Hyvin pitkät hiukset, vintage, valokuvat

Muistatteko tämän jutun? Pidän kovasti hänen kiehtovasta tarinastaan
 mutta erityisesti olen aina ollut ihastunut hänen kauniisiin hiuksiinsa.

Jo lapsena ihastelin elokuva-Sissin pitkiä hiuksia ja olin ihastuksissani
 kun tajusin että elokuvat pohjautuvat tositarinaan joka tarkoitti että
jollakulla oikeasti oli ollut sellainen hiuspaljous!

Omiin lapsuusmuistoihini liittyy muisto äidistäni joka jahtasi minua sakset kädessä ympäri taloa
kunnes pelastauduin jyrkille vanhanaikaisille portaille joille mahtui vain
yksi  kerrallaan. Oli kyse hiustenleikkuusta. 

Minä halusin suojella kutrejani, äitini oli sitä mieltä että pitkät hiukset lapsella olivat hankalahoitoiset, takkuuntuvat ja epäsiistit. On totta että usein taistelin takkujen kanssa mutta pitkät hiukseni silti tahdoin
pitää heti kun ymmärsin pitää puoleni. Monia kädenvääntöjä tästä käytiin.

Hiusmuoti ja hiusten kullekin ajalle sopiva sosiaalinen pituus on vaihdellut  ajan kanssa paljon. Hiusten pituuteen on liitetty eri aikoina erilaisia leimoja niin suuressa määrin että voi melkein sanoa että harvoin
 hiukset ovat vain olleet hiukset.

Nykyään onneksi saamme itse päättää hiustemme pituuden ilman suuria sosiaalisia leimoja joista ei kuitenkaan olla edelleenkään päästy eroon. Pitkähiuksiset miehet ja keski-iän ylittäneet naiset
ovat edelleen vähemmistössä.

Hairdresser (expert in latest coiffure) "I assure you, Madam, my smartest
 clients are now having their hair storm-tossed." Film star: "Is that so? 
Then I'll have mine typhooned!"

1920-luvun jälkeen naisten hiusmuoti koki järisyttävimmät muutoksensa. Ikiaikaiset pitkät hiukset leikattiin. Muutamassa lyhyessä vuosikymmenessä kaikki keikahti päälaelleen. Siinä missä naisten hiusten piti ennen olla pitkät, piti niiden nyt olla lyhyet. Eritysen epäsopivaksi tuli mikäli naimisissa oleva tai keski-ikäinen nainen piti hiuksiaan pitkinä.

On mielenkiintoista kuulla että taistelussa lyhyet hiukset vs. pitkät hiukset, olivat pitkät hiukset ennen tätä lyhyen sadan vuoden pätkää ehdottomasti voitolla. Varsinkin miesten hiusten tuli olla pitkät!

Kun lukee kulttuurihistoriallisia selostuksia hiuksista kautta aikojen tulee selväksi että eri kulttuureissa eri aikoina miesten hiusten lyhentäminen on ollut pikemmin nöyryyttävä teko joka suoritettiin taistelussa hävinneille sotureille, kuninkaallisille jotka oli syösty vallasta tai sitä käytettiin muuten häpeärankaisuna.

 Lyhyet hiukset naisilla olivat viime vuosisadan alkupuolelle saakka suuri häpeä ja kauhistus joka tarkoitti joko tautia tai häpeärankaistusta. Monet sairaudet sekä sukupuolitautien hoitoon tarkoitetut lääkkeet saivat hiukset putoamaan sekä tapana oli että tarttuvan kuumetaudin aikana hiukset ajeltiin pois kehon viilentämistarkoituksissa.

Myös hullujenhuoneiden tai köyhäintalon asukkaiden hiuksia ajeltiin usein hygienian ylläpidon helpottamisen takia. Kaikki olivat tabuja ja asioita joita karteltiin. Lyhyet hiukset olivat merkki jostakin jonka kanssa ei tahdottu olla tekemisissä.

On myös kiinnostavaa tietää että nykyisen mieshiusmuodin sanelija on uskonto. Katolinen paavi Gregorius VII määräsi tuhatkunta vuotta sitten edikteja jotka määrittivät hiusten pituudet sekä miehille (lyhyet hiukset) että naisille (pitkät hiukset). Noiden aikojen jälkeen miesten hiusten korrekti ja konservatiivinen pituus
on ikävä kyllä säilynyt lyhyenä. 

Naisten hiukset taas kokivat ensimmäisen vapautensa
1900-luvun alkupuolella Irene Castle-nimisen naisen myötä

Irene oli puolisonsa kanssa eräs kuuluisampia 1920-luvun kilpatanssijoita, hän loi uraa myös alkuaikojen leffatähtenä sekä oli aktiivinen eläinoikeusaktivisti. Juuri hän teki lyhyistä hiuksista sosiaalisesti hyväksyttävän muodin myös naisille.

Viime vuosisadalla siis muoti muuttui nopeasti. Pitkiä hiuksia ei enää katsottu suopeasti vanhemmilla naisilla vaan ne liitettiin suoralta kädeltä vain pikkutyttöihin. Vähintään kun nainen meni naimisiin oli hiusten
 sosiaalinen pakko lyhentyä "rouvakampaukseksi."  Hiusten pituutta tosin säädeltiin myös aikaisemmin mutta ei suinkaan leikkaamalla vaan kampauksin joka toi esille myös sukukypsyyden. 

Lasten hiukset olivat leteillä tai avoimina, naimiaiässä hiukset nostettiin ylös nutturakampaukselle. Viktoriaanisena aikana tuo monien tyttösten jännityksellä odottama ikä oli 16 vuotta. Silloin tytöstä tuli nainen. Teiniä joka nosti hiuksensa ylös leteiltä nutturalle liian aikaisin pidettiin vanhempien ja aikuisten keskuudessa kevytkenkäisenä ja hiusten  nosto vei pahimmassa tapauksessa jopa maineen. Uskottiin
ettei tällainen tyttö ollut siveä halutessaan tuoda esille aikuisen naiseutensa vaikka ei

 vielä ikänsä puolesta olisi ollut valmis seurustelusuhteiden aloittamiseen.

Hiusten nostamisella oli luonnollisesti myös kielletyn hedelmän maku ja nykynaisen onkin vaikea kuvitella miten valtavan ISO JUTTU hiusten nostaminen oli aikoinaan sadoille tuhansille tytöille, miten sitä päivää
kaihottiin ja odotettiin jo vuosia ennen kuin se todella tapahtui. Kyseessä oli mittava aikuistumisriitti.

Muhkeat hiuskampaukset eivät myöskään olleet nykyajan luiruja hipsterinutturoita vaan hiusta todella riitti niiiiiiiin paljon että harva nykyään sitä kykenee ymmärtämään. Kun hiuksia ei MILLOINKAAN leikattu tarkoitti se sitä että hiuksen pituus oli useimmin yli metrin, puolitoista- tai kaksikin metriä olivat normaaleita mittoja.

Tutustukaa vaikka Sutherlandin sisaruksiin.

Nämä seitsemän sisarusta olivat aikansa kuuluisia laulajattaria
jotka niittivät huomattavaa suosiota kiitos kauniiden ääntensä.

Näiden sisarusten perhekuvat ovat hienoja ja harvinaisia mutta on muistettava
 että samankaltaisia kuvia olisi saatu aikaan kenen tahansa aikalaisperheen jäsenistä.

Erillisiä hiuskuvia kuitenkin otettiin toisinaan tavallisissakin perheissä onneksi.

Kuvat

Tässä kuvassa seisoo neiti Virgie Davis.

Hänen hiuksensa olivat 4.5 metriä pitkät ja Virgie olikin perheensä
 lisäksi koko kotikaupunkinsa ylpeys. Virgien hiustenhoito oli luonnollisesti
vaativaa puuhaa johon hän tarvitsi apua jota oli onneksi saatavilla. Rutiinia
oli että Virgie seisoi korkean keittiöjakkaran ylimmällä askeleella kun
 hänen isänsä sekä veljensä kampasivat hiuspaljoutta.

Mutta sitten! 

Virgie meni naimisiin ja vasta avioliitossa paljastui että hänen miehensä
ei aikonut ryhtyä mukaan moisiin humputuksiin, Virgie saisi luvan olla kuin
kaikki muutkin naiset ja leikata kutrinsa parimetrisiksi sillä uusi puoliso
ei takuulla ryhtyisi morsmaikkunsa kampaajaksi, ehei. 

Virgiellä ei ollut vaihtoehtoja, hiuksista leikattiin pois lähes kolme metriä
sillä hiustenhoito yksin oli mahdottomuus. Hiusta lähti niin paljon että Virgie
sai useita tarjouksia markkinamiehiltä jotka halusivat asettaa Virgien leikatut hiukset
 näytteille mutta hiustenleikkuu oli niin kova pala ettei hän suostunut moiseen.
Loppuelämänsä Virgien lapsuudenperhe syyllisti Virgietä taipumisesta
 miehensä tahtoon. 

Asiasta myös aikanaan uutisoitiin laajasti ostikoin

"Morsio ei voi saada sekä miestä että kutreja!" 

parhaaseen lööppityyliin. Virgien puolisoa pidettiin raakalaisena,
 miesten kun ei oletettu puuttuvan naisten hiusasioihin

Kauhuelokuvankatsojat; kuka tulee mieleen?

Näillä minun hiuksillani on vielä matkaa samoihin 
mittoihin vaikka jo pari vuotta vanha kuva onkin.

Pimeässä hehkuvat, fimo, koru

Aikuistuessa jotkin asiat jäävät lapsuuteen, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Oma ihastukseni pimeässä hehkuviin juttuihin ei ole muuttunut miksikään. 

Silloin 80/90-luvuilla tuntui olevan jos jonkinlaista hehkuvaa juttua. 

Muistan erityisesti pääsiäismunien sisältä jonain vuonna löytyneet pimeässä hehkuvat liskot ja sitten tietysti ihanan Dream glow barbieni joka ihan todentotta loisti pimeässä yhtä voimakkaasti kuin mainoskuvassakin. Ja hehkuu muuten yhä edelleen, puku on minulla tallessa ja tuli sitä tässä hetki sitten ihasteltua.

Viitisentoista vuotta sitten makuuhuoneeni katto oli täynnä pimeässä hehkuvia tähtiä ja planeettoja.

Satunnaiset muroni taas popsin nykypäivänä mielelläni stockalta ostetulla lusikalla jonka varsi on jättimäinen pimeässä hohtava kummitus... Ja sellainen tylsähkö juttu kuin tavallinen salaatti maistuu jollain lailla jännittävämmältä kun sen rouskii menemään haarukalla jonka varsi on pimeässä hehkuva, virnistelevä luuranko. Säännöllisesti tipauttelen myös kirjoja Amazon-nettikaupasta tilatessani ostoskoriin erilaisia pimeässä hohtelevia maaleja ja kynsilakkaputeleita...!

Vaikka näin alhaalla fluoresenssin suossa ollaankin niin on sanottava että tällä hetkellä kotonani pimeässä hehkuu vain tämä tuorein näpertely jonka ripustin kattokruunun lenkkiin toistaiseksi roikkumaan.

Muistelisin etten ole tätä täällä blogissa ennen esitellyt. Toki tämänkin kaulakorun tekemisestä on jo mennyt muutama hetki, voi olla että se on ollutkin täällä ennen?

Olin onneni kukkuloilla kun löysin muovailtavat fimo-massat askarteluliikkeistä.

Karkkiaskin kokoinen vakoinen pala muovailuvahan kaltaista massaa maksaa n.2e. Uunissa paiston jälkeen se on kivikovaa. Ja siitä voi tehdä oikeastaan mitä vain.

Ja sitä on myös pimeässä hehkuvana! 

Tämä kyllä kääntää katseita baarissa, kokouksissa ym. tilanteissa joissa valot himmennetään hetkeksi. Niin hillitty vaalea kaunotar vaikka siinä kauluspaidan katveessa mutta hieman himmeännetyssä huoneessa alkavatkin kanssakollegat hieraista silmiään kerran jos toisenkin :)

Mielikuvitukseni nyt vain tuntuu hetkellisesti taantuneen. En oikein keksi enää mitä muuta hauskaa voisin pimeässä hehkuvaksi muotoilla ja kuitenkin vain taivas on rajana.

Yhden tiedän sentään; avaimenperä on seuraavana liställani. Minulla on paha tapa kotiin tullessa nakata avainnippuni vähän mihin sattuu ja sitten sitä saa etsiä välillä loputtomiin. Tulevaisuudessa etsintöjä helpottaa yksinkertaisuudessaan se että napsauttaa vain valot hetkeksi pois päältä.

My little pony, Stengods, Muki

Ponimukeja!

Kävipä tuuri. Olin vierailemassa viikon verran lähes 90-vuotiaan mummoni luona ja kävin tuolloin myös pikkupaikkakunnan työttömien kirppiksellä. Möyrin koko mökin läpi enkä löytänyt lähes mitään tähdellistä ja juuri kun olin kääntynyt lähteäkseni viipyi katseeni sekalaisen romun pöydässä ja näin nämä. Kylmää kun mietin että olin jättää nämä sinne tyystin. En ymmärrä, muistutan itseäni aina katsomaan mukihyllyt ja niin luulin tehneeni nytkin ja silti en ensikatsomalla näitä huomannut.

Näiden hinta lienee siinä 20-30e tietämillä, ainakin
huutonetissä. Itse maksoin näistä tällä kertaa yhteensä yhden euron.

Yksi tällainen minulla jo onkin kiitos mainitun nettikirppiksen ja nyt sitten on kaksi muutakin. Nämä ovat muuten erilaisia.

Kamera tarkentaa näköjään mihin sattuu

Hyvin samankaltaiset asennot kylläkin vaikka ponit ovat erilaiset.

Soma.

Finlayson kärpässieni, Alcobaca portugal

Elämän ilonaiheita on se että olen sattunut ihastumaan kaikenlaisiin retroaarteisiin.

Millainen taloudellinen katastrofi olisikaan jos silmääni miellyttäisivätkin vaikkapa hienot autot, uusin elektroniikka, design-veskat tai vaikka kallis kosmetiikka ja kauneudenhoito! Puhumattakaan siitä että harmittaisihan se hirveästi jos niitä mielestään kivoja juttuja ei voisi mitenkään hankkia vaan niitä pitäisi kieli pitkällä tiirailla mainoksista ja telkkarista...

Jos tavarasta siis pitää, on parempi olla vähän retrohullu ja nautiskella nuhjuisen kirpputorin koluamisesta kuin viinilasillisesta työviikon jälkeen ja iloita kirppiksellä laahustamisesta yhtä paljon kuin naapurinmies uusien autojen kaupassa käynnistä tai se tuttavanainen Louis Vuittonin liikkeessä vierailusta.

Finlaysonin vanha mutta priima kärpässieniliina sekä Alcobacan posliinikupit kevensivät kukkaroa 2.50e ja ovat niin kamalan kivat. Ajatuksenahan on kyllä hiukan hassua leväyttää myrkkysieniä kahvipöytään.

Nuo sydänkupit. Sydänteemastahan tulee mieleen saksalaisen Waechtersbachin tehtaan uusi ja vanha tuotanto mutta näin että nämä eivät siihen sarjaan kuulu. Itseasiassa hetken mittailin näitä ajatellen että kenties olisivat jotain vain, satunnaisia kasari- tai jopa ysärikuppeja ja voivathan ne sitä ollakin, 80- tai 90-luvulta siis mutta valmistaja on kyllä muu kuin kiinankaltainen halpamaa.                                                                                                                                                                   Kuppien valmistaja on Raul da Bernarda & Filhos Lda, jo vuonna 1875 perustettu arvostettu Portugalilainen keramiikkatehdas joka harmillisesti suljettiin vasta vuosi sitten. En löytänyt syytä sulkemiselle, vain viittauksen että samassa maassa koki moni muukin keramiikkatehdas suunnilleen saman kohtalon suunnilleen samoihin aikoihin. Lamastako lienee kyse? Mainittakoon muuten että näistä kupeista on todellä hyvä juoda!

En sitten malttanut olla tekemättä vertailuja kun kerran pihalta löytyi aitoakin asiaa ja kyllähän tuo malliaan kovasti muistuttaa.

(Tässä olen ja pönötän mutta ellet varo niin jopa tapan!)

Et-lehti, nuoruusmuisto

 

Et-lehti on aika epäseksikäs eikä yhtään trendikäs julkaisu,
ainakin jos kysytään nuorilta tai itseään nuorena pitäviltä ihmisiltä.

Olen huomannut että monet lehden kohderyhmäänkin
 kuuluvat ujostelevat Et-lehden tilausta, onhan se vähän sellainen,
 eläkeläisten ja mummojen lehti.

Mutta juuri siksi itse luenkin sitä usein. Kenelläpä olisi
aidoimpia juttuja lähimenneisyydestä kerrottavana kuin
eläkeikäisillä ja senioreilla?

Erään kohderyhmäläisen eli isoäitini luona törmäsin tähän
artikkeliin josta nyt pieni pätkä. Nuoruusmuistoja sarjassa
Hanna Kiiskinen muistelee lapsuuttaan näin:

"Olin pieni alakoululainen 30-luvulla. Siihen aikaan ei
 tunnettu taksikyytejä ja koulukyytejä vielä vähemmän.

Linja-auto, linjakas, kulki kaupunkiin kouluni ohi vaikkakin
 tuntia liian aikaisin. Aution Anjan, Telan Annin ja muutamien muiden kanssa
 keksittiin että jos mennään tienvarteen kyllin aikaisin niin kuski ottaa meidät kyllä kyytiin.

Rahaa meillä ei ollut eikä tainnut tulla edes mieleen ettei se kyyti ilmaista ollut.

Niinpä sitten yksi aamu menimme tienvarteen hyvissä ajoin ja eikös se linjakas
 pysähtynyt kohdallemme. Istumapaikkoja ei ollut mutta jaksoimme tosin seistä.
Muistan vieläkin sen jännityksen hyrinän sydänalassani! Eihän autokyyti
 siihen aikaan ollut ollenkaan tavallista.

Autokuski katseli meitä tyttöjä myhäillen ja tuumi että pitäisikös meidän
tyttöjen  laulaa matkan maksuksi. Supisimme Anjan kanssa että mikä
laulu. Koulussa olimme harjoitelleet mun kanteleeni kauniimmin ja
aloimme rohkeasti laulaa sitä.

Puheensorina autossa lakkasi yhtäkkiä ja kaikki kuuntelivat
 hartaasti. Laulun loputtua olimmekin jo koululla.

Näin maksoimme matkamme tästä lähtien lähes joka kouluaamu.

Laulut vaihtuivat vuodenaikojen mukaan.

Opettajammekin oli huomannut meidän tulevan aamuisin linjakkaalla kouluun.
Hän odotti eräänä aamuna pysäkillä ja kysyi kuskilta olimmeko vaivaksi.
 Kuski kielteli ja totesi ettei näistä tytöistä ole ollenkaan haitaksi ja
niin matkamme jatkuivat.

Vuosikausien päästä matkustin taas linjakkaalla, nyt kaupungista kotiin päin.

Silloin kuljettaja vilkaisi minua yhden jos toisenkin kerran mietteliään näköisenä.
Minä kyllä muistin heti meidän tyttöjen koulumatkojen pelastajan mutta en
 rohjennut kiittää koulukyydeistä - laulamisesta puhumattakaan!"

Ajatelkaa miten hienoa että kerran on kulkenut bussi jossa on ollut
pikkutyttöjen laulukuoro joka ikisenä aamuna. Varmaankin työmatka
 tuolloin on kulkenut kuin siivillä.

Mitä luulette, olisiko tämä mahdollista enää nykyään?

Eipä taitaisi. Koittaisipa samanlainen mutkaton aika vielä joskus.

Plastex, Omppu!

Tiedättekös mitä?

Nyt sitä taas saa, nimittäin omppua!

Olen niin onnellinen!

Olin tosiaan pudottaa silmäni kun avasin Anttilan mainoslehden.

 Keskelta nykyaikaista krääsää pilkisteli punaposkisena 

kirpputorinkoluajan ja retroilijan mielikohde. Omppu on 

näköjään otettu uustuotantoon, mikä mahtava juttu!!

My little pony - STAR CATCHER

"STAR CATCHER: Coolein tapa tehdä ponista näköisesi

Erikoiset jääkynät mahdollistavat värien muutokset ponissa,
 voit tehdä poniin erilaisia leimoja. Täytä jääkynät vedellä
 ja pakasta. Jäisinä kosketa niillä ponin pintaa paljastaaksesi
 salatut värit! Käytä sitten lämpimiä sormiasi tai lämpöistä 
pesukinnasta (ei sisälly pakkaukseen) muuttaaksesi 
ponin jälleen valkoiseksi! 

Koristele poni millä tahansa haluamillasi
 tavoilla, niin usein kuin haluat."

Star Catcher oli poni joka tuotiin markkinoille ensimmäisen
 kerran vuonna 2004 osana G3-linjaa ja sen tuotanto on
 sittemmin lopettettu. Poni tuotiin markkinoille uudelleen
 vuonna 2007 suurena koristeltavana ponina.

Star Catcher on ensimmäinen pegasusponi G3-sarjassa ja:

 "ponivillen legendan mukaan Star catcher on nimenomaan toiveiden toteuttaja,
 hän asuu perhossaarilla, paikassa jossa kaikki pegasusponit asuvat. 

Hän rakastaa tutustua uusiin ystäviin. Hänen parhaimpiin 
ystäviinsä kuuluu mm. Skywishes."

 (Kuka näitä tönkköjä mainostekstejä on oikein keksinyt...)

My little pony-keräilyni on liikkumassa huolestuttavaan

 suuntaan josta olen aikaisemminkin maininnut. Ensin vain

 G1-krääsää, sitten satunnaisia G2:sia ja nyt jo G3:ia! 

Eikä tämä ole edes varsinainen poni vaan iso figuuri. 

Vaan, kun kirpulla vastaan tuli muutamalla eurolla koristettu

 hintalappu ja näin sirpakka neitonen niin alistuin. Tulkoon geekolmoset.

(Pahoittelen samalla kamalan huonoja kuvia.)

Allekirjoittaneella ei ollut aavistustakaan että tässä olisi tällainen 

spesiaaliponi ässä hihassaan. Ei, googlasin siivekkäitä poneja vuosiluvun

 perusteella, sitten symbolin kautta löysin oikean uhrin ja huomasin että 

tämä mukamas osaisi vaihtaa väriä. 

Ja kyllähän se osasi, vieläkin ja jopa aika räiskyvin värein.

 Kylmää vettä hanasta nenään...

Ihmisen lämpimällä sormella voi painella kuvioita.

Mikä sirkusponi!

Hupaisinta on että toisinkuin yleensä näissä lämmön perusteella

 väria vaihtavissa leluissa, tämän värit eivät hiivu takaisin 

valkoiseksi kun lämpötila muovissa tasaantuu vaan poni säilyttää

 nuo sirkuksenkirjavat värinsä ihan aina, vaikka kuukausitolkulla

 kunnes huvittaa iskeä poni jälleen kuumaan kylpyyn.

Ravintolapäivä / Fimo / Englanninlakritsi / Napit

Minä olen niitä ihmisiä jotka alkavat heräilemään
vasta siinä kello kahdeksan jälkeen illalla. Huolimatta siitä
että ylös olisi noussut aamuseitsemältä.

Lapsesta saakka vireystasoni on noussut aina vasta iltaisin.
Yleensä nukunkin päivätorkut joka mahdollistavat tämän
 itselleni luonnollisen rytmin ylläpidon.

Viikko sitten oli jälleen kansainvälinen ravintolapäivä.
Hauska tapahtuma joka kaiketi on vasta vuoden vanha.

Tuolloin kuka tahansa Maija Meikäläinen voi perustaa oman
 kahvilan tai ravintolan oikestaan minne vain ja minkälaisella
 konseptilla tahansa eikä lupia tarvita eikä kysellä.

Päivää ennen h-hetkeä sain päähäni perustaa oman pop-up
 kahvilan joten eräs taannoinen yöni meni näissä puuhissa:

Nämä raa'at munkit ovat jotenkin niin hellyttävän näköisiä. Tekisi mieleni melkein nyppiä ne rasvasta ja paijata niitä.

Huh mikä homma mutta pari sataa munkkiä syntyi ja seuraavana aamuna myös joka ainoan myin parin tunnin sisään. 

Keittiö jälkeenpäin oli hävityksen kauhistus.

Seuraava ravintolapäivä on elokuussa, luulen että munkkitehdas pyörähtää jälleen silloin käyntiin.

Viime yötä edeltävänä yönä otin käsittelyyni tannoin kirpparireissulta ostamani 50 sentin mekon. Se on musta, kauluksessa jonkinlaista kuviointia ja se oli aivan liian iso. Ommella surautin sivuista isot lovet pois ja lyhensin helman, kiva sitä tulikin mutta tosi tylsän näköinen. 

Viime yönä palasin asiaan päätettyäni että halusin jotain kivaa kaulukseen ja sitten keksin:

Askartelun paha puoli on se inhottava sotku :(

Muovailin polymeerisavesta englanninlakunappeja. Uunipaiston jälkeen niitä kelpasi ommella kolttuun samalla kun dvd:ltä pyöri perinteinen askartelu/puuhailusarjani Buffy Vampyyrintappaja.

Tuli aika kiva! 

Hauskinta oli että pitäessäni mekkoa hetken ylläni minua häiritsi koko ajan jokin. Ensin en ollenkaan ymmärtänyt mikä minut sai kurkkimaan kohti koristelua vähän väliä, aivan kuin olisin nähnyt jotain ylimääräistä. Vasta hämärään eteiseen mentyäni tajusin mistä oli kyse; koko rinnukseni hohti pimeässä!

Olin näemmä vahingossa käyttänyt lakunappien valkoisiin osiin fluoresoivaa eli pimeässä hehkuvaa massaa. Se kun on päivänvalossa aivan valkoista ja vain oikeaan valkoiseen verratessa, hyvässä valaistuksessa, siinä saattaa ehkä huomata aavistuksen vihertävää hehkua. :D

Nyt minulla on sitten tosi sopiva hamonen vaikka
 työhastatteluun makeistehtaalle jossa arvostetaan
käsityötaitoa ja hupimieltä.

Tästä koltusta revitään vielä paljon iloa!

Herttoniemi pihakirppis / Siivouspäivä /

Kävin tänään Herttoniemen pihakirppiksellä.

Minusta tällaiset tempaukset ovat hauskoja. Ei ole tarvetta maksaa kalliita hintoja kirppispöydästä, turhasta krääsästä pääsee eroon ja sen voi korvata jollain kivemmalla krääsällä :)

Herttoniemen asukkaat olivat siis kärränneet kerrostalojensa ja omakotitalojensa ja yleisesti vain katujen varsille myytävää. Kuhina oli kova jo aamukymmeneltä ja itsekin löysin muutaman ponin.

Tästä on paljon sanottavaa. Ensinnäkin että on hirveän herttaista miten kasariponi tämä on.

 Diskoraidat kyljessä, krepattu tukka, turkoosi silmämeikki ja vaikka tämä poni on GREAT HAIR Ringlets jonka pitäisi olla tuttu poikkeuksellisen pitkästä harjasta niin oli joku lapsi kyllästynyt totaalisesti sen vaikeahoitoisuuteen ja krouvisti tehnyt sille aidon kasaripunkkarin joka tyyliin paremmin toki sopiikin.

Lisäksi nimensä hämmentää minua. Syyt löytyvät tästä ja tästä.

Mikä himo Hasbrolla on ollut nimetä niin monta ponia niin harhaanjohtavan samoin?

Tästä olin iloinen. Daddy sweet celebrations oli niin hyvässä kunnossa, siis todella tahmainen ja likainen kylläkin. Lisäksi otsatukkaa on napsittu aivan aavistuksen mutta muuten harja oli ihanan silkkinen. Rakastan tämn ponin värejä. Tuo smaragdinvihreä väri on aivan upea.

Lisäksi ostin Pony briden josta ei ole kuvaa, se saa mennä kahden muun Pony brideni kimppaan... Ponit maksoivat vain 50 senttiä kappale.

Kierrokseni jälkeen kaappasin itsekin ikeakassiin kirppikselle menossa olevia vaatteita, suuntasin katumyyjäksi ja istuskelin aurinkoisella mutta kylmällä nurmikolla muutaman tunnin tienaten kokonaista 17 euroa. 

Kassa ei pahemmin karttunut mutta minun ei olisi todellakaan muuten tullut istuttua kauniina aurinkoisena päivänä ulkona ja oli ihana hengitellä raikasta ilmaa ja katsella ihmisiä. 

Loppuvaiheessa tosin sormeni olivat pudota pois. Lueskelin samalla kirjaa Below stairs ja sormien altistaminen viimalle ja kylmille kirjan sivuille oli koitua niiden kohtaloksi. 

Tuo Below stairs on mielenkiintoinen kirja. Te jotka katselitte ihanaa Downton abbey-tv-sarjaa alkuvuodesta saattaisitte olla tästä kiinnostuneita. 

Kirja perehtyy tuonaikaisen palvelusneidin elämään ja työhön ja pitää  sisällään paljon sellaisia mielenkiintoisia pikkujuttuja joista olen kiinnostunut.

Lukemiseni keskeytyi kohtaan jossa kertoja Margaret on kuvailemassa herrasväen arkipäivällistä johon yksistään kuului viisikin eri ruokalajia alkaen kirkkaasta keitosta jonka päältä Margaret-raukka joutui kuorimaan loputtomia kerroksia rasvapisaroita saadakseen keiton aivan kirkkaaksi, työ jota hän inhosi. Margaretin muu arki oli toki rasvapisaroiden kuorintaa huomattavasti raskaampaa.

Lopulta oli aika kerätä kimpsut ja kampsut ja palata sisätiloihin lämmittelemään. Oli oikein mukava päivä, kylmä mutta aurinko oli aivan ihana ja uskomatonta miten paljon erilaisia kevätkukkia pursui joka nurkalta. Keltaisia ja sinisiä ja punaisia ja valkoisia. Luonto keväällä on niin kaunis.

Jos teitä kiinnostaa vastaava tapahtuma niin teillä on toivoa vaikka tämä tapahtuma menikin sivu suun; Sivustolla siivouspäivä kerrotaan tarkemmin pääkaupungin yhteisestä massiivisesta kirppistapahtumasta joka on lauantaina 12.5. Itse missaan kemut mutta menkää te.

"On aika siivota vintit, ja vaihtaa kodin tyyli. Kevätsiivous muuttaa lauantaina 12.5. Helsingin isoksi kirpputoriksi ja markkinoiksi, jolloin kuka tahansa saa tuoda ylimääräiset tavaransa kadulle annettavaksi tai myytäväksi. Ja shoppailla itselleen naapuruston parhaat löydöt. Tänä yhtenä siistinä päivänä saa myös myydä itse tekemiään ihanuuksia, esimerkiksi lapset omia askartelujaan."

My little pony/ pehmolelu/ Sweetsong

Rajoitan keräilyni yleensä tiukasti G1-poneihin (joskus nättiin G2:seen) mutta toisinaan teen krääsäheräteostoksen. Varomattomalla kierroksella löysin tällaisen parilla eurolla ja annoin periksi mielihalulleni ottaa se mukaan.

Tämä on vuoden 2004 Sweetsong-pehmo joka oli tosi lötkössä kunnossa.

Pesun jälkeen pakkautui sisällä oleva vanu entistä tiukempaan klimppiin ja poni oli lähinnä tyhjä pussi. Tyhjensin siis pari tarpeetonta, tämäntyylisiin tarkoituksiin varaamaani koristetyynyä ponin lisätäytöksi.

Ratkoin saumat auki ja operaatio alkoi... Riivin klimppiintyneen vanun pois, nypin sen suortuviksi ja laitin takaisin tyynyjen sisälmysten kanssa.

 (Missä tää permis on otettu..?)

Mutta tulihan siitä ihan söpö!

Missin kelpaa hymyillä. Vaikka onkin raukka vain g3:nen.

Helsingin kirpputorit / Valtteri / Vallilan makasiinit

Helsinki on ristiriitainen paikka.
Luulisi että suurehkossa kaupungissa olisi paljon
 kivoja kirppiksiä monipuolisine valikoimineen. 

Näin ei kuitenkaan ole. 

Helsingin kirpputorit ovat todella pieniä, nuhjuisia ja
 kalliita niin ostajalle kuin myyjällekin ja ne ovat siroteltuina
 ympäriinsä kaupunkia vaikeiden välimatkojen taakse.

Noin vain ei piipahdeta hauskalle kirpparikierrokselle, ehei.

Lähes minkä tahansa muun paikkakunnan kirpputorit
hakkaavat täkäläiset kirpparit aivan täysillä niin koon
kuin hintojen ja monipuolisuuden puolesta.

Asiaan on kuitenkin yksi poikkeus, Vallilan makasiineilla sijaitseva Valtterin suurkirpputori.

Jokaisena viikonloppuna kello 9-15 (sekä nykyään myös keskiviikkoisin) valtavat ihmismassat vyöryvät jättimäiseen tiilihalliin myymään tarpeettomia tavaroitaan ja toiset niitä itselleen ostamaan. Ja tätä kirpputoria minä todella suosittelen.

(Jonkun ruma auto peittää lähes kokonaan sisäänkäynnin edessä olevan jättimäisen vesilätäkön!)

Valtterin makasiinikirppishän on siis aivan ihana paikka. Tavara ei ole vanhaa monin kerroin koluttua vaan myyjät ovat ne tuoneet paikalle ihan muutamaa tuntia aikaisemmin. Tinkimisvaraa on runsain mitoin jo hyvin halvoista hinnoista.

Kirppistelyvinkkejä?

No, ainakin sen verran voin todeta että kirppis on erityisesti naisille loistopaikka uudistaa vaatevarastoaan sillä täällä lukemattomat pääkaupunkilaisnaiset ja tyttöset kierrättävät eteenpäin usein vain kerran tai pari pidettyjä vaatteita hintana 50 senttiä tai 1e kpl. HUOM! Seuraa katse kovana pöytiä joiden luona käy samanlainen kuhina kuin voisi käydä Amazon-joessa silloin kun piraijaparveen on pudonnut onneton matkaaja. Siellä on usein kultasuoni.

Myös siipoille löytyy paljon katseltavaa. On levyjä, kojeita ja muuta miestavaraa. Tylsäksi ei aika tule. 

Huomioi myös että osa pöydistä on vakkarimyyjien pöytiä jotka myyvät ulkomaista turistirihkamaa; feikkimerkkilaukkuja, glitterkoruja, epämääräistä elektroniikkaa lähes kaupan hinnoilla. Älä haksahda näihin pöytiin. Niistä et tee löytöjä. Löytöjä voit sen sijaan tehdä myyntipöytien lomasta löytyvästa alekukkakaupasta joka myy kauniita ja omaan silmääni virheettömiä ruusuja, orkideoita, leikkokukkia ym. ainakin puolet kaupan hintoja halvemmalla.

Tänään Valtterissa näytti tältä kello 9.30.

Kuva toiminee paikan suosituksena. Ihmisiä on paljon. 

Eräs hauska juttu on makasiinin toisessa päädyssä oleva pikkuruinen huone jossa myydään kaikenlaisia epämääräisiä tuotteita hyvin halvalla ja joka on yleensä hyvin täynnä. Myyjällä on kekseliäs konsepti, hän myy kakkoslaatuista ruokaa huokein hinnoin ja ostajia riittää joihin itsekin usein lukeudun.

 

"Osa tuotteessa on päiväys mennyt..." Sanon suoraan että kaikissa on päiväys mennyt!

Myytävänä on kuitenkin lähinnä makeisia, keksejä ja pilaantumatonta kuivatavaraa mutta myös vihanneksia ja hedelmiä joiden perässä itse kaupassa usein shoppaan. Tänään ostin kolme suomalaista kurkkua 80 s. kappalehintaan sekä kaksi euron pussia paprikoita. Olisikohan sellaisia puolen pään kokoisia paprikoita ollut kymmenkunta? Eli halpaa on eikä muuta vikaa niistä löytynyt kuin osan pieni ryppyisyys. 

Tässä kaupassa maahanmuuttajat jostain syystä ovat sitten todella tylyn oloisia. Jonossa etuillaan sumeilematta ja tänään jopa eräs pyyhkäisi ostokseni tiskiltä taaemmas ja lättäisi omat tavaransa myyntitiskille. Siis aivan suoraan ja röyhkeästi nenän eteen kiilaus! Olin niin typertynyt etten edes tokaissut mitään vaikka yleensä sanon aina kun sanottavaa on! Liekö sitten halpojen tuotteiden huuma niin voittamaton?

 Omat ostokseni ovat tässä, joskin puolet paprikoista oli pudonnut laukkuuni pussin reiästä eivätkä ole kuvassa. Kulutin 14 euroa joka on minusta enemmän kuin kohtuullista. Tein niin mukavia vaatelöytöjä. Makasiinin takapihalla on myyjille hieman halvempia pöytiä ulkotiloissa ja siellä eräs neiti halusi päästä tavaroistaan eroon vikkelästi! Jokainen vaatekappale maksoi vain 50 senttiä.

En tiedä esim. mitä teen tällä supernaisellisella pitsi- ja 

satiininauhaluomukselle mutta kun se maksoi vain 50 senttiä... 

Yhtään yli euron arvoista vaateostosta en tehnyt ja vaatteita tuli ostettua suunnilleen 15 kappaletta.Tämä on ainakin huokea tapa uudistaa vaatekaappiaan. Etsin erityisesti keltaisia mekkoja ja paitoja, keltainen kun on eräs tämän hetken suurimmistä lempiväreistäni. Keltaista ei vain suomessa milloinkaan tunnu saavan mistään josta olen hyvin katkera. Onnella keväisin löytää hailakan olmia vaaleankeltaista tai sitten teinien osastoilta kasarityylin neonkeltaista joista kumpikaan ei satu olemaan minun mielestäni varsinaisesti kiva sävy.

Erityisen iloiseksi tulin kasan päällimmäisenä olevasta topista. Se on jonkin halpakaupan, muistaakseni hm:n toppi jollainen minulla on jo entuudestaan vihreänä ja nyt löysin samanlaisen keltaisena. Vihreä toppini on niin paljon pidetty että ohut kangas on haurastunut ja viimeisen pesun aikana kankaaseen tuli reikä. Nyt ei enää tarvitse olla harmissaan asian suhteen.

(Vanhat kuvat 1e/kpl. Näiden kohdalla emmin pitkään. Eräs salskea Hjalmar-niminen nuoriherra olisi välttämättä halunnut päästä kirjanmerkikseni mutta torjuin hänet. Arvelin että tulisin surulliseksi katsellessani Hjalmarin kuvaa ja pohtiessani miksi hänen kuvansa olisi kirjani välissä eikä hänen lastenlastenlastenlastensa sukualbumissa...)

Napsin mukaani myös pari korua, eräs tyttö oli ripustanut pöydälleen suuren kyltin julistaen "Olen menossa naimisiin! Kerrytä häärahastoa!! OSTA!!" Joten tietenkin piti jotain, edes pientä hankkia projektia tukeakseen. Ostin kahdella eurolla strassikorvikset ja niiden kanssa kuuluvan kaulaketjun. Ketjua tuskin tulen käyttämään mutta katselin sitä kylmin ja laskelmoivin näpertäjäsilmin ja veikkaan että siitä tulee käsissäni rintakoru. Vaikka koristamaan jotain uutta vaatettani!

Jos jaksan, käyn paikanpäällä huomennakin. Matkaa Valtteriin on kotoani parikymmentä minuuttia bussilla ja suunnitelma vaatii heräämistä hyvin aikaisin... Parhaathan luonnollisesti viedään päältä aamulla. 

Joskin, jos paikalle saapuu vasta iltapäivällä voi neuvokas dyykkari myös vilkaista paikan avoimeen roskikseen. Sinne kuin useampi kuin yksi myyjä dumppaa myymättä jääneet tavaransa. 

Ehkä nähdään kirppiksellä?