maanantai 31. joulukuuta 2012

Kasari- ja ysäribarbiet


Tänään tahdon muistella näitä vanhoja monille tuttuja leluja.

Kun olin pieni, minulla oli paljon barbeja. 

Luulin että minulla olisi niitä vieläkin mutta niille
on nyt ilmeisesti käynyt niin että ne on hävitetty
 puolivahingossa eikä minulla ole niitä enää.


Sen jälkeen kun tämän tajusin olen alitajuisesti miettinyt barbejani
niin monta kertaa että olen jo useita kertoja uneksinut yöllä että barbit
löytyvät milloin mistäkin kummallisestä paikasta, ne ilmestyvät yhtäkkiä
 sohvan alta, kerran ne olivat unessani mukamas jääkaapissa ja kerran ne
putosivat päähäni kaapin päältä! Ikävä vain että tuo kaikki oli unta,
 ihanaa barbiunta.

Tänään kun minun olisi pitänyt tehdä kaikkea oikeasti tärkeää opiskeluun
liittyvää, olen tehnyt kaikkea muuta. Katselin vanhoja My little pony-vhs videoita,
 pelasin muuttuvaa labyrinttiä ja sitten sain päähäni käydä läpi muovikassin
 jossa ovat tuholta pelastuneet barbin vaatteeni. 

Ne nuket siis on tuhottu mutta vaatteet
 olivat eri paikassa ja säilyneet, onneksi! 

Ja kun tutkin pussia tein hienon löydön, sieltä löytyi kolme barbiakin,
tai kaksi barbia ja Paul. Olen tässä nimittäin ajatellut että alan metsästämään
 puuttuvat nuket mätsäämään vaatteita joten kuvasin kaikki löytämäni
asukokonaisuudet ja tein mentaalista kaaviota mitkä barbit puuttuvat. Kun räävin
 vaatekappaleita ja asusteita yhteen tuli mieleeni sellaisiakin barbeja
 joita en muista yhtään omistaneeni. 

Tässä siis pitkälti omaksi muistinvirkistyksekseni barbeja.

Paljon paljon barbipuhetta.


Toinen löytyneistä barbeista ja sarjan nro 1. on tässä omassa asussaan. Kyseessä on Wedding day Midge 1991 jolta puuttuu toinen käsine joka kyllä on tallessa jossain ja huntu joka lienee myös tallessa mutta hukassa. Tällä barbilla on todella monet hääleikit leikitty!

Midge ei ole varsinaisesti barbi ollenkaan sillä sana Barbie yleensä kattaa ne vaaleatukkaiset yksilöt. 

Midge luotiin vastaiskuna kritiikille, 60-luvulla nimittäin kehdattiin ehdottaa että barbie olisi jotenkin seksistinen blondin tukkansa ja ison rintavarustuksensa kanssa joten sitten luotiin Barbien kaveriksi punatukkainen Midge joka ei ainakaan olisi seksikäs? 

Outoa logiikkaa sillä minusta Midget ovat olleet aina kauniimpia kuin Barbiet.

Morsio-Midgellä oli myös sukkanauha ja violetti matkaliivi.


Toinen säilynyt barbi nro 2. on myös punatukkainen.
Ja se on varmasti säilynyt ja ostettu juuri hiusten värin vuoksi. Punatukkaiset barbit kun olivat mielestäni niin ihania ja erikoisia.


 Glitter hair Barbie 1994. 

Tämän mukana tuli kampa jolla voi levittää tuubista sinistä
 kimallegeeliä niin barbin kuin omaankin päähän. Inhosin sitä
 mönjää tahmeutensa takia todella paljon. Tämä myös saattoi olla
 lapsuuteni viimeinen barbi sillä -94 alkoivat jo barbileikit olla historiaa.


Tässä 70's shown Mila Kunis Glitter hairBarbien mainoksessa. 


Nro 3. Style Magic Barbien asu 1988. 

Itse nukke on siellä kadonneiden joukossa.

Rakastan edelleen tätä asua mutta inhosin itse nukkea,
sillä oli niin kamala tanttakampaus jo ostohetkellä.
 Nyt kampaus näyttää minusta vain mukavan
nostalgiselta ja hienolta :)

Oikea nukke näyttää oheiskrääsineen tältä:


Monissa mainoksissa hehkutettiin että tämän barbin
mukana tulevalla muovisilla piippaussaksilla voisi kiharrella omiakin hiuksia.

Taisin inhota tätä barbia (vaan en pukua) jo siksikin
että eihän se kahden muovipalan väliin hiussuortuvan kietominen
 tietenkään ruuvikiharoita tuonut vaikka niin luvattiin!

 
Nro 4. 
Minä en tiedä. 

En onnistunut löytämään tälle nimeä. Olen aika varma
että nämä ovat jonkin Midge-nuken vaatteet ja Midgen lapsi
 tai hoitolapsi mutta mikä Midge ja mikä lapsi?

Muistan sieluni silmillä vielä lelukuvaston mainoksen jossa
 Midge leikki tämän pojan kanssa luokkahuoneessa pallolla, niin
 tähän settiin kuuluu pallokin mutten löytänyt sitä. Nuo kynät ja
viivottimet sensijaan olivat tallella.

Kuvassa on myös piknik-kori. Se ei kuulu tähän settiin
 vaan se kuuluu Pretty Picnic Sindylle vm. 1991 jonka asua
 en onnistunut löytämään ja joka on kadonnut barbi nro 5.


Hän on ollut tämän näköinen. Korin sisältö näyttää tältä:


Vähän tahmean näköistä koska muistan hämärästi pakanneeni
 lapsena tuonne myös kaikkea oikeaa ruokaa, hunajaa ym.

Nuo Flora-purkit taas eivät ole Mattelin tuotantoa vaan
 isoäitini minulle antamat ja aivan ihanat. Varjelin niitä koko
 lapsuuteni aivan vainoharhaisesti koska minusta ne olivat niin älyttömän söpöt. 

Ne ovat vanhat Flora margariinin
kylkiäisenä joskus arviolta 70-luvulla saadut.


Ja ne ovat niin pikkuruiset.

Barbin kenkä kokoa havainnollistamassa.


Kadonnut barbi nro 6. on Super Star Barbie 1988.


Tässä hänen mainoksensa.

Ei kuulunut suosikkeihini tätimäisen naamansa takia.

Barbi nro 7. Ski Fun Fashions Barbie 1991. 


Tässä hän kokoasussaan.

Sukset ovat ehkä vielä jossain säästössä mutta suksikepit
 on hiiri syönyt, kirjaimellisesti. Löysin vain pätkän
 keppia ulkovarastosta. Ei myöskään suosikkibarbini.


Kadonnut nro 8. Wedding Day Sindy 1988. Aito nukke alla.



Kadonnut nro 9. on taas aivan ihana! Dream Glow Barbie 1985.

Kuolasin tätä pikkulapsena pit-kään ja sitten kerran sain sen!



Löysin netistä vielä saksankielisena sen saman
 kuvastonkin jota pienenä tiirasin silmäni kipeäksi!


Olisin halunnut niin paljon tuon sängynkin. 

Tähän barbiin minun mielessäni lapsena sekoittui maagisuutta,
 en millään tajunnut pimeässähohtavan materiaalin tieteellistä
 puolta, ei sitä kyllä kukaan minulle selittänytkään vaan se oli aitoa taikuutta. 

Tietääkö joku mitä nuo kolme muuta barbia ovat? Niilla kun on eri mekot.


Nro 10. Make Me Up Sindy 1988. 

Rakastin tätä asua kimallemateriaalin takia.


Tällainen kokonaisuudessaan. Sukista tallella on
 toinen, puuhka on kadonnut.

Mukana tuli luomivärisetti joka oli olevinaan

jotain aivan hienoa ja upeaa.


Kadonnut  nro 11.
  Jewel Secrets Barbie 1986. 


Tämän barbin idea oli että mekko-osaa voisi käyttää myös laukkuna. 

Minusta ratkaisu oli jo lapsena tosi kummallinen, barbi siis pukeutui pussiin! 

Kaulakoru taas oli ihmeellinen ja ihana, sen timanttia 
voi takaosan pyörää pyöräyttämällä vaihtaa punaisesta 
siniseksi. Koru on minulla tallessa.

 

"Weeeeeeeeeee girls love lots of jewels, to wear, right Barbie? 
Jewel secrets barbieeee!! 

Change the gown for a night on the town, just 
right for the discooooooooooo niiiight!!!!"


Nro 12. Rockers Barbie 1986. 

Tämä on kaikki mitä asusta on jäljellä vaikka olen
 aika varma että korvikset ja mikrofoni ovat jossain.


Kutsuin tätä tietenkin rokkibarbiksi enkä pitänyt
 tästä koska tämän nivelet naksuivat todella kummallisesti.


Voi noita hiuksia ja ja...!


Nro 13. Twirly Curly Barbie 1982.


Minulla ei ole mitään muistikuvaa tästä barbista. 
Ei mitään.
Olen vain aina ihmetellyt mistä tuo pinkki
hame jota olen luullut viitaksi on tullut. 

Kummallista.



Nro 14. on tällainen kitaraa soitteleva hottis-kovis Paul. 

Paulilla pitäisi olla kitara mutta en löytänyt sitä vaikka se on tallessa. 

Paulilta on myös vyötärö katkennut, onkohan ollut joku
raju moottoripyöräonnettomuus tai joku muu
 kovisjuttu. Tälle en löytänyt tietoja.

 Kuva
 Nro 15. kadonnut on tämän näköinen Ken. 

Mutta en tiedä millaiset hänen alkuperäiset vaatteensa ovat olleet.


Tämä netistä löytämäni kuva taas oli kovasti hämmentävä. 

Kuvan barbi siis EI liity vaaleanpunaiseen asuun jota tuossa esitellään.


Minulla on tuo ihan sama asu! Ja tuo henkarikin. 

Kenen tämä on ja miksi minulla on se? 
Nämä ovat näitä barbimysteereitä...

(Muokkaus. Kun nukuin yön yli aivoni prosessoivat asiaa ja nyt olen ainakin 70% varma että mekko on ostettu erikseen ilman barbia. tähän kuului myös sydänvyö ja tiedän jo kenelle tämä kuuluu. Niittäin Hostess Barbielle KLIK mutta miksi tuo mekko on tuossa violetti? Hmm.)

Tässä  muuten kirjoitin aikanaan miten bongasin eräältä kirppikseltä Fulla-nukkeja vinon pinon alkuperäispakkauksissaan.

Fulla on arabimaiden Barbi. Kävin taas tuolla kirpputorilla ja nyt, 3 vuotta myöhemmin se sama arabibarbipino oli ilmestynyt sinne takaisin!

Oli pakko ostaa kun hän oli vain 1.50e.

Hassua kun hän on blondi.





Mutta olipa tässä pitkä pätkä barbeja! 

Minulla on ollut muitakin mutta muistini on niiden osalta
 hatara ja vaatteita ei juuri löytynyt. Näistä aion etsiä käsiini
nettikaupoista ainakin Dream Glow Barbien ja ehkä muitakin. 

Näitä katsellessa tuli ihania takaumia lapsuuteen ja moniin
leikkeihin. Olisipa kiva saada vaikka vain yhdeksi päiväksi se
 ihan sama eläytymiskyky takaisin kuin silloin joskus. Mitäköhän
 ihmisen aivoissa tapahtuu kun leikin kyky menetetään? Siis se oikea
 leikin kyky ja se kyky eläytyä mielikuvitukseen ihan täysillä. Voihan
 aikuinenkin leikkiä mutta ei se ole sama asia. 

Muistanpa senkin kun lapsena ihmettelin kun
 joillain aikuisilla oli leluja koristeina. 

Siis koristeina

Että mitä ihmettä? Että miten jollain voi olla lelu ja
 se pitää sitä vapaaehtoisesti kaapin päällä katseltavana?
Sellaisessa ihmisessä täytyi olla jotain vikana. Ja nyt olen itse sellainen!

Voi voi. Tällaista se nyt vaan on :)


12 kommenttia:

  1. Ihana ihana barbi-postaus,,,että tuli muistoja mieleen. Olimme ystäväni kanssa intohimoisia barbikeräilijöitä ja leikkijöitä. Muistan kuinka teimme elokuvaa jossa oli kauniita barbi-neitoja joiden kimppuun intiaanit hyökkäsivät (olimme saaneet jostain käsiimme lauman inkkari-nukkeja jotka olivat kyllä hieman lyhyenpuoleisia barbit olivat puoli päätä pidempiä...heh)elokuvajärjestelyt olivat todella massiiviset ja kestivät päiviä. Yhtään barbia tai vaatetta ei valitettavasti ole tallessa. En ymmärrä mihin hukkaamme kyvyn leikkiä kuin lapset? Miksi aikuisuus pitäisi olla tylsää...mä rakastan elää "satumaailmassa" jossa mä vaan odotan mitä jännittävää seuraavaksi tapahtuu. Ties vaikka oonkin oikeasti vaikka lumikki joka vaan ei muista sitä kuka on? Kääpiöt odottaa jossain ihan nurkan takana että herään? (hahaa) pointti on se että lapsilla on mielikuvitus jossa kaikki on mahdollista ja aikuiset rajoittavat kaiken järkeen. Mä pyyhin sillä viimeiselläkin rippeellä pöydän ja lähden uudenvuoden seikkailemaan. Mielikuvituksellista ja seikkailevaa uutta vuotta sulle ihana Taika! Ota ne barbit vaan mukaan taas elämään. Ties mitä kivaa yhdessä keksittekään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paljon barbimuistoja! Näitä on mahtava lukea! Minäkin järkkäsin joitain spektaakkelimaisia barbiseikkailuja välillä viikkotuolkulla. Oijoi! ja se innostuksen ja jännityksen kihisevä tunne, tunne että tapahtuisi jotain todella suurta ja ihmeellistä ja upeaa! Eikä tuollaiset pikkuseikat että intiaanit ovat kääpiöitä paljon siinä varmaan haitannut :)

      Kyllä minäkin yritän pitää elämääni lapsellisena ja naurettavanakin ja muistutella itselleni että kaikelle kannattaa nauraa eikä ottaa asioita niin vakavasti mutta rehellisyyden nimissä minulla ei ole enää lelujen parissa sitä kihisevän hyrisyttävää innostusoloa. Pöh. Mutta yritän silti olla mahdollisimman lapsellinen, nyt harkitsen että hankin itselleni prinsessan viitan, sellaisen joita kyttäsin lapsena piirretyissä. 99% aikuisista varmaan sanoo että naurettavaa mutta minusta aina vaan sen parempi.

      Se on kiva elää tällaisena hihhulina, kaikki on mahdollista!

      Poista
  2. Yäääks, neonpinkkiä! Minusta tuntui että kaikki vaatteeni olivat 80-luvulla samaa neonpinkkiä eri sävyineen kuin noilla barbeilla yllä... En vieläkään kestäisi koko väriä ;-) Muistoja tuli minunkin mieleeni noista kuvista, sisäinen intialaiseni nosti päätään jo lapsena kun tunsin aina vetoa vähänkään tummempiin Barbieihin ja Keneihin... minun lapsillani onkin enemmän intialaisia barbinukkeja kuin muita! ;-) Ihanin kaikista on Hrithik Roshan -look-a-like, oikea muskelimasa. Hävyttömät aikuiset ystävättäreni ovat jostain syystä aina riisumassa häntä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli pinkkikammo vuosikaudet, tuntuu että varsinkin 80-luvulla tyttölapsille oli vain yksi väri ja se oli pinkki, yleensä vielä sellainen neonshokkipinkki! Sitten menikin parikymmentä vuotta ennen kuin aloin pitämään vaaleanpunaisesta taas ;)

      Voi, googlasin tämän Hrithik Roshanin enkä yhtään ihmettele jos ovat aikuiset ystävättäret hänen anatomiaansa tutkimassa :D Voih, olisi ihana saada noita intialaisia barbeja...

      Poista
  3. Piti kertomani, mikä sinulta puuttuu, mutta Kirjuri kerkesikin tuossa edellä jo vähän vihjaamaan. :-) Sinun pitäisi ihan ehdottomasti saada intialainen barbi, jolla on sari päällä. ;-D Ostin kerran kummitytölle tuliaiseksi sellaisen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, sarillinen barbi olisi ihana saada. Noh, minulla on villi veikkaus että sellainen minulle tulee ennemmin tai myöhemmin... Lisää krääsää kaappeihin mutta ei se edes harmita jos krääsä on kaunista ;D

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kiinnostunut sindystä, kuten siitä toisestakin mistä jo aikaisemmin puhetta! Saisin edes yhden sindyn sitten, ne ovat kaikki niin saman näköisiä että voisin pukea sen jonkun kadonneen vaatteisiin. Vielä olen vanhempieni luona, palataan asiaan :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Olipas hauska barbie-postaus! Itselläni taisi olla 2 barbieta, ja nekin ihan samanlaiset kun jostain syystä halusin leikkiä että ne olisivat kaksoset! :D Sitten myöhemmin löysin muös Sindyn ja tykkäsin siitä enemmän kun sillä oli pienemmät tissit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, vastasinkin tähän aiemmin mutta mihin lie kadonnut. Noh, olin sanomassa että minullakin oli lapsena toiveena saada kaksi samanlaista barbia juuri kaksosleikkiä varten mutten ikinä saanut... Ja on totta että barbeilla on isot rinnat! Aina kun yritti pukea niille vaikka sindyn vaatteita niin jäivät kinnaamaan rinnuksista ja napit eivät meneet kiinnit! :)

      Poista
  6. Toi sun Barbie nro 4 on Heart Family sarjan opeäiti ja poika. Tässä linkki sivuilleni kyseiseen mainokseen: http://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/lue/2013/09/heart-family-nuket

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi ❤️