Tupperwaremorsiamet

Tupperwaremorsiamien olemassaolon sain selville äskettäin
euron kirppisostokseni taustoja selvitellessäni ja tutustuessani
 samalla huvikseni Tupperwaren muovimaailmaan.

Tupperware, suomalaisittain kaikkien tietämät "tuppervaarat" keksi herra nimeltä 

Earl Tupper.  

Earl sai töitä nuorena miehenä suuresta kemiantehtaasta jossa hän sai

 käsiteltäväkseen ohutta joustavaa muovia. Tästä muovista heräsi idea
valmistaa halpoja muovikulhoja jotka olisivat aivan erityisen
 ilmatiiviitä, sellaisia ei vielä tuolloin ollut yleisesti markkinoilla.

 Niin Earl perusti oman yrityksensä 30-luvun lopulla mutta
ilman toimeliasta Brownie Wice-nimistä naista emme
varmaan "tuppervaaroista" olisi koskaan kuulleetkaan. 

Ennen Brownieta Earl myi tuotteitaan kauppoihin vaatimattomalla menestyksellä

ilman suurempia voittoja. Eräänä päivänä hän sai merkillisen puhelinsoiton tuntemattomalta
naiselta joka vauhdikkaaseen tyyliin selosti Earlille miten hän oli myynyt voitolla Tupperwaretuotteita kotikutsuilla joiden hän uskoi olevan avain Earlin tuotteiden myyntiin.

Earl kiinnostui ja palkkasi naisen. 

Brownie laittoi tuulemaan ja purnukkamyynti nousi huippulukemiin

kotiäitien innostuttua ansiomahdollisuuksista astiaedustajina.

Entäs ne morsiamet sitten?

Missä kuvaan sopivat morsiamet?

 1958

Mainonnan kautta.

Brownie ymmärsi että tuotteiden myynnistä olisi tehtävä aikuisten
naisten oma leikki. Kun myynti siirtyisi koteihin, olisi sillä paljon etuja.

Ja miksi tyytyä taviskotikutsuihin? Tottahan muovisten keittiöpurnukoiden
ympärille voisi kehitellä vaikka polttarit? Siitä alkoi hauska usean vuoden
Tupperwaremorsian-mainonta. Joka vuosi uudessa kuvastossa esiteltiin uusi
tuppervaaramorsian jonka morsiuskutsut olivat olleet tupperwarehenkiset.

Kenties sellaiset kuin sinäkin haluaisit pitää?

1959

Nämä kuvat ovat valitettavasti liian huonolaatuisia
kestääkseen sen isompaa suurentamista mutta miten
 sieviä ne silti ovatkaan.

1960

1961

Harmikseni en löytänyt enempää morsiuskuvia.

Mutta todella, mitä ajattelisi nykymorsio saadessaan tupperwarepolttarit?

Niin erikoinen ajatus että se saattaisi olla jopa hauskaa.

Morsiuskutsujen lisäksi suositeltiin Tupperware-clubijuhlia ja
tavanomaisempia Tupperware-aamupäiväkutsuja.

Kuten
myös Tupperware-teinikutsuja ja Tupperware-lapsikutsuja.

Miehillekin oli omat Tupperwarekutsunsa
joissa mainostettiin ties mitä kuppia ja otinta eräretkille ja miesten "yhdessäoloon" sanallisen mainonnan painottuessa käytännöllisyyteen, edullisuuteen ja kestävyyteen kun viereisellä sivulla vastaava mainos naisille toi esille tuotteiden ostosyinä esim. kauniit värit, pinottavuuden ja sen että niiden kanssa kotityöt ovat kuin leikkiä konsanaan.

Nämä kuvastot olivat ennen niin älyttömän somia mutta sovinistisia. Se annettakoon anteeksi sillä maailma on jo muuttunut. Tupperware-kutsuja kuitenkin yhä on.

Oletteko te olleet kutsuilla lähivuosina?

Minunhan piti laittaa tähän vain lyhyesti muutaman morsiamen kuva
mutta kun nuo kuvastojen lehtiset nyt olivat niin söpöjä niin laitanpa
lisäksi pari muutakin kuvaa vaikka ovatkin huonolaatuisia.

Ja se esine miksi edes Tupperwaretuotteista kiinnostuin?

Se on tämä hauska ja innovatiivinen piparimuottikukka
70-luvulta. Maksoi euron ja tuli tarpeeseen!

 
Kukkarasiassa on kaksitoista erilaista muottia.

Monia kertoja eri juttuja leipoessani olen harmitellut
kunnon ympyrämuottien puutetta ja sitten koettanut keksiä
korviketta hätäpäissäni ties minkä hillopurkin kannesta.

 Nyt ei sitten tarvitse enää keksiä hätäratkaisuja.

Lopetan tältä erää jutun tähän mutta muistakaahan
 että kesä on polttarien aikaa. Ehkäpä ne tupperwarepolttarit
olisivat todellakin jotain sellaista joka tulisi morsiamelle
yllätyksenä?

Miettikää asiaa :)

Kirje isännälle

 

 Tämä on tarkoitettu juuri sinulle joka et ole ryysyjooseppi etkä
kartanonomistaja vaan jotain siltä väliltä.

Otsikon luettuasi luulet kai kirjoituksen sisältävän hevosenjalostukseen
tai väkilannoitteisiin liittyviä ammattiasioita. Mutta nyt, isäntä hyvä,
erehdyt varsin pahasti. Jos tämän kirjeen luettuasi voit lyödä rintaasi ja
sanoa että minähän olen oivaltanut nuo asiat jo vuosia sitten, saat olla
tyytyväinen. Mutta jos niskasi punehtuu lukiessasi ja tunnet sisälläsi
syytöksiä, niin ravistele itsesi hereille ja ala toimia. Ja nopeasti!

Sinullahan on emäntä jonka talutit vihille vuosia sitten.

 

Hän oli rusoposkinen ja elämänhaluinen, virkeä ja iloinen.

Onko hän sellainen nyt? Onko edes tuo elämänhalu jäljellä? 

Te lupasitte silloin jakaa kaiken tasan elämässänne eikö totta?

Nyt kuitenkin olet sälyttänyt emäntäsi harteille ikävistä asioista 

ainakin yhdeksänkymmentä prosenttia. Itse kellastelet omien

kymmenen prosenttisi kanssa ja koetat hiljalleen vielä huojentaa

taakkaasi. Etkä kai huomaa erotusta? Niinpä emäntäsi onkin

kumarainen nelikymmenvuotias vanhus joka ei enää osaa hymyillä.

Hän tiuskii sinulle ja sinä ihmettelet kun iloisesta emännästäsi

on tullut äkäinen eukko. Miten hän on sellaiseksi muovautunut?

Siinä arvoitus pohdittavaksesi isäntä hyvä.

Sinun taloutesihan on noin päällisin puolin kohtalaisessa kunnossa.

Ehjät katot ja levyjä seinillä. Ehkä ula-antennikin. Itsetuntosi on melkein

tuon antennin korkeudella ja sinä ajattelet että ei sitä olekaan näin

hienosti kaikilla mökkiläisillä. Eipä kyllä mutta...

Emäntäsi retuuttaa ämpäreillä veden navettaan ja saunaan niinhän?

Vesijohdoista olet kuullut mutta et katso itseäsi velvolliseksi niitä laittamaan.

Tai sanot ettei ole varoja. Kuitenkin ostit ularadion vaikka entinenkin radio

kuului kyllin hyvin.

Emäntäsi vetää kelkalla silput puimalasta, heinät ladosta ja perunat kuopasta.

Enhän minä mitenkään ehdi hevosella ajaa kun 

olen joka päivä metsäpuuajossa, yrität puolustautua. 

Mutta, isäntäni, sinähän jäät rokuliin jos on kovin kasteleva sää

ja jäät koiran kanssa huvittelemaan jänisjahtiin. Ja muistatko syksyllä kun olit

kahdeksan päivää hirvijahdissa? Toit kyllä poissaolosi lunnaiksi kaadon tapahduttua

viisi kiloa syistä lihaa. Mutta silloinkaan emäntäsi ei jaksanut ilostua.

Noina jahtipäivinä ja muulloinkin kuului liiteristä kivakka sahan sihinä, kun emäntä

katkoi hellapuita. Kulunut hameenhelma siellä vain lupsahteli työn tahdissa.

 

Olet kai kuullut että suomessa käyttävät katkaisusirkkeli-nimistä

konetta? Pienissäkin taloissa? Katkovat sillä nopeasti koko vuodenkin

polttopuut. Sinusta se tuntuu tarpeettomalta, ja niin, kalliiltakin.

Mutta sinunhan kannatti ostaa se uusi hirvikivääri ja kiikari siihen

vaikka entisenkin kaliiberi olisi ollut laillinen ja oikein hyvä?

Moneen vuoteen et ole tullut katsoneeksi millaisessa kunnossa ovat 

emäntäsi pyykkivälineet. Yksi pieni saavinnysä jäljellä. Pyykkilauta 

säpäleinä. Emäntäsi hieroo vaatteet nyrkkiesi välissä. Tai tuskinpa talosi

menisi vasaran alle vaikka ostaisit pyykkikoneenkin. 

Eihän tuo mennyt viime keväänäkään kun ostit mopon

 ja hevosia vaihtaessasi sait kolmekymmentätuhatta väliä.

Huomannet kai, isäntä, että voisimme vielä jatkaa etkä sinä pystyisi 

tarjoamaan kunnon vastinetta. Mutta kohta pääset rauhaan.

Olet selvinnyt tähän saakka ostamalla emännällesi äitienpäivälahjaksi

sukat tai hamekankaan jota hän ei koskaan jouda ompelemaan.

Miten kauan yrität selviytyä tällä?

Joka tapauksessa, laiminlyöntiesi hinta on jo liian kallis:
emäntäsi ei ole virkeä ja iloinen.Hän ei jaksa olla aurinkona
kotonanne. Tämä on suuri vahinko varsinkin lapsillenne.

No niin isäntä.

Nyt saat joko tyytyväisenä lyödä rintoihisi - 

tai lähteä heti heinähäkin

kanssa ladolle. 

 Itseesi katsoen, ravia ajaen.

(Veikko Rissanen / Kotiliesi / 1960)

Kurkut kohtaavat - (Kuueläin kurkkumaasta - Kurkkumopo)

Aika epätavalliset treffit, mutta tänään ne tapahtuivat.

 Kurkut kohtasivat ja rullasivat kuin nuoruutensa päivinä. 

Yhdessä. 

Kuin silloin ennen Ahvenanmaalla synnyinkodissaan.

Ennen merimatkaa mantereelle ja eroa jonka molemmat luulivat lopulliseksi. 

Kahdesta kurkkulapsesta, kasvinkumppaneista, toinen päätyi pienen tytön leikkiin.

Tyttö piti siitä hyvää huolta mutta lopulta hän kasvoi aikuiseksi.
Onneksi tuli kuitenkin toinen pieni tyttö joka otti kurkun omakseen.

Kävi samoin, tuokin tyttö kasvoi aikuiseksi ja kurkku,
Eluksi nimetty, siirtyi vielä kerran uudelle, kolmannelle tytölle.
Mutta elun kannalta traagisesti, kävi kuten ennenkin,
kolmas tyttö kasvoi ja Elu unohdettiin. Pois silmistä. Kylmään vajaan. 

Siellä se makasi pimeydessä homeisen nojatuolin päällä läpi talvipakkasten ja kauniiden
kesäpäivien joita se katseli vajan lautojen raoista. Haikeana. Ajatellen nuoruutta saaristossa,
suuren vihreän perheensä kanssa seuranaan vain hiiriä mutta useimmin ilman ketään.

Kului vuosia ja vuosia, niitä kurkku ei huomannutkaan
pölyn laskeutuessa sen silmien päälle niiden loisteen himmetessä. 

Oli enää vain yksinäinen kurkku.

Tänään vajan ovi aukeni ja se keskimmäinen tytöistä
joka oli niin iso että sitä hädin tuskin olisi tunnistanut
vaikkei silmien päällä olisikaan ollut vuosien tomukerrosta,
tuli ja otti kurkun.

 Auringonvalo häikäisi ja kurkun kurkkua kuristi.

Missä hän oli?

Minne hän meni?

Tulisiko nyt vihdoin neljäs tyttö joka ottaisi hänet
omakseen ja vapauttaisi yksinäisyyden vuosista? 

Silloin hän näki sen.

Toisen.

 
Hänet.

Kuin silloin ennen kokoomalinjalla. 

Tyttö kiillotti hänen silmänsä ja hän tiesi näkevänsä oikein.

Eikä millään ollut enää merkitystä, ei yksinäisyyden vuosilla eikä sillä että
neljättä tyttöä ei tullutkaan. Vain sillä että Elu ei enää olisi koskaan yksin. 

Suomalainen Ahvenanmaalla sijaitseva lelutehdas Plasto valmisti näitä muovisia 

potkuleluja alkaen vuodesta 1971. Valmistus jatkui joidenkin, hieman epävarmojen 

lähteiden mukaan vuoteen 1988 saakka mutta Plaston kuvastoissa tuotetta ei ole

 kuitenkaan näkynyt vuoden 1979 jälkeen. 

Kurkkumopona tunnettu muovieläin on oikealta nimeltään Kuueläin Kurkkumaasta 

ja se on melkoisen tunnettu retroesine jolla on monenlaista arvoa. Tunnearvoltaan kurkut

 ovat monelle aikalaislapselle korvaamattomia ja se alkaa näkyä myös hinnoissa. Kallein 

netistä löytämäni kurkku on myyty yli sadalla eurolla.

Luonnollisesti hinta riippuu kunnosta kuten on asian laita minkä tahansa esineen kohdalla.

Kuueläimen tuntosarvet ovat olleet alkujaankin niin ohutta materiaalia että niiden
 puuttuminen ei pahemmin arvoa pudota mutta kokonaan puuttuvat silmät, puuttuva
 ajokapula tai pyörät tai lommot laskevat arvoa muutamiin kymmeniin euroihin
saakka riippuen siitä miten paljon vikoja on yhdessä lelussa.

 ♥ + ♥ = ♥

Toinen näistä kurkuista kuuluu sisarelleni jonka käytöstä se siirtyi lapsena
 minulle ja edelleen pikkusisarellemme. Toisen taas löysin erittäin huokealla
hinnalla kirpputorilta muutama päivä sitten. Löytöjäkin voi siis yhä
tehdä retroesineistä jos on tuuria ja osuu paikalle sopivaan aikaan. 

Mikäli teillä on kotonanne tai varastoissanne kurkkumopoja, pitäkää niistä huoli
 sillä uusia ei tule ja vanhoja on vaikeaa ja hyvinkin kallista saada käsiinsä.
Minun kohdalleni osui nyt onnenkantamoinen. Olen itse kierrellyt kirpputoreja
hyvinkin 15-vuotta niin pääkaupunkiseudulla kuin pikkukaupungeissakin ja en
ole milloinkaan ennen kohdannut myytävänä olevaa kuueläintä.

Kuueläimiä on myyty myös keltaisina ja... Vaaleanpunaisina!

Näistä en ole milloinkaan nähnyt edes kuvaa. Onko kenelläkään
mielikuvaa muista kuueläimistä kuin vihreistä? Olisiko kuvia tai linkkejä? 

"Vihdoin sinä tulit." Sanoi Elu kohdistaen kiinteän katseensa

siihen toiseen. Se toinen vain hymyili ja veikeillen iski hitaasti silmää.

Pitkän hiljaisen hetken jälkeen, kuin yhteisestä päätöksestä kurkut 

kääntyivät kohti laskevan auringon punaa. Rullien kepeä rahina nurmella 

oli kuin hiljaista naurua. Kurkut eivät tienneet tulevasta muuta kuin

yhden asian. 

He kohtaisivat sen yhdessä.

Juhannus 2013 - Juhannuksen historia

Meillä suomalaisilla on jo aivan pian, perjantaina, Ukon juhla.

(Kyllä, siellä on sohva.)

Ukko on suomalaisten alkuperäisuskonnon korkein jumala ja 

juhannus oli ennen esivanhempiemme tärkein juhla.

Sittemmin järjestäytyneiden uskontojen kuten kristinuskon
vallatessa alaa, Ukko painui taka-alalle mutta muinaisia juhlia
 tiettyyn aikaan vuodesta ei totisesti ollut pois kansasta kitkeminen. 

Juhlan oli jäätävä mutta hahmon oli vaihduttava.

Niinpä Ukko pakotettiin unhoon ja keskikesän päivänsankariksi
tuotiin toinen, uuden uskonnon sankari eli Johannes Kastaja.

Johanneksen kautta saimme Ukon juhlalle uuden nimen, juhannuksen
 ja hyvin harva nykyjuhannuksen viettäjä tietääkään että
juhlistamme väärän uskonikonin juhlaa.

Sinänsä hahmonvaihdolla ei taida olla merkitystä vaikka olikin ikävä veto
 Ukkoa kohtaan sillä keskikesän juhla on maailmanlaajuinen. Keskikesän juhlaa on
vietetty läpi useimpien kulttuurien valon ja hedelmällisyyden huipun juhlana jossa
myös kesäpäivänseisauksen astrologisilla merkityksillä on ollut paikkansa.

 Juhannus on siis ihmiskunnan eräitä alkuperäisimpiä juhlia
ellei nimenomaan se kaikkein keskeisin ja tärkein juhla.

Sitä voitaisiin kutsua koko ihmiskunnan yhteiseksi juhlapäiväksi.
 
Juhannusta kutsutaan myös harhaanjohtavasti keskikesän juhlaksi.
Näin ei suinkaan ole (kuten sen järjelläkin ajateltuna ymmärrämme)
vaan kesäpäivänseisaus 20-22.6 on astronominen kesän varsinainen alku!

Kesä on siis juhannuksesta vasta kunnolla alkamassa.

Aika on pitkä ja sen aikana keskikesän juhlintakin on kadonnut
 monista maista ympäri maapallon  mutta täällä pohjoisessa tuota
 esihistoriallista juhlaa edelleen juhlitaan. 

Ajatelkaahan huomenna juhannusta viettäessänne sitä miten
lukemattoman pitkän ketjun jäseniä te olette. Meistä juhlijoista lähtee
 katkeamaton perinneketju hyvin, hyvin, hyvin kauas historian hämäriin.

 Juuremme ovat kaukana ja syvällä ja veressämme kiertää linkki joka on
ollut läsnä alkuperäisissä ja ensimmäisissä juhannusjuhlissa silloin kauan sitten.

Tuonne, aivan kauas, emme enää näe eivätkä geenimmekään
kykene kertomaan miten esivanhempamme juhlivat ensimmäisissä
 juhlissaan, millaiset ne sitten olivatkaan mutta historiankirjoitukset
 ja muistitieto osaa onneksi sanoa asiaan jotakin.

Kun juhannus oli vielä Ukon juhla, aloitettiin sen ensivalmistelut jo syksyllä.

Talon ensimmäisistä jauhatetuista uutisjauhoista leivottiin massiivinen, useita kiloja
painava leipä. Ennen paistoa noudettiin talon avain jos sellainen löytyi tai ainakin
säpin naula, ja avaimen tai lukon pidike painettiin leipään kiinni siten että
siitä jäi raskas jälki. Leipä kuivattiin ja sitä säilytettiin lähes vuosi kunnes
se juhannuksena otettiin esille ja syötiin Ukon juhlamenoissa.

Leivässä piti olla talon avaimen kuva jotta Ukko tietäisi missä talossa
häntä uutisleivällä kunnioitettiin ja mihin taloon hän voisi
suosionsa tulevana vuotena kohdistaa.

Nykyjuhannus tarjoaa piikin Alkon myyntitilastoihin. Sitä paheksutaan. Uusi ilmiö
runsas alkoholinkäyttö ei kuitenkaan ole vaan eri asteisesti päihtyneinä on oltu
jo kauan sitten. Tietenkin synttärisankarin, ylijumalan kunniaksi.

Kaljaa tehtiin ja vahvaa sellaista.

Väki kerääntyi yhteen, pitkienkin matkojen päästä
koivujen katveeseen meren tai järven ääreen veden ollessa
elämän edustajana tärkeä rituaaliympäristö.

Tuolloin aikaisemmin valittu ihminen kulki suuren joukon eteen.

Hiljaisuus hiipi väen keskuuteen vain lintujen sirkutellessa
ympärillä kun puhemies tai -nainen kurkkuaan  karauttaen lausui loitsun
 toisten vaiti kuunnellessa. Loitsussa manattiin Ukolta armoa kesälle,
 sadolle, väen ja karjan turvalle.

Sen jälkeen maahan kaadettiin pitkä ryyppy
alkoholia, vahvaa kaljaa tai vahvaa viinaa.

Vettä pirskotettiin astiasta ilmaan ja väen päälle jotka nyt tulivat innoissaan eteenpäin
saadakseen osansa siunauksesta. Syksyllä leivottua uutisleipää uhrattiin maahan.

Ja sitten, sitten voi juhla alkaa ja Ukon silmien alta poistuttiin ryyppäämään.

Oli vallalla vahva uskomus siitä että mitä enemmän juhannuksena juotiin,
sen vahvemmaksi kasvoi vilja ja sen suurempi olisi myös muu sato.

1500-luvulla vaikuttanut piispamme Mikael Agricola muistiinmerkitsi
kansan pakanalliset perinnäistavat melko katkerasti runoillen näin:

"Kun kylvö kylvettiin, 
silloin Ukon maljat juotiin. 

Siihen haettiin Ukon vakka,
niin juopui piika sekä akka. 

Sitten paljon häpeällistä siellä tehtiin, 
niin kuin sekä kuultiin että nähtiin."

Juhannuksen juhlinta ei siis ole muuttunut miksikään. Pohjimmiltamme kansana
olemme samanlaisia kuin esivanhempamme satojen, tuhansienkin vuosien takaa!

(Ukonkin aika oli rajallinen. Ennen Ukkoa oli toisenlainen jumaluus. On viitteitä siitä
että ennen kesäpäivänseisauksena on palvottu voimakasta kohdetta, naaraskarhua.
Nämä ajat ovat kuitenkin niin kaukaisia että niihin liittyvistä tavoista ei voi sanoa
 mitään. Mutta on hauska ajatella että Karhu-olutta huomenissa kulauttelevat
 kansalaisemme kunnioittavat niitä kaikkein alkuperäisimpiä juuriamme edes
siinä muodossaan.)

Nykyjuhannuksen keskeinen kohde, juhannuskokko paloi kirkkaasti
myös ennen. Siinä missä lankalauantain kokkoja poltettiin noitien
häätämiseksi, poltettiin juhannuksena kokkoja auringonpalvonnan
merkeissä. Tämä tapa saattaa edeltää jo Ukonkin palvomista.

On todennäköistä että ennen Johannes Kastajaa, Ukkoa ja Naaraskarhua
kesän päätähti oli itse aurinko. Elämän tuoja, sadon ja uuden elämän luoja.

Ja niin mekin poltamme tänäkin juhannuksena kokkojamme vaikka
emme enää muista miksi.

Koska juhannus oli kertakaikkiaan koko vuoden tärkein juhla monesta
eri syystä, ymmärsivät kaikki että ajankohdaltaan se oli mitä maagisin
päivä jolloin taikaa ja selittämätöntä yliluonnollista pursui joka nurkasta.

Juhannuksena noyrä maallikkokin, tavallisista kansalaisista tavallisin
sai yhteyden yliluonnolliseen. Juhannustaiat joista saatamme
nyt lukea ehkä juhannuksen iltasanomien jättiliitteestä tai kuriositeettina
ilmaisjakelulehdestä, olivat vakavaa bisnestä esivanhemmillemme.

Niitä tekivät kaikki!

Hullu oli se joka olisi jättänyt moisen päivän mahdit käyttämättä. Ja koska
juhannustaikojen teko oli niin tärkeää, on myös useita taikoja säilynyt
muistitietona tähän päivään vaikka niin paljon muuta juhlimiseen liittyvää
tietoa on kadonnut. Koska juhannus oli kesän, kasvun, hedelmällisyyden
juhlaa, käsittelee myös suuri osa säilyneistä taioista parinvalintaa.

Toiset talot olivat ennen köyhiä, toiset rikkaita. Ei ollut vitsi tai naurun asia
mihin taloon päädyit vaimoksi. Se määritti koko elämäsi ikuisiksi ajoiksi
ja taikoja tehtiin vakavissaan. Muutamia aitoja muinais-parisuhdetaikoja
ovat esimerkiksi seuraavat:

-Riisuudu alastomaksi ja katso kaivoon/lähteeseen/pieneen lampeen.
Et saa räpäytellä silmiäsi vaan tuijotuksesi on oltava pitkä ja kiinteä.
Näet oman heijastuksesi mutta jos taika onnistuu ja olet vilpitön,
veden värinä muuttaa ne tulevan puolisosi piirteiksi. (Älä putoa kaivoon.)

-Ellei tämä toimi, älä pukeudu! Edelleen alastomana kulje pellolle tai
niitylle ja kieriskele kasteessa. Tämän taian voi toteuttaa siis vain juhannusyönä
kasteen jo laskeuduttua. Kieriskelystä saat uskomattoman naimaonnen,
kaikki kylän, tai nykyään työpaikkasi tai koulusi tai yhteisösi miehet/naiset
kiinnostuvat sinusta. (Varo punkkeja.)

-Ellet jaksa riisuutua, voit muina miehinä tai naisina katkoa koivuista
itsellesi vihdan jonka työnnät tyynysi alle. Mutta älä sido vihtaa,
yöllä unessä näet henkilön joka saapuu luoksesi sitomaan vihdan valmiiksi.
Tuo henkilö on tuleva puolisosi.

Kasteisella niityllä saatat kohdata kiiltomatoja.

-Haluatko jonkun tietyn henkilön puolisoksesi? Se onnistuu.

Älä edelleenkään missään nimessä pukeudu vaan selvitä
onko armaasi perheellä ruispelto. Jos on, mene ko. ruispellolle
kieriskelemään alasti heti juhannuskokon polton jälkeen.
Tämän jälkeen ihastuksesi alkaa pörrätä ympärilläsi kuin
taiottuna. Mistä juuri onkin kysymys...

-Jos epäämääräiset unet eivät kiinnosta, voit tehdä kovemman taian.

Kun juhannusyö koittaa, heitä taas vaatteesi pois. Kun olet alasti, sido
 lanteillesi punainen naru tai lanka ja ota harja käteesi. Lakaise koko
makuuhuoneesi lattia ja tuolloin, kun olet saanut lakaistua, saapuu
tulevan puolisosi henki luoksesi.

 Kasteisilla pellonreunoillakin on kiiltomatoja!
Tämä hohtava naaras on juhannukselta 2012.

-Ellei tämä toimi, peli ei ole menetetty. Ota lanka pois ja kulje alasti
saunan luokse. Kierrä sauna kolme kertaa ja katso sitten saunan
ikkunasta sisään. Näet siellä tulevan puolisosi hengen. Mutta muista!!
Tähän taikaan liittyy esivalmisteluja. Sinulla tulee olla puolison
hengelle jokin lahja tai muuten taika kääntyy sinua vastaan ja
pahan voimat uhkaavat.

-Oletko todella laiska etkä jaksa kerätä saunavihtaa, kieriskellä
pelloilla, lakaista lattiaa tai selvitellä kenellä on ruispelto?

Pääset vähemmällä kun menet nukkumaan, alasti tietenkin,
vain vasemman jalan nurinpäin käännetty sukka jalassasi.
Silloin tuleva puolisosi tulee luoksesi unessa.

-Tunnetuin taika, (ehkä siksi toimivin?) toteaa näin:

Kerää juhannusyönä seitsemän eri kukkaa seitsemältä
eri niityltä tai pellolta. Muista että kun aloitat kukkien
keräämisen, et saa puhua sanaakaan kenellekään.
Laita kukat tyynysi alle äläkä edelleenkään puhu sanaakaan
kenellekään. Yksikin puhuttu sana ja kaikki on pilalla.
Yöllä puolisosi tulee uneesi.

-Jos haluat tietää jotakin tulevan puolisosi varallisuudesta,
toimi näin: Ota kolme kannellista purkkia. Kaada yhteen
viinaa, toiseen hiekkaa, kolmanteen suolaa.

Jos yön aikana viina on vähentynyt, saat rikkaan puolison,
jos taas suolaa on kadonnut, saat hyvin toimeentulevan,
jos taas hiekkaa puuttuu, tulevaisuutesi on olla köyhän
miehen vaimo.

Näistä mainituista taioista on monta eri versiota. Mutta läpi maan
ne ovat jonkin verran samoja. Se kertoo vain siitä että ne ovat olleet
aidossa käytössä. Lisää taikoja voit katsella vaikka tästä.

Itse lähden viettämään juhannustani näiden kuvien maisemiin.

Toivotan teille kaikille hauskaa juhannusta.

Vanhoja värimainoksia

 Arkistojeni kätköistä kauniita, pääosin värillisiä

 mainoksia huhti- sekä kesäkuun Kotiliesilehdistä 52 vuoden takaa.

 

 Kas tässä Kelloggsin mainoksia. Olin yllättynyt että

tämä brändi mainosti suomessa jo noin kauan sitten!

 

Mutta miten sieviä mainoksia! 

Kasvissyöjä ja hyväntekijä kuten myös ruokatehtailija 

Will Kelloggin murokeksintö valloittaa maailmaa edelleen 

lähes 150 vuotta sen perustamisen jälkeen.

 Palmaa kuulemma moni kaipailee. Wikipedia toteaa:

"Palma oli lahtelaisen Mallasjuoman valmistama viiden eri virvoitusjuoman sarja. 

Hartwall osti Mallasjuoman 1980-luvulla, ja lopetti myöhemmin Palma-sarjan 

valmistuksen. Vuonna 2012 Hartwall toi markkinoille Jaffa Palma -

sitruunalimonadin takaisin."

"He pitävät tästä - Ihmiset kaikkialla maailmassa."

No tottahan nyt, jos he pitävät tästä niin tietenkin suomalainen

ostajakin sitten heti ostaa! Onhan tuo niin iskevä myyntilause?

Voi mitä mekkokankaita. Ja hauskasti seisoo tyttö

pöydän päällä kuvan ulkopuolella. Vasemmanpuolimmainen

tyttö näyttää kyllä sellaiselta että kaihtaa keskimmäistä kuin ruttoa.

"Älä koske minuun!" Ehkä heillä oli jokin riita ennen kuvauksia.

Koti-Kaarina-asuja. Tyylikästä mukavuutta. 

Nämä eivät kyllä pukisi ihan jokaista vartalonmallia vöidensä kanssa.

Sehän se vasta oikein korostaa vyötärömakkaroita. Ja jotenkin näyttäisi etteivät

ne oikein istu edes malleille. Pussittaako hieman hartioista ja hihoista ja onko

 leveys lantiolle vain hieman väärä? 

Tai voi olla että tässä puhuu nyt kriittinen korjausompelijan

silmäni. Vaikka en muuten osaakaan ommella, olen erikoistunut pienentämään

 itselleni 60/70-lukujen vaatteita ja nämä Koti-Kaarinat näyttävät juuri sen mallisilta

 että niihin olisi ärsyttävä tehdä niitä pieniä muutoksia jotta ne istuisivat kunnolla

eikä lopputulos silti olisi kunnollinen. 

Minusta on niin mukavaa löytää vanhoja makeismainoksia!

Niihin törmää todella harvoin. Ilmeisesti viitisenkymmentä vuotta 

sitten karkkia ei juuri nassutettu siinä määrin mitä nykyään!

Mieluusti ottaisin kauppojen valikoimiin takaisin kauniin Karelian.

Evässuklaatakin olisi hauska ostaa laukkuun. Olisi jotenkin mukavampi

ostaa nimenomaan evässuklaata. Sittenhän sitä voisi syödä hyvällä omatunnolla

tosi usein ja ottaa vaikka töihin lounaaksi kun se kerran on evääksi tarkoitettu.

Tämä on tällaista semantiikantapaista jolla Pingviinikin tällä hetkellä leikittelee maitojäätelöidensä

 kanssa. Oletteko huomanneet? Tänä keväänä kauppoihin tulivat ihan tavalliset pakettijäätelöt 

joiden makuina appelsiini ja suklaa. Ei mitään erikoista. Mutta ko. brändipä markkinoi jätskejään hokemalla sanaa maito joka tuuttiin (heh) korostamalla sitä miten tuotteet ovat erinomaisia kalsiuminlähteitä ja oikein maitoisia. Tietenkin siksi että terveysväittämät vetoaisivat ostopäätöksen tekijä-äitiin/isään joka ajattelee näin antavansa lapsilleen jotain oikein terveellistä ja kalsiumpitoista "Appelsiinimaitoa" ja "Maitokaakaota" ilman huonoa omatuntoa siitä että syöttää lapsille liikaa nameja...

Tuo vaasan viiden kilon jauhokassi onkin varsinainen kassi. 

Siinähän on kädensijakin mukana. Monen pussin ulkoasu 

ei ole muuttunut mikä on hauskaa. 

Mutta olenko ainoa jonka mielestä mannaryynipakkausten 

lasten silmät ovat aina olleet... Pelottavia? 

Oletteko muuten katsoneet sarjaa The walking dead?

Katsokaapa tarkasti noiden Atria-einesten pakkauksia.

Onpa siinä hupaisa ukko kieltään lipoen. 

Eivät nämä einekset ihan uusi juttu ole.

Lopuksi todella epäuskottava mainos.

Voiko kukaan äiti kuvitella käyvänsä lastensa kanssa tuollaista

keskustelua? Että katsokaapa lapset miten Omo ja Upo pesevät nyt

näin puhtoisiksi vaatteet ai että. Pärepyykkikori on kyllä herttainen.

Ja tuo Omon pakkaus vasta hauska onkin.

Näitä vanhoja mainoksia kyllä niin mielellään katselee.

Ettehän ihmiset missään nimessä heitä roskiin tämänkaltaisia

vanhoja lehtiä tai tavaratalojen kuvastoja! Niille kyllä löytyy aina ottajansa!

 Ja ellette ole saaneet kutsua naapurimaan hääjuhliin, muistakaa 

katsella telkkua kello viiden aikoihin. Täältä voi sitä ennen verestää 

retromuistoja nykyisen kuningasparin häistä. Hauskaa kesälauantaita!

Jalmarin Amerikanmatka

Kotilieden kirjoituskilpailun satoa vuodelta 1963.

Tässä olisi nyt tarjolla sarjan viimeinen osa jossa Jalmarin
sukulaistyttö pohtii sitä miten rahan puute on joskus siunaukseksi...

Ensimmäinen osa tässä, toinen tässä, kolmas tässä.

VIIDES PALKINTO

"Onneksi en päässyt Titaniciin"

Pirttiniemen Jalmariin oli iskenyt kova Amerikan-kuume.

Kaksi veljeä oli jo "Rapakon" takana josta he kirjoittelivat nuoremmalle veljelle,
kertoivat suomen oloihin verrattuna edullisista työtilaisuuksista. Koska kotona
Pirttiniemen mökissä oli leskiäiti nuorempien lasten kanssa ja perheellinen vanhin
veli, Jalmarista tuntui olevan aika siirtyä väljempiin oloihin länteen. Hän oli ahkeroinut
 metsätöissä nuoruuden innolla ja säästänyt jo pitkän ajan matkarahoja.

Nyt oltiin Mikkelin kevätmarkkinoilla vuonna 1912.

Siellä oli myös toisia saman pitäjän poikia ja heillä
oli tarkoitus ostaa matkaliput Amerikkaan. Jalmari tapasi heidät
ja koska hänellä oli jo passikin, hän päätti liittyä samaan matkaan.

Poikien mieli teki saada lippu uuteen hienoon Titanic-laivaan josta puhuttiin paljon,
 mutta lipun hinta oli liian kallis Jalmarille. Ei olisi jäänyt maihinnousurahaa jota
piti olla jokaisella siirtolaisella. Harmitti mutta minkäs teit.

Niinpä, osa pojista - myös Jalmari - osti lipun vanhaan, halvempaan
laivaan joka lähti kolmea viikkoa aikaisemmin kuin Titanic.

Osa osti lippunsa siihen hienompaan alukseen.

Lähtö tapahtui samoilta markkinoilta kuin muiden lähtö Titaniciin.

Aikaa kului ja lopulta Jalmari oli jo perillä
 Amerikassa veljensä kotona kun tuli hätkähdyttävä tieto,
Titanic oli uponnut.

Entä jos sillä kerralla Mikkelissa olisikin ollut
 vain hiukan enemmän metsätyörahaa lippuun?

Tätä asiaa on perhepiirissä pohdittu.

Sylvia

Siivekäs elämäntaito-opas

Bloginpitämiseni on ollut huonoa. 

Mutta minusta ei ole mukava julkaista juttuja ilman kuvia ja huono kameraonneni 

jatkuu eli nyt hajosi jo toinen kamera vuoden sisään. Ostin kirpputorilta hauskoja 

60-luvun kauneuslehtiä mutta skanneri ei suostu toimimaan. Ja sitten on tuo hieno
ulkoilma. En malta olla sisällä lainkaan. 

Kääntelen siellä maata, möyhennän ja erottelen mullasta juuret ja turpaat, kaivelen kiviä

hangon ja useamman lapion kanssa. Kaivan kukkamaita ja siirtelen perennoja uusiin 

penkkeihin ja varon samalla astumasta matojen päälle jotka luikertelevat maanmöyhennystehtävissään.

Raukat, niin paljon kun puutarhatöistä pidänkin niin piikki lihassani on se kauhu ja maailmanloppu jonka aiheutan niin monille ihan vahingossa. Pyrin kyllä aina luontokappaleita  nähdessäni siirtämään ne turvaan. Olenkin muuten nähnyt tosi monia hienoja, suorastaan upeita ötököitä joita en ole kuvannut koska ei ole sitä kameraa. Toisaalta ihan hyvä, olen huomannut etten osaa enää nauttia hienosta näystä tai hetkestä sellaisena mitä se on vaan ajattelen upean näyn edessä heti "missä kamera?" 

Tuntuu että maailma ihan yleisestikin muistuttaa minua siitä että kamera ei ole elinehto sillä uneksin taannoin että otin aurinkoa punaisen saunan pihalla kauniin järven edustalla kun näin yhtäkkiä taivaalla enkeleitä! Muistan edelleen sen tunteen unesta miten äimänä olin ja... Unessa ensimmäinen ajatukseni oli "Missä on kamera?!" Ajattelin siis kameroita vaikka taivaalla edessäni lensi oikeita enkeleitä violeteissa ja vaaleanpunaisenhohtoisissa pilvissä. :D  Tyypillistä!

Kultakuoriainen. Kuva lainattu tästä.

Noista hyönteisistä vielä. Tiedättekö esimerkiksi ne vihreän metallinhohtoiset 

hienot koppakuoriaiset? Luulen että tästä suvesta on tulossa hyvä

 kultakuoriaiskesä sillä niiden poikasia istuu kaikkialla kun
 maata tarkemmin tutkii lähietäisyydeltä. 

Näiden lisäksi olen nähnyt erilaisia kuoriaisia jotka ovat mustia mutta joiden päässä ja 

niskassa on metallinhohtoista lilaa, oikein järkyttävän hienoa jalokivenhohtoista lilaa.

Ja käyttäytymiseltään ne ovat kovin somia, melkein anteeksipyyteleviä kun 

kääntelen maata lapiollani niiden vierestä. Hieman ne heiluttelevat varovasti

 käsiään ilmassa ilmoittaakseen "älä tapa" ja sitten painavat pään sammalen alle piiloon

 koska minä kerrostalon kokoisena vieressä höyryten olen varmaan todella pelottava. 

Niitä nostelen syrjään samanlaisiin sammalpaikkoihin kuin mistä löysinkin.

Puutarhatyöni ovatkin jatkuvia eläinkohtaamisia täynnä ja olen niistä niin iloinen. 

Olen todella kiitollinen joka päivä siitä että saan nähdä ympärilläni niin paljon kauneutta johon 

moni ei kiinnitä mitään huomiota eikä siis voi siitä nauttiakaan. Olen oikeastaan joka hetki paratiisissa kokien timanttihetkiä toinen toisensa perään. Edellisyönäkin kun vihdoin maltoin tulla sisään, ehdin vielä nähdä 18 todella suurikokoista lintua, mitä lienivät, lentämässä ylväänä jonona kohti tuntematonta määränpäätä auringonlaskun violettia ja oranssia kohti. Kyllä meillä on niin kaunis maailma.

Puutarhaan on tänä vuonna muuttanut myös mysteerilintu joka laulaa 

"Mitä sit? Mitä sit? Mitä sit? Mitä sit?"

Ensin pidin sitä vain hauskana. Sitten päivät kuluivat ja kun olin kuunnellut

 melkein muutaman viikon putkeen "Mitä sit? Mitä sit?"- laulua joka kuuluu aamulla, 

päivällä ja se tunkeutuu seinien läpi sisään yölläkin, heittäydyin syvälliseksi.

Aloin ajatella että "Mitä sit?"-hokema aivan kuin muistuttaisi siitä ettei asioita kannata
ottaa niin vakavasti.  En varmasti ole ainoa jolla on arkisia stressinaiheuttajia 

elämässään joita tulee mielessään jatkuvasti vatvottua. Tämän linnun juttelu tuli kuin
ihmeellisenä lahjana siihen saumaan kun olin muutenkin etsimässä tietoa siitä
miten paremmin elää hetkessä turhanpäiväisiä arkiasioita murehtimatta.

 Tätä äärimmäisen filosofista oppia suoraan luonnosta saan kuunnella tätänykyä joka

 päivä. Aina kun hetkeksi unohdan ja harmittelen jotain, kuuluu samassa ääni pihalta
kysyen sopivan tyhjentävästi:

 "Mitä sit??"