Paluu 80-luvun koteihin

 Katsotteko tekin joskus ylen elävää arkistoa? 

Arkisto on aika ihana paikka. Sieltä voi löytää menneiden vuosikymmenten

 ohjelmia, pieniä klippejä, mainospätkiä mutta myös pidempiä sarjoja ja elokuviakin. 

Minulle iskee välillä arkistobuumi jolloin katson monta ohjelmaa putkeen ja sitten

 en taas mitään pitkään aikaan. Tällä kertaa Nuoruusdiskon mukavan arvostelun 

perusteella palasin arkistoon tutustumaan 80-luvun sarjan jossa Pekka Puupään 

eli Esa Pakarisen poika Esa Pakarinen junior esittelee erilaisten perheiden ja

 ihmisten elämää ja koteja leppoisalla tavalla. Nykyään tällaista sarjaa ei 

enää tehtäisi sillä se on osin varsin merkillinen. 

Sarja on brändätty lastenohjelmaksi, joka jakson ensimmäiset seitsemisen 

minuuttia kuluvat siihen kun söpö Esa Jr. soittaa ja lauleskelee lapsille. Sitten 

alkaakin itse kotien esittelyosuus ja ne taas eivät tunnu ollenkaan 

lastenohjelmilta. Ainakaan kaikki jaksot.

Nostalgisointiin hurahtaneille tai lapsuuttaan muisteleville sarja 

tarjoaa kivoja tärppejä. Silmään osuvat yksityiskohdatkin ovat

 hyrähdyttäviä. 

Kaikki juovat Sarviksen mukeista, milloin mehua,

 kahvia tai maitoa ja syövät Sarviksen lautasilta. Jääkaappien

 ovissa on kukkatarroja. Maustekaapeissa Aarikan maustesirottimia

 ja keittiön pöydillä reseptikorttilaatikoita. Perheen kauppareissulla 

 silmään pistävät retrokkaat tuotepakkaukset ja kadun kulkijoiden

 kampaukset ja persikan ja turkoosin sävyiset tuulipuvut hymyillyttävät.

Sarjaa katsomalla huomaa ajan sellaisen

 rentouden joka on nykyään menetetty.

 Sari-tytär se on mukana isän rekkamiestyövuoroilla ja nukkuu

 auton takaosassa ilman turvavöitä. Muut lapset leikkivät

 hiekkalaatikolla keskenään ilman valvovaa aikuista ja alle

 kouluikäinen lapsi lähetetään pidemmälle kauppareissulle

 ypöyksin. Ei ole hössötystä eikä kukaan ole

 kutsumassa lastensuojelua.

 Esiteltävät perheet ovat mukavan erilaisia. 

Omana syntymäviikkonani telkkarissa esitetyssä jaksossa

 kerrotaan perheestä jonka äiti tahkoaa kovapalkkaisena rahaa 

hiihtoliiton työntekijänä kun mukavan näköinen partasuuiskä

 hoitaa lapsia kotona, laittaa ruokaa ja petaa sänkyjä. Ja lukee lukioläksyjä.

Toisessa perheessa tutustutaan kunnon tervehenkiseen 

ydinperheeseen jossa saman katon alla asuvat sekä isoisoäiti,

 isoäiti ja isoisä, poika vaimoineen ja vielä parin pikkulapset. 

Voi kunpa tämä perhemalli vielä palaisi! Minun mielestäni kaikki

 hyötyvät ison perheen yhteisöasumisesta (ainakin jos tulevat toimeen.) 

Tämän perheen isoisoäidin tekeminä näemme muutamat kiinnostavat vinkit. 

 Hän mm. hakkaa vanhan posliinikupin murskaksi ja murskan hän syöttää 

kanoille todeten että nyt munivat tytöt kovakuorisia munia. En olekaan 

ennen kuullut astoita käytettävän tähän tarkoitukseen. Minä itse muistan 

kyllä 80-luvulla keränneeni rannoilta näkinkenkiä omien ankkojemme

 syötäväksi munankuoria vahvistamaan. 

Perheen äiti taas näyttää katsojille miten hän hautaa tuoreita porkkanoita 

saaviin joka on kukkuroillaan täynnä hiekkaa. Siellä ne säilyvät

 pakkasten tullen paleltumatta.

Minua laittoi tässä jaksossa ärsyttämään kovin kun peltohommia

 tekevä perheenisä lässytti parivuotiaalle pojalleen että tässäpä teen

 sinulle peltoa ajalle kun olet aikamies. Tätä sinä sitten viljelet. Poika. 

Vaikka vieressä istui pikkupoikaa vanhempi ja valppaasti

 kuunteleva, aivan pystyvän näköinen tytär. Mutta hänelle 

ei isä puhunut tulevista peltohommista

Osa 4. taas on ihanan nostalginen ja se tuo mieleen oman mammani. 

Tässä toimelias kaisa-mamma asuttaa nyt yksin maalaistaloa.

"Viljo-pappa kuoli vuosi sitten ja... Vieläkin tulee ikävä joka päivä." 

Toteaa kaisa-mamma ääni murtuen mutta ei päästä itseään enemmän 

masentumaan vaan hoitelee reippaasti arkiasioita leipoen karjalanpiirakoita,

 istuttaen joulukukkien sipuleita purkkeihin tuvan pöydän ääressä ja keittäen

 mehumaijalla  juomia lähellä asuville lapsilleen. 

Jakso ei tunnu ollenkaan lastenohjelmalta. 

Sen verran lohdullisen surumielinen sen sävy on. 

Ennen nukkamaanmenoaan Kaisa lurauttaa vielä vanhan

 laulun jota hän lauleskeli omille lapsilleen näiden ollessa pieniä.

"Kopotin, kopotin, kopotin koi, 

varsa hypäten hirnuu. 

Lopotin, lopotin, lopotin loi, 

voita valpuri kirnuu. 

Voin minä voitelen leivällein, 

leivän vien minä varsallein, 

sitten ei varsani pelkää, 

hei jopa pääsin sen selkään!

Hopotin, hopotin hopotin hoi,

joudu jo varsani juokse

kopotin, kopotin, kopotin koi,

vie minut mummoni luokse.

Yli vuorien harpatan,

poikki merien kahlatan,

mummo kakkuja paistaa,

tekisi mieleni maistaa"