maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kuulumisia


Tahtoisin kirjoittaa juhannuksesta kaikenlaista mutta se oli tänä vuonna niin hauska etten oikein kokonaisuutena osaa sitä summata. Mutta muutamalla sanalla sentään sitäkin pitää muistella.

Perinteenä on lähteä sisarineni suvun vanhalle maatilalle meren rannalle muun sukulaisjoukon pariin. On hauskaa kun ympärillä on rakas lapsuusmaisema ja mukavia ihmisiä. Saunomme, uimme ja kokkokin meillä palaa pitkän aallonmurtajan päässä kolmen päivän ajan.

Kolmen päivän juhannuskokko taisi alun perin olla pieni kilpailu parikymmentä vuotta sitten. Tuolla merenrannalla on vuosikymmenestä toiseen monia muitakin kokkoja ja kun sukua oli paljon, otettin tavaksi että rantamme kokko palaa kaikkein kauimmin.

Juhannuksen jälkeiseen aikaan onkin nyt ollut sopeutumista.

Puutarhatyöt pitävät kiireisenä. Olen myös taas alkanut maalaamaan ja tajusin että jos aion kerätä tänä vuonna villiyrttejä, olisi paras ryhtyä hommiin. Joka talvi kaihoan smoothieisiini viherjauheita ja sämpylöihini nokkosia mutta aikaisempina vuosina olen ollut liian laiska keräämään niitä. Lisäksi motivaatiota syö se että minulla on niin suuri kani- ja marsulauma että mielummin laitan löytämäni voikukanlehdet niiden suihin kuin omaani, ne kun nauttivat niistä paljon minua enemmän.

Nyt olen kuitenkin aloittanut nokkosilla. Olen kerännyt niitä monta kiloa ja jatkojalostanutkin hieman.

Ne pitää ensin käydä yksitellen läpi ja leikata pois hämähäkinpesät ja sylkikaskaat, sitten pesen ne sillä monissa on hienoa hiekkaa. Pesun jälkeen niistä pitää riiputtaa ylimmät vedet pois ja sitten levittää kuivumaan sanomalehtien ja lakanoiden päälle. Niitä pitää vielä pöyhiä useamman päivän jotta ne kuivuvat tasaisesti eivätkä homehdu ja aivan lopuksi jauhan ne lasipurkkiin. Lopputulos on todella rauta/lehtivihreä/yleinen hyvä aines-pitoinen arvokas suomalainen superruoka.

Joku ihana myi kesäkirppiksellä kolme Aarikan pikkupurkkia eurolla

Oletteko vielä tänä kesänä nuuskutelleet apiloita? Ihana, makea tuoksu. Eräs lempparini, Toivo Rautavaaran kirja "Miten luonto parantaa" kertoo että valkoapilan kukat vahvistavat yleiskuntoa ja ovat hormonitoiminnalle hyväksi. Kukkien lisäksi koko muukin kasvi on syötävä ja proteiinipitoinen. Se on eläimille hyvä rehu ja hyvää myös meidän ihmisten talvipirtelöihin lisättynä. Laitan kukkia teehen ja mihin sattuu. Nyt on oikea keruuaika.

Yrteistä takaisin juhannukseen, se oli siis omalla kohdallani mukava mutta mutta mahtui siihen murhettakin.

Kauan palvellut, tarkalleen ainakin 40 vuotta palvellut vakosamettinen Teiniasun Dixi-coat-takkini veti viimeiset vetonsa. Sen hiha on irronnut useasti ennenkin mutta tämä kerta taisi olla ratkaiseva, en usko että sitä enää voi kiinnittää paikalleen.

Tuo takkihan ei siis ole ollut minun käytössäni kokoa tuota neljääkymmentä vuotta, ostin sen teinityttönä kirpputorilta, sen jälkeen se makasi vuosia jossakin ompelutyöprojektikassissani josta löysin sen ja korjausompelin itselleni sopivaksi. Sen leikkaus on itselleni aivan täydellinen ja nyt olenkin hätää kärsimässä.

Tunteeko joku teistä ketään ompelijaa joka osaisi tehdä tuon vanhan takkini perusteella samanlaisen ja paljonkohan uuden takin teettäminen maksaisi? Tiedän paljon harrastavana miten työlästä ja aikaavievää käsityöt parhaimmillaan ovat joten en toisaalta tiedä onko minulla varaa monen sadan euron takkiprojektiin. Osaisinpa itse ommella hiukan paremmin!

Toivottavasti teidänkin juhannuksenne sujuivat leppoisasti, muutamien juhlinnasta olenkin jo lukenut blogeistanne. Ja kuulkaa, loppukesän juhannus on vielä tulossa joten murheet pois. Loppukesän juhannuksella tarkoitan tietysti ikivanhaa venetsialaisjuhlien perinnettä josta olen aikaisemmin kirjoittanut tässä. Se on uusi juhla jota voi ilolla odottaa joten eipä tämä juhannuksen poismenokaan niin harmita.

Juhannuksen aikana blogissani kävi myös ennätysmäärä vierailijoita lukemassa hiusväreistä kertovaa artikkeliani ja noiden runsaan 100.000 vierailijan kuormitus oli pikkublogilleni hiukan liikaa joten jotkin blogin toiminnot eivät tällä hetkellä toimi mutta pyrin korjaamaan ne kun ehdin.

16 kommenttia:

  1. Valkoapilan tuoksu on yks ihanimmista! Olin just kuuntelemassa luennon (keskiajan) yrteistä ja siellä vinkattiin laittamaan leipätaikinan joukkoon reilusti valkoapilaa. Pitää kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On :) Ja joskus onnistaa ja onnistuu saamaan jostain lähes puhdasta valkoapilahunajaa joka on ihanaa. Luulen että olen tuon leipätaikinavinkin kuullat myös joskus, se tosiaan varmaan nostaa leivän ravintoarvoja huimasti koska siinä apilassa on sitä proteiinia niin paljon kuulemma. Leivo sellaista leipää ja kirjoita siitä blogissasi makuarvostelun kera?

      Poista
    2. Oi valkoapilahunajaa, sellasta en oo nähnytkään. Uskon että on tosi ihanaa.
      Joo, lupaan, leivon ja kerron mielipiteeni.:)

      Poista
    3. Kivaa! Jään odottamaan :)

      Poista
  2. Ihana kokkokuva! Ja pääsisikin poimimaan nokkosia :) Valkoapilasta ruoan seassa en ole kuullutkaan, mutta tekisi mieli kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, eikö siellä kasva nokkosia? Voi, mutta jos ei niin takuulla siellä suunnalla kasvaa paljon kaikenlaista muuta ihanaa mitä täällä ei takuulla kasva :)

      Poista
  3. Työväenopistojen syksyn ompelukurssien hakuaika saattaa olla vielä käynnissä. Nyt äkkiä etsimään kurssi! Mää tein opettajan avustuksella kaavat vanhasta tosi hankalan mallisesta mekosta ja ompelin niillä uuden. Jos mää pystyin, niin pystyt sääkin tekemään uuden takin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Maija, kiitos vinkistä! Minulle ei tullut tuollainen vaihtoehto mieleenikään! Luulen että ehkä asiantuntevalla avustuksella pystyisin raapimaan samanlaisen takin kasaan, katselin sen saumoja ja ei se kovin mahdoton ole. Tosi hyvä vinkki, tosin syksy on vähän buukattu mutta onhan noita kursseja myöhemminkin. Ja opit tulisivat tarpeeseen muutenkin...

      Poista
  4. Mullakin tuli jossain Facebookin kautta sun hiusvärijuttu linkitettynä vastaan, hassu juttu, jotkut jutut vaan lähtevät kiertämään. Toivottavasti sivustosi ei tähän suureen suosioon aivan vallan nyykähtänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu suomi on niin pieni maa... Ei tässä muuten mitään mutta oli aika kauhua avata blogi eräänä aamuyönä ja huomata että iso osa kuvista ja linkeistä oli kadonnut. Oli hommaa saada ne takaisin ja monet linkit eivät vieläkään toimi mutta pikkuhiljaa nekin toivottavasti saan takaisin :)

      Poista
  5. Ihana juhannus sinulla ollut! Kivaa että keräät yrttejä, minäkin niitä juuri kuivattelen talvea varten. Pitääkin mennä keräämään valkoapilaa, tuoksu on niin ihana, tulee lapsuus mieleen. Saan luomuhunajaa kohtapuoliin, se on niin ihanaa, ihan parasta mitä tiedän. En tiedä mistä kaikista kukista se on kerätty, mutta alkukesän ensisatoa. Ihanaa kesänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, luomuhunaja :) Ihanaa että suomessa on paljon mehiläistarhureita, hunajaa on vaikea pilata mitenkään. Hauskaa kesänjatkoa!

      Poista
  6. Todella kauniit hiukset tuossa ensimmäisessä kuvassa, ihanan pitkät ja sileän näköiset! :)

    Täällä ainakin on yksi ompelija, joka osaa kaavat tehdä vanhan takin perusteella ja tietysti takinkin ommella. :) Hankala on mitään hinta-arviota heittää näkemättä takkia ensin tai tietämättä materiaaleista (omat vai tilattavat ja koostumus) ja mahdollisista muutoksista malliin, mutta projekti kuullostaa mielenkiintoiselta! Jos päädyt teetättämään kaavat ja/tai takin, niin miulle saapi laittaa sähköpostia kun miulla on tuo toiminimi toisen työn lisäksi. :) Rokitashop(ät)gmail.com on sähköposti tuolle toiminimelleni, jos kiinnostaa vaikka vaan arvio hinnasta tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Minulla kävi tämän takin kanssa nyt sittenkin tuuri, löysin samanlaisen takin merkin perusteella nettihuutokaupasta ja nyt jännään voitanko huudon. Sekään ei ole ihan priimakunnossa joten en viitsi maksaa siitä kovinkaan paljon mutta tietty paremmassa kunnossa kuin nykyinen hihattomani.

      Pidän mielessä että olet ompelija sillä todella harkitsen yhä takin teettämistä, ellen sitten itse sinne kansalaisopiston kurssille eksy.

      Poista
  7. Auuuu, viitsinkö edes kertoa, mutta heitin juuri kuukausi sitten yhden teiniasun takin UFF-kassiin, kun ei sille löytynyt lopulta itsellä käyttöä, eikä mennyt kaupaksi kirppikselläkään. Mutta pidänpä taas silmät auki kirppareilla, jos vaikka joskus vielä sattuisi, niin heti kyllä vinkkaan sulle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauheaa :D Mutta onneksi minä käyn uffilla (ainakin heidän alepäivillään) niin usein että todennäköisesti löydän tuon takkisi jommastakummasta pääkaupunkiseudun retrovaatteisiin keskittyneesta kahdesta kaupasta ;)

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤️