maanantai 8. huhtikuuta 2013

80-vuotias ukko


Sanotaan että totuus on tarua ihmeellisempää.

Elokuussa 1963 Kotiliesi-lehti julkaisi lukijakilpailunsa voittajat.

Kilpailun tehtävänantona oli kertoa tosielämän tapahtumasta 
ja tehtävänanto oli: "Jos olisin silloin..." 

Tässä kilpailun voittoteksti.


1. PALKINTO

"Jos olisin silloin uskonut."

Miksi en silloin ojentanut anteeksiantavaa kättäni kun hän sitä viimeisillä hetkillään pyysi? 

Viisikymmentä vuotta olen kantanut syyttävää omatuntoa. Vielä nytkin kun olen itse jo lähellä rajaa, painaa minua katumus joka on myrkyttänyt koko elämäni. Syytin vaimoani uskottomuudesta - syyttä. Väitin myös etten olisi lapsemme isä.

Vaadin vaimoltani tunnustusta. Kidutin, pakotin raa'asti. Hän tahtoi jo kuolla mutta ei tunnustanut.

Vieraannuimme toisistamme. Olin tahallisesti hänestä kaukana, kova ja sydämetön vaikka koko ajan asuimme yhdessä. Ensin hän rukoili, turhaan.

Vihdoin vaikenikin sitten, ja samalla kalpeni.

Puoleen vuoteen teki ennen jo vaivannut keuhkotauti tehtävänsä. 
Rakastin häntä mutta paadutin sydämeni.

Hänen maatessaan hiljaa silmät suljettuina, 
näin kyyneliäkin luomien raosta ja mietin:

 "Pitääpä itkeä, kyllä vaan kohta tunnustaa!!"

Mutta niillä viimeisillä voimillaan ojensi hän kätensä minua kohden. 
Miksen silloin tarttunut tuohon käteen? Miksi en saanut sanoja suuhun?

Kuin toisin voisi kaikki nyt olla.

Kun sanoin: "Joko tunnustat?" raukeni käsi, silmät sammuivat ja 
vihkisormus kilahti lattialle hänen sitä pyöriteltyään.

Kaksi tuntia olin polvillani hänen vieressään. Yhden kerran aukenivat vielä silmät ja kuiskasi: 
"Olen viaton. Hyvästi." Ja silloin, sillä hetkellä yritin huutaa ja rukoilin "Anna anteeksi!"

 Hän ei enää kuullut. Vakuutin ja vakuutin että uskoin hänen syyttömyyteensä mutta se oli myöhäistä. Hän ei tarvinnut anteeksiantoani mutta minä olisin tarvinnut.

Miksen sitä ennen sanonut?

Ojentaisit minulle vielä kerran kätesi rajan yli?"

80-vuotias ukko

9 kommenttia:

  1. Järkyttävää. Miesparka. On kuitenkin tunnustanut syntinsä ja katunut. Uskon, että sai anteeksi.

    VastaaPoista
  2. Järkyttävää. Naisparka. Eli tuon ukon kanssa elämänsä läpi. Itkettää.

    VastaaPoista
  3. Vetipä hiljaiseksi. Todellakin, naisparka.

    VastaaPoista
  4. Surullinen tarina. :-( Rupesin miettimään, että mistähän tuo mies oli ylipäänsä saanut päähänsä, että hänen vaimonsa oli ollut uskoton ja että hän ei ollut lapsen isä. Jos mies oli vain "tuulesta temmannut" nuo syytteet, niin ei minulla sitten kyllä hänelle hirveästi sympatiaa liikene. Että piti viimeiseen asti olla kylmä ja sadistinen, kun ei voinut antaa periksi ja myöntää olleensa ehkä väärässä.

    Muuten tämä oli taas hyvä muistutus siitä, että pitäisi yrittää elää jokainen päivä niin, ettei tarvitsisi myöhemmin katua. Se on vain joskus niin kovin vaikeaa.

    VastaaPoista
  5. Vastaan nyt kaikille yhteisesti että minusta tämä oli todella koskettava tarina.

    Minua suretti niin nainen kuin mieskin ja minusta tuntuu että he molemmat olivat uhreja. Mies ei ollut saanut välineitä lapsuudenkodistaan elämän niihin kohtiin kun nousee epäilyksiä tai tarvetta luottaa ja antaa anteeksi ja nainen joutui mukaan puolisonsa draamanhakuisuuteen ja hänen elämänsä viimeiset päivät olivat kauheat.

    Näistä kahdesta mies kärsi ajallisesti pidempään ja teki sovitustyötään kärsimyksen merkeissä selvästi koko elämänsä. Uskon myös että tähän kilpailuun osallistuminen oli osa hänen itserankaisutyötään jossa hän kertoi koko suomelle (nimimerkin alta kun muu ei ollut sallittua kilpailusäännöissä) mitä oli tehnyt.

    Uskon myöskin että hän sai lopulta anteeksi.

    Nämä tällaiset kertomukset muistuttavat nimenomaan siitä että pitäisi yrittää elää tosiaan niin ettei tarvitsisi myöhemmin katua. Se taas osaa olla välillä todella vaikeaa.

    Kun on itse joskus elämän draaman ulkopuolella, katselee muiden draamoja ihmetellen. Kun taas on itse draaman keskiössä, ei siitä oikein osaa eriytyä. Ei ole helppoa olla ihminen.

    VastaaPoista
  6. Mikä valinta voittajatekstiksi! Ja mikä tarina. Minä tunnen molempien surun ja tuskan, niin erilaisia kuin ovatkin. Totuus todella on tarua ihmeellisempää.

    Kiitos muuten todella mahtavasta blogista. Pari viikkoa sitten tänne tupsahdin ja todella hienoja ja monella tapaa koskettavia tekstejä olen löytänyt. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin todella on.

      Kiitos hyvänmielen kehuista :) <3

      Poista
  7. Kylläpä kosketti tosi syvältä.Kiitos tästä. Tähän tekstiin sisältyy kyllä pitkälti kaikki oleellinen elämässä.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi ❤️