perjantai 17. tammikuuta 2014

Kylmän sään valitusta


Olen nyt vanhempieni kodin talonvahtina.

Olen aina pohtinut miten mukavaa olisi asuttaa vanhaa puutaloa
mutta nyt puulämmittäessäni täällä pari päivää olen alkanut nähdä 
asian huonotkin puolet.

Kun aamulla herään, on sisälämpötila 14 astetta. 

14 astetta kesällä tuntuu leppeältä mutta 14 astetta
 talvella on toinen juttu. Vaikka olisi päällä kolmet sukat, 
parit housut, kolmet paidat ja villapusero niin silti on vähän 
sellainen fiilis että elämä on olemista vaan. 

Kylmyys vie pois kaiken toimeliaisuuden,
 sitäpaitsi osa huonekasveista ja akvaariokaloista alkaa 
näillä lämpötiloilla kuolla pois. Ihana esikko jonka ostin ei 
kestänyt. Akvaariota katselen huolestuneisuus silmissäni
mutta vielä tällä hetkellä kaikki asukit ovat hengissä.
Nimittäin kylmänarimmat kuolivat jo viime edellistalvena
jolloin pläty toisensä jälkeen luovutti ja oransseja 
mahoja kellui akvan pinnassa joka aamu.


Minusta näillä on niin herttaiset ilmeet

Sitten kun kykenee on aika kammeta itsensä vällyjen alta
ulos puuvajaan. 

Siellä on paljon puita kauniissa isäni latomissa riveissään mutta 
melkein joka karahkassa on jokin ihastuttava hämähäkki jota en
 suurin surminkaan halua viskata tuliseen pätsiin. 

Hämähäkkikammoisia ihmetyttää 
mutta minä tunnen suurta hellyyttä ja sääliä noita
heilukoipia kohtaan. Eräänäkin päivänä nostin komean
koivuhalon kun huomasin sen pinnassa ohuen, valkean
silkkiviitan joka oli vedetty peitoksi pienen vihreän
hämähäkin päälle joka oli peittonsa itse valmistanut.

 Kun liikutin halkoa, nosti hämähäkki kätensä
 päänsä päälle, pelästyneenä, itseään suojellen.

Ajattelin että raukka ja häpesin toisen säikyttämistä.

Vaikeaa on muutenkin koettaa selvitä
 kylmyydessä olemattomalla ravinnolla ja sitten
jättimäinen transformers-ihminen tulee ja nappaa.

Asettelin puun varovasti takaisin ja laitoin päälle vielä
kesällä vajaan unohtuneen viltin. 


Kuusentähtikirjaaja tekee kauniita shamaanikuvioita.

Puiden valikoimisessa kestää siis kauan ja 
samalla harmittelen että jos olisin ronskimpi,
kuluisi tähänkin puuhaan vähemmän aikaa. Ajasta
toki minulla ei ole pulaa mutta kun ulkona on niin kylmä!

On se vähän noloa olla tällainen hentomielinen hyönteisten
hellijä. Sitä minulle on koko elämäni toitotettu ja olen
oppinut tuntemaan siitä häpeää mutta taidan silti 
pysyä tällaisena. Kohtaan sen häpeän pystypäin.

 Yhdessä polttopuussa oli tällainen. Ei ollut litteä vaan oikein paksu!

Lopulta puut ovat kasassa, ahdan ne uuniin ja lämpötila
mittarissa alkaa nousta. Puut palavat nopsaan ja niitä saa
 laitella pesään tiuhaan tahtia. On puulammitteisyyden 
paratiisihetki. Liekkejä on minusta hypnoottista katsella. 
En tunne tarvetta televisiolle eikä netille, ei kirjoille eikä lehdille.

 Alakertaan leviää ihana suloinen lämpö. Siinä missä hetki sitten
 jäädyin, nyt paahdun...

Tällöin laitan itselleni ruokaa. Kun kokkaa elävällä tulella, 
ruokakin maistuu paremmalta kuin sähköliedellä
valmistettuna. Kun liesi pöhisee ja puut raksuvat 
on tunne kuin en olisikaan yksin kotona. On todella 
rattoisaa istuskella lieden vieressä.


Vaan kun puut on lopulta poltettu seuraa stressaava 
vaihe jossa on kyse kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta.

Uuninpellit pitäisi saada kiinni mahdollisimman pian puiden palettua. 
Vasta kun pellit ovat kiinni, alkaa uuni luovuttaa lämpöä. 
Jos pellit kuitenkin laittaa kiinni liian aikaisin, kertyy
häkää johon on niin moni kuollut.

(Tiesittekö muut puulämmittäjät että sinisen liekin
sammumiseen ei kannata luottaa. Suurin häkämäärä
tulee juuri hehkuvista hiilistä. Olen opiskellut asiaa
viimepäivinä netistä...)

 Niinpä vaiheessa jossa arina kimmeltää kauniista punahehkuisista 
hiilistä olen itsekin kuin hehkuvilla hiilillä; lämpöä karkaa harakoille
sekunti sekunnilta mutta vielä en voi sulkea peltejä!

Joka ilta päädyn kalastamaan hiilet rautaisella kiisselikauhalla 
alumiiniseen saaristolaisleipävuokaan ja kaadan vettä päälle. 

Toisaalta tämäkään toimenpide ei päästä minua hermostuksestani
sillä vanhassa uunissa on tietynlainen rapattu lokero jonne usein
 kierähtää karahka hitaasti kytemään. Ikävä kyllä noihin hiiliin en 
pääse käsiksi soppakauhallani enkä edes niiden olemassaoloa ja
 kytemisen astetta kunnolla näe. Niinpä jokapäiväinen peltien sulkemiseni 
onkin mielestäni mitä jännintä riskipeliä jonka jättäisin mieluusti kokematta.

Kun sitten herään yöllä kylkeä kääntämään ajattelen; "Hyvä, en ole kuollut" 
ja tunnustelen hetken "onko muuten paha olo, (onko ilmassa häkää?)" Tähän
saakka olen nyt jo monena yönä todennut että olen hengissä.

Aamulla herään taas siihen että suloinen lämpö on muisto vain ja
yläkerran erään sisäikkunan kulmaan on yön aikana piirtynyt pieni jääpuikko.

 Pupu edellistalvena kylmää paossa sisareni vuoteessa

Marsut monkuvat näin kylmillä säillä selvästi enemmän ruokaa
ja kiehnäävät letkana nilkkojeni ympärillä. Tänään minulle on
heille tarjolla eioota sillä koska jääkaappi on usein niin täynnä,
käytetään eteistä ylimääräisenä kylmäkomerona ja ensimmäisenä
pakkasyönä kävi vahinko. 

Tuolloin eteisessä ei vielä ollut matalaa sähkölämmitystä joka
siellä on nyt ja lauman aamupalakurkut pakastuivat kalikoiksi. Sulaessaan 
ne muuttuivat pinnalta lötköiksi ja sisältä muhjuksi. Kymmenisen
kiloa porkkanoita koki saman kohtalon ja koska pakastuneita
kasviksia ei saa jyrsijöille antaa niiden solurakennemuutoksen
takia, mennään täällä nyt heinäruokinnalla mikä ei 
tietenkään ole töröhuulille mieliksi.

Aikana ennen supermarketteja oli tälläkin
kylällä kyläkauppansa ja neljän kilometrin päässä
toinen. Nyt kauppaan on vajaat 20 kilometriä ja 
sinne en hetkeen pääse marsunruokaa hankkimaan.

Eilen tutkin tunnin verran pihan elämää ja valokuvasin
hiirien tekemiä metkoja reittejä lumessä. Niissä ei ole 
päätä eikä häntää mutta mieleeni tuli että mikäli
ihmisen, vaikkapa kesäisen marjastusmatkan reitti saataisiin
talteen ja ilmakuvattua, saattaisi sekin olla yhtä surrealistisen
näköinen. 

Meren jäähän oli ilmestynyt kuurankukkia. Itse ajattelin että
ne olivat aivan kuin meduusoita, tulossa valloittamaan
meren yläpuolisen maailman. Tuon näyn jälkeen päässäni
on soinut muuan vanhan visailuohjelman juontajan tunnetuin
hittikappale lähes jatkuvasti. Sekin käy rasittavaksi.


Kaikesta valituksesta huolimatta olen kuitenkin mielummin
täällä kuin varmasti tälläkin hetkellä ihanan lämpimässä
helsinkiläisasunnossani jossa kauppaan on kolmen minuutin
matka, jonka suihkusta kuuma vesi ei ikimaailmassa lopu
 ja jossa yöllä ei tarvitse herätä miettimään olenko
kuollut vai elänkö yhä. 

Toivon silti että tämä talvi on mitä lyhyin ja että
lämpimät ilmat palaisivat pian. Silloin täällä maalla eläminen
olisi täydellistä. Aurinkokin on alkanut paistamaan melkein
joka päivä. Kohta on kevät.

Ps. Muistatteko sen leipävuoan johon siirrän kytevät hiilet ja 
lasken vettä päälle? En tiedä mitä siinä on tapahtumassa mutta jokin
 mielenkiintoinen kemiallinen reaktio. Massa on nimittäin kuplinut koko 
viime yön ja tämän päivän kuin limsa ja seuraan tilannetta jännityksellä. 
Tuhkasta ja vedestä on ehkä tulossa lipeää ja muuttujana on vielä 
alumiininen vuoka. 

Leipävuoka on toki pilalla mutta mitäköhän siinä tapahtuu..!

Jatkuu ensi numerossa... 
 

13 kommenttia:

  1. Sitten kun käyt siellä kaupassa niin osta häkävaroitin! Ei tarvitse stressata. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun piti hankkia tänne jouluksi häkävaroitin mutta sitten en muistanut koko hommaa... Arvaa olenko nyt miettinyt unohdustani joka päivä täällä :D

      Poista
  2. Joo, häkävaroitin, ja sitten vielä akvaarioon lämmitin. :) Tiedän tuon häkähädän, itekin aina vanhempien luona talonvahtina ressaan ja panikoin että koska kuollaan koko porukka, ja samalla koitan luottaa siihen että joku elukka varmaan ilmottaa ennen kun on liian myöhäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole edes tiennyt että akvaan voi saada lämmittimen... Sepä olisi oiva hankinta, tykkäsin niin kovasti plätyjen katselusta ja oli hauska kun ne saivat usein poikasiakin... Ilmeisesti eläimet tosiaan reagoivat häkään fiksummin kun me ihmiset, muistan lukeneeni juttuja joissa kissa tai koira oli metelöinyt niin että perhe oli herännyt pahoinvoivana ja siis pelastunut.

      Poista
    2. Just meinasin huikata saman, on nääs ikävämpi harrastella kaloja, jos pelkää että aamulla uivat pinnalla väärin päin. Lämmitin auttanee!

      Poista
    3. Tämä on nyt opittu... Jostain syystä sitkeiksi kaloiksi ovat paljastuneet monnit. Ne eivät ole vaihtosäistä milläänsäkään. Päinvastoin pukkaavat uusia poikasia vain :)

      Poista
  3. Voi ihana teksti ja mulle tuli ihan mieleen meidan entinen mökki, joka meilla oli kun olin lapsi. Ja todellakin siella kunnon tulella hautunut ruoka on maailman parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! Olen nyt pyrkinyt tekemään kaiken ruoan tuolla liedellä, siellä uunissa muhii moni laatikko tosi maukkaaksi!

      Poista
  4. Hymy aina karehtii suupielessä, kun luen näitä kirjoituksiasi - kiitos sinulle siitä! Nämä juttusi kuulostavat jollain tavalla niin tutulta, koska tarkkailen ainakin eläimiä aika samalla tavalla kuin sinä :). Ihan noita samoja puissa olevia shamaanikuvioita olen minäkin ihastellut, tutkinut ja yrittänyt tulkita. Viesti ei ole vielä selvinnyt - kerro jos ratkaiset koodin :).

    Mulla oli se ensimmäinen mökkini täällä sellainen, jota piti lämmittää takalla - lämpötila oli aamuisin just siinä 15 asteen kieppeillä. Joskus vähän rasittavaa, mutta myös aika hieno aamurutiini, jota nyt kovasti kaipaan elellessäni täällä lattialämmitteisessä talossa. Itse toin muuten puut aina etukäteen sisälle, niin ehtivät kuivumaan ja hämähäkitkin ehtivät pakenemaan ennen uuniin joutumistaan. Täällä Norjassa ei peltejä juuri tuon häkävaaran takia sallita, niin ei sitä häkäkuolemaa tarvinnut pelätä, paleltumista korkeintaan... Täällä joutuu pitämään sitä tulta koko ajan, jotta pysyy lämpimänä.

    Siinä ole kyllä yhtään mitään hävettävää tai noloa, että on hyönteisten ja muidenkin pienten viattomien hellijä ja ystävä - mieti, minkälainen paikka maailma olisikaan, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla???

    Toivon sinne lauhempia kelejä (ja tänne vähemmän lumisateita) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ps. tuo kaunis vaalea puun kyljessä elelijä muuten hymyilee…. siinä on keskellä silmät ja suu - ihan selvästi. Mikä sitä mahtaa naurattaa? :)

      Poista
    2. Kiitos Hanne, minulle itselleni nousi näistä sanoistasi hymy huulille, hymyt luovat lisää hymyjä :)

      Olen huomannut että alan pärjäilemään näissä vaihtolämpötiloissa. Kymmenen vuotta sitten vielä 20 astettakin oli minulle talvella kauhistus, piti olla ainakin 22-23. Nyt olen oudolla tavalla tottunut, vain hiusten kuivattelu pesun jälkeen on hirveää, ne melkein jäätyvät puikoiksi... No okei, eivät aivan jäädy mutta eivät ole kaukana siitä. Onneksi on hiustenkuivain. Ja lämmenneet puut tosiaan palavat paljon paremmin kuin kylmät puut, sen olen huomannut. Vaan olen laiska hakemaan puita pimeässä ja illalla, mielummin aamulla ja valossa ja sitten annan niiden lämmetä pari tuntia. Kiinnostavaa tuo että siellä ei peltejä sallita! Onpa siinä jännä systeemi, meinaan ilman peltejähän kämppä jäähtyy heti kun puiden polton lopettaa ja luulisi että jos pitää puita koko ajan polttaa niin eihän siihen kenelläkään ole varaa. Toisaalta kyllä siinä henkiä säästyy!!

      Kiitos lohduttavista sanoista hyönteisasiassa. Ne jopa vähän liikuttivat, kerrankin joku näkee hyönteistenhellimisessäni jotain kaunista <3

      Ja oli ihanaa että huomautit puun kylkiotuksen naamasta. En olisi huomannut sitä mutta nyt kun sanoit, näin sen heti! Ja onpa se kivan tyypin näköinen, ehkä se hymyilee sitä että päätin säästää sen hengen, en nimittäin raaskinut polttaa tuota halkoa :D

      Poista
  5. Ihana postaus. Niin mukavia aatoksia. ♥

    Minä olisin kanssa neuvonut hankkimaan häkävaroittimen. Vanhemmillani oli aina samanlaisia huolia, kun heillä on leivinuuni ja takka, mutta sen jälkeen kun hankkivat häkävaroittimen, huolet ovat olleet poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häkävaroitin on kyllä tänne hommattava. Toivon vain että siitä ei tule stressinaiheuttajaa sillä nyt niistä lukiessani olen lukenut että jotkut mallit ovat yliherkkiä ja soivat aivan pienistäkin, periaatteessa terveydelle harmittomista häkämääristä. Pelkään että siinä tapauksessa täällä revittäisiin pelihousuja harva se päivä ja oltaisiin hermoromahduksen partaalla :D

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤️