lauantai 9. elokuuta 2014

Ellos - Kevät & Kesä 1988. Osa 2.


Elloksen kesämuotia vuodelta 1988 jälleen. Tällä kertaa
muisteltavana sisustustavaraa, tilpehööriä ja muutamia muotipaloja.

Edelleen, jos jokin esine tai tavara tuottaa teille ahaa-elämyksiä
 tai joitain hauskoja muistoja, kertokaa toki niistä. Minusta on aina yhtä
mukavaa lukea ajatuksistanne tai muistikuvistanne.

Kuvaston ensimmäisen osan löydät tästä linkistä.












19 kommenttia:

  1. Namakin on hyvin muistissa! Mulla oli tuollanen musta paivapeitto, jossa on kukka, se oli olevinaan ihana, muistelen haaveilleeni noista harlekiinilakanoista. Janna miten ennen Suomessa verhot ovat olleet koristeellisia, nykyisin ne ovat tosi pelkistettyja, jos niita edes on. Naa sun kuvastopostaukset on niin ihania!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä verhot olivat kyllä kaiken huippu, minulla oli kovasti hauskaa kun ensimmäistä kertaa katselin niitä tästä kuvastosta. Onneksi minulla näitä kuvastoja jonkin verran vielä on joten tulevaisuudessakin voit niistä iloita :)

      Poista
  2. Ai kauhee. Ai hirvee. Voi jestas! Mutta muistoja herättää kyllä.
    Olipahan minullakin punaiset sintsiverhot, mutta ne oli sentään simppelit pitkät ja suorat - jos se nyt on puolustus asiaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti :D Veikkaan että tiivistit mitä kaikki muutkin ovat ajatelleet ;) Ja näistä verhoista, en tiedä onko niille, minkäänlaisille tuontyylisille, mitään puolustusta! :D

      Poista
  3. Verhot oli kyllä hurjia! Voi kamala. Eräs tuttu rouva kutsuu punaisia verhoja bordelliverhoiksi, mä voisin sanoa samaa noista kiiltävistä mustista verhoista...
    Harlekiinijulisteita meillä oli, sekin oli hassu hetken muoti.
    Ballerinat ja mokkasiinit ottaisin vaikka heti! Ihania. Ja kanasetti on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua vähän kiinnostaisi selvittää mikä tuo harlekiinimuoti oli joka tuolloin villitsi; minkä ihmeen takia? Eihän sellainen tyhjästä voinut syntyä. En vain löytänyt mitään infoa mistään. Itsellänikin oli noita posliinipäisiä harlekiininukkeja muutamia.

      Ja kyllä, kengät olivat tosi söpöjä ja nuo tiput myös! :)

      Poista
  4. Jos nuo edellisen postauksen vaatteet näyttivät tutuilta, niin nämä sisustusjutut eivät kyllä näytä ollenkaan. Ilmeisesti meillä ei hirveän aktiivisesti panostettu sisustuspuoleen? Mitä niitä sohvia vaihtamaan, kun ne ovat palvelleet niin hyvin jo 20 vuotta. Ja nyt tiedänkin, mistä olen sisustamattomuusgeenini saanut. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun lapsuudenkodissani on ajateltu ihan samalla tavalla sohvista. Ihan hyväthän nuo ovat, kyllä niissä istuu! Istutaan vielä seuraavatkin 20 vuotta varmasti! :D

      Poista
  5. Kääh, hyi! :D Ihanan kamalaa. Nuo makuupussit on syötävän söpöjä ja ylsinkertaisen muotoisia. Verhot ja sohvat kamalia.. Lampuista voisin muutaman ottaa!
    Kokonaiskuva tuon aikaisesta sisustuksesta..Ei. Eieiei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo makuupussit olivat yllättävän kivoja, pikemmin 70-lukuhenkisiä kuin kasaria :) Ja kokonaiskuvasta... En voisi olla enempää samaa mieltä!

      Poista
  6. Tuollaiset Charlie Chaplin -lakanat ostaisin vaikka heti!
    Yhdellä sivulla solariumissa pötköttävä naishenkilö olisi kyllä outo näky nykypäivän katalogissa, seksikkäitä poseerauksia alusasuissa voi kyllä tehdä mutta alastomuutta ei varmasti katsottaisi hyvällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta lakanoista :) Muutenkin tuntuu että mitä pidempään näitä katselee, sen hienommiksi kaikki tavarat muuttuvat ja kauhistus jää taka-alalle.

      Minua harmittaa tämä nykysuhtautuminen alastomuuteen. MInusta on käsittämätöntä että asenteissa on otettu niin paljon takapakkia ja luonnollisuudesta erkaannuttu. Tästä olikin itseasiassa artikkeli, olikos hesarissa hetki sitten joka keskittyi siihen että alastomuus esim mainoksissa on tullut tuomittavaksi.

      Poista
  7. http://2.bp.blogspot.com/-YgWxjeQgVko/U-NrcPthRDI/AAAAAAAAMOc/hSUAznt8lWE/s1600/e60.jpg

    Alareunan keskimmäinen taulu tökkäisi jotain muistin sopukkaa takaraivossa. Olikohan meillä sellainen?
    Myös tämän kaltainen päiväpeitto näyttää hieman tutulta: http://2.bp.blogspot.com/-JGvd3OiAleg/U-Nyoi1c-4I/AAAAAAAAMQs/lrOilatJv5A/s1600/e50.jpg
    Itsehän synnyin vasta vuosi tämän katalogin jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hauskaa että nuo toivat joitain muistoja mieleen :) MInusta se on ihana tunne kun näkee jonkin kuvan joka herättää sen kutinan aivoissa joka sanoo että nyt on osuttu johonkin tuttuun kiinni.

      Poista
  8. Hyi noita verhoja, niistä tulee nyt minulle jostain syystä teinigoottiolo, ei voi muuta sanoa kuin että ihanaa että äitini on hyvä verhoilija ja haluaa tehdä koko suvulle uniikit verhot itse, niitä ei sentään siis ostettu Elloksesta ;-) Vesisängyt olivat tuohon aikaan kova juttu, muistan saaneeni nukkua sellaisessa joskus yökylässä ja se oli mielestäni ihan parasta. Ekaan omaan kotiin otimmekin sitten käytetyn vesisängyn joltain silloisen miehen sukulaiselta ja muljuvan pedin viehätys katosi pian. Kun eräänä päivänä heräsimme sitten lammikossa patjan puhjettua paloittelimme sängyn roskiin ja polttopuiksi ja siirryimme tavalliseen. Vieläköhän vesisänkyjä käytetään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ovat aivan täyttä teinigoottia varsinkin nuo punamustat joiden rusetit näyttävät aivan risteiltä! :D

      Minun pitää vähän perehtyä tähän vesisänkyasiaan, onhan se kiehtovaa miten ne tulivat kadonneeksi niin täydellisesti. Muistaakseni olen joskus lukenutkin asiasta ja muistikuvani oli se että niiden vesivahinkotaipumus oli liian iso pala vakuutusyhtiöille tms. Onpa teilläkin siitä kokemusta!

      Poista
  9. Minä ihmettelen hintoja, kyllä se on ollut kallista markka-aikaankin, esim. verhot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin ollut kallista ja huomaa mitkä tuotteet olivat "luksusta."

      Poista
  10. Voi jestas noita verhoja!!! Muistan ne nyt - olen 80-luvun nuori - mutta vain näistä katalogikuvista, en muista, että niitä olisi ollut kenelläkään tutulla kotona. Brodeerauskappoja kyllä ihmisillä näki, mutta enempi sellaisia Hobby Hallin ja Anttilan hillitympiä kukkakuoseja.

    Olen omaan ekaan kotiini hankkinut yhtä ja toista 80-luvun lopussa ja silloin oli tapana ostaa ihan paikallisista huonekalu- ja kangasliikkeistä, Ellos oli jotain eksoottista ja uutta eikä pelkästään hyvällä tavalla. Hinnat minuakin järkyttävät, ei niitä näköjään muista ollenkaan oikein vaikka luuleekin muistavansa.

    Löysin tänne uusimmasta Ellos kuvasto -postausksestasi ja hauskaa on piisannut :D

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi ❤️