perjantai 11. heinäkuuta 2014

Arjen merimatkoja


Minulle vihjaistiin että päivitystahtini on vähän hidas. Siitä virkistyneenä ajattelin kirjoitella kuulumisiani.

Olen tällä hetkellä hyvin onnellinen ihan vain sään takia. Olen maininnut olevani kylmänarka, kylmyys ja ihan tavallinen parinkymmenenkin plusasteen lämpötila on minulle vielä viileää ja se nakertaa henkisesti hyvinvointiani. Nyt kun on näin lämmintä, minua ei "satu" minnekään ja olo on joka hetki tosi hyvä. Siksi en ole blogiakaan päivittänyt kun olen keskittynyt iloitsemaan tästä ihanasta vuodenajasta jota himoiten odotan ne kaikki muut vuodenajat.

Päiväni ovat kuluneet nyt lämpimänä kautena esimerkiksi näin.

Kun aamulla herään ja nousen istumaan sängyssäni, huomaavat lemmikkini että olen herännyt.

Marsutkin nousevat ja juoksevat kiljuen ja huutaen sänkyni viereen koettaen kuroitella minua kohti.

Nyt ajattelette että ai ihanaa kiintymystä ja ehkä se on sitäkin mutta pääasiallisesti kyse on siitä että marsut tietävät että kun herään, on aamupalan aika. Unisesti silppuan kurkkua ja tomaattia joka marsun naaman eteen ja kaneilleni työnnän porkkanaa ja voikukanlehteä ennen kuin noudan ja juon kupin, kaksi earl greytä ja nettisurffailen.

Nyt kesällä toisinaan korvaan kuuman teeni niinkin kamalalla aineella kuin energiajuomalla. Häpeän vähän tunnustaa tätä, että minäkö, terveystietoinen ihminen litkin jotain sellaista mutta ei käy kieltäminen. Kun joskus menin seitsemäksi aamulla töihin, tuli tavakseni ostaa energiajuomapullo jotta piristyisin ja mielistyin sen makuun. Ja kun en juo sitä kahviakaan. Ja energiajuomassa on sentään b-vitamiineja. Ja muuten elän niin terveellisesti... Näin juttelen itselleni.

Hankin vuodenvaihteessa jopa limsakoneen ihan vain jotta energiajuomaharrastukseni tulisi edulliseksi ja kone on suoraan sanottuna jo maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin. Pelkäsin vähän että se jää turhaksi keittiövälineeksi mutta toisin kävi. Teen sillä energiajuomien sijaan kuitenkin eniten kuplavettä joten aivan addikti en sentään ole.

Kun virkistäytymiset on hoidettu, pukeudun puutarhatyövaatteisiini ja pakkaan laukkuuni vettä, jotakin syötävää, muutaman valikoidun kuokan sekä kameran ja vapautan Poseidonini valjaistaan.

Poseidon hankittiin vuosi sitten ja siitä on ollut paljon iloa. En ollut ollut edes tietoinen että jokin sellainenkin on olemassa! Niin hiljainen, ystävällinen ja rauhallinen ja niin kätevä.


Poseidonini on siis sähköperämoottori. Jos vain jollakin teistä on soutuvene, hankkikaa ihmeessä sellainen. En tajua miksi näin hyvästä keksinnöstä puhuta paljon enemmän. Poseidon toimii kuten mikä tahansa veneen perämoottori paitsi että se on täysin äänetön ja käytännössä ilmainen käyttää. Tunnin käyttö kuluttaa noin 1.5 senttiä jota sanoisin edulliseksi.

Ainoa huono puoli Poseidonissa on se että hän on vähän hidas. Köröttelen Poseidonilla Rauman, tai pikemmin viereisen Pyhärannan rannikkoa todella verkkaista vauhtia ja saan noin viiden kilometrin matkaan kulumaan puoli tuntia. Oikealla perämoottorilla huristaisin sen viiteen minuuttiin. Mutta miksi kiirehtiä kun on kaunis kesäpäivä, meri on sininen ja lintujen pesäluotojenkin lähelle pääsee kuvailemaan kun Poseidon äänettömästi lipuu aalloilla ilman että eläimet häiriintyvät. Otin lyhyen videopätkän ihan vain demonstroidakseni millainen ääni sähköperämoottorista syntyy, lähinnä siis veden liplatusta ja tuulen huminaa.

video


Niin ja Poseidonin hyvä puoli on sekin että vaikka hänellä posottaisi täyttä vauhtia salakavalaa merenalaista kiveä vastaan, ei Poseidonin kovinkaan vauhti riitä riipimään paatin pohjaa kiviin auki. Oikeita perämoottoreita arastelen käyttää juuri siksi etten tunne alueen kaikkia kivikoita ja kammoan ajatusta ajaa sellaiselle.

Köröttelen siis puolen tunnin matkan Poseidonilla kohti mummolaa. Olenkin maininnut että kunnostelen sen villiintynyttä pihaa ja niihin puuhiin olen matkalla.

Viimeksi riivin sitä pihan kohtaa jossa joskus oli ollut kukkapenkki ja nyt voin ilokseni sanoa että siinä on taas kukkapenkki. Mutta työtä se vaati, maa oli niin heinänturpaita ja juuria täynnä ja kivikova että lapioni upposi siihen vain parin sentin matkan kerrallaan. Homma vei minulta viikon eikä tämä tietenkään upealta näytä nyt kun kasvit eivät vielä kunnolla rehota mutta voin sanoa että muutosta tuli.


Olen istutellut tuohon kaikenlaista pientä. Kuunliljoja ja paria eri pionia, tyräkkiä, esikkoa, akileijaa, syysasteria...

Kasvit eivät pidä siirtämisestä ja monen maanpäällinen osa kuolee mutta juuret elävät ja ensi kesänä penkki näyttää ihan toiselta. Ja istutan tuohon vielä paljon kaikenlaista. Tuon nurkkauksen lähtötilannehan siis on tuossa vasemmanpuolimmaisessa kuvassa.

Olen myös kaivanut etuoven alla olevia laattakiviä esiin. Joka ainoa niistä oli hautautunut viiden sentin tiukan juuri- ja nurmikkomaton alle. En tosiaan edes muistanut että ne olivat siellä ennenkuin lapioni vahingossa kalskahti erääseen. Harmi kun minulla ei ole niistä nyt kuvaa. Nuo kivet ovat sellaisia luonnonmuovaamia hiekkakivilaattoja joita on etuoven eteen kerätty pitkät ajat.

Tänään olin tosi tyhmä kun otin hoitaakseni penkin jossa pitäisi olla juhannusruusupensas mutta jossa nyt oli enemmän nokkosta ja heinää ja päälläni oli vain hihaton teepaita ja polvipituiset pöksyt. Käsivarteni ovat aivan raapaleilla mutta tulostakin tuli. Minusta on ihanaa saada rumat asiat näyttämään taas mukavilta ja samalla saan olla ulkona luonnossa ja on vielä lämmintäkin!

Vielä pitäisi istuttaa humalaa tuon ikkunan alle, en ole repinyt noita vanhoja ruskeita humalanvarsia pois talon seinää (joka maaliakin kaipaisi) rumentamasta koska ajattelin että siinä olisi uusille humaloille sopivat paikat köynnöstää.

Vasta kun valo alkaa vähetä, irrotan Poseidonin laiturista ja hyppään taas kyytiin.

Voisinpa sanoa että päiväni päättyy kun veneilen auringonlaskuun kuten länkkäreissä mutta koti on auringonlaskua vastakkaisella suunnalla. Lapsena luin paljon Lucky Luke-sarjiksia ja nykyään aina auringonlaskua katsellessa ajattelen niitä.

On hassua kun toisaalla aurinko paistaa ja toisella suunnalla kuu hehkuu jo kalpeana.


Yleensä en malta lähteä ennen kuin on jo hieman liian myöhäistä ja jännään ehdinkö ajaa kotiin ennen kuin pimeys laskeutuu merelle. Silloin karikoita on hankalampi huomata ja niihin on inhottava osua vaikka pahaa jälkeä ei synnykään.

Toisaalta tuo olo joka tulee kun on yksin äänettömällä tummalla merellä lipuen hiljakseen eteenpäin... Se on erikoinen tunne. Kirjoitin joskus aikaisemmin siitä miten kaipaan tunnetta suuremmasta luontoyhteydestä ja noina alkuyön hetkinä merellä sen saavutan.

Mustilla kivilla harmaina hahmoina seisovat lokitkin muuttuvat aivan toisenlaisiksi niiden verkkaan kääntäessään päätään minua katsellessaan. Lokin katse ja tytön katse kohtaavat. Ehkä näiden tunteiden takia en milloinkaan tunnu malttavan lähteä tarpeeksi aikaisin kotiin.


Ajellessani kuvittelen miten allani tummissa vesissä sukeltelevat hylkeet ja hauet rintarinnan.

Pidän sen ajattelemisesta miltä tuntuisi olla olla jokin merieläin. Merenalainen maailma on aina kiehtonut minua. Pinnan alla niin suuri maailma. Miltä se näyttäisikään jos kaikki vesi yhtäkkiä katoaisi. Millainen kuoppa olisikaan jäljellä. Tuntuisiko se sitten siltä että itse asuisi vuoren laella kun jalkojen juuressa olisi suuria syvänteitä? Ja miltä se näyttäisi?

Jännää ja kiehtovaa.

Joskus se tapahtuukin. Miljardin vuoden kuluttua aurinko muuttuu kirkkaammaksi ja kuumemmaksi ja tulee päivä jolloin meret höyrystyvät ja vesihöyryn vety leijuu avaruuteen. Minä en ole silloin täällä joten jos tahdon tietää miltä se näyttää, voin vain kuvitella nyt.


Kun kotona lopulta olen, sidon Poseidonin rantaan ja jos jaksan, koetan hiljaa odotella saapuisiko piisami kolostaan.

Nimittäin piisamit ovat rakentaneet pesäkolonsa vain metrin päähän veneen paikasta. Jos minulla on tuuri, näen miten piisami lipuu aivan ohitseni, niin läheltä että ulottuisin sitä koskettamaan kun se kuljettaa pesäänsä kaislan varsia juurineen. Minulle nämä piisamit tuovat paljon iloa, ne ovat niin hauskan näköisiä paksuine majavamaisine häntineen ja naamoineen. Pelkäsin viime talvena että kuolevat kaikki tyynni koska niiden aikaisemman pesän katto oli sortunut mutta onneksi niin ei käynyt.


Olen lämmitellyt kotiintultuani myös saunaa.

Ihollani on joka ilta hienoa multaa puuterimaisena kerroksena ja se on pakko saada kuurattua pois. Toin toisesta mummolastani, Mynämäen mummolasta viime kerralla näitä vanhoja 70-luvun viilipurkkeja koska niitä oli siellä paljon, ajattelin että haluan ne käyttöön ja ne ovat niin hauskan näköisiä. Käytän näitä saunasörsseleihini joita lääpin itseeni.

Yleensä käytän pohjana merisuolaa johon sekoitan ulkoa kaikenlaisia yrttejä, aika usein ruusunlehtiä koska niistä todella jää iholle hyvä tuoksu ja koivunlehtiä koska niistäkin tulee hyvä tuoksu ja survon niitä viilipurkeissa massaksi. Tällä tekniikallani olen kyllä pari J.K Ingmannia rikkonut mutta onneksi niitä riittää.

 Polvet ja ruusut ennen kuin ruusut ja polvet saivat merisuola-koivunlehtitahnan päälleen.

Olen myös niitä ihmisiä jotka aina syövät jotain saunassa. Tiedän että tämä on kamala pyhäinhäväistys joidenkin mielestä.

Parasta on jos muistan laittaa pakastimeen appelsiinin viilentymään ennen saunaa, on ihanaa pureksia jääkylmiä makeankirpeita paloja saunan ylälauteilla kun vartaloa polttaa löyly.

Tällä kertaa olin ostanut tarjouksesta shamppanjan makuisen magnumjäätelön jota olin säästellyt saunaa varten. Sen suklaakuori oli maalattu hopeanväriseksi ja sen syöminen tuntui raskaan päivän päätyttyä todella luksukselta.

Tuona hetkenä saunan hämärässä ajattelin etten voisi varmaan olla onnellisempi.

 Viiliä. Hj. Ingman. Sipoo.

14 kommenttia:

  1. Ha, just kirjoitin itse blogiini, miten inhoan tätä hellettä - tuli oikein huono omatunto kun luin tätä kirjoitustasi :). Mutta ehkä se inhoaminen johtuu siitä, että mulla ei ole täällä merta, poseidonia eikä edes saunaa…

    Mutta ihania kesäpäiviä sulla. Tuo on sellaista puutarha-arkeologiaa, jota itsekin rakastan. Kaivaa esiin vanhoja kasveja ja vanhoja kiveyksiä. Näitä päiviä on hyvä muistella sitten, kun haluaa juoda teensä taas kuumana :)

    Ja ne perennat - ne on hienoja sitten ensi kesänä. Ostin tänne viime kesänä punahatun ja olin niin pettynyt kun se ei ehtinyt kukkia. Mutta näkisitpä nyt, minkälainen puska siitä on tullut ja miten paljon kukkia siihen tulee. Kolhuista toipuminen ja juurien kasvattaminen vie aikaa perennoillakin :).

    ps. naurattaa aina, kun tämä kommentointi vaati todistamaan, että en ole robotti. "Todista ettet ole robotti!". Tosi tiukasti. Mutta sinänsä aika hyvä muistutus. Todistaa joka päivä itselleen, ettei ole muuttunut robotiksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin veikkaan että helteen inhoaminen johtuu vain siitä jos pitää olla jossain sisämaassa :) En tiedä miksi se vesi, olipa meri tai järvi, virkistää ja muuttaa koko olon. Siis ihan vain sen katselukin. Olen aina kauhulla ajatellut miten äitini on kestänyt lapsuutensa tuolla mainitussa Mynämäen mummolassa kun koko kylässä ei ole mitään uimapaikkaa, vain kuumina pölyäviä peltoja.

      Tuo punahattu on ihana, luulen että äitini sai taannoin sisareltaan sen taimia, ensi vuonna varmaan niistä riittää jaettavaksi ja voin niitäkin istutella tuohon penkkiin. On ärsyttävää kun kasveilta kestää niin kauan ennen kuin ne rehevöityvät ja kun ne kituvat niin aina siirrosta... Sellaiset herkkikset :)

      :D Sait minut nauramaan ihanalla robottikommentillasi, kysyykö se oikeasti sellaista? :D Minä kun en sitä näe, ilmeisesti blogini on hyväksynyt sen etten minä voi olla robotti :) Tuota sanavahvistusta vain on pakko pitää päällä kun muuten ne oikeat robotit kirjoittelevat kaikenlaista hepreaa näihin kommenttilaatikoihin.

      Poista
  2. Sun kirjoituksia on aina kiva lukea, oli aihe sitten mikä tahansa. Kuvailet tosi taitavasti. :) Joistakin blogeista en jaksa selata kuin kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, niin mukavasti sanottu, kiitos. Muistan kun koulussa äidinkielentunneilla minua aina moitittiin kun olin niin monisanainen mutta nyt kun on oma blogi, saa selittää niin paljon kun huvittaa. Kivaa jos siitä tykätään :)

      Poista
  3. :-D Näitä idyllisen ihania kuulumisia lukiessa ymmärrän täysin että haluat pysyä siellä. Voi että, pääkaupunkiseudun köyhälistö voi vain haaveilla ja huokailla sille ajatukselle että olisi ryytimaa ja piisamilainehilla vene, johon voi kytkeä Poseidonin kaltaisen herkun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuulun pääkaupunkiseudun köyhälistöön koska kirjani ovat vielä siellä ja olen köyhäkin mutta taisin silloin kolmisenkymmentä vuotta sitten tehdä itselleni sopivan perhevalinnan kun funtsin minne syntyä, tarkistin kai että siellä olisi tällainen mummola :) Ja Poseidonit ovat kauhean edullisia, varmaan sadalla eurolla saa sellaisen, varmaan halvimmasta päästä kulkuvälineitä jos olisi entuudestaan vaan jonkinlainen vene.

      Poista
  4. Oi sun ihania kesäpäiviä! Raskasta työtä teet, mutta taatusti mukavaa sellasta. Ja oot saanu tosi paljon jo aikaseksi. Onko sun mummola saaressa kun kuljet veneellä sinne?

    Niin ja mä olen nyt sitten kyllä vuorostani kateellinen sulle noista piisameista.;) Meidän järvessäkin niitä oli ennen mut johonkin ne hävisi kymmenisen vuotta sitten eikä ole sen jälkeen näkynyt. Aina on sellanen olo että sieltä puuttuu jotakin kun ei oo piisameita uiskentelemassa kaislikonreunassa.

    Hassua miten erilailla ihmiset reagoi eri säätiloihin. Mä nimittäin olen sellanen etten kestä hellettä ollenkaan, tuun ihan kipeäksi kuumalla ilmalla. Just nyt kun oli niitä 30 asteen päiviä, mä olin ihan kuollut. Pää särki ja väsytti ja nukuin keskellä päivää yli kolme tuntia mitä ei normaalisti tapahdu ikinä, ainoastaan jos oon kipeä tai takana kamala työputki ja oon tosi väsynyt. Eilen kun oli vajaa kymmenen astetta viilempää heräsin aamulla ihan erilaiseen oloon, olin virkeä ja reipas ja jaksoin tehdä vaikka mitä. Ehkä se johtuu siitä että oon syntynyt helmikuussa, oon talvipakkasten lapsi.

    Sun marsu on niin hellyttävän näköinen, apilankukka suussaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se saaressa ole mutta mun vanhempien koti jossa majailen on meren rannalla ja mummola myös niin helpoiten pääsen sen välin kulkemaan veneellä, ajokorttia kun mulla ei ole :)

      Minäkin olen kylmän ajan lapsi, olen syntynyt marraskuussa joten mun kohdalla tuo logiikka ei täysin päde. Mutta jokaisen ihmisen lämmönsäätelykyky on niin erilainen ja siitähän se riippuu, mulla kilpirauhanen ei ihan toimi kuten pitäisi.

      Ja kiitti :) Noiden marsukuvien kanssa mun pitääkin olla varovainen, ellen pidä varaani niin koko blogi muuttuisi hetkessä marsublogiksi :)

      Poista
  5. ♥ Ei ole toista samanlaista kuin Taika. :-)

    Öiset hetket merellä kuulostavat samalla aikaa sekä hieman pelottavilta että kiehtovilta. Siinä tuntee varmaan olevansa samalla kertaa aivan yksin koko maailmassa – ja samalla myös yhtä koko maailman kanssa. Minulle tulee hieman samanlainen ykseyden tunne nykyään metsässä, mikä on vähän hassua, sillä ennen pelkäsin metsiä kuollakseni.

    Hienoa työtä olet tehnyt kukkapenkin kanssa!

    Monisanaisuudesta tuli mieleen, että kirjoitin koulussa kerran, olikohan se nyt 32-sivuisen aineen. Opettaja totesi, että olisin voinut sanoa asiani hieman lyhyemminkin. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida Satuakaan kahta kappaletta maailmasta löytyä :) <3

      Muistan kun olet puhunut noista metsäfiilistelyistäsi ja olen nauttinut kun olen saanut niistä lukea. Joskus pitää poistua mukavuusalueelta vaikka väkisin jotta saisi elämäänsä uusia asioita.

      Kuulostaa että jos olisimme olleet samalla luokalla koulussa, olisi opettaja saanut meistä kahdesta harmaita hiuksia :)

      Poista
  6. Hienosti kirjoitettu juttu, melkein tunsin, että olen mukana siellä merellä. Kiva kuulla kesäpäivästäsi, eläimistä ja puutarhasta. Minäkin olen suuri luonnon ja eläinten ystävä. Juttelen linnuille kun kukaan ei kuule :). Muuten alkavat pitää mua vähän höpsähtäneenä. Viime aikoina olen ihaillut lapintiiraa.
    Kiva nähdä miten mummon mökin ympäristö muuttuu. Olet tehnyt valtavasti työtä.
    Jaamme rakkauden helteisiin, kesä on parasta aikaa, nautin vihreydestä, valosta ja merestä. Venettä ei ole, mutta reittiveneet kulkee läheisiin saariin mukavasti.
    Antoisia kesäpäiviä sinulle Taika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen blogistasi havainnut meissä paljon samankaltaisuutta :) Sinulla on mukava rento ote elämään ja paljon estetiikantajua. Ja kivaa lukea että muutkin juttelevat pihan elukoille. Itse usein moitiskelen hämähäkkejä kun juoksevat puutarhalapioni tielle ja anteeksipyytelen kastemadoilta kun myllään niiden koloja puhumattakaan siitä mitä juttelen sitten isommille eläimille.

      Jatkamme kesästä nauttimista... Hauskaa kesänjatkoa!

      Poista
  7. Minustakin mukaansatempeevasti kirjoitettu juttu! Pystyi hyvin eläytymään juttuun :)

    VastaaPoista
  8. siis "mukaansatempaavasti" korjaan..

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi ❤️