Tupperwaremorsiamet

Tupperwaremorsiamien olemassaolon sain selville äskettäin
euron kirppisostokseni taustoja selvitellessäni ja tutustuessani
 samalla huvikseni Tupperwaren muovimaailmaan.

Tupperware, suomalaisittain kaikkien tietämät "tuppervaarat" keksi herra nimeltä 

Earl Tupper.  

Earl sai töitä nuorena miehenä suuresta kemiantehtaasta jossa hän sai

 käsiteltäväkseen ohutta joustavaa muovia. Tästä muovista heräsi idea
valmistaa halpoja muovikulhoja jotka olisivat aivan erityisen
 ilmatiiviitä, sellaisia ei vielä tuolloin ollut yleisesti markkinoilla.

 Niin Earl perusti oman yrityksensä 30-luvun lopulla mutta
ilman toimeliasta Brownie Wice-nimistä naista emme
varmaan "tuppervaaroista" olisi koskaan kuulleetkaan. 

Ennen Brownieta Earl myi tuotteitaan kauppoihin vaatimattomalla menestyksellä

ilman suurempia voittoja. Eräänä päivänä hän sai merkillisen puhelinsoiton tuntemattomalta
naiselta joka vauhdikkaaseen tyyliin selosti Earlille miten hän oli myynyt voitolla Tupperwaretuotteita kotikutsuilla joiden hän uskoi olevan avain Earlin tuotteiden myyntiin.

Earl kiinnostui ja palkkasi naisen. 

Brownie laittoi tuulemaan ja purnukkamyynti nousi huippulukemiin

kotiäitien innostuttua ansiomahdollisuuksista astiaedustajina.

Entäs ne morsiamet sitten?

Missä kuvaan sopivat morsiamet?

 1958

Mainonnan kautta.

Brownie ymmärsi että tuotteiden myynnistä olisi tehtävä aikuisten
naisten oma leikki. Kun myynti siirtyisi koteihin, olisi sillä paljon etuja.

Ja miksi tyytyä taviskotikutsuihin? Tottahan muovisten keittiöpurnukoiden
ympärille voisi kehitellä vaikka polttarit? Siitä alkoi hauska usean vuoden
Tupperwaremorsian-mainonta. Joka vuosi uudessa kuvastossa esiteltiin uusi
tuppervaaramorsian jonka morsiuskutsut olivat olleet tupperwarehenkiset.

Kenties sellaiset kuin sinäkin haluaisit pitää?

1959

Nämä kuvat ovat valitettavasti liian huonolaatuisia
kestääkseen sen isompaa suurentamista mutta miten
 sieviä ne silti ovatkaan.

1960

1961

Harmikseni en löytänyt enempää morsiuskuvia.

Mutta todella, mitä ajattelisi nykymorsio saadessaan tupperwarepolttarit?

Niin erikoinen ajatus että se saattaisi olla jopa hauskaa.

Morsiuskutsujen lisäksi suositeltiin Tupperware-clubijuhlia ja
tavanomaisempia Tupperware-aamupäiväkutsuja.

Kuten
myös Tupperware-teinikutsuja ja Tupperware-lapsikutsuja.

Miehillekin oli omat Tupperwarekutsunsa
joissa mainostettiin ties mitä kuppia ja otinta eräretkille ja miesten "yhdessäoloon" sanallisen mainonnan painottuessa käytännöllisyyteen, edullisuuteen ja kestävyyteen kun viereisellä sivulla vastaava mainos naisille toi esille tuotteiden ostosyinä esim. kauniit värit, pinottavuuden ja sen että niiden kanssa kotityöt ovat kuin leikkiä konsanaan.

Nämä kuvastot olivat ennen niin älyttömän somia mutta sovinistisia. Se annettakoon anteeksi sillä maailma on jo muuttunut. Tupperware-kutsuja kuitenkin yhä on.

Oletteko te olleet kutsuilla lähivuosina?

Minunhan piti laittaa tähän vain lyhyesti muutaman morsiamen kuva
mutta kun nuo kuvastojen lehtiset nyt olivat niin söpöjä niin laitanpa
lisäksi pari muutakin kuvaa vaikka ovatkin huonolaatuisia.

Ja se esine miksi edes Tupperwaretuotteista kiinnostuin?

Se on tämä hauska ja innovatiivinen piparimuottikukka
70-luvulta. Maksoi euron ja tuli tarpeeseen!

 
Kukkarasiassa on kaksitoista erilaista muottia.

Monia kertoja eri juttuja leipoessani olen harmitellut
kunnon ympyrämuottien puutetta ja sitten koettanut keksiä
korviketta hätäpäissäni ties minkä hillopurkin kannesta.

 Nyt ei sitten tarvitse enää keksiä hätäratkaisuja.

Lopetan tältä erää jutun tähän mutta muistakaahan
 että kesä on polttarien aikaa. Ehkäpä ne tupperwarepolttarit
olisivat todellakin jotain sellaista joka tulisi morsiamelle
yllätyksenä?

Miettikää asiaa :)

Paljastu humpuuki!

 Vanhojen mainosten lomassa juttelua meikeistä!

Ja hiuksista!

Olen itse huono käyttämään mitään ehostusta.

En koe meikkien, ihonhoitotuotteiden tai hiustenhoitotuotteiden
maailmaa erityisen kiehtovaksi tai mielenkiintoiseksi.

Sanon sen nyt kuitenkin heti ettei minulla kuitenkaan ole mitään sitä vastaan että niitä
 muut käyttävät ja välillä itsekin yritän innostua parantamaan muun muassa naamaani
 mutta lannistun kun tuntuu että kosmetiikan maailma on niin massiivinen.

On niin vaikea löytää "aloita tästä"-kohtaa
kun on vuosikymmenet kohauttanut sille maailmalle olkiaan.

Tässä "meikki-ihonhoitotuote-hiustenhoitotuote-vartalonhoitotuote ja tuotetuote"
-maailmassa minua inhottaa lähinnä se koko tuotteistus.

Jos kaikki rasvat, geelit, pursokkeet, tahnat, öljyt, voiteet ja liemet kerättäisiin markkinoilta
 yhteen ja ihan oikeasti suomalaisen naisen perusmaalaisjärjellä ajateltaisiin tarvitseeko
minun kehoni näitä tuotteita, uskon että vastaus on ei, ei tarvitse.

  
Ajatella. Vain vuorokaudessa ihan uusi naama.

Kun täytin viime marraskuussa kolmekymmentä, eksyin eräille sivuille jossa oli pitkät
 pätkät kolmekymppisen naisen ihonhoidosta ja valuin ainakin puoleksi tunniksi tilaan jossa
 ajattelin että minun pitää nyt todella tehdä tilanteelle jotakin ennekuin se kirjaimellisesti
leviää käsiin! Että minun pitää ostaa X-määrä tuotteita joista merkitsin muutamia
tietokoneeni kirjanmerkkivalikkoon muistiin.

Että muistaisin ostaa niitä pikimmiten!

Seuraavana päivänä olin jo unohtanut koko jutun ja pesin naamaani palasaippualla
yhtä maireana kuin ennenkin.

 Onpa sievä nainen mutta se tuskin on Tokalonin ansiota.

Nämä tämän kirjoitukseni mainokset ovat vain suunnilleen 60 vuotta vanhoja.

Paljon vanhempiakin mainoksia on. Naiset ovat ihan aina olleet kiinnostuneita
 ulkonäöstään ja koska perinteinen kauneuskäsitys arvostaa ulkonäön nuoruuteen
 ja terveyteen viittaavia piirteitä, on tuon maailman ympärille toki kehittynyt
 massiivinen teollisuudenala jonka tehtävä ei todellakaan ole vaatimattomasti ja
 hyväntekeväisyyttä osoittaen tarjota naisille helpotusta ulkonäköpaineisiin
vaan sen tarkoitus on tahkota mahdollisimman paljon rahaa
ja aiheuttaa niitä ulkonäköpaineita.

Silloin tekniikkana on uskotella kohderyhmälle ettei hän tällä hetkellä ole tarpeeksi hyvä
mutta hänestä kuitenkin voi tulla hyvä jos hän ostaa tuotteen X joka tarjoaa helpotusta ja
 jopa ratkaisun ongelmaan. Jota se ei tietenkään tarjoa koska jo puolen vuoden päästä
markkinoille tulee uusi "kehitelty" tuote joka tarjoaa paljon paremman ratkaisun
ongelmaan ja siitä puolen vuoden päästä tulee taas uusi tuote jne.

  
Jokaisen naisen menestys riippuu suuresti hänen ihonsa kauneudesta! 
Ihonne tulee voiteestamme kauniiksi ja sehän on menestyksenne ja onnenne edellytys. 
(Ja sitten Urho, Simo ja Erkki tulevat luoksesi puvut päällä kukkapuskien kera!)

Tämän rahankuvasilmäisten markkinamiesten "ellet osta tätä olet ruma ja
 huono ja teet itsellesi pysyvää vahinkoa"-hapatus ei mene minulta läpi.

Oletpas sinä sitten parempi ihminen ajattelee varmaan joku happamasti mutta siitä
ei ole kyse koska en todella vastusta kauneudenhoitotuotteita sinänsä, vastustan vain
suoranaista asiakkaalle valehtelua ja kertakäyttökulttuuria jonka mukaan uusi tuote on
 aina parempi tuote vaikkei olisikaan.

Ja vastustan myös sitä maailmankuvaa jota
 kosmetiikkamainokset meille työntävät.

Että et ole hyvä nyt mutta sinusta ehkä tulee hyvä jos ostat tätä ja sitä.

Ennen mainoksissa oltiin varsin suorasanaisia, nykyään sanallinen mainonta on
hienostuneempaa ja kovien sanojen sijasta tietokone photoshoppaa kosmetikkamainosten
 ihmisten ihon pikseli kerrallaan sileääkin sileämmäksi ja maskaramainosten malleillakin
 on tekoripset.

Monilla on kuitenkin tarpeita.

Jollakulla iho kuivuu kikkareeksi ja toisella taas rasvoittuu
 niin että iho kiiltää kuin voideltu pulla. Joku on kalpea kuin parempikin
 aneemikko tai komplekseja huonosta ihosta on ja syystä.

Kyllä näihin ongelmiin saa hakea apua mutta mistä sitä löytyy kun kokeiltavana
 on 18000 eri tuotetta joita jokaista markkinoidaan mitä ihmeellisimmin ihanin
adjektiivein ja joista jokainen siis on yhtä hyvä?

No kokeilemalla, kokeilemalla ja taas paisuu markkinamiehen kukkaro.

Koko maailmassa ei ole naista joka ei 
voisi tulla kauniimmaksi käyttämällä Pretty quickia.

Tämän pääni sisäisen vuodatuksen jälkeen on ymmärrettävää että voivutan toisin
ajattelevia kanssasiskoja kanveesiin kertomalla että käytän esimerkiksi ostamani tuotteet
loppuun vaikka se tuote olisi 15 vuotta vanha. Sen ikäinen silmänrajauskynä minulla
onkin. En ole saanut siitä silmätulehdusta enkä usko saavanikaan varsinkaan
 koska käytän sitä laiskuuttani vain kerran vuodessa.

Kasvoni pesen saippualla, valmistan toki saippuan itse erityisen
kosteuttavaksi mutta saippuaa se on silti.

Koko meikkirutiinini on yhtä kuin pelkkä poskipuna koska olen kalpea tahtomattani ja jos
 oikein tälläydyn, laitan lisäksi punertavaa huulirasvaa. Ei minulla ole parhain iho mutta en
 jaksa murehtia moisesta asiasta. Enemmän murehtisin jos joutuisin maalaamaan joka
aamu kasvoilleni ihonväristä maalia ja iltasella käyttää useita eri tuotteita saadakseni
maalit pois nahasta. Ennenhän meikkaamisesta puhuttiinkin nimenomaan
 maalaamisena.  

 Taas kuulostan tuomitsevalta ja korostan etten ole.

"Hei tyttö, jos äiti ei anna maalata, pitäis sun kuitenkin ostaa jotain. Kun tää on meidän bisnes. Niin mitä jos ostaisit tätä rasvaa? Keksittiin että sun iholle vois tulla siitä vaikka... Hmm... Ihmeellistä hohtoa? Kuulostaako hyvälle? No niin ajateltiinkii!"

Minusta ehostaminen on ajatuksena todella hauska, alkuperäiskansatkin meikkaavat
luonnonväreillä kasvojaan ja vartaloaan ja meikkaus voi myös olla todellista taidetta
jota ihailen niiden kasvoilta jotka asiansa osaavat. Mutta onko meikkaamisen oltava
normi kuten mainokset antavat ymmärtää ja olemmeko todella niin huonoja ilman
 näitä monia kymmeniä tuhansia, satoja tuhansia ja miljoonia tuotteita? Tarvitsemmeko
todella näitä kaikkia tuotteita?

No emme tarvitse.

Ja tästä palaankin kirjoitukseni aivan alkuun saakka, siihen kun sanoin että toisinaan koetan
 tutustua kosmetiikan maailmaan mutta turhaudun kun en löydä faktaa fiktion seasta.

Tuntuu että tämä alue on niin rahan sekä kauneusmyytin korruptoima että sitä totuutta siitä mitä
 fyysinen kehonhoito edellyttää ei voi millään kaivaa esiin. Ja niinpä jatkan uppiniskaisesti
naamani tahkoamista saippualla vaikka osuvampikin keino kenties löytyisi.

Tämä on todella harmillista sillä minulla kuten monilla on niitä pieniä asioita joihin
tarvitsisi kenties avuksi jonkin tuotteen. Esimerkiksi hiukseni ovat kirjaimellinen murheenpesä.

 Ne ovat pitkät, niitä on paljon määrällisesti mutta ne ovat ohutta sorttia ja vielä
 luonnonkihartuvaa sorttia. Ja arkeni on sitä että itken joka päivä.
En mysteerimurheiden takia vaan siksi että en voi estää kyyneliä
 valumasta tapellessani hiusharjan kanssa. Lykkäämpä tukkaani mitä tahansa
 tuotetta, takkuuntuu se salamana. Ja siinä ei selvittelysuihkekaan auta.

 Varsinkin talvi on yhtä kyynelten tiristelyä
koska silloin kutrit sähköistyvät ja kuivuvat entistä enemmän.

Sisareni käytännönläheinen vinkki ongelmaani on se, että leikkaan hiukseni
pois ja teetän niistä peruukin jota voin sitten selvitellä ilman kyyneliä. Tämä on ainoa pätevä
ratkaisu jonka olen saanut ongelmaani.

Tuotteita olen nimittäin läpi käynyt vuosien aikana hyvin monia, kampaajat ovat
hiuksia katselleet ja tarjonneet milloin mitäkin puteliä, öljyä rasvaa ja ihmeainetta
mutta ei ole apua tullut vaikka ensin markat ja sitten eurot ovat taskustani huvenneet.

En syytä kampaajia, he lienevät yhtä lailla tuotteistuksesta sekaisin kuin kuka
 tahansa muukin. Ja totuus kaiken takana lienee se yksinkertainen seikka että jos
hiuslaatu on mitä on niin se sen hiuslaadun ongelmat on vain kärsittävä.

Vaikka pinoaisin tuotetta tuotteen päälle, en usko ne
 muuttaisivat hiusteni fyysisiä ominaisuuksia pohjimmiltaan yhtään miksikään.

Joskus se mitä on, vain on.

 Eikä yksikään tuote muuta sitä muuksi.

Lanoliinihan (lampaanvillarasva) sen kampauksen taltuttaa ja ihmeen aikaansaa.

Olenkin kääntymässä hius-  iho- ja muissa kauneudenhoitoasioissa yhä enemmän ja
 enemmän luontaisterveystiedon suuntaan. Eli unohtaen "käytä tätä rasvaa joka on
naamallesi, toista rasvaa joka on oikealle polvellesi, kolmatta tehorasvaa joka on
vain ohimoillesi"-sanomat kokonaan keskittyen koko kehon hyvinvointiin.

Minusta on suorastaan rikollista että esim. murrosikäisille on tarjolla selvään
hormonaaliseen akneen niin monia miljoonia puteleita joiden tarkoitus on vetää
 manit vex nuorilta sillä vaikka ihoa lääppisi kuinka pinnalta, lähtee sen terveys
 varsinkin hormonaalisissa ongelmissa sisältä eikä sellaiseen ongelmaan pohjimmiltaan
 auta mikään puikko tai huuhde.

Ihoasioista voin kertoa esim. sen että kaikkein tehokkain
 ihonpuhdistaja on muutaman päivän paasto jonka olen todennut monesti.

Kun pääsiäisen alla paastosin neljä päivää, ehti ihoni pudistua tuona
 aikana normaalista melko rasvaisesta ja hieman näppyläisestä aivan
uskomattoman ihanaksi ja sileäksi silkki-ihoksi. Samoihin tuloksiin en olisi
ikinä päässyt vaikka olisin ostanut sadoilla euroilla tuotteita joita olisin
 kuumeisesti lätkinyt hipiälleni.

Valcremakaan ei olisi tepsinyt nopeammin.

Tämän elämän osahaaran tuotteistaminen merkitsee sitä että meidät on saatu uskomaan
 siihen että ongelmamme katoavat ulkoisin keinoin kun totuus on siinä että usein niihin
 voi vaikuttaa vain sisäisin keinoin ja silloinkaan suuria toiveita vaikkapa ihon suhteen
 on turha asetella jos esimerkiksi ketjutupakoi kolmattakymmenettä vuotta.

Ja onhan se hupsua harmitella ohuita hiuksia ja pyrkiä vahvistamaan niitä suihkein ja
silikonein kun lähtökohtaisesti se hius kuitenkin kasvaa pään sisältä ja pitäisi pohtia
onko äkkiä ohentuneen hiustenkasvun takana vaikka sairaus tai puutos ja miten siihen
 voisi vaikuttaa jotta tulevaisuudessa tilanne korjaantuisi.

Moni ulkonäköön heijastuva ongelma haperoista kynsistä, huonosta ihosta,
katki rapsahtelevista hiuksista tai monista muista probleemista ratkeaisi
miettimällä tarkemmin sitä mitä suuhumme laitamme eikä sitä
millä kehomme ulkopuolelta kuorrutamme.

Minun loppupäätelmäni on:
 vähemmän humputusta, enemmän järkeä.

Me suomalaiset olemme kuulemma verraten luonnonläheinen kansa joten
 käyttäisimmekö sitä luonnonläheistä järkeämme tässäkin asiassa.

Minä ajattelin nyt tämän pitkän jutun jälkeen sulkea silmäni kuvankäsittelyohjelmalla
 toteutetuilta mallikaunottarilta ja jopa näiltä somilta vanhoilta mainoksilta ja
 menen ratsaamaan pakastimen.

Siellä on mustikoita ja puolukoita joiden sisältämät antosyaanivärit tukevat
 ihoni aineenvaihduntaa ja niiden antioksidantit suojaavat ihosolujani
hapettumiselta sekä vadelmia joiden polyfenolit suojaavat minua
syövältä ja joiden ainesosat ehkäisevät ryppyjä.

Joten alla olevaan mainokseen toteaisin vain
herroille että sori vaan.

En ole etsimänne tyttö.

Urho, Simo, Erkki, Raimo ja Pekka, I'm not the one for you!

Villit kuviot opiskelijanaisen asunnossa

Lupauksestani huolimatta, en tänään kirjoitakaan sitä myrkkyjuttua.

Minuun on iskenut flunssa, makailen päivät sängyssä ja addiktoiduin 

katselemaan erästä brittisarjaa nonstoppina netistä jonka seurauksena koneeni

 ylikuumeni, kaatui ja aiheeseen kirjoittamani word-tiedosto katosi. En ymmärrä

 miten se kävi koska automaattisen tallennuksen pitäisi toimia. Ei toiminut. 

Motivaatio meni tältä erää mutta ihan hyviä juttuja on mahtunut tähänkin 

päivään, kuten tilaisuus keikeillä kameran edessä esitellen tätä sinistä pukua.

Hmm...Olisiko pitänyt kammata hiukset?

Ostin tämän sinisen asun XXXXL-koossa alkusyksyllä. 

Sen kuntoonsaatto vaati sitä että leikkasin vyötärön molemmilta

 puolilta lähes puoli metriä kangasta pois ja vaihdoin vetoketjun paikkaa. 

Tein siitä lisäksi todella tyköistuvan joka on hyvä ja huono juttu sillä tavoin

 että jos vaate istuu kuin hanska, huomaa kaikenlaisen naminsyönnin lopputuloksen

 tosi hyvin! Vaate ei enää kunnolla mahdu päälle! 

Menihän tämä sentään ylle mutta kovin radikaaleja asentoja ei tässä

 oteta ennen kuin putoaa pari kiloa tai vyötärön napit alkavat sinkoilla seiniin.

Aivastuksen isku itselaukaisimen aikaan

Pidän tästä siksi että levoton 70-luvun kangas yhdistyy konservatiiviseen

 vaatemalliin. En osaa kuvitella tätä kangasta minkään muunlaiseen 

vaatteeseen kuin tällaiseen perinteiseen mekkoon.

Onhan se ainakin... Erilainen.

Retrojuomalasien opas

Suomalaisesta käyttölasista on aika vähän tietoa liikkeellä
ellei mene erikseen kirjastoon ja tutki siellä erilaisia opuksia.

Tällä aukeamalla on listattu useita nyt keräilykohdelaseja 

alkuperäisine arvoineen.

Halvalla voi hankkia hauskan ja vanhan astiasarjan,
näitä eriparikupposia kun löytää puoli-ilmaiseksi monen
kirppiksen alelaarista ja jos silmänsä pitää auki niin
ennen pitkään koossa onkin koko sarja.

Kannattaa printata käsilaukun pohjalle

seuraavaa kirpparikierrosta silmälläpitäen!

Löytyikö listasta jokin lasi joka sinulla on kaapeissasi?

 

(Kuva suurenee kun oikeaklikkaat ja
avaat sen uuteen ikkunaan.

TAI

Klikkaa kuvaa kerran.

Sen auettua oikeaklikkaa ja
paina "view image" tai "katso kuvaa."

Sitten klikkaa vielä kerran ja kuva aukeaa isoksi.)

Kotilieden sekalaiset kasarimainokset osa 2.

Kotiliesi-lehtiä jälleen.

Juhlapukuja!

Ja jos kaipaat eleganssia,

voit hankkia sitä Instrumentariumista.

Saakohan sieltä höyhenhiusdonitsejakin pinkkeinä?

 

Viimeiseksi artikkeli jota ei uskoisi "uuden ajan" artikkeliksi.

Jutun julkaiseminen kertoo paljon aikansa moraalista

ja myös Kotiliesi-lehden perinteisen konservatiivisesta linjasta. 

"Muutoksista on miehen aina otettava 

vastuu sillä mies on perheenpää. 

Sellaisia naiset ovat aina ihailleet."

Jaa'a.

Past beauty osa 1. Brigitte Bardot

Minä olen hieman Brigitte Bardot-fani.

Hän on ollut niin kovin kaunis 

ja on ilmeisesti edelleen 

myös mielenkiintoinen persoona.

Julkisuuteen hän päätyi äitinsä kirjattua hänet tanssikouluun. 

Hän tanssi balettia, päätyi myös Elle-lehden kanteen ja

lopulta elokuvaohjaaja Roger Vadim bongasi hänet, 

otti hänet vaimokseen ja teki Brigittestä leffojensa

tähden. Brigitte oli myös musikaalinen

ja julkaisi lukuisia omia levyjä.

Hänellä oli hurjan villi ja vauhdikas nuoruus, 

neljä aviomiesta, läjä rakastajia, lukuisia 

itsemurhayrityksiä, lääkkeiden väärinkäyttöä

ja kiivasta matkustelua.

Eipä ihme että hän päätti

elokuvauransa jo 39-vuotiaana.

Vähemmästäkin väsyy!

Mutta vaikka viihdeuransä päättyi,

uusi ura alkoi. Nimittäin eläinoikeusaktivistin ura.

80-luvulla hän perusti jo oman eläinten suojeluun 

keskittyvän säätiön jonka rahoituksen hän järjesti

huutokauppaamalla suurimman osan koruistaan

ja muusta omaisuudestaan!

Vaikka hän on jo 78-vuotias, ei vauhtinsa ole

hidastunut. Joitain vuosia sitten hän mm. lahjoitti 

yli 100.000 euroa sterilointikampanjaan Bukarestiin jossa

hän pyrki vähentämään kaupungin villikoirien populaatioon

sekä auttamaan niiden uudelleensijoittamisessa lemmikkikoteihin.

Hän ei myöskään nöyristele korkeiden poliitikkojen edessä vaan

on ottanut rohkeasti kontaktia eri maiden hallitsijoihin koskien 

hallinnoimiensa maiden eläinoikeustilanteita. 

Hän myös puhuu eläinten puolesta julkisuudessa

rohkeudella eikä pelkää sitä että astuisi joidenkin

varpaille. Joskus sitä varpailleastumista nimittäin

tarvitaan, hymistelemällä ja korulausein asiat

harvoin paranevat.

Tässä hän on nykyään. 

Tämä kuva herättää minussa sellaisia ajatuksia että vaikka kauneus on 

katoavaista, voisi sen silti säilyttää jos vain pitäisi itsestään huolta. 

Brigiten aikoina kun ei puhuttu mitä elinikäinen tupakointi tekee 

terveydelle ja iholle ja koko ulkonäölle saatikaan sitten mitä jatkuva 

grillaus auringossa saa aikaan. Onhan hän jo iäkäs mutta tunnen 

vanhempiakin naisia jotka ovat varsin siloposkisia.

Minut tekee hieman murheelliseksi miten alkukuvien hehkuvien kaunis 

nainen on rapistunut tähän tilaan.Se muistuttaa minua siitä miten tärkeää on 

pitää huolta kehostaan, eikä siis vain ulkoisen kauneuden vuoksi vaan 

myös sisäisen terveyden vuoksi.

Rypyissä ei ole mitään vikaa, ne kertovat elämästä,
Brigiten kohdalla ne kertovat tupakanpoltosta.

Ihana Brigitte. Lukekaa
toki elämäkertakirjansa BB.