai kukaan voi kieltää että ne ovat kauniita silti? 

Minulla on vain ollut moraalinen ongelma simpukoiden kanssa. En ole ikinä kyennyt satuttamaan mitään eläintä, en isoa enkä pientä enkä halua mielelläni myöskään osallistua moiseen. En siis tapa kärpäsiäkään vaan vaanin niitä mehulasin kanssa jonka avulla lennatän ne sitten ikkunasta ulos. Tosin hyttysten kanssa menee joskus hermo, sen myönnän. 

Faktahan vain on että aito makeanvedenhelmi tulee jonkun onnettoman simpukan sisältä ja minulla on niitä helmiä tuossa aika kasa. 

Koska simpukan on kuoltava helmen vuoksi, on helmien joskus ajateltukin tuottavan epäonnea. 

Itseasiassa ennen on vahvasti uskottu että helmiä ei saisi antaa lahjaksi sillä lahjoitettaessa niiden mukana seuraa epäonni, vain ostettaessa pahalta onnelta välttyy. 

Tämän kirouksen voi kuitenkin murtaa jos henkilö joka helmet saa lahjaksi, antaa lahjoittajalle muodollisen summan rahaa, vaikka nykypäivänä viisisenttisen. 

Itse en joululahjoiksi tarkoitetuista helmistä ala rahaa vaatimaan, ehkä "kirouksen" murtaa se että saan todennäköisesti itsekin vastalahjan eli tavallaan maksun. ;)

No niin, netin syövereitä siis tutkittuani vaikuttaisi siltä että pienikokoisen simpukan hermojärjestelmä on niin kehittymätön ettei se kykenisi tuntemaan kipua vaikka täyttä
varmuutta ei asiasta ole. Tälla lepyttelen itseäni vaikka täysin jees-olo ei asian suhteen olekaan.

Näista helmistä teen erilaisia koruja, rannerenkaita, kaulaketjuja, sormuksia.. Olen erikseen ostanut muita korutarvikkeita kuten vaijeria, vaijerin pään suojia, lukkoja, sormuspohjia, helmilankaa... Tänään olen niin poikki että menen aikaisin nukkumaan mutta huomenna sitten luovat voimat käyttöön ja saa nähdä millaisia ensiyritykseni näiden helmien parissa ovat.

Mitä te ajattelette helmistä? Kauniita? Onko vaikea ajatella sellaisia käyttävänsä?

Marjastusta, suota ja karpaloita

Vasta eilen vakuuttelin että noista kertomistani reseptikorteista ei tule ruokaa tehtyä
mutta jo tänään tuli tuo totuus murrettua ja tehtyä vanhanaikaista retrojälkkäriä.

 Ensin aineet haettiin suolta. Tämä oli jo toinen tai kolmas kerta tällä viikolla.

Paljon suota.

Karhunsammal kukkii

Poimiminen on kivaa mutta myös raskasta. Koska suovedessä joutuu seisomaan tunteja eivät paritkaan villasukat päällekkäin pidä kohmetta pois varpaista. Jalkoihini sattui kylmästä tämän kuvan aikana niin paljon että minun oli pakko istua hetkeksi alas vain jotta saisin saappaat pois vedestä ja veren jälleen kiertämään.

Tänään oli myös ensimäinen kerta ikinä kun oikeasti näin sateenkaaren pään. Tässä kuvassa sitä ei näy mutta yhdessä vaiheessa kaari ulottui ihan selvästi maahan saakka, olisin vaikka voinut halutessani kävellä istuksimaan sateenkaaren valoon. Kukatietää jos siitä vaikka olisi löytynytkin se aarre, vaikka joku muinainen suohauta!

Lopulta kädet ja varpaat olivat niin lamassa kylmästä että oli pakko lähteä mutta kävin vielä yhdessä ihanassa paikassa. Suon lähellä on valtava rinne johon kaivetusta suuresta aukiosta kaivetaan kiviä ja hiekkaa. Siellä tuli ihmeteltyä varmasti tunnin verran sillä etsin talven kivenmaalaus-askarteluprojekteihin muutamia pyöreitä kiviä.

Löysin myös täydellisen pienen sydänkiven. Tuli tunne kuin se olisi
odottanut siellä minua. En vain harmikseni muistanut ottaa siitä kuvaa.

Niin ja kotona sitä retrojälkkäriä.

Parasta mitä karpaloista voi tehdä on karpalokiisseli ja kermavaahto sen sivussa.

Kiisselissä karpaloiden oma maku tulee parhaiten esiin.
 Kermavaahtoa ei ollut joten sitten kerroskiisseliä.

Vain nämä kaksi jäivät jäljelle. Hyvää!

Pimeässä hehkuvat, fimo, koru

Aikuistuessa jotkin asiat jäävät lapsuuteen, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Oma ihastukseni pimeässä hehkuviin juttuihin ei ole muuttunut miksikään. 

Silloin 80/90-luvuilla tuntui olevan jos jonkinlaista hehkuvaa juttua. 

Muistan erityisesti pääsiäismunien sisältä jonain vuonna löytyneet pimeässä hehkuvat liskot ja sitten tietysti ihanan Dream glow barbieni joka ihan todentotta loisti pimeässä yhtä voimakkaasti kuin mainoskuvassakin. Ja hehkuu muuten yhä edelleen, puku on minulla tallessa ja tuli sitä tässä hetki sitten ihasteltua.

Viitisentoista vuotta sitten makuuhuoneeni katto oli täynnä pimeässä hehkuvia tähtiä ja planeettoja.

Satunnaiset muroni taas popsin nykypäivänä mielelläni stockalta ostetulla lusikalla jonka varsi on jättimäinen pimeässä hohtava kummitus... Ja sellainen tylsähkö juttu kuin tavallinen salaatti maistuu jollain lailla jännittävämmältä kun sen rouskii menemään haarukalla jonka varsi on pimeässä hehkuva, virnistelevä luuranko. Säännöllisesti tipauttelen myös kirjoja Amazon-nettikaupasta tilatessani ostoskoriin erilaisia pimeässä hohtelevia maaleja ja kynsilakkaputeleita...!

Vaikka näin alhaalla fluoresenssin suossa ollaankin niin on sanottava että tällä hetkellä kotonani pimeässä hehkuu vain tämä tuorein näpertely jonka ripustin kattokruunun lenkkiin toistaiseksi roikkumaan.

Muistelisin etten ole tätä täällä blogissa ennen esitellyt. Toki tämänkin kaulakorun tekemisestä on jo mennyt muutama hetki, voi olla että se on ollutkin täällä ennen?

Olin onneni kukkuloilla kun löysin muovailtavat fimo-massat askarteluliikkeistä.

Karkkiaskin kokoinen vakoinen pala muovailuvahan kaltaista massaa maksaa n.2e. Uunissa paiston jälkeen se on kivikovaa. Ja siitä voi tehdä oikeastaan mitä vain.

Ja sitä on myös pimeässä hehkuvana! 

Tämä kyllä kääntää katseita baarissa, kokouksissa ym. tilanteissa joissa valot himmennetään hetkeksi. Niin hillitty vaalea kaunotar vaikka siinä kauluspaidan katveessa mutta hieman himmeännetyssä huoneessa alkavatkin kanssakollegat hieraista silmiään kerran jos toisenkin :)

Mielikuvitukseni nyt vain tuntuu hetkellisesti taantuneen. En oikein keksi enää mitä muuta hauskaa voisin pimeässä hehkuvaksi muotoilla ja kuitenkin vain taivas on rajana.

Yhden tiedän sentään; avaimenperä on seuraavana liställani. Minulla on paha tapa kotiin tullessa nakata avainnippuni vähän mihin sattuu ja sitten sitä saa etsiä välillä loputtomiin. Tulevaisuudessa etsintöjä helpottaa yksinkertaisuudessaan se että napsauttaa vain valot hetkeksi pois päältä.

Ravintolapäivä / Fimo / Englanninlakritsi / Napit

Minä olen niitä ihmisiä jotka alkavat heräilemään
vasta siinä kello kahdeksan jälkeen illalla. Huolimatta siitä
että ylös olisi noussut aamuseitsemältä.

Lapsesta saakka vireystasoni on noussut aina vasta iltaisin.
Yleensä nukunkin päivätorkut joka mahdollistavat tämän
 itselleni luonnollisen rytmin ylläpidon.

Viikko sitten oli jälleen kansainvälinen ravintolapäivä.
Hauska tapahtuma joka kaiketi on vasta vuoden vanha.

Tuolloin kuka tahansa Maija Meikäläinen voi perustaa oman
 kahvilan tai ravintolan oikestaan minne vain ja minkälaisella
 konseptilla tahansa eikä lupia tarvita eikä kysellä.

Päivää ennen h-hetkeä sain päähäni perustaa oman pop-up
 kahvilan joten eräs taannoinen yöni meni näissä puuhissa:

Nämä raa'at munkit ovat jotenkin niin hellyttävän näköisiä. Tekisi mieleni melkein nyppiä ne rasvasta ja paijata niitä.

Huh mikä homma mutta pari sataa munkkiä syntyi ja seuraavana aamuna myös joka ainoan myin parin tunnin sisään. 

Keittiö jälkeenpäin oli hävityksen kauhistus.

Seuraava ravintolapäivä on elokuussa, luulen että munkkitehdas pyörähtää jälleen silloin käyntiin.

Viime yötä edeltävänä yönä otin käsittelyyni tannoin kirpparireissulta ostamani 50 sentin mekon. Se on musta, kauluksessa jonkinlaista kuviointia ja se oli aivan liian iso. Ommella surautin sivuista isot lovet pois ja lyhensin helman, kiva sitä tulikin mutta tosi tylsän näköinen. 

Viime yönä palasin asiaan päätettyäni että halusin jotain kivaa kaulukseen ja sitten keksin:

Askartelun paha puoli on se inhottava sotku :(

Muovailin polymeerisavesta englanninlakunappeja. Uunipaiston jälkeen niitä kelpasi ommella kolttuun samalla kun dvd:ltä pyöri perinteinen askartelu/puuhailusarjani Buffy Vampyyrintappaja.

Tuli aika kiva! 

Hauskinta oli että pitäessäni mekkoa hetken ylläni minua häiritsi koko ajan jokin. Ensin en ollenkaan ymmärtänyt mikä minut sai kurkkimaan kohti koristelua vähän väliä, aivan kuin olisin nähnyt jotain ylimääräistä. Vasta hämärään eteiseen mentyäni tajusin mistä oli kyse; koko rinnukseni hohti pimeässä!

Olin näemmä vahingossa käyttänyt lakunappien valkoisiin osiin fluoresoivaa eli pimeässä hehkuvaa massaa. Se kun on päivänvalossa aivan valkoista ja vain oikeaan valkoiseen verratessa, hyvässä valaistuksessa, siinä saattaa ehkä huomata aavistuksen vihertävää hehkua. :D

Nyt minulla on sitten tosi sopiva hamonen vaikka
 työhastatteluun makeistehtaalle jossa arvostetaan
käsityötaitoa ja hupimieltä.

Tästä koltusta revitään vielä paljon iloa!

Hämmentäviä joululahjoja

Pupuleipomon keittiössä harrastettiin
 itsenäisyyspäivänä vähän tavallisuudesta poikkeavia asioita.

Vuorossa oli itsetehtyjen joululahjojen valmistusta ja puuhaan
varustauduin puhtain raaka-ainein kattaen melkein koko
ruokaympyrän. Löytyi herkullisia luomukasviksia sekä
 kotimaasta että ulkomailta unohtamatta mahtavan tuoksuvia
mausteita joiden aromit leijuvat nenässäni vielä tälläkin hetkellä.

Tahdon lisätä tähän blogikirjoitukseen myös muutamia kuvia jotta voitte nähdä itse.

Mitäs sanotte tästä sievästä maksamakkarasta? On takuutuoretta ja
omin käsin suomalaisista raaka-aineista valmistettua.

 Tai entäs tästä lauantaimakkarasta? Eikö se ole melkein kuin taideteos?

Lauantaimakkara on näitä unohtuneita klassikoita joita ei tarpeeksi
arvosteta, kenties siksi sitä syntyikin keittokattilassani.

Viipale tätä tekee voileivästä kuin voileivästä juhlan,
varsinkin hiukan paistettuna. Mikä kalpea namipala!

Näiden herkkujen tekeminen ei vielä riittänyt vaan lisää löytyy!

Lihaisempaan makuun menee sitten tämä seuraava riistamakkara.

Eettistä ja maukasta! Tuoksu uhkuu lihaisuutta ja
 rasvaa tähän on käytetty todella, todella rutkasti!

Mausteissa ei varsinkaan ole pihistelty, löytyy monenelaista,
eksoottisempana mausteena kaneli mutta sopi tähän tosi hyvin.

Varsinainen luksusherkku, toisaalta tuli kyllä kilolle hintaakin.

(Kunnon makkarassa on mukana paljon ihraa.)

Mutta mitä nyt?

Kenties mietitte olenko mennyt pettämään 15-vuoden
kasvissyöntini ja kääntänyt uuden lehden elämässäni?

Ei sentään.

Näillä lihakaupan tuotteilla voi moiset likaiset ajatuksen pestä
 taivaan tuuliin tai likaviemärin pohjalle. Kyllä hyvin vaahtoaa!

Tottakai kun kasvissyöjä valmistaa porkkana- ja avokadosaippuaa
tulee luonnollisena lopputuloksena jotain mikä muistuttaa makkaraa.

Näin maailma toimii, sitä saat mistä sinulla on puute, kun annat niin saat. Selkeästi
koska olin uhrannut energiaani valmistamalla joululahjoja muille ja koska keittiössäni
 ei ollut ollut pitkiin aikoihin (koskaan) makkaraa, ajatteli universumi yhdistää hyvät työt
 ja antaa minulle ikäänkuin omien kätösteni työn kautta tätä elämästäni selkeästi
 puuttuvaa yhdistetta hinnalla millä hyvänsä.

Innostuin saippuanteosta pari vuotta sitten  joten tarkoitukseni oli tänäkin
vuonna palata saippuanvalmistuksen pariin mutta tällä kertaa olla hieman
kokeellisempi. Vuosi sitten esim. keittiössäni valmistui tavallisia piparminttu-
 ja laventelisaippuoita ilman sen ihmeempiä kikkailuja joten tänä vuonna
 ajattelin kokeilla jotain erikoisempaa.

Nettiä tutkiessani huomasin että.

ihmiset lisäilivät mitä ihmeellisempiä ainesosia saippuamassoihinsa. 

Porkkana oli eräs aines jota halusin itse ehdottomasti kokeilla sillä

sen lisäämisestä saippuaan pitäisi syntyä kaunis oranssi väri. 

(Tämä on oikeasti melkein valkoinen...)

Kokeilin myös avokadoa. Jep, siitä tulee saippuaan erityinen kosteuttava elementti
ja sen lisäksi se luo saippuaan kuulemma kauniin kirkkaanvihreän, melkeinpä
smaragdisen värin. On se ihmeellistä mihin luonnonaineilla pääsee.

(Maksamakkarasaippuaa... Ja voinappisaippuaa.. Huomatkaa maksamakkarasaippuan (lue-> avokadosaippuan) Ihastuttava vihreys. Melkein silmiin sattuu tuo vihreää vihreämpi loiste, eikö?)

Tähän jouluiseen saippuaan (riistamakkaraan) tuli mm. kanelia, neilikkaa, hunajapipari-nimistä tuoksuöljyä sekä suikaleita vanhasta vaniljasaippuastani...

Vaan silmä näkee makkaraa ja hämmentyy. 

Nyt sitten, tässä lihakaupan tuotteita katsellessani olen hiukan mietteliäs. En oikein tiedä mitä sanoa maailmankaikkeudelle joka tahtoi sattumanvaraisesti luoda jotain sellaista jota en uskonut käsieni kautta valmistuvan ikinä.

Iloinen puoli tässä sentään on että en todellakaan tule olemaan ainoa ihminen joka joulun jälkeen peseskelee kätösiään pihvillä. Joululahjoja kun minun piti tekemän ja joululahjoiksi nämä päätyvät.

Vaikka väkisin.

(Tai tuntuu että nimenomaan väkisin.)

(Onnistuneita (ei värin puolesta) porkkana-avokadosaippuoita. ...Ja vähän maksamakkaraa eli epäonnistuneita, minikokoisia avokadosaippuoita.)

Muovipussin kaavoilla kasseja

Tässä kirjoituksessa näkyvä kangas on vihdoin jatkojalostunut!
Eihän siinä mennytkään kuin vain puolitoista vuotta. 

Nuo perhoset löysin pyykkitupani rompelaarista jonne ladotaan kaikki asukkaiden
hylkäämät vaatteet ja ne olivat alunperin pussilakana. Lähinnä nuorten (ja vastuuttomien)
ihmisten asuttamassa rakennuksessa kun asutaan niin siellä on aika paljon yleensä tavaraa
 vaikka kerran kuukaudessa kaikki vaatteet kipataankin roskikseen.

Voin sanoa että tämä oli hemmetin vaikea tehdä
nimimerkillä armosta läpi koulun käsityötunnit.

Tunteja ja tunteja ja tunteja ja lukuisia taustalla pyöriviä Buffy
vampyyrintappajan tuotantokausia pyöri taustaviihteenä ennenkuin
 sain tämän onnistumaan täydellisesti.

Päätin että kerrankin en tee asioita hutaisemalla ja 
vuorinkin teen vaikka väkisin ja yhtään lankaa tai reunaa
 ei mistään tule repsottamaan.

Muovipussin kaavoilla siis ommeltu ostoslaukku on
 kuvassa ja vaati kolme harjoituskappaletta ennenkuin
 valmistin mestariteokseni eli tämän:

Siinä on kyseinen laukku valmistettuna erilaisesta
 kankaasta ja pari pikkuista kolikkopussukkaa.

Vaikea kuvitella miten paljon hikeä, vaivaa, nuppineulojen
 pistämiä sormenpäitä ja unettomia öitä voisi joku niin
 viattoman ja tavallisen näköinen pikkukassi saada aikaan...

Toki niitä tuli tehtyä useampi koska en vain opi
että jokin on tehtävä ohjeiden mukaan!

Aina mielessäni ajattelen jotain sen tyylistä että "eikös kankaan
 ja vuorin voisi ommella yhdellä saumalla yhteen, miksi niitä
 pitäisi laittaa erikseen?" Ja sitten kun katsoo ohjeen kohtaa kaksi,
 tajuaa että ei, niin ei sittenkään voinut tehdä.

Ja purettava oli. Monta kertaa.

Toisaalta nyt osaan.

Mutta näitä kauppakasseja on niin monta kappaletta
 että tälle taidolle ei varmaan lähiaikoina tule tarvetta ja
sitten kun tulee, olen taas unohtanut ja sama itku ja hampaidenkiristys :)

On muuten harvinaisen osuva sananparsi!

Leivonnaisia Fimo-massasta

Innostuin ostamastani askartelumassasta nyt hieman enemmänkin.

Olen aina pitänyt miniatyyreista, en varmasti ole ainoa.
On suuri harmi ettei tätä tavaraa ollut käsillä kun olin lapsi.
Jouduin silloin tekemään barbeilleni ruokia tavallisesta
muovailuvahasta joka ajan kuluessa suli ja tahmasi kaikki
paikat ja tarjoiluastiat.

Nyt kun vihdoin voin, leivoin heti prinsessakakun, suklaakakun kirsikoilla,
marenkileivoksia sokeroiduin orvokein, keksejä, mansikkakääretorttua
ja kasvisvoileipäkakkua. Hääkakkukin tuolla on.

 Unelmatorttu on yksi oikean elämän suosikeistani
joten toki piti sellainen myös massasta valmistaa.

Nyt tarvitaankin sitten enää joku pikkutyttö näille leikkijäksi.

Vai pitääköhän minun aloittaa nukkekotiharrastaminen?

Vai teenkö näistä avaimenperiä?

Ehkä tein nämä vain tekemisen ilosta :)

Englanninlakuhelmet

Olen netissä nähnyt kauan sitten hauskoja englanninlakukoruja
joiden muisto on jäänyt mieleeni kaihertelemaan. Eräänä
päivänä sitten ostin uunissa kovetettavaa askartelumassaa ja
ryhdyin töihin.

Nauhaa ja lukkoa näissä ei vielä ole sillä en oikein tiedä millaisen
nauhan näihin laittaisi. että ketjuako vai narua. Ja minkälaista.

 

Englanninlakut eivät muuten ole suosikkejani.
En voi sietää niitä mutta harva karkki on yhtä soma.

Ehkä tämän myötä alkavat kyseisiin makeisiin
 liittyvät antipatianikin heikentyä?