keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Pihlaja, "Kettukarkki," Vallila ja Fazerin wanhoja makeisia


Tätä aihetta kohtaan minulta löytyy varsin ristiriitaisia tunteita!

Mieleeni muistuvat ensin lapsuuden ylänaapurissa asuvat
lapset jotka eivät voineet allergiansa vuoksi syödä mitään
muita karkkeja kuin kettukarkkeja. Ajatus oli itselleni sekä
puistattava että järkyttävä. Että ei mitään muita karkkeja
kuin kettukarkkeja?

Se oli kauhistuksen huippu.


Fazerin Pihlaja-marmeladikaramellit ovat olleet minulle
 kammotus nuoresta iästä saakka. Kumimainen mutta silti pehmeä
 narskuva rakenne yhdistettynä puhtaaseen imelän sokerin makuun ja
jo makeisen tuoksukin lähettää väreet hiipimään selkäpiihini.

Ei kiitos siis kettukarkeille ja tiedän
että en ole kammoni kanssa yksin.

Ja silti, silti niitä on pakko rakastaa sillä olennainen osa
karkkia on sen design joka tässä tapauksessa on harvinaisen
onnistunut ja aikaa kestävä.

Fazerilla on ollut pitkän historiansa aikana satoja poistuneita
tuotteita. joita aina välillä kaihoisasti katselen heidän vanhoista
tuoteluetteloistaan vaan Pihlaja on syytä tai toisesta pitänyt pintansa 
vuosikymmenestä ja mullistuksesta toiseen kokonaista 117 vuotta.
 Niin kauan Pihlajaa on myyty. Ja koska maku ei voi olla suosion syy,
on sen pakko olla pakkaus! Ja nyt tuo pakkaus on tulossa koteihimme
 meitä kaikkia ilahduttamaan... Nimittäin erilaisina
sisustuskankaina.

Kuvat Fazer/Vallila

Ongelma asiassa on nyt se että aina kun näen ihanan kettukarkkikuvion,
saan välittömästi suuhuni pihlaja-karamellin maun ja nenääni sen tuoksun. 
Siis hajun. Pahan hajun. Vaikka en ole koko tuotteeseen koskenutkaan
varmasti 25 vuoteen. Kuitenkin tuollaiset verhot haluaisin...

Pihlajakarkin nykyinen punakeltainen design on itse reseptin ikään
verrattuna varsin nuori, vain 40 vuotta. Aina kun on kyseessä jokin
kiehtova kuvio, jään aina miettimään kuka alkuperäisen kääreen suun-
nitteli ja piirsi? Usein se varsinainen tekijä jää suuryrityksen brändin
alle harmillisesti. Kovin ärsyttävää! Kunnia sille jolle kunnia kuuluu!

Hieman ärsyttävää on myös että "Pihlaja"-karamelli ei enää edes
sisällä pihlajaa eli pihlajanmarjoja joka kuitenkin on ollut makeisen
kaikkein keskeinen ja tärkein ainesosa... Jääpä linnuille enemmän
talvisyötävää mutta silti...

Lähdin itseasiassa etsiskelemään kuvaa alkuperäisestä pihlaja-karamellin
kääreestä sillä olin varma sellaisen jossakin nähneeni. Ahkeran
parin tunnin selailun ja paperipinojen tutkiskelun jälkeen sen löysinkin
kuten myös vanhoja Fazerin tuoteluetteloita.  Kettukarkkihan on Fazerin
 kaikkein vanhin yhä myynnissä oleva makeinen ja oli hieman murheellista
 huomata hintaluetteloissa sen nimi keskellä kymmeniä muita makeisia joita
ei enää ole.


Miltä kuulostavat mm. "Kalifax," "Jodi-tussin," "Väkevä," "Pierrot," 
"Maamansikat, "Tonkin pavut," "Jockey club," ja "Eri kiva?" 

Nuo nimet lähettäisivät isovanhempamme ja iso-isovanhempamme
heti nostalgiatripille nuoruuteen jossa moisista makeisista
nähtiin ihania päiväunia.

"Aatami," "Eeva," "Ritva," "Mary" ja "Mintella" taas eivät ole nimiä
Fazerin tehtaan työntekijäluettelosta vaan konvehteja. Joita ei enää ole.

Luetteloita (sylki suusta valuen) lukiessani kysymyksiä mielessäni
 herättävät "Secunda-sekoitus" ja merkillisen kuuloisat makeiset
"Sipuli," "Retiisi," sekä "Vihannes." 

"Jääpalat tölkeissä" taas on luo ihanan mielikuvan; sadunomaisen
lasipurnukan täynnä eri väreissä välkkyviä kovia karamelleja.

 "Pompadour," "Marie Antoinette-rakeet," "Nizza," "Gismonda,"
 "Boules de Gomme," "Barcelona-pastillit," "Vallaspähkinä,"
 ja "Princess-mantelit" taas luovat mielikuvan kovasti kansain-
välisista hienoista herkuista joiden hankkiminen harvoihin ja
valittuihin hetkiin on täytynyt olla jotain aivan erikoisen hienoa.

Alkuperäinen Pihlaja.

Kiinnostavaa on myös tietää että Fazer on tarjonnut vuosikymmenet
toisensa jälkeen sekä hääkonvehteja että myös hautajaiskonvehteja.

Mitä tulee kauniisiin, ylellisiin suklaarasioihin joita vietiin vierastuliaisiksi,
lahjoiksi ja mielitietylle, niissä löytyi.  "Aatelisneito," "Auringon lasku," 
"Matkalle lähtö," ja "Kultaside" "Canterburyn katedraalista" puhumattakaan.

Itse rasioiden ulkonäköä kuvaillaan ihanin mielikuvin kuten: "suuri
samettirasia" tai "kulta-arkku." Nämä kaikki kuuluvat sarjaan "hienointa
 konvehtia." 

Aatelisneito on maksanut 150 markkaa vuonna 1940 kun taas
hienoin rasia valikoimassa eli "Leimattu Kultaetiketti" on ollut
huiman hintainen maksaessaan 230mk eli 61 euroa nykyrahassa!

*

Palataksemme ylläoleviin printteihin, joulun jälkeen keväämmällä
kauppoihin saapuvat Fazerin ja Vallilan yhteistuotantona valmistamat
kankaat ja tekstiilit kettukarkki ja karkkipäivä.

Odotatteko sitä innolla vai inholla?

Mitäs mieltä te olette kettukarkeista?

(Lopuksi on vielä pakko kertoa eräs juttu. Voitin
joitain kuukausia sitten arpajaisissa vaikken
 muistanut edes osallistuneeni. Arvatkaa mitä?)


perjantai 18. lokakuuta 2013

Pin-up ennen ja jälkeen


Olenkohan kirjoitellut kuuluisasta mainospiirtäjä Gil Elvgrenistä ennen?

Hetkinen, selasin arkistojani ja tokihan olen, täällä
 
Tuossa samaisessa linkissä sivuankin
 itse aiheen syntyjä syviä, lukaiskaa
jos kiinnostaa.
 
 Ja se aihe! 
 
Pin-up-maalaukset joiden eräs kuuluisa luoja Gil oli. 
 
Näitä kaunisvärisiä vähäpukeisia pin-up-tyttöjä näemme nykyään jo jopa
niinkin erikoisessa yhteydessä kun keittiön sisustustavaroissa, piparipurkeissa
ja jääkaappimagneeteissa. Ja tänään he näkyvät vaihteeksi täällä. Mutta ei ihan 
perinteisessä muodossa sillä nyt omasta mielestäni huippumielenkiintoisesti
 alla olevat kuvat esittävät totuuden itse kuvien takaa.

Katsokaa itse. Aikansa photoshop in action (ja 
huomioikaa toki myös naisten kauniit alusasukerrat.)
 
 
















tiistai 15. lokakuuta 2013

Mäkisen kuvastimen kukkapeili ja kauhua Tosivanhassa


Tässä olisi nyt tämä aikaisemmin mainitsemani peili.

Retrokodin vakio tuli lopulta minunkin kotiini.

Nimittäin tämä monelle tuttu Mäkisen kuvastimen kukkapeili.

Törmäsin siihen sopuhintaan kirpputorilla. Ei minulla ole sille vielä
paikkaa mutta paikka järjestyy ennemmin tai myöhemmin. Ja
sopuhintaan ja sopuhintaan, peili maksoi parikymppiä.

Teiniaikojen kirjahyllyni teiniaikojen kirjoineen. Varhaisteininä keräsin Angelica-kirjasarjaa...

Nykyään löydän paljon kaikkea hauskaa kirpputorilta sopuhintaan, eli
täysin arvoiseensa hintaan mutta haluaisin ostaa vain halpaa.

En tahtoisi maksaa esineen arvoista hintaa vaan tahtoisin tehdä
koko ajan älyttömän halpoja löytöjä ja sitten voisin anteeksi-
pyytelevästi todeta krääsänkeräyksestäni "mutta kun se
maksoi vain kaksi euroa."

Tällaisista ostoksista en taas voi niin todeta sillä
parikymppiä on parikymppiä ja minulla on entuudestaan
ihan hyvä peili. Mutta ei toisaalta Mäkisen kukkapeiliä.

Mäkisen kukkapeilit ovat silti edelleen hinnoissaan joten
olihan tämä parinkympin ostokseni sentään ihan ookoohintainen.

Uustuotannon nykypeilit maksavat viitisenkymppiä johon lisätään 
vielä postikulut, nettikirppareilla hintana on 30-40e plus ne postikulut.

Sain omani paljon halvemmalla mutta tunnen silti tästä ostoksestani
pientä morkkista koska se oli periaatteessa ihan turha. Mutta onko
mikään näin söpö ikinä turhaa? En tiedä. Soma se on kuitenkin.

 Tämä minun peilini näkyy myös 
vuoden 2010 postimerkissä.

Luin huvikseni mistä nämä kuvastimet ovat tulleet ja katselin itse firman
historiikkia. Tämäkin peili tuli minun kotiini Kaarlon ansiosta. 

Kaarlo-niminen mies perusti siis itselleen 1920-luvulla valokuvankehysbisneksen 
Tyrvään tienoilla mutta iski varsinaiseen kultasuoneen saatuaan tuntemattomia
reittejä pitkin käsiinsä peilien valmistuskaavan. 

Peilien valmistus ei olekaan niin yksinkertainen asia ja tuolloin 20-luvulla
sellaisten valmistaminen oli edelleen melkoinen salatiede. Vaan Kaarlopa
laittoi toimeksi ja perusti Mäkisen perheyrityksen joka viitisenkymmentä
vuotta myöhemmin tuotti runsaat määrät näitä 
kukkapeilejä kotien ja mökkien iloiksi.

 1970- ja 1980 luvun markkinoilla myytiin tällaisia nimipeilejä.
Tässä omani. 

Myöhemmin perheyritys myytiin Finnmirrorille mutta 
kukkapeilejä ei unohdettu vaan ne otettiin uustuotantoon ja niitä 
voit katsella tästä linkistä. Kiitokset Kaarlolle ja Kaarlon lisäksi 
myös Tuula Lintiselle. Hän oli nainen peilien designin takana.

1920-luvulla siis peilien valmistuskaava oli kiven alla. Kivistä
puheenollen, juuri niitä olivat alkuperäiset peilit: hiottuja kiviaihioita.

Juttu jatkuu tästä Tosivanhan puolella kun olen saanut kerättyä
sinne tarpeeksi materiaalia. Ihan piakkoin kuitenkin. Kerään
sinne siis tosiaan erilaisia peiliin liitettyjä uskomuksia kuten myös
juttua peilin historiastakin.

Se nimenomainen kirjoitus ei ole vielä valmis mutta
sen sijaan naputtelin sinne tulevan pyhänpäivän ja halloweenin
ja pimeiden iltojen kunniaksi aika karmean tarinan. Käykää siellä
lukemassa kun ne jutut eivät enää tänne pupuleipomon puolelle kuulu.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Mystiset vintage-Pastirolit


Muistetut, kaivatut ja rakastetut Pastirol-pastillit
loi Oy Merijal Ab-makeistehdas vuonna 1972. 

Merijal myytiin pariin eri otteeseen ennen kuin se fuusioitiin
Leaf-konserniin vuonna 1992. 

Ennen Leafille siirtymistään
Merijal kuitenkin kuului kansainvälistä kauppaa 
käyvälle Rettig-perheyritykselle.

 Ja sen ajan peruja ovatkin nämä
minua ensin kovasti kummastuttaneet mainokset.


Jos katsotte tätä hämyistä kuvaa tarkasti, huomaatte että koko 
ylärivi on yhtä Pastirolia täynnään. 

Miten merkillisiä Pastiroleja!

On appelsiinia, yrttiä, sitruunaa ja
 omenaa tavallisten tervaisten lisäksi.


Suomalainen Pastirol ei ole kelvannut aina
aluperäisessa asussaan ja niinpä on ryhdytty
 nimileikittelemään.

 Pastiral.

.

Britannian markkinoille tehtyjä vadelma-Pastiroleja. 

Kovasti seitsemänkymmentlukuisen näköinen pakkaus.

.

Tässä kuvassa taas naapurimaata
varten valmistettuja sitruuna-Pastiroleja.

"Maustettu luonnollisilla ainesosilla!"


Ja saman aikakauden Anis-Pastiroleja.


Tässä taas näitä erilaisten yrttien makuisia pastilleja.

Ainakin minttua, anista, kuminaa, eukalyptusta ja lakritsia
on näissä pastilleissa ollut. Kannessa kukkien vieressä on 
aivan pienellä yrttien nimet.

*

Kokonaan Pastirol poistettiin tuotannosta vuonna 2001
sillä tilastojen valossa kovien karamellien myynti 
ei enää ollut kannattavaa. 


Viimeisenä kuvassa ihan suomen markkinoille 
valmistettuja hunajatäytteisiä Pastiroleja.

Maistuisiko?

tiistai 8. lokakuuta 2013

ELÄINHAASTE


Olen kirjoitellut juttua peileistä.

Tein hienon peililöydön kirpputorilta, sitten löysin
erään nostalgisen käsipeilini romulaatikoideni kätköistä
ja lähdin selvittelemään peileihin liitettyjä uskomuksia ja tapoja.

Monet peileihin liittyvät uskomukset liittyvät sattumoisin kuolemaan
(minkä huomaatte sitten kun oikeasti julkaisen sen kirjoitukseni peileistä)
mutta koska kuolema on juuri käväissyt luonani ja koska nyt on tietty
teemaviikko, päädyinkin lykkäämään peilikirjoitusta ja aloitin
 kirjoittamaan jostain ihan muusta.

.

Muutama viikko sitten eläinlapsisarjastani lähti melko 
traumaattisesti eräs jäsen ja olen vellonut sen jälkeisissä itsesyyttelyissä.

On aina vaikeaa menettää lemmikki mutta vaikeinta menettää
lemmikki tietäen olleensä itse osasyyllinen sen kuolemaan vaikka
ei olisikaan halunnut toiselle muuta kun kaikkein parhainta.

Tiedän kyllä että sellaista on elämä ja elämään kuuluvat alut ja loput.
Välissä voi vain yrittää tehdä parhaansa ja niin olen kuitenkin
tehnyt. Aina se vain ei riitä.

...Eikä tällaisestakaan asiasta tietenkään saisi oikein edes puhua sillä muihin
eläinlajeihin kuin kanssa-ihmiseläimiin ei yleismielipiteen mielestä saisi
 kiintyä aidosti ja on kulttuurissamme edelleen paheksuttua pitää eläintä millään
lailla ihmisen vertaisena.

Moni kokee jopa asiakseen syvästi paheksua toisen itsenäisen ihmisen tunteita
 eläimen kuoleman takia joiden olemassaolon oikeutukseen kenelläkään ei
pitäisi koskaan olla mitään nokankoputtamista. Mutta yllättävän moni kuitenkin
kehtaa sanoa tai antaa ymmärtää että kuulepa, sinä et nyt saa tuntea surua koska
 se oli vain eläin. Että sinulla ei ole noihin tunteisiisi oikeutta.

Hurjaa että joillain on reippautta mitätöidä toisen tunteita noin.


Anteeksi nyt kanssalajikumppanini, te ette tietenkään kaikki ole tällaisia.

Asia nyt vain on niin että olen vuosien aikana menettänyt monta rakasta
perheenjäsentäni ja joka kerta se riipaisee. Olipa lähtijä ihminen tai jonkin
muun lajin jäsen.

Ihminenkin on vain eläinlaji muiden eläinlajien joukossa. On aika ahdistavaakin
että monet eivät tiedä että ihminenkin on vain eläinlaji. Toki ihmeellisen älykäs
ja erikoinen eläinlaji mutta vain eläinlaji. Muiden joukossa. Ja ne muut lajit ovat
myös tärkeitä, varsinkin ne jotka olemme ottaneet perheisiimme. Ja kun
lähdön paikka tulee, kenties yllättäen ja kivuliaasti, se jättää jälkeensä surun.

Sellaista surua pitäisi kunnioittaa aina eikä koskaan arvottaa kenen suru on
arvokkaampi ja mistä syystä sillä suru on henkilökohtainen kokemus.

*

Kuten olen useasta blogista lukenut, nyt on meneillään eläinten viikko.

Kansainväliseltä kannalta sen aloituspäivänä on maailman kaikkien eläinten
päivä (eli myös meidän ihmisten) ja sen lopetuspäivä on eläinten suojelijan
Franciscus Assisilaisen päivä. Suomessa näiden päivien välistä viikkoa
on vietetty eläinten viikkona jo 54 vuotta.

Tämän vuoden teemaeläin on kissa. Eikä turhaan, surullisesti saimme
tälläkin viikolla lehdistä lukea miten edelleen kissoja hylätään luontoon joka
vuosi yli 20.000 kappaletta. Mikä valtava määrä. Mikä ihmisiä vaivaa?

 .

Eläinten viikon kunniaksi kehoitan teitä lukemaan tästä vanhan kirjoitukseni.

Olen sinne koonnut keinoja miten sinä voit henkilökohtaisesti auttaa
muita eläimiä.

Säät ovat kylmenneet joten linnut kaipaavat talviruokintaa
ja siilit kaipaavat kunnollisia talvipesiä. Eläinsuojissa on monia eläimiä
jotka kaipaavat kotia ja muista myös tuotantoeläimet. On meneillään myös  lihaton
kuukausi joka muistuttaa meille että lihantuotannossa on suomessakin eläimen
kannalta vielä paljon ongelmia.

Vaihda vaikka syksyn kunniaksi tehotuotetut kananmunat
 luomukananmuniin ja solidaarisuudesta ja kunnioituksesta elämää kohtaan
 jätä lattialla arasti hiipivä hämähäkki liiskaamatta ja kuljeta se paperilapun
ja juomalasin avulla ulos... Se hämähäkki takuulla pelkää sinua enemmän
 kuin sinä sitä.

Olen saanut viime aikoina paljon mukavia haasteita joihin kyllä
pian vastailen sen lupaan. Mutta näin ensimmäisen kerran teen nyt myös
oman haasteeni jokaiselle blogini lukijalle:

Tässä on perhe.

Haastan sinut tekemään
tällä viikolla mahdollisimman monta hyvää ja huomioivaa tekoa
eläimiä kohtaan ja haastan sinut ottamaan aiheen käsiteltäväksi
blogissasi jos sinulla sellainen on. Mitä sinä teet sen
hyväksi että eläimillä on hyvä olla?

Haastan sinut keskustelemaan eläimistä lastesi kanssa.

Ottamaan puheeksi mikä on oikea tapa kohdella eläimiä ja miten kaikkea
elämää kannattaa kunnioittaa.  

Haastan sinut pohtimaan arjen mentaalisen
laatikon ulkopuolelta ja miettimään minkälaisia tekoja sinä teet arjessasi
jotka koskettavat muita eläinlajeja. Teetko eläimille enemmän pahaa
kuin hyvää kenties tiedostamattasi? Voisitko tehdä enemmän? Saamatta siitä
itsellesi muuta kuin tiedon että teet oikein?

Haastan sinut myös olemaan tällä viikolla aivan erityisen huomioivat
omia lemmikkejäsi kohtaan. Oletko antanut lähiaikoina huollettaville
eläimillesi niin paljon huolenpitoa ja huomiota kuin ne ansaitsivat?

Jos sinulla on tuotantoeläimiä, voit heitäkin hemmotella vaikka vain
vähän aikaa oikein olan takaa antamalla uudet pehkut ja vaihteeksi
ylimääräisen rapsutuksen korvan taakse.

Kiitä myös itseäsi jo niistä hyvistä tavoista ja valinnoista
joita jo nyt teet arjessasi eläinten hyväksi.

Yksikään teko ei ole turha vaikka se tapahtuisi
 vain yhden kerran tai
vaikka vain yhden viikon ajan.

 .