Suloista Siloa kerrakseen

Kukaan vanhoja suomalaisia naistenlehtiä lukenut

ei ole voinut välttyä Turkulaisen Silo - trikoo 

ja "muotiatelieri"-tehtaan mainoksilta.

Silo toteaa mainoslehtisessään: 

"Kun kutomateollisuuden tuotteita ruvettiin maassamme valmistamaan,

jähmettyi tuotanto yksitoikkoiseksi massavalmistukseksi. Tuotteet olivat lujia 

ja huokeita mutta ne eivät ostajia tyydyttäneet, ne eivät olleet kauniita. 

Trikooalalla ovat keinosilkin alati parantuessa mahdollisuudet ja yleisön

 vaatimukset alati kasvaneet.  Näitä mahdollisuuksia hyväksi käyttämään 

perustettiin Turussa vuonna 1928 Kudos OY Silo joka nuoresta ijästään 

huolimatta on maamme tunnetuimpia alallaan."

Ylpeästi todetaan seuraavaksi että menestyksen takana ovat

onnistuneet mannekiininäytökset sekä Silon omat kuosit mutta

luonnollisesti myös laatu ja hinta. 

Tehtaan perusti kauppaneuvos August Laurén (1897-1953.)

 Silo ei turvaudu vain sulosanoihin vaan esittelee 

esitteessään tehtaansa toimintaa joka kaiketi kiinnostaa

myös joitakuita nykynaisia. Siis lehtisessä eteenpäin.

"Työ alkaa langasta. Se ostetaan valmiina, osittain kotimaasta

mutta useimmin ulkomailta. Silkin ja useiden muotikudosten 

valmistukseen tarvittavia erikoislankoja ei saa suomesta. 

Eniten käyttää Silo keinosilkkiä mutta myös puuvillaa, 

villaa, angora-villaa, vistraa...

Silossa valmistetaan myös hyvää, tiivistä Charmeuse-kudosta.

Joka myyntikaudeksi tulee jotakin uutta!"

"Kuosien ja laatujen ohessa myös hinta on Silossa saanut aina huomiota 

osakseen, ja tämän määrätietoisen pyrkimyksen tuloksena Silon 

viimeaikaiset kauneimmatkin uutuudet ovat hinnaltaan varsin edulliset.

Niinpä himmeästä kuparisilkistä kudotusta, viimeisten 

muotivaatimuksien mukaisesta mattacrepistä valmistetut 

alusvaatteet, puvut ja puserot ovat aivan hämmästyttävän huokeat!

"Kun kankaat on kudottu, ne tarkastetaan erittäin huolellisesti.

Jos jossain kohtaa on lanka katkennut, korjaa tarkastaja 

viallisen paikan käsin, tehden siihen samanlaisen

 silmukan kuin mitä konekin tekisi. 

Tämän jälkeen seuraa värjäys, Silon värikartoissa on lähes

sata erilaista vivahdusta. Sitten trikookankaat mankeloidaan ja jo odottavat 

leikkaajat päästäkseen paloittelemaan kankaat  alushameiksi, leningeiksi, 

housuiksi tai yhdistelmiksi joita sitten kauppiaat myyvät ympäri maan. 

Monilla tahoilla odotetaan mielenkiinnolla Silon uutuuksia.

 On totuttu ettei Silolta tule milloinkaan kilpailijoitten tuotteiden

 jäljittelyitä vaan aina on jotain ennen näkemätöntä.

 Usein kauniimpaa kuin on osattu odottaakaan!"

Esite kuvailee miten kaikkein pyhimmässä, kuosien suunnitteluosastolla

asut kaavoitetaan elävien mallien päällä jonka jälkeen kone leikkaa

20-30 kaavanmukaista kangaskappaletta kerrallaan valmiiksi.

"Erikoiskonein kappaleet saumataan ja ommellaan yhteen.

Hienoin konein suoritetaan koristekirjonta "brodeeraus," eräs koristelutapa

on myös "applikaatio," kukka- ym. koristeitten muovaileminen värikkäistä

päällekkäin ommelluista tilkuista. 

Trikootuotteiden viimeistelyssä tarvitaan paljon käsityötä, tärkein 

näistä on päättely jonka näemme yllä olevassa kuvassa."

"Viimeisenä työvaiheena on silitys joka sekin tapahtuu käsin ja erityisen

huolella. Mutta ovatpa silittäjätytöt niin tottuneita ohuimmankin crepin 

käsittelyyn että kappale varmasti kyllä saa oikean muotonsa. 

Sen jälkeen osa tavarasta pakataan varastoon pahvirasioihin,

muutamat arvokkaimmat valmisteet kukin erikseen n. s. 

lahjapakkauskoteloihin. Ja sen jälkeen ovatkin Silo-tuotteet 

valmiita jättämään syntymäsijansa."

Silo menestyi pitkään. 

Loppunsa tehdas kohtasi vasta

vuonna 1986 jolloin se meni konkurssiin.

Vaikka Suloinen Silo on siirtynyt tehdastaivaaseen, kuullaan tässä 

blogissa Silosta vielä toisenkin kerran. Sikseen kauniita kun

ovat yrityksen kuvastot. Onko teillä Silomuistoja?

Kasari- ja ysäritarroja

Löysin lapsuuteni tarrapussin josta skannailin 

ennen skanneriongelmia muutamia tarrojen kuvia koneelle.

 Ymmärrän että tämä aihe ei varmasti kaikkia kiinnosta,
 mutta täällä käy niin eri ikäisiä lukijoita ja juuri tuli toive
"joistain kasarileluista," joten muutama tarrankuva on nyt
paikallaan vaikka nämä eivät nyt ihan leluja sentään ole  :)

Ja retroahan nämäkin alkavat olemaan.

Ei niin kauan sitten, 80-luvun lopussa myytiin

 uutuuksia, yksittäispakattuja pikkurahkoja joiden 

mainostarroja nämä olivat.

Nykyään noita pieniä rahkapakkauksia
on monilta eri firmoilta mutta silloin ne olivat
uusinta uutta ja todella eksoottista minun lapsenmielessäni,
harvoin saatavaa herkkua eli veikkaan että olivat uutuudessaan kalliita.

Silloin kauan sitten lasten uusin hullutus oli amerikantuonti
Turtlesit joiden ympärille kehittyi suuri bisnes oheiskrääsän
 muodossa joihin erilaiset makeisetkin kuuluivat. 

Nämä tarrat tulivat Turtles-tikkareista 

joita myytiin pitkänä letkana. Tikkarit olivat siis toisiinsa
 kiinnitettyinä muistaakseni kymmenen kappaleen
nauhana mutta niitä sai yksittäisinäkin.

Lauantaipussiin ei aina kuulunut tarraa.

90-luvun alussa ne kuitenkin sinne ilmestyivät.

Jo silloin lapsi-Taikan mielestä nämä olivat todella rumia.

Olen edelleen sitä mieltä ja myös nykyiset Lauantaipussin
 tarrat ovat ihan kamalia.

 Vaihtaisivat suunnittelijaa!

Nämä kasariminnit ja yksi Mikki olivat laattapurkkatarroja.

En olekaan sitä ennen ajatellut mutta enää ei myydä näitä pieniä
laatanmuotoisia ja ohuita levypurukumeja. Onkohan jokin
eu-direktiivi nekin kieltänyt?

Ja harvoin sitäpaitsi näkyy enää edes niitä pieniä
suorakaiteen muotoisia palapurukumeja joiden
kääreessä oli tarra. 80-luvulla niitä oli paljon erilaisia
ja niitä myytiin yksittäin kioskilla ja kaupassa.

Nämä ovat myös levypurukumeista. 

Niin rumia että mykistyn
enkä osaa muuta sanoakaan.

Muistaako joku Dummy-karkit? 

Pakkauksen toteutustapa oli hauska.

Karkkiaskissa oli kaksi avauskoloa. 

Toisesta kolosta tuli pinkkejä, toisesta
 oransseja tai keltaisia rakeita.

Makuina mansikkaa, appelsiinia ja
sitruunaa ja jotain jonka olen unohtanut.

 

Valion Nami-Nami-vanukkaiden mainostarroja.

Itse en muista näitä juuri syöneeni. Meille
ostettiin vain metsätähti-jugurttia.

Tässä aiheeseen liittyvä video.

Mainostarraa...

Niin maailma muuttuu. 

Nykyään tämä olisi kamala ja paha rasistimainos.

Tämä söpö tarra on saatu kirjastoreissulta 

mutta en ole koskaan lukenut itse kirjaa.

Tämä Taku on muropakkauksesta. 

Inhosin muroja enkä niitä syönyt
 mutta lelujen vuoksi niitä joskus kinuin.

Olikohan tämä kirjastotarra
vai hammaslääkäristä saatu tarra?

 90-luvulla söin tikkareita joista
 nämä tarrat tulivat. Olivatkin todella hyviä
ja tikkarin keskellä oli purukumi.

Muodin mukaan kääre vaihtui mutta
 tikkari pysyi samana. Barbien jälkeen kääre
muuttui Spice gilrs-teemaiseksi ja sen
jälkeen muistaakseni spiderman-teemaan...

  Nämä taas ovat tarrajoulukalenterista. 

Muistan etten raaskinut liimata 

kuin yhden tarran tästä arkista jonka revin joulukalenterin

 sisusksista joulun jälkeen. Liimasin sen arkkupakastimeemme 

jossa se oli vuosikaudet

.

Lopulta ihania ponitarroja. 

Ai että! 

Tupperwaremorsiamet

Tupperwaremorsiamien olemassaolon sain selville äskettäin
euron kirppisostokseni taustoja selvitellessäni ja tutustuessani
 samalla huvikseni Tupperwaren muovimaailmaan.

Tupperware, suomalaisittain kaikkien tietämät "tuppervaarat" keksi herra nimeltä 

Earl Tupper.  

Earl sai töitä nuorena miehenä suuresta kemiantehtaasta jossa hän sai

 käsiteltäväkseen ohutta joustavaa muovia. Tästä muovista heräsi idea
valmistaa halpoja muovikulhoja jotka olisivat aivan erityisen
 ilmatiiviitä, sellaisia ei vielä tuolloin ollut yleisesti markkinoilla.

 Niin Earl perusti oman yrityksensä 30-luvun lopulla mutta
ilman toimeliasta Brownie Wice-nimistä naista emme
varmaan "tuppervaaroista" olisi koskaan kuulleetkaan. 

Ennen Brownieta Earl myi tuotteitaan kauppoihin vaatimattomalla menestyksellä

ilman suurempia voittoja. Eräänä päivänä hän sai merkillisen puhelinsoiton tuntemattomalta
naiselta joka vauhdikkaaseen tyyliin selosti Earlille miten hän oli myynyt voitolla Tupperwaretuotteita kotikutsuilla joiden hän uskoi olevan avain Earlin tuotteiden myyntiin.

Earl kiinnostui ja palkkasi naisen. 

Brownie laittoi tuulemaan ja purnukkamyynti nousi huippulukemiin

kotiäitien innostuttua ansiomahdollisuuksista astiaedustajina.

Entäs ne morsiamet sitten?

Missä kuvaan sopivat morsiamet?

 1958

Mainonnan kautta.

Brownie ymmärsi että tuotteiden myynnistä olisi tehtävä aikuisten
naisten oma leikki. Kun myynti siirtyisi koteihin, olisi sillä paljon etuja.

Ja miksi tyytyä taviskotikutsuihin? Tottahan muovisten keittiöpurnukoiden
ympärille voisi kehitellä vaikka polttarit? Siitä alkoi hauska usean vuoden
Tupperwaremorsian-mainonta. Joka vuosi uudessa kuvastossa esiteltiin uusi
tuppervaaramorsian jonka morsiuskutsut olivat olleet tupperwarehenkiset.

Kenties sellaiset kuin sinäkin haluaisit pitää?

1959

Nämä kuvat ovat valitettavasti liian huonolaatuisia
kestääkseen sen isompaa suurentamista mutta miten
 sieviä ne silti ovatkaan.

1960

1961

Harmikseni en löytänyt enempää morsiuskuvia.

Mutta todella, mitä ajattelisi nykymorsio saadessaan tupperwarepolttarit?

Niin erikoinen ajatus että se saattaisi olla jopa hauskaa.

Morsiuskutsujen lisäksi suositeltiin Tupperware-clubijuhlia ja
tavanomaisempia Tupperware-aamupäiväkutsuja.

Kuten
myös Tupperware-teinikutsuja ja Tupperware-lapsikutsuja.

Miehillekin oli omat Tupperwarekutsunsa
joissa mainostettiin ties mitä kuppia ja otinta eräretkille ja miesten "yhdessäoloon" sanallisen mainonnan painottuessa käytännöllisyyteen, edullisuuteen ja kestävyyteen kun viereisellä sivulla vastaava mainos naisille toi esille tuotteiden ostosyinä esim. kauniit värit, pinottavuuden ja sen että niiden kanssa kotityöt ovat kuin leikkiä konsanaan.

Nämä kuvastot olivat ennen niin älyttömän somia mutta sovinistisia. Se annettakoon anteeksi sillä maailma on jo muuttunut. Tupperware-kutsuja kuitenkin yhä on.

Oletteko te olleet kutsuilla lähivuosina?

Minunhan piti laittaa tähän vain lyhyesti muutaman morsiamen kuva
mutta kun nuo kuvastojen lehtiset nyt olivat niin söpöjä niin laitanpa
lisäksi pari muutakin kuvaa vaikka ovatkin huonolaatuisia.

Ja se esine miksi edes Tupperwaretuotteista kiinnostuin?

Se on tämä hauska ja innovatiivinen piparimuottikukka
70-luvulta. Maksoi euron ja tuli tarpeeseen!

 
Kukkarasiassa on kaksitoista erilaista muottia.

Monia kertoja eri juttuja leipoessani olen harmitellut
kunnon ympyrämuottien puutetta ja sitten koettanut keksiä
korviketta hätäpäissäni ties minkä hillopurkin kannesta.

 Nyt ei sitten tarvitse enää keksiä hätäratkaisuja.

Lopetan tältä erää jutun tähän mutta muistakaahan
 että kesä on polttarien aikaa. Ehkäpä ne tupperwarepolttarit
olisivat todellakin jotain sellaista joka tulisi morsiamelle
yllätyksenä?

Miettikää asiaa :)

Kirje isännälle

 

 Tämä on tarkoitettu juuri sinulle joka et ole ryysyjooseppi etkä
kartanonomistaja vaan jotain siltä väliltä.

Otsikon luettuasi luulet kai kirjoituksen sisältävän hevosenjalostukseen
tai väkilannoitteisiin liittyviä ammattiasioita. Mutta nyt, isäntä hyvä,
erehdyt varsin pahasti. Jos tämän kirjeen luettuasi voit lyödä rintaasi ja
sanoa että minähän olen oivaltanut nuo asiat jo vuosia sitten, saat olla
tyytyväinen. Mutta jos niskasi punehtuu lukiessasi ja tunnet sisälläsi
syytöksiä, niin ravistele itsesi hereille ja ala toimia. Ja nopeasti!

Sinullahan on emäntä jonka talutit vihille vuosia sitten.

 

Hän oli rusoposkinen ja elämänhaluinen, virkeä ja iloinen.

Onko hän sellainen nyt? Onko edes tuo elämänhalu jäljellä? 

Te lupasitte silloin jakaa kaiken tasan elämässänne eikö totta?

Nyt kuitenkin olet sälyttänyt emäntäsi harteille ikävistä asioista 

ainakin yhdeksänkymmentä prosenttia. Itse kellastelet omien

kymmenen prosenttisi kanssa ja koetat hiljalleen vielä huojentaa

taakkaasi. Etkä kai huomaa erotusta? Niinpä emäntäsi onkin

kumarainen nelikymmenvuotias vanhus joka ei enää osaa hymyillä.

Hän tiuskii sinulle ja sinä ihmettelet kun iloisesta emännästäsi

on tullut äkäinen eukko. Miten hän on sellaiseksi muovautunut?

Siinä arvoitus pohdittavaksesi isäntä hyvä.

Sinun taloutesihan on noin päällisin puolin kohtalaisessa kunnossa.

Ehjät katot ja levyjä seinillä. Ehkä ula-antennikin. Itsetuntosi on melkein

tuon antennin korkeudella ja sinä ajattelet että ei sitä olekaan näin

hienosti kaikilla mökkiläisillä. Eipä kyllä mutta...

Emäntäsi retuuttaa ämpäreillä veden navettaan ja saunaan niinhän?

Vesijohdoista olet kuullut mutta et katso itseäsi velvolliseksi niitä laittamaan.

Tai sanot ettei ole varoja. Kuitenkin ostit ularadion vaikka entinenkin radio

kuului kyllin hyvin.

Emäntäsi vetää kelkalla silput puimalasta, heinät ladosta ja perunat kuopasta.

Enhän minä mitenkään ehdi hevosella ajaa kun 

olen joka päivä metsäpuuajossa, yrität puolustautua. 

Mutta, isäntäni, sinähän jäät rokuliin jos on kovin kasteleva sää

ja jäät koiran kanssa huvittelemaan jänisjahtiin. Ja muistatko syksyllä kun olit

kahdeksan päivää hirvijahdissa? Toit kyllä poissaolosi lunnaiksi kaadon tapahduttua

viisi kiloa syistä lihaa. Mutta silloinkaan emäntäsi ei jaksanut ilostua.

Noina jahtipäivinä ja muulloinkin kuului liiteristä kivakka sahan sihinä, kun emäntä

katkoi hellapuita. Kulunut hameenhelma siellä vain lupsahteli työn tahdissa.

 

Olet kai kuullut että suomessa käyttävät katkaisusirkkeli-nimistä

konetta? Pienissäkin taloissa? Katkovat sillä nopeasti koko vuodenkin

polttopuut. Sinusta se tuntuu tarpeettomalta, ja niin, kalliiltakin.

Mutta sinunhan kannatti ostaa se uusi hirvikivääri ja kiikari siihen

vaikka entisenkin kaliiberi olisi ollut laillinen ja oikein hyvä?

Moneen vuoteen et ole tullut katsoneeksi millaisessa kunnossa ovat 

emäntäsi pyykkivälineet. Yksi pieni saavinnysä jäljellä. Pyykkilauta 

säpäleinä. Emäntäsi hieroo vaatteet nyrkkiesi välissä. Tai tuskinpa talosi

menisi vasaran alle vaikka ostaisit pyykkikoneenkin. 

Eihän tuo mennyt viime keväänäkään kun ostit mopon

 ja hevosia vaihtaessasi sait kolmekymmentätuhatta väliä.

Huomannet kai, isäntä, että voisimme vielä jatkaa etkä sinä pystyisi 

tarjoamaan kunnon vastinetta. Mutta kohta pääset rauhaan.

Olet selvinnyt tähän saakka ostamalla emännällesi äitienpäivälahjaksi

sukat tai hamekankaan jota hän ei koskaan jouda ompelemaan.

Miten kauan yrität selviytyä tällä?

Joka tapauksessa, laiminlyöntiesi hinta on jo liian kallis:
emäntäsi ei ole virkeä ja iloinen.Hän ei jaksa olla aurinkona
kotonanne. Tämä on suuri vahinko varsinkin lapsillenne.

No niin isäntä.

Nyt saat joko tyytyväisenä lyödä rintoihisi - 

tai lähteä heti heinähäkin

kanssa ladolle. 

 Itseesi katsoen, ravia ajaen.

(Veikko Rissanen / Kotiliesi / 1960)

Kurkut kohtaavat - (Kuueläin kurkkumaasta - Kurkkumopo)

Aika epätavalliset treffit, mutta tänään ne tapahtuivat.

 Kurkut kohtasivat ja rullasivat kuin nuoruutensa päivinä. 

Yhdessä. 

Kuin silloin ennen Ahvenanmaalla synnyinkodissaan.

Ennen merimatkaa mantereelle ja eroa jonka molemmat luulivat lopulliseksi. 

Kahdesta kurkkulapsesta, kasvinkumppaneista, toinen päätyi pienen tytön leikkiin.

Tyttö piti siitä hyvää huolta mutta lopulta hän kasvoi aikuiseksi.
Onneksi tuli kuitenkin toinen pieni tyttö joka otti kurkun omakseen.

Kävi samoin, tuokin tyttö kasvoi aikuiseksi ja kurkku,
Eluksi nimetty, siirtyi vielä kerran uudelle, kolmannelle tytölle.
Mutta elun kannalta traagisesti, kävi kuten ennenkin,
kolmas tyttö kasvoi ja Elu unohdettiin. Pois silmistä. Kylmään vajaan. 

Siellä se makasi pimeydessä homeisen nojatuolin päällä läpi talvipakkasten ja kauniiden
kesäpäivien joita se katseli vajan lautojen raoista. Haikeana. Ajatellen nuoruutta saaristossa,
suuren vihreän perheensä kanssa seuranaan vain hiiriä mutta useimmin ilman ketään.

Kului vuosia ja vuosia, niitä kurkku ei huomannutkaan
pölyn laskeutuessa sen silmien päälle niiden loisteen himmetessä. 

Oli enää vain yksinäinen kurkku.

Tänään vajan ovi aukeni ja se keskimmäinen tytöistä
joka oli niin iso että sitä hädin tuskin olisi tunnistanut
vaikkei silmien päällä olisikaan ollut vuosien tomukerrosta,
tuli ja otti kurkun.

 Auringonvalo häikäisi ja kurkun kurkkua kuristi.

Missä hän oli?

Minne hän meni?

Tulisiko nyt vihdoin neljäs tyttö joka ottaisi hänet
omakseen ja vapauttaisi yksinäisyyden vuosista? 

Silloin hän näki sen.

Toisen.

 
Hänet.

Kuin silloin ennen kokoomalinjalla. 

Tyttö kiillotti hänen silmänsä ja hän tiesi näkevänsä oikein.

Eikä millään ollut enää merkitystä, ei yksinäisyyden vuosilla eikä sillä että
neljättä tyttöä ei tullutkaan. Vain sillä että Elu ei enää olisi koskaan yksin. 

Suomalainen Ahvenanmaalla sijaitseva lelutehdas Plasto valmisti näitä muovisia 

potkuleluja alkaen vuodesta 1971. Valmistus jatkui joidenkin, hieman epävarmojen 

lähteiden mukaan vuoteen 1988 saakka mutta Plaston kuvastoissa tuotetta ei ole

 kuitenkaan näkynyt vuoden 1979 jälkeen. 

Kurkkumopona tunnettu muovieläin on oikealta nimeltään Kuueläin Kurkkumaasta 

ja se on melkoisen tunnettu retroesine jolla on monenlaista arvoa. Tunnearvoltaan kurkut

 ovat monelle aikalaislapselle korvaamattomia ja se alkaa näkyä myös hinnoissa. Kallein 

netistä löytämäni kurkku on myyty yli sadalla eurolla.

Luonnollisesti hinta riippuu kunnosta kuten on asian laita minkä tahansa esineen kohdalla.

Kuueläimen tuntosarvet ovat olleet alkujaankin niin ohutta materiaalia että niiden
 puuttuminen ei pahemmin arvoa pudota mutta kokonaan puuttuvat silmät, puuttuva
 ajokapula tai pyörät tai lommot laskevat arvoa muutamiin kymmeniin euroihin
saakka riippuen siitä miten paljon vikoja on yhdessä lelussa.

 ♥ + ♥ = ♥

Toinen näistä kurkuista kuuluu sisarelleni jonka käytöstä se siirtyi lapsena
 minulle ja edelleen pikkusisarellemme. Toisen taas löysin erittäin huokealla
hinnalla kirpputorilta muutama päivä sitten. Löytöjäkin voi siis yhä
tehdä retroesineistä jos on tuuria ja osuu paikalle sopivaan aikaan. 

Mikäli teillä on kotonanne tai varastoissanne kurkkumopoja, pitäkää niistä huoli
 sillä uusia ei tule ja vanhoja on vaikeaa ja hyvinkin kallista saada käsiinsä.
Minun kohdalleni osui nyt onnenkantamoinen. Olen itse kierrellyt kirpputoreja
hyvinkin 15-vuotta niin pääkaupunkiseudulla kuin pikkukaupungeissakin ja en
ole milloinkaan ennen kohdannut myytävänä olevaa kuueläintä.

Kuueläimiä on myyty myös keltaisina ja... Vaaleanpunaisina!

Näistä en ole milloinkaan nähnyt edes kuvaa. Onko kenelläkään
mielikuvaa muista kuueläimistä kuin vihreistä? Olisiko kuvia tai linkkejä? 

"Vihdoin sinä tulit." Sanoi Elu kohdistaen kiinteän katseensa

siihen toiseen. Se toinen vain hymyili ja veikeillen iski hitaasti silmää.

Pitkän hiljaisen hetken jälkeen, kuin yhteisestä päätöksestä kurkut 

kääntyivät kohti laskevan auringon punaa. Rullien kepeä rahina nurmella 

oli kuin hiljaista naurua. Kurkut eivät tienneet tulevasta muuta kuin

yhden asian. 

He kohtaisivat sen yhdessä.