tiistai 26. helmikuuta 2013

Hienon Naisen Opas. 1. Käsineet


Ajattelin aloittaa uuden sarjan.

Naisen käyttäytymistä on säädelty iät ja ajat. 
 Säätelijöinä toimivat niin miehet kuin naisetkin, ollakseen yhteiskuntakelpoinen 
on naisen ollut pakko läpi vuosisatojen noudattaa erilaisia etikettejä ja käytössääntöjä.

Etiketin säännöt koskivat luonnollisesti myös miehiä mutta tyypillistä on ollut että kautta
 aikain miesten käytös julkisessa elämässä on aina ollut sallitumpaa ja niin myöden myös
 etiketistä vapaampaa elämää kuin naisten. Käyttäytymissääntöjä naisille on tehtailtu
 koskemaan ulkoisen elämän lisäksi myös sisäistä elämää, ajatuksia, eleitä ja
avioliiton intiimielämääkin usein nykyihmiselle käsittämättömin tavoin.
Näihin piirteisiin keskittyy Hienon Naisen oppaani.

Aloittelen hienovaraisesti, palataan ensin taaksepäin
 vain hieman, noin 1950-luvulle josta 
alla oleva kuva on peräisin.


Käsineiden käyttöetiketti on ollut todella tärkeä juttu 
aikanaan, jonka kuvan tiukoista neuvoistakin huomaa.

Ollaksesi Hieno Nainen, sinun tulee siis muistaa pitää käsineitä aina
mennessäsi kaupungille asioille, kirkkoon, lounaalle, päivällisille tai 
vastaanottoon, tanssiaisiin, häihin tai muuhun viralliseen tapahtumaan.
Tai matkustaessasi lentokoneessa, junassa tai missä tahansa julkisessa
liikennevälineessä.

Myös teatterissä ja ravintolassa on käsineitä pidettävä. Muista kuitenkin
ravintolassa riisua käsineet mutta vasta kun olet istahtanut pöytään, tuolloin
voit myös riisua hattusi. Takki on jo aikaisemmin jätetty vastaanottoon.

Riisuttava käsineet on aina jos syöt, juot, tupakoit, korjaat meikkiäsi
tai pelaat korttipeliä.


Käsineiden ja Hienojen Naisten yhteispelin alku
 alkoi kauan sitten hänestä 1500-luvun puolivälissä.

Englannin kuningatar Elisabeth ensimmäisellä kerrotaan olleen
mitä kauneimmat kädet, piirre josta hän itse oli erinomaisen tietoinen.
 
 Itseasiassa hänen mielestään hänen kätensä olivat hänen koko vartalonsa parhain 
kaunistus ja käsien liikkeet ja ylenmääräinen ojentelu kuuluivat hänen tavaramerkkeihinsä.

Käsineiden historia luonnollisesti oli alkanut jo kauan ennen kauniskätistä Elisabethia
mutta vasta hän teki niistä naisten uuden muodin. Vetääkseen huomion solakoihin käsiinsä, 
otti kuningatar tavaksi käyttää erilaisia hansikkaita merkillepantavalla tavalla. 

Elisabeth nimittäin valtaistuimella istuessaan veti käsineet käsiinsä, 
elehti käsivarsillaan, tarkasteli sormiaan ja veti lopulta käsineensä pois.
 Kun käsineet olivat pois kädestä, tarkasteli hän taas käsiään, ojenteli niitä 
huomiota herättävästi, asetteli niitä siroihin asentoihin ja... Veti taas harkitusti
 käsineet takaisin käsiinsä. Vain ottaakseen ne hetken kuluttua jälleen pois...

...Asettaakseen ne kohta taas takaisin kätösten ollessa jatkuvasti tässä puuhassaan. 

Hyvin nopeasti hovinaiset nappasivat tämän tavan itselleen ja loppu on historiaa.

Eräät Elisabethin käsineet.

Nahkakäsineistä tuli Ladyn tunnusmerkki tämän jälkeen ja kuten
 vielä ylläolevasta 1950-luvun kuvastakin näkee, ilman käsineitä ei 
sopinut liikkua oikein missään. Nimittäin jos olit hieno nainen.

Alemmat kansanluokat luonnollisesti kulkivat käsineittä, olivathan 
hienot käsineet myös rahanarvoista tavaraa joihin läheskään
kaikilla ei ollut varaa. Hienoimmat käsineet olivat tehdyt
ohuimmasta mahdollisesta nahasta, maksoivat hyvinkin vuoden,
parin palkan ja olivat niin ohuet että ne mahtuivat saksanpähkinän
kuoren sisään.

Käsine- ja muotiteollisuus kulkivat, no, käsi  kädessä ja erilaisia 
käsineitä ei voinut pitää aivan minkä tahansa asun kanssa.

Käsine-etikettiin kuuluu myös tietää että käsineen varren pituus
on riippuvainen puvun hihan pituudesta. Mitä lyhyempi hiha, sen 
pidempi käsine. Mitä pidempi hiha, sen lyhyempi varsi käsineessä.

Napoleonin ajan oopperakäsine. 
Lyhyt hiha, pitkä varsi käsineessä.

1800-luvulla pitkiä käsineitä ei ollut sopivaa pukea tai riisua julkisesti 
eräällä poikkeuksella. Niiden kanssa ei todellakaan saanut syödä mitään, 
ei edes pientä coctailherkkua jolloin käsineet on poistettava ja puettava 
välittömästi takaisin. Juodessa käsineitä voi käyttää (mutta ei enää 1950-luvulla!)
Käsineiden poisto ja päällelaitto siis oli osin sallittua mutta vain
tietyissä tilanteissa ja toimenpide piti suorittaa naisellisen hillitysti.

 Värikoodauksesta voi sanoa että esimerkiksi mustia käsineitä ei saanut pitää 
vaalean asun kanssa vaan vain mustan, tummasävyisen tai värikkään asun kanssa.
Jos ilmestyi kauniiseen puuterinväriseen asuun pukeutuneena kutsuille mustissa 
käsineissä, olit varsinainen juntti, "uutta rahaa."

Naistenlehden maaliskuun muotiesittelyä vuodelta 1811

Käsineillä osoitit siis olevasi 

A. varakas, 
B. lady, 
C. tunsit muodin, 
D. tunsit etiketin.

Mutta niillä oli myös merkitys E. joka myös 
miesten oli pakko opiskella!

Nimittäin käsineflirttailu!


Lukijani, ollaksesi siis Hieno Nainen, on sinun osattava nämä taidot, 
ainakin kunnes löydät itsellesi puolison. Muista olla myös 
hienovarainen käyttäessäsi käsineflirttiä. Olethan Lady.

Lyhyt käsineflirtin opas

"Pyörittele käsineitä sormiesi lomassa = 
Meitä katsellaan."

"Nainen pitelee käsineitä niiden sormenpäiden osoittaessa lattiaa kohden = 
Haluan että meidät esitellään toisillemme."

"Nainen silittelee hansikkaita hellästi = 
Toivoisin että voisin olla kanssasi kahden, minun on puhuttava kanssasi."

"Nainen pitelee molempia käsineitä oikeassa kädessään =
Olen tyytyväinen tilanteeseen, toistaiseksi."

"Nainen pitelee molempia käsineitä vasemmassa kädessään =
Olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen."

"Nainen napauttelee käsineillä kättään rivakasti =
Olen hyvin tyytymätön."

"Nainen nostelee hyvin keveästi käsineitään ylöspäin =
Olen kihloissa."

"Nainen taputtelee leukaansa käsineellään =
Rakastan toista."

"Nainen pudottaa toisen käsineensä lattialle = 
Hänen vastauksensa on kyllä."

"Nainen pudottaa molemmat käsineensä lattialle =
Minä rakastan sinua."

"Nainen kääntää käsineensä vuorin näkyviin =
Minä vihaan sinua."


Jos siis tänään haluat olla erityisen inhottava jollekulle
vanhalle vihamiehelle tai vaikka ärsyttävälle työkaverillesi 
ja osoittaa sen kuten Lady, vilauta tälle 
vähän lapastesi sisävuorausta. 

Siitäs saa sitten sekin ilkimys!!

Jos taas olet jo löytänyt puolison tai kiikarissa on sopiva 
ehdokas, voit harkita muutamia toimenpiteitä. 

Kenties voit valita hienotunteisen tavan ja 
hieman silitellä sormikkaitasi miehen katseen alla tai jos 
olosi on erityisen röyhkeä, ehkä voit jopa pudottaa lapaset maahan!

Harkitsethan jälkimmäistä toimenpidettä kuitenkin tarkoin, 
olethan Lady.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Musiikkilauantai


Flunssa ei ole mennyt päivässä ohi vaan on kiristänyt otettaan, 
mitäpä muuta sitten heikoilla voimillani tekisin kuin kirjoittelisin tänne?

Vaikka aika monella on jotain terveysongelmia ihan arjessakin, vasta tällainen
 akuutti flunssautuminen tuo esiin outoja mielihaluja. Olen ollut kasvissyöjä jo
 melkein 17 vuotta mutta tänään olen himonnut meetvurstia. Liekö minulla siis 
suolanpuutetta kun normaalisti siis tuollainen juttu ei juolahda mieleenkään. Kävin
 jo hitaasti astellen ja varoen marketissakin mutta en löytänyt mitään meetvurstin 
korviketta. En kyllä ostanut siis sitä aitoa ainettakaan tämä todettakoon. 

Nyt tällä hetkellä ajatelen vain meetvurstia, meetvurstia, meetvurstia. 
Jotkin makumuistot eivät haihdu kielen nystyistä ikinä, tuosta 
viimeisestä meetvurstinsyönnistäni kun on jo kohtuullisen lukuisa vuosi.


Lisäksi, kaiken päivää, itseasiassa tämä alkoi jo
 eilisiltana, päässäni on soinut Edelweiss. 

Nämä ovat taas näitä aivojen omalaatuisia päähänpistoja, 
en ole kappaletta ajatellut sitten ala-asteen musiikintuntien
 jolloin sitä tuli laulettua mutta tänään olen ottanut takaisin
 kaikki Edelweissittömät vuodet joita tässä välissä on ollut.

 Ihana Julie Andrews esittää kappaleen kieltämättä paremmin
 kuin mitä minä täällä videon mukana raakkuessani. 
Suonette anteeksi etten liitä tähän omaa ääninäytettäni 
joka varmasti kyllä toisi hymyä huulille.

Selvästi tämä tauti järjestelee aivojeni ratoja uudelleen 
sillä aikaisemmin mainitsemani musiikinkuunteluinhoni tuntuu
 ainakin hetkeksi väistyneen. En nyt siis varsinaisesti inhoa
 musiikkia, arvostan sitä kuin viinilasillista. Joskus sellainen
 tekee hyvää mutta ei jatkuvasti nautittuna. 

Musiikki muokkaa liikaa mielialojani ja on sellaista aivohuumetta
 mutta ilmeisesti flunssa on pumpuloinut päätäni niin että nyt olen
 kuunnellut koko päivän musiikkia ilman haittavaikutuksia.

Siitä ei vain meinaa tulla mitään vaikka haluaisin koska kun tietokoneeni kuumenee
 liikaa videoiden johdosta se sammuu ja päädyn lisäksi koko ajan selvittelemään
 eri muusikoiden elämäntapahtumia ja käänteitä ja kiinnostun artistin personasta. 
Riipaisevia tarinoita on kylliksi löytynyt tähänkin päivään.



Esimerkiksi The Carpenters-yhtyeen Karen Carpenterin elämänkaari
 oli niin surullinen. Valtavan suloinen ja kaunis nuori nainen niin
 sisältä kuin ulkoakin menehtyi anoreksiaan vain 33-vuotiaana.

 Murheellisemmaksi tapahtuman tekee se että taisteltuaan anoreksian 
pauloissa vuosikaudet, hän oli lopultakin parantumassa kunnes sai 
massiivisen sydänpysähdyksen johon hän kuoli. Anoreksian ja 
ulostuslääkkeiden sivuvaikutusten rajusti heikentämä sydän 
ei kestänyt äkillistä muutaman kuukauden sisään hankittua 
painonlisäystä. Eli anoreksian suurin aiheuttaja, henkinen puoli
 oli voitettu joka ei varmasti ollut helppoa ja sitten kävi noin traagisesti. 

Voi itku.


Niin kaunis kirkas ääni.
Karenin elämästä on muuten tehty 43-minuuttia pitkä elokuva -
Barbein.

Näet elokuvan tästä, tästä ja tästä.

Näyttelijöiden tilalla ovat tosiaankin barbie-nuket.
 Erikoista kyllä, sitä ei juuri huomaa traagisen ja
koskettavan sisällön vuoksi.

Elokuva alkaa lopusta, Karenin äiti löytää
tyttärensä kylpyhuoneesta juuri menehtyneenä jonka
jälkeen puretaan faktoja jotka johtivat alkukohtaukseen.

Kannattaa katsoa.


Olen tänään myös tutkinut cd-hyllyjäni ja löysin ilokseni
 kaikki mahdottoman laittomat Beatles-levyni.

Joskus teininä isälläni oli tuttava joka teki rajantakaisia ostosreissuja. 
Isäni kivasti ajatteli minua ja pyysi tuttuaan tuomaan tyttärelleen musiikkia
 ja niinpä sieltä sitten tuli Aquaa, Mr Presidentiä ja muuta aikanaan
 normaalien teinien kuuntelemaa musiikkia. Tein sitten niin että myin 
ko. piraatti-cd:t kirpparilla joista tienasin hirveät määrät rahaa ja valistin
 isääni minkälainen musiikki olisi enemmän lapsensa mieleen. 

Seuraavalla kerralla sainkin sitten koko Beatlesin tuotannon muun muassa!

Aikana kun netti hädin tuskin oli keksitty, olivat näihin piraatti-cd:hin
 ympätyt extrakappaleet joita ei löytynyt virallisilta cd-levyiltä
 kovaa kuunteluvaluuttaa ja statuksennostajaa kaveripiirissäni. 

Niissä siis on sellaisia harvinaiskappaleita joita nykyäänkin kuulee 
vain youtubesta tai vertaisverkosta.

Ihanat laittomat kapistukseni, näitäkin olen tänään kuunnellut.


Tuon kauniin pirteän verhon löysin sisarensa kanssa muistaakseni
 Porvoon kissatalon yhteydessä olevalta kirpputorilta. Jos satutte 
Porvooseen, kannattaa tehdä kieppi kissatalon kautta. 

Itse rakennus on huikaisevan kaunis, unelmataloni jonka hankin
 sitten kun voitan miljoonia lotossa (vaikka en lottoakaan) ja myös
 piha on kaunis. Niistä pelastetuista kisumirreistä puhumattakaan.

Minä jatkan musiikinkuuntelua ja makailua. Flunssassa on kuitenkin kiva 
kun tietää että vaikka miten inha olo olisi, se menee ohi eikä ole mitenkään
 vaarallista. On niin paljon kroonisesti sairaita ihmisiä jotka joutuvat
 elämään kremppojensa (usein understatement) kanssa joka päivä ja joka hetki. 

Paljon voimia jokaiselle arjen jaksamiseen kunkin omaan kotiin ja
 perheeseen ja mukavaa viikonlopun jatkoa.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Villit kuviot opiskelijanaisen asunnossa


Lupauksestani huolimatta, en tänään kirjoitakaan sitä myrkkyjuttua.

Minuun on iskenut flunssa, makailen päivät sängyssä ja addiktoiduin 
katselemaan erästä brittisarjaa nonstoppina netistä jonka seurauksena koneeni
 ylikuumeni, kaatui ja aiheeseen kirjoittamani word-tiedosto katosi. En ymmärrä
 miten se kävi koska automaattisen tallennuksen pitäisi toimia. Ei toiminut. 

Motivaatio meni tältä erää mutta ihan hyviä juttuja on mahtunut tähänkin 
päivään, kuten tilaisuus keikeillä kameran edessä esitellen tätä sinistä pukua.

Hmm...Olisiko pitänyt kammata hiukset?

Ostin tämän sinisen asun XXXXL-koossa alkusyksyllä. 

Sen kuntoonsaatto vaati sitä että leikkasin vyötärön molemmilta
 puolilta lähes puoli metriä kangasta pois ja vaihdoin vetoketjun paikkaa. 

Tein siitä lisäksi todella tyköistuvan joka on hyvä ja huono juttu sillä tavoin
 että jos vaate istuu kuin hanska, huomaa kaikenlaisen naminsyönnin lopputuloksen
 tosi hyvin! Vaate ei enää kunnolla mahdu päälle! 

Menihän tämä sentään ylle mutta kovin radikaaleja asentoja ei tässä
 oteta ennen kuin putoaa pari kiloa tai vyötärön napit alkavat sinkoilla seiniin.

Aivastuksen isku itselaukaisimen aikaan

Pidän tästä siksi että levoton 70-luvun kangas yhdistyy konservatiiviseen
 vaatemalliin. En osaa kuvitella tätä kangasta minkään muunlaiseen 
vaatteeseen kuin tällaiseen perinteiseen mekkoon.

Onhan se ainakin... Erilainen.


torstai 21. helmikuuta 2013

Ostoksia


Olen ollut hetken poissa blogimaailmasta. Minulla on valmisteilla kaikenlaisia minun mielestäni mielenkiintoisia kirjoituksia mutta ne vievät vähän enemmän selvittelyä ja asiaanpaneutumista niin että vielä nyt en jaksa. Odotan inspiraatiota saattaa jutut loppuun. Milloinkohan sitä tulisi?

Tässä välillä tällaista joutavanpäiväistä.

80-luvun ponihulluille minulla on riipivää näytettävää.


Katsokaa minkä löysin H&M:stä. Aikuisten ponipaita. 

Ei rumin nykyponein koristettuna vaan aitoina ihanaponien kuvin. Vaahteranlehtikuvioinen Gusty ja Princess Sparkle. Kun googlasin sain selville että hm:llä on ollut aikaisemminkin ns. G1-My little pony-tuotteita. Voi kauhistus, ja se on mennyt minulta kokonaan ohi!

Opiskelijoille harvinaisella kierroksella (shoppailukierroksella) kun oltiin, ostin lisäksi nämä.


Rakastan Agatha Christien Kymmentä pientä neekeripoikaa (jonka nimi on nykyään poliittisesti korrektimmassa muodossa "Eikä yksikään pelastunut") joten arvelin että se olisi elokuvanakin hyvä. Erityisesti kun tämä on kuvattu vuonna 1974. Vielä en ole katsonut. 

Sivumennen sanoen, minusta on pyhäinhäväistys mennä muuttamaan Christien kirjan nimeä. 
 Toki ymmärrän miksi niin on koettu tarpeelliseksi tehdä mutta kirja on aina aikansa kuva, emme me mustaa historiankirjojakaan koska niissä on rasistiseksi miellettyä sisältöä tai tuhoa museoiden antiikkisia tavaroita, vaikka kidutusvälineitä tai jalkapuita. Historiaa on turha mennä sensuroimaan. 

Sitten Downton Abbey-sarja. Olen ekstaasissa siitä että laadukasta ja mielenkiintoista historiasarjaa tuotetaan tänä päivänä, kaikenlainen kartanoromanttisuus kun on ollut poissa muodista jo kauan. Olen enemmän kuin onnellinen siitä että se on tehnyt paluun näin tyylikkäässä muodossa. Rahaa sarjan tekemiseen on satsattu ja se näkyykin siinä että sarjaa tekemään on voitu palkata alansa ammattilaiset niin tekniseltä kuin visuaaliselta puoleltakin.

 Downton abbeyn henkilökuntaa

"Turhan" tavaran ja shoppailun rahoituksen taustalta löytyy taas viime sunnuntainen ravintolapäivä johon osallistuimme. Vaikka juuri taannoin kirjoitin tavaranvähennysoperaatioistani, en ole kokonaan materiaa vastaan ja onkin tullut tavaksi investoida ravintolapäivän tuottamat pikkuhilut kaikkeen pieneen hyvää mieltä tuottavaan joita tuossa yllä esittelinkin.

Alan jo aavistuksen kyllästyä touhuun koska haluaisin itsekin mennä muiden ihmisten pop-up ravintoloihin mutta eihän se silloin onnistu jos itse pyörittää aamusta iltaan omaa ravintolaansa.

Lisäksi minulla on dilemma, meillä on aina sama konsepti; sama myyntipöytä samoin tuottein samassa paikassa joka on mainio sijainniltaan mutta mielikuvitusta puuttuu. Olisi hauska ideoida jokin aivan kaistapäinen ravintola. 

Vaikkapa keväällä seuraavana ravintolapäivänä maja 
metsään jonne löytäisi vain ennen annetuin vihjein. 
Jonkinlainen aarrejahti. 

Monimutkaiset vihjeet johtaisivat aina uuden vihjeen luokse 
ja aarteena olisi ravintolamme jossa tarjoilisimme vaikka vanhasta 
puuarkusta suklaakultarahoja ja rommia (vaikka ravintolapäivänä alkoholin 
myynti onkin kielletty) pukeutuneina merirosvoiksi soittaen mankasta 
Pirates of Caribbeanin tunnusmusiikkia nonstoppina..!

 Keksiihän näitä :)

 Mutta mistä vetoa että ensi kerralla seisomme taas 
samalla paikalla samaa kamaa myyden happamin
 naamoin univajeesta johtuen? :) 

Voi hyvänen aika sentään!


Pöhköilysarjaan kuuluu myös muiden sellaisten älyttömyyksien tekeminen joita tietyn vuosikymmenrajan ylittäneen aikuisen ei pitäisi tehdä. Kuka tunnistaa tämän erään Helsingin pienen maamerkin? Tuolta oli rauhallista salatuijotella aseman menoa ja meininkiä kenenkään sitä tajuamatta. Normaalisti näin talvisin en liiku ilman kenkiä mutta tuonne ei päässyt kuin paljain varpain.

Yritän ottaa ryhtiliikettä ja kertoa teille ensi kerralla myrkyistä!


torstai 14. helmikuuta 2013

14.02.2013


Ystävänpäivä!

Lämpöä ja pinkkejä aatoksia teille kaikille!



keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Julma varaslähtö ystävänpäivään


Ystävänpäivä on suomessa kovin vähän 
aikaa vietetty juhla mutta sillä on pitkä historia.

Tuon hyvin, hyvin pitkän historian aikana tällä 
juhlalla on ollut paljon aikaa pohtia olemustaan. 

Tänään lisää ystävänpäivän pimeää puolta.


Ystävänpäiväkortteja ja tervehdyksiä on lähetetty niinkin kauan kuin
peräti 1400-luvulta alkaen. Huiman kauan siis. 

Alkuaikoina tervehdykset olivat romanttisia, lauluja joita 
laulettiin rakastetulle tai ihastuksen kohteelle tai sanallisia 
korulauseisia rakkaudentunnustuksia. 

Kun näitä rakkaudentunnustuksia alettiin 
merkitä paperille, syntyi ystävänpäiväkortin ensiversio.

Väliin mahtui sekalaista ystävänpäivän viettoa lähes 500 vuotta
kunnes ystävänpäivää keksittiin 1800-luvun 
puolivälin jälkeen "modernisoida."

Hieman ilkeällä tavalla.

 "Tis a lemon that I hand you and bid you now 'skidoo,' because I love another - 
There is NO chance for you!"

Tuolloin keksittiin "vinegar valentines"-nimellä 
kulkevat ilkeämieliset tervehdykset joilla oli 
aivan päinvastainen merkitys mitä 
ystävänpäivätervehdyksellä yleensä.

Niiden oli tarkoitus satuttaa.


 "You'r safely lodged upon the shelf, 
and I hope you'll be there for life.

You do not like it much yourself, 
youd rather be a wife.

But you'r not the sort for me,
or any other man,

so pray be reconciled to fate,
it is the wisest plan."

"I dont like you'r paw, I know very well it's sharp, cruel claw."

Etikkakortit olivat halpoja, ne maksoivat vain pennyn 
joten jokaisella oli varaa niihin.

Jokainen siis saattoi ystävänpäivänä "tervehtiä" kylän
vanhoja piikoja, yksinäisiä naishenkilöitä
tai vielä naimattomia tyttöjä, opettajiaan koulussa,
koulukaveriaan, esimiehiään, vaikkapa lääkäriään, 
pappiaan, lakimiestään tai naapuriaan. 
 
Tai ihan ketä vain jota haluttiin
satuttaa kipeään kohtaan ja tuottaa
pahaa mieltä ja murhetta.

Ja niin myös tehtiin.
 
 Ei ollut ketään joka ei ainakin joskus
olisi saanut etikkakorttia. Niiden suosio oli huima
kuten myös niiden aiheuttama paha mieli.
 
Kortithan siis tietenkin lähetettiin aina nimettömänä
ja niiden tuloa kammottiin ja samalla odotettiin. 

Korostan että mitään hupia näihin kortteihin ei liittynyt,
entisaikojen ihmisten huumorintaju ei sentään näin 
pahasti poikennut omastamme. Etikkakorttien
ainoa tarkoitus oli haavoittaa saajaansa
mahdollisimman pahasti.

Muistan itse lapsena lukeneeni jotakin 
1800-luvulle sijoittuvaa tyttökirjaa jossa
eräs luokan tytöistä sai pelkkiä etikkakortteja muiden
tyttöjen saadessa romanttisia ihastuskortteja.

Koulukiusausta kaikkein tyylikkäimmässä muodossaan.
 
 
Erityisen ilkeän twistin etikkakorttibisnekseen
lisäsi se, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun 
alussa postin saaja maksoi saamansa postin
postimaksun.
 
Eli ei riittänyt että sait postitse 
pahaa mieltä, jouduit vielä 
maksamaankin siitä!
 

"You snooty clod, without even a nod, you give the big go by,
it's okay with us, your pitiful bust, you won't make anyone cry."

Vaikka myöhemmin kortin maksuja 1940-50-luvuilla ei 
enää joutunut maksamaankaan, ei niiden sisältö
 lieventynyt, pikemmin päinvastoin. 
 
Tässäkin kortissa onnistutaan
muutamaan sanaan tiivistämään vastaanottajalle 
tämän olevan lattarintainen ja ylpeä nirppanokka 
josta kukaan ei välitä.


Myös naiset ilkeilivät korteissa.
 
Voin kuvitella miltä vaikka jostakin teinipojasta
on tuntunut saada tällainen kortti.
 
 

Etikkakortit ovat mielenkiintoinen
tutkimuskohde myös monille historioitsijoille sillä
ne ilmensivät myös aikansa poliittista ja 
sosiaalista ilmapiiriä. 
 
Esimerkiksi kun naisten oikeuksia 
ajava liikehdintä alkoi 1900-luvun alussa, 
kohdistuivat monet etikkakortit välittömästi
paikkansa unohtavia naisia kohtaan 
mitä julmimmin sanankääntein.



Iloinen asia etikkakortteihin liittyen olivat ne monet lempeämieliset 
postinkantajat jotka etikkakorttiin törmätessään, tuhosivat sen oman käden
oikeutta käyttäen eikä pahaa mieltä tuova kortti milloinkaan päätynyt 
vastaanottajalleen. 

Koska kyseinen toiminta oli kuitenkin vastoin lakia, saavuttivat useimmat 
etikkakortit siis silti vastaanottajansa. 
 
Etikkakorttien lähetys ja painaminen väheni 1950-luvun jälkeen radikaalisti
joten nykyään ystävänpäivää ei onneksi enää tarvitse odottaa valmiiksi ikäviin
iskuihin varautuneena.


maanantai 11. helmikuuta 2013

Häiriintynyt varaslähtö ystävänpäivään


Ystävänpäivä, sieltä se on tulossa.

Vaihdoin ystävänpäiväviikon kunniaksi 
kimalteetkin punaisiksi.

Ystävänpäivä onkin varsinainen rakkauden päivä.

Entisissä ystävänpäiväkorteissa oli
usein aika kiihkeä ote.

Mieleeni nouseekin jostain kummasta
syystä sana "lähestymiskielto..."



Tuntuisiko tällaisten korttien
saaminen mukavalta?

Vaikka ex-puolisolta tai muuten vain sinuun 
"ihastuneelta" tuntemattomalta tai vaikka kollegalta
töissä? Tai vaikka siltä omalta kumppanilta?

Tällainen kortti. 

Herättää välittömiä rakkauden tunteita!

Tai ehkäpä sittenkin tämä vie voiton
 hellien tunteiden herättelijänä!


Kyllä asia on niin että 
joko rakastat tai sitten
itket ja rakastat!


Tuliko tämä nyt
 varmasti selväksi?

 Sillä ellei tullut,
saatan päätyä epätoivoisiin tekoihin!


Onhan sydämeni sentään
kuin aikapommi!


Enkä tule kestämään torjuntaa...

Voisin aivan pistellä sinut poskeeni kultaseni!


Joten, rakkaani, ethän sano ei?

"Be my valentine!"

torstai 7. helmikuuta 2013

Retrojuomalasien opas



Suomalaisesta käyttölasista on aika vähän tietoa liikkeellä
ellei mene erikseen kirjastoon ja tutki siellä erilaisia opuksia.

Tällä aukeamalla on listattu useita nyt keräilykohdelaseja 
alkuperäisine arvoineen.

Halvalla voi hankkia hauskan ja vanhan astiasarjan,
näitä eriparikupposia kun löytää puoli-ilmaiseksi monen
kirppiksen alelaarista ja jos silmänsä pitää auki niin
ennen pitkään koossa onkin koko sarja.

Kannattaa printata käsilaukun pohjalle
seuraavaa kirpparikierrosta silmälläpitäen!

Löytyikö listasta jokin lasi joka sinulla on kaapeissasi?




(Kuva suurenee kun oikeaklikkaat ja
avaat sen uuteen ikkunaan.

TAI

Klikkaa kuvaa kerran.

Sen auettua oikeaklikkaa ja
paina "view image" tai "katso kuvaa."

Sitten klikkaa vielä kerran ja kuva aukeaa isoksi.)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kotilieden sekalaiset kasarimainokset osa 2.


Kotiliesi-lehtiä jälleen.


Juhlapukuja!






Ja jos kaipaat eleganssia,
voit hankkia sitä Instrumentariumista.

Saakohan sieltä höyhenhiusdonitsejakin pinkkeinä?



Viimeiseksi artikkeli jota ei uskoisi "uuden ajan" artikkeliksi.

Jutun julkaiseminen kertoo paljon aikansa moraalista
ja myös Kotiliesi-lehden perinteisen konservatiivisesta linjasta. 

"Muutoksista on miehen aina otettava 
vastuu sillä mies on perheenpää. 

Sellaisia naiset ovat aina ihailleet."

Jaa'a.