Pupuleipomo

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kotiliesi 1967, Syyskuu 1. Nro. 17

Tämä juttu on kuukauden myöhässä.

Mutta onko se niin vaarallista.

Kuvat suurenevat lukukuntoon jos oikeaklikkaat kuvaa, valitset "avaa uuteen välilehteen" ja klikkaat kuvaa vielä kerran.

Ihmeellistä amerikanelämää

60-luvulla piti aina olla näitä Asenteellisia Kuvausasentoja

Sisustusartikkelista

Moniko teki pihlajanmarjahilloa?

Mikäköhän on alpine-maku?

lauantai 27. lokakuuta 2012

Joskus käy näin

En ole ollut iloinen!

Lumi tuli keskelle kauneinta syksyä ja pilasi syksysuunnitelmani.

Nytkö jo pitää valmistautua täyteen talveen?

Voi itkujen itku.

Minulla on yleisesti vuodenaikoihin liittyviä vapaa-ajan tehtäviä. Kesällä tulee uida
paljon, pitää pyöräillä paikallisille syrjäisille merenrantakohteille joissa on kaunista
ja valokuvata, pitää tehdä jotain hyödyllistä puutarhassa, pitää kuvata hyönteisiä, syödä
sesonkituotteita, kierrellä kirpputoreja muutaman sentin löytöjen perässä, kerätä lemmikeille
ratamoita kuivattavaksi talven erityisherkuiksi, soutaa jne. Lisäksi ovat tietyt kesäkirjat
jotka pitää lukea.

Syksyn asioihin kuuluvat marjastus, kesämustikoiden jälkeen puolukat,
sitten karpalot. Omenoita pitää kerätä ja kuivata renkaiksi, omenapiirasta leipoa.
Pitää kerätä hylätyn kaupunkitontin luumupuiden luumut. Pitää kerätä hevoskastanjoita,
sieniä, kasata kasvihuone vajaan ja katkoa perennat. Kerätä materiaalia luonnosta talven askarteluihin. Panostaa kivoihin syysvaatteisiin, saappaisiin ja samettihameisiin ja asusteisiin joita ei kesällä voi käyttää
eikä myöskään talvella säiden takia. Pitää myös kalastaa meduusoita (kerron tästä toinen kerta) ja tehdä monia muita syksyasioita jotka nyt jäävät tekemättä aikaisen lumentulon takia.

Ensin ajattelin että en välitä.

Tuossa vaiheessa kun ensilumi putoili päälleni edellispäivänä ajattelin että tämä sujuu vielä ihan hyvin, ja että seuraavana aamuna lumi olisi varmaan sulanut pois... Mitä vielä. Minulle jäi nyt kokonaan kukkapenkin reunuskiviprojekti kesken ja työkalutkin hautautuivat lumeen.

Sen sijaan ehdin kerätä hevoskastanjoita. Viimeisenä lumettomana päivänä!
Muuten olisi sekin jäänyt hoitamatta.

Näitä hevoskastanjoita kerään vain siksi että ne ovat kivan näköisiä. Ripustan
niitä naruun roikkumaan ikkunaan ja muitakin käyttökohteita niille löytyy.

Kuin kärpäsen silmiä.

Ajattelin että päivä paistaa risukasaankin kun paikallisen punaisen ristin kirpputorilla kaikki lasitavara oli -50% pois jo valmiiksi halvoista hinnoista. Olen alkanut jonkin verran tunnistelemaan ja ostelemaan vanhaa
60-70-lukujen lasia ja ostin ihanan Muurlan 70-luvun alun hedelmäkulhon, juuri sellaisen jollaista olen pitkään katsellut.

Löysin lisäksi kuuden käyttämättömän retrolasin setin todella
edullisesti alkuperäispakkauksessaan ja olin tyytyväinen.

Astuttuani kaupan ovesta ulos kirjaimellisesti kolmannella askeleellani liukastuin lumeen ja lensin selälleni mahtavan lasin helinän ja kilkkeen säestyksellä. Tuloksena oli violetti häntäluu, kahtiahaljennut designkulho
ja mehulasimurskaa.

Joskus käy näin.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Vanhat valokuvat, viattomuuden vuosikymmen, suomalaisen elokuvan erotiikkaa

Kirjaston poistohylly ja yhden euron kolikko.

Tämä on sitä sarjaa jollaista voidaan kutsua aikuisten katselukirjoiksi.
Tekstiä ei ole mutta kuvia monimerkityksellisyyksineen kyllä löytyy.

Eli silmäkarkkia!.

Kirjan arvostelu löytyy tästä hesarin sivuilta.

Pahoittelen kuviin skannautuneita marsunkarvoja,
lauma juoksenteli kirjan päältä kerran jos toisenkin. Taisivat tykätä myös.

Mikseivät miehet enää nykyään suutele naisia kädelle?
Eivätkö miehet tiedä millaisen vaikutuksen se naisiin tekisi?

Entäs univormut. Missä ovat univormut?

Voin kuvitella että tässä ollaan lähdössä aittavierailulta aikaisin aamulla.

Käsi pystyyn, onko kukaan teistä ollut koskaan
vappuna yhtä tyylikäs?

Minä en ainakaan ole.

Todella Kohtalokas Nainen.

On kiva huomata että hän on myös normaalipainoinen ja silti seksikäs.
Tai ehkä juuri siksi. Luuviuluja tästä kirjasta ei löytynyt yhäkään kappaletta.

Tässä mahakas isäntä lienee ehdoittelevan sopimattomia.

Katsokaa lisäksi tuota tupaa.

Kakkuvuoat rivissä savikulhojen alla, koruton puupenkki, tuo uuni...

Ja neidin asu!

Katse ja kohtalokas kosketus.

Voi!

Oi, oi :)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Marjastusta, suota ja karpaloita

Vasta eilen vakuuttelin että noista kertomistani reseptikorteista ei tule ruokaa tehtyä
mutta jo tänään tuli tuo totuus murrettua ja tehtyä vanhanaikaista retrojälkkäriä.

Ensin aineet haettiin suolta. Tämä oli jo toinen tai kolmas kerta tällä viikolla.

Paljon suota.

Karhunsammal kukkii

Poimiminen on kivaa mutta myös raskasta. Koska suovedessä joutuu seisomaan tunteja eivät paritkaan villasukat päällekkäin pidä kohmetta pois varpaista. Jalkoihini sattui kylmästä tämän kuvan aikana niin paljon että minun oli pakko istua hetkeksi alas vain jotta saisin saappaat pois vedestä ja veren jälleen kiertämään.

Tänään oli myös ensimäinen kerta ikinä kun oikeasti näin sateenkaaren pään. Tässä kuvassa sitä ei näy mutta yhdessä vaiheessa kaari ulottui ihan selvästi maahan saakka, olisin vaikka voinut halutessani kävellä istuksimaan sateenkaaren valoon. Kukatietää jos siitä vaikka olisi löytynytkin se aarre, vaikka joku muinainen suohauta!

Lopulta kädet ja varpaat olivat niin lamassa kylmästä että oli pakko lähteä mutta kävin vielä yhdessä ihanassa paikassa. Suon lähellä on valtava rinne johon kaivetusta suuresta aukiosta kaivetaan kiviä ja hiekkaa. Siellä tuli ihmeteltyä varmasti tunnin verran sillä etsin talven kivenmaalaus-askarteluprojekteihin muutamia pyöreitä kiviä.

Löysin myös täydellisen pienen sydänkiven. Tuli tunne kuin se olisi
odottanut siellä minua. En vain harmikseni muistanut ottaa siitä kuvaa.

Niin ja kotona sitä retrojälkkäriä.

Parasta mitä karpaloista voi tehdä on karpalokiisseli ja kermavaahto sen sivussa.

Kiisselissä karpaloiden oma maku tulee parhaiten esiin.
Kermavaahtoa ei ollut joten sitten kerroskiisseliä.

Vain nämä kaksi jäivät jäljelle. Hyvää!

Reseptikortit osa 1. Mestarikokki

1970-luvun emäntien villitys olivat reseptikortit joita
tilattiin muutamia kerrallaan suureen muovilaatikkoon
jotka kokonaisuudessaan muodostivat valmiiksi kerättynä
hienon reseptikokonaisuuden.

Näitä oli aikanaan lähes joka perheellä ja
niiden keräily oli samanlainen kansalaisvelvollisuus
kuin muumimukien keräily nykyään.

Kun itse löysin nämä reseptikortit kirpulta
totesi äitini heti; "tuollaisia romuja!!"

Hän kun taitaa muistaa reseptikorttien ajan
liiankin hyvin eikä niissä ole hänelle sen
ihmeellisempää viehätystä ja eksotiikkaa
toisinkuin tällaiselle 80-luvulla syntyneelle.

Minusta nämä ovat visuaalisesti aivan ihanat!