80-vuotias ukko

Sanotaan että totuus on tarua ihmeellisempää.

Elokuussa 1963 Kotiliesi-lehti julkaisi lukijakilpailunsa voittajat.

Kilpailun tehtävänantona oli kertoa tosielämän tapahtumasta 

ja tehtävänanto oli: "Jos olisin silloin..." 

Tässä kilpailun voittoteksti.

1. PALKINTO

"Jos olisin silloin uskonut."

Miksi en silloin ojentanut anteeksiantavaa kättäni kun hän sitä viimeisillä hetkillään pyysi? 

Viisikymmentä vuotta olen kantanut syyttävää omatuntoa. Vielä nytkin kun olen itse jo lähellä rajaa, painaa minua katumus joka on myrkyttänyt koko elämäni. Syytin vaimoani uskottomuudesta - syyttä. Väitin myös etten olisi lapsemme isä.

Vaadin vaimoltani tunnustusta. Kidutin, pakotin raa'asti. Hän tahtoi jo kuolla mutta ei tunnustanut.

Vieraannuimme toisistamme. Olin tahallisesti hänestä kaukana, kova ja sydämetön vaikka koko ajan asuimme yhdessä. Ensin hän rukoili, turhaan.

Vihdoin vaikenikin sitten, ja samalla kalpeni.

Puoleen vuoteen teki ennen jo vaivannut keuhkotauti tehtävänsä. 

Rakastin häntä mutta paadutin sydämeni.

Hänen maatessaan hiljaa silmät suljettuina, 

näin kyyneliäkin luomien raosta ja mietin:

 "Pitääpä itkeä, kyllä vaan kohta tunnustaa!!"

Mutta niillä viimeisillä voimillaan ojensi hän kätensä minua kohden. 

Miksen silloin tarttunut tuohon käteen? Miksi en saanut sanoja suuhun?

Kuin toisin voisi kaikki nyt olla.

Kun sanoin: "Joko tunnustat?" raukeni käsi, silmät sammuivat ja 

vihkisormus kilahti lattialle hänen sitä pyöriteltyään.

Kaksi tuntia olin polvillani hänen vieressään. Yhden kerran aukenivat vielä silmät ja kuiskasi: 

"Olen viaton. Hyvästi." Ja silloin, sillä hetkellä yritin huutaa ja rukoilin "Anna anteeksi!"

 Hän ei enää kuullut. Vakuutin ja vakuutin että uskoin hänen syyttömyyteensä mutta se oli myöhäistä. Hän ei tarvinnut anteeksiantoani mutta minä olisin tarvinnut.

Miksen sitä ennen sanonut?

Ojentaisit minulle vielä kerran kätesi rajan yli?"

80-vuotias ukko

14.02.2013

Ystävänpäivä!

Lämpöä ja pinkkejä aatoksia teille kaikille!

Julma varaslähtö ystävänpäivään

Ystävänpäivä on suomessa kovin vähän 

aikaa vietetty juhla mutta sillä on pitkä historia.

Tuon hyvin, hyvin pitkän historian aikana tällä 

juhlalla on ollut paljon aikaa pohtia olemustaan. 

Tänään lisää ystävänpäivän pimeää puolta.

Ystävänpäiväkortteja ja tervehdyksiä on lähetetty niinkin kauan kuin

peräti 1400-luvulta alkaen. Huiman kauan siis. 

Alkuaikoina tervehdykset olivat romanttisia, lauluja joita 

laulettiin rakastetulle tai ihastuksen kohteelle tai sanallisia 

korulauseisia rakkaudentunnustuksia. 

Kun näitä rakkaudentunnustuksia alettiin 

merkitä paperille, syntyi ystävänpäiväkortin ensiversio.

Väliin mahtui sekalaista ystävänpäivän viettoa lähes 500 vuotta

kunnes ystävänpäivää keksittiin 1800-luvun 

puolivälin jälkeen "modernisoida."

Hieman ilkeällä tavalla.

 "Tis a lemon that I hand you and bid you now 'skidoo,' because I love another - 

There is NO chance for you!"

Tuolloin keksittiin "vinegar valentines"-nimellä 

kulkevat ilkeämieliset tervehdykset joilla oli 

aivan päinvastainen merkitys mitä 

ystävänpäivätervehdyksellä yleensä.

Niiden oli tarkoitus satuttaa.

 "You'r safely lodged upon the shelf, 

and I hope you'll be there for life.

You do not like it much yourself, 

youd rather be a wife.

But you'r not the sort for me,

or any other man,

so pray be reconciled to fate,

it is the wisest plan."

"I dont like you'r paw, I know very well it's sharp, cruel claw."

Etikkakortit olivat halpoja, ne maksoivat vain pennyn 

joten jokaisella oli varaa niihin.

Jokainen siis saattoi ystävänpäivänä "tervehtiä" kylän

vanhoja piikoja, yksinäisiä naishenkilöitä

tai vielä naimattomia tyttöjä, opettajiaan koulussa,

koulukaveriaan, esimiehiään, vaikkapa lääkäriään, 

pappiaan, lakimiestään tai naapuriaan. 

 

Tai ihan ketä vain jota haluttiin

satuttaa kipeään kohtaan ja tuottaa

pahaa mieltä ja murhetta.

Ja niin myös tehtiin.

 

 Ei ollut ketään joka ei ainakin joskus

olisi saanut etikkakorttia. Niiden suosio oli huima

kuten myös niiden aiheuttama paha mieli.

 

Kortithan siis tietenkin lähetettiin aina nimettömänä

ja niiden tuloa kammottiin ja samalla odotettiin. 

Korostan että mitään hupia näihin kortteihin ei liittynyt,

entisaikojen ihmisten huumorintaju ei sentään näin 

pahasti poikennut omastamme. Etikkakorttien

ainoa tarkoitus oli haavoittaa saajaansa

mahdollisimman pahasti.

Muistan itse lapsena lukeneeni jotakin 

1800-luvulle sijoittuvaa tyttökirjaa jossa

eräs luokan tytöistä sai pelkkiä etikkakortteja muiden

tyttöjen saadessa romanttisia ihastuskortteja.

Koulukiusausta kaikkein tyylikkäimmässä muodossaan.

 

 

Erityisen ilkeän twistin etikkakorttibisnekseen

lisäsi se, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun 

alussa postin saaja maksoi saamansa postin

postimaksun.

 

Eli ei riittänyt että sait postitse 

pahaa mieltä, jouduit vielä 

maksamaankin siitä!

 

"You snooty clod, without even a nod, you give the big go by,

it's okay with us, your pitiful bust, you won't make anyone cry."

Vaikka myöhemmin kortin maksuja 1940-50-luvuilla ei 

enää joutunut maksamaankaan, ei niiden sisältö

 lieventynyt, pikemmin päinvastoin. 

 

Tässäkin kortissa onnistutaan

muutamaan sanaan tiivistämään vastaanottajalle 

tämän olevan lattarintainen ja ylpeä nirppanokka 

josta kukaan ei välitä.

Myös naiset ilkeilivät korteissa.

 

Voin kuvitella miltä vaikka jostakin teinipojasta

on tuntunut saada tällainen kortti.

 

 

Etikkakortit ovat mielenkiintoinen

tutkimuskohde myös monille historioitsijoille sillä

ne ilmensivät myös aikansa poliittista ja 

sosiaalista ilmapiiriä. 

 

Esimerkiksi kun naisten oikeuksia 

ajava liikehdintä alkoi 1900-luvun alussa, 

kohdistuivat monet etikkakortit välittömästi

paikkansa unohtavia naisia kohtaan 

mitä julmimmin sanankääntein.

Iloinen asia etikkakortteihin liittyen olivat ne monet lempeämieliset 

postinkantajat jotka etikkakorttiin törmätessään, tuhosivat sen oman käden

oikeutta käyttäen eikä pahaa mieltä tuova kortti milloinkaan päätynyt 

vastaanottajalleen. 

Koska kyseinen toiminta oli kuitenkin vastoin lakia, saavuttivat useimmat 

etikkakortit siis silti vastaanottajansa. 

 

Etikkakorttien lähetys ja painaminen väheni 1950-luvun jälkeen radikaalisti

joten nykyään ystävänpäivää ei onneksi enää tarvitse odottaa valmiiksi ikäviin

iskuihin varautuneena.

Häiriintynyt varaslähtö ystävänpäivään

Ystävänpäivä, sieltä se on tulossa.

Vaihdoin ystävänpäiväviikon kunniaksi 

kimalteetkin punaisiksi.

Ystävänpäivä onkin varsinainen rakkauden päivä.

Entisissä ystävänpäiväkorteissa oli

usein aika kiihkeä ote.

Mieleeni nouseekin jostain kummasta
syystä sana "lähestymiskielto..."

Tuntuisiko tällaisten korttien

saaminen mukavalta?

Vaikka ex-puolisolta tai muuten vain sinuun 

"ihastuneelta" tuntemattomalta tai vaikka kollegalta

töissä? Tai vaikka siltä omalta kumppanilta?

Tällainen kortti. 

Herättää välittömiä rakkauden tunteita!

Tai ehkäpä sittenkin tämä vie voiton

 hellien tunteiden herättelijänä!

Kyllä asia on niin että 

joko rakastat tai sitten

itket ja rakastat!

Tuliko tämä nyt

 varmasti selväksi?

 Sillä ellei tullut,

saatan päätyä epätoivoisiin tekoihin!

Onhan sydämeni sentään

kuin aikapommi!

Enkä tule kestämään torjuntaa...

 

Voisin aivan pistellä sinut poskeeni kultaseni!

Joten, rakkaani, ethän sano ei?

"Be my valentine!"

Retrosydämiä ja kuulumisia

Uskotteko jos kerron että olen 8
kuukauden sisään tehnyt suunnilleen

 80 litraa pullataikinaa?

En minäkään meinannut uskoa kun lähdin asiaa

ajattelemaan mutta laskeskelin ja kyllä 

se pitää aika tarkkaan paikkansa.

Tuo kaikki taikina oli siis

ravintolapäivän pullakojujani varten.

Kun sitten näin marketissa ruokaostoksilla käydessäni laskiaspullia tuli minulla niihin

 ihan mahdoton himo. Mutta kaksi pientä pullaa joissa oli pienoinen nokare 

kermavaahtoa, teelusikallinen jos sitäkään, maksoi kolme euroa.

Ei kiinnostanut. Laskiaispullan idea on läträtä paljolla kermavaahdolla 

ja jos ei sitä ole, en ota.

Voitte kuitenkin kuvitella että kaikkien 80 litran munkkitaikinoiden jälkeen minua 

ei huvittanut yhtään tehdä pienintä puolen litran taikinaakaan ja niin ostin valmispullia. 

Surkuteltavaa on että näiden pullien hinnaksi tuli hilloineen ja 

kermavaahtoineen vähemmän kuin jos olisi itse ne leiponut.

Ei paljon kannata noin hinnan puolesta leipoa.

Pullapussi maksoi muutaman sentin päälle 2e.

Yläkuvassa siis erinomainen tilaisuus esitellä noita sydänlautasia 

joita löysin kirpputorilta. 

 Pino maksoi euron ja ne ovat niin herttaisia 

että hirvittää. 70-luvun tuotteita.

Näitä en löytänyt kirppikseltä vaan

uudesta lempikaupastani jonka jo monet arvaavatkin eli aikaiseminkin

hehkuttamastani ihanasta krääsäkaupasta Tigeristä! 

Vaarallinen kauppa, sinne ei voi mennä ostamatta halpaa krääsää.

 Ja vaikka nämä ovat niin ihanat niin krääsää nämäkin ovat

sillä en olisi tarvinnut yhtään enempää astioita ja

 silti oli pakko, kun näissä on sydämiä...

Eikö muka päivä parane kun aterioi tällaisilta?

Palasin tänään kotiini joululomalta.

  Tämä oli ensimmäinen näkyni. 

Vaaterekkini korkeudensäätömutteri oli raksahtanut hajalle. En ymmärrä miten se on täällä voinut yksinään

hajota kun eivät nuo vaatteetkaan kymmeniä kiloja paina vaikka on siinä varmaan jätesäkillinen uffin mekkolöytöjä. 

Jos katsotte tarkkaan, näkyy vaaterekin alla,

 alakulmassa hieno pölypallero, mikä lienee.

Sekin ihan
sydämenmuotoinen.