Pihlaja, "Kettukarkki," Vallila ja Fazerin wanhoja makeisia

Tätä aihetta kohtaan minulta löytyy varsin ristiriitaisia tunteita!

Mieleeni muistuvat ensin lapsuuden ylänaapurissa asuvat

lapset jotka eivät voineet allergiansa vuoksi syödä mitään

muita karkkeja kuin kettukarkkeja. Ajatus oli itselleni sekä

puistattava että järkyttävä. Että ei mitään muita karkkeja

kuin kettukarkkeja?

Se oli kauhistuksen huippu.

Fazerin Pihlaja-marmeladikaramellit ovat olleet minulle

 kammotus nuoresta iästä saakka. Kumimainen mutta silti pehmeä
 narskuva rakenne yhdistettynä puhtaaseen imelän sokerin makuun ja
jo makeisen tuoksukin lähettää väreet hiipimään selkäpiihini.

Ei kiitos siis kettukarkeille ja tiedän
että en ole kammoni kanssa yksin.

Ja silti, silti niitä on pakko rakastaa sillä olennainen osa

karkkia on sen design joka tässä tapauksessa on harvinaisen

onnistunut ja aikaa kestävä.

Fazerilla on ollut pitkän historiansa aikana satoja poistuneita

tuotteita. joita aina välillä kaihoisasti katselen heidän vanhoista
tuoteluetteloistaan vaan Pihlaja on syytä tai toisesta pitänyt pintansa 

vuosikymmenestä ja mullistuksesta toiseen kokonaista 117 vuotta.
 Niin kauan Pihlajaa on myyty. Ja koska maku ei voi olla suosion syy,
on sen pakko olla pakkaus! Ja nyt tuo pakkaus on tulossa koteihimme
 meitä kaikkia ilahduttamaan... Nimittäin erilaisina

sisustuskankaina.

Kuvat Fazer/Vallila

Ongelma asiassa on nyt se että aina kun näen ihanan kettukarkkikuvion,

saan välittömästi suuhuni pihlaja-karamellin maun ja nenääni sen tuoksun. 

Siis hajun. Pahan hajun. Vaikka en ole koko tuotteeseen koskenutkaan

varmasti 25 vuoteen. Kuitenkin tuollaiset verhot haluaisin...

Pihlajakarkin nykyinen punakeltainen design on itse reseptin ikään
verrattuna varsin nuori, vain 40 vuotta. Aina kun on kyseessä jokin
kiehtova kuvio, jään aina miettimään kuka alkuperäisen kääreen suun-
nitteli ja piirsi? Usein se varsinainen tekijä jää suuryrityksen brändin
alle harmillisesti. Kovin ärsyttävää! Kunnia sille jolle kunnia kuuluu!

Hieman ärsyttävää on myös että "Pihlaja"-karamelli ei enää edes
sisällä pihlajaa eli pihlajanmarjoja joka kuitenkin on ollut makeisen
kaikkein keskeinen ja tärkein ainesosa... Jääpä linnuille enemmän
talvisyötävää mutta silti...

Lähdin itseasiassa etsiskelemään kuvaa alkuperäisestä pihlaja-karamellin
kääreestä sillä olin varma sellaisen jossakin nähneeni. Ahkeran
parin tunnin selailun ja paperipinojen tutkiskelun jälkeen sen löysinkin
kuten myös vanhoja Fazerin tuoteluetteloita.  Kettukarkkihan on Fazerin
 kaikkein vanhin yhä myynnissä oleva makeinen ja oli hieman murheellista
 huomata hintaluetteloissa sen nimi keskellä kymmeniä muita makeisia joita
ei enää ole.

 

Miltä kuulostavat mm. "Kalifax," "Jodi-tussin," "Väkevä," "Pierrot," 
"Maamansikat, "Tonkin pavut," "Jockey club," ja "Eri kiva?" 

Nuo nimet lähettäisivät isovanhempamme ja iso-isovanhempamme
heti nostalgiatripille nuoruuteen jossa moisista makeisista
nähtiin ihania päiväunia.

"Aatami," "Eeva," "Ritva," "Mary" ja "Mintella" taas eivät ole nimiä
Fazerin tehtaan työntekijäluettelosta vaan konvehteja. Joita ei enää ole.

Luetteloita (sylki suusta valuen) lukiessani kysymyksiä mielessäni
 herättävät "Secunda-sekoitus" ja merkillisen kuuloisat makeiset
"Sipuli," "Retiisi," sekä "Vihannes." 

"Jääpalat tölkeissä" taas on luo ihanan mielikuvan; sadunomaisen
lasipurnukan täynnä eri väreissä välkkyviä kovia karamelleja.

 "Pompadour," "Marie Antoinette-rakeet," "Nizza," "Gismonda,"
 "Boules de Gomme," "Barcelona-pastillit," "Vallaspähkinä,"
 ja "Princess-mantelit" taas luovat mielikuvan kovasti kansain-
välisista hienoista herkuista joiden hankkiminen harvoihin ja
valittuihin hetkiin on täytynyt olla jotain aivan erikoisen hienoa.

Alkuperäinen Pihlaja.

Kiinnostavaa on myös tietää että Fazer on tarjonnut vuosikymmenet
toisensa jälkeen sekä hääkonvehteja että myös hautajaiskonvehteja.

Mitä tulee kauniisiin, ylellisiin suklaarasioihin joita vietiin vierastuliaisiksi,
lahjoiksi ja mielitietylle, niissä löytyi.  "Aatelisneito," "Auringon lasku," 
"Matkalle lähtö," ja "Kultaside" "Canterburyn katedraalista" puhumattakaan.

Itse rasioiden ulkonäköä kuvaillaan ihanin mielikuvin kuten: "suuri
samettirasia" tai "kulta-arkku." Nämä kaikki kuuluvat sarjaan "hienointa
 konvehtia." 

Aatelisneito on maksanut 150 markkaa vuonna 1940 kun taas
hienoin rasia valikoimassa eli "Leimattu Kultaetiketti" on ollut
huiman hintainen maksaessaan 230mk eli 61 euroa nykyrahassa!

*

Palataksemme ylläoleviin printteihin, joulun jälkeen keväämmällä
kauppoihin saapuvat Fazerin ja Vallilan yhteistuotantona valmistamat
kankaat ja tekstiilit kettukarkki ja karkkipäivä.

Odotatteko sitä innolla vai inholla?

Mitäs mieltä te olette kettukarkeista?

(Lopuksi on vielä pakko kertoa eräs juttu. Voitin
joitain kuukausia sitten arpajaisissa vaikken
 muistanut edes osallistuneeni. Arvatkaa mitä?)