Minun, aloittelevan wannabe-minimalistin (ei kyllä varmaan koskaan tule kohdallani onnistumaan tuo minimalismi) tuli tehtyä juuri sellainen ostos mitä minun ei todellakaan pitäisi tehdä.
Tästä ei ole minulle mitään hyötyä ja pikemmin nostalgian kuin sormeni kosketus hiiren painikkeella sai minut tämän hankinnan tekemään joka on myös esimerkki tilanteesta jolloin asiat tapahtuvat mutta liian myöhään.
Miten iloinen olisinkaan ollut jos tämä tuttien runsaus olisi tullut luokseni ala-asteella. Olisin saanut loputonta materiaan perustuvaa suosiota ja olisin voinut trokata näitä eteenpäin kalliilla hinnalla.
Tämänkaltaiset muoviset tutit kuten ajan lapset muistavat, olivat 90-luvun alussa kuuma muoti-ilmiö ala-asteikäisten tyttöjen joukossa. Niitä sai tuolloin vain vaihtamalla, erilaisilta markkinoilta ja eräänä keväänä myös pääsiäismunista. Ja ne olivat kalliita.
En muista markkamääräisiä hintoja mutta muistan noin kymmenvuotiaana arponeeni ostaisinko sen syksyn silakkamarkkinoilta pienen, oranssin tutin vai neljä käytettyä Aku Ankan taskukirjaa joka antaa vaatimatonta viitettä hinnasta. Ainakin jos puolestaan tietää miten arvokasta materiaa taskarit olivat aikanaan joka onkin jo toinen juttu. Mutta nyt tämä pussillinen maksoi minulle vain euron!
Kieltämättä aikuista itseäni kiinnosti mistä tutti-innostus sai alkunsa. Vanhin löytämäni tieto oli tässä artikkelissa vuodelta 1992 jonka mukaan tuttimanian alkulähteenä olivat useammat eri jenkkiläiseen musiikkikulttuuriin liittyvät koristautumistrendit.
Onko ehdotuksia mitä näillä nykyään voisi tehdä? En taida itse koetella eksentrisyyteni rajoja tuttikaulakorulla vai mitä olette mieltä? Voitaisiinko palauttaa tämä muoti takaisin ihan siksi että minulla on nyt näitä 50kpl ja olisin sitten todella muodin aallonharjalla korvaukseksi siitä etten sitä lapsena ollut?
Aika epätavalliset treffit, mutta tänään ne tapahtuivat.
Kurkut kohtasivat ja rullasivat kuin nuoruutensa päivinä.
Yhdessä.
Kuin silloin ennen Ahvenanmaalla synnyinkodissaan.
Ennen merimatkaa mantereelle ja eroa jonka molemmat luulivat lopulliseksi.
Kahdesta kurkkulapsesta, kasvinkumppaneista, toinen päätyi pienen tytön leikkiin.
Tyttö piti siitä hyvää huolta mutta lopulta hän kasvoi aikuiseksi.
Onneksi tuli kuitenkin toinen pieni tyttö joka otti kurkun omakseen.
Kävi samoin, tuokin tyttö kasvoi aikuiseksi ja kurkku,
Eluksi nimetty, siirtyi vielä kerran uudelle, kolmannelle tytölle.
Mutta elun kannalta traagisesti, kävi kuten ennenkin,
kolmas tyttö kasvoi ja Elu unohdettiin. Pois silmistä. Kylmään vajaan.
Siellä se makasi pimeydessä homeisen nojatuolin päällä läpi talvipakkasten ja kauniiden
kesäpäivien joita se katseli vajan lautojen raoista. Haikeana. Ajatellen nuoruutta saaristossa,
suuren vihreän perheensä kanssa seuranaan vain hiiriä mutta useimmin ilman ketään.
Kului vuosia ja vuosia, niitä kurkku ei huomannutkaan
pölyn laskeutuessa sen silmien päälle niiden loisteen himmetessä.
Oli enää vain yksinäinen kurkku.
Tänään vajan ovi aukeni ja se keskimmäinen tytöistä
joka oli niin iso että sitä hädin tuskin olisi tunnistanut
vaikkei silmien päällä olisikaan ollut vuosien tomukerrosta,
tuli ja otti kurkun.
Auringonvalo häikäisi ja kurkun kurkkua kuristi.
Missä hän oli?
Minne hän meni?
Tulisiko nyt vihdoin neljäs tyttö joka ottaisi hänet
omakseen ja vapauttaisi yksinäisyyden vuosista?
Silloin hän näki sen.
Toisen.
Hänet.
Kuin silloin ennen kokoomalinjalla.
Tyttö kiillotti hänen silmänsä ja hän tiesi näkevänsä oikein.
Eikä millään ollut enää merkitystä, ei yksinäisyyden vuosilla eikä sillä että
neljättä tyttöä ei tullutkaan. Vain sillä että Elu ei enää olisi koskaan yksin.
Suomalainen Ahvenanmaalla sijaitseva lelutehdas Plasto valmisti näitä muovisia
potkuleluja alkaen vuodesta 1971. Valmistus jatkui joidenkin, hieman epävarmojen
lähteiden mukaan vuoteen 1988 saakka mutta Plaston kuvastoissa tuotetta ei ole
kuitenkaan näkynyt vuoden 1979 jälkeen.
Kurkkumopona tunnettu muovieläin on oikealta nimeltään Kuueläin Kurkkumaasta
ja se on melkoisen tunnettu retroesine jolla on monenlaista arvoa. Tunnearvoltaan kurkut
ovat monelle aikalaislapselle korvaamattomia ja se alkaa näkyä myös hinnoissa. Kallein
netistä löytämäni kurkku on myyty yli sadalla eurolla.
Luonnollisesti hinta riippuu kunnosta kuten on asian laita minkä tahansa esineen kohdalla.
Kuueläimen tuntosarvet ovat olleet alkujaankin niin ohutta materiaalia että niiden
puuttuminen ei pahemmin arvoa pudota mutta kokonaan puuttuvat silmät, puuttuva
ajokapula tai pyörät tai lommot laskevat arvoa muutamiin kymmeniin euroihin
saakka riippuen siitä miten paljon vikoja on yhdessä lelussa.
♥ + ♥ = ♥
Toinen näistä kurkuista kuuluu sisarelleni jonka käytöstä se siirtyi lapsena
minulle ja edelleen pikkusisarellemme. Toisen taas löysin erittäin huokealla
hinnalla kirpputorilta muutama päivä sitten. Löytöjäkin voi siis yhä
tehdä retroesineistä jos on tuuria ja osuu paikalle sopivaan aikaan.
Mikäli teillä on kotonanne tai varastoissanne kurkkumopoja, pitäkää niistä huoli
sillä uusia ei tule ja vanhoja on vaikeaa ja hyvinkin kallista saada käsiinsä.
Minun kohdalleni osui nyt onnenkantamoinen. Olen itse kierrellyt kirpputoreja
hyvinkin 15-vuotta niin pääkaupunkiseudulla kuin pikkukaupungeissakin ja en
ole milloinkaan ennen kohdannut myytävänä olevaa kuueläintä.
Kuueläimiä on myyty myös keltaisina ja... Vaaleanpunaisina!
Näistä en ole milloinkaan nähnyt edes kuvaa. Onko kenelläkään
mielikuvaa muista kuueläimistä kuin vihreistä? Olisiko kuvia tai linkkejä?
"Vihdoin sinä tulit." Sanoi Elu kohdistaen kiinteän katseensa
siihen toiseen. Se toinen vain hymyili ja veikeillen iski hitaasti silmää.
Pitkän hiljaisen hetken jälkeen, kuin yhteisestä päätöksestä kurkut
kääntyivät kohti laskevan auringon punaa. Rullien kepeä rahina nurmella
oli kuin hiljaista naurua. Kurkut eivät tienneet tulevasta muuta kuin
Tänään tahdon muistella näitä vanhoja monille tuttuja leluja.
Kun olin pieni, minulla oli paljon barbeja.
Luulin että minulla olisi niitä vieläkin mutta niille
on nyt ilmeisesti käynyt niin että ne on hävitetty
puolivahingossa eikä minulla ole niitä enää.
Sen jälkeen kun tämän tajusin olen alitajuisesti miettinyt barbejani
niin monta kertaa että olen jo useita kertoja uneksinut yöllä että barbit
löytyvät milloin mistäkin kummallisestä paikasta, ne ilmestyvät yhtäkkiä
sohvan alta, kerran ne olivat unessani mukamas jääkaapissa ja kerran ne
putosivat päähäni kaapin päältä! Ikävä vain että tuo kaikki oli unta,
ihanaa barbiunta.
Tänään kun minun olisi pitänyt tehdä kaikkea oikeasti tärkeää opiskeluun
liittyvää, olen tehnyt kaikkea muuta. Katselin vanhoja My little pony-vhs videoita,
pelasin muuttuvaa labyrinttiä ja sitten sain päähäni käydä läpi muovikassin
jossa ovat tuholta pelastuneet barbin vaatteeni.
Ne nuket siis on tuhottu mutta vaatteet
olivat eri paikassa ja säilyneet, onneksi!
Ja kun tutkin pussia tein hienon löydön, sieltä löytyi kolme barbiakin,
tai kaksi barbia ja Paul. Olen tässä nimittäin ajatellut että alan metsästämään
puuttuvat nuket mätsäämään vaatteita joten kuvasin kaikki löytämäni
asukokonaisuudet ja tein mentaalista kaaviota mitkä barbit puuttuvat. Kun räävin
vaatekappaleita ja asusteita yhteen tuli mieleeni sellaisiakin barbeja
joita en muista yhtään omistaneeni.
Tässä siis pitkälti omaksi muistinvirkistyksekseni barbeja.
Paljon paljon barbipuhetta.
Toinen löytyneistä barbeista ja sarjan nro 1. on tässä omassa asussaan. Kyseessä on Wedding day Midge 1991 jolta puuttuu toinen käsine joka kyllä on tallessa jossain ja huntu joka lienee myös tallessa mutta hukassa. Tällä barbilla on todella monet hääleikit leikitty!
Midge ei ole varsinaisesti barbi ollenkaan sillä sana Barbie yleensä kattaa ne vaaleatukkaiset yksilöt.
Midge luotiin vastaiskuna kritiikille, 60-luvulla nimittäin kehdattiin ehdottaa että barbie olisi jotenkin seksistinen blondin tukkansa ja ison rintavarustuksensa kanssa joten sitten luotiin Barbien kaveriksi punatukkainen Midge joka ei ainakaan olisi seksikäs?
Outoa logiikkaa sillä minusta Midget ovat olleet aina kauniimpia kuin Barbiet.
Morsio-Midgellä oli myös sukkanauha ja violetti matkaliivi.
Toinen säilynyt barbinro 2. on myös punatukkainen.
Ja se on varmasti säilynyt ja ostettu juuri hiusten värin vuoksi. Punatukkaiset barbit kun olivat mielestäni niin ihania ja erikoisia.
Glitter hair Barbie 1994.
Tämän mukana tuli kampa jolla voi levittää tuubista sinistä
kimallegeeliä niin barbin kuin omaankin päähän. Inhosin sitä
mönjää tahmeutensa takia todella paljon. Tämä myös saattoi olla
lapsuuteni viimeinen barbi sillä -94 alkoivat jo barbileikit olla historiaa.
Tässä 70's shown Mila Kunis Glitter hairBarbien mainoksessa.
Nro 3. Style Magic Barbien asu 1988.
Itse nukke on siellä kadonneiden joukossa.
Rakastan edelleen tätä asua mutta inhosin itse nukkea,
sillä oli niin kamala tanttakampaus jo ostohetkellä.
Nyt kampaus näyttää minusta vain mukavan
nostalgiselta ja hienolta :)
Monissa mainoksissa hehkutettiin että tämän barbin
mukana tulevalla muovisilla piippaussaksilla voisi kiharrella omiakin hiuksia.
Taisin inhota tätä barbia (vaan en pukua) jo siksikin
että eihän se kahden muovipalan väliin hiussuortuvan kietominen
tietenkään ruuvikiharoita tuonut vaikka niin luvattiin!
Nro 4.
Minä en tiedä.
En onnistunut löytämään tälle nimeä. Olen aika varma
että nämä ovat jonkin Midge-nuken vaatteet ja Midgen lapsi
tai hoitolapsi mutta mikä Midge ja mikä lapsi?
Muistan sieluni silmillä vielä lelukuvaston mainoksen jossa
Midge leikki tämän pojan kanssa luokkahuoneessa pallolla, niin
tähän settiin kuuluu pallokin mutten löytänyt sitä. Nuo kynät ja
viivottimet sensijaan olivat tallella.
Kuvassa on myös piknik-kori. Se ei kuulu tähän settiin
vaan se kuuluu Pretty Picnic Sindylle vm. 1991 jonka asua
en onnistunut löytämään ja joka on kadonnut barbi nro 5.
Hän on ollut tämän näköinen. Korin sisältö näyttää tältä:
Vähän tahmean näköistä koska muistan hämärästi pakanneeni
lapsena tuonne myös kaikkea oikeaa ruokaa, hunajaa ym.
Nuo Flora-purkit taas eivät ole Mattelin tuotantoa vaan
isoäitini minulle antamat ja aivan ihanat. Varjelin niitä koko
lapsuuteni aivan vainoharhaisesti koska minusta ne olivat niin älyttömän söpöt.
Ne ovat vanhat Flora margariinin
kylkiäisenä joskus arviolta 70-luvulla saadut.
Ja ne ovat niin pikkuruiset.
Barbin kenkä kokoa havainnollistamassa.
Kadonnut barbi nro 6. on Super Star Barbie 1988.
Tässä hänen mainoksensa.
Ei kuulunut suosikkeihini tätimäisen naamansa takia.
Sukset ovat ehkä vielä jossain säästössä mutta suksikepit
on hiiri syönyt, kirjaimellisesti. Löysin vain pätkän
keppia ulkovarastosta. Ei myöskään suosikkibarbini.
Kadonnut nro 8.Wedding Day Sindy 1988. Aito nukke alla.
Mutta en tiedä millaiset hänen alkuperäiset vaatteensa ovat olleet.
Tämä netistä löytämäni kuva taas oli kovasti hämmentävä.
Kuvan barbi siis EI liity vaaleanpunaiseen asuun jota tuossa esitellään.
Minulla on tuo ihan sama asu! Ja tuo henkarikin.
Kenen tämä on ja miksi minulla on se?
Nämä ovat näitä barbimysteereitä...
(Muokkaus. Kun nukuin yön yli aivoni prosessoivat asiaa ja nyt olen ainakin 70% varma että mekko on ostettu erikseen ilman barbia. tähän kuului myös sydänvyö ja tiedän jo kenelle tämä kuuluu. Niittäin Hostess Barbielle KLIK mutta miksi tuo mekko on tuossa violetti? Hmm.)
Tässä muuten kirjoitin aikanaan miten bongasin eräältä kirppikseltä Fulla-nukkeja vinon pinon alkuperäispakkauksissaan.
Fulla on arabimaiden Barbi. Kävin taas tuolla kirpputorilla ja nyt, 3 vuotta myöhemmin se sama arabibarbipino oli ilmestynyt sinne takaisin!
Oli pakko ostaa kun hän oli vain 1.50e.
Hassua kun hän on blondi.
Mutta olipa tässä pitkä pätkä barbeja!
Minulla on ollut muitakin mutta muistini on niiden osalta
hatara ja vaatteita ei juuri löytynyt. Näistä aion etsiä käsiini
nettikaupoista ainakin Dream Glow Barbien ja ehkä muitakin.
Näitä katsellessa tuli ihania takaumia lapsuuteen ja moniin
leikkeihin. Olisipa kiva saada vaikka vain yhdeksi päiväksi se
ihan sama eläytymiskyky takaisin kuin silloin joskus. Mitäköhän
ihmisen aivoissa tapahtuu kun leikin kyky menetetään? Siis se oikea
leikin kyky ja se kyky eläytyä mielikuvitukseen ihan täysillä. Voihan
aikuinenkin leikkiä mutta ei se ole sama asia.
Muistanpa senkin kun lapsena ihmettelin kun
joillain aikuisilla oli leluja koristeina.
Siis koristeina.
Että mitä ihmettä? Että miten jollain voi olla lelu ja
se pitää sitä vapaaehtoisesti kaapin päällä katseltavana?
Sellaisessa ihmisessä täytyi olla jotain vikana. Ja nyt olen itse sellainen!
80-90-lukujen taitteessa Hasbron My little pony-lelut olivat suosionsa huipulla.
Niillä leikittiin, niitä katseltiin televisiosta, niiden kuvilla
koristetuissa vaatteissa kuljettiin ja yöllä nukuttiin ja ponien
viehkot kuvat koristivat monien makeiden herkkujen pakkauksia.
Tällöin sain kaiketi luvan aloittaa purukumitarrakeräilyn sillä näitä
tarroja minulle on kertynyt hyvin monta.
Vaaleanpunaisen pakkauksen sisältä löytyi
yksi leveä ja litteä purkkalevy ja ponitarra.
Tarroja oli kerättävänä yhteensä 100, mikä tarkoitti aikamoista
purkanjauhantaa mikäli halusi saada kokoelmansa täydeksi.
Voinkin ylpeänä ilmoittaa kokoelmastani löytyvän 94 tarraa eli
pääsin tavoitteessani erittäin pitkälle!
Ihme ja kumma ylimääräisiä tuplatarroja ei varastosta
montaa löydy. En koskaan ole tarroja haaskannut joten mikäli
tuplatarroja olisi ollut, ne takuulla olisivat edelleen tallella.
Osa muruista huonossa valossa ja vinossa
Kaipaan noita aikoja. Ponipurkat takaisin kauppoihin
ja kaikki muukin ponikrääsä. Mutta nimenomaan ne vanhat ponit, älkää
edes mainitko näitä uusia ällöponeja joiden kanssa nykylapset leikkivät.
Osuvaa että juuri täman ponin kuvassa on heijastusta
Muistelen lämmöllä miten sain tuttavamarketinpitäjän
rouvalta joululahjaksi pahvista tehdyn My little ponytalon
jonka sisällä oli erilaisia My little ponymakeisia, patukoita,
karkkiaskeja jne, jne.
Oi kun olisivat jäänyt kääreet säästöön.
Tarrojeni tila huolestuttaa minua.
Alle 20-vuotta vanha kokoelma jo jo nyt rapistumassa
tarrojen liiman puskiessa taustalta kuvan läpi.
Mitä niille voi tehdä? Miten etenevän tuhon voisi pysäyttää?
Erityisesti tämä pari on suosikkini, miksiköhän...
Tarrat ovat kellastuneet ja se varmasti etenee.
Uusi ongelma jota en ollut huomannut ennen koskee tarran
päällisosaa, aivan kuin joistakin kohtaa itse kuvan väri olisi
hiutumassa pois vaikka jokainen tarra on siististi muovikansiossa
Olen Saila, retro- vintage- ja historiaharrastaja. Luonnon rakastaja. Boheemi nostalgisoija. Tähän blogiin kirjoitan itseäni kiinnostavista asioista jotka ovat tapahtuneet 1900-luvun alun ja tämän päivän välillä. Vanhan haikailu, mainokset, retro- ja vintagemuotijutut, ajankuvat entiseen, naurettavat ja traagisetkin tosielämän (ja myös minun elämäni) kertomukset kuuluvat Pupuleipomon aihepiiriin. Rinnakkaisblogistani Tosivanhasta voit lukea vielä kaukaisemman historian kiinnostavia tarinoita.