keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Ellos - Kesä 1988. Osa 3.


Vuosi sitten osat yksi ja kaksi, nyt osa kolme. Tällä tahdilla seuraava luettelo vuodelta 1989 taitaa ehtiä vasta ensi vuodeksi.



























 
Heränneitä kysymyksiä: 

Miksi aikuisille ei tehdä My little pony-vaatteita? 
Miksi miehet eivät enää pukeudu väreihin? 
Milloin värit muuttuivat epämiehekkäiksi?
Mikseivät lapset nykyäänkin saa pukeutua kuin lapset?


Pupuleipomolla on muuten nykyään myös instagram. Tai minulla, olen siellä omalla nimelläni.

En oikein ennen ymmärtänyt sen viehätystä mutta en ymmärtänyt facebookinkaan ideaa ennen kuin sinne menin ja nykyään fb on pääasiallinen ystävieni ja tuttujeni kontaktointipaikka. Tiedän olevani muutosvastarintainen joten tein pari viikkoa sitten instagramiinkin tilin mennäkseni katselemaan ja sille tielle jäin. Varsinkin olen koukkuuntunut erilaisiin clean eating/superfood-tileihin joita löysin eräänä päivänä ketjureaktionomaisesti vaikka kuinka monia. Teitä muita bloggaajia en ole vielä montaa löytänyt vaikka muutaman sentään, toisaalta en ole vielä kauan ehtinyt etsiäkään.

17 kommenttia:

  1. Hehee, kyllä taas tuli mieleen näitä katselessa, että toivottavasti nuo ajat eivät koskaan palaa. :-D

    Mutta tuommoisen sinivalkoviirullisen collegepaidan haluaisin! Se on ihana. Ja olisihan miehiä (tai siis tuota yhtä, kun ei muita oikein pääse kalsongeissa näkemään) ihan kiva katsella tuollaisissa karkkivärisissä kalsareissa. Nam. Ööh, siis, hienot on.

    Tuosta yhdestä ukosta (sen collegen alla) tulee ihan mieleen Matti Nykänen. Onkohan hän jämähtänyt kasarityyliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä on tyylikäitä kalsareita. Tulisi miehillekin vähän väriä elämään ;) Lieneekö sillä Matilla tuollaisia käytössä kun on tosiaan tyyliltään edelleen aika retrohenkinen näin nätisti sanottuna.

      Poista
  2. Apua! Myötähäpeä! Muistot! Naurunremakka :D

    VastaaPoista
  3. Voi noita pastelleja!
    (Mä varmaan innostuisin instagramista mut oon niin vanhanaikanen/köyhä ettei mulla oo sellasta laitetta jolla sinne pääsis. Facebookissa en oo vieläkään, viimeaikoina tosin alkanut pikkusen houkuttaa. Aiemmin ei kiinnostanut yhtään. Kävin katsomassa sun ig-kuvia ja täytyy sanoa: ootpa kaunis!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei ollut ennen älypuhelinta mutta hankin sellaisen kuukausi sitten kun vanha hajosi. Huomasin että tavispuhelimia ei enää oikein ole, ne on kaikki jotain isonappisia eläkeläispuhelimia.

      Ja kiitos kaunis. Mutta tietty jätän julkaisematta ne epämairittelevat kuvat joita 9 kymmenestä on... :)

      Poista
  4. heräsi ihan sama kysymys, missä on miesten värikäs pukeutuminen! on aina joo joku jolla on se pinkki kauluspaita mut noilla kaikilla on jotain supervärikästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ois ihanaa jos miehillä ois tuollaiset värisetit käytössä ♡

      Poista
  5. Haaa, meillä oli lapsena tuo leikkiteltta. Se oli ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun serkulla oli kanssa tuollainen ja olin niiiiiiiin kade!

      Poista
  6. Komeeta on. Onko pojat muka pitäneet tuollaisia vaatteita? En kyllä saa muistilokeroista kaivettua moista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne on, mulla on omia luokkakuviani todisteena!

      Poista
  7. Pastellia se olla pitää♡♡♡♡

    VastaaPoista
  8. Tämä kuvasto on niin tuttu. Takuulla tullut tilattuakin jotain.

    VastaaPoista
  9. Tää blogi on ihana! Naurussa suin ja kaihoten olen katsellut menneen ajan herkkuja ym, Sattumalla tänne löysin, ku googletin kahvikuppeja :) Tuun toistekkin. Laitan facen nuori -70 luvulla linkin tänne. Toivottavasti se sopii.

    VastaaPoista
  10. IHAN mahtava :"D Mä haluaisin tilata kaikki nuo kuvaston vaatteet <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi ❤️