Kotilieden sekalaiset kasarimainokset osa 2.

Kotiliesi-lehtiä jälleen.

Juhlapukuja!

Ja jos kaipaat eleganssia,

voit hankkia sitä Instrumentariumista.

Saakohan sieltä höyhenhiusdonitsejakin pinkkeinä?

 

Viimeiseksi artikkeli jota ei uskoisi "uuden ajan" artikkeliksi.

Jutun julkaiseminen kertoo paljon aikansa moraalista

ja myös Kotiliesi-lehden perinteisen konservatiivisesta linjasta. 

"Muutoksista on miehen aina otettava 

vastuu sillä mies on perheenpää. 

Sellaisia naiset ovat aina ihailleet."

Jaa'a.

Maanantaikummalllisuudet

Katselinpa taas kummien juttujen kansioita

 joista nyt pari palaa maanantaipäivään. 

Maanantai ei muutenkaan ole useimpien suosikkipäivä

joten ehkä muutama karmiva tarina tuolla joukossa 

muistuttaa meitä siitä että ei se maanantai 

loppujenlopuksi niin paha olekaan!

 "Älä osta sikaa säkissä."

Sanonta ei ole suomalainen vaan muualta lainattu ja lisäksi 

melkoisen vanha. Keskiaikaisilla toreilla myytiin 

porsaita säkkeihin ommeltuina. Porsaspolo ei päässyt

tiiviistä säkistä karkaamaan mutta eipä ostajakaan voinut pussiin

kurkistaa. Toisinaan kävi niin että kotona säkistä putkahtikin

ulos reippaankokoinen kollikissa eikä maukas sika!

 Jotkut teistä varmaan ovat kuulleetkin että tomaatteja

pidettiin hyvin pitkään ihmisille sopimattomana ravintona,

myrkyllisinä. Tomaatin jotkin osat kuten vihreät varret

ovatkin lievästi myrkyllisiä mutta luulo ei perustunut tähän.

Aikanaan lautaset tehtiin kovatinasta, metalliseoksesta

jonka eräs ainesosa on lyijy. Ruoat jotka sisälsivät runsaasti

happoja, aivan erityisesti tomaatit, liuottivat nopeasti 

tinalautasista lyijyä joka aiheutti vakavan myrkytys-

tilan ja usein kuoleman. Niinpä tomaattiateriat joutuivat

pannaan useiksi sadoiksi vuosiksi.

...Tarina joka johtaa jouhevasti tähän seuraavaan. Lyijy oli

samoihin aikoihin yleinen materiaali lautasten lisäksi 

tuopeissa. Kaljamukeina ja viskituoppeina.

Yhdistelmä alkoholia lyijyn kera usein tainnutti uhrinsa

jopa useiksi päiviksi erittäin syvään koomankaltaiseen 

tilaan jossa elintoiminnot painuivat minimiin. Usein

"ruumis" asetettiin esille muutamiksi päiviksi keittiön

pöydälle muun perheen toimien keskelle jonka aikana 

katsottiin heräisikö onneton vai ei.

...Tarina joka johtaa taas toiseen. Englanninkielisissä maissa

on sananlasku "saved by the bell" joka juontaa juurensa

1500-luvun niin yleisiin lyijymyrkytystapauksiin.

Sattumoisin myös ahtaasti asuvilla paikkakunnilla alettiin näihin 

aikoihin uudistaa hautausmaita. Tila yksinkertaisesti oli 

loppua kesken joten lukuisia hautoja kaivettiin auki jotta luut 

voitaisiin kerätä ja sijoittaa tiiviimmin näin luoden enemmän tilaa.

Ikävänpuoleiseen työtehtävään joutuneet henkilöt alkoivatkin 

työn edistyessä tehdä varsin epämieluisia huomioita.

Huomattiin että keskimäärin 1:ssä arkunkannessa 25:stä

oli sisäpuolella selviä raapimisjalkiä jolloin tajuttiin

että hautaan oli joutunut lyijykoomassa olleita henkilöitä

jotka olivat heränneet ja koettaneet epätoivoisesti päästä ulos.

Tämän jälkeen muodiksi tuli asettaa haudatun käteen köysi

joka nousi haudasta maan päälle jossa kilisivät naruun 

kiinnitetyt kellot joiden tarkoitus oli ehkäistä uusien

uhrien syntymistä.

Katsokaa miten komea mies! 

Törmäsin häneen pitkässä vanhojen kuvien listassa ja jäin ihaillen

tuijottamaan ja miettimään että kylläpä kerrassaan on ollut salskea 

herrasmies, kuka hän sitten olikaan! Monille varmasti tuttu kuva.

Itse taas olin vähän hämmästynyt kun hän paljastui nuoreksi

Josif Staliniksi jonka toimien johdosta kuoli

 16 miljoonaa ihmistä.

Tässä on Julia Drusilla. Hän menehtyi vain 21-vuotiaana ja

oli Roomalaisen keisarin Caligulan rakastettu sisar.

Niin rakastettu että kun hän menehtyi Roomassa

riehuneeseen kuumeeseen, määräsi hänen veljensä

kaikille kansalaisille vuoden suruajan.

Suruajan aikana kiellettyä oli

-kylpeminen

-nauraminen

-ateriointi perheen kesken

Jos suruaikaa rikkoi oli rangaistuksena kuolema.

Ihanat pylvässängyt. Minä olen aina halunnut sellaista

ja joskus vielä sellaisen hankinkin. Niiden historia on

mielenkiintoinen. Aikoinaan talon isäntäväki on hyödyntänyt 

pylvässängyn verhoja luodakseen yksityisyyden illuusiota

ajalla jolloin palvelusväki usein nukkui samassa huoneessa.

Pylvässänky varsinaisesti kehitettiin kuitenkin toiseen 

tarkoitukseen, käytännölliseen sellaiseen. Kun rakennusten 

kattomateriaali oli yleisimmin olki, oli normaalia että

katon läpi rapisi ja putoili milloin mitäkin yllätyksiä,

hiirenpoikasia, jätöksiä, hyönteisiä ja roskia. 

Vuoteen päälle kehitettiin katos joka suojasi

 edellämainituilta harmistuksilta.

Tähän mekkoon liittyisi varmasti mielenkiintoinen

tarina jos vain tietäisimme sen. Liitin sen kuitenkin

tähän vain muistutukseksi siitä että vaikka mennyt

usein näyttäytyy meille vain mustavalkoisina kuvina,

ennen käytettiin myös runsaasti ja rohkeasti värejä.

Tämä on vuodelta 1869.

Tämä tietty väri oli erityisen muodissa

yhdysvalloissa vuosina 1855-1860.

Loppukevennyksenä Cosmopolitan-lehti sellaisena

jollainen se olisi varmasti ollut 500 vuotta sitten,

aikana jolloin kuningas Henrik VIII hallitsi.

Hän oli naimisissa kuuden eri naisen kanssa

joita vaihtoi kuin paitaa. Vaihdon syynä oli milloin

mikäkin, vaimo ei saanut aikaan poikaa,

oli muuten ärsyttävä tai sitten vain uusi ihastus.

Niin upeaa kuin kuningattareksi pääsy varmasti 

tuolloin olikin, olisi tämä lehti ollut omiaan 

muistuttamaan kuninkaan puolisoksi pyrkiviä

neitoja myös siitä että kaikestä löytyvät

kääntöpuolensa!

Vaatteiden holokausti

Viime päivät olen ollut siivouspuuhissa sillä minua on kauan ahdistanut tavaran paljous.

Nyt kirjoitan pitkän tekstin asiaan liittyen, varaa kahvikuppi, pulla ja mukava tuoli
ennen lukemisen aloitusta jos  aihe kiinnostaa.

Kaikki alkoi tällä kertaa siitä että keittiössäni on puoli vuotta maannut
kaksi jätesäkillistä vaatteita "Joille pitäis tehdä jotain."

Näen ne joka päivä lukemattomia kertoja ja lukemattomia
 kertoja päivässä tunnen pistävää ärtymystä juuri niistä pusseista.

Ne vaatteet, aihe tuottaa minulle ihastuksentunteita,
turhautumisentunteita ja ahdistusta samalla kuin nautintoakin.

 Olen tässä suhteessa tyypillinen nainen että olen perso vaatteille,
 väreillä on vaan kiva leikitellä ja luoda uusi nahka niillä erilaisilla kamppeilla.

Nykyisissä mitoissani mitä tulee pituuteen ja painoon olin jo 13-vuotiaana.
Nykyisen kertakäyttökulttuurinkin keskellä jotkin vaatteet kestävät ajan hammasta
 yllättävän hyvin ja minulla on edelleen sellaisia vaatteita käytössä jotka ostin teini-iässä.

 Sama maku oli jo tuolloin enkä teininäkään mennyt mukaan muotihömpötyksiin
vaan olin sama retroilija silloin kuin nyt eli vaatteita on sieltä asti. 

Puhumattakaan sitten kaikista niistä omistamistani
 vintagevaatteistani joista monet ovat 60-80-vuotta vanhoja. 

Jokainen vaatekappale jonka olen hankkinut,
on jollain lailla minua miellyttänyt.

Pidän vähän erikoisemmista leikkauksista ja malleista ja jos sellaisen satun löytämään, 

en siitä kovin mielellään luovu. Olen myös löytänyt paikan josta saan jatkuvana virtana
 60-70-lukujen hyväkuntoisia vaatteita melkein ilmaiseksi jotka vain odottavat
korjausompelua joten talouteeni tulee jatkuvana virtana "uusia" vaatteita... 

Se kuohuva vaatteiden koski vain ei laske asunnostani enää minnekään vaan
 kaapit täyttyvät, sängyn alusta täyttyy, vaaterekki täyttyy ja ilmestyy mystisiä 
jätesäkkejä puolihuolimattomasti seiniin nojailemaan sinne tänne.

Niinpä olen jatkuvan dilemman edessä mitä tekisin entisille vaatteille jotka ovat
aikansa palvelleet, joihin olen kyllästynyt tai jotka ovat aavistuksen liian pieniä
 koska olen lihonut hiukan tai aavistuksen liian suuria koska olen laihtunut hiukan.

Pidän tyköistuvista vaatteista, korjausompelen lähes jokaisen uuden vaatekappaleen
itselleni just eikä melkein istuvaksi joten pienikin painonvaihtelu näkyy siinä että
 jostakin vaatteesta tulee ainakin hetkeksi käyttökelvoton.

Rahaa en vaatteisiin paljon hassaa, ison osan ostan käytettynä koska pidän
retro/vintagevaatteista joten rahan menetyksen harmikaan ei hillitse hankintojani
koska sitä ei käytännössä kulu.

Mutta aina välillä huomaan että en edes muista mitä vaatteita omistan. 

Minulla on niitä vain aivan liikaa.

Säilytystilani ovat rajalliset ja siksi pinot on tiiviisti tungettu kaappiin.

Asukokonaisuuksien etsiminen on mahdotonta ellei vedä pinoja lattialle kaiveltavaksi.
Helppouden ja laiskuuden takia lankean myös käyttämään jatkuvasti samoja vaatteita,
 ehkä kymmentä prosenttia koko vaatevarastostani.

Niinpä sitten ryhdyin vaatteidenkarsimistöihin.
Ja törmäsin niin tuttuun ongelmaan.

Mistä raaskin luopua? 

En ole käyttänyt jotakin vaatetta 10 vuoteen, eikö se kerro sitä että
todennäköisesti en tule käyttämään sitä koskaan tulevaisuudessakaan?
Mutta entä jos se vaatekappale on hieno eikä vain ole tullut sopivaa
tilaisuutta käyttää sitä? Ehkä sellainen tilaisuus vielä tulee? 

Entä tämä hame jonka kuminauhavyötärö on liian tiukka ja materiaali
 liian paksu? Käytin sitä vain kerran mutta sen ostin harvinaista kyllä
 uutena, se oli kallis ja olen käyttänyt sitä vain kerran? Eikö ole
haaskausta ja huonoa rahankäyttöä hävittää se?

Entä tämä hame joka istuu täydellisesti mutta on väärän värinen?
Voisin kyllä värjätä sen jonka takia pitäisi ostaa kympin värinappi
 ja suolaa ja investoida aikaa ja lisärahaa värjäämiseen ja mietin
 vaatekappale käsissäni pitkään siirränkö sen muokattavien vaatteiden
 pinoon joka kasvaa kasvamistaan vai kierrätyspinoon vai peräti siivousrättipinoon.

Entä tämä maailman kaunein mekko jolle on neljä kiloa liian lihava?
En voi käyttää sitä ennen kuin vaa'an lukema laskee. Laitanko sen
odottavaan pinoon että laihtuisin ja milloin se tapahtuu?

Entä tämä virallisenoloinen mekko jota käytin toimistotyöaikana?
Se on liian virallinen kouluun mutta aivan ihana. En kuitenkaan
ole käyttänyt sitä useaan vuoteen joten mitä sille pitäisi tehdä?
Säästää viemään tilaa kenties vuosiksi?

Tai sitten tämä paita jossa on kiva leikkaus, itseasiassa samantyylisiä
 paitoja on, kappas vain, ainakin kaksikymmentä eri väreissään ja
vähän eri leikkauksin. Milloin oikein käytän niitä kaikkia kun en
 muista arjessa edes niiden kaikkien olemassaoloa?

Ja en voi olla miettimättä että  kaikki tämä ajatusenergia jota
laitan omaisuuden hallinnoimiseen tuntuu todella tyhmältä ja
 turhalta. Todella, todella tyhmältä ja tarpeettomalta.

Missä se ongelma sitten oikein on?

Rahaa minulla ei kulu paljon harrastukseeni. Vaatteet eivät maailmasta
 lopu ja on hyvä että joku tallentaa retrovaatehistoriaa ja pitää niistä huolta.

Ongelma taitaakin olla siinä etten osaa luopua.

Itse koen vahvasti siis että jos vaate on ehjä ja lämmin, on haaskausta
 heittää se pois. Uff:ia en halua tukea hämäräperäisten toimintatapojensa
vuoksi, harva laitos tulee noutamaan pieniä vaate-eriä ja kirpputoripöytä
on hankala ajatus ilman autoa.

Nettikirppiksillä joskus mato käy koukkuun ja vaatteelle löytyy uusi koti
mutta se prosessi vaatii paljon vaivannäköä ja nykyään kun vaatteet tusinakaupoissa
 ovat niin halpoja, harva viitsii ostaa hyväkuntoistakaan käytettyä.

Niinpä viime päivinä olen istunut vaatevuorien äärellä
tunteja silloin kun te muut olette eläneet arkielämäänne.

Olen siirtänyt vaatteita pinosta toiseen jokaisen kohdalla erikseen miettien ja
huomannut että mikään ei mene poistettavien pinoon. Välillä olen syönyt päivällistä
 tai välipalaa ja sitten jo illallista, aamupalaa jne, välillä  käväisen netissä ja häivyn
 tunneiksi kotini ulkopuolelle mutta lopulta olen taas palannut tuijottelemaan
 pinoja ja mietin mitä teen.

Olen vaatteideni vanki.

Tämä kuvailemani episodi ei ole mitenkään uusi laatuaan.

Näin käy säännöllisesti mutta usein en vain saa tehtyä mitään päätöksiä kasojen
kanssa vaan ne ahdistavat kunnes ryhdyn uuteen, tuloksettomaan karsimisepisodiin.

Silloin istun sakset käsissäni ja valintatilanne joka vaatteen kohdalla muistuttaa
Auschwitzin karsimisjonoa jossa päätettiin siirtyiko henkilö krematoriorakennukseen
vai työläisparakkiin. Olkoon huonoa huumoria tai ei. Näin todella mietin.

Että laitanko tämän punaisen samettimekon joka on aavistuksen liian pieni ja karkeaa
materiaalia mutta oikein kaunis tuohon rättipinoon saksilla silputtavaksi vai säästänkö sen.

...Tällä kertaa.

Olen ilmeisesti kypsynyt viime kuukausina sillä nyt, juuri tällä kertaa tein niitä
 kovia ja kylmiä päätöksiä joiden tekemisessä olen ennen epäonnistunut.

Keräsin sittenkin niitä vaatteita uffin laatikkoon vietäväksi vaikka
 pahaa teki sillä huononkin tahon tukeminen tuntui paremmalta kuin vaatteiden säilöntä
takaisin kaappeihin.  Olen monesti tehnyt näin ennenkin ja sitten katunut seuraavana
päivänä luopumistani "ihanista" vaatteistani jolloin olen hakenut vaatteet pois
kierrätyspusseista jotka odottivat eteisessä poisvientiä. Tällä kertaa päätin ettei niin kävisi.

Jos hellämielisyys oli kertakaikkiaan ottamassa valtaa minusta,
otin heti sakset ja mitään ajattelematta iskin niillä ison loven vaatteeseen
ennen kuin aivoni syöttivät minulle infoa "säästä tämä!"

 
Tiukasti leikkelin vaatteita siivousräteiksi, en olisi kuitenkaan ollut minä ellen olisi
 ottanut nappeja talteen ja ratkoin  myös vetoketjut irti uusiokäyttöön. Osan vaatteista
 vein asuintaloni pesutupaan "saa ottaa"-lapun kera josta ne hupenivat pian, niille
 löytyi uusi omistaja.

Ja silti,

silti siirsin takaisin kaappeihin monet, monet niistä jotka ovat väärän värisiä, 

liian suuria, liian pieniä, epämiellyttävää materiaalia mutta kalliita,
kauniita mutta epäkäytönnöllisiä, rumia mutta ihanan lämpimiä, 

outokuvioisia mutta retroja ja siksi säilytettäviä, joskus
muokattaviksi tarkoitettuja, liian paljastavia
 tai liian ahdistavan peittäviä, joiden helma
 on ratkennut ja vaatisivat korjausta, 

ehkä myytäviksi joskus meneviä 

ja niin edespäin...

Taisteluni jatkuu...

Kotilieden sekalaiset kasarimainokset osa 2.

Toinen osa kasarimainoksia!

Nämä muotikuvat ovat liian

hauskoja jäädäkseen unoholaan.

Pidän tämän kuvan symmetriasta. 

Naisella valkea takki ja punainen hame,

 toisella naisella punainen takki ja valkea hame.

Tämä on selvästikin

Marimekon tylsiltä vuosilta.

Olin hämmästynyt kun ylläolevien kamppeiden

keskellä oli jotain näin klassisen näköistä vaatetusta.

Käyttäisin mielelläni tuota oikeanpuolimmaista,

siinä on vähän 50-luvun henkeä.

Tämä on aika modernin näköinen
mainos, sopisi nykypäiväänkin.

Tämä taas on aivan ihanan söpö mainos!

"Tunnet ne kukkasista."

Ihanaa ja yllättävää että vielä 

80-luvulla oli näin hipahtava

 tuote markkinoilla, voi miksei ole enää? 

En muita jauhoja ostaisikaan!

Sen sijaan näitä muroja en ostaisi. 

Kamalan näköisiä pipania, kuin makaroninpätkiä.

Todella epä-ruokahalunherättäjiä.

Pai-Pai piiraat.

Aika maistuvan näköisiä. 

Ja aivan samanlaisia kuin vastaavat

 nykyiset Fazerin marjapiiraat.

Onkohan siihen joku syy?

 

Viimeiseksi vielä tosi vastenmielinen mainos.

Tässä kuvassa kaikki on vain niin väärin. 

En edes aloita kuva-analyysiä jota muuten rakastan.

Jostain syystä nämä lihatalot eivät ikinä onnistu mainonnassaan.

Ensi kerralla taas lisää muotikuvia!

Kotilieden sekalaiset kasarimainokset osa 1.

Nyt olisi luvassa Kotiliesi-lehden mainoksia. 

Nämä ovat lehdistä joko vuodelta -80 tai -87

 koska vain niitä minulla oli skannauspinossa.

Minusta tämä on ihana mainos.

Ja minusta Fazer teki emämokan kun he tekivät kaikista levyistään sinisiä. 

Brändi "Fazerin sininen" tosin voi nyt kattaa kaikki maut,

ymmärrän mitä uudistuksella on haettu takaa mutta

uudistus tehtiin totisesti ulkonäön kustannuksella.

Tuokin tummasuklaalevy näyttää suorastaan kuninkaalliselta.

Entä muistatteko nuo pahvipurkin suklaanapit?

Kun olin pieni pidin niitä "hienoimpina" karkkeina mitä oli,

äitini käytti niitä kermakakkujen reunakoristeluihin ja minä

sain aina purkin loput jotka eivät kakkuun mahtuneet

joka tuntui niin luksukselta.

Pidän paljon myös tästä mainoksesta.

Itseasiassa jokin aika sitten ravintolapäivänä kun pidin kojuani,

mainostin leipomuksiani lapulla jossa luki tämän 

tapaan vain "Hyviä!" 

Oli hauska löytää tämä mainos ja sama taktiikka. 

Kovin pirteä mainos. 

Norlyn pitää pintansa 

edelleen sukkahousumarkkinoilla.

Brion mainokset eivät ole vuosikymmenten saatossa 

muuttuneet miksikään mutta skannasin tämän 

jotta muistaisin erään leluni. 

Minulla oli nimittäin tuossa 

 mainoksessa oleva puinen kissa. 

Tuo tuossa vihreäraitaisen pikkupojan 

edessä kolmena kappaleena oleva.

Nämä ovat Kumelan lasitehtaan Villiruusuja.

"Kuin palanen pohjoisen luontoa,

Jykevä kuin kivenlohkare,

Herkkä kuin ruusunkukinto.

Villiruusu on uutta suomalaista taidelasia. 

Kumelasta."

 

 Ihan muutama päivä sitten törmäsin näihin Leenuliinin

lasiblogissa. Vihreänä varsinkin kaunis.

Tässä on kikkailtu ja 

muokkailtu valokuvaa "jännittävästi."

Jotenkin lehti nimeltä "Stick nytt" kuulostaa huvittavalta,

joskin kai kuvaavalta. 

Neulontalehti kun on ollut.

Romanttinen, polyesteriyöpaita.

Tulikohan tälle mallille paljonkin tilauksia?
Sanokaa nyt joku että teillä oli tämä? :)

Kauneus ja terveys 1977

Löysin kierrätyskeskuksesta muutamia 70-luvun

 Kauneus ja Terveys-lehtiä joissa oli hienoja kuvia.

Tässä vertailuln vuoksi uusin numero.

Mitä olen tuota lehteä silmäillyt niin 

sisältö on aika paljon
samanlaista kuin ennenkin.

Paitsi, entisajan 

lehdessä oli ronskimpia kuvia.

En nyt tiedä miten ronski luonnollinen kuva 

raskaanaolevasta naisesta on, mutta olen aika 

varma että sellaista ei nykylehdestä löytyisi.

Voin kuriositeettina kertoa että joko tässä

tai toisessa, toisen kuun K&T-lehdessä 70-luvulta 

oli myös kuva veitsellä halkaistuista aivoista.

Kokoaukeamana.

Se alkoi itseasiassa ällöttää niin paljon etten edes

ajatuksen tasolla pohtinut sen kuvaamista tähän. 

Aivot ovat muutenkin ällöttävä asia, en halua ajatella että

tässä näin, tälläkin hetkellä, hyvin, hyvin lähelläni on aivot.

Hassua että tässä mainostetaan noita mehuja

isolla sivulla mutta sitten itse tuote

on pikkuriikkisenä kuvana mainoksen alareunassa.

Tässäkin on jotain nykyään poliittisesti epäkorrektia

nimittäin alaston lapsi! 

Entäs jos joku pedofiili nyt saa kiksit

Valion mainoksesta? Tämä ei olisi ikinä sopivaa nykyaikana!

...Sivulauseessa, minusta nykyään ollaan hieman ylihysteerisiä.

No niin, entäpä tämä mainos?

Löytyisiko nykypäivän lehdestä?

Jotenkin hellyyttävää että luulen

että tässä on pyritty puhumaan konstailematta

häveliäästä aiheesta -siitä peräpäästä- 

mutta jotenkin on onnistuttu luomaan entistä nolostuttavampi mainos.

Ainakaan kenellekään ei varmasti jää epäselväksi mihin tarkoitukseen tuote on!

Tätä kuvaa skannatessa rikoin skannerin saranat. 

En millään meinannut saada kuvaa ilman varjoja 

ja lopulta painoin kansiluukkua liian voimakkaasti ja raks... Näitä sattuu.

Ihanan paksu otsatukka kuvan tytöllä.

Ilahduin kun näin tämän,

tässä elävä todiste siitä että ainakin joskus on ollut

saatavilla vihreää ripsaria. Olen ainoa henkilö josta olen kuullut joka 

käyttää nimenomaan vihreää ripsaria, sitä kun vain ei löydy mistään!

Yves Rochersilla oli joskus mutta ei enää. 

Nykyään en sitten käytä ripsiväriä 

ollenkaan kun en ole sitä vihreänä löytänyt...

Jaa, itseasiassa kun katsoin mainosta tarkemmin

niin eihän tässäkään vihreää ripsaria edes myydä vaan 

luomiväriä... Äh.

Sinullekin Silkki-Leena.

Osaisitko kuvitella että nykyään myytäisiin

shampoota jonka nimi olisi Silkki-Leena?

Ei minulla ole mitään nimeä vastaan, 

onkin harmi että tällainen kodikkuus 

ja kodinomaisuus on tuotteista pitkälti

hävinnyt kokonaan. Nykyään shampoissa brassaillaan

teknisyydellä ja laboratoriotuloksilla.

No vihdoin kivan näköisiä Nanson 

mainoksia niiden kerran esittelemieni kasarimainosten sijaan.

Mukavan näköistä kuosia.

Unhoon painuneita juomia. 

Hartwallin Perry ja Hartwallin VIP.

Ihanan pirteä hiihtoasuinen nainen

kiiltävine huulipunineen!

Tässä kuvassa jo

selvää kasarihenkeä.

 

Vimppana Anytime-mainos.

Suloisen 60-lukuista fiilistä 

noissa piparkakkumaisen ja

itämaisenoloisissa etiketinreunoissa!

"Haluamme että kokeilet sitä!"