Musiikkilauantai

Flunssa ei ole mennyt päivässä ohi vaan on kiristänyt otettaan, 

mitäpä muuta sitten heikoilla voimillani tekisin kuin kirjoittelisin tänne?

Vaikka aika monella on jotain terveysongelmia ihan arjessakin, vasta tällainen

 akuutti flunssautuminen tuo esiin outoja mielihaluja. Olen ollut kasvissyöjä jo

 melkein 17 vuotta mutta tänään olen himonnut meetvurstia. Liekö minulla siis 

suolanpuutetta kun normaalisti siis tuollainen juttu ei juolahda mieleenkään. Kävin

 jo hitaasti astellen ja varoen marketissakin mutta en löytänyt mitään meetvurstin 

korviketta. En kyllä ostanut siis sitä aitoa ainettakaan tämä todettakoon. 

Nyt tällä hetkellä ajatelen vain meetvurstia, meetvurstia, meetvurstia. 

Jotkin makumuistot eivät haihdu kielen nystyistä ikinä, tuosta 

viimeisestä meetvurstinsyönnistäni kun on jo kohtuullisen lukuisa vuosi.

Lisäksi, kaiken päivää, itseasiassa tämä alkoi jo

 eilisiltana, päässäni on soinut Edelweiss. 

Nämä ovat taas näitä aivojen omalaatuisia päähänpistoja, 

en ole kappaletta ajatellut sitten ala-asteen musiikintuntien

 jolloin sitä tuli laulettua mutta tänään olen ottanut takaisin

 kaikki Edelweissittömät vuodet joita tässä välissä on ollut.

 Ihana Julie Andrews esittää kappaleen kieltämättä paremmin

 kuin mitä minä täällä videon mukana raakkuessani. 

Suonette anteeksi etten liitä tähän omaa ääninäytettäni 

joka varmasti kyllä toisi hymyä huulille.

Selvästi tämä tauti järjestelee aivojeni ratoja uudelleen 

sillä aikaisemmin mainitsemani musiikinkuunteluinhoni tuntuu

 ainakin hetkeksi väistyneen. En nyt siis varsinaisesti inhoa

 musiikkia, arvostan sitä kuin viinilasillista. Joskus sellainen

 tekee hyvää mutta ei jatkuvasti nautittuna. 

Musiikki muokkaa liikaa mielialojani ja on sellaista aivohuumetta

 mutta ilmeisesti flunssa on pumpuloinut päätäni niin että nyt olen

 kuunnellut koko päivän musiikkia ilman haittavaikutuksia.

Siitä ei vain meinaa tulla mitään vaikka haluaisin koska kun tietokoneeni kuumenee

 liikaa videoiden johdosta se sammuu ja päädyn lisäksi koko ajan selvittelemään

 eri muusikoiden elämäntapahtumia ja käänteitä ja kiinnostun artistin personasta. 

Riipaisevia tarinoita on kylliksi löytynyt tähänkin päivään.

Esimerkiksi The Carpenters-yhtyeen Karen Carpenterin elämänkaari

 oli niin surullinen. Valtavan suloinen ja kaunis nuori nainen niin

 sisältä kuin ulkoakin menehtyi anoreksiaan vain 33-vuotiaana.

 Murheellisemmaksi tapahtuman tekee se että taisteltuaan anoreksian 

pauloissa vuosikaudet, hän oli lopultakin parantumassa kunnes sai 

massiivisen sydänpysähdyksen johon hän kuoli. Anoreksian ja 

ulostuslääkkeiden sivuvaikutusten rajusti heikentämä sydän 

ei kestänyt äkillistä muutaman kuukauden sisään hankittua 

painonlisäystä. Eli anoreksian suurin aiheuttaja, henkinen puoli

 oli voitettu joka ei varmasti ollut helppoa ja sitten kävi noin traagisesti. 

Voi itku.

Niin kaunis kirkas ääni.

Karenin elämästä on muuten tehty 43-minuuttia pitkä elokuva -
Barbein.

Näet elokuvan tästä, tästä ja tästä.

Näyttelijöiden tilalla ovat tosiaankin barbie-nuket.
 Erikoista kyllä, sitä ei juuri huomaa traagisen ja
koskettavan sisällön vuoksi.

Elokuva alkaa lopusta, Karenin äiti löytää
tyttärensä kylpyhuoneesta juuri menehtyneenä jonka
jälkeen puretaan faktoja jotka johtivat alkukohtaukseen.

Kannattaa katsoa.

Olen tänään myös tutkinut cd-hyllyjäni ja löysin ilokseni

 kaikki mahdottoman laittomat Beatles-levyni.

Joskus teininä isälläni oli tuttava joka teki rajantakaisia ostosreissuja. 

Isäni kivasti ajatteli minua ja pyysi tuttuaan tuomaan tyttärelleen musiikkia

 ja niinpä sieltä sitten tuli Aquaa, Mr Presidentiä ja muuta aikanaan

 normaalien teinien kuuntelemaa musiikkia. Tein sitten niin että myin 

ko. piraatti-cd:t kirpparilla joista tienasin hirveät määrät rahaa ja valistin

 isääni minkälainen musiikki olisi enemmän lapsensa mieleen. 

Seuraavalla kerralla sainkin sitten koko Beatlesin tuotannon muun muassa!

Aikana kun netti hädin tuskin oli keksitty, olivat näihin piraatti-cd:hin

 ympätyt extrakappaleet joita ei löytynyt virallisilta cd-levyiltä

 kovaa kuunteluvaluuttaa ja statuksennostajaa kaveripiirissäni. 

Niissä siis on sellaisia harvinaiskappaleita joita nykyäänkin kuulee 

vain youtubesta tai vertaisverkosta.

Ihanat laittomat kapistukseni, näitäkin olen tänään kuunnellut.

Tuon kauniin pirteän verhon löysin sisarensa kanssa muistaakseni

 Porvoon kissatalon yhteydessä olevalta kirpputorilta. Jos satutte 

Porvooseen, kannattaa tehdä kieppi kissatalon kautta. 

Itse rakennus on huikaisevan kaunis, unelmataloni jonka hankin

 sitten kun voitan miljoonia lotossa (vaikka en lottoakaan) ja myös

 piha on kaunis. Niistä pelastetuista kisumirreistä puhumattakaan.

Minä jatkan musiikinkuuntelua ja makailua. Flunssassa on kuitenkin kiva 

kun tietää että vaikka miten inha olo olisi, se menee ohi eikä ole mitenkään

 vaarallista. On niin paljon kroonisesti sairaita ihmisiä jotka joutuvat

 elämään kremppojensa (usein understatement) kanssa joka päivä ja joka hetki. 

Paljon voimia jokaiselle arjen jaksamiseen kunkin omaan kotiin ja

 perheeseen ja mukavaa viikonlopun jatkoa.

Villit kuviot opiskelijanaisen asunnossa

Lupauksestani huolimatta, en tänään kirjoitakaan sitä myrkkyjuttua.

Minuun on iskenut flunssa, makailen päivät sängyssä ja addiktoiduin 

katselemaan erästä brittisarjaa nonstoppina netistä jonka seurauksena koneeni

 ylikuumeni, kaatui ja aiheeseen kirjoittamani word-tiedosto katosi. En ymmärrä

 miten se kävi koska automaattisen tallennuksen pitäisi toimia. Ei toiminut. 

Motivaatio meni tältä erää mutta ihan hyviä juttuja on mahtunut tähänkin 

päivään, kuten tilaisuus keikeillä kameran edessä esitellen tätä sinistä pukua.

Hmm...Olisiko pitänyt kammata hiukset?

Ostin tämän sinisen asun XXXXL-koossa alkusyksyllä. 

Sen kuntoonsaatto vaati sitä että leikkasin vyötärön molemmilta

 puolilta lähes puoli metriä kangasta pois ja vaihdoin vetoketjun paikkaa. 

Tein siitä lisäksi todella tyköistuvan joka on hyvä ja huono juttu sillä tavoin

 että jos vaate istuu kuin hanska, huomaa kaikenlaisen naminsyönnin lopputuloksen

 tosi hyvin! Vaate ei enää kunnolla mahdu päälle! 

Menihän tämä sentään ylle mutta kovin radikaaleja asentoja ei tässä

 oteta ennen kuin putoaa pari kiloa tai vyötärön napit alkavat sinkoilla seiniin.

Aivastuksen isku itselaukaisimen aikaan

Pidän tästä siksi että levoton 70-luvun kangas yhdistyy konservatiiviseen

 vaatemalliin. En osaa kuvitella tätä kangasta minkään muunlaiseen 

vaatteeseen kuin tällaiseen perinteiseen mekkoon.

Onhan se ainakin... Erilainen.

Ostoksia

Olen ollut hetken poissa blogimaailmasta. Minulla on valmisteilla kaikenlaisia minun mielestäni mielenkiintoisia kirjoituksia mutta ne vievät vähän enemmän selvittelyä ja asiaanpaneutumista niin että vielä nyt en jaksa. Odotan inspiraatiota saattaa jutut loppuun. Milloinkohan sitä tulisi?

Tässä välillä tällaista joutavanpäiväistä.

80-luvun ponihulluille minulla on riipivää näytettävää.

Katsokaa minkä löysin H&M:stä. Aikuisten ponipaita. 

Ei rumin nykyponein koristettuna vaan aitoina ihanaponien kuvin. Vaahteranlehtikuvioinen Gusty ja Princess Sparkle. Kun googlasin sain selville että hm:llä on ollut aikaisemminkin ns. G1-My little pony-tuotteita. Voi kauhistus, ja se on mennyt minulta kokonaan ohi!

Opiskelijoille harvinaisella kierroksella (shoppailukierroksella) kun oltiin, ostin lisäksi nämä.

Rakastan Agatha Christien Kymmentä pientä neekeripoikaa (jonka nimi on nykyään poliittisesti korrektimmassa muodossa "Eikä yksikään pelastunut") joten arvelin että se olisi elokuvanakin hyvä. Erityisesti kun tämä on kuvattu vuonna 1974. Vielä en ole katsonut. 

Sivumennen sanoen, minusta on pyhäinhäväistys mennä muuttamaan Christien kirjan nimeä. 

 Toki ymmärrän miksi niin on koettu tarpeelliseksi tehdä mutta kirja on aina aikansa kuva, emme me mustaa historiankirjojakaan koska niissä on rasistiseksi miellettyä sisältöä tai tuhoa museoiden antiikkisia tavaroita, vaikka kidutusvälineitä tai jalkapuita. Historiaa on turha mennä sensuroimaan. 

Sitten Downton Abbey-sarja. Olen ekstaasissa siitä että laadukasta ja mielenkiintoista historiasarjaa tuotetaan tänä päivänä, kaikenlainen kartanoromanttisuus kun on ollut poissa muodista jo kauan. Olen enemmän kuin onnellinen siitä että se on tehnyt paluun näin tyylikkäässä muodossa. Rahaa sarjan tekemiseen on satsattu ja se näkyykin siinä että sarjaa tekemään on voitu palkata alansa ammattilaiset niin tekniseltä kuin visuaaliselta puoleltakin.

 Downton abbeyn henkilökuntaa

"Turhan" tavaran ja shoppailun rahoituksen taustalta löytyy taas viime sunnuntainen ravintolapäivä johon osallistuimme. Vaikka juuri taannoin kirjoitin tavaranvähennysoperaatioistani, en ole kokonaan materiaa vastaan ja onkin tullut tavaksi investoida ravintolapäivän tuottamat pikkuhilut kaikkeen pieneen hyvää mieltä tuottavaan joita tuossa yllä esittelinkin.

Alan jo aavistuksen kyllästyä touhuun koska haluaisin itsekin mennä muiden ihmisten pop-up ravintoloihin mutta eihän se silloin onnistu jos itse pyörittää aamusta iltaan omaa ravintolaansa.

Lisäksi minulla on dilemma, meillä on aina sama konsepti; sama myyntipöytä samoin tuottein samassa paikassa joka on mainio sijainniltaan mutta mielikuvitusta puuttuu. Olisi hauska ideoida jokin aivan kaistapäinen ravintola. 

Vaikkapa keväällä seuraavana ravintolapäivänä maja 

metsään jonne löytäisi vain ennen annetuin vihjein. 

Jonkinlainen aarrejahti. 

Monimutkaiset vihjeet johtaisivat aina uuden vihjeen luokse 

ja aarteena olisi ravintolamme jossa tarjoilisimme vaikka vanhasta 

puuarkusta suklaakultarahoja ja rommia (vaikka ravintolapäivänä alkoholin 

myynti onkin kielletty) pukeutuneina merirosvoiksi soittaen mankasta 

Pirates of Caribbeanin tunnusmusiikkia nonstoppina..!

 Keksiihän näitä :)

 Mutta mistä vetoa että ensi kerralla seisomme taas 

samalla paikalla samaa kamaa myyden happamin

 naamoin univajeesta johtuen? :) 

Voi hyvänen aika sentään!

Pöhköilysarjaan kuuluu myös muiden sellaisten älyttömyyksien tekeminen joita tietyn vuosikymmenrajan ylittäneen aikuisen ei pitäisi tehdä. Kuka tunnistaa tämän erään Helsingin pienen maamerkin? Tuolta oli rauhallista salatuijotella aseman menoa ja meininkiä kenenkään sitä tajuamatta. Normaalisti näin talvisin en liiku ilman kenkiä mutta tuonne ei päässyt kuin paljain varpain.

Yritän ottaa ryhtiliikettä ja kertoa teille ensi kerralla myrkyistä!

14.02.2013

Ystävänpäivä!

Lämpöä ja pinkkejä aatoksia teille kaikille!

Julma varaslähtö ystävänpäivään

Ystävänpäivä on suomessa kovin vähän 

aikaa vietetty juhla mutta sillä on pitkä historia.

Tuon hyvin, hyvin pitkän historian aikana tällä 

juhlalla on ollut paljon aikaa pohtia olemustaan. 

Tänään lisää ystävänpäivän pimeää puolta.

Ystävänpäiväkortteja ja tervehdyksiä on lähetetty niinkin kauan kuin

peräti 1400-luvulta alkaen. Huiman kauan siis. 

Alkuaikoina tervehdykset olivat romanttisia, lauluja joita 

laulettiin rakastetulle tai ihastuksen kohteelle tai sanallisia 

korulauseisia rakkaudentunnustuksia. 

Kun näitä rakkaudentunnustuksia alettiin 

merkitä paperille, syntyi ystävänpäiväkortin ensiversio.

Väliin mahtui sekalaista ystävänpäivän viettoa lähes 500 vuotta

kunnes ystävänpäivää keksittiin 1800-luvun 

puolivälin jälkeen "modernisoida."

Hieman ilkeällä tavalla.

 "Tis a lemon that I hand you and bid you now 'skidoo,' because I love another - 

There is NO chance for you!"

Tuolloin keksittiin "vinegar valentines"-nimellä 

kulkevat ilkeämieliset tervehdykset joilla oli 

aivan päinvastainen merkitys mitä 

ystävänpäivätervehdyksellä yleensä.

Niiden oli tarkoitus satuttaa.

 "You'r safely lodged upon the shelf, 

and I hope you'll be there for life.

You do not like it much yourself, 

youd rather be a wife.

But you'r not the sort for me,

or any other man,

so pray be reconciled to fate,

it is the wisest plan."

"I dont like you'r paw, I know very well it's sharp, cruel claw."

Etikkakortit olivat halpoja, ne maksoivat vain pennyn 

joten jokaisella oli varaa niihin.

Jokainen siis saattoi ystävänpäivänä "tervehtiä" kylän

vanhoja piikoja, yksinäisiä naishenkilöitä

tai vielä naimattomia tyttöjä, opettajiaan koulussa,

koulukaveriaan, esimiehiään, vaikkapa lääkäriään, 

pappiaan, lakimiestään tai naapuriaan. 

 

Tai ihan ketä vain jota haluttiin

satuttaa kipeään kohtaan ja tuottaa

pahaa mieltä ja murhetta.

Ja niin myös tehtiin.

 

 Ei ollut ketään joka ei ainakin joskus

olisi saanut etikkakorttia. Niiden suosio oli huima

kuten myös niiden aiheuttama paha mieli.

 

Kortithan siis tietenkin lähetettiin aina nimettömänä

ja niiden tuloa kammottiin ja samalla odotettiin. 

Korostan että mitään hupia näihin kortteihin ei liittynyt,

entisaikojen ihmisten huumorintaju ei sentään näin 

pahasti poikennut omastamme. Etikkakorttien

ainoa tarkoitus oli haavoittaa saajaansa

mahdollisimman pahasti.

Muistan itse lapsena lukeneeni jotakin 

1800-luvulle sijoittuvaa tyttökirjaa jossa

eräs luokan tytöistä sai pelkkiä etikkakortteja muiden

tyttöjen saadessa romanttisia ihastuskortteja.

Koulukiusausta kaikkein tyylikkäimmässä muodossaan.

 

 

Erityisen ilkeän twistin etikkakorttibisnekseen

lisäsi se, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun 

alussa postin saaja maksoi saamansa postin

postimaksun.

 

Eli ei riittänyt että sait postitse 

pahaa mieltä, jouduit vielä 

maksamaankin siitä!

 

"You snooty clod, without even a nod, you give the big go by,

it's okay with us, your pitiful bust, you won't make anyone cry."

Vaikka myöhemmin kortin maksuja 1940-50-luvuilla ei 

enää joutunut maksamaankaan, ei niiden sisältö

 lieventynyt, pikemmin päinvastoin. 

 

Tässäkin kortissa onnistutaan

muutamaan sanaan tiivistämään vastaanottajalle 

tämän olevan lattarintainen ja ylpeä nirppanokka 

josta kukaan ei välitä.

Myös naiset ilkeilivät korteissa.

 

Voin kuvitella miltä vaikka jostakin teinipojasta

on tuntunut saada tällainen kortti.

 

 

Etikkakortit ovat mielenkiintoinen

tutkimuskohde myös monille historioitsijoille sillä

ne ilmensivät myös aikansa poliittista ja 

sosiaalista ilmapiiriä. 

 

Esimerkiksi kun naisten oikeuksia 

ajava liikehdintä alkoi 1900-luvun alussa, 

kohdistuivat monet etikkakortit välittömästi

paikkansa unohtavia naisia kohtaan 

mitä julmimmin sanankääntein.

Iloinen asia etikkakortteihin liittyen olivat ne monet lempeämieliset 

postinkantajat jotka etikkakorttiin törmätessään, tuhosivat sen oman käden

oikeutta käyttäen eikä pahaa mieltä tuova kortti milloinkaan päätynyt 

vastaanottajalleen. 

Koska kyseinen toiminta oli kuitenkin vastoin lakia, saavuttivat useimmat 

etikkakortit siis silti vastaanottajansa. 

 

Etikkakorttien lähetys ja painaminen väheni 1950-luvun jälkeen radikaalisti

joten nykyään ystävänpäivää ei onneksi enää tarvitse odottaa valmiiksi ikäviin

iskuihin varautuneena.

Häiriintynyt varaslähtö ystävänpäivään

Ystävänpäivä, sieltä se on tulossa.

Vaihdoin ystävänpäiväviikon kunniaksi 

kimalteetkin punaisiksi.

Ystävänpäivä onkin varsinainen rakkauden päivä.

Entisissä ystävänpäiväkorteissa oli

usein aika kiihkeä ote.

Mieleeni nouseekin jostain kummasta
syystä sana "lähestymiskielto..."

Tuntuisiko tällaisten korttien

saaminen mukavalta?

Vaikka ex-puolisolta tai muuten vain sinuun 

"ihastuneelta" tuntemattomalta tai vaikka kollegalta

töissä? Tai vaikka siltä omalta kumppanilta?

Tällainen kortti. 

Herättää välittömiä rakkauden tunteita!

Tai ehkäpä sittenkin tämä vie voiton

 hellien tunteiden herättelijänä!

Kyllä asia on niin että 

joko rakastat tai sitten

itket ja rakastat!

Tuliko tämä nyt

 varmasti selväksi?

 Sillä ellei tullut,

saatan päätyä epätoivoisiin tekoihin!

Onhan sydämeni sentään

kuin aikapommi!

Enkä tule kestämään torjuntaa...

 

Voisin aivan pistellä sinut poskeeni kultaseni!

Joten, rakkaani, ethän sano ei?

"Be my valentine!"

Retrojuomalasien opas

Suomalaisesta käyttölasista on aika vähän tietoa liikkeellä
ellei mene erikseen kirjastoon ja tutki siellä erilaisia opuksia.

Tällä aukeamalla on listattu useita nyt keräilykohdelaseja 

alkuperäisine arvoineen.

Halvalla voi hankkia hauskan ja vanhan astiasarjan,
näitä eriparikupposia kun löytää puoli-ilmaiseksi monen
kirppiksen alelaarista ja jos silmänsä pitää auki niin
ennen pitkään koossa onkin koko sarja.

Kannattaa printata käsilaukun pohjalle

seuraavaa kirpparikierrosta silmälläpitäen!

Löytyikö listasta jokin lasi joka sinulla on kaapeissasi?

 

(Kuva suurenee kun oikeaklikkaat ja
avaat sen uuteen ikkunaan.

TAI

Klikkaa kuvaa kerran.

Sen auettua oikeaklikkaa ja
paina "view image" tai "katso kuvaa."

Sitten klikkaa vielä kerran ja kuva aukeaa isoksi.)

Kotilieden sekalaiset kasarimainokset osa 2.

Kotiliesi-lehtiä jälleen.

Juhlapukuja!

Ja jos kaipaat eleganssia,

voit hankkia sitä Instrumentariumista.

Saakohan sieltä höyhenhiusdonitsejakin pinkkeinä?

 

Viimeiseksi artikkeli jota ei uskoisi "uuden ajan" artikkeliksi.

Jutun julkaiseminen kertoo paljon aikansa moraalista

ja myös Kotiliesi-lehden perinteisen konservatiivisesta linjasta. 

"Muutoksista on miehen aina otettava 

vastuu sillä mies on perheenpää. 

Sellaisia naiset ovat aina ihailleet."

Jaa'a.

Maanantaikummalllisuudet

Katselinpa taas kummien juttujen kansioita

 joista nyt pari palaa maanantaipäivään. 

Maanantai ei muutenkaan ole useimpien suosikkipäivä

joten ehkä muutama karmiva tarina tuolla joukossa 

muistuttaa meitä siitä että ei se maanantai 

loppujenlopuksi niin paha olekaan!

 "Älä osta sikaa säkissä."

Sanonta ei ole suomalainen vaan muualta lainattu ja lisäksi 

melkoisen vanha. Keskiaikaisilla toreilla myytiin 

porsaita säkkeihin ommeltuina. Porsaspolo ei päässyt

tiiviistä säkistä karkaamaan mutta eipä ostajakaan voinut pussiin

kurkistaa. Toisinaan kävi niin että kotona säkistä putkahtikin

ulos reippaankokoinen kollikissa eikä maukas sika!

 Jotkut teistä varmaan ovat kuulleetkin että tomaatteja

pidettiin hyvin pitkään ihmisille sopimattomana ravintona,

myrkyllisinä. Tomaatin jotkin osat kuten vihreät varret

ovatkin lievästi myrkyllisiä mutta luulo ei perustunut tähän.

Aikanaan lautaset tehtiin kovatinasta, metalliseoksesta

jonka eräs ainesosa on lyijy. Ruoat jotka sisälsivät runsaasti

happoja, aivan erityisesti tomaatit, liuottivat nopeasti 

tinalautasista lyijyä joka aiheutti vakavan myrkytys-

tilan ja usein kuoleman. Niinpä tomaattiateriat joutuivat

pannaan useiksi sadoiksi vuosiksi.

...Tarina joka johtaa jouhevasti tähän seuraavaan. Lyijy oli

samoihin aikoihin yleinen materiaali lautasten lisäksi 

tuopeissa. Kaljamukeina ja viskituoppeina.

Yhdistelmä alkoholia lyijyn kera usein tainnutti uhrinsa

jopa useiksi päiviksi erittäin syvään koomankaltaiseen 

tilaan jossa elintoiminnot painuivat minimiin. Usein

"ruumis" asetettiin esille muutamiksi päiviksi keittiön

pöydälle muun perheen toimien keskelle jonka aikana 

katsottiin heräisikö onneton vai ei.

...Tarina joka johtaa taas toiseen. Englanninkielisissä maissa

on sananlasku "saved by the bell" joka juontaa juurensa

1500-luvun niin yleisiin lyijymyrkytystapauksiin.

Sattumoisin myös ahtaasti asuvilla paikkakunnilla alettiin näihin 

aikoihin uudistaa hautausmaita. Tila yksinkertaisesti oli 

loppua kesken joten lukuisia hautoja kaivettiin auki jotta luut 

voitaisiin kerätä ja sijoittaa tiiviimmin näin luoden enemmän tilaa.

Ikävänpuoleiseen työtehtävään joutuneet henkilöt alkoivatkin 

työn edistyessä tehdä varsin epämieluisia huomioita.

Huomattiin että keskimäärin 1:ssä arkunkannessa 25:stä

oli sisäpuolella selviä raapimisjalkiä jolloin tajuttiin

että hautaan oli joutunut lyijykoomassa olleita henkilöitä

jotka olivat heränneet ja koettaneet epätoivoisesti päästä ulos.

Tämän jälkeen muodiksi tuli asettaa haudatun käteen köysi

joka nousi haudasta maan päälle jossa kilisivät naruun 

kiinnitetyt kellot joiden tarkoitus oli ehkäistä uusien

uhrien syntymistä.

Katsokaa miten komea mies! 

Törmäsin häneen pitkässä vanhojen kuvien listassa ja jäin ihaillen

tuijottamaan ja miettimään että kylläpä kerrassaan on ollut salskea 

herrasmies, kuka hän sitten olikaan! Monille varmasti tuttu kuva.

Itse taas olin vähän hämmästynyt kun hän paljastui nuoreksi

Josif Staliniksi jonka toimien johdosta kuoli

 16 miljoonaa ihmistä.

Tässä on Julia Drusilla. Hän menehtyi vain 21-vuotiaana ja

oli Roomalaisen keisarin Caligulan rakastettu sisar.

Niin rakastettu että kun hän menehtyi Roomassa

riehuneeseen kuumeeseen, määräsi hänen veljensä

kaikille kansalaisille vuoden suruajan.

Suruajan aikana kiellettyä oli

-kylpeminen

-nauraminen

-ateriointi perheen kesken

Jos suruaikaa rikkoi oli rangaistuksena kuolema.

Ihanat pylvässängyt. Minä olen aina halunnut sellaista

ja joskus vielä sellaisen hankinkin. Niiden historia on

mielenkiintoinen. Aikoinaan talon isäntäväki on hyödyntänyt 

pylvässängyn verhoja luodakseen yksityisyyden illuusiota

ajalla jolloin palvelusväki usein nukkui samassa huoneessa.

Pylvässänky varsinaisesti kehitettiin kuitenkin toiseen 

tarkoitukseen, käytännölliseen sellaiseen. Kun rakennusten 

kattomateriaali oli yleisimmin olki, oli normaalia että

katon läpi rapisi ja putoili milloin mitäkin yllätyksiä,

hiirenpoikasia, jätöksiä, hyönteisiä ja roskia. 

Vuoteen päälle kehitettiin katos joka suojasi

 edellämainituilta harmistuksilta.

Tähän mekkoon liittyisi varmasti mielenkiintoinen

tarina jos vain tietäisimme sen. Liitin sen kuitenkin

tähän vain muistutukseksi siitä että vaikka mennyt

usein näyttäytyy meille vain mustavalkoisina kuvina,

ennen käytettiin myös runsaasti ja rohkeasti värejä.

Tämä on vuodelta 1869.

Tämä tietty väri oli erityisen muodissa

yhdysvalloissa vuosina 1855-1860.

Loppukevennyksenä Cosmopolitan-lehti sellaisena

jollainen se olisi varmasti ollut 500 vuotta sitten,

aikana jolloin kuningas Henrik VIII hallitsi.

Hän oli naimisissa kuuden eri naisen kanssa

joita vaihtoi kuin paitaa. Vaihdon syynä oli milloin

mikäkin, vaimo ei saanut aikaan poikaa,

oli muuten ärsyttävä tai sitten vain uusi ihastus.

Niin upeaa kuin kuningattareksi pääsy varmasti 

tuolloin olikin, olisi tämä lehti ollut omiaan 

muistuttamaan kuninkaan puolisoksi pyrkiviä

neitoja myös siitä että kaikestä löytyvät

kääntöpuolensa!