perjantai 16. marraskuuta 2012

Reseptikortit osa 2. Mestarikokki


Haluan palata taas hetkeksi takaisin 70-luvun keittiöön.


Katsokaa nyt. Eivätkö ole ihania?  

Jostain syystä raakojen kananmunien käyttö
näissä resepteissä on jotenkin tavattoman hellyyttävää.

Niitä löytyy suunnilleen joka neljännestä reseptistä
jota en voi ollenkaan ymmärtää mutta onneksi
löytyy sillä minusta ne siis ovat aivan suloisen näköisiä.

Katsokaa vaikka "ruokahalun herättäjää." Ihana pullero!


Joistakin korteista tulevat vahvasti mieleen 
vanhat maalaukset tai printtitaide. 

Tämä voisi olla vaikka Andy Warholin.





Kyllä ovat kauniita, jotenkin 40-luvunhenkisiä värejä.

Tämän kuvasetin kaunein on minusta kuitenkin tämä:


Onko teillä suosikkia?

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kotiliesi nro. 21 MARRASKUU 1955


Hei rouvat, neidit ja herrasmiehet, tässä marraskuun kotiliesipostaus tarkalleen 57 vuoden takaa.


Kuvat suurenevat lukukuntoon jos oikeaklikkaat kuvaa, valitset "avaa uuteen välilehteen" ja klikkaat kuvaa vielä kerran.






maanantai 12. marraskuuta 2012

Pin up-kissat/Rach Aslett


Muuan mies nimeltä Rach Aslett keksi edustamansa
 fiftarivaatekaupan mainokseksi hauskan idean:

Pin up-kuvia imitoivat kissat. 

Nyt kun pidempiin juttuihin ei taas kerran itselläni ole
aikaa toivotan kuvien siivittelemänä teille mukavaa päivää.















keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Post mortem / Halloween / Pyhäinpäivän aika


Tänään on halloween.
Viikonloppuna on pyhäinpäivä.

Eli oikea vuodenaika tälle blogipostaukselle. 


Aloitetaan 1800-luvusta.

Tuolloin vuosisadan puolivaiheilla valokuvaus oli uusi ja ihmeellinen juttu.

Oli totuttu että muistot ovat vain kunkin henkilön muistissa, ja vain siellä.
 Hyvin, hyvin harvalla oli varaa maalauttaa minkäänlaista muotokuvaa ja kun joku kuoli, tarkoitti se
sitä että hänen kasvonsa häipyivät ennenpitkään kokonaan unhoon.Valokuvaus muutti kaiken tämän.

 Viktoriaanisen ajan kaunis suruasu.

Sata, parisataa vuotta sitten kuolema oli heikon terveydenhoidon
 tason takia alituinen ystävä ja kanssakulkija. Sitä ei tervehditty
 ilolla mutta se hyväksyttiin osaksi elämää.

 Kun valokuvaus yleistyi, yleistyi myös menehtyneiden
perheenjäsenten valokuvaus, asettelu vihoviimeisiin
poseerauskuviin jotka asetettiin hellitysti perhealbumiin. 

Kuvia menehtyneistä katseltiin usein perheen kesken eikä niitä piiloteltu vierailtakaan.

 Valokuvaus katsottiin erinomaiseksi mahdollisuudeksi saada
viimeisiä muistoja perheenjäsenistä ja ystävistä.

Kuvia lahjoitettiin hautajaisvieraille kuin kiitoskortteja.

Suortuvia menehtyneen hiuksista saatettiin myös leikata medaljonkeihin
 sekä sormuksiin, kellonperiin ja rintakoruihin joita käyttivät niin miehet
 kuin naiset sekä lapset.

Nykyään aikansa suurta teollisuudenhaaraa
 pidettäisiin kaiketi makaaberina ja epähygieenisenä.

Tämä on valmistettu hiuksista.
Seuraavassa muutamia post mortem-valokuvia
 jotka ovat säilyneet museoissa ja yksityiskotien valokuvakansioissa,
olivathan ne aikoinaan todella yleisiä.

Tämänkaltaisia post mortem-kuvia oli tapana ottaa myös suomessa vielä 30-50-luvuilla.


 Lapset eivät pelkää. Miksi menehtyneestä sisaruksesta olisikaan tullut mörkö nyt?

Nuorimies parhaisiinsa puettuna. Taustalla päällekkäisvalotus. 

Näin niitä valokuvia otettiin.

 Pikkulapset kuvattiin usein nukkejensa kanssa.


Tämän kuvan tarina kertoo:

Välittömästi kuvan tytön viimeisen henkäyksen jälkeen
 kutsuttiin valokuvaaja paikalle liikkeestä jotta kuva olisi mahdollisemman "tuore."

 Kuvaajaa odoteltaessa kiharrettiin nopsaan tytön hiukset...

Surunkin keskellä käytännöllisyyttä.

Eihän viimeinen potretti voi olla huolittelematon sillä sen tulisi
moni näkemään ja siitä moni saamaan kopion.


Viimeinen kuva kaverin kanssa.



Tämä kuvahan on valtavan kaunis.
Niin tyylikäs äiti valkeine hansikkaineen.

Post mortem-kuvia otettiin luonnollisesti myös rakkaista lemmikeistä.


Tämä hautakivi kertoo tarinan:

" A poisoned plant among the rest, 
In nature's order stood; 

I ate and was distressed, It poisoned my blood.

 So sudden was the stroke, 
By which I was snatched away, 
That in one hour,
 life's thread was broke, 
And I was mouldered to the clay."