Kasari- ja ysäribarbiet

Tänään tahdon muistella näitä vanhoja monille tuttuja leluja.

Kun olin pieni, minulla oli paljon barbeja. 

Luulin että minulla olisi niitä vieläkin mutta niille
on nyt ilmeisesti käynyt niin että ne on hävitetty
 puolivahingossa eikä minulla ole niitä enää.

 

Sen jälkeen kun tämän tajusin olen alitajuisesti miettinyt barbejani
niin monta kertaa että olen jo useita kertoja uneksinut yöllä että barbit
löytyvät milloin mistäkin kummallisestä paikasta, ne ilmestyvät yhtäkkiä
 sohvan alta, kerran ne olivat unessani mukamas jääkaapissa ja kerran ne
putosivat päähäni kaapin päältä! Ikävä vain että tuo kaikki oli unta,
 ihanaa barbiunta.

Tänään kun minun olisi pitänyt tehdä kaikkea oikeasti tärkeää opiskeluun
liittyvää, olen tehnyt kaikkea muuta. Katselin vanhoja My little pony-vhs videoita,
 pelasin muuttuvaa labyrinttiä ja sitten sain päähäni käydä läpi muovikassin
 jossa ovat tuholta pelastuneet barbin vaatteeni. 

Ne nuket siis on tuhottu mutta vaatteet
 olivat eri paikassa ja säilyneet, onneksi! 

Ja kun tutkin pussia tein hienon löydön, sieltä löytyi kolme barbiakin,
tai kaksi barbia ja Paul. Olen tässä nimittäin ajatellut että alan metsästämään
 puuttuvat nuket mätsäämään vaatteita joten kuvasin kaikki löytämäni
asukokonaisuudet ja tein mentaalista kaaviota mitkä barbit puuttuvat. Kun räävin
 vaatekappaleita ja asusteita yhteen tuli mieleeni sellaisiakin barbeja
 joita en muista yhtään omistaneeni. 

Tässä siis pitkälti omaksi muistinvirkistyksekseni barbeja.

Paljon paljon barbipuhetta.

 

Toinen löytyneistä barbeista ja sarjan nro 1. on tässä omassa asussaan. Kyseessä on Wedding day Midge 1991 jolta puuttuu toinen käsine joka kyllä on tallessa jossain ja huntu joka lienee myös tallessa mutta hukassa. Tällä barbilla on todella monet hääleikit leikitty!

Midge ei ole varsinaisesti barbi ollenkaan sillä sana Barbie yleensä kattaa ne vaaleatukkaiset yksilöt. 

Midge luotiin vastaiskuna kritiikille, 60-luvulla nimittäin kehdattiin ehdottaa että barbie olisi jotenkin seksistinen blondin tukkansa ja ison rintavarustuksensa kanssa joten sitten luotiin Barbien kaveriksi punatukkainen Midge joka ei ainakaan olisi seksikäs? 

Outoa logiikkaa sillä minusta Midget ovat olleet aina kauniimpia kuin Barbiet.

Morsio-Midgellä oli myös sukkanauha ja violetti matkaliivi.

Toinen säilynyt barbi nro 2. on myös punatukkainen.
Ja se on varmasti säilynyt ja ostettu juuri hiusten värin vuoksi. Punatukkaiset barbit kun olivat mielestäni niin ihania ja erikoisia.

 

 Glitter hair Barbie 1994. 

Tämän mukana tuli kampa jolla voi levittää tuubista sinistä
 kimallegeeliä niin barbin kuin omaankin päähän. Inhosin sitä
 mönjää tahmeutensa takia todella paljon. Tämä myös saattoi olla
 lapsuuteni viimeinen barbi sillä -94 alkoivat jo barbileikit olla historiaa.

Tässä 70's shown Mila Kunis Glitter hairBarbien mainoksessa. 

Nro 3. Style Magic Barbien asu 1988. 

Itse nukke on siellä kadonneiden joukossa.

Rakastan edelleen tätä asua mutta inhosin itse nukkea,
sillä oli niin kamala tanttakampaus jo ostohetkellä.
 Nyt kampaus näyttää minusta vain mukavan
nostalgiselta ja hienolta :)

Oikea nukke näyttää oheiskrääsineen tältä:

Kuva.

Monissa mainoksissa hehkutettiin että tämän barbin
mukana tulevalla muovisilla piippaussaksilla voisi kiharrella omiakin hiuksia.

Taisin inhota tätä barbia (vaan en pukua) jo siksikin
että eihän se kahden muovipalan väliin hiussuortuvan kietominen
 tietenkään ruuvikiharoita tuonut vaikka niin luvattiin!

 

Nro 4. 

Minä en tiedä. 

En onnistunut löytämään tälle nimeä. Olen aika varma
että nämä ovat jonkin Midge-nuken vaatteet ja Midgen lapsi
 tai hoitolapsi mutta mikä Midge ja mikä lapsi?

Muistan sieluni silmillä vielä lelukuvaston mainoksen jossa
 Midge leikki tämän pojan kanssa luokkahuoneessa pallolla, niin
 tähän settiin kuuluu pallokin mutten löytänyt sitä. Nuo kynät ja
viivottimet sensijaan olivat tallella.

Kuvassa on myös piknik-kori. Se ei kuulu tähän settiin
 vaan se kuuluu Pretty Picnic Sindylle vm. 1991 jonka asua
 en onnistunut löytämään ja joka on kadonnut barbi nro 5.

Kuva

Hän on ollut tämän näköinen. Korin sisältö näyttää tältä:

Vähän tahmean näköistä koska muistan hämärästi pakanneeni
 lapsena tuonne myös kaikkea oikeaa ruokaa, hunajaa ym.

Nuo Flora-purkit taas eivät ole Mattelin tuotantoa vaan
 isoäitini minulle antamat ja aivan ihanat. Varjelin niitä koko
 lapsuuteni aivan vainoharhaisesti koska minusta ne olivat niin älyttömän söpöt. 

Ne ovat vanhat Flora margariinin
kylkiäisenä joskus arviolta 70-luvulla saadut.

Ja ne ovat niin pikkuruiset.

Barbin kenkä kokoa havainnollistamassa.

Kadonnut barbi nro 6. on Super Star Barbie 1988.

Tässä hänen mainoksensa.

Ei kuulunut suosikkeihini tätimäisen naamansa takia.

Barbi nro 7. Ski Fun Fashions Barbie 1991. 

Kuva

Tässä hän kokoasussaan.

Sukset ovat ehkä vielä jossain säästössä mutta suksikepit
 on hiiri syönyt, kirjaimellisesti. Löysin vain pätkän
 keppia ulkovarastosta. Ei myöskään suosikkibarbini.

Kadonnut nro 8. Wedding Day Sindy 1988. Aito nukke alla.

Kuva

Kadonnut nro 9. on taas aivan ihana! Dream Glow Barbie 1985.

Kuolasin tätä pikkulapsena pit-kään ja sitten kerran sain sen!



Löysin netistä vielä saksankielisena sen saman
 kuvastonkin jota pienenä tiirasin silmäni kipeäksi!

Olisin halunnut niin paljon tuon sängynkin. 

Tähän barbiin minun mielessäni lapsena sekoittui maagisuutta,

 en millään tajunnut pimeässähohtavan materiaalin tieteellistä

 puolta, ei sitä kyllä kukaan minulle selittänytkään vaan se oli aitoa taikuutta. 

Tietääkö joku mitä nuo kolme muuta barbia ovat? Niilla kun on eri mekot.

Nro 10. Make Me Up Sindy 1988. 

Rakastin tätä asua kimallemateriaalin takia.

Kuva

Tällainen kokonaisuudessaan. Sukista tallella on
 toinen, puuhka on kadonnut.

Mukana tuli luomivärisetti joka oli olevinaan

jotain aivan hienoa ja upeaa.

Kadonnut  nro 11.
  Jewel Secrets Barbie 1986. 

Tämän barbin idea oli että mekko-osaa voisi käyttää myös laukkuna. 

Minusta ratkaisu oli jo lapsena tosi kummallinen, barbi siis pukeutui pussiin! 

Kaulakoru taas oli ihmeellinen ja ihana, sen timanttia 

voi takaosan pyörää pyöräyttämällä vaihtaa punaisesta 

siniseksi. Koru on minulla tallessa.

 

"Weeeeeeeeeee girls love lots of jewels, to wear, right Barbie? 

Jewel secrets barbieeee!! 

Change the gown for a night on the town, just 

right for the discooooooooooo niiiight!!!!"

Nro 12. Rockers Barbie 1986. 

Tämä on kaikki mitä asusta on jäljellä vaikka olen

 aika varma että korvikset ja mikrofoni ovat jossain.

Kutsuin tätä tietenkin rokkibarbiksi enkä pitänyt

 tästä koska tämän nivelet naksuivat todella kummallisesti.

Voi noita hiuksia ja ja...!

Nro 13. Twirly Curly Barbie 1982.

Kuva

Minulla ei ole mitään muistikuvaa tästä barbista. 

Ei mitään.

Olen vain aina ihmetellyt mistä tuo pinkki
hame jota olen luullut viitaksi on tullut. 

Kummallista.

Nro 14. on tällainen kitaraa soitteleva hottis-kovis Paul. 

Paulilla pitäisi olla kitara mutta en löytänyt sitä vaikka se on tallessa. 

Paulilta on myös vyötärö katkennut, onkohan ollut joku
raju moottoripyöräonnettomuus tai joku muu
 kovisjuttu. Tälle en löytänyt tietoja.

 Kuva

 Nro 15. kadonnut on tämän näköinen Ken. 

Mutta en tiedä millaiset hänen alkuperäiset vaatteensa ovat olleet.

Tämä netistä löytämäni kuva taas oli kovasti hämmentävä. 

Kuvan barbi siis EI liity vaaleanpunaiseen asuun jota tuossa esitellään.

Minulla on tuo ihan sama asu! Ja tuo henkarikin. 

Kenen tämä on ja miksi minulla on se? 

Nämä ovat näitä barbimysteereitä...

(Muokkaus. Kun nukuin yön yli aivoni prosessoivat asiaa ja nyt olen ainakin 70% varma että mekko on ostettu erikseen ilman barbia. tähän kuului myös sydänvyö ja tiedän jo kenelle tämä kuuluu. Niittäin Hostess Barbielle KLIK mutta miksi tuo mekko on tuossa violetti? Hmm.)

Tässä  muuten kirjoitin aikanaan miten bongasin eräältä kirppikseltä Fulla-nukkeja vinon pinon alkuperäispakkauksissaan.

Fulla on arabimaiden Barbi. Kävin taas tuolla kirpputorilla ja nyt, 3 vuotta myöhemmin se sama arabibarbipino oli ilmestynyt sinne takaisin!

Oli pakko ostaa kun hän oli vain 1.50e.

Hassua kun hän on blondi.

Mutta olipa tässä pitkä pätkä barbeja! 

Minulla on ollut muitakin mutta muistini on niiden osalta
 hatara ja vaatteita ei juuri löytynyt. Näistä aion etsiä käsiini
nettikaupoista ainakin Dream Glow Barbien ja ehkä muitakin. 

Näitä katsellessa tuli ihania takaumia lapsuuteen ja moniin
leikkeihin. Olisipa kiva saada vaikka vain yhdeksi päiväksi se
 ihan sama eläytymiskyky takaisin kuin silloin joskus. Mitäköhän
 ihmisen aivoissa tapahtuu kun leikin kyky menetetään? Siis se oikea
 leikin kyky ja se kyky eläytyä mielikuvitukseen ihan täysillä. Voihan
 aikuinenkin leikkiä mutta ei se ole sama asia. 

Muistanpa senkin kun lapsena ihmettelin kun
 joillain aikuisilla oli leluja koristeina. 

Siis koristeina. 

Että mitä ihmettä? Että miten jollain voi olla lelu ja
 se pitää sitä vapaaehtoisesti kaapin päällä katseltavana?
Sellaisessa ihmisessä täytyi olla jotain vikana. Ja nyt olen itse sellainen!

Voi voi. Tällaista se nyt vaan on :)

Huoleton on vaimoton

Asialistallani olivat tänään joulusuklaa-alennusmyynnit ja
 poikkesin samalla myös kirppiksellä. Tulin vilkaisseeksi ilmaislaatikkoa
 ja poimin sieltä mukaani tällaisen kirjan josta arvelin löytyvän viihdearvoa.

 Huoleton on vaimoton. Miksi mies menisi naimisiin? Ensipainos v. 1969.

Minulla on media- ja kirjanlukutaitoa mutta en ensin meinannut
 saada selvää tästä kirjasta. Että onko se ihan kieli poskessa kirjoitettu vai ihanko

siinä olisi asiaakin. En ole vieläkään täysin perillä asiasta mutta hauskaa on ollut.

Olen kuitenkin kallistumassa siihen arveluun että tämä on hauskasti ja humoristisesti
 kirjoitettua vakavaa asiaa! Ei siis ihan pilailumielessä tehtykään!

Kirja alkaa filosofisilla mietelauseilla kuten:

"Alussa prinssi suutelee enkeliä. Lopussa kaljupäinen
 mies suutelee pöydän yli lihavaa naista."

ja

"Mies joutuu joskus pohtimaan ikuista kysymystä, 
mennäkö naimisiin. Nainen ei ajattelekaan mitään muuta."

Tämä ensiaukeama kertoo mistä kirjassa
 on kyse ellei se nimestä tullut selväksi. 

Kyllä, tämä kirja ihan oikeasti listaa syitä miksi
miehen ei missään nimessä pidä ikinä mennä
 naimisiin ja kirjassa on peräti 118 sivua!

Tässä on havainnollistavaa kuvitusta mitä
tapahtuu jos mies menee naimisiin.

Tällaiseksi nainen muuttuu avioliitossa! 

Kiinnittäkää muuten huomionne kuvitukseen, tässäkin
 peitossa psykedeelisiä kuvioita 60-luvun lopun tyyliin
ja piirrostyyli on aikansa mukaisesti lennokasta
 ja hulmuavaa!

Kirjassa on muutama lyhyt sananen myös naisille:

"Ilmainen neuvo tytöille:

 mene naimisiin jos kykenet. 

Nai ensimmäinen kaveri jonka saat koukkuun!"

Näin nainen ajattelee. 

Nuo sydänlasit! Rakkauden retrolasit! 

Peter pan-kaulus minarissa, lapsikin on 
kapalossa, taitaa olla unohdettu tapa.

Kirjassa käydään läpi todella tarkkaan
mitä avioliitto on ja miksi se ei kannata.

Avioliiton kaari käydään läpi alusta loppuun, eli avioeron
 kuvailuun saakka ja ellei vieläkään tästä miespolo tajua niin
 lopussa on kymmenkohtainen tarkistuslista. Otsikkona on "haluan
 mennä naimisiin koska..." johon annetaan eri syitä jotka
tehokkaasti kumotaan.

Kirjan lopussa on vielä tekstistä erillisiä liitteitä joissa
 kerrotaan tutkimuksista joiden mukaan avioliitto
aiheuttaa mm. nivelreumaa ja mahahaavaa.

Lopuksi viisauden sanoja.

"Ellei olisi avioliittoja, ei olisi aviottomia lapsia."

"Rakkaus on radikaalein tapa tehdä miehestä idiootti."

"Kaikki avioero-ongelmat ovat peräisin avioliitosta."

"Kaksiavioisuus on sitä että on yksi vaimo liikaa. 

Yksiavioisuus on ihan sama asia."

Kavahda mies! :D

Suolataikinan/taikataikinan resepti ja vinkkejä

Enää kaksi päivää jouluun.

Tänään olen suorittanut joulusiivousta. Joka vuosi se tulee tehtyä liian myöhään mutta silti se on

oudolla tavalla kivaa. Aina kun kerron ihmisille pitäväni siivoamisesta käsitän antavani valheellisen kuvan itsestäni koska yleensä olen laiska siivoaja.

Mutta silloin kun siivoan, siivoan kunnolla. Ja jouluna siivoan kunnolla.

 Ja tänään olen siis siivonnut ja siksi tämä joulukalenterin luukkukin avautuu näin myöhään.

Paketoin siivouksen lomassa pakettini näin hienoihin retrovaikutteisiin papereihin. Siis näihin kahteen ekaan oikealta. Nuo siniset ostin hyllypapereiksi ja mustan muuten vaan. 

Tänä vuonna suomeen rantautuneesta Tigeristä on tullut lempikauppani,
siellä soitetaan Beatlesia, Beach boysia, John Lennonia, Jefferson airplanea,
Simon & Garfunkelia... Ja krääsä on kauttaaltaan 60/70-lukuvaikutteista.

Ihana krääsäkauppa! Ja vielä halpa.
Halpaa retrohenkistä krääsää... se on minulle paha yhdistelmä.

Tein taikataikinasta joulukuuseen koristeita ja
 samalla kummipojan pakettiin näitä Angry
birdsejä. Ne ovat 8-vuotiaalla kova sana. 

Tuo taikataikina onkin mielenkiintoinen materiaali,
siinä on niin paljon suolaa että se on ihan varteenotettava
askartelumateriaali, kestää, ei pilaannu ja kivikovaa. Ja nyt
käytäntö opetti minulle myös muutaman siihen liittyvän vinkin.

Paras suhde aineisiin on ensinnäkin 1 osa suolaa, 1 osa jauhoja, puolikas osa vettä.

Lopputuloksen kannalta tärkeää on paistolämpö ja aika, huomasin että monessa ohjeessa
paistolämpö on ihan liian korkea, 150C oli monessa reseptissä suositeltu aika joka on aivan liian
kuuma, tuossa lämmössä käy niin että massa alkaa kuplia ja siihen muodostuu ilmataskuja
jotka pilaavat koko homman. Mitä matalampi lämpö, sen parempi ja pitkä paistoaika,
useita tunteja, vaikka 12 niin hyvä tulee.

Kiukkuiset linnut pakettikoristeina jotka voi myöhemmin
ripustaa vaikka kuuseen... Ja siellä on myös paukkukarkki,
 niitäkin Tiger-kaupasta ;)

Siitä aikaisemin mainitsemastani suklaajoulukalenterista
leikkelin nämä pakettikortit. melkein joka hahmolla on jokin
 jouluinen tehoste kuvassa mukana joten sopivat paketteihin.

 Ainakin naispuolisten lahjoihin... 

Ystävälleni tein lahjaksi nämä korut.

Myöhemmin vaihdoin kultaiset lukot hopeaisiin
kun katsoin että ne sopivat paremmin. Helmien hohto
 ei kyllä yhtään näy tässä kuvassa, ihan hyväkin että se
romukamerani hajosi niin voin hankkia uuden ja paremman. 

Pikkumarsu tässä tuli uteliaana katsomaan mitä heidän
lepotyynylleen laitettiin, jos se vaikka olisi jotain syötävää?

 Ulpu taustalla katselee rauhallisesti ja vähemmän optimistisesti,
hänen supernenänsä kyllä haisti ettei siellä ainakaan mitään namia ole.

Joululiinasta sydänkellohame

Otin itseäni aamupäivällä niskasta kiinni ja tartuin joululiinaprojektiin. 

Jostain syystä viimeaikoina on ompeleminen tuntunut todella nihkeältä.
Ei vain ole huvittanut.
Tänäänkin kuten monena muunakin päivänä ja viikkona silmäni
osuivat läpinäkyvään hedelmäpussiin jossa liina on roikkunut iäisyydet
 ja päätin että nyt ei pohdita huvittaako vaan ommellaan vain.

Ostin syksyllä punaisen joululiinan (kirpputorin hintalapussa luki
nimenomaan joululiina vaikka sydämiähän tässä on) ihan siinä tarkoituksissa
 että ompelen siitä kellohameen. Sitten projekti viivästyi kun sopivan leveää
kuminauhaa ei löytynyt yhtään mistään kangaskaupasta.

Lopulta pistäydyin ihan muissa aikeissa askarteluliikkeessä
 ja huomasin siellä tuota kuminauhaa ja nyt kun tosiaan oli
 kaikki tykötarpeetkin, oli aika ryhtyä hommaan.

Nolottaa oikein että lykkäsin tätä niin kauan koska
 tämä oli niin helppo muutaman minuutin juttu.

Taas nähtiin että itse ajatusprosessiin ja jahkailuun tuli investoitua
paljon enemmän energiaa kuin itse työhön. Minulla on taipumusta tähän.

Ensin siis suurin piirtein jonkinkokoinen pala irti pöytäliinan kärjestä. Mielummin liian pieni kuin liian iso.
Sitä voi sitten suurentaa jos jäi liian pieneksi. Sitten vaan ommellaan kuminauha rinkulaksi ja
rinkula kiinni reikään ja sitten siitä tulee hame.

Harmittaa tämä kuvanlaatu mutta ei voi mitään. 

Yritin poseerata luovissa asennoissa että hameen
 muhkeus näkyisi mutta eipä se kunnolla erotu.
Täyskello tuo kuitenkin on ja aika iso.

 Näitä joululiinoja tai ylipäätään pyöreitä liinoja onnistuu
muuten aika usein löytämään kirppiksiltä ja aion niitä kyllä
 enemmänkin ostaa nyt kun tämä kerran näin helppo homma oli.

 Ja jos oikein haluaisi olla pro-jouluihminen tekisi
tämän tietenkin joulukuusenalusliinasta :D

Yksi asia jäi mietityttämään, tuota kuminauhaahan pitää ommellessa
koko ajan samalla venyttää jotta se istuisi leikattuun kankaaseen hyvin.

 Muta kun kuminauhaa venyttää, venyvät ompeleetkin
 ja sitten kun kuminauha palaa lepoasentoonsa jäävät
 ompeleet ärsyttävästi koholle. En ole ollenkaan kokenut
 ompelija, mitä tätä tällaista ehkäistäkseen voisi tehdä?

 Pidentää tikkiä tai onkohan tuossa koneessa joku jousto-ommel?

Tässä vielä loppukevennyksenä vauvasta tällainen rusettikuva. 

Vauvan hiukset ovat niin pitkät että niitä pitää välillä
kammata mitä inhoaa syvästi, siellä kun on takkuja
joiden kiskominen tietenkin nipistää mutta kurkun kun saa
 nenänsä eteen, ei edes huomaa mitä minä siellä turkin
 kimpussa kamman kanssa puuhaan.

 Leikkelin muutamia suortuvia tuolta takapuolesta pois
ja nostin pompulalle nuo päälle putoilevat karvat jossa
 näkisin paremmin leikata, normaalisti siis
en vauvalle kampauksia laita ;)

Joulun yksinäiset

Tällaisiin sinisävyisiin kuviin sopinee sinisävyinen teksti.

 Muutama päivä sitten kävelin lähipostiini joka on iltaan asti auki.

Postitin paketin ja kävelin parilla askeleella postin
 valaisemattomaan eteisaulaan jossa sattui myös olemaan ilmoitustaulu. 

En tiedä miksi silmäni osuivat juuri siihen yhteen tiettyyn
 ilmoitukseen mutta näin kävi. Taulun alareunalla roikkui
lappu jossa oli kuvattuna laskeva auringonlasku tekstillä:

 "Syvä kiitos sinulle joka löysit ...-tien varrelta auton yliajaman, 
ovensuusta karanneen kissamme ja toit sen
 pitkän matkan kotiimme saakka.

Sinun ansiostasi meille pienenä pentuna tullut 17-vuotias 
lemmikkimme sai kuolla lämmössä omassa kodissaan
 perheenjäsentensä ympäröimänä.

Kiitos."

Tuo teksti sai minut siellä hämärässä postin aulassa niin
surulliseksi että oli vesihanoissa pitelemistä. Nämä ovat
 näitä pieniä arjen tragedioita jotka ovat kuitenkin sellaisen
koskettavalle perheelle niin suuria.

 Ja niin myös joskus tällaiselle ulkopuoliselle.

Kävelin sitten lyhyen matkan iltaisessa lumimaisemassa
kotiini samalla lappusta ajatellen, riisuin talvitakin ja kengät,
napsautin vedenkeittimestä kuumaa vettä teemukiin ja istahdin lukemaan blogeja. 

Silloin törmäsin tähän blogitekstiin.

Siellä kerrotaan 88-vuotiaasta Reidunista joka
oli laittanut lehteen seuraavan ilmoituksen:

 "Perheetön yksinäinen leski toivoo seuraa jouluaattoiltana. 

Maksan hyvin."

Ja tuokin juttu lisäsi tuon illan melankolista tunnelmaa
tuoden mieleen miten paljon on vanhuksia joiden
 yksinäisyys joulun tienoilla korostuu.

Warmer than a fire's light, brighter then a candle's glow,
 are thoughts that go at christmas, to friends, it's good to know.

...Ja kyllähän sen tietää mutta monesti ajattelee että maailmassa on niin
paljon murhetta ettei voi itse revetä joka paikkaan ja että myös itseään
 pitäisi suojella henkisesti. Tuollainen ajattelu johtaa vain usein siihen
ettei tee mitään. Vapaaehtoistoimintaan hankkiutuminen on pitkään
ollut ajatuksenani jonka eteen en tyypillisesti kyllä ole mitään tehnyt.

Ongelmana lienee se että me ihmiset olemme niin omiin
tuttuihin toimintamalleihimme kangistuneita että uuden
 asian harteille ottainen tuntuu vain ylimääräiseltä taakalta muiden
 arkiasioiden lomassa. Ainakin itse tunnun ajattelevan näin tiedostamatta.

Onneksi Reidun oli saanut kymmeniä tarjouksia eikä
 hän varmasti joudu viettämään joulua yksin,
saatikaan maksamaan siitä että saa seuraa.

 

Ainakin oman suvun mummojen luo nyt matkani pian käy :)

Joulupukkiveljekset

Tämä tositarina alkaa vuodesta 1885.

Tuolloin nuoret miehet nimeltä Herman ja hänen veljensä August Schuenemann muuttivat Chicagoon.

He olivat kuulleet että kaupungin satama oli hyvä paikka aloittaa jonkinlainen bisnes. Vaikka merenkäyntialalla tuolloin oli kova kilpailu, ajattelivat kaverit pärjäävänsä.

Veljekset menestyivätkin oikein hyvin, hassu juttu vain oli että niinkin paljon kuin 2/3 koko vuoden tuotosta tienattiin hyvin pienen ajanjakson, joulukuun aikana. Miksi juuri silloin?

Syy löytyi veljesten erikoistumisalasta, he kun saavuttivat mainetta joulukuusikaupalla jonka sesonki oli lyhyt mutta tuottoisa.

Kokonaista 25 vuotta Herman toimitti veljensä Augustin kanssa alukseltaan joulukuusia tuhansiin Chicagon koteihin jotka he ensin hakivat Michiganjärveä ympäröivistä metsistä. August ja Herman kasvoivat nuorista poitsuista karskeiksi purjehtijoiksi joille ei mennyt sormi suuhun hankalassakaan tilanteessa.

Herman kuvassa keskellä.

 Augustilla ja Hermanilla oli joulukuusivuosiensa aikana ollut komennossaan monia laivoja, mm. Mary Collins, sitten Margaret Dal, Ida, Truman Moss, S.Thal ja George mutta vasta kolmimastoinen kuunari Rouse oli se laiva jonka jokainen kaupunkilainen tuli tuntemaan.

Kerrotaan että laivan saavuttua satamaan kiiri sana laiturilta laiturille "Joulukuusilaiva tuli, se tuli!!"

 Veljekset aina hauskuutuksiin valmiina sitoivat joka vuosi joulukuusen korkealle laivan päämastoon ja nitoivat värillisiä jouluvaloja kauttaaltaan (tuolloin jouluvalot olivat hyvin harvinaisia) suuren kuunarin kylkiin. Augustin vaimo Barbara ja hänen tyttärensä Elsie, Hazel ja Pearl osallistuivat ideointiin valmistamalla jouluisia lehväköynnöksiä ja kransseja joilla laiva myös koristeltiin yltympäriinsä ja näky oli mahtava!

Ihmiset kokoontuivat vastaanottamaan laivaa joka oli ylenpalttisten koristeiden lisäksi kuorrutettu tuhansilla tuuheilla kuusilla, lunta yhä oksillaan laivan levittäen havupuun tuoksua kaikkialle ympäristöön, itse kapteenien kättä kannelta heiluttaen. Lapset olivat aivan hulluina ilosta ja aikuiset kaikesta päätellen myös riehakkaalla tuulella, olihan kyse koko vuoden kohokohdasta ja useiden vuosikymmenten traditiosta.

Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan leppoisan veljesparin spektaakkelimainen ilmestyminen Chicagon satamaan teki joulun kaupunkilaisille todeksi ja laivan saapumisesta tulikin varsinainen sosiaalinen tapahtuma jota odotettiin joka vuosi pitkään ja hartaasti.

Herman ja August olivat päällepäätteeksi mukavia miehiä, heillä tuntui olevan aina ystävällinen sana sanottavana poikkesipa laivalla ostoaikeissa kuka tahansa. Herman kun myi veljensä Augustin kanssa kuusia suoraan laivalta tavallisille ihmisille ilman välikäsiä. He jopa rakennuttivat joulun alla laivaansa tilapäisen olohuoneen jotta ostoaikeissa olevat ihmiset saivat lämmitellä itseään kuuman juoman parissa ja jotta veljekset saisivat rauhassa rupatella ihmisten kanssa.

He tuottivat laivassaan myös ylimääräisiä joulukuusia joita antoivat ilmaiseksi vähävaraisille perheille ja monille eri orpokodeille ja hyväntekeväisyyslaitoksille. Veljekset olivat erittäin rakastettuja ja tervetulleita kaikkien kansanluokkien koteihin.

Joulukuusikauppa ei kuitenkaan ollut kokonaisuudessaan aivan niin leppoisaa miltä se päältäpäin näytti. Joulukuinen vuodenaika oli purehtimisen kannalta äärimmäisen vaarallinen.

Siitä on jo 114 vuotta mutta Michiganjärven eräästä tietystä myrskystä puhutaan paikallisten keskuudessa edelleen, näin luin.

Sattumoisin oli kyse myrskystä jonka aattona August matkasi kohti Chicagoa ostettuaan juuri lähes 4000 joulukuusta jotka oli kaikki tiiviisti pakattu kiikkerään kuunariin. Herman ei ollut mukana vaimonsa synnytyksen takia.

 Myrsky oli todella hyvin ankara. Kuusimetriset aallot löivät kannen ylitse ja tuulen nopeus oli jopa 80 km tunnissa. Tämän hirveyden keskellä sinnitellyt kuunari raskaassa lastissaan ei enää jaksanut. 

Laiva upposi valtavan järven kylmiin vesiin eikä yksikään miehistöstä selvinnyt hengissä.

August menehtyi.

Uutiset vastaanotettiin suurella murheella, koko kaupunki suri joulukuusilaivan toisen kapteenin kuolemaa. Augustin vaimo ja lapset olivat surusta suunniltaan ja Herman hermoromahduksen partaalla. Oli vaikea tajuta että veljesparin puolikas oli todella poissa.

Elämän oli lopulta kuitenkin jatkuttava. 

14 vuotta kului.

Yksinäinen ja hieman vähemmän hilpeä, joskin aina yhtä ystävällinen kapteeni Herman (jota myös joulupukkikapteeniksi kutsuttiin) jatkoi joulukuusibisnestä. Kaupunki tottui että joulukuusilaivalla oli enää yksi joulupukki, enää yksi mies vitsiä veistämässä, naisille kohteliaisuuksia ja pikkulapsille karamelleja jakamassa. Joulukuusilaiva toki koristeltiin edelleen joka vuosi yhtä ylenpalttisesti ja aina sen saavuttua laitureille syntyi markkinatunnelma ja väenpaljous ihmisten tuodessa lapsiaan vastaanottamaan joulukuusilaivaa ja sen kapteenia miehistönsä kera.

Vaikka veljesten ideologiana oli aina ollut myydä kuusia halvalla kertyi silti reippaasti myös voittoja joilla Herman hankki yhä suurempia ja suurempia aluksia joulukuusimyyntiä varten. Vihdoin vuosien ankaran työn jälkeen Herman alkoi tuntea olonsa vakavaraiseksi vaikka hän ei silti työntekoa harkinnutkaan lopettavansa.

Vuonna 1912, uusimmalla laivallaan Herman matkasi 300 kilometrin matkaa takaisin Chicagoon.

Hän oli juuri miehistönsä kanssa lastannut laivan täyteen ei vain sadoilla vaan tuhansilla, lähes kuudella tuhannella ensiluokkaisella, tuoreella ja tuuhealla joulukuusella joista suuren osan hän aikoi lahjoittaa kaupungin varattomille.

Häntä huolestutti aavistuksen, hän oli sitonut huomattavan suuren osan omaisuuttaan uusiin laivoihin puhumattakaan massiivisesta joulukuusimäärästä joka oli vuosikymmenten kuusibisneksen suurin saalis. Vaikka Herman olikin huomattavan varakas mies, oli iso osa omaisuudesta sidottuna laivoihin. Muun muassa tämän takia Herman jätti satsaamatta erääseen kalliiseen menoerään; laivan tilkitsemiseen. Sillä ei kuitenkaan ollut juuri väliä. Laiva kyllä kestäisi, se oli tilkitty vain hetkeä aikaisemmin. Ongelmia tulisi, mahdollisesti, vain jos myrsky iskisi ja kuuset vettyisivät ja alkaisivat kerätä painoa. Säät olivat kuitenkin olleet pitkään erinomaiset.

Tuon 300 kilometrin matkan puolivälissä tapahtui kuitenkin pahin. Suunnaton myrsky jolle vertoja veti vain 14 vuotta aikaisempi talvimyrsky iski Hermanin laivan kimppuun. Jo osin jäässä oleva vesi tulvi laivan kannelle sitoutuen kuuteen tuhanteen joulukuuseen kuin lyijypainoiksi. Laiva oli kuitenkin vankka ja kestävä vaikka tarpeellinen tilkitseminen olikin jätetty ylimääräisenä menoeränä pois.

Samaan aikaan samoilla vesillä liikkunut rannikkovartioston  laiva näki Hermanin kuunarin. Sen purjeet olivat repeytyneet riekaleiksi. Sen päämaston lippu oli laskettu puolitankoon hätäkutsun merkiksi mutta vartiosto ei myrskyn vuoksi päässyt lähemmäs ja lopulta Hermanin laiva katosi myrskynsilmään.

Kun myrskystä kuultiin, odottivat Hermanin ja muun miehistön perheet sekä Chicagon asukkaat henkeä pidätellen uutisia. Päivät kuluivat. Mitään ei kuulunut.

Sitten eräänä päivänä sadat ja tuhannet vihreät joulukuuset alkoivat rantautua Michiganjärven rannoille vihreinä, raikkaana mattona ja kaikki tiesivät.

Iloinen kymmenien vuosien pituinen traditio joulukuusilaivasta ja kahdesta iloluontoisesta veljeksestä oli lopultakin päättynyt, molempien veljesten menehtyessä samalla tavalla talvisiin vesiin. 

Erityisen merkillistä oli että satojen joulukuusien ja laivan jätteiden joukosta löytyi Kapteeni Hermanin pienikokoinen lokikirja jossa olivat hänen viimeiset sanansa:

"Perjantai. Teille kaikille: hyvästi.

Luulenpa että kaikki loppuu nyt. Meri pyyhki eilen torstaina kannen ylitse. Yön aikana menetimme pelastusveneet. Pohja vuotaa. Pahasti... 

Jumala meitä auttakoon."