Lankalauantai

Hauskaa lankalauantaita. 

Tiesittekö että tämä päivä on noitien päivä?

Minun puolestani lankalauantain nimi voitaisiin muuttaa sovinnolla "noitapäiväksi"
 jotta ihmiset muistaisivat paremmin tämän päivän merkityksiä. Pois hempeän keltaiset bebe-leivonnaiset ja pirtsakat rairuohot ja tilalle jenkkityyliset namit. Muina
pääsiäispäivinä sitten hempeilyä mutta ei noitapäivänä.

Kristillisen perinteen mukaan pitkänä perjantaina Jeesus kuoli ja haudattiin. Koska nyt
 lauantaina hän vielä makasi haudassaan, tarjosi se ihanan rellestystilaisuuden pimeyden
 voimille jollaisiksi noidat katsottiin.

Aikaisemmin maatalousyhteiskunnassa erilaisiin enteisiin ja yliluonnolliseen uskottiin sellaisella tavalla jota on nykyihmisen hankala käsittää, on lähes mahdoton päästä samaan mielentilaan jossa jokin esivanhemmistamme oli lankalauantaina vaikkapa 400 vuotta sitten.  

Päivän tiedettiin olevan merkityksellinen, nyt olivat hyvät mahdollisuudet saada tietää kuka tulisi puolisoksi, pysyisikö talossa tuuri vai iskisikö katovuosi, säilyisikö karja terveenä, oliko vatsassa kasvava lapsi poika vai tyttö jne. Samalla tiedettiin että mainittujen asioiden selvittely oli hieman riskialtista eikä täysin kunniallista mutta kun kuitenkin... Mieli olisi tehnyt... Hieman selvitella asioita. Mutta eihän sitä kunnon ihminen... Mutta entä jos sittenkin..? 

Tämänkaltaista jahkailua se hyvin todennäköisesti oli sen aikaisessa yhteiskunnassa. Erilaisia tapoja asioiden selvittelyyn oli, mm. käynti kolmihaaraisen tien luona ja siellä eri lintujen ja äänien
kuuntelu ja merkkien löytäminen kertoivat aikalaiselle erinäisiä mielenkiintoisia asioita.

Kotinoitia oli myös paljon. Halutessaan, kuka tahansa talon emäntä voi olla noita. Noita voi olla mieskin. Noidan konstit kyllä tiedettiin ja pahansuovempi trulli tahtoi iskeä sinne missä tuntui, nimittäin karjaonneen.

Lankalauantaina oli vuoden voimakkain päivä aiheuttaa kirous toisen karjalle. Kirousta varten tarvittiin lankalauantaina varastettu tukko eläimen karvoja joka kiedottiin yhteen erilaisten epämääräisten ainesten kanssa, punaisen nauhan, hautausmaan mullan ym. kanssa. Naapurin onni täten otettiin itselle ja naapurille noidan saaman onnen vastapainoksi alkoi tapahtua kamalia.

Voimassa oli siis uskomus jonka mukaan onnea oli rajoitettu määrä. Jos onnea oli vaikkapa naapurilla eikä itsellä, se kävi täysin järkiin sillä eihän onni voinut olla kaikkialla. Toisen onni oli toiselta pois. Jos onnen halusi itselle, se piti ottaa. Ja lankalauantai oli päivä jolloin uskaliaaseen yritykseen oli paras ryhtyä.

Kirousta ja onnen viemistä taialla pelättiinkin tuolloin aivan tosissaan. Vakavin mielin.
Kummallisia asioita kuultiin ja nähtiin. Lankalauantaina ei navetan vartioinnista lipsuiltu. Isäntä saattoi usein päivystää lauantaiyön navetassa eläinten kanssa itse. Päivällä lapset laitettiin vartioimaan navettaa takaapäin. Navettaan ei saanut päästä kukaan ylimääräinen.

Lankalauantaina oli myös muuten tylsää. Jo ihan siksi että oli niin älyttömän kylmää. Tulta ei takkaan laitettu sillä nouseva savu kertoi noidille taloudesta jota asutettiin. Ruokaa ei samasta syystä laitettu.

Olivatko kiroukset sitten toimivia ja varotoimet noin äärimmäisen tarpeellisia, sitä emme enää tiedä.

Mutta kerron tähän väliin pari vuotta sitten lukemastani elämäkertakirjasta. Ko. kirjan nimen olen tyysti unohtanut ja vaikka koetin googlailla, en sitä löytänyt. Yhteen aikaan tallensin muistiin kaikkien lukemieni kirjojen nimet joten jossain tallessa tämäkin tieto on mutta en sitä tähän hätään löydä ja jos jätän tämän kirjoituksen julkaisematta etsiäkseni tiedon, iskee aivolaiskamato jälleen enkä saa tätäkään julkaistuksi! Jääköön kirja siis toistaiseksi nimettä.

Kirjailija itse kertoo kirjassaan vaikeasta, puutteenalaisesta nuoruudestaan ja vaikeasta avioliitostaan. 

Hän muutti 1900-luvun alussa miehensä kotitilalle jossa he elivät suhteellisen onnellistä elämää muutamia vuosia kun kaikki alkoi mennä vikaan. Kaksi kullanarvoista lehmää kuolivat hirveissä onnettomuuksissa molemmat, eloonjäänyt vasikka meni nopeasti perästä, talon ainoa peili rikkoutui itsestään kuten myös arvostettu ikkunalasinen ikkuna siihen kenenkään koskematta. Kirjailija puolisoineen heräsi öisin siihen että joku veti peiton pois heidän päältään. Ketään ei huoneessa koskaan ollut, peitto vain lähti aina, jos peitosta piti kiinni, lähti se väkisin. Kaikki harva lasitavara särkyi itsestään, painava vesisaavi työnnettiin tuvassa aina nurin kun tuvasta poistui vaikka tuvassa ei olisi pitänyt olla ketään. Talossa oli ahdistavaa olla, navetassa vielä ahdistavampaa. 

Kun uusi lehmä saatiin hankituksi, kuoli se ensimmäisen viikon aikana. 

Tuli kesä. 

Kesällä kirjailija tuli kiivenneeksi navetan ylisille etsimään jotakin tarvekalua ja sattui huomaamaan linnun esiin kiskoman pätkän narua. Hän kiskaisi narusta ja narun mukana tuli sekalainen mytty eläimen karvoja veriseen kankaaseen kiedottuna ja löytyipä sieltä ihmisen hiuksiakin siististi rusetilla sidottuna. Inhon vallassa kirjailija esitteli muille löydöstään, anoppi sen nähtyään kalpeni, sieppasi mytyn ja meni matkoihinsa sen mukanaan. Palattuaan anoppi kertoi haudanneensa esineen hautausmaalle kirkon kylkeen kiinni. Kirjailija kertoi että sen jälkeen kaikki perheen kokemat ongelmat katosivat tyysti ja yöllinen näkymätön peitonkiskojakin lopetti kokonaan. 

Minusta tämä oli mielenkiintoinen kertomus sinänsä että tuo oli koko kirjan ainoa yliluonnolliseen vihjaava tapahtuma. Kirja käsitteli tuota kertomusta lukuunottamatta kertojan todella arkipäiväistä ja köyhää arkea sen ihmeempiä selkkauksia ja kyse siis oli kirjailijan itsensä elämäkertakirjasta. Vaikka kirjassa ei niin mainittukaan niin minusta oli aika selvä seikka että ainakin kirjailijan löytämän mytyn perusteella talossa oli käynyt aito trulli.

Julkaistu 15.4.1871.

Kaukaiset esivanhempamme olisivat olleet suu ammollaan mikäli olisivat kuulleet nykymenostamme.

Että lapset pukeutuvat noidiksi ja oikein menemällä menevät ihmisten koteihin ja ihmiset vastaanottavat heidät. Antavat oikein palkkaakin. Tai että lähetellään postitse tervehdyksiä jossa on kirouksenlaatijan (noidan) kuva. Ties minkä kirouksen se kortti itsessään sisältää. (Trulliperinne muuntautui vasta myöhemmin siunauksenannoksi.)

Kun ennen poltettiin pääsiäiskokkoja, niitä ei polteltu makkaran grillauksen ja mehuntarjoilun merkeissä vaan jotta tuli puhdistaisi ja suojelisi kirouksilta ja noidilta. Ja niiden tulien luona oltiin vakavia. Ja makkaraa ei syöty. Iloisen hurvittelevaa mäenlaskijaa tervehdittiin koivuniemen herralla. Lausuttiin rukouksia. Ja kotona loput perheestä vartioivat sitä navettaa. Pimeässä. 

Ei, lankalauantai entisaikaan ei ollut ollenkaan hauska.

Onneksi nykyään harvalla on karjaa ja vielä harvemmalla esivanhempiemme loitsutaitoja. Juhlitaan siis tänään hyvillä mielin tätä puhtaasti suomalaista noitapäiväämme menneisyyttä muistellen.

"Men-ups!"

Nyt kun olemme nähneet mitä ovat pin-up kissat,

 ajattelin esitellä samasta teemasta toisenlaisen kuvasarjan.

Me miellämme pin-up tytöt varmaankin tällaisiksi:

Mutta voivat ne vaihteeksi olla tällaisiakin:

Ensin sana pin-up-perinteestä joka ei ole niin uusi ilmiö kun ajateltaisiin. 

Se nimittäin tulee kaukaa 1800-luvulta sanomalehtien yleistymisen myötä.

Yksinkertaistettuna, lehtijulkaisujen välinen kilpailu oli alalla suuri joten ostajia
houkuteltiin liittämällä kansiin kuvia kauniista ihmisistä, miehistä ja naisista.

 Kauniimpana sukupuolena naisia alkoi vilahdella lehtien kuvituksissa miehiä
useammin ja ensimmäinen keskiaukeaman tyttö nähtiin jo vuonna 1887.
Tosin tällöin naishahmo oli pikemmin voimauttava kuin seksistinen. 

Pin up-tytöt kohtasivat evoluutionsa ja ovat nyt yli sadan vuoden aikana
kohdanneet monenmoista eri tyylisuuntaa päättyen tämän päivän
iltalehden iltatyttöihin. 

Kultakautensa pin-up-kuvitus eli 1940-1950-luvuilla jolloin mainetta

 pin-up-taiteilijana niitti mm. Gil Elvgren jonka käsialaa tämän 

kirjoituksen ensimmäinen kuva on.

Mutta entäpä nämä... Toisenlaiset kuvat?

Nämä kuvat kuuluvat 27-vuotiaan 

jenkkivalokuvaajan Rion Sabeanin sarjaan

 "Men-ups!"

Hän tahtoi käsitellä tuntemiamme sukupuolirooleja ristiriitaisella 

tavalla ja tuoda esille keskustelua niiden tarpeellisuudesta.

Sabeanin mukaan yhteiskunta esittää että synnymme aina sisäsyntyisten
sukupuolittuneiden käytöspiirteidemme kanssa jossa naispuoliset käyttäytyvät
 kuten kaikki tytöt heitä ennen, feminiinisesti ja miespuoliset ihmiset maskuliinisesti.
Yhteiskunnan mukaan molemmilla sukupuolilla on aina tarkkaan määritelty paikkansa.

 Sabean vastustaa tätä ajattelutapaa ja toteaa että aiemmin mainitut "sisäsyntyiset" piirteet
 ovat vain piirteitä jotka hyvin pieni lapsi oppii pian syntymänsä jälkeen ympäröivästä
 todellisuudesta ja että sisäsyntyisyydellä on asian kanssa hyvin vähän tekemistä.

Hän toteaa että sukupuolet eivät ole mustavalkoisia eikä persoonia tulisi
runnoa yksinkertaisiin vuosisatoja vanhoihin muotteihin.

Minä pidän näistä kuvista oikein paljon syystä että inhoan ylikaiken kaksinaismoralismia.

Ei ole pitkää aikaa siitä kun eräs mies väitti minulle että ainakin Suomi kuten muutenkin
 länsimaat ovat täydellisen tasa-arvoisia yhteiskuntia eikä minkäänlaiselle feminismille
ole mitään sijaa, se on jo tehnyt tehtävänsä ja täydellinen tasa-arvo saavutettu. Kihisin
 kiukusta tällaisen älyttömyyden edessä.

Eräs sukupuolten välinen epäkohta kun on sellainen seikka jolta kukaan
yhteiskunnan jäsen ei voi välttyä. Naisia yliseksualisoidaan kaikkialla
arkielämässämme lehtimainoksien, tv-mainosten ja kaiken median kautta.

Naisen vartaloa esitellään ilman vaatteita tai parilla vaaterihmalla somistettuna
 siellä täällä. Tämähän tarjoaa lukuisille miehille paljon sulostuttavaa silmäniloa
joka on varmaan hirveän hauskaa. Naiset taas ovat kollektiivisesti turtuneet asiaan
eivätkä oikein enää osaa ajatella siitä mitään. 

Mutta entäpä jos näiden kuvien kaltaista maailmaa alkaisi ilmestyä mediaan ja
 kaupunkikuvaan samoissa määrin mitä vastaavaa kuvamaailmaa on naisista?

Miten suuresti se kohauttaisikaan! Miten paljon keskustelua herättäisi, ja nimenomaan
 paheksuvaa keskustelua. Kyllä siinä kaksinaismoralismi kukkisi valtavin syreenitertuin.

Monen miehen on varmasti hyvin vaikea asettautua naisen asemaan median
 kuluttajana ja yksilönä mainosyhteiskunnassa. Kun ne asiat eivät kosketa itseä,
ovat ne näkymättömiä ja  on helppo sanoa ettei niitä ole olemassakaan.
Piirre joka on toki yhteistä molemmille sukupuolille.

Miehille seksualisoitujen naispakettien näkeminen mainoksissa, pysäkeillä,
 telkussa, lehdissä, netissä, kauppojen ikkunoissa jne. on arkipäiväistä ja normaalia.

Nämä Rion Sabeanin kuvat antavat näille täyden tasa-arvon toteutumisesta
paasaaville yksilöille hieman vertailukohtaa siihen millaista voisi olla jos mainonta
ja media kääntyisikin naisten suurimmasta seksualisoinnista miesten suurimpaan
visuaaliseen seksualisointiin. Uskon että tällöin monen miehen mielestä se olisi
sokeeraavaa ja hyvin häiritsevää.

En ole alastomuutta tai edes vähäpukeisuutta vastaan. Päinvastoin, minusta olisi ihana

 elää ilman rihmankiertämää yhteiskunnassa jossa moinen ei riittäisi kohauttamaan edes kulmaa mutta vastustan sitä että nykymediatekee naisesta edelleen yksinkertaisen seksipaketin jota pidetään normina
kun samanlaista ei missään nimessä haluta miehen osaksi, ei missään tapauksessa! 

Sehän olisi niin alentavaakin.

Ja kuka mies edes suostuisi päivästä toiseen katselemaan
 "homokuvitusta" vaikka ruokakaupassa tai bussipysäkillä jne?
Aika harva. Anteeksi tämä yleistävä kommenttini.

Sukupuoliroolien vapautuminen loisi vapautta myös miehille. Suunnaton määrä paineita
 ja odotuksia poistuisi kummaltakin sukupuolelta ja ihmisillä olisi vihdoin vapaus toimia
 siten kuten he henkilöinä ja persoonina haluaisivat vapaina sosiaalisista sukupuolittuneista
säännöistä ja rooleista joita on yhä jokapäiväisessä elämässämme roppakaupalla! Niistä
säännöistä jotka sanovat että koska olet poika et saa itkeä, pitää pitkiä hiuksia etkä
pinkkiä paitaa ja koska sinä olet tyttö niin et saa riehua kuin pahainen poika,
istua haara-asennossa tai remuta lätäköissä.

Se mikä on kullekin yksilölle luonnollista, tulisi myös saada olla tuolle
 yksilölle luonnollista. Ilman yhteiskunnan tuomiota ja paheksuntaa.

Nimenomaan asian jyrkkä kaksinaismoralismi on 

tässä asiassa äärimmäisen häiritsevä tekijä jonka
tämä kuvasarja tuo raadollisesti esille. 

Se herättää tunteita ja hyvä niin. 

Arvoituksia ja ilmoitus

Eräs kirjaharrastukseni koskee 

vanhoja 50-60-lukujen äidinkielen oppikirjoja.

Onnistuin haalimaan näitä käsiini jo lapsena, 

lähinnä koulusta jossa oli vanha kirjasto.

Oppikirjoilta nämä eivät tunnu sillä ne ovat pikemmin satukirjoja ja sisältävät

 pieniä runoja ja loruja, kertomuksia suomen historiasta sadunomaisesti 

kerrottuna ja mielikuvituksellisia, välillä raakojakin tarinoita

 joissa on opettavainen loppu.

 Nämä kirjat henkivät aikansa mentaliteettia joka lisää niiden

 viehätystä paljon ja soma kuvitus on kuvaannollinen

 kirsikka kakun päällä.

Sunnuntai-illan ja tulevan maanantain ratoksi

 tässä muutamia arvoituksia neljännen luokan oppikirjasta. 

Kukapa nykylapsi tai edes nuori aikuinen osaisikaan vastata näihin!

Kuvat arvoitusten vieressä antavat onneksi vinkin vastauksesta.

 

Pupuleipomoa voi nykyään seurata myös facebookissa.

Kirjoittelen sinne niitä pikkujuttuja ja uutisia jotka eivät blogiin pääse.

KLIK

Leppoisaa loppuiltaa arvoitusten parissa! 

 

Hienon Naisen Opas 2. Makuuhuonekäytös

Netin syövereistä toisinaan, vaikkapa mainoksen muodossa, 

saattaa lävähtää silmille erittäin kyseenalaista filmimateriaalia. 

Siis sellaista jollaista kärjistetyn stereotyyppisesti sanottuna esim.
teinipojat etsimällä etsivät ja joissa naista ei esitetä
erityisen kauniissa valossa, päinvastoin.

Kyllä te tiedätte mistä puhun.

Ihan aina kuvatunkaltaiset elokuvat eivät ole olleet laillista elinkeinoa,
itseasiassa kaikenlainen pornografinen sisältö esimerkiksi painettuna
kuvamateriaalina oli pitkään kielletty (vaikka toki sitä silti oli!)

 Kun elokuvakamera keksittiin, tajusivat alan harrastajat millaisia
mehukkaita mahdollisuuksia se toisi markkinoille mutta lakien takia
 ihan kaikenlaiseen hullutteluun ei voinut ryhtyä.

...Eikä kaikenlaista hurjaa aikanaan edes varmasti osattu ajatella.

Pelkästään alaston nainen tai alastoman naisen vihjaus riitti

rohkeaksi ja kohahduttavaksi asiaksi.

Mutta miksi tämänkaltainen aihe on 

päässyt Hienon Naisen Oppaaseeni?

Syy on seuraava.

Kun ronskit aiheet olivat aikanaan kiellettyjä

mutta pikkutuhmaa sisältöä haluttiin tuottaa markkinoille,

keksittiin näppärä juoni. Markkinoille tulivat "opetuselokuvat"

joilla oli "opettavainen ja sivistävä sisältö."

Opetuselokuvat läpäisivät sensuurin ja muuttuivat laillisiksi.

Niinpä markkinoille tuli lyhytelokuva 

"How to undress in front of your husband."

 Kaunis unelmavaimo Elaine Barrymore on näyttelijä Drew Barrymoren isoäitipuoli.

Tämä opetuselokuva on tehty pikkutuhmaksi eikä sitä katsonut

ilmestymisvuonnaan 1937 takuulla yksikään lady. Oppaaseen

se nyt kuitenkin pääsee sillä nykypäivänä näemme median 

suurkuluttajina paljon pahempaa jo ihan tv-mainoksissa ja
koska, olkoonkin lähinnä miesten katsottavaksi tehty, sisältö
ei kuitenkaan ole vitsi. Siitä on omaksuttavissa aikansa sanoma
 miten naisen tuli aikanaan käyttäytyä ja miten tämä ei missään nimessä
saanut käyttäytyä ollakseen miehen mielestä haluttava ja paikkansatietävä.

1930-50 luvuilla oli erityisen vahva henkinen ympäristö jossa naiset 

opetettiin hoitamaan kotia ja hoitamaan miehensä. Opittiin miellyttämään

miestä asioissa alkaen aivan pikkuseikoista. Siihenpä tämäkin

 minielokuva keskittyy joka alleviivaavuudessaan on samalla
koomista ja murheellista katsottavaa.

Kyseessä oleva elokuva on "opetusfilmi" ja opetusfilmissä opetetaan aikansa

 naiselle miten aviomiehensä edessä tulee riisuutua päivän päätteeksi.

Elokuvassa kuvataan kahta naista heidän iltapuuhissaan.

On normaalipainoinen viettelijätärvaimo Elaine ja 

ylipainoinen homsantuuvaimo Trixie.

Elaine on aivan ihana, hän pudottaa sulokkaasti iltapukunsa, lipuu yöasuunsa ja

 rullaa silkkisukkansa kaikella naisellisuuden viehkolla kommentoijan vuodattaen

 sulosanoja tämän naisellisen afroditemaisen kauneuden edessä jonka vuoksi 

aviomies ei milloinkaan tule kyllästymään vaimoonsa, pirskottaapa 

tämä enkeli vielä hajuvettä ylleen ennen silkkitäkin alle sujahtamista.

Elainesta on myös myös hauskaa ja samalla surullista tehdä eräs huomio.
Kyseinen filmi edusti vajaa sata vuotta sitten aikuisviihdealan huippua.
Katsokaapa Elainen vartalonmallia! Täysin normaali normaalipainoinen nainen.
Samanlainen mitä suurinosa nykyajan naisistakin on.

Verratkaapa sitten tätä nykyisiin vaikkapa ihan tavallisiin Hollywood-leffoihin
joissa lähes jokainen pääosaesittäjä on vatsansa pyykkilaudankovaksi kaiken
 rasvan itsestään tiristänyt yleensä silikonirintainen parikymppinen.

Oikeat arkielämän naiset eivät ole muuttuneet. Meitä kohtaavat odotukset
sen sijaan ovat. Kovemmiksi ja vaativammiksi. Tässä yhteydessä on ihan hyvä
huomioida sitä että tasa-arvoa ei ole vielä lähimaillakaan saavutettu. Edelleen
naisten oletetaan ovan jotain enemmän ja parempaa, jopa enemmän kuin ennen.

 Kenen vuoksi?

...Takaisin aiheeseen.

Mitä tulee leffan toisen tähtöseen Trixieen, hän puolestaan onkin
epätoivoinen tapaus. Trixie raapii kainaloitaan ja röhisee ja röyhtäilee.

Trixie repii hiuksiaan, raastaa vaatteensa päältään kaksin kourin 

ja örisee. Painavin jaloin Trixie tömistelee yöpöytänsä edessä kuin taistelulaiva

juontajan happamasti moitiskellessa näin epänaisellista käytöstä. Trixie on 

enemmän mies kuin nainen, oikea korsto ja juontaja veisteleekin ironisen ilkeästi; 

 "Miten Trixien miehen täytyykään olla riemuissaan noiden eksoottisten sulojen edessä!

 Hah, eipä ihme että miehellään on aina ylitöitä toimistolla! Jos minä 

olisin Trixien mies, minulla olisi myös ylitöitä...

...Etelä-Afrikassa asti!"

Tässä kaksinaismoralistisessa 8 minuutin lyhytelokuvassa
 ei näy ollenkaan alastomuutta, sopii siis kaikenlaisten
Hienojen nykynaisten katsottavaksi! :)

Vintageturkiksen eettiset ongelmat

Eräs asia on tuottanut minulle jo niin lukuisia tunteja aktiivista päänvaivaa
että loppupäätelmänä (ennen kuin olen päässyt alkuunkaan!) voisin
melkein sanoa että ei olisi kannattanut.

Kirjoitin tämän tekstin jo jonkin aika sitten mutta en ollut tyytyväinen siihen joten jätin sen julkaisematta odottamaan parempaa aikaa kun olisin tullut parempaan lopputulokseen kannastani. Tänään törmäsin yle:n sivuilla uutiseen jonka otsikko "luonnonturkikset halutaan eettisiksi"-pakotti taas palaamaan aiheen pariin.

Taannoin löysin kirpputorilta upean takin. Sen valmistaja oli turkulainen Milgo-Lady, takki istui täydellisesti, se oli lämmin ja naisellinen. Ihana tekoturkiskin siinä oli paitsi muutaman minuutin viiveellä takkia sovittaessani tajusin että kyseessä on vanha takki, ainakin 50 vuotta vanha takki, eihän se voi olla tekoturkista. 

Ajattelin että olkoon, se menee keinoturkiksesta ja olisi ehkä ihan ok käyttää pieniä määriä turkista jos se on vanhaa. En ymmärrä mikä järki tavaran tuhoamisessa olisi vain siksi että se kantaa  kivun leimaa. Se on täytetty ja hinta on maksettu. Nyt jäljellä on enää tavara. Ja minä halusin sen tavaran.

Hinta oli neljä euroa ja takki lämmin. Sain sen kotiini, vaihdoin parin napin paikkaa jotta takki istuisi paremmin.

Sen koommin en olekaan takkiin tarttunut koska minulla on henkinen este. En ole aikaisemmin joutunut tarkistamaan mielipiteitäni aihetta koskien koska en ole ennen joutunut tilanteen eteen joten aloin ajatella tehneeni harkitsemattoman päätöksen.

Mitä tulee eläintuotteisiin, on oltava hyvin varovainen jos haluaa tehdä rajanvedon siihen mikä on oikein ja hyvää ja mikä väärin ja pahaa. Joillekin nämä valinnat ovat selvät joka hetki, toiset liikkuvat harmaalla alueella tehden erilaisia valintoja oman senhetkisen ajattelutapansa mukaan.

Itse en syö lihaa enkä oikein ymmärrä miten muut sen saavat sujumaan.
Eivätkö he mieti mitä se on, mistä se on tehty? Eikö se ällötä, hirvitä?

Itse käytän kuitenkin maitotuotteita, outoa sekin jos miettii sen alkuperää. Mutta todellakin lähes yhtä väärin se on eettisesti. Lehmähän ei tuota maitoa luonnostaan vaan sen on saatava vasikka joka vuosi jotta maidontuotanto voisi jatkua. Sonnivasikat menevät teuraaksi ja naaraspuoliset samaan koneistoon kuin äitinsä. Vasikat myös erotetaan emästään nopeasti josta osapuolet kärsivät. Kuvitelkaa vain äiti-ihmiset ja muutkin.

 En siis todellakaan ole mikään puhdas pulmunen. Niinpä käytän myös nahkavaatteita jos sellainen eteen sattuu, onhan sekin lähes yhtä lailla lihantuotannon sivutuote kuten se maitokin vaikka maito onkin näistä kahdesta pahempi.

Kahden minkin häkki, koko elämäksi, vuosiksi.

Kaikki nämä asiat olin siis päässäni järkeillyt ja nyt minulla oli tämä uusi dilemma, kauniin takin kaunis turkiskaulus. Turkis kun on aina se päätuote, ei milloinkaan sivutuote. Vaikka nyt silmäni näkee takin ja turkiksen, voin helposti kuljettaa henkistä silmääni taaksepäin...

Perikuntaan joka tyhjentää mummon jäämistöä. Mustaan kaappiin jossa takki riippui muutamia kymmeniä vuosia. Aikaan kun takki oli kantajansa yllä. Aikaan kun muuan naishenkilö kulkeutui kauppaan jossa hän ihastui kauniiseen takkiin. Hetkeen kun myymäläapulainen nosti takin kuorma-autosta lastatusta vaaterekistä ja riisui sen pukupussista. Jaksoon kun takkia valmistettiin tehtaassa ja kun vuodasta leikattiin sopiva turkiskappale. Hetkeen kun turkis pakattiin.

Hetkeen kun nahka nyljettiin ja nyljetty ruho heitettiin pois. Hetkeen kun kaunis kettu tapettiin.

Hetkeen kun eläin pelkää. Hetkeen kun verkkopohjaiseen häkkiin tunkeutui käsi tai kuristuslenkki joka tarttui eläintä niskasta ja siihen niskaan sattuu.

Niihin vuosiin kun eläin jonka luonnollinen elinpiiri on kilometrejä pakotetaan asumaan kuutionmuotoisessa verkkohäkissä. Jossa ei ole mitään muuta kuin häkin seinät ja lattia.

Siihen hetkeen kun pieni kettu syntyy.

Ja nyt minusta tuntuu etten voi pitää sitä takkia. Miten minä voisin? Mutta "se on täytetty," hinta on maksettu tuottajalle kauan sitten, vuosikymmeniä sitten ja nyt on enää tavara, tavara joka ei itsessään ole minulle vastenmielinen.

En sinänsä koe elävästä olennosta peräisin olevia asioita vastenmieliseksi. Voisin todella käyttää vaikkapa ihmisenluukoruja jos se vain olisi sallittua ja mahdollista täysin ilman mitään moraalis-eettistä ongelmaa jos se tulisi luonnollisesti kuolleista ihmisistä joita tämä ei haittaisi. (Onpa outo ajatus mutta esimerkkinä.)  Pidän höyhenhiuspannoista, olen tehnyt hauen selkärangasta itselleni kaulakorun ja minua viehättää monien eri alkuperäisasukkaiden tapa käyttää hyödykseen luonnonmateriaaleja. Voisin siis periaatteessa käyttää kierrätysturkista, varsinkin näin pienessä määrin mutta ongelmia tuottavatkin mielikuvat.

Millaisen sanoman lähetän ympäristööni? Eikö kaunis turkis voi vedota johonkuhun joka haluaa itselleenkin kauniin turkiksen ja menee sitten sellaisen ostamaan? Enkä ole silloin osa turkisteollisuutta itsekin vetoamalla muiden ostopäätöksiin?

Toisaalta, sama ongelma on kaikissa tekoturkiksissakin. Niitä on muuten nykyään paljon olen sen ilokseni huomannut, ne myös näyttävät aidoilta. Tuskinpa kukaan vähänkin vieraampi turkis-innostuja pysähtyy luokseni ja alkaa tivaamaan onko kyse aidosta tuotteesta.

Kuva.

Yllä viittaamassani yle:n artikkelissa haastatellaan luonnonturkisyhdistyksen Kaarlo Nygreniä.

Tämän mukaan turkiksen epäeettisyyden leima tulisi riisua pois sillä myös liikenteen, onnettomuuksien sekä metsästyksen seurauksena syntyy turkista. Edellämainittuja tapahtuu joka tapauksessa lajinharvennuksen ja liikenteen takia, miksi siis hävittää tuote joka on kuitenkin tietyissä piireissä haluttua? Yhdistys on rekisteröinyt tavaramerkin "Villi suomalainen turkis"-jonka avulla turkis voidaan jäljittää ja ostaja voi varmistua sen "villistä" alkuperästä. "

"Turkiksesta tehdään eettinen tuote. Sen turkisnumero pysyy nahassa myyntitiskille saakka ja ostaja voi tarkistaa tiedot numeron perusteella. Samaan tapaan, kuin kananmunat jäljittää koodin perusteella, Nygrén selvittää."

Mitä ajattelette tästä? Artikkeli on luettavana täällä.

Itsessä tuo herättää sellaisia ajatuksia että ihanko oikeasti yhdistys alkaa keräämään auton yliajamia ja "onnettomuuksien" jälkeisiä raatoja teiltä ja valmistamaan niistä turkista? Ihanko oikeasti eläimen turkki on tuollaisten tapausten jälkeen käyttökuntoinen?

Vai onko tuo suuremman hyväksynnän hakemista metsästykselle josta osa on kuitenkin pelkkää joillekuille nautintoa tuottavaa huvimetsästystä eikä lajin kurissapitoa. Että onko tuollainen turkis sitten todella kutsuttavissa eettiseksi? Ei ainakaan sen eläimen kannalta joka takuulla mielummin on elossa kuin raatona kolmekymppisen bisnesnaisen kaulassa. Minusta on myös vaaarallista alkaa liittämään mielleyhtymiä "turkis" ja "eettisyys" yhteen erityisesti maailmassa josta ei olla vieläkään saatu karsittua turkistarhausta kokonaan pois. En siis tullut tästä artikkelista yhtään sen paremmalle mielelle.

Mitä tulee tuohon takkiini, en ole vielä käyttänyt sitä. Ehkä siis mahdollisesti valhe auttaa? "Nykyään saa niin aidon näköistä tekoturkista!" päädyn kenties sanomaan jos pääsen yli henkisistä esteistäni.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ollut loukata ketään vaan lähinnä selvitellä omia ajatuksiani. Minua kiinnostaa myös sinun kantasi aiheeseen vintageturkis. Mitä sinä tästä ajattelet? Mitä juuri sinä tekisit?

Retrovaateostoksilla

Olipa hyvä että noin kuukausi sitten siivosin kaappeihini tyhjää tilaa.

Sen oli kai tarkoitus täyttyä sillä kävin Uff-kaupan alepäivillä.

Minä en erityisemmin pidä uffista enkä haluaisi sen toimintaa tukea

 mutta minkä teet, niissä on musertavan ihanat retrovaatevarastot. Vain muutamia 

kertoja vuodesta voin mennä kauppaan ja tuntea sitä samaa mitä kai monet 

naiset tuntevat joka kerta vaatekauppaan mennessään; 

haltioitumista ja tunnetta että haluaa kaiken.

Verho jota en ostanut, koska kaikkea ei voi saada.

Kaikkea kaunista olisi joka puolella, psykedeelisiä kuvioita, köynnöksiä

 joissa on satumarjoja ja galakseja, mekkoja joiden kankaisiin on kudottu

 kulta- ja hopealameeta, takkeja jotka ovat aitoa, paksua villaa eivätkä

 mitään ensimmäisen tuulen läpäiseviä kertakäyttörättejä ja ihmeellisiä 

muotoja ja rönsyjä sellaisin värein että oma mielikuvitukseni ei 

vaivaamatta sellaisia osaisi keksiä. 

Nostelen asuja tangoilta jonkinlaisessa hypnoosinkaltaisessa tilassa ja ihmettelen 

miten näitä ei ole kukaan vielä ostanut... Samassa muistan lauseen jonka joku

 joskus minulle sanoi; "mikset sä vaan joskus voisi hankkia jotain normaalia vaatetta..."

Niin paljon houkutuksia, niin vähän voimaa käsivarsissa. 

Kantokyky on onneksi rajallinen. 

Ihastuin erityisesti näihin kenkiin, niin pöhkö en silti ole että 

ostelisin niitä varastoon kun koko on monta numeroa liian pieni.

 Mutta mikä sääli! Toivottavasti joku hyvä uusi omistaja hankkii ne.

Tästä villapuserosta minun oli ihan pakko ottaa kuva. 

Katsokaa nyt sitä.

Jos se vain olisi ollut vähän inhimillisemmän muotoisemmassa 

villapaidassa, olisin hankkinut sen. Nyt toivon että se 

saa hyvän hipsterikodin. 

Linnun kalansilmämäinen silmä oli muuten nähdäkseni 

käsinpuhallettua lasia ja todella kaunis.

Joskus sen printin ei tarvitse olla mitenkään

 psykedeelinen ollakseen kiva. 

Tämä oli hirveän herttainen hame.

En vain ymmärrä miksi todella monet 60/70-lukujen pitkät hameet 

on tehty neljästä eri kappaleesta. Näyttää typerältä kun hameen keskisauma

joka nykyvaatteissa on sivussa onkin edessä eikä sitä saa kääntämällä

 piiloon koska jokapuolella on saumoja!

Mitään näistä ylläkuvatuista en kuitenkaan ostanut.

Sen sijaan ostin tämän vihreän täkin. Onko tuttu? Miltäköhän vuosikymmeneltä? 

Se nyt on sivuseikka sillä olin täkin tarpeessa ja tämä oli juuri sopivan värinen,

pidän myös haavanlehtikuviosta. 

Koin myös sydämentykytyksiä sillä näin henkarilla tämän vieressä

 turkoosinvärisen silkkitäkin jollaista olen himonnut pitkään mutta 

lähempi katselu paljasti sen olevan sittenkin petauspatja! Itseasiassa 

sellaisellekin minulla olisi ollut tarvetta vierassänkyyn (eli lattialle) 

mutta en jaksanut kantaa. Oli todella kaunis.

Tässä on hienoja lurexmekkoja. 

En ole varma myisinkö nämä pois vai muokkaisinko ne itselleni, 

tokihan ne siis olivat aivan liian isoja kuten aina. Ilmeisesti n. 36-38-kokoiset 

menevät heti kauppaan tullessaan sillä en ole ikinä löytänyt uffista yhtään 

vanhaa kimallemekkoa joka olisi jotain muuta kuin xl-xxxxxxxxxxl-kokoa. 

Näiden muokkaus mittoihini tulee kyllä viemään aikaa eikä tule

 olemaan helppoa, varsinkaan vihreän kohdalla jos sen teen joten katsotaan.

Nämä kaksi olivat hauskat perusmekot joihin

 tarvitsee tehdä vain pieniä muutoksia.

 Vähän nipistää vyötäröltä ja avata ruskean mekon 

kalvosimet (liian lyhyet hihat) ja pidentää 

niitä. Tai kenties teen niistä 3/4 hihat.

 Tämä on aivan kamala kuva. 

Minulla on vanha lainakamera ja joudun muokkaamaan rankasti melkein 

joka kuvaa eikä silloinkaan, tai varsinkaan silloin aina onnistu. Tämä mekko

 oli todellisuudessa tummansininen eikä sähkönsininen ja tätä ei tarvitse edes

 korjailla mitenkään.

Sitten aamutakkilinjalle.

Tämä on ihan kamalaa, montako aamutakkia ihminen tarvitsee?

Minulla on entuudestaan kaksi ja nyt tuli kaksi lisää.

Kenties myyn toisen mutta en kyllä tiedä kumman,

pidän niistä molemmista hirveästi. 

Tämä sinivioletti on aika ätläkkä mutta 

livenä mahdottoman hauska ja istuu kuin

hienompikin iltapuku.

Tätä en voinut jättää koska se oli

ensinnäkin pronssinvärinen ja koska 

siinä on sipuleita!

Siis tarkasti kun katsoo niin siinä on siis sipulin

 maanpäällinen osa kukkineen joka jatkuu 

juuriin ja maanalaiseen sipuliin!

Ostin lisäksi pari takkia joita en vielä kuvannut.

Tuntui mukavalta kun toista takkia sovittaessani takkirekkien 

edessä kuulin takaani puhetta jota en tarkemmin huomioinut.

 Kääntyilin siinä peilin edessä ja pian joku kosketti käsivarttani.

 Tämä joku oli vajaa kolmekymppinen englantia puhuva varsin

 salskea mies joka totesi: 

"Beautiful.

Yes. You should buy it." 

Mies katsoi minua päästä varpaisiin, nyökkäsi hitaasti ja sanoi vielä;

"Definitely. 

Trust me." 

Mies väläytti kiltin hymyn ja sitten hän lähti.

Tässä oli siis täysin tuntematon mies joka ei edes yrittänyt 

iskeä ja jäädä roikkumaan epämiellyttävänä iilimatona vaan kertoi 

vain vilpittömän kohteliaisuuden (sellaiseksi tuo kommentti oli 

selvästi tarkoitettu) ilman mitään taka-ajatuksia tai yrityksiä

 saada itselleen jotain takaisin.

Eli vanhanaikainen herrasmies. 

Todella ilahduttavaa törmätä tällaiseen käytökseen joka 

kyllä piristää arkea. Ja tuo tuntematon mies myös muistutti minua 

siitä tärkeästä, todella tärkeästä seikasta että AINA kannattaa sanoa toiselle 

hyvä ja kaunis sana. Vaikka tuntemattomalle, tai  erityisesti 

tuntemattomalle. Eikä sen sanotun niin ihmeellistä tarvitse olla kuten

 nähtiin, kunhan se sanotaan positiivisella tarkoituksella.

(Minulla ei muuten ole beigeä kokolattiamattoa.
Nämä on kuvattu kerrostalon betonisen pesuhuoneen
lattialla ennen kuin tungin ostokset koneen syövereihin! :)

Hienon Naisen Opas. 1. Käsineet

Ajattelin aloittaa uuden sarjan.

Naisen käyttäytymistä on säädelty iät ja ajat. 

 Säätelijöinä toimivat niin miehet kuin naisetkin, ollakseen yhteiskuntakelpoinen 

on naisen ollut pakko läpi vuosisatojen noudattaa erilaisia etikettejä ja käytössääntöjä.

Etiketin säännöt koskivat luonnollisesti myös miehiä mutta tyypillistä on ollut että kautta

 aikain miesten käytös julkisessa elämässä on aina ollut sallitumpaa ja niin myöden myös

 etiketistä vapaampaa elämää kuin naisten. Käyttäytymissääntöjä naisille on tehtailtu

 koskemaan ulkoisen elämän lisäksi myös sisäistä elämää, ajatuksia, eleitä ja
avioliiton intiimielämääkin usein nykyihmiselle käsittämättömin tavoin.
Näihin piirteisiin keskittyy Hienon Naisen oppaani.

Aloittelen hienovaraisesti, palataan ensin taaksepäin

 vain hieman, noin 1950-luvulle josta 

alla oleva kuva on peräisin.

Käsineiden käyttöetiketti on ollut todella tärkeä juttu 

aikanaan, jonka kuvan tiukoista neuvoistakin huomaa.

Ollaksesi Hieno Nainen, sinun tulee siis muistaa pitää käsineitä aina

mennessäsi kaupungille asioille, kirkkoon, lounaalle, päivällisille tai 

vastaanottoon, tanssiaisiin, häihin tai muuhun viralliseen tapahtumaan.

Tai matkustaessasi lentokoneessa, junassa tai missä tahansa julkisessa

liikennevälineessä.

Myös teatterissä ja ravintolassa on käsineitä pidettävä. Muista kuitenkin

ravintolassa riisua käsineet mutta vasta kun olet istahtanut pöytään, tuolloin

voit myös riisua hattusi. Takki on jo aikaisemmin jätetty vastaanottoon.

Riisuttava käsineet on aina jos syöt, juot, tupakoit, korjaat meikkiäsi

tai pelaat korttipeliä.

Käsineiden ja Hienojen Naisten yhteispelin alku

 alkoi kauan sitten hänestä 1500-luvun puolivälissä.

Englannin kuningatar Elisabeth ensimmäisellä kerrotaan olleen

mitä kauneimmat kädet, piirre josta hän itse oli erinomaisen tietoinen.

 

 Itseasiassa hänen mielestään hänen kätensä olivat hänen koko vartalonsa parhain 

kaunistus ja käsien liikkeet ja ylenmääräinen ojentelu kuuluivat hänen tavaramerkkeihinsä.

Käsineiden historia luonnollisesti oli alkanut jo kauan ennen kauniskätistä Elisabethia

mutta vasta hän teki niistä naisten uuden muodin. Vetääkseen huomion solakoihin käsiinsä, 

otti kuningatar tavaksi käyttää erilaisia hansikkaita merkillepantavalla tavalla. 

Elisabeth nimittäin valtaistuimella istuessaan veti käsineet käsiinsä, 

elehti käsivarsillaan, tarkasteli sormiaan ja veti lopulta käsineensä pois.

 Kun käsineet olivat pois kädestä, tarkasteli hän taas käsiään, ojenteli niitä 

huomiota herättävästi, asetteli niitä siroihin asentoihin ja... Veti taas harkitusti

 käsineet takaisin käsiinsä. Vain ottaakseen ne hetken kuluttua jälleen pois...

...Asettaakseen ne kohta taas takaisin kätösten ollessa jatkuvasti tässä puuhassaan. 

Hyvin nopeasti hovinaiset nappasivat tämän tavan itselleen ja loppu on historiaa.

Eräät Elisabethin käsineet.

Nahkakäsineistä tuli Ladyn tunnusmerkki tämän jälkeen ja kuten

 vielä ylläolevasta 1950-luvun kuvastakin näkee, ilman käsineitä ei 

sopinut liikkua oikein missään. Nimittäin jos olit hieno nainen.

Alemmat kansanluokat luonnollisesti kulkivat käsineittä, olivathan 

hienot käsineet myös rahanarvoista tavaraa joihin läheskään

kaikilla ei ollut varaa. Hienoimmat käsineet olivat tehdyt

ohuimmasta mahdollisesta nahasta, maksoivat hyvinkin vuoden,

parin palkan ja olivat niin ohuet että ne mahtuivat saksanpähkinän

kuoren sisään.

Käsine- ja muotiteollisuus kulkivat, no, käsi  kädessä ja erilaisia 

käsineitä ei voinut pitää aivan minkä tahansa asun kanssa.

Käsine-etikettiin kuuluu myös tietää että käsineen varren pituus

on riippuvainen puvun hihan pituudesta. Mitä lyhyempi hiha, sen 

pidempi käsine. Mitä pidempi hiha, sen lyhyempi varsi käsineessä.

Napoleonin ajan oopperakäsine. 

Lyhyt hiha, pitkä varsi käsineessä.

1800-luvulla pitkiä käsineitä ei ollut sopivaa pukea tai riisua julkisesti 

eräällä poikkeuksella. Niiden kanssa ei todellakaan saanut syödä mitään, 

ei edes pientä coctailherkkua jolloin käsineet on poistettava ja puettava 

välittömästi takaisin. Juodessa käsineitä voi käyttää (mutta ei enää 1950-luvulla!)
Käsineiden poisto ja päällelaitto siis oli osin sallittua mutta vain
tietyissä tilanteissa ja toimenpide piti suorittaa naisellisen hillitysti.

 Värikoodauksesta voi sanoa että esimerkiksi mustia käsineitä ei saanut pitää 

vaalean asun kanssa vaan vain mustan, tummasävyisen tai värikkään asun kanssa.

Jos ilmestyi kauniiseen puuterinväriseen asuun pukeutuneena kutsuille mustissa 

käsineissä, olit varsinainen juntti, "uutta rahaa."

Naistenlehden maaliskuun muotiesittelyä vuodelta 1811

Käsineillä osoitit siis olevasi 

A. varakas, 

B. lady, 

C. tunsit muodin, 

D. tunsit etiketin.

Mutta niillä oli myös merkitys E. joka myös 

miesten oli pakko opiskella!

Nimittäin käsineflirttailu!

Lukijani, ollaksesi siis Hieno Nainen, on sinun osattava nämä taidot, 

ainakin kunnes löydät itsellesi puolison. Muista olla myös 

hienovarainen käyttäessäsi käsineflirttiä. Olethan Lady.

Lyhyt käsineflirtin opas

"Pyörittele käsineitä sormiesi lomassa = 

Meitä katsellaan."

"Nainen pitelee käsineitä niiden sormenpäiden osoittaessa lattiaa kohden = 

Haluan että meidät esitellään toisillemme."

"Nainen silittelee hansikkaita hellästi = 

Toivoisin että voisin olla kanssasi kahden, minun on puhuttava kanssasi."

"Nainen pitelee molempia käsineitä oikeassa kädessään =

Olen tyytyväinen tilanteeseen, toistaiseksi."

"Nainen pitelee molempia käsineitä vasemmassa kädessään =

Olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen."

"Nainen napauttelee käsineillä kättään rivakasti =

Olen hyvin tyytymätön."

"Nainen nostelee hyvin keveästi käsineitään ylöspäin =

Olen kihloissa."

"Nainen taputtelee leukaansa käsineellään =

Rakastan toista."

"Nainen pudottaa toisen käsineensä lattialle = 

Hänen vastauksensa on kyllä."

"Nainen pudottaa molemmat käsineensä lattialle =

Minä rakastan sinua."

"Nainen kääntää käsineensä vuorin näkyviin =

Minä vihaan sinua."

Jos siis tänään haluat olla erityisen inhottava jollekulle

vanhalle vihamiehelle tai vaikka ärsyttävälle työkaverillesi 

ja osoittaa sen kuten Lady, vilauta tälle 

vähän lapastesi sisävuorausta. 

Siitäs saa sitten sekin ilkimys!!

Jos taas olet jo löytänyt puolison tai kiikarissa on sopiva 

ehdokas, voit harkita muutamia toimenpiteitä. 

Kenties voit valita hienotunteisen tavan ja 

hieman silitellä sormikkaitasi miehen katseen alla tai jos 

olosi on erityisen röyhkeä, ehkä voit jopa pudottaa lapaset maahan!

Harkitsethan jälkimmäistä toimenpidettä kuitenkin tarkoin, 

olethan Lady.