Olin
vaikuttunut ja prinsessasatuihin tottuneenakin lumoutunut.
Lumo ei
ole sittemmin laantunut vaan korkeintaan laajentunut.
Olenkin keräillyt hyllyyni monia elämäkertakirjoja hyvin erilaisista
kuninkaallisista. Jotain aivan erityisen hurmaavaa ja traagista on
kuitenkin nimenomaan Elisabethissa joten hänestä kirjoitan tänään.
asemansa lisäksi tunnettu ulkonäöstään. Elisabeth oli kaunis
ja siitä laajasti palvottu. Ulkonäköään hän oli tottunut koulimaan
painonsa tarkkailulla ja painosta muodostui eräs niistä harvoista
asioista joihin Elisabethilla oli elämässään valtaa.
Elisabeth oli 173 cm pitkä ja koko elämänsä hän painoi maksimissaan
50 kiloa. Anorektinen käytös ilmaantui hänen elämäänsä välittömästi
hänen häidensä jälkeen Elisabethin ollessa vain 15-vuotias.
Hän lopulta kieltäytyi yhteisaterioista ahdistavina tilaisuuksina
ja yksityistiloissaan söi vain hyvin vähän. Anopin ankariin sanoihin
ja rajoitteisin Elisabeth reagoi syömättömyydellä.
Jos hänen painonsa uhkasi nousta yli 50 kilon,
hän heittäytyi viikkojen paastokuurille.
Sisin normaaliinkin arkiateriointiinsa kuluivat yleensä vain keitetyt
kananmunat ja maito pienissä määrin ja ajoittainen kulaus lihalientä.
Varsinaista lihaa kaikissa muodoissaan Elisabeth inhosi ja
kieltäytyi sitä yleensä syömästä.
Anoppi koki Elisabethin jatkuvat paastot kritiikkinä häntä itseään kohtaan
ja koetti monin tavoin moittein ja pilkan avulla saada Elisabethin luopumaan
rajoituksistaan. Anoppi tahtoi myös että Elisabeth olisi ollut raskaana alinomaa
joka ei luonnollisesti onnistunut niin kauan kun tämä pysyi anorektisen laihana.
Elisabeth käytti myös erikoisvalmisteisia korsetteja joiden teräsluut supistivat
hänen vyötärönsä vain 40 cm levyiseksi ja hänen vyöttämisensä niihin vei
yleensä tunnin sisäelinten etsiessä hitaasti paikkaansa korsetin sisällä.
Korsetin jälkeen oli vaatteiden vuoro. Ne ommeltiin päivittäin suoraan
hänen ylleen sillä Elisabeth ei sietänyt vyötäröä mahdollisesti
tukevoittavia laskoksia jotka voisivat syntyä mekkojen soljista ja
kiinnikkeistä. Samasta syystä hän ei myöskään käyttänyt alusvaatteita.
Elisabeth rakennutti oleskelulinnoihinsa kuntosaleja joissa hän miekkaili
sekä voimisteli. Hän ratsasti tuntikausia joka päivä sekä näännytti hovineitojaan
kymmenien kilometrien marsseilla joille kaikki kammosivat joutua.
Hän kärsi myös vakavasta anemasta ja aliravitsemuksesta ruokavalionsa sekä
ankaran liikunnan seurauksena ja sai vaikeita hengitysvaikeuksia. Elisabeth ei
suurin surminkaan tahtonut tulla enää raskaaksi ja syömättömyydestä seuraava
sairastelu myös antoi hänelle tilaisuuden pitää aviomiehen aviolliset
vaatimukset kaukana
Elisabethin eräs huomattava piirre olivat hänen hiuksensa.
Ne olivat parhaimmillaan useita metrejä pitkät ja laadultaan
erittäin paksut. Ne toivat painonsa vuoksi kantajalleen ankaria
päänsärkykohtauksia joihin Elisabeth joutui ottamaan oopiumia
mutta kaikesta huolimatta hiuksia ei milloinkaan leikattu.
Hiusten jokapäiväiseen hoitoon kuului kolmituntinen. Elisabeth
istui korkealla tuolilla käärittynä valkeaan viittaan ja hiukset levitettiin
viitan ylle latvojen osuessa maahan saakka. Ne kammattiin hyvin
pienissä osissa, jokainen irtohius otettiin talteen ja kampaajan saatua
hiusten hoidon ja kampauksen suoritettua, esitettiin irtohiukset
hopeamaljassa Elisabethille joka tarkasteli ettei niitä ollut
irronnut liikaa. Hiukset pestiin arvokkaan konjakin ja kananmunien
sekoituksella ja pesupäivänä kaikki muut menot peruutettiin sillä
hiustenhoito vei koko vuorokauden.
Kurinalaisuus kuului kiistatta Elisabethin kauneusrutiineihin.
Hän nukkui ilman tyynyä käyttäen vain pientä rautakoroketta
niskansa alla uskoen ryhtinsä pysyvän näin parempana.
Hän myös käytti öisin naamiota jonka alla ihoa vasten oli
joko raakaa vasikanlihaa tai mansikkamursketta. Nämä
säilyttivät hänen ihonsa kuulauden ja kimmoisuuden.
Vyötärönsä ja ylävartalonsa ympärille taas käärittiin
useimpina öinä orvokkietikkauutetta jonka tarkoitus oli
vaikuttaa ihon joustavuuteen ja aamunsa hän aloitti
jääkylmällä kylvyllä.
Elisabeth ratsailla
Pojan syntymän, syömishäiriöisen käytöksen, terveysongelmien ja
avioliitto-ongelmien takia hän terveyteensä viitaten hoidatti itseään
usein ulkomailla. Hän kiersi eri kylpylöissä sekä matkasi korfun saarelle
saakka. Hän myös palasi pitkiksi ajoiksi vanhempiensa ja muun lapsuu-
denperheensä luokse ja oli poissa hovista vuosia palaten vain satunnaisiin
juhlallisuuksiin joiden aikana hänen terveytensä romahteli jälleen stressin
ja psykosomaattisten syiden takia.
Tässä vaiheessa nuorin lapsista, Rudolf oli jo nelivuotias.
Elisabethilla ei ollut ollut valtaa olla missään tekemisissä lastensa
kanssa sillä anoppi piti tärkeänä ettei hän sekaantuisi lasten kasvatukseen
edes turhan useilla lastenkamarivierailuilla. Pyyntöihin nähdä lapset
vastattiin usein kiellolla.
Elisabeth oli kuitenkin nuori ja vasta kolmen lapsen äiti.
Lisää lapsia ja varsinkin poikalapsia odotettiin syntyväksi mutta dilemman
muodosti fakta ettei Elisabeth tahtonut enää olla intiimeissä väleissä
puolisonsa kanssa saatika saada enää yhtään lasta jotka otettaisiin häneltä
heti syntymän jälkeen pois.
Lisäksi raskaudet tuhosivat hänen kaunista
vartaloaan ja estivät ankarat paastot joihin hän oli jo tottunut.
Poliittisiin syihin vedoten Elisabeth saatiin painostettua
aviovuoteeseen vielä kerran ja tästä ajanjaksosta
syntyi viimeinen lapsi, tytär Marie Valeria.
Marie-Valeria
Marie-Valerian kanssa asiat tulisivat olemaan eri tavoin, Elisabeth päätti.
Hän oli nuorimman lapsensa syntyessä 31-vuotias ja nousi dominoivaa,
autoritääristä anoppiaan vastaan voimalla jota hänellä ei ollut ollut aikaisempien
lastensa syntymien aikoihin. Kun hänen lapsensa oltiin normaalisti kiidätetty
niiden syntymän jälkeen imettäjälle ja siitä etäisiin lastenkamareihin joihin
Elisabethilla ei ollut pääsyä, piti hän nyt tiukasti lapsestaan kiinni
eikä antanut sitä eteenpäin luovutettavaksi.
Anoppi antoi periksi ja Marie-Valeriasta tulikin Elisabethin kiivaan
rakkauden kohde, olihan Marie-Valerie hänelle monessa tapauksessa
kuin ensimmäinen lapsi.
Elisabethin nuorimman tyttären myötä elämä rauhoittui totuttuihin uomiinsa.
Keisarinna keskittyi seuraavina vuosina matkusteluun sekä
Marie-Valerian hoitoon. Lukuisat linnat kotimaassa ja ulkomailla
takasivat sen että hovielämää ei juuri ollut pakko sietää vaikka
keisarinnan jatkuva matkustelu herättikin närää lehdistössä.
Matkusteluun Elisabeth saattoi upottaa myös surunsa siitä että hänen
kolme ensimmäistä lastaan oli niin julmasti hänestä erotettu. Kun ilkeä
anoppi lopulta kuoli, olivat lapset niin etääntyneet tuntemattomaksi jääneestä
äidistään ettei heidän väleistään muodostunut milloinkaan erityisen lämpimät.
Tilanne oli ollut raskas Elisabethin lisäksi erityisesti
hänen ainoalle pojalleen Rudolfille.
Rudolf ei ollut saanut olla missään tekemisissä
äitinsä kanssa. Koska pojasta koulittiin suuren maan keisaria,
ei hänelle sallittu elämän mukavuuksia vaan arki oli jatkuvaa koulutusta
tulevaa asemaa kohti. Hän sai kokea hyvin vähän rakkautta ja ankara
isoäiti ja etäinen ja yhtä ankara isä ohjasivat poikaa elämässä eteenpäin
omine lujine tapoineen.
Luonteeltaan Rudolf oli tullut äitiinsä, hän oli herkkä, kiltti ja
liberaali ja kärsi äärikonservatiivisen isänsä ja asemansa alla.
Vuodet kuluivat, Elisabethin lapset kasvoivat. Ensimmäisenä
naimisiin meni 17-vuotias Gisela, seuraavaksi oli Rudolfin vuoro.
Rudolf nai belgian prinsessa Stephanien mutta avioliitto oli
onneton ja solmittiin täysin pelkkien poliittisten syiden vuoksi.
Stephanie oli konservatiivinen ja tahtoi elää rauhallista hovielämää,
Rudolf taas kapinoi asemaansa vastaan, hän tahtoi matkustella ja
hullutella eikä jämähtää hovin sääntöihin joka olisi ollut kuin paluu
lapsuuden tiukkuuteen ja kurinalaisuuteen.
Rudolf harrasti useita avioliiton ulkopuolisia sivusuhteita ja
kun hän onnistui tartuttamaan prinsessa Stephanieen prostituoidulta
hankitun sukupuolitaudin, parin välit viilenivät lopullisesti. Pari
sai vain yhden lapsen ennen pysyväksi jäänyttä välirikkoa.
Rudolfin ja Stephanien kihlajaiskuva
Avioliittonsa viilennyttyä entisestään kolmekymppinen Rudolf
ihastui 15-vuotiaaseen Marie Vetseraan jonka kanssa aloitti salasuhteen.
Marie ei ollut kuka tahansa neitokainen vaan nuori paronitar itsekin.
Teinitytöstä oli epäilemättä äärimmäisen imartelevaa ja häikäisevää
kun päälle 30-vuotias tuleva keisari oli häneen niin avoimesti ihastunut.
Marie lankesi vanhemman miehen sulaviin elkeisiin ja suhde alkoi.
Marien perhe oli kauhuissaan, olihan saalis hyvä mutta naimisissa.
Suhde tulevaan keisariin ei vain pilannut Marien mainetta vaan
tahrasi Marien sisarten ja vanhempien maineen. Lisäksi oli avointa
tietoa että Rudolf heilasteli samanaikaisesti kuuluisan näyttelijättären
Mizzi Kasparin kanssa. Marie oli kuitenkin sokea kaikelle kritiikille.
Tuleva keisari halusi hänet ja hän halusi tulevan keisarin.
Marie
Seuraavilla tapahtumilla tulisi olemaan traagiset vaikutukset
ei vain Elisabethin elämään vaan myös koko euroopan historiaan.
Eräänä tammikuun aamuna kruununprinssi Rudolf oli vetäytynyt metsästyslinnaansa.
Hän oli kertonut äidilleen Elisabethille suunnittelevansa metsästysretkeä
tuoksi tietyksi aamuksi. Kun aamu koitti, huomasi Rudolfin kamaripalvelija
miten tämän huoneiston ovi oli tavallisuudesta poikkeavasti salvattu lukkoon.
Muutamien muiden miesten kanssa ovi murrettiin auki
hämärään huoneistoon jonka verhot olivat suljettu.
Vuoteelta puoli-istuvasta asennosta löytyi eteenpäin retkottavana eloton
Rudolf jonka suusta oli valunut vuolaasti verta tämän rinnalle. Vuoteen toisella
puoliskolla makasi jo aivan jääkylmä ja jäykistynyt nuori Marie Vetsera.
Kamaripalvelija varmisti että molemmat osapuolet olivat varmasti
kuolleita ja ryntäsi nopeimpaan junaan jolla pääsi keisarilliseen palatsiin.
Uutinen oli saatava välittömästi keisarin korviin mutta
palatsin jäykkä protokolla muodostui tässä järkyttävässä
tilanteessa aivan yhtä joustamattomaksi kuin muissakin tilanteissa.
Rudolf
Oli etiketin vastaista että lakeija kertoisi uutisen keisarille sillä moisen kauhistuttavan
kuolinuutisen voisi tuoda tämän korviin vain keisarinna. Niinpä aikaa kulutettiin
jotta löydettiin Elisabethin kamarineito joka taas etsi käsiinsä ylimmän kamarineidon
joka taas etsi käsiinsä Elisabethin.
Elisabeth oli kreikankielen oppitunnillaan ja oli kieltänyt keskeytykset joka aiheutti
jälleen viivästystä kamarineitojen pohtiessa miten uutinen saataisiin eteenpäin.
Lopulta kamarineito keräsi rohkeutensa ja kuolinuutinen saatiin kerrottua. Elisabeth
murtui täysin ja purskahti hysteeriseen itkuun jolloin myös keisari ilmaantui paikalle.
Näin suru-uutinen oli lopulta tavoittanut Rudolfin vanhemmat.
Se mitä tarkalleen metsästyslinnassa oli tapahtunut, jää osin salaisuudeksi.
Tiedetään että ensimmäisenä kuoli Marie. Rudolf istui tämän kylmenevän
ruumiin vieressä ilmeisesti useita tunteja mietiskellen ennen kuin tarttui
aseeseen ja ampui itsensä. Rudolf oli myös jättänyt etääntyneelle
vaimolleen jäähyväiskirjeen jossa toteaa:
"Rakkahin Stephanieni, nyt pääset minusta, ole onnellinen omalla tavallasi.
Pidä huolta pikkuisestamme, hän on nyt ainoa mitä minusta jää.
Kaikille ystävilleni ja sisarilleni, kerro viimeiset terveiseni.
Nyt menen hiljaa kuolemaani, joka on ainoa
seikka joka voi enää pelastaa hyvän nimeni.
Syleilen sinua lämmöllä, rakkaudella Rudolf."
Tapahtumapaikka
Julkisuuteen kerrottiin ensin että kruununprinssi olisi menehtynyt sydänvikaan mutta
pian kerrottiin että kyse oli romanttisesta rakastavaisten yhteisitsemurhasta. Arvailtiin
että Marie Vetsera olisi mahdollisesti ollut raskaana mutta silti mysteeriksi jää miksi
tasapainoisena tunnettu Rudolf olisi surmannut itsensä ja suostunut kaksoisitsemurhaan
vain lasta odottavan rakastajattaren takia.
Itävalta oli kuitenkin nyt menettänyt kruununprinssinsä ja
Elisabeth poikansa jota ei milloinkaan oppinut kunnolla tuntemaan.
Koska Elisabeth ei ollut saanut kuin yhden pojan eikä kruunu voinut periytyä tytöille,
tuli uudeksi kruununperijäksi Keisari Frans Josefin veli ja hänen jälkeensä tämän lapset.
Rudolfin kuolema oli valtava maailmanlaajuinen skandaali ja sillä oli
myös merkittäviä maailmanpoliittisia vaikutuksia.
Poikansa kuoleman jälkeen Elisabeth pukeutui pelkästään mustaan koko
loppuelämänsä ajan
ja matkusteli entistä kiivaammin ympäri maailmaa.
Sisi muutamia kuukausia ennen kuolemaansa.
Vuonna 1898 Elisabeth oli jälleen eräillä
pitkistä matkoistaan, tällä kertaa Sveitsissä, Genevessä.
Samoihin aikoihin muuan 25-vuotias anarkisti Luigi Lucheni
oli myös saapunut Geneveen toiveinaan murhata paikkakunnalla
oleskellut Orleansin herttua.
Luigilla ei ollut mitään henkilökohtaista herttuaa vastaan vaan hän
himoitsi oikeastaan kenen tahansa silmäätekevän murhaa. Hän tahtoi
tappaa "alistavan yläluokan" jäsenen hinnalla millä hyvänsä.
Päiväkirjassaan hän pohti kenet ja milloin ja murehti vain sitä saisiko
kynsiinsä ketään tarpeeksi arvokasta jotta hänen symboliseksi
tarkoitettu tekonsa pääsisi lehtiin.
Pettymys oli suuri kun uhriksi katsottu Orleansin herttua olikin jo ehtinyt
poistua kaupungista mutta lehtien seurapiiripalstat paljastivat että salanimen
alla matkaava
"Kreivitär Hohenembs" olikin itseasiassa Itävalta-Unkarin
keisarinna ja siksi aivan mahtava saalis.
Luigi
Noin kello puoli kaksi iltapäivällä Elisabethin oli määrä kävellä hotellista
jossa oli asunut läheisen genevejärven rantaan jossa keisarinnaa odotti
laiva valmiina viemään Elisabethin uuteen matkakohteeseensa.
Matkatavarat sekä palvelijat oli lähetetty etukäteen matkaan.
Elisabeth oli kieltäytynyt myös Geneven poliisin suojelusta erittäin
itsepintaisesti, hän tahtoi matkustaa mahdollisimman normaalisti
eikä se onnistunut mikäli ympärillä pyörisivät turvamiesten joukkiot.
Luigi oli tarkkaillut Elisabethia useiden päivien ajan ja lähestyi nyt
keisarinnaa joka kulki kadulla vain yksi kamarineito mukanaan. Harppoen
naisten viereen Luigi teeskenteli kompastuvansa ja iski piikiksi teroitetun
viilan suoraan Elisabethin vatsaan. Iskun voimasta Elisabeth tuupertui
maahan josta samaan aikaan ohikulkeva hevoskuski auttoi tämän ylös.
Keisarinna ei ymmärtänyt loukkaantuneensa pahasti.
Kamarineitonsa avustuksella hän jatkoi matkaa ja käveli noin
sadan metrin matkan odottavaan höyrylaivaan jossa hänen kuntonsa
nopeasti aleni. Laivan kapteeni joka ei tiennyt arvovaltaisen matkustajansa
henkilöllisyyttä komensi Elisabethin laivan kannelle selventämään
päätään ja löysentämään korsettiaan mikäli tunsi olonsa huonoksi.
Kannella kauhistunut kamarineiti koetti vilvoittaa keisarinnaa ja kyseli oliko
Elisabethilla kenties kipuja. Keisarinna ehti vastata ettei tuntenu kipuja mutta
menetti välittömästi tämän jälkeen tajuntansa. Kamarineito viilsi keisarinnan
äärimmäisen tiukaksi nyöritetyn korsetin auki ja vasta silloin huomasi punaisen
yhä laajenevan veritahran tämän vasemman rinnan yläpuolella.
Jo liikkeelle lähtenyt laiva käännettiin takaisin rantaan, purjeesta
improvisoidut paarit valmistettiin pikavauhtia ja kuusi matruusia
kantoi keisarinnan takaisin hotelliin jossa hotellinomistajan
sairaanhoitajavaimo vastaanotti Elisabethin antaakseen ensiapua.
Ensiapu ei enää auttanut. Keisarinna oli kuollut.
Kamarineito, paikalle rynnänneet lääkärit ja henkilökunta
voivat enää vain polvistua hotellin lattialle rukoukseen.
Sähke Elisabethin keisaripuolisolle lähetettiin ja seuraavan
päivän ruumiinavauksessa selvisi kuoleman aiheutuneen terävän esineen
iskusta sydämeen. Huomattiin myös että tiukka korsetti oli hidastanut
verenvuotoa, estänyt kipuaistimuksia ja siksi kuolema ei ollut tapahtunut
välittömästi hyökkäyshetkellä haavan kuolettavuudesta huolimatta.
Ajan tavan mukaan Elisabethin sydän irroitettiin ruumiista ja se lähetettiin
hänen vihkikirkkoonsa. Hänen muut sisäelimensä lähetettiin toiseen
kirkkoon ja varsinainen ruumis kuljetettiin lasikattoisessa arkussa
Itävaltaan sukuhautaan.
Murhaaja Luigi Lucheni joka oli tahtonut tehdä itsensä ja aatteensa kuuluisaksi
vangittiin ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Luigi itse olisi tahtonut
kuolemantuomion ja marttyyrinkruunun mutta sen sijaan tämä tuomittiin
tavallisena murhaajana eikä poliittisena rikollisena. Hän koetti tappaa
itsensä vankilassa useita kertoja siinä onnistumatta ja päätti lopulta kirjoittaa
muistelmansa. Eräänä iltana vartija löysi muistelmat ja tuhosi ne. Tätä iskua
Luigi ei enää kestänyt vaan onnistui hirttämään itsensä samana iltana.
Elisabethin jälkeläisiä on yhä olemassa.
Keisaripari Elisabetilla ja Frans Joosefilla oli neljä lasta.
Heidän ainoa poikansa Rudolf (1858–1889)
kuoli nuorena oman käden kautta.
Heidän kolme tytärtään olivat
Sophie Friederike (1855–1857),
Gisela Louise Marie (1856–1932) ja
Marie Valerie (1868–1924).
Rudolphin osalta suku jatkuu:
Rudolfilla
oli yksi lapsi, tytär Elisabeth.
Hänellä oli avioliitostaan Ernst
Windisch-Graetzin kanssa neljä lasta,
kolme poikaa ja yksi tytär: Franz
Josef, Ernst, Rudolf ja Stephanie.
Lapsista Rudolf kuoli 1930 23-vuotiaana ja tiettävästi perheettömänä.
Viimeisenä kuoli nuorin Stephanie (Björklund) vuonna 2005.
Stephanie
oli kahdesti naimissa ja hänellä oli kummastakin avioliitosta
yhteensä
kaksi lasta, vuosina 1935 ja 1944 syntyneet pojat.
- Alvar Etienne d'Alcantara de Querrieu (30 7. 1935 - )
- Bjorn-Axel Björklund (20.10. 1944 - 7.9.1995)
Stephanien
lisäksi sisaruksista ainakin Franz Josefilla oli jälkeläisiä,
tytär ja
poika, joista tytär Stéphanie (Blundell-Hollinshead-Blundell) oli
tunnettu valokuvaaja. Hänellä puolestaan on kaksi lasta, vuosina
1967
ja 1969 syntyneet pojat.
Keisariparin lapsista lisäksi Marie Valerie (1868–1924)
ja Gisela (1856–1932) olivat perheellisiä.
Giselalla oli puolisonsa Leopold Prinz von Bayernin
kanssa neljä lasta, joista nuorin Konrad kuoli vuonna 1969.
Nuorin keisariparin lapsista Marie Valerie (1868-1924)
eli puolisonsa Franz Salvatorin kanssa Wallseen linnassa.
Heidän kymmenestä lapsestaan ainakin kuusi oli perheellisiä.
Toiseksi
vanhimmalla pojalla Hubert Salvatorilla oli
puolestaan kolmetoista
lasta.
Wallseen linna on edelleen suvun hallussa. Linnan haltijoiden
sukupuu on nähtävissä internetissä.
lapsen,
sukulinjan nuorin jäsen on syntynyt vuonna 2007.
(Felix
Habsburg-Lothringen.)
Sisin elossa olevien jälkeläisten tarkka määrä ei ole tiedossa, mutta
edellä esitetyn perusteella voi olettaa, että heitä on lukuisia.
Sisin lapsenlapsenlapsenlapsi
Marie Valerie Habsburg-Lothringen puolisoineen.
