Julma varaslähtö ystävänpäivään

Ystävänpäivä on suomessa kovin vähän 

aikaa vietetty juhla mutta sillä on pitkä historia.

Tuon hyvin, hyvin pitkän historian aikana tällä 

juhlalla on ollut paljon aikaa pohtia olemustaan. 

Tänään lisää ystävänpäivän pimeää puolta.

Ystävänpäiväkortteja ja tervehdyksiä on lähetetty niinkin kauan kuin

peräti 1400-luvulta alkaen. Huiman kauan siis. 

Alkuaikoina tervehdykset olivat romanttisia, lauluja joita 

laulettiin rakastetulle tai ihastuksen kohteelle tai sanallisia 

korulauseisia rakkaudentunnustuksia. 

Kun näitä rakkaudentunnustuksia alettiin 

merkitä paperille, syntyi ystävänpäiväkortin ensiversio.

Väliin mahtui sekalaista ystävänpäivän viettoa lähes 500 vuotta

kunnes ystävänpäivää keksittiin 1800-luvun 

puolivälin jälkeen "modernisoida."

Hieman ilkeällä tavalla.

 "Tis a lemon that I hand you and bid you now 'skidoo,' because I love another - 

There is NO chance for you!"

Tuolloin keksittiin "vinegar valentines"-nimellä 

kulkevat ilkeämieliset tervehdykset joilla oli 

aivan päinvastainen merkitys mitä 

ystävänpäivätervehdyksellä yleensä.

Niiden oli tarkoitus satuttaa.

 "You'r safely lodged upon the shelf, 

and I hope you'll be there for life.

You do not like it much yourself, 

youd rather be a wife.

But you'r not the sort for me,

or any other man,

so pray be reconciled to fate,

it is the wisest plan."

"I dont like you'r paw, I know very well it's sharp, cruel claw."

Etikkakortit olivat halpoja, ne maksoivat vain pennyn 

joten jokaisella oli varaa niihin.

Jokainen siis saattoi ystävänpäivänä "tervehtiä" kylän

vanhoja piikoja, yksinäisiä naishenkilöitä

tai vielä naimattomia tyttöjä, opettajiaan koulussa,

koulukaveriaan, esimiehiään, vaikkapa lääkäriään, 

pappiaan, lakimiestään tai naapuriaan. 

 

Tai ihan ketä vain jota haluttiin

satuttaa kipeään kohtaan ja tuottaa

pahaa mieltä ja murhetta.

Ja niin myös tehtiin.

 

 Ei ollut ketään joka ei ainakin joskus

olisi saanut etikkakorttia. Niiden suosio oli huima

kuten myös niiden aiheuttama paha mieli.

 

Kortithan siis tietenkin lähetettiin aina nimettömänä

ja niiden tuloa kammottiin ja samalla odotettiin. 

Korostan että mitään hupia näihin kortteihin ei liittynyt,

entisaikojen ihmisten huumorintaju ei sentään näin 

pahasti poikennut omastamme. Etikkakorttien

ainoa tarkoitus oli haavoittaa saajaansa

mahdollisimman pahasti.

Muistan itse lapsena lukeneeni jotakin 

1800-luvulle sijoittuvaa tyttökirjaa jossa

eräs luokan tytöistä sai pelkkiä etikkakortteja muiden

tyttöjen saadessa romanttisia ihastuskortteja.

Koulukiusausta kaikkein tyylikkäimmässä muodossaan.

 

 

Erityisen ilkeän twistin etikkakorttibisnekseen

lisäsi se, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun 

alussa postin saaja maksoi saamansa postin

postimaksun.

 

Eli ei riittänyt että sait postitse 

pahaa mieltä, jouduit vielä 

maksamaankin siitä!

 

"You snooty clod, without even a nod, you give the big go by,

it's okay with us, your pitiful bust, you won't make anyone cry."

Vaikka myöhemmin kortin maksuja 1940-50-luvuilla ei 

enää joutunut maksamaankaan, ei niiden sisältö

 lieventynyt, pikemmin päinvastoin. 

 

Tässäkin kortissa onnistutaan

muutamaan sanaan tiivistämään vastaanottajalle 

tämän olevan lattarintainen ja ylpeä nirppanokka 

josta kukaan ei välitä.

Myös naiset ilkeilivät korteissa.

 

Voin kuvitella miltä vaikka jostakin teinipojasta

on tuntunut saada tällainen kortti.

 

 

Etikkakortit ovat mielenkiintoinen

tutkimuskohde myös monille historioitsijoille sillä

ne ilmensivät myös aikansa poliittista ja 

sosiaalista ilmapiiriä. 

 

Esimerkiksi kun naisten oikeuksia 

ajava liikehdintä alkoi 1900-luvun alussa, 

kohdistuivat monet etikkakortit välittömästi

paikkansa unohtavia naisia kohtaan 

mitä julmimmin sanankääntein.

Iloinen asia etikkakortteihin liittyen olivat ne monet lempeämieliset 

postinkantajat jotka etikkakorttiin törmätessään, tuhosivat sen oman käden

oikeutta käyttäen eikä pahaa mieltä tuova kortti milloinkaan päätynyt 

vastaanottajalleen. 

Koska kyseinen toiminta oli kuitenkin vastoin lakia, saavuttivat useimmat 

etikkakortit siis silti vastaanottajansa. 

 

Etikkakorttien lähetys ja painaminen väheni 1950-luvun jälkeen radikaalisti

joten nykyään ystävänpäivää ei onneksi enää tarvitse odottaa valmiiksi ikäviin

iskuihin varautuneena.