Arkimuistiinpanoja

En osaa olla lukematta jos matkustan jossakin Helsingin sisäisen liikenteen
 kulkuvälineessä. Se olen minä joka istuu ratikkapysäkin lumisella
penkillä 25 asteen pakkasessa ja luen romaania. 

Metrossakaan ei ole sitä monille kiusallista ja tuttua ongelmaa siitä minne
silmänsä ruuhkavaunssa sijoittaisi ettei vaikuttaisi tuijottavan. Minä katselen kirjaa.

En ymmärrä miten muut ihmiset jaksavat odottaa pysäkeillään
 kengännauhojaan katsellen.

Mitä he miettivät?

Kaukaisuudessa näkyvä juliste mainostaa elokuvaa
Ponyo rantakalliolla joka menee vielä ainakin
pääkaupunkiseudun elokuvateattereissa. Katsottuani monta päivää tuota
metron mainosta työmatkoillani, luin lopulta juonikuvauksen netistä.
Ehkä menen sitä katsomaan.

Tänään lauantaina sain päähänpiston testata ensimmäistä kertaa elämässäni
 karjalanpiirakoiden valmistusta. Lähileipomon voisulaiset karjalanpiirakat ovat
 herkkua ja olen tahtonut kauan kokeilla niiden tekemistä.

Sudin jokaisen piirakan yltäpäältä voisulalla. 

Reseptin mukaan jokainen ruistaikinakuori olisi pitänyt kaulia
valmiiksi pinoon ja laittaa kosteita voipaperiviipaleita väleihin kuivumisen
ehkäisemiseksi mutta kaulitsin niitä sitä mukaa kun täytinkin mikä tuntui
järkevämmältä. Pulikan tai kaulimen sijaan minulla oli
 vain lasipullo joka toimi hyvin.

Nämä piirakat, kuten moni muukin hyvä tuntuivat
loppuvan aina liian aikaisin.

Nyt niitä ei ole enää!