Past beauty osa 1. Brigitte Bardot

Minä olen hieman Brigitte Bardot-fani.

Hän on ollut niin kovin kaunis 

ja on ilmeisesti edelleen 

myös mielenkiintoinen persoona.

Julkisuuteen hän päätyi äitinsä kirjattua hänet tanssikouluun. 

Hän tanssi balettia, päätyi myös Elle-lehden kanteen ja

lopulta elokuvaohjaaja Roger Vadim bongasi hänet, 

otti hänet vaimokseen ja teki Brigittestä leffojensa

tähden. Brigitte oli myös musikaalinen

ja julkaisi lukuisia omia levyjä.

Hänellä oli hurjan villi ja vauhdikas nuoruus, 

neljä aviomiesta, läjä rakastajia, lukuisia 

itsemurhayrityksiä, lääkkeiden väärinkäyttöä

ja kiivasta matkustelua.

Eipä ihme että hän päätti

elokuvauransa jo 39-vuotiaana.

Vähemmästäkin väsyy!

Mutta vaikka viihdeuransä päättyi,

uusi ura alkoi. Nimittäin eläinoikeusaktivistin ura.

80-luvulla hän perusti jo oman eläinten suojeluun 

keskittyvän säätiön jonka rahoituksen hän järjesti

huutokauppaamalla suurimman osan koruistaan

ja muusta omaisuudestaan!

Vaikka hän on jo 78-vuotias, ei vauhtinsa ole

hidastunut. Joitain vuosia sitten hän mm. lahjoitti 

yli 100.000 euroa sterilointikampanjaan Bukarestiin jossa

hän pyrki vähentämään kaupungin villikoirien populaatioon

sekä auttamaan niiden uudelleensijoittamisessa lemmikkikoteihin.

Hän ei myöskään nöyristele korkeiden poliitikkojen edessä vaan

on ottanut rohkeasti kontaktia eri maiden hallitsijoihin koskien 

hallinnoimiensa maiden eläinoikeustilanteita. 

Hän myös puhuu eläinten puolesta julkisuudessa

rohkeudella eikä pelkää sitä että astuisi joidenkin

varpaille. Joskus sitä varpailleastumista nimittäin

tarvitaan, hymistelemällä ja korulausein asiat

harvoin paranevat.

Tässä hän on nykyään. 

Tämä kuva herättää minussa sellaisia ajatuksia että vaikka kauneus on 

katoavaista, voisi sen silti säilyttää jos vain pitäisi itsestään huolta. 

Brigiten aikoina kun ei puhuttu mitä elinikäinen tupakointi tekee 

terveydelle ja iholle ja koko ulkonäölle saatikaan sitten mitä jatkuva 

grillaus auringossa saa aikaan. Onhan hän jo iäkäs mutta tunnen 

vanhempiakin naisia jotka ovat varsin siloposkisia.

Minut tekee hieman murheelliseksi miten alkukuvien hehkuvien kaunis 

nainen on rapistunut tähän tilaan.Se muistuttaa minua siitä miten tärkeää on 

pitää huolta kehostaan, eikä siis vain ulkoisen kauneuden vuoksi vaan 

myös sisäisen terveyden vuoksi.

Rypyissä ei ole mitään vikaa, ne kertovat elämästä,
Brigiten kohdalla ne kertovat tupakanpoltosta.

Ihana Brigitte. Lukekaa
toki elämäkertakirjansa BB.

The “Cookie Carnival” (1935) - Walt Disney

Disneyn "The cookie carneval."

Piirretty ajalta ennen sotia,

vuodelta 1935.

 

 

Tämä on niin söpö piirretty, teidän pitää katsoa se!
Kesto vain 8 minuuttia.

Hauskaa perjantai-iltaa!

Makeisten historia ja retronamit

Luulen että eräs lempiaiheeni tulee aina olemaan karkki.

Kun istun siinä kiikkustuolissa iäkkäänä mammaraisena

ja kasarilapsuus on jo tosi vintagea,  tulen varmasti vielä silloinkin 

mietiskelemään lapsuuteni ja nuoruuteni erilaisia makeisia tai hauskimpia

 lempikirjoissani olevia "makeiskohtauksia" joita löytyy monesta kirjasta.

 Eräs mieluinen on esimerkiksi Astrid Lingrenin Peppi-kirjojen 

luku jossa peppi menee karkkikauppaan ja ostaa monta säkkiä 

erilaisia makeisia, vadelmaveneitä, lakritsipiippuja, kolapaloja, 

suklaata ja vaikka mitä muuta.

Tiedättekö mikä on maailman vanhin karkki?

Hunaja.

Moni ei tiedäkään että hunaja on tavallaan mehiläisen oksennusta. 

Mehiläinen nielaisee kukista keräämänsä meden (tai kirvojen mesikasteen)

 joka menee erityiseen mesimahaan jossa siitä haihtuu vettä ja joka 

muokkautuu erilaiseksi. Sitten mehiläinen oksentaa hunajamassan ulos ja 

varastoi sen vahakennoihin josta tarhaaja kerää sen. Hunajaa voi syödä

 suoraan kennosta kennonpalat mukana rouskien mutta yleensä hunaja

 lingotaan kennosta pois ja purkkiin.

Kehitys ei ole noista juuri muuttunut, 

edelleen se terveellisin makeinen on hunaja. 

 Hunajalla on monia, lukuisia terveysvaikutuksia

joita nykymaailman sokerikarkeilla ei ole.

Karkin kehitys jatkui ja hunajan rinnalle tuli muita nameja. 

Hedelmiä kuivattiin ja jauhettiin ja massaa notkistettiin vedellä, 

muotoiltiin levyiksi tai pötköiksi ja joukkoon voitiin sekoittaa pähkinöitä ja 

sitä hunajaa. Muunmuassa hedelmänahkaa voi valmistaa nykypäivän keittiössäkin. 

Hunajalla pällystettiin kukkasia ja erilaisia ruokia.

Makeisten arvoa ei mitattu pelkällä viihdearvossa

kuten nykyään vaan makeista ruoka-aineista sai kullanarvoista

 energiaa ja kaloreita joita tarvittiin koneettomassa yhteiskunnassa 

jossa ruoan saanti muutenkin oli epävarmaa.

Sokeripitoinen ruoka oli esimerkiksi hyvää matkaruokaa. 

Mm. Pohjois-Amerikan intiaanit tekivät matkaruoaksi Pemmikaania, 

rasvan ja jauhetun lihan seosta johon sekoitettiin makeita marjoja ja hunajaa.

Hunajan nykyään korvanneen sokerin historia taas alkoi Intiasta jossa

keksittiin menetelmä sokeriruo'on mehun tiivistämiseksi 400-luvun tienoilla.

Pikkuhiljaa sokeri levisi eurooppaan ja keskiajalla valmistettiinkin makeisia

lähinnä ruoansulatuslääkkeeksi sekoitettuna erilaisiin mausteisiin ja taputeltuina 

pikkuruisiksi pillereiksi. Yksinkertaisin karkki oli tietenkin pelkkä sokerikimpale.

Sokeriruo'on tehokkaampi viljely, kuljetusten paraneminen

tehtaistuminen ja teknologistuminen yleensä 1800-luvulla

 toi sokerin käytön lopulta mahdolliseksi lähes jokaiselle 

eikä kyse enää ollut kallisarvoisesta "mausteesta"

ja ainoastaan herrojen herkusta. 1700-luvun lopussa

myös kaakao ja siitä prosessoidut tuotteet olivat

löytäneet tiensä maailmanmarkkinoille vaikka se

 "keksittiin" jo 1400ekr.

Ensimmäiset prosessoidut makeiset olivat keitettyjä makeisia.

 Sokeria keitettiin karamelliksi johon lisättiin väriaineita ja

muita makuaineita tai muita aineksia.

Makeisten valmistuksessa moni asia voi mennä pieleen.

 Lämpötilalla on sokerin kannalta todella paljon merkitystä.

Tämän koin itse muutama viikko sitten kun yritin tehdä pehmeää

fudgea ja keitin seosta liian kauan, sain sitkeää toffeeta.

 Makeislämpömittari on siis keitellessä tarpeen!

Keitettyjen karkkien lisäksi markkinoille tuli tietenkin suklaata 

jonka historia on ihan oma lukunsa. 

Sokeriin sotkettiin maitoa, luotiin

 toffeeta eri muodoissaan, keitettyinä kovina karkkeina,

 pehmeinä fudgeina, sitkeänä toffeena ja karamellimakeisina.

Purukumi oli vuosisatojen aikana jalostunut puun pihkan

puremisesta aivan omaksi valmisteekseen ja sai huippusuosion.

Sokeria keksittiin kehrätä, tämä oli vanha keksintö mutta

1900-luvun alussa luotiin varsinainen hattara, "keijusilkki."

Sokerilaatujen lisääntymisen jälkeen kehitettiin

mitä erilaisempia makeislaatuja joista saamme 

nauttia nyt vaikka joka päivä.

Suomen elinkeinoelämän keskusarkistosta

löytyi muutamia suomalaisia, nyt jo

retro- ja vintagemakeisia.

Muistatteko joitain näistä?

Chymoksen monia tuotteita: 

Pähkinäkaramelleja, Marianneja, Miss:ejä,

Nizza-, Jamaica-, Mokka- ja Paris-patukoita,

Banaanipatukoita, Leppäkerttukonvehteja

ja Ruususuklaata.

Hopeatoffeelevyjä ja MauMau salmiakkilakritsia.

Ihania Disney-limsoja myös jotka liitin vaikkeivät 

olekaan karkkia koska monella on niistä varmasti

muistoja.

 

Karkkis, karkkipäivänpussissa on ihania Skottitoffeita

joiden paperi aina takertui toffeeseen kiinni, onko siellä

Ruutibubbiskin ja Hopeatoffeelevy tietysti.

Hessun Superpastilleja ja 

Hellaksen Jaffa-Toffeita.

 

Hellaksen Anis-pastillit.

Hellaksen Pehmeä Tsinuski

Hellaksen Mentholi-pastilleja

Ja lopuksi IHANA Kola-Sekoitus! 

Makuina minttu- kerma, banaani ja suklaa.

Tuota kolasekoitusta olen kaihoten muistellut läpi 

vuosikymmenet ja nyt sen löysin! Noita myytiin lapsuuteni 

lähikaupassa kappaleittain. Teenpä noihin liittyen tunnustuksenkin että 

kerran todella pienenä (mutta kuitenkin tajuavana) pistin kaupassa yhden 

tuollaisen poskeeni maksamatta. Aivan kuin muistaisin vielä maunkin: banaani...

Rikollisista muisteluista nykyhetkeen,

aika lähteä oikeisiin töihin mutta sitä ennen kysyn,

kaihoatteko te jotakin namia lapsuudestanne?

Entäs mikä mahtaa olla nykypäivän mielimakeisenne?

Sota- ja pula-ajan keittokirjat

Tässä muutamana päivänä olen lueskellut suomen sodista kertovaa kirjaa joka keskittyy erityisesti naisten työpanokseen ja pärjäämiseen sodassa. Kirjasta myöhemmin enemmän mutta sotajuttujen lisäksi siinä sivutaan aina välillä joillain pikkuinfoilla pula-ajan ruokia.

 Jostain syystä kaikki ruokajutut kiinnostavat aivan erityisesti 

itseäni ja mitä hurjempi resepti sen enemmän siitä innostun. 

Ei puhettakaan että sitä ruokaa itse ryhtyisin laittamaan 

tai edes toisen laittamana maistaisin mutta jotenkin 

ihmeesti ne mitä hulluimmat reseptit vain kiehtovat?

Ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan aikana suomessa oli kova elintarvikepula ja senaikainen, v. 1917 ilmestynyt kirja latoo reseptejä esim. verikakkuihin, savustettuihin lehmän utareisiin, sorkkarasvaan ja heinissä keitettyihin herneisiin, onpa opastettu myös miten raaoista perunoista voisi tehdä hiivaa.

Uppouduin näiden mielenkiintoisten esimerkkien innoittamana tutkimaan yleisemmin sota-aikojen reseptejä ja selviytymisvinkkejä ja siinä törmäsin jälleen uudenlaiseen sota-ajan keittokirjaan. Nimittäin amerikkalaiseen. Joka on piirretty.

(Kuvat suurenevat kun klikkaat niitä.)

Varsinainen sota-ajan kirja tämä ei ole sillä se on ilmestynyt Englannissa vuonna 1946 jolloin sota oli jo ohi mutta säännöstely jatkui.

Kirjan nimi on "PATSY'S REFLECTIONS, LEARN TO COOK BY PICTURES" ja se on täynnä eksoottisia reseptejä ja neuvoja korvikkeiden valmistamiseen.

Alun perin kirjan sarjakuvastripit julkaistiin Daily Mirror-nimisessä lehdessä tuoden
kotirouville joka päivä huvia ja hyötyä.

Tämä kirja on suunnattu erityisesti nuorille vaimoille
jotka ovat juuri lähteneet äitinsä helmoista aviopuolisonsa
kotiin ja joka nyt opettelee nuorekkaalla tavalla kokkaamaan
sekä taloudellisesti että maistuvasti.

Reseptejä on satoja ja useimman lopussa työstä palannut pukuun sonnustautunut aviomies Peter kommentoi Patsy-pikkuvaimon kokkailuita vaihtelevin sanoin.

Patsy etsii neuvoja kokkailuihin naapurinrouvilta sekä äidiltään.

Mietin että onkohan tuolla Peter-puolisolla pieni ihastus naapurin Joania kohtaan, tuossa vasemmassa kuvassakin kehuu tämän kosketusta

Ehkä se on jotain hienovaraista vihjailua? :D

Tässä Peter palkitsee nuorikkonsa elokuviin viemisellä.

 Tässä opetetaan taloudellista uunin käyttöä. joka ritilälle oma ruokansa paistumaan.

Ihanan ällöttäviä reseptejä löytyy, miten olisi 

suklaamakaronivanukasta ja haudutettua kurkkua?

Entäs hyvää valaanlihasipulipihviä?

Tai sitten mahalaukkua tomaatin kera?

Minusta tämä on ihana kirja, niin aikansa mukainen, joka reseptissä on melkein erilainen esiliina ja

kaikki kampaukset ovat niin viimeisen päälle.

 Pula-ajasta kertoo se että monessa reseptissä neuvotaan miten korvata maito, munat, voi ja toisinaan

 liha kermavaahdosta puhumattakaan. Melkein kaikki paistetaan laardissa ja

joka toisen aterian jokin valmistusaine ovat leivänmurut jostain syystä.

Pisteitä eli ilmeisesti jonkinlaisia ruokakorttipisteitä
laskettiin tarkasti ja jos kyseessä on erityisen hieno resepti jossa
 käytetään kuin käytetäänkin esim. voita laardin ja margariinin sijaan,
 tulee sarjakuvaan varmasti hahmo heristämään sormea ja kysymään tietääkö
 ruoanlaittaja miten monia pisteitä joudut kuluttamaan tämän kakun takia??

Keittokirja opetti siis lukijoilleen myös säästäväisyyttä ja harkintaa taloudenpidossa.

Peterkään ei siis saa vanukkaidensa päälle kermaa vaikka valittaa ja katsoo Patsya pahalla silmällä.

 Onneksi miespolo sai jossain vaiheessa maalaisserkuilta syntymäpäivälahjaksi munia ja voita ja antoi positiivista palautetta Patsyllekin.

Minusta tämä oli aivan ihana löytö ja tästä kuulette vielä myöhemminkin!

Ihmiskunnan kummat kuriositeetit

Niin, minulla olisi niin paljon kaikkea kirjoiteltavaa taas,
olen aivan innoissani pitkistä googlailuista ja jännien tarinoiden lukemisesta! 

Erityisesti netin kuvapalvelut ovat koitumassa kohtalokseni,
kun klikkaat yhtä mielenkiintoista kuvaa, johtaa se taas toisiin mielenkiintoisten kuvien
kuvagallerioihin jotka johtavat taas uusiin ihmeellisiin kuvagallerioihin loputtomiin... 

Maailmassa on ollut niin paljon mielenkiintoisia ihmiskohtaloita ja niin
 kummallisia juttuja ja ihmeellisiä näkymiä että tekisi mieleni vain laittaa
 kaikki arkitekeminen tauolle ja tutkia vain kunkin jännän kuvan
taustoja kunnes läkähdyn. 

On niin harmillista kun se ei ole mahdollista!

 Mies kissansa ja heppansa kanssa kuvattavana?

Kyllä me ihmiset sitten olemme olleet kummallisia.
Ei tarvitse juuri lukea fiktiota kun riittää että lukee parit historiankirjat.
Minulla on jo monta juttuaihetta varastossa joista kerron tarkemmin sitten
 joskus kun minulla on aikaa perehtyä jokaiseen niin hyvin kuin on tarpeen. 

On se kyllä hyvä että on tämä netti ;)

Ajattelin kuitenkin paremman puutteessa tarjota parit jännät
kuvat joihin muutamiin liittyy lyhyt tarinakin. Muut ovat
 vain hienoja kuvia (mielestäni.)

Varoitan että nämä ovat aika hurjia, satuin eksymään
 arkeologia-aiheiseen osioon googlaillessani! 

Paremminhan tämän postauksen olisi olisi ollut odottaa
 tuonne pyhäinpäivän tai halloweenin aikoihin mutta en malta...

Ensimmäinen on muinainen koristelutapa.

Tämä on Chiapasista Meksikosta löytynyt kallo. 

Nykyhiphopparit jotka istuttavat timantteja hampaisiinsa
ovat ihan ajasta jäljessä! Ilmeisesti jalokivet hampaissa
ovat ainakin 2500 vuotta vanha juttu. 

Nämä timanttisuut eivät olleet ylhäisön etuoikeus vaan
 ihan kaikki kansanluokat ja niistä erityisesti miespuoliset
 henkilöt laitattivat lookkinsa uusiksi näin. 

Toimenpiteessä kovalla obsidiaaniporalla porattiin
hampaaseen reikä johon runtattiin valittu kivi, esimerkiksi jadenpala. 

Ja näitä kalloja tutkimalla on saatu selville että toimenpiteen
suorittajat osasivat hommansa ja osasivat välttää hammasjuureen
osumisen. Nämä olivat siis ilmeisesti aika taiten tehdyt vaikka ensin
 ajattelin että voi kauhistus mikä hammaslääkärin painajainen!

Kuvan naiselle on tapahtunut onnettomuus jonka
seurauksena hänelle on valmistettu puiset jalat. 

Voimme vain kuvitella miten vaikeaa noilla
 on ollut kävellä koska katsokaa nyt; 

 nehän ovat selvästi juhlakoivet, viininlehtikaiverrukset
rypäleterttuineen ja KOROT! 

Kauneus ennen kaikkea!

Sitten törmäsin ensimmäisen kerran elämässäni taiteilijaan
nimeltä Jacques Fabien Gautier d'Agoty joka syntyi vuonna 1711. 

Hän oli aika mielenkiintoinen tapaus mutta eittämättä loistava
taiteilija. En osaa oikein sanoa miksi nämä ovat niin kiehtovia
. En tohtinut laittaa tänne niitä hurjimpia. Osa on aika riettaita ja
 järkyttäviäkin. Katsokaa vaikka.

Lisäkuvia tästä.

Korsetti ei ole kauhean vanha juttu, se lanseerattiin vasta joskus
1500-luvulla Espanjassa ja Italiassa josta sen käyttö levisi Ranskaan
ja lopulta kaikkialle muualle maailmaan. 

Sen ensitarkoitus oli esteettiseksi tarkoitettu, kapea vyötärö tuli
 kauneusihanteeksi mutta myöhemmin korsetin käyttämättäjättäminen
 ei tullut kyseeseen sillä siihen alettiin liittää myös käsitteitä siveydestä
 ja kunnollisuudesta. 

Kuten kaikki naisten muoti jossain vaiheessa, korsetinkäyttökin
vedettiin överiksi jonka takia erilaiset kansanterveysliikkeet aika ajoin
julkaisivat tällaisia kuvia. Ja pahinta oli että tuo yläkuva ei ole yhtään liioiteltu!

Tässä näyttelijätär Camille Clifford jolla oli ideaalivyötärö

Jos olette yhtään lukeneet huonoja historiallisia hömppäkirjoja
 tai katsoneet vastaavia elokuvia, muistanette kohtaukset jossa naiset
ennemmin tai myöhemmin tarvitsivat hajusuolaa. 

Ja miksikö? 

No siksi että äärimmilleen kiristetyt korsetit synnyttivät
happivajausta jonka takia naiset pyörtyilivät tuon tuosta.
 Tuon ajan naiset tulivatkin tunnetuiksi heikkoudestaan
 ja hentoudestaan eikä ihme. 

Jatkuva happivaje heikonsi immuunipuolustusta rankasti
 jolloin nainen ali kuin avoin ovi monille taudinaiheuttajille
ja sairauksille. Puhumattakaan siitä että sisäelinten toiminta
 häiriintyi usein. Synnytys oli myös usealle tavallista
 rankempi paikka kiitos korsetin.

Tässä on muumio. 

Jokainen on joskus muumioista kuullut mutta tämä ei
 olekaan ihan mikätahansa muumio. Tämä on ns. tee-se-itse-muumio.

Pohjois-Japanilaiset munkit ovat aikanaan lukemani
perusteella tehneet aika hurjan kuuloisia temppuja.
Eräs hurjimmistä tempuista on tämä. 

Eräänä päivänä munkki aloittaa Shokushinbutsu-nimisen riitin. 

 Ensimmäisen tuhannen päivän, eli noin kolmen vuoden ajan munkki
 kuntoilee hullun lailla. Siis rääkki potenssiin sata. Tämä siksi että
ko. munkki haluaa tulla mahdollisimman laihaksi ja aliravituksi,
 kaikki läski must go. 

Tappaa ei kuitenkaan itseään saa eli hiukan pitää syödäkin.
 Ruokana on siemeniä ja pähkinöitä.

Kun tuhat päivää on kulunut...
 Alkaa toinen tuhannen päivän periodi. 

Nyt peli kovenee. 

Ruokana on vain ravintopitoisia puunkuoria ja nilaa
sekä juuria. Paluuta ei enää tästä pisteestä ole sillä
 juuret holautetaan kurkusta alas kiinalaisen lakkapuun
 mahlasta valmistetulla juomalla joka on hitaasti tappavaa myrkkyä.

Kolmen vuoden ajan siis hiljalleen myrkytetään kehoa.

Ei vain muumiointitarkoituksissa vaan myös siksi että
hiljalleen keho tulee niin myrkylliseksi että kaikenlaiset
 kärpäsentoukat ja ruumismadot eivät sitten syö sinua. 

Tässä vaiheessa saa tottua jokapäiväiseen oksenteluun ja
 jatkuvaan huonovointisuuteen myrkyn takia.

Tämän tuhannen päivän periodin loppupuolella prosessi
 alkaakin olla valmis, munkissa vielä henki pihisee. Silloin
 hän kiipeää varta vasten valmistettuun kivihautaan joka suljetaan. 

Hautaan kulkee ilmaputki ja pieni kello. 

Joka päivä munkki helistää kelloa kertoakseen onko vielä elossa. 

 Eräänä päivänä kello ei enää soi. 

Silloin hengitysputki vedetään pois.

Kuluu vielä 1000 päivää. 

Sen jälkeen muut munkit avaavat haudan ja katsovat
onko tämä useamman vuoden pituinen muumiointiprosessi
 ollut onnistunut. Tämän kaiken tuskan ja vaivan jälkeen
uskomatonta on että muumiointiprosessi onnistui siltikin vain hyvin harvoin! 

Mikäli näin kuitenkin, harvoin, kävi, vietiin muumio
 temppeliin muiden ihailtavaksi! 

En ole tainnut ikinä kuulla mitään hullumpaa!! 

Nyt on kyllä pakko sanoa että vain Japanissa...

Ja anteeksi, nyt kun muumiolinjalla mennään täytyy
 tämäkin riipaiseva ihmiskohtalo kertoa. 

Tässä lepää Urszula Morszkowska, krakovalainen 20-vuotias
tyttö joka kuoli hääpäivänään vuonna 1787. 

Hän kuului ylhäisaateliin ja isällä oli tytölle suuret suunnitelmat.

Urzula ei kuitenkaan suostunut näihin suunnitelmiin sillä hän oli
 rakastunut, paha vain että kohde ei ollut aatelinen vaan tavallinen
 kansanmies jonka Urzula kihlasi isästä välittämättä.

Tytön isä otti tämän "landepaukun" naimisen tosi pahasti.

Teeskennellen hyväksyvänsä pakon edessä asian hän tarjosi
 tyttärelleen tämän omissa hääjuhlissa viinimaljan joka oli myrkytetty. 

Urzula menehtyi samana päivänä ja  hänen ruumiinsa on
esillä Krakovalaisessa kirkossa yhä hääpukuun puettuna.

Seuraavaksi hauskempi juttu.

Kun pakettipostin kuljetus aloitettiin eräässä jenkkiläisessä
 osavaltiossa 1913, alkoivat neuvokkaat äidit lähettää lapsiaan postilla!
 Postimerkit kiinnitettiin lasten vaatteisiin neuloilla ja matkanteko
voi alkaa. Lapset matkasivat ominpäin postisäkkien joukossa myös junavaunuissa. 

Kun postilaitos sai kuulla joidenkin kuukausien jälkeen näistä erikoisista
 paketeista ohjeistettiin postiljooneja olemaan enää hyväksymättä lapsipostia.

Tässä on Edward Mordrake.

 Hän oli 1900-luvun alun englantilainen pääri, siis yläluokkaan kuuluva mies joka oli syntynyt kaksikasvoisena. Toiset kasvot hänen takaraivossaan eivät voineet syödä eivätkä puhua mutta ne voivat nauraa ja itkeä.

Edward kärsi todella suuresti tilastaan. 

Pahinta tilanteessa oli että toiset kasvot kuiskivat Edwardille erityisesti öisin. 

Käsittämätön tilanne. 

Hän rukoili lääkäreitä poistamaan toiset kasvot mutta
niin ennenkuulumaton oli koko juttu etteivät lääkärit edes yrittäneet. 

23-vuotiaana Edward ei enää ketänyt tilannetta vaan myrkytti itsensä kuoliaaksi.

Nämä minun piti näyttää koska ne ovat niin somat!

Kuningas Childerik 1 oli Merovingien kuningas 440-482.
Eli kauan sitten.

 Childerik teki mitä tuohon aikaan tehtiin, tappeli ja soti paljon ja lopulta kuoli. 

Yli tuhat vuotta hauta oli koskematon kunnes sitten
1653 Adrien-niminen muurari työskenteli kirkkomaalla
 ja hän sattui osumaan kuninkaan hautaan. Haudasta löytyi
 kultarahoja, koruja ja 300 pikkuruista mehiläista
kullasta ja jalokivistä valmistettuina! 

Ihania!

Asia unohtui suunnilleen sadaksi vuodeksi. 

Sitten aikansa historijoitsivat kiinnostuivat jälleen asiasta,
hautalöytöjä tutkittiin innokkaasti ja ne kirjoihin ja kansiin
painettuine tutkimuksineen lahjoitettiin v. 1755 Ludvig XI:lle
 eli aurinkokuninkaalle.

Tälläpä vain oli niin paljon helyjä ettei hän jaksanut
kiinnostua koko aarteesta vaan sekä vaivalla laadittu kirja
aarteesta ja itse aarre haudattiin kenenkään niistä innostumatta arkistojen kätköihin. 

Jonne se unohdettiin jälleen melkein sadaksi vuodeksi...

Vuonna 1831, marraskuun alkupäivinä tuonne arkistoihin murtauduttiin. 

Koko 80 kiloa painava aarre ryöstettiin ja sulatettiin!

Näin kävi tälle upealle ja massiiviselle hauta-aarteelle. 

Myöhemmin varkaiden jäljeltä löydettiin kuvan kaksi
kultamehiläistä jotka olivat jääneet kiveyksen rakosiin.

Ja viimeinen kuva joka lopettaa tämän kuriositeettisarjan. 

Tästä ei kyllä ole sen kummempaa sanottavaa joten
 kerron vain mitä kuvan takana lukee kaikessa yksinkertaisuudessaan:

"Aunt Velma. 

She never married."