Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sydän. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sydän. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. huhtikuuta 2013

80-vuotias ukko


Sanotaan että totuus on tarua ihmeellisempää.

Elokuussa 1963 Kotiliesi-lehti julkaisi lukijakilpailunsa voittajat.

Kilpailun tehtävänantona oli kertoa tosielämän tapahtumasta 
ja tehtävänanto oli: "Jos olisin silloin..." 

Tässä kilpailun voittoteksti.


1. PALKINTO

"Jos olisin silloin uskonut."

Miksi en silloin ojentanut anteeksiantavaa kättäni kun hän sitä viimeisillä hetkillään pyysi? 

Viisikymmentä vuotta olen kantanut syyttävää omatuntoa. Vielä nytkin kun olen itse jo lähellä rajaa, painaa minua katumus joka on myrkyttänyt koko elämäni. Syytin vaimoani uskottomuudesta - syyttä. Väitin myös etten olisi lapsemme isä.

Vaadin vaimoltani tunnustusta. Kidutin, pakotin raa'asti. Hän tahtoi jo kuolla mutta ei tunnustanut.

Vieraannuimme toisistamme. Olin tahallisesti hänestä kaukana, kova ja sydämetön vaikka koko ajan asuimme yhdessä. Ensin hän rukoili, turhaan.

Vihdoin vaikenikin sitten, ja samalla kalpeni.

Puoleen vuoteen teki ennen jo vaivannut keuhkotauti tehtävänsä. 
Rakastin häntä mutta paadutin sydämeni.

Hänen maatessaan hiljaa silmät suljettuina, 
näin kyyneliäkin luomien raosta ja mietin:

 "Pitääpä itkeä, kyllä vaan kohta tunnustaa!!"

Mutta niillä viimeisillä voimillaan ojensi hän kätensä minua kohden. 
Miksen silloin tarttunut tuohon käteen? Miksi en saanut sanoja suuhun?

Kuin toisin voisi kaikki nyt olla.

Kun sanoin: "Joko tunnustat?" raukeni käsi, silmät sammuivat ja 
vihkisormus kilahti lattialle hänen sitä pyöriteltyään.

Kaksi tuntia olin polvillani hänen vieressään. Yhden kerran aukenivat vielä silmät ja kuiskasi: 
"Olen viaton. Hyvästi." Ja silloin, sillä hetkellä yritin huutaa ja rukoilin "Anna anteeksi!"

 Hän ei enää kuullut. Vakuutin ja vakuutin että uskoin hänen syyttömyyteensä mutta se oli myöhäistä. Hän ei tarvinnut anteeksiantoani mutta minä olisin tarvinnut.

Miksen sitä ennen sanonut?

Ojentaisit minulle vielä kerran kätesi rajan yli?"

80-vuotias ukko

torstai 14. helmikuuta 2013

14.02.2013


Ystävänpäivä!

Lämpöä ja pinkkejä aatoksia teille kaikille!



keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Julma varaslähtö ystävänpäivään


Ystävänpäivä on suomessa kovin vähän 
aikaa vietetty juhla mutta sillä on pitkä historia.

Tuon hyvin, hyvin pitkän historian aikana tällä 
juhlalla on ollut paljon aikaa pohtia olemustaan. 

Tänään lisää ystävänpäivän pimeää puolta.


Ystävänpäiväkortteja ja tervehdyksiä on lähetetty niinkin kauan kuin
peräti 1400-luvulta alkaen. Huiman kauan siis. 

Alkuaikoina tervehdykset olivat romanttisia, lauluja joita 
laulettiin rakastetulle tai ihastuksen kohteelle tai sanallisia 
korulauseisia rakkaudentunnustuksia. 

Kun näitä rakkaudentunnustuksia alettiin 
merkitä paperille, syntyi ystävänpäiväkortin ensiversio.

Väliin mahtui sekalaista ystävänpäivän viettoa lähes 500 vuotta
kunnes ystävänpäivää keksittiin 1800-luvun 
puolivälin jälkeen "modernisoida."

Hieman ilkeällä tavalla.

 "Tis a lemon that I hand you and bid you now 'skidoo,' because I love another - 
There is NO chance for you!"

Tuolloin keksittiin "vinegar valentines"-nimellä 
kulkevat ilkeämieliset tervehdykset joilla oli 
aivan päinvastainen merkitys mitä 
ystävänpäivätervehdyksellä yleensä.

Niiden oli tarkoitus satuttaa.


 "You'r safely lodged upon the shelf, 
and I hope you'll be there for life.

You do not like it much yourself, 
youd rather be a wife.

But you'r not the sort for me,
or any other man,

so pray be reconciled to fate,
it is the wisest plan."

"I dont like you'r paw, I know very well it's sharp, cruel claw."

Etikkakortit olivat halpoja, ne maksoivat vain pennyn 
joten jokaisella oli varaa niihin.

Jokainen siis saattoi ystävänpäivänä "tervehtiä" kylän
vanhoja piikoja, yksinäisiä naishenkilöitä
tai vielä naimattomia tyttöjä, opettajiaan koulussa,
koulukaveriaan, esimiehiään, vaikkapa lääkäriään, 
pappiaan, lakimiestään tai naapuriaan. 
 
Tai ihan ketä vain jota haluttiin
satuttaa kipeään kohtaan ja tuottaa
pahaa mieltä ja murhetta.

Ja niin myös tehtiin.
 
 Ei ollut ketään joka ei ainakin joskus
olisi saanut etikkakorttia. Niiden suosio oli huima
kuten myös niiden aiheuttama paha mieli.
 
Kortithan siis tietenkin lähetettiin aina nimettömänä
ja niiden tuloa kammottiin ja samalla odotettiin. 

Korostan että mitään hupia näihin kortteihin ei liittynyt,
entisaikojen ihmisten huumorintaju ei sentään näin 
pahasti poikennut omastamme. Etikkakorttien
ainoa tarkoitus oli haavoittaa saajaansa
mahdollisimman pahasti.

Muistan itse lapsena lukeneeni jotakin 
1800-luvulle sijoittuvaa tyttökirjaa jossa
eräs luokan tytöistä sai pelkkiä etikkakortteja muiden
tyttöjen saadessa romanttisia ihastuskortteja.

Koulukiusausta kaikkein tyylikkäimmässä muodossaan.
 
 
Erityisen ilkeän twistin etikkakorttibisnekseen
lisäsi se, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun 
alussa postin saaja maksoi saamansa postin
postimaksun.
 
Eli ei riittänyt että sait postitse 
pahaa mieltä, jouduit vielä 
maksamaankin siitä!
 

"You snooty clod, without even a nod, you give the big go by,
it's okay with us, your pitiful bust, you won't make anyone cry."

Vaikka myöhemmin kortin maksuja 1940-50-luvuilla ei 
enää joutunut maksamaankaan, ei niiden sisältö
 lieventynyt, pikemmin päinvastoin. 
 
Tässäkin kortissa onnistutaan
muutamaan sanaan tiivistämään vastaanottajalle 
tämän olevan lattarintainen ja ylpeä nirppanokka 
josta kukaan ei välitä.


Myös naiset ilkeilivät korteissa.
 
Voin kuvitella miltä vaikka jostakin teinipojasta
on tuntunut saada tällainen kortti.
 
 

Etikkakortit ovat mielenkiintoinen
tutkimuskohde myös monille historioitsijoille sillä
ne ilmensivät myös aikansa poliittista ja 
sosiaalista ilmapiiriä. 
 
Esimerkiksi kun naisten oikeuksia 
ajava liikehdintä alkoi 1900-luvun alussa, 
kohdistuivat monet etikkakortit välittömästi
paikkansa unohtavia naisia kohtaan 
mitä julmimmin sanankääntein.



Iloinen asia etikkakortteihin liittyen olivat ne monet lempeämieliset 
postinkantajat jotka etikkakorttiin törmätessään, tuhosivat sen oman käden
oikeutta käyttäen eikä pahaa mieltä tuova kortti milloinkaan päätynyt 
vastaanottajalleen. 

Koska kyseinen toiminta oli kuitenkin vastoin lakia, saavuttivat useimmat 
etikkakortit siis silti vastaanottajansa. 
 
Etikkakorttien lähetys ja painaminen väheni 1950-luvun jälkeen radikaalisti
joten nykyään ystävänpäivää ei onneksi enää tarvitse odottaa valmiiksi ikäviin
iskuihin varautuneena.


maanantai 11. helmikuuta 2013

Häiriintynyt varaslähtö ystävänpäivään


Ystävänpäivä, sieltä se on tulossa.

Vaihdoin ystävänpäiväviikon kunniaksi 
kimalteetkin punaisiksi.

Ystävänpäivä onkin varsinainen rakkauden päivä.

Entisissä ystävänpäiväkorteissa oli
usein aika kiihkeä ote.

Mieleeni nouseekin jostain kummasta
syystä sana "lähestymiskielto..."



Tuntuisiko tällaisten korttien
saaminen mukavalta?

Vaikka ex-puolisolta tai muuten vain sinuun 
"ihastuneelta" tuntemattomalta tai vaikka kollegalta
töissä? Tai vaikka siltä omalta kumppanilta?

Tällainen kortti. 

Herättää välittömiä rakkauden tunteita!

Tai ehkäpä sittenkin tämä vie voiton
 hellien tunteiden herättelijänä!


Kyllä asia on niin että 
joko rakastat tai sitten
itket ja rakastat!


Tuliko tämä nyt
 varmasti selväksi?

 Sillä ellei tullut,
saatan päätyä epätoivoisiin tekoihin!


Onhan sydämeni sentään
kuin aikapommi!


Enkä tule kestämään torjuntaa...

Voisin aivan pistellä sinut poskeeni kultaseni!


Joten, rakkaani, ethän sano ei?

"Be my valentine!"

perjantai 18. tammikuuta 2013

Retrosydämiä ja kuulumisia


Uskotteko jos kerron että olen 8
kuukauden sisään tehnyt suunnilleen
 80 litraa pullataikinaa?

En minäkään meinannut uskoa kun lähdin asiaa
ajattelemaan mutta laskeskelin ja kyllä 
se pitää aika tarkkaan paikkansa.


Tuo kaikki taikina oli siis
ravintolapäivän pullakojujani varten.

Kun sitten näin marketissa ruokaostoksilla käydessäni laskiaspullia tuli minulla niihin
 ihan mahdoton himo. Mutta kaksi pientä pullaa joissa oli pienoinen nokare 
kermavaahtoa, teelusikallinen jos sitäkään, maksoi kolme euroa.

Ei kiinnostanut. Laskiaispullan idea on läträtä paljolla kermavaahdolla 
ja jos ei sitä ole, en ota.

Voitte kuitenkin kuvitella että kaikkien 80 litran munkkitaikinoiden jälkeen minua 
ei huvittanut yhtään tehdä pienintä puolen litran taikinaakaan ja niin ostin valmispullia. 


Surkuteltavaa on että näiden pullien hinnaksi tuli hilloineen ja 
kermavaahtoineen vähemmän kuin jos olisi itse ne leiponut.
Ei paljon kannata noin hinnan puolesta leipoa.
Pullapussi maksoi muutaman sentin päälle 2e.

Yläkuvassa siis erinomainen tilaisuus esitellä noita sydänlautasia 
joita löysin kirpputorilta. 
 Pino maksoi euron ja ne ovat niin herttaisia 
että hirvittää. 70-luvun tuotteita.


Näitä en löytänyt kirppikseltä vaan
uudesta lempikaupastani jonka jo monet arvaavatkin eli aikaiseminkin
hehkuttamastani ihanasta krääsäkaupasta Tigeristä! 

Vaarallinen kauppa, sinne ei voi mennä ostamatta halpaa krääsää.

 Ja vaikka nämä ovat niin ihanat niin krääsää nämäkin ovat
sillä en olisi tarvinnut yhtään enempää astioita ja
 silti oli pakko, kun näissä on sydämiä...

Eikö muka päivä parane kun aterioi tällaisilta?


Palasin tänään kotiini joululomalta.
  Tämä oli ensimmäinen näkyni. 

Vaaterekkini korkeudensäätömutteri oli raksahtanut hajalle. En ymmärrä miten se on täällä voinut yksinään
hajota kun eivät nuo vaatteetkaan kymmeniä kiloja paina vaikka on siinä varmaan jätesäkillinen uffin mekkolöytöjä. 

Jos katsotte tarkkaan, näkyy vaaterekin alla,
 alakulmassa hieno pölypallero, mikä lienee.


Sekin ihan
sydämenmuotoinen.