keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tosivanha


Pupuleipomoa on koskettanut iloinen perhetapahtuma.

Tälle blogille nimittäin syntyi uusi sisar Tosivanha.

Pupuleipomo jääköön mukavien retrojuttujen aurinkoiseksi
pupujen ja sydämien blogiksi johon keskitän tästä lähtien
jutut pääosin viimeisen sadan vuoden ajanjaksolta.

Tosivanhaan kirjoitan tästä eteenpäin kaikki tummempisävyiset 
kertomukset ja sadan vuoden ajanjaksoa vanhempaa aikaa 
käsittelevät jutut mutta päätyvätpä sinne myös jotkin 
sellaiset kirjoitukset jotka ovat täyttä nykyaikaa mutta 
sävyltään liian melankolisia tai jopa makaabereita sopiakseen
Pupuleipomoon...
 

Tämä on siis hyvä uutinen niille jotka eivät tahdo 
keskiaikaisia pääkalloja aamun blogipäivitystensä
 joukkoon tai niille jotka puolestaan eivät ole
 kiinnostuneita 70-luvun hippirytkyistäni ja
retropurnukoistani kun jako on vastaisuudessa 
selkeämpi.

Tosivanhaan olen nyt siirtänyt ne Pupuleipomon vanhat
 jutut jotka sopivat paremmin Tosivanhan teemaan. Noita 
juttuja voi löytyä vielä täältä Pupuleipomostakin mutta 
pyrin siirtämään ne kaikki lopulta tosivanhaan. Tosivanhan 
ulkonäkö voi vielä muuttua. Palautetta siitä saa antaa. 

Toivottavasti viihdytte myös siellä. Tervetuloa!

2 kommenttia:

  1. Voi, minä olin kyllä ihan kaikkiruokainen kirjoitustesi suhteen eli ei haitannut kun kaikki olivat yhtä iloista perhettä... mutta seuraan jatkossa vuorenvarmasti kumpaakin blogia! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, arvostan kovasti kommenttejasi aiheisiini!

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤️