perjantai 6. helmikuuta 2015

Larsin torttuja


Jos on esimerkiksi jouluyö tai juhannusyö, eikö silloin voi olla myös Runebergin yö?

Minun mielestäni ihan hyvin voisi. Nyt Runebergin yönä luen tietenkin hänen runojaan ja syön Larsin torttuja. Ja Runebergin yötä vietän siksi että vasta nyt sain Larsin tortut uunista, punssivaleltua, koristeltua ja pääsin istahtamaan teekupin kanssa niiden ja tietokoneen ääreen.

Ajattelin tämän vain kerran vuodessa olevan Runebergin yön kunniaksi (jonka ainoa viettäjä taidan olla minä) antaa kunnian sille kenelle kunnia kuuluu ja muistella varsinaisen Runebergin yön päähenkilön lisäksi jotakuta toistakin.


Ensin pohtikaa tilannetta omalta kohdaltanne.

En tiedä milla aloilla työskentelette mutta ajatelkaa että eräänä päivänä tekisitte työssänne läpimurron. Jonkin työhönne liittyvän ihanan, aikaa kestävän oivalluksen johon vuodattatitte aikaanne, vaivaanne ja ylpeyttänne. Ette tietäisi sitä nyt, mutta tuo työnne tulos tulisi niittämään sellaista mainetta ja kunniaa joka kestäisi vuosikymmenestä, jopa vuosisadasta toiseen. Nimesi jäisi historiaan eikä unohtuisi niin kuin moni muu.

Sitten ei kävisikään näin. Kaiken kunnian ylpeytesi kohteesta veisi joku muu.

Tämä on Runebergin yön pimeä puoli. 

Yläkuvan ihanan leivoksen taustalta löytyvän lurjusparin Runebergien sietäisi punastua pilvenreunallaan...

Runebergin torttu kun ei olekaan Runebergin vaan Asteniuksen torttu.


Lars Astenius oli 1800-luvulla elänyt porvoolaiskondiittori.

Eräänä päivänä hän teki kehitti työssään aivan uudenlaisen reseptin jonka lopputuloksena olemme mekin saaneet tänään suumme makeiksi. Larsin uutta leivonnaista päädyttiin myymään runsain mitoin suositussa kestikievarissa jossa hän työskenteli ja jonka asiakaskuntaan kuului myös kansallisrunoilijamme vaimo Fredrika. Fredrika ihastui kievarin uusiin leivonnaisiin mutta tämän makea mieltymys ei ollut mitään verrattuna hänen puolisonsa Johanin reaktioon joka vaati saada Larsin torttuja vastedes joka aamu.

Jossakin vaiheessa taloudellinen Fredrika omi Larsin leivonnaisten reseptin ja alkoi leipoa ja tarjoilla vadelmasilmäisiä kakkuja miehensä lisäksi myös heidän kotonaan käyville vierailijoille. Vierailijat yhdistivät pian Larsin tortun isäntäväkeen ja loppu on historiaa. Runeberin torttu oli syntynyt.

Mitä mahtoi Lars-parka ajatella!

Jotta unohtuneet eivät unohtuisi, leivoin tänään Asteniuksen torttuja ja luin muutamia Runebergin runoja.  Ehkä he lyövät nyt jossain taivaanrannan toissapuolen kättä, sillä muistettaisiinko kuitenkaan toista ilman toista?

Johan Ludvig Runeberg oli herkkusuun lisäksi suuri romantikko. Hänen makeisiin sanoihinsa ja Larsin torttuihin päättyköön oma Runebergin yöni.

Kauniita unia.

        *
Mä yhä sua suutelen
Ja kyllästynkö koskaan? En!
Nyt sanos, neito, minulle,
Kuink’ maistaa muisku sinulle?

Se sullekin on mieluinen;
Nyt, miksi on se herttainen?
Ma tuota kysyn uudestaan,
Ja muiskun muiskulta vaan saan.
Jos huulissain ois hunajaa,
Et hellemmin vois suudella;
Jos sappea ne tarjoisi,
Sa suutelisit sitteki.
Nyt mitä voitkin mainita,
Jos syitä täytyy annella?
Jos rohkeasti tutkaistaan,
Miks’ suudella sa tahdot vaan?
On kansa valmis kielimään,
Nyt mitä siitä mietitään,
Kun suuta annat ainiaan,
Ja et tie, miksi annatkaan?

En puolestani tiedä, en,
Min hyödyn siitä voittanen:
Vaan kuolla tahdon, jos en saa,

Sun huuliasi suudella.

12 kommenttia:

  1. Ihmiset antavat helposti huomion ensimmäiselle nimelle, joka tulee vastaan. Esimerkiksi Edison ei lainkaan ollut niin fiksu jätkä kuin antoi ymmärtää. Kunhan hyppäsi aina kameran eteen huomatessaan sellaisen. Eikä hänellä ollut tuhatta patenttia, hän vain allekirjoitti ne, vaikka suurimman osan keksinnöistä olivat keksineet hänen firmansa tyypit. Oliko se Henry Woodward, joka tosiasissa olisi syytä muistaa lamppujen yhteydessä? Se kuulostaisi tutulta nimeltä, voin tosin muistaa väärinkin. Hänellä oli vain 300 patenttia, mutta nepä olivat kaikki hänen omiaan.

    P.S. En ole koskaan maistanut Runebergin torttua. Eikös se taas niitä leivonnaisia, jotka ovat ahdettu täyteen mantelia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niiiiiin oikeassa, tämä on harmittanut minua aina. On käsittämätöntä että mainitsemiesi suurtenkin keksintöjen kunnian on vienyt joku toinen. Ärgh, vihastuttavaa! Myötätuntoni on syvästi kaikkien unohdettujen puolella!

      Ja kyllä, 1/3 tortun kuivista aineista on mantelijauhoa mutta aivan varmasti sen voisi korvata jollakin toisella jauholla jos on vaikka allergiaa. Onko sinulla? Jos vain mantelin maku tökkii niin se ei maistu näissä ollenkaan vaan sen tehtävä on vain tuoda mureutta. Minä pidän näistä kovasti, jos pidät makeasta niin koeta joskus valmistaa manteliton versio. Mutta muista kostuttaa punssi-sokerivedellä meheviksi.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Toisinaan törmään tuotteisiin, joita makean ystävänä haluaisin maistaa, mutta aina mantelin tai pähkinän korvaaminen ei onnistu. Olen tosiaankin allergikko.

      Poista
  2. No voe että! Kuusvitoseksi täytyi elää ennen kuin kuuli totuuden ruunebergintortuista. Aina sitä vaan oppii jotain uutta, -Vielä vanhanakin. Itse olen yhden kerran eläissäni maistanut kyseistä herkkua, joka ei minun suussani ollut mitään erityisen herkkua. Monen muun suussa kyllä ilmeisesti on, koska se on niin suosittu.
    Ihanan ja hauskan runon laitoit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, 65 ei ole vielä vanhaa nähnytkään. Keski-iässä ehkä. Ehdit vielä monta vuosikymmentä testailla erilaisia torttureseptejä josko sieltä joukosta löytyisi jokin oman suun mukainen. Minusta nämä ovat ihania mutta olenkin valitettavasti aina ollut makean perään :)

      Poista
  3. Voi hyvän tähen, mikä runo. Herra todellakin on ollut romantikko vailla vertaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ikinä uskoisi hänen totisia kuviaan katsellessaan. Ulkomuoto pettää! ;)

      Poista
  4. Ooh! Tämän jälkeen en kyllä syö enkä anna muittenkaan syödä lempitorttuani kertomatta tätä tarinaa!

    VastaaPoista
  5. Hei Taika, olin ihan varma että olin kommentoinut juttuasi, mutta kai se oli jäänyt ajatuksen tasolle. Rakastan Runebergin torttuja, söin niitä ainakin kolme. Enempää en pysty, jos aikoo mahtua kaikkiin ihaniin vintage-vaatteisiin joita omistan. Aion jatkossa kertoa että Frederika ei keksinytkään torttuja, vaan Lars. Muuten, käypä lukemassa sähköpostiasi valoisina@yahoo.com. Siellä on sinulle viesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinä olet, tuonne Tosivanhablogin puolelle :) Ja kiitos kehoituksesta, minäpä käyn katsomassa mitä siellä on!

      Poista
  6. Sinut on haastettu! ;) http://repsupuuhaa.blogspot.fi/2015/02/elaman-nopeus-on-kuuskyt-minuuttii.html

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi ❤️