Tupperwaremorsiamet

Tupperwaremorsiamien olemassaolon sain selville äskettäin
euron kirppisostokseni taustoja selvitellessäni ja tutustuessani
 samalla huvikseni Tupperwaren muovimaailmaan.

Tupperware, suomalaisittain kaikkien tietämät "tuppervaarat" keksi herra nimeltä 

Earl Tupper.  

Earl sai töitä nuorena miehenä suuresta kemiantehtaasta jossa hän sai

 käsiteltäväkseen ohutta joustavaa muovia. Tästä muovista heräsi idea
valmistaa halpoja muovikulhoja jotka olisivat aivan erityisen
 ilmatiiviitä, sellaisia ei vielä tuolloin ollut yleisesti markkinoilla.

 Niin Earl perusti oman yrityksensä 30-luvun lopulla mutta
ilman toimeliasta Brownie Wice-nimistä naista emme
varmaan "tuppervaaroista" olisi koskaan kuulleetkaan. 

Ennen Brownieta Earl myi tuotteitaan kauppoihin vaatimattomalla menestyksellä

ilman suurempia voittoja. Eräänä päivänä hän sai merkillisen puhelinsoiton tuntemattomalta
naiselta joka vauhdikkaaseen tyyliin selosti Earlille miten hän oli myynyt voitolla Tupperwaretuotteita kotikutsuilla joiden hän uskoi olevan avain Earlin tuotteiden myyntiin.

Earl kiinnostui ja palkkasi naisen. 

Brownie laittoi tuulemaan ja purnukkamyynti nousi huippulukemiin

kotiäitien innostuttua ansiomahdollisuuksista astiaedustajina.

Entäs ne morsiamet sitten?

Missä kuvaan sopivat morsiamet?

 1958

Mainonnan kautta.

Brownie ymmärsi että tuotteiden myynnistä olisi tehtävä aikuisten
naisten oma leikki. Kun myynti siirtyisi koteihin, olisi sillä paljon etuja.

Ja miksi tyytyä taviskotikutsuihin? Tottahan muovisten keittiöpurnukoiden
ympärille voisi kehitellä vaikka polttarit? Siitä alkoi hauska usean vuoden
Tupperwaremorsian-mainonta. Joka vuosi uudessa kuvastossa esiteltiin uusi
tuppervaaramorsian jonka morsiuskutsut olivat olleet tupperwarehenkiset.

Kenties sellaiset kuin sinäkin haluaisit pitää?

1959

Nämä kuvat ovat valitettavasti liian huonolaatuisia
kestääkseen sen isompaa suurentamista mutta miten
 sieviä ne silti ovatkaan.

1960

1961

Harmikseni en löytänyt enempää morsiuskuvia.

Mutta todella, mitä ajattelisi nykymorsio saadessaan tupperwarepolttarit?

Niin erikoinen ajatus että se saattaisi olla jopa hauskaa.

Morsiuskutsujen lisäksi suositeltiin Tupperware-clubijuhlia ja
tavanomaisempia Tupperware-aamupäiväkutsuja.

Kuten
myös Tupperware-teinikutsuja ja Tupperware-lapsikutsuja.

Miehillekin oli omat Tupperwarekutsunsa
joissa mainostettiin ties mitä kuppia ja otinta eräretkille ja miesten "yhdessäoloon" sanallisen mainonnan painottuessa käytännöllisyyteen, edullisuuteen ja kestävyyteen kun viereisellä sivulla vastaava mainos naisille toi esille tuotteiden ostosyinä esim. kauniit värit, pinottavuuden ja sen että niiden kanssa kotityöt ovat kuin leikkiä konsanaan.

Nämä kuvastot olivat ennen niin älyttömän somia mutta sovinistisia. Se annettakoon anteeksi sillä maailma on jo muuttunut. Tupperware-kutsuja kuitenkin yhä on.

Oletteko te olleet kutsuilla lähivuosina?

Minunhan piti laittaa tähän vain lyhyesti muutaman morsiamen kuva
mutta kun nuo kuvastojen lehtiset nyt olivat niin söpöjä niin laitanpa
lisäksi pari muutakin kuvaa vaikka ovatkin huonolaatuisia.

Ja se esine miksi edes Tupperwaretuotteista kiinnostuin?

Se on tämä hauska ja innovatiivinen piparimuottikukka
70-luvulta. Maksoi euron ja tuli tarpeeseen!

 
Kukkarasiassa on kaksitoista erilaista muottia.

Monia kertoja eri juttuja leipoessani olen harmitellut
kunnon ympyrämuottien puutetta ja sitten koettanut keksiä
korviketta hätäpäissäni ties minkä hillopurkin kannesta.

 Nyt ei sitten tarvitse enää keksiä hätäratkaisuja.

Lopetan tältä erää jutun tähän mutta muistakaahan
 että kesä on polttarien aikaa. Ehkäpä ne tupperwarepolttarit
olisivat todellakin jotain sellaista joka tulisi morsiamelle
yllätyksenä?

Miettikää asiaa :)

Kirje isännälle

 

 Tämä on tarkoitettu juuri sinulle joka et ole ryysyjooseppi etkä
kartanonomistaja vaan jotain siltä väliltä.

Otsikon luettuasi luulet kai kirjoituksen sisältävän hevosenjalostukseen
tai väkilannoitteisiin liittyviä ammattiasioita. Mutta nyt, isäntä hyvä,
erehdyt varsin pahasti. Jos tämän kirjeen luettuasi voit lyödä rintaasi ja
sanoa että minähän olen oivaltanut nuo asiat jo vuosia sitten, saat olla
tyytyväinen. Mutta jos niskasi punehtuu lukiessasi ja tunnet sisälläsi
syytöksiä, niin ravistele itsesi hereille ja ala toimia. Ja nopeasti!

Sinullahan on emäntä jonka talutit vihille vuosia sitten.

 

Hän oli rusoposkinen ja elämänhaluinen, virkeä ja iloinen.

Onko hän sellainen nyt? Onko edes tuo elämänhalu jäljellä? 

Te lupasitte silloin jakaa kaiken tasan elämässänne eikö totta?

Nyt kuitenkin olet sälyttänyt emäntäsi harteille ikävistä asioista 

ainakin yhdeksänkymmentä prosenttia. Itse kellastelet omien

kymmenen prosenttisi kanssa ja koetat hiljalleen vielä huojentaa

taakkaasi. Etkä kai huomaa erotusta? Niinpä emäntäsi onkin

kumarainen nelikymmenvuotias vanhus joka ei enää osaa hymyillä.

Hän tiuskii sinulle ja sinä ihmettelet kun iloisesta emännästäsi

on tullut äkäinen eukko. Miten hän on sellaiseksi muovautunut?

Siinä arvoitus pohdittavaksesi isäntä hyvä.

Sinun taloutesihan on noin päällisin puolin kohtalaisessa kunnossa.

Ehjät katot ja levyjä seinillä. Ehkä ula-antennikin. Itsetuntosi on melkein

tuon antennin korkeudella ja sinä ajattelet että ei sitä olekaan näin

hienosti kaikilla mökkiläisillä. Eipä kyllä mutta...

Emäntäsi retuuttaa ämpäreillä veden navettaan ja saunaan niinhän?

Vesijohdoista olet kuullut mutta et katso itseäsi velvolliseksi niitä laittamaan.

Tai sanot ettei ole varoja. Kuitenkin ostit ularadion vaikka entinenkin radio

kuului kyllin hyvin.

Emäntäsi vetää kelkalla silput puimalasta, heinät ladosta ja perunat kuopasta.

Enhän minä mitenkään ehdi hevosella ajaa kun 

olen joka päivä metsäpuuajossa, yrität puolustautua. 

Mutta, isäntäni, sinähän jäät rokuliin jos on kovin kasteleva sää

ja jäät koiran kanssa huvittelemaan jänisjahtiin. Ja muistatko syksyllä kun olit

kahdeksan päivää hirvijahdissa? Toit kyllä poissaolosi lunnaiksi kaadon tapahduttua

viisi kiloa syistä lihaa. Mutta silloinkaan emäntäsi ei jaksanut ilostua.

Noina jahtipäivinä ja muulloinkin kuului liiteristä kivakka sahan sihinä, kun emäntä

katkoi hellapuita. Kulunut hameenhelma siellä vain lupsahteli työn tahdissa.

 

Olet kai kuullut että suomessa käyttävät katkaisusirkkeli-nimistä

konetta? Pienissäkin taloissa? Katkovat sillä nopeasti koko vuodenkin

polttopuut. Sinusta se tuntuu tarpeettomalta, ja niin, kalliiltakin.

Mutta sinunhan kannatti ostaa se uusi hirvikivääri ja kiikari siihen

vaikka entisenkin kaliiberi olisi ollut laillinen ja oikein hyvä?

Moneen vuoteen et ole tullut katsoneeksi millaisessa kunnossa ovat 

emäntäsi pyykkivälineet. Yksi pieni saavinnysä jäljellä. Pyykkilauta 

säpäleinä. Emäntäsi hieroo vaatteet nyrkkiesi välissä. Tai tuskinpa talosi

menisi vasaran alle vaikka ostaisit pyykkikoneenkin. 

Eihän tuo mennyt viime keväänäkään kun ostit mopon

 ja hevosia vaihtaessasi sait kolmekymmentätuhatta väliä.

Huomannet kai, isäntä, että voisimme vielä jatkaa etkä sinä pystyisi 

tarjoamaan kunnon vastinetta. Mutta kohta pääset rauhaan.

Olet selvinnyt tähän saakka ostamalla emännällesi äitienpäivälahjaksi

sukat tai hamekankaan jota hän ei koskaan jouda ompelemaan.

Miten kauan yrität selviytyä tällä?

Joka tapauksessa, laiminlyöntiesi hinta on jo liian kallis:
emäntäsi ei ole virkeä ja iloinen.Hän ei jaksa olla aurinkona
kotonanne. Tämä on suuri vahinko varsinkin lapsillenne.

No niin isäntä.

Nyt saat joko tyytyväisenä lyödä rintoihisi - 

tai lähteä heti heinähäkin

kanssa ladolle. 

 Itseesi katsoen, ravia ajaen.

(Veikko Rissanen / Kotiliesi / 1960)

Kurkut kohtaavat - (Kuueläin kurkkumaasta - Kurkkumopo)

Aika epätavalliset treffit, mutta tänään ne tapahtuivat.

 Kurkut kohtasivat ja rullasivat kuin nuoruutensa päivinä. 

Yhdessä. 

Kuin silloin ennen Ahvenanmaalla synnyinkodissaan.

Ennen merimatkaa mantereelle ja eroa jonka molemmat luulivat lopulliseksi. 

Kahdesta kurkkulapsesta, kasvinkumppaneista, toinen päätyi pienen tytön leikkiin.

Tyttö piti siitä hyvää huolta mutta lopulta hän kasvoi aikuiseksi.
Onneksi tuli kuitenkin toinen pieni tyttö joka otti kurkun omakseen.

Kävi samoin, tuokin tyttö kasvoi aikuiseksi ja kurkku,
Eluksi nimetty, siirtyi vielä kerran uudelle, kolmannelle tytölle.
Mutta elun kannalta traagisesti, kävi kuten ennenkin,
kolmas tyttö kasvoi ja Elu unohdettiin. Pois silmistä. Kylmään vajaan. 

Siellä se makasi pimeydessä homeisen nojatuolin päällä läpi talvipakkasten ja kauniiden
kesäpäivien joita se katseli vajan lautojen raoista. Haikeana. Ajatellen nuoruutta saaristossa,
suuren vihreän perheensä kanssa seuranaan vain hiiriä mutta useimmin ilman ketään.

Kului vuosia ja vuosia, niitä kurkku ei huomannutkaan
pölyn laskeutuessa sen silmien päälle niiden loisteen himmetessä. 

Oli enää vain yksinäinen kurkku.

Tänään vajan ovi aukeni ja se keskimmäinen tytöistä
joka oli niin iso että sitä hädin tuskin olisi tunnistanut
vaikkei silmien päällä olisikaan ollut vuosien tomukerrosta,
tuli ja otti kurkun.

 Auringonvalo häikäisi ja kurkun kurkkua kuristi.

Missä hän oli?

Minne hän meni?

Tulisiko nyt vihdoin neljäs tyttö joka ottaisi hänet
omakseen ja vapauttaisi yksinäisyyden vuosista? 

Silloin hän näki sen.

Toisen.

 
Hänet.

Kuin silloin ennen kokoomalinjalla. 

Tyttö kiillotti hänen silmänsä ja hän tiesi näkevänsä oikein.

Eikä millään ollut enää merkitystä, ei yksinäisyyden vuosilla eikä sillä että
neljättä tyttöä ei tullutkaan. Vain sillä että Elu ei enää olisi koskaan yksin. 

Suomalainen Ahvenanmaalla sijaitseva lelutehdas Plasto valmisti näitä muovisia 

potkuleluja alkaen vuodesta 1971. Valmistus jatkui joidenkin, hieman epävarmojen 

lähteiden mukaan vuoteen 1988 saakka mutta Plaston kuvastoissa tuotetta ei ole

 kuitenkaan näkynyt vuoden 1979 jälkeen. 

Kurkkumopona tunnettu muovieläin on oikealta nimeltään Kuueläin Kurkkumaasta 

ja se on melkoisen tunnettu retroesine jolla on monenlaista arvoa. Tunnearvoltaan kurkut

 ovat monelle aikalaislapselle korvaamattomia ja se alkaa näkyä myös hinnoissa. Kallein 

netistä löytämäni kurkku on myyty yli sadalla eurolla.

Luonnollisesti hinta riippuu kunnosta kuten on asian laita minkä tahansa esineen kohdalla.

Kuueläimen tuntosarvet ovat olleet alkujaankin niin ohutta materiaalia että niiden
 puuttuminen ei pahemmin arvoa pudota mutta kokonaan puuttuvat silmät, puuttuva
 ajokapula tai pyörät tai lommot laskevat arvoa muutamiin kymmeniin euroihin
saakka riippuen siitä miten paljon vikoja on yhdessä lelussa.

 ♥ + ♥ = ♥

Toinen näistä kurkuista kuuluu sisarelleni jonka käytöstä se siirtyi lapsena
 minulle ja edelleen pikkusisarellemme. Toisen taas löysin erittäin huokealla
hinnalla kirpputorilta muutama päivä sitten. Löytöjäkin voi siis yhä
tehdä retroesineistä jos on tuuria ja osuu paikalle sopivaan aikaan. 

Mikäli teillä on kotonanne tai varastoissanne kurkkumopoja, pitäkää niistä huoli
 sillä uusia ei tule ja vanhoja on vaikeaa ja hyvinkin kallista saada käsiinsä.
Minun kohdalleni osui nyt onnenkantamoinen. Olen itse kierrellyt kirpputoreja
hyvinkin 15-vuotta niin pääkaupunkiseudulla kuin pikkukaupungeissakin ja en
ole milloinkaan ennen kohdannut myytävänä olevaa kuueläintä.

Kuueläimiä on myyty myös keltaisina ja... Vaaleanpunaisina!

Näistä en ole milloinkaan nähnyt edes kuvaa. Onko kenelläkään
mielikuvaa muista kuueläimistä kuin vihreistä? Olisiko kuvia tai linkkejä? 

"Vihdoin sinä tulit." Sanoi Elu kohdistaen kiinteän katseensa

siihen toiseen. Se toinen vain hymyili ja veikeillen iski hitaasti silmää.

Pitkän hiljaisen hetken jälkeen, kuin yhteisestä päätöksestä kurkut 

kääntyivät kohti laskevan auringon punaa. Rullien kepeä rahina nurmella 

oli kuin hiljaista naurua. Kurkut eivät tienneet tulevasta muuta kuin

yhden asian. 

He kohtaisivat sen yhdessä.

Vanhoja värimainoksia

 Arkistojeni kätköistä kauniita, pääosin värillisiä

 mainoksia huhti- sekä kesäkuun Kotiliesilehdistä 52 vuoden takaa.

 

 Kas tässä Kelloggsin mainoksia. Olin yllättynyt että

tämä brändi mainosti suomessa jo noin kauan sitten!

 

Mutta miten sieviä mainoksia! 

Kasvissyöjä ja hyväntekijä kuten myös ruokatehtailija 

Will Kelloggin murokeksintö valloittaa maailmaa edelleen 

lähes 150 vuotta sen perustamisen jälkeen.

 Palmaa kuulemma moni kaipailee. Wikipedia toteaa:

"Palma oli lahtelaisen Mallasjuoman valmistama viiden eri virvoitusjuoman sarja. 

Hartwall osti Mallasjuoman 1980-luvulla, ja lopetti myöhemmin Palma-sarjan 

valmistuksen. Vuonna 2012 Hartwall toi markkinoille Jaffa Palma -

sitruunalimonadin takaisin."

"He pitävät tästä - Ihmiset kaikkialla maailmassa."

No tottahan nyt, jos he pitävät tästä niin tietenkin suomalainen

ostajakin sitten heti ostaa! Onhan tuo niin iskevä myyntilause?

Voi mitä mekkokankaita. Ja hauskasti seisoo tyttö

pöydän päällä kuvan ulkopuolella. Vasemmanpuolimmainen

tyttö näyttää kyllä sellaiselta että kaihtaa keskimmäistä kuin ruttoa.

"Älä koske minuun!" Ehkä heillä oli jokin riita ennen kuvauksia.

Koti-Kaarina-asuja. Tyylikästä mukavuutta. 

Nämä eivät kyllä pukisi ihan jokaista vartalonmallia vöidensä kanssa.

Sehän se vasta oikein korostaa vyötärömakkaroita. Ja jotenkin näyttäisi etteivät

ne oikein istu edes malleille. Pussittaako hieman hartioista ja hihoista ja onko

 leveys lantiolle vain hieman väärä? 

Tai voi olla että tässä puhuu nyt kriittinen korjausompelijan

silmäni. Vaikka en muuten osaakaan ommella, olen erikoistunut pienentämään

 itselleni 60/70-lukujen vaatteita ja nämä Koti-Kaarinat näyttävät juuri sen mallisilta

 että niihin olisi ärsyttävä tehdä niitä pieniä muutoksia jotta ne istuisivat kunnolla

eikä lopputulos silti olisi kunnollinen. 

Minusta on niin mukavaa löytää vanhoja makeismainoksia!

Niihin törmää todella harvoin. Ilmeisesti viitisenkymmentä vuotta 

sitten karkkia ei juuri nassutettu siinä määrin mitä nykyään!

Mieluusti ottaisin kauppojen valikoimiin takaisin kauniin Karelian.

Evässuklaatakin olisi hauska ostaa laukkuun. Olisi jotenkin mukavampi

ostaa nimenomaan evässuklaata. Sittenhän sitä voisi syödä hyvällä omatunnolla

tosi usein ja ottaa vaikka töihin lounaaksi kun se kerran on evääksi tarkoitettu.

Tämä on tällaista semantiikantapaista jolla Pingviinikin tällä hetkellä leikittelee maitojäätelöidensä

 kanssa. Oletteko huomanneet? Tänä keväänä kauppoihin tulivat ihan tavalliset pakettijäätelöt 

joiden makuina appelsiini ja suklaa. Ei mitään erikoista. Mutta ko. brändipä markkinoi jätskejään hokemalla sanaa maito joka tuuttiin (heh) korostamalla sitä miten tuotteet ovat erinomaisia kalsiuminlähteitä ja oikein maitoisia. Tietenkin siksi että terveysväittämät vetoaisivat ostopäätöksen tekijä-äitiin/isään joka ajattelee näin antavansa lapsilleen jotain oikein terveellistä ja kalsiumpitoista "Appelsiinimaitoa" ja "Maitokaakaota" ilman huonoa omatuntoa siitä että syöttää lapsille liikaa nameja...

Tuo vaasan viiden kilon jauhokassi onkin varsinainen kassi. 

Siinähän on kädensijakin mukana. Monen pussin ulkoasu 

ei ole muuttunut mikä on hauskaa. 

Mutta olenko ainoa jonka mielestä mannaryynipakkausten 

lasten silmät ovat aina olleet... Pelottavia? 

Oletteko muuten katsoneet sarjaa The walking dead?

Katsokaapa tarkasti noiden Atria-einesten pakkauksia.

Onpa siinä hupaisa ukko kieltään lipoen. 

Eivät nämä einekset ihan uusi juttu ole.

Lopuksi todella epäuskottava mainos.

Voiko kukaan äiti kuvitella käyvänsä lastensa kanssa tuollaista

keskustelua? Että katsokaapa lapset miten Omo ja Upo pesevät nyt

näin puhtoisiksi vaatteet ai että. Pärepyykkikori on kyllä herttainen.

Ja tuo Omon pakkaus vasta hauska onkin.

Näitä vanhoja mainoksia kyllä niin mielellään katselee.

Ettehän ihmiset missään nimessä heitä roskiin tämänkaltaisia

vanhoja lehtiä tai tavaratalojen kuvastoja! Niille kyllä löytyy aina ottajansa!

 Ja ellette ole saaneet kutsua naapurimaan hääjuhliin, muistakaa 

katsella telkkua kello viiden aikoihin. Täältä voi sitä ennen verestää 

retromuistoja nykyisen kuningasparin häistä. Hauskaa kesälauantaita!

Paljastu humpuuki!

 Vanhojen mainosten lomassa juttelua meikeistä!

Ja hiuksista!

Olen itse huono käyttämään mitään ehostusta.

En koe meikkien, ihonhoitotuotteiden tai hiustenhoitotuotteiden
maailmaa erityisen kiehtovaksi tai mielenkiintoiseksi.

Sanon sen nyt kuitenkin heti ettei minulla kuitenkaan ole mitään sitä vastaan että niitä
 muut käyttävät ja välillä itsekin yritän innostua parantamaan muun muassa naamaani
 mutta lannistun kun tuntuu että kosmetiikan maailma on niin massiivinen.

On niin vaikea löytää "aloita tästä"-kohtaa
kun on vuosikymmenet kohauttanut sille maailmalle olkiaan.

Tässä "meikki-ihonhoitotuote-hiustenhoitotuote-vartalonhoitotuote ja tuotetuote"
-maailmassa minua inhottaa lähinnä se koko tuotteistus.

Jos kaikki rasvat, geelit, pursokkeet, tahnat, öljyt, voiteet ja liemet kerättäisiin markkinoilta
 yhteen ja ihan oikeasti suomalaisen naisen perusmaalaisjärjellä ajateltaisiin tarvitseeko
minun kehoni näitä tuotteita, uskon että vastaus on ei, ei tarvitse.

  
Ajatella. Vain vuorokaudessa ihan uusi naama.

Kun täytin viime marraskuussa kolmekymmentä, eksyin eräille sivuille jossa oli pitkät
 pätkät kolmekymppisen naisen ihonhoidosta ja valuin ainakin puoleksi tunniksi tilaan jossa
 ajattelin että minun pitää nyt todella tehdä tilanteelle jotakin ennekuin se kirjaimellisesti
leviää käsiin! Että minun pitää ostaa X-määrä tuotteita joista merkitsin muutamia
tietokoneeni kirjanmerkkivalikkoon muistiin.

Että muistaisin ostaa niitä pikimmiten!

Seuraavana päivänä olin jo unohtanut koko jutun ja pesin naamaani palasaippualla
yhtä maireana kuin ennenkin.

 Onpa sievä nainen mutta se tuskin on Tokalonin ansiota.

Nämä tämän kirjoitukseni mainokset ovat vain suunnilleen 60 vuotta vanhoja.

Paljon vanhempiakin mainoksia on. Naiset ovat ihan aina olleet kiinnostuneita
 ulkonäöstään ja koska perinteinen kauneuskäsitys arvostaa ulkonäön nuoruuteen
 ja terveyteen viittaavia piirteitä, on tuon maailman ympärille toki kehittynyt
 massiivinen teollisuudenala jonka tehtävä ei todellakaan ole vaatimattomasti ja
 hyväntekeväisyyttä osoittaen tarjota naisille helpotusta ulkonäköpaineisiin
vaan sen tarkoitus on tahkota mahdollisimman paljon rahaa
ja aiheuttaa niitä ulkonäköpaineita.

Silloin tekniikkana on uskotella kohderyhmälle ettei hän tällä hetkellä ole tarpeeksi hyvä
mutta hänestä kuitenkin voi tulla hyvä jos hän ostaa tuotteen X joka tarjoaa helpotusta ja
 jopa ratkaisun ongelmaan. Jota se ei tietenkään tarjoa koska jo puolen vuoden päästä
markkinoille tulee uusi "kehitelty" tuote joka tarjoaa paljon paremman ratkaisun
ongelmaan ja siitä puolen vuoden päästä tulee taas uusi tuote jne.

  
Jokaisen naisen menestys riippuu suuresti hänen ihonsa kauneudesta! 
Ihonne tulee voiteestamme kauniiksi ja sehän on menestyksenne ja onnenne edellytys. 
(Ja sitten Urho, Simo ja Erkki tulevat luoksesi puvut päällä kukkapuskien kera!)

Tämän rahankuvasilmäisten markkinamiesten "ellet osta tätä olet ruma ja
 huono ja teet itsellesi pysyvää vahinkoa"-hapatus ei mene minulta läpi.

Oletpas sinä sitten parempi ihminen ajattelee varmaan joku happamasti mutta siitä
ei ole kyse koska en todella vastusta kauneudenhoitotuotteita sinänsä, vastustan vain
suoranaista asiakkaalle valehtelua ja kertakäyttökulttuuria jonka mukaan uusi tuote on
 aina parempi tuote vaikkei olisikaan.

Ja vastustan myös sitä maailmankuvaa jota
 kosmetiikkamainokset meille työntävät.

Että et ole hyvä nyt mutta sinusta ehkä tulee hyvä jos ostat tätä ja sitä.

Ennen mainoksissa oltiin varsin suorasanaisia, nykyään sanallinen mainonta on
hienostuneempaa ja kovien sanojen sijasta tietokone photoshoppaa kosmetikkamainosten
 ihmisten ihon pikseli kerrallaan sileääkin sileämmäksi ja maskaramainosten malleillakin
 on tekoripset.

Monilla on kuitenkin tarpeita.

Jollakulla iho kuivuu kikkareeksi ja toisella taas rasvoittuu
 niin että iho kiiltää kuin voideltu pulla. Joku on kalpea kuin parempikin
 aneemikko tai komplekseja huonosta ihosta on ja syystä.

Kyllä näihin ongelmiin saa hakea apua mutta mistä sitä löytyy kun kokeiltavana
 on 18000 eri tuotetta joita jokaista markkinoidaan mitä ihmeellisimmin ihanin
adjektiivein ja joista jokainen siis on yhtä hyvä?

No kokeilemalla, kokeilemalla ja taas paisuu markkinamiehen kukkaro.

Koko maailmassa ei ole naista joka ei 
voisi tulla kauniimmaksi käyttämällä Pretty quickia.

Tämän pääni sisäisen vuodatuksen jälkeen on ymmärrettävää että voivutan toisin
ajattelevia kanssasiskoja kanveesiin kertomalla että käytän esimerkiksi ostamani tuotteet
loppuun vaikka se tuote olisi 15 vuotta vanha. Sen ikäinen silmänrajauskynä minulla
onkin. En ole saanut siitä silmätulehdusta enkä usko saavanikaan varsinkaan
 koska käytän sitä laiskuuttani vain kerran vuodessa.

Kasvoni pesen saippualla, valmistan toki saippuan itse erityisen
kosteuttavaksi mutta saippuaa se on silti.

Koko meikkirutiinini on yhtä kuin pelkkä poskipuna koska olen kalpea tahtomattani ja jos
 oikein tälläydyn, laitan lisäksi punertavaa huulirasvaa. Ei minulla ole parhain iho mutta en
 jaksa murehtia moisesta asiasta. Enemmän murehtisin jos joutuisin maalaamaan joka
aamu kasvoilleni ihonväristä maalia ja iltasella käyttää useita eri tuotteita saadakseni
maalit pois nahasta. Ennenhän meikkaamisesta puhuttiinkin nimenomaan
 maalaamisena.  

 Taas kuulostan tuomitsevalta ja korostan etten ole.

"Hei tyttö, jos äiti ei anna maalata, pitäis sun kuitenkin ostaa jotain. Kun tää on meidän bisnes. Niin mitä jos ostaisit tätä rasvaa? Keksittiin että sun iholle vois tulla siitä vaikka... Hmm... Ihmeellistä hohtoa? Kuulostaako hyvälle? No niin ajateltiinkii!"

Minusta ehostaminen on ajatuksena todella hauska, alkuperäiskansatkin meikkaavat
luonnonväreillä kasvojaan ja vartaloaan ja meikkaus voi myös olla todellista taidetta
jota ihailen niiden kasvoilta jotka asiansa osaavat. Mutta onko meikkaamisen oltava
normi kuten mainokset antavat ymmärtää ja olemmeko todella niin huonoja ilman
 näitä monia kymmeniä tuhansia, satoja tuhansia ja miljoonia tuotteita? Tarvitsemmeko
todella näitä kaikkia tuotteita?

No emme tarvitse.

Ja tästä palaankin kirjoitukseni aivan alkuun saakka, siihen kun sanoin että toisinaan koetan
 tutustua kosmetiikan maailmaan mutta turhaudun kun en löydä faktaa fiktion seasta.

Tuntuu että tämä alue on niin rahan sekä kauneusmyytin korruptoima että sitä totuutta siitä mitä
 fyysinen kehonhoito edellyttää ei voi millään kaivaa esiin. Ja niinpä jatkan uppiniskaisesti
naamani tahkoamista saippualla vaikka osuvampikin keino kenties löytyisi.

Tämä on todella harmillista sillä minulla kuten monilla on niitä pieniä asioita joihin
tarvitsisi kenties avuksi jonkin tuotteen. Esimerkiksi hiukseni ovat kirjaimellinen murheenpesä.

 Ne ovat pitkät, niitä on paljon määrällisesti mutta ne ovat ohutta sorttia ja vielä
 luonnonkihartuvaa sorttia. Ja arkeni on sitä että itken joka päivä.
En mysteerimurheiden takia vaan siksi että en voi estää kyyneliä
 valumasta tapellessani hiusharjan kanssa. Lykkäämpä tukkaani mitä tahansa
 tuotetta, takkuuntuu se salamana. Ja siinä ei selvittelysuihkekaan auta.

 Varsinkin talvi on yhtä kyynelten tiristelyä
koska silloin kutrit sähköistyvät ja kuivuvat entistä enemmän.

Sisareni käytännönläheinen vinkki ongelmaani on se, että leikkaan hiukseni
pois ja teetän niistä peruukin jota voin sitten selvitellä ilman kyyneliä. Tämä on ainoa pätevä
ratkaisu jonka olen saanut ongelmaani.

Tuotteita olen nimittäin läpi käynyt vuosien aikana hyvin monia, kampaajat ovat
hiuksia katselleet ja tarjonneet milloin mitäkin puteliä, öljyä rasvaa ja ihmeainetta
mutta ei ole apua tullut vaikka ensin markat ja sitten eurot ovat taskustani huvenneet.

En syytä kampaajia, he lienevät yhtä lailla tuotteistuksesta sekaisin kuin kuka
 tahansa muukin. Ja totuus kaiken takana lienee se yksinkertainen seikka että jos
hiuslaatu on mitä on niin se sen hiuslaadun ongelmat on vain kärsittävä.

Vaikka pinoaisin tuotetta tuotteen päälle, en usko ne
 muuttaisivat hiusteni fyysisiä ominaisuuksia pohjimmiltaan yhtään miksikään.

Joskus se mitä on, vain on.

 Eikä yksikään tuote muuta sitä muuksi.

Lanoliinihan (lampaanvillarasva) sen kampauksen taltuttaa ja ihmeen aikaansaa.

Olenkin kääntymässä hius-  iho- ja muissa kauneudenhoitoasioissa yhä enemmän ja
 enemmän luontaisterveystiedon suuntaan. Eli unohtaen "käytä tätä rasvaa joka on
naamallesi, toista rasvaa joka on oikealle polvellesi, kolmatta tehorasvaa joka on
vain ohimoillesi"-sanomat kokonaan keskittyen koko kehon hyvinvointiin.

Minusta on suorastaan rikollista että esim. murrosikäisille on tarjolla selvään
hormonaaliseen akneen niin monia miljoonia puteleita joiden tarkoitus on vetää
 manit vex nuorilta sillä vaikka ihoa lääppisi kuinka pinnalta, lähtee sen terveys
 varsinkin hormonaalisissa ongelmissa sisältä eikä sellaiseen ongelmaan pohjimmiltaan
 auta mikään puikko tai huuhde.

Ihoasioista voin kertoa esim. sen että kaikkein tehokkain
 ihonpuhdistaja on muutaman päivän paasto jonka olen todennut monesti.

Kun pääsiäisen alla paastosin neljä päivää, ehti ihoni pudistua tuona
 aikana normaalista melko rasvaisesta ja hieman näppyläisestä aivan
uskomattoman ihanaksi ja sileäksi silkki-ihoksi. Samoihin tuloksiin en olisi
ikinä päässyt vaikka olisin ostanut sadoilla euroilla tuotteita joita olisin
 kuumeisesti lätkinyt hipiälleni.

Valcremakaan ei olisi tepsinyt nopeammin.

Tämän elämän osahaaran tuotteistaminen merkitsee sitä että meidät on saatu uskomaan
 siihen että ongelmamme katoavat ulkoisin keinoin kun totuus on siinä että usein niihin
 voi vaikuttaa vain sisäisin keinoin ja silloinkaan suuria toiveita vaikkapa ihon suhteen
 on turha asetella jos esimerkiksi ketjutupakoi kolmattakymmenettä vuotta.

Ja onhan se hupsua harmitella ohuita hiuksia ja pyrkiä vahvistamaan niitä suihkein ja
silikonein kun lähtökohtaisesti se hius kuitenkin kasvaa pään sisältä ja pitäisi pohtia
onko äkkiä ohentuneen hiustenkasvun takana vaikka sairaus tai puutos ja miten siihen
 voisi vaikuttaa jotta tulevaisuudessa tilanne korjaantuisi.

Moni ulkonäköön heijastuva ongelma haperoista kynsistä, huonosta ihosta,
katki rapsahtelevista hiuksista tai monista muista probleemista ratkeaisi
miettimällä tarkemmin sitä mitä suuhumme laitamme eikä sitä
millä kehomme ulkopuolelta kuorrutamme.

Minun loppupäätelmäni on:
 vähemmän humputusta, enemmän järkeä.

Me suomalaiset olemme kuulemma verraten luonnonläheinen kansa joten
 käyttäisimmekö sitä luonnonläheistä järkeämme tässäkin asiassa.

Minä ajattelin nyt tämän pitkän jutun jälkeen sulkea silmäni kuvankäsittelyohjelmalla
 toteutetuilta mallikaunottarilta ja jopa näiltä somilta vanhoilta mainoksilta ja
 menen ratsaamaan pakastimen.

Siellä on mustikoita ja puolukoita joiden sisältämät antosyaanivärit tukevat
 ihoni aineenvaihduntaa ja niiden antioksidantit suojaavat ihosolujani
hapettumiselta sekä vadelmia joiden polyfenolit suojaavat minua
syövältä ja joiden ainesosat ehkäisevät ryppyjä.

Joten alla olevaan mainokseen toteaisin vain
herroille että sori vaan.

En ole etsimänne tyttö.

Urho, Simo, Erkki, Raimo ja Pekka, I'm not the one for you!