Toimitusmyyntikuvasto, 1960

 

Toimitusmyyntikuvaston kaunista kuvitusta vuodelta 1960.

                                  

Vain osa sivuista on saanut väriä, pääpaino on mustavalkokuvilla
mutta värillisiin sivuihin onkin sitten todella panostettu,
 hyvä kun ei silmiä ala särkeä niitä katsellessa.

On muuten mukavaa huomata että viitisenkymmentä

 vuotta sitten kuvastoihin valittiin vielä ihan normaalin 

näköisiä ihmisiä. 

Glamour tuli kuvaustyylistä ei photoshopista.                                                                                                                                                        

                                                                                                                                                       

 Tässäkin mielestäni aivan normaalivartaloisia naisia 

jotka takuulla eivät murehdi muodoistaan tai mieti että

 pitäisi raahautua kuntosalille kiinteytymään. 

Talvella hiihdettiin koska se oli käytännöllistä ja kivaa

 ja tansseissakin on kai kuntoa kohotettu, ei salilla.

                                                                                                     

                                                                        

     "Valkoista raionsilkkicharmeuseneulosta leveine 

nailon-koru-kirjoneuloksineen, lahkeissa kuminauhakiristys."

 

Myös hattumuotia esitellään. 

Tässä jämptejä kasvoja.

         

Miesten housut ovat hassuja pusseja. 

Reisissä kamalan paljon ylimääräistä tilaa. 

Niin se muoti vaihtelee.  

  

                       

Tässä kuvastossa oli yllättävän vähän vaatekuvia

Noin sadasta sivusta vain arviolta kolmisenkymmentä esitteli aikansa muotia.
Loput tilasta veivät erilaiset kotitalouden tavarat, työkalut, laukut, astiat,
leikkikalut ja erilaiset liinavaatteet. Lelut näyttivät olevan suurimmaksi
osaksi puisia mutta löytyipä joukosta wiew-master jollainen minullakin oli pienenä. 

Tavaroita kuvaillaan erilaisin adjektiivein jotka tuovat lisähupia nykylukijalle.

Huovat ja peitteet ovat "terveellisiä ja huokeita," emilia-nimistä astiasarjaa
kuvaillaan touhukkaaksi, elämäniloiseksi, pirteäksi ja hersyvähuumoriseksi.

"Me ei olla mitään malleja, me ollaan ihan tavallisia suomalaisia miehiä!"

...Voisivat Olli, Pekka ja Tero sanoa.

Vanhoja sanomalehtiuutisia

Tänään olen nostalgisoinut ja ihannoinut menneitä aikoja. 

Ei tosin itse kokemiani vaan vanhempieni ja isovanhempieni ja
 isoisovanhempieni. Katselin pitkästä aikaa vanhojen lehtieni pinoja.

 Kerään vanhoja lehtiä ja joitain nykyisiäkin.

Ajattelen että jonain päivänä tulevaisuudessa joku katselee lehtiäni
vuodelta 2009 samanlainen kiilto silmissään jollainen minulla tänään on.
 

Vuoden 1936 syntymäkaupunkini kaupunkilehdessä

 joka yhtä toimii oli seuraavia mukavia ilmoituksia.

Etusivulla kerrotaan samana vuonna valmistuneesta

 valtamerilaivasta Queen Marysta amerikanmatkasta kaihoaville.

Mainoksesta inspiroituneena luin Queen Marysta muutaman sanan ja

 yllätyin kun luin että laiva on yhä olemassa. Se lopetti risteilynsä vasta 

vuonna -67, telakoitui kaliforniaan ja nykyään toimii milloin missäkin 

tehtävässä, mm. ravintolana ja erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana.

Oli jännittävää lukea että laivalla tehdään kiertokäyntejä ja koska siellä 

huhutaan kummittelevan (suomessakin esitetty sarja Riivatut talot 

keskittyi laivaan ihan kahdessa jaksossa) on sinne rakennettu

 jonkinlainen labyrintti aavemaisine erikoistehosteineen. 

Todistettavasti aluksella on tapahtunut ainakin yksi kuolemantapaus

 kun palohälytyksen aikana konemies murskautui vesitiiviin oven alle.

Onpa herttainen mainos. Olisipa edelleen

tällaisia karnevaaleja "hienoine koristuksineen."

Uutiset 30-luvun lehdissä olivat huomattavasti nykyuutisia dramatisoidumpia.

Tämän päivän sanomalehdessä lukee suurinpiirtein mitä on tehty, 

missä ja milloin, mutta jännittävät, mässäilevät ja kuvailevat

 sanat puuttuvat. Toisin kuin tässä pikku-uutisessa joka 

kertoo "kaameasta verityöstä."

Erinomaisuudet jatkuvat kampaamotieteen alalla 

"uudenaikaisella kemiallisella PRESTO menetelmällä." 

Jonkinlaisesta permanentista lienee kysymys mutta mielenkiintoista

 oli ettei missään kohtaa lehdessä ilmoitettu kuka PRESTOa tarjoaa.

 Kenties pikkukaupungissa tiedettiin tuollaiset asiat? 

Erilaiset kivut hoituvat taas TOGAL-tableteilla jotka

 "erittävät virtsahapon ruumiista ja vaikuttavat itse pahan alkujuureen."

Sitten 1940-luvulle.

Lehti on tainnut olla isoäitini, Eevalla onkin pitkä historia.

 Tämä aviisi on ilmestynyt heinäkuussa 1944 jatkosodan aikaan.

Muotilehti kaikesta huolimatta piti pintansa, Leelian lepotuoleineen,

näyttämöarvosteluineen ja vaate-esittelyineen.

Katsokaahan muuten miten kauniita morsiamia!

Varsinkin vasemmalla etualalla on muutamia todella kauniita naisia.

 Toivottavasti saivat pitää miehensä ankarista sotavuosista huolimatta.

 Jatkosodassa kuoli vajaa 100 000 suomalaista.

Vielä näin viehättävä mainos.

Ja hattumuotia. Tuskin näitä nyt ihan rintamalla pidettiin?

"Suuren tavaratalon hattuosaston johtaja kertoo viimeisimmästä 

uutuudesta: asiakkaat tuovat itse kankaan jolle sitten batiikkikuvio 

ruiskutetaan. Monasti tehdään kankaasta vielä kaulahuivi tai pukuun kaarroke."

Arkimuistiinpanoja

En osaa olla lukematta jos matkustan jossakin Helsingin sisäisen liikenteen
 kulkuvälineessä. Se olen minä joka istuu ratikkapysäkin lumisella
penkillä 25 asteen pakkasessa ja luen romaania. 

Metrossakaan ei ole sitä monille kiusallista ja tuttua ongelmaa siitä minne
silmänsä ruuhkavaunssa sijoittaisi ettei vaikuttaisi tuijottavan. Minä katselen kirjaa.

En ymmärrä miten muut ihmiset jaksavat odottaa pysäkeillään
 kengännauhojaan katsellen.

Mitä he miettivät?

Kaukaisuudessa näkyvä juliste mainostaa elokuvaa
Ponyo rantakalliolla joka menee vielä ainakin
pääkaupunkiseudun elokuvateattereissa. Katsottuani monta päivää tuota
metron mainosta työmatkoillani, luin lopulta juonikuvauksen netistä.
Ehkä menen sitä katsomaan.

Tänään lauantaina sain päähänpiston testata ensimmäistä kertaa elämässäni
 karjalanpiirakoiden valmistusta. Lähileipomon voisulaiset karjalanpiirakat ovat
 herkkua ja olen tahtonut kauan kokeilla niiden tekemistä.

Sudin jokaisen piirakan yltäpäältä voisulalla. 

Reseptin mukaan jokainen ruistaikinakuori olisi pitänyt kaulia
valmiiksi pinoon ja laittaa kosteita voipaperiviipaleita väleihin kuivumisen
ehkäisemiseksi mutta kaulitsin niitä sitä mukaa kun täytinkin mikä tuntui
järkevämmältä. Pulikan tai kaulimen sijaan minulla oli
 vain lasipullo joka toimi hyvin.

Nämä piirakat, kuten moni muukin hyvä tuntuivat
loppuvan aina liian aikaisin.

Nyt niitä ei ole enää!

Arabibarbeja ihmettelemässä

Tänään lähdin pienelle kirpputorikierrokselle ja törmäsin niin 

hauskaan lelupinoon että minun piti ottaa niistä pikakuva

ja selvittää googlesta taustoja.

Miten nämä kaikki, suuret toisiinsa nojaavat nukkepinot olivat joutuneet
 pikkukaupungin kirpputorin kellarikerroksen hämärään sotkunurkkaukseen
 tuntuu mysteeriltä mutta tummiinpukeutuneita nukkerivejä katsellessa oli
 pakko hymyillä leveästi.

Tietokone kertoi minulle myöhemmin kotona että tyttöpinot joihin törmäsin kierroksellani
olivat Fulla-nukkeja. Fulla taas on arabimaiden oma Barbie huntuineen päivineen.

Barbiet joutuivat aikoinaan huonoon huutoon ja mustalle listalle (laittomia)
 Saudi-Arabiassa sillä Barbien

 "paljastavat vaatteet ja häpeälliset asennot ovat perverssin
 lännen rappion symboleja" 

kuten sikäläinen uskonnollinen poliisi kertoo. 

Sain selville että ennen Fullan maailmanvalloitusta islamilaisille lelumarkkinoille
oli ilmeisesti muitakin tulijoita, Iranissa nukkeversio on Sara ja Marokossa Leila.
 Amerikan ja Ison-Britannian muslimityttöjen leikeistä löytyi Razanne mutta
Fullan suosio ylitti edellämainitut. 

Poikaystävää Fullalla ei ole eikä tule, mutta aiheesta kiinnostuttuani ja wikiä
  selattuani huomasin että "suojeleva isoveli" on kuulemma kehitteillä. Lohtu
 sekin arabimaailman pikkutytöille. Eivät barbileikit ilman miesbarbia ole mitään.
 
Itseltäni löytyivät aikanaan barbileikeistä sekä Ken että Paul
 jotka olivat barbieni orjia kuskaten näitä autolla kaikkialle
vaikka barbini toki osasivat itsekin autoa ajaa. Eivät vain halunneet.

Kumma muuten että ainakin nämä Fullat olivat puhtaita peroksidiblondeja
joita arabimaista luulisi löytyvän vähemmistöstä. Kaikkeen sitä kirpputorilla
törmääkin. Ja juuri siksi niissä onkin niin hauska käydä.

Punainen röyhelöessukin löytyi ja paistinlasta.
 Josko näillä ruoanlaitto sujuisi hauskemmin.