Olen ollut hetken poissa blogimaailmasta. Minulla on valmisteilla kaikenlaisia minun mielestäni mielenkiintoisia kirjoituksia mutta ne vievät vähän enemmän selvittelyä ja asiaanpaneutumista niin että vielä nyt en jaksa. Odotan inspiraatiota saattaa jutut loppuun. Milloinkohan sitä tulisi?
Tässä välillä tällaista joutavanpäiväistä.
80-luvun ponihulluille minulla on riipivää näytettävää.
Katsokaa minkä löysin H&M:stä. Aikuisten ponipaita.
Ei rumin nykyponein koristettuna vaan aitoina ihanaponien kuvin. Vaahteranlehtikuvioinen Gusty ja Princess Sparkle. Kun googlasin sain selville että hm:llä on ollut aikaisemminkin ns. G1-My little pony-tuotteita. Voi kauhistus, ja se on mennyt minulta kokonaan ohi!
Opiskelijoille harvinaisella kierroksella (shoppailukierroksella) kun oltiin, ostin lisäksi nämä.
Rakastan Agatha Christien Kymmentä pientä neekeripoikaa (jonka nimi on nykyään poliittisesti korrektimmassa muodossa "Eikä yksikään pelastunut") joten arvelin että se olisi elokuvanakin hyvä. Erityisesti kun tämä on kuvattu vuonna 1974. Vielä en ole katsonut.
Sivumennen sanoen, minusta on pyhäinhäväistys mennä muuttamaan Christien kirjan nimeä.
Toki ymmärrän miksi niin on koettu tarpeelliseksi tehdä mutta kirja on aina aikansa kuva, emme me mustaa historiankirjojakaan koska niissä on rasistiseksi miellettyä sisältöä tai tuhoa museoiden antiikkisia tavaroita, vaikka kidutusvälineitä tai jalkapuita. Historiaa on turha mennä sensuroimaan.
Sitten Downton Abbey-sarja. Olen ekstaasissa siitä että laadukasta ja mielenkiintoista historiasarjaa tuotetaan tänä päivänä, kaikenlainen kartanoromanttisuus kun on ollut poissa muodista jo kauan. Olen enemmän kuin onnellinen siitä että se on tehnyt paluun näin tyylikkäässä muodossa. Rahaa sarjan tekemiseen on satsattu ja se näkyykin siinä että sarjaa tekemään on voitu palkata alansa ammattilaiset niin tekniseltä kuin visuaaliselta puoleltakin.
Downton abbeyn henkilökuntaa
"Turhan" tavaran ja shoppailun rahoituksen taustalta löytyy taas viime sunnuntainen ravintolapäivä johon osallistuimme. Vaikka juuri taannoin kirjoitin tavaranvähennysoperaatioistani, en ole kokonaan materiaa vastaan ja onkin tullut tavaksi investoida ravintolapäivän tuottamat pikkuhilut kaikkeen pieneen hyvää mieltä tuottavaan joita tuossa yllä esittelinkin.
Alan jo aavistuksen kyllästyä touhuun koska haluaisin itsekin mennä muiden ihmisten pop-up ravintoloihin mutta eihän se silloin onnistu jos itse pyörittää aamusta iltaan omaa ravintolaansa.
Lisäksi minulla on dilemma, meillä on aina sama konsepti; sama myyntipöytä samoin tuottein samassa paikassa joka on mainio sijainniltaan mutta mielikuvitusta puuttuu. Olisi hauska ideoida jokin aivan kaistapäinen ravintola.
Vaikkapa keväällä seuraavana ravintolapäivänä maja
metsään jonne löytäisi vain ennen annetuin vihjein.
Jonkinlainen aarrejahti.
Monimutkaiset vihjeet johtaisivat aina uuden vihjeen luokse
ja aarteena olisi ravintolamme jossa tarjoilisimme vaikka vanhasta
puuarkusta suklaakultarahoja ja rommia (vaikka ravintolapäivänä alkoholin
myynti onkin kielletty) pukeutuneina merirosvoiksi soittaen mankasta
Pirates of Caribbeanin tunnusmusiikkia nonstoppina..!
Keksiihän näitä :)
Mutta mistä vetoa että ensi kerralla seisomme taas
samalla paikalla samaa kamaa myyden happamin
naamoin univajeesta johtuen? :)
Voi hyvänen aika sentään!
Pöhköilysarjaan kuuluu myös muiden sellaisten älyttömyyksien tekeminen joita tietyn vuosikymmenrajan ylittäneen aikuisen ei pitäisi tehdä. Kuka tunnistaa tämän erään Helsingin pienen maamerkin? Tuolta oli rauhallista salatuijotella aseman menoa ja meininkiä kenenkään sitä tajuamatta. Normaalisti näin talvisin en liiku ilman kenkiä mutta tuonne ei päässyt kuin paljain varpain.
Yritän ottaa ryhtiliikettä ja kertoa teille ensi kerralla myrkyistä!
Tänään tahdon muistella näitä vanhoja monille tuttuja leluja.
Kun olin pieni, minulla oli paljon barbeja.
Luulin että minulla olisi niitä vieläkin mutta niille
on nyt ilmeisesti käynyt niin että ne on hävitetty
puolivahingossa eikä minulla ole niitä enää.
Sen jälkeen kun tämän tajusin olen alitajuisesti miettinyt barbejani
niin monta kertaa että olen jo useita kertoja uneksinut yöllä että barbit
löytyvät milloin mistäkin kummallisestä paikasta, ne ilmestyvät yhtäkkiä
sohvan alta, kerran ne olivat unessani mukamas jääkaapissa ja kerran ne
putosivat päähäni kaapin päältä! Ikävä vain että tuo kaikki oli unta,
ihanaa barbiunta.
Tänään kun minun olisi pitänyt tehdä kaikkea oikeasti tärkeää opiskeluun
liittyvää, olen tehnyt kaikkea muuta. Katselin vanhoja My little pony-vhs videoita,
pelasin muuttuvaa labyrinttiä ja sitten sain päähäni käydä läpi muovikassin
jossa ovat tuholta pelastuneet barbin vaatteeni.
Ne nuket siis on tuhottu mutta vaatteet
olivat eri paikassa ja säilyneet, onneksi!
Ja kun tutkin pussia tein hienon löydön, sieltä löytyi kolme barbiakin,
tai kaksi barbia ja Paul. Olen tässä nimittäin ajatellut että alan metsästämään
puuttuvat nuket mätsäämään vaatteita joten kuvasin kaikki löytämäni
asukokonaisuudet ja tein mentaalista kaaviota mitkä barbit puuttuvat. Kun räävin
vaatekappaleita ja asusteita yhteen tuli mieleeni sellaisiakin barbeja
joita en muista yhtään omistaneeni.
Tässä siis pitkälti omaksi muistinvirkistyksekseni barbeja.
Paljon paljon barbipuhetta.
Toinen löytyneistä barbeista ja sarjan nro 1. on tässä omassa asussaan. Kyseessä on Wedding day Midge 1991 jolta puuttuu toinen käsine joka kyllä on tallessa jossain ja huntu joka lienee myös tallessa mutta hukassa. Tällä barbilla on todella monet hääleikit leikitty!
Midge ei ole varsinaisesti barbi ollenkaan sillä sana Barbie yleensä kattaa ne vaaleatukkaiset yksilöt.
Midge luotiin vastaiskuna kritiikille, 60-luvulla nimittäin kehdattiin ehdottaa että barbie olisi jotenkin seksistinen blondin tukkansa ja ison rintavarustuksensa kanssa joten sitten luotiin Barbien kaveriksi punatukkainen Midge joka ei ainakaan olisi seksikäs?
Outoa logiikkaa sillä minusta Midget ovat olleet aina kauniimpia kuin Barbiet.
Morsio-Midgellä oli myös sukkanauha ja violetti matkaliivi.
Toinen säilynyt barbinro 2. on myös punatukkainen.
Ja se on varmasti säilynyt ja ostettu juuri hiusten värin vuoksi. Punatukkaiset barbit kun olivat mielestäni niin ihania ja erikoisia.
Glitter hair Barbie 1994.
Tämän mukana tuli kampa jolla voi levittää tuubista sinistä
kimallegeeliä niin barbin kuin omaankin päähän. Inhosin sitä
mönjää tahmeutensa takia todella paljon. Tämä myös saattoi olla
lapsuuteni viimeinen barbi sillä -94 alkoivat jo barbileikit olla historiaa.
Tässä 70's shown Mila Kunis Glitter hairBarbien mainoksessa.
Nro 3. Style Magic Barbien asu 1988.
Itse nukke on siellä kadonneiden joukossa.
Rakastan edelleen tätä asua mutta inhosin itse nukkea,
sillä oli niin kamala tanttakampaus jo ostohetkellä.
Nyt kampaus näyttää minusta vain mukavan
nostalgiselta ja hienolta :)
Monissa mainoksissa hehkutettiin että tämän barbin
mukana tulevalla muovisilla piippaussaksilla voisi kiharrella omiakin hiuksia.
Taisin inhota tätä barbia (vaan en pukua) jo siksikin
että eihän se kahden muovipalan väliin hiussuortuvan kietominen
tietenkään ruuvikiharoita tuonut vaikka niin luvattiin!
Nro 4.
Minä en tiedä.
En onnistunut löytämään tälle nimeä. Olen aika varma
että nämä ovat jonkin Midge-nuken vaatteet ja Midgen lapsi
tai hoitolapsi mutta mikä Midge ja mikä lapsi?
Muistan sieluni silmillä vielä lelukuvaston mainoksen jossa
Midge leikki tämän pojan kanssa luokkahuoneessa pallolla, niin
tähän settiin kuuluu pallokin mutten löytänyt sitä. Nuo kynät ja
viivottimet sensijaan olivat tallella.
Kuvassa on myös piknik-kori. Se ei kuulu tähän settiin
vaan se kuuluu Pretty Picnic Sindylle vm. 1991 jonka asua
en onnistunut löytämään ja joka on kadonnut barbi nro 5.
Hän on ollut tämän näköinen. Korin sisältö näyttää tältä:
Vähän tahmean näköistä koska muistan hämärästi pakanneeni
lapsena tuonne myös kaikkea oikeaa ruokaa, hunajaa ym.
Nuo Flora-purkit taas eivät ole Mattelin tuotantoa vaan
isoäitini minulle antamat ja aivan ihanat. Varjelin niitä koko
lapsuuteni aivan vainoharhaisesti koska minusta ne olivat niin älyttömän söpöt.
Ne ovat vanhat Flora margariinin
kylkiäisenä joskus arviolta 70-luvulla saadut.
Ja ne ovat niin pikkuruiset.
Barbin kenkä kokoa havainnollistamassa.
Kadonnut barbi nro 6. on Super Star Barbie 1988.
Tässä hänen mainoksensa.
Ei kuulunut suosikkeihini tätimäisen naamansa takia.
Sukset ovat ehkä vielä jossain säästössä mutta suksikepit
on hiiri syönyt, kirjaimellisesti. Löysin vain pätkän
keppia ulkovarastosta. Ei myöskään suosikkibarbini.
Kadonnut nro 8.Wedding Day Sindy 1988. Aito nukke alla.
Mutta en tiedä millaiset hänen alkuperäiset vaatteensa ovat olleet.
Tämä netistä löytämäni kuva taas oli kovasti hämmentävä.
Kuvan barbi siis EI liity vaaleanpunaiseen asuun jota tuossa esitellään.
Minulla on tuo ihan sama asu! Ja tuo henkarikin.
Kenen tämä on ja miksi minulla on se?
Nämä ovat näitä barbimysteereitä...
(Muokkaus. Kun nukuin yön yli aivoni prosessoivat asiaa ja nyt olen ainakin 70% varma että mekko on ostettu erikseen ilman barbia. tähän kuului myös sydänvyö ja tiedän jo kenelle tämä kuuluu. Niittäin Hostess Barbielle KLIK mutta miksi tuo mekko on tuossa violetti? Hmm.)
Tässä muuten kirjoitin aikanaan miten bongasin eräältä kirppikseltä Fulla-nukkeja vinon pinon alkuperäispakkauksissaan.
Fulla on arabimaiden Barbi. Kävin taas tuolla kirpputorilla ja nyt, 3 vuotta myöhemmin se sama arabibarbipino oli ilmestynyt sinne takaisin!
Oli pakko ostaa kun hän oli vain 1.50e.
Hassua kun hän on blondi.
Mutta olipa tässä pitkä pätkä barbeja!
Minulla on ollut muitakin mutta muistini on niiden osalta
hatara ja vaatteita ei juuri löytynyt. Näistä aion etsiä käsiini
nettikaupoista ainakin Dream Glow Barbien ja ehkä muitakin.
Näitä katsellessa tuli ihania takaumia lapsuuteen ja moniin
leikkeihin. Olisipa kiva saada vaikka vain yhdeksi päiväksi se
ihan sama eläytymiskyky takaisin kuin silloin joskus. Mitäköhän
ihmisen aivoissa tapahtuu kun leikin kyky menetetään? Siis se oikea
leikin kyky ja se kyky eläytyä mielikuvitukseen ihan täysillä. Voihan
aikuinenkin leikkiä mutta ei se ole sama asia.
Muistanpa senkin kun lapsena ihmettelin kun
joillain aikuisilla oli leluja koristeina.
Siis koristeina.
Että mitä ihmettä? Että miten jollain voi olla lelu ja
se pitää sitä vapaaehtoisesti kaapin päällä katseltavana?
Sellaisessa ihmisessä täytyi olla jotain vikana. Ja nyt olen itse sellainen!
Eilinen perjantai oli hauska mutta iltaa kohden stressaava päivä.
Olen vierailemassa vanhempieni luona kaukana Helsingistä.
Pääkaupungin betonin ja metroasemien ankeasta ympäristöstä tänne
metsäisemmalle seudulle siirtyminen tuntuu hienolta. Helsingissä en luontoa
näe. Asuinpaikkani lähellä on kyllä kaunis metsäinen lenkkipolku mutta en
uskalla mennä sinne yksin. Surullinen tosiseikka on se että naisen ei kannata
liikkua yksin syrjäisillä alueilla pk-seudulla. Tästä voi olla muutakin mieltä
mutta itse en halua ottaa riskejä Itä-Helsingin suunnassa.
Niin joudun kärsimään normaalielämässäni mittavista luontovieroitusoireista
joihin olen välillä pakahtua joten heti tänne tultuani menin suoraa päätä metsään.
Metsässä pidän kaikesta. Pelkästään erilaisten sammalten määrä on valtava. Ne ovat koristeellisia ja hienoja, en malta olla ihailematta niitä. On monia värejä kirkuvanpunaisesta turkoosiin ja erilaisia muotoja. Ja metsän monet tuoksut...
Laitan myös ilahtuneena merkille kaikki erikoisenmuotoiset tai pahkaiset puut.
Esimerkiksi eräs tuttu puu on aivan liikuttava. Puu on ensin kasvanut piikkisuorana noin nelimetriseksi jolloin se on yhtäkkiä päättänyt tehdä valtavan kolmemetrisen mutkan itseensä. Mutkan teko on jatkunut koosta päätellen useita vuosia jonka jälkeen puu on tajunnut että tätä tahtia mutkan paino kaataa koko yksikön. Silloin se onkin alkanut suoristaa itseään mutkasta jälleen piikkisuoraan asentoon. En ymmärrä
mikä logiikka tässä prosessissa on aikanaan ollut mutta hienosti virhe on havaittu ja korjattu.
Pidän myös todella paljon erilaisista hämähäkeistä. Yleisimmät hämähäkit joita näen ovat tuhkanharmaita tai ruskeita mutta tuurilla syksymetsässä näkee isoja punaisia hämähäkkejä jotka muistuttavat vähän kirsikkaa. On myös ristilukkeja ja siron kauniita hennonvihreitä hämähäkkejä jotka ovat aavistuksen läpikuultavia. Ja usein näkee isompiakin eläimiä. Tällä kertaa pääsin melkein 10 metrin päähän isoja valkohäntäpeuroja.
Siinä sinne tänne milloin mitäkin luontoihmettä ihmetellessäni osuin hyvälle suppilovahveroalueelle. En tiedä mikä siinä sienten poiminnassa on mutta on se vain kivaa. Vähän kuin jonkinlaista aikuisten aarteenetsintää.
Kotona huomasin että hankkimani edullinen G1-poni Merry treat vm. 1984 oli tullut postilaatikkoon joka paransi päivää entisestään. Olen halunnut tämän jouluponin pidempään kokoelmaani ja nyt sen sitten sain.
Linssiluteeksihan tämä poni paljastui ja hän sitten vaatimalla
vaati osallistumista uuden talon töihin. Ilmoitti olevansa vanhanajan työhevonen.
Noita suppilovahveroita tuli niin paljon että niiden siivoamisessa meni pari tuntia. Pesin sienet ja jaoin ne kahteen osaan. Rikkinäisemmät päätin paistaa kokoon, vievät siten paljon vähemmän tilaa pakkasessa. Sitten sen toisen puolen, ne isoimmat ja ehjimmät päätin kuivata.
Annoin niiden ensin kuivua lakanan päällä josta siirsin ne uunipelleille leivinuunin päälle jälkilämpöön ja tästä vielä siirrän niitä joko uuniin tai kuivuriin tai sitten vain kaapin päälle.
Se stressaava osuus tuli kun sieniä siivotessani käteeni tuli kummallinen sieni joka ei varmasti ollut suppilovahvero. Oma sienituntemukseni rajoittuu siihen että tunnistan kantarellin, suppilovahveron, herkkutatin ja pari muuta. Ajattelen sen niin että minun ei edes tarvitse tunnistaa kaikkia myrkkysieniä koska kerään vain niitä jotka takuuvarmasti tunnistan.
Mutta sitten tämä.
Minulla oli heti sen pussista käteeni napatessani hämärä muistikuva että on myrkyllinen ja näinhän se on.
Seitikki ja vastamyrkkyä sille ei ole. Nytpä sainkin käydä läpi kaikki suppilovahverot uudelleen ja tällä kertaa poistin kaikki rikkonaiset osat joiden lajista en ollut satavarma. Aiemmin siis hyväksyin rikkonaisetkin suppilot mutta nyt raakkasin ne armotta ylihysteerisenä pois.
Olen Saila, retro- vintage- ja historiaharrastaja. Luonnon rakastaja. Boheemi nostalgisoija. Tähän blogiin kirjoitan itseäni kiinnostavista asioista jotka ovat tapahtuneet 1900-luvun alun ja tämän päivän välillä. Vanhan haikailu, mainokset, retro- ja vintagemuotijutut, ajankuvat entiseen, naurettavat ja traagisetkin tosielämän (ja myös minun elämäni) kertomukset kuuluvat Pupuleipomon aihepiiriin. Rinnakkaisblogistani Tosivanhasta voit lukea vielä kaukaisemman historian kiinnostavia tarinoita.
