Post mortem / Halloween / Pyhäinpäivän aika

Tänään on halloween.
Viikonloppuna on pyhäinpäivä.

Eli oikea vuodenaika tälle blogipostaukselle. 

Aloitetaan 1800-luvusta.

Tuolloin vuosisadan puolivaiheilla valokuvaus oli uusi ja ihmeellinen juttu.

Oli totuttu että muistot ovat vain kunkin henkilön muistissa, ja vain siellä.
 Hyvin, hyvin harvalla oli varaa maalauttaa minkäänlaista muotokuvaa ja kun joku kuoli, tarkoitti se
sitä että hänen kasvonsa häipyivät ennenpitkään kokonaan unhoon.Valokuvaus muutti kaiken tämän.

 Viktoriaanisen ajan kaunis suruasu.

Sata, parisataa vuotta sitten kuolema oli heikon terveydenhoidon
 tason takia alituinen ystävä ja kanssakulkija. Sitä ei tervehditty
 ilolla mutta se hyväksyttiin osaksi elämää.

 Kun valokuvaus yleistyi, yleistyi myös menehtyneiden
perheenjäsenten valokuvaus, asettelu vihoviimeisiin
poseerauskuviin jotka asetettiin hellitysti perhealbumiin. 

Kuvia menehtyneistä katseltiin usein perheen kesken eikä niitä piiloteltu vierailtakaan.

 Valokuvaus katsottiin erinomaiseksi mahdollisuudeksi saada
viimeisiä muistoja perheenjäsenistä ja ystävistä.

Kuvia lahjoitettiin hautajaisvieraille kuin kiitoskortteja.

Suortuvia menehtyneen hiuksista saatettiin myös leikata medaljonkeihin
 sekä sormuksiin, kellonperiin ja rintakoruihin joita käyttivät niin miehet
 kuin naiset sekä lapset.

Nykyään aikansa suurta teollisuudenhaaraa
 pidettäisiin kaiketi makaaberina ja epähygieenisenä.

Tämä on valmistettu hiuksista.

Seuraavassa muutamia post mortem-valokuvia
 jotka ovat säilyneet museoissa ja yksityiskotien valokuvakansioissa,
olivathan ne aikoinaan todella yleisiä.

Tämänkaltaisia post mortem-kuvia oli tapana ottaa myös suomessa vielä 30-50-luvuilla.

 Lapset eivät pelkää. Miksi menehtyneestä sisaruksesta olisikaan tullut mörkö nyt?

Nuorimies parhaisiinsa puettuna. Taustalla päällekkäisvalotus. 

Näin niitä valokuvia otettiin.

 Pikkulapset kuvattiin usein nukkejensa kanssa.

Tämän kuvan tarina kertoo:

Välittömästi kuvan tytön viimeisen henkäyksen jälkeen
 kutsuttiin valokuvaaja paikalle liikkeestä jotta kuva olisi mahdollisemman "tuore."

 Kuvaajaa odoteltaessa kiharrettiin nopsaan tytön hiukset...

Surunkin keskellä käytännöllisyyttä.

Eihän viimeinen potretti voi olla huolittelematon sillä sen tulisi
moni näkemään ja siitä moni saamaan kopion.

Viimeinen kuva kaverin kanssa.

Tämä kuvahan on valtavan kaunis.
Niin tyylikäs äiti valkeine hansikkaineen.

Post mortem-kuvia otettiin luonnollisesti myös rakkaista lemmikeistä.

Tämä hautakivi kertoo tarinan:

" A poisoned plant among the rest, 

In nature's order stood; 

I ate and was distressed, It poisoned my blood.

 So sudden was the stroke, 

By which I was snatched away, 
That in one hour,

 life's thread was broke, 

And I was mouldered to the clay."

Kotiliesi 1967, Syyskuu 1. Nro. 17

Tämä juttu on kuukauden myöhässä. 

 

Mutta onko se niin vaarallista.

Kuvat suurenevat lukukuntoon jos oikeaklikkaat kuvaa, valitset "avaa uuteen välilehteen" ja klikkaat kuvaa vielä kerran.

Ihmeellistä amerikanelämää

60-luvulla piti aina olla näitä Asenteellisia Kuvausasentoja

Sisustusartikkelista

Moniko teki pihlajanmarjahilloa?

 Mikäköhän on alpine-maku?

Joskus käy näin

En ole ollut iloinen! 

 

Lumi tuli keskelle kauneinta syksyä ja pilasi syksysuunnitelmani. 

Nytkö jo pitää valmistautua täyteen talveen?

Voi itkujen itku.

Minulla on yleisesti vuodenaikoihin liittyviä vapaa-ajan tehtäviä. Kesällä tulee uida
 paljon, pitää pyöräillä paikallisille syrjäisille merenrantakohteille joissa on kaunista
 ja valokuvata, pitää tehdä jotain hyödyllistä puutarhassa, pitää kuvata hyönteisiä, syödä
sesonkituotteita, kierrellä kirpputoreja muutaman sentin löytöjen perässä, kerätä lemmikeille
ratamoita kuivattavaksi talven erityisherkuiksi, soutaa jne. Lisäksi ovat tietyt kesäkirjat
 jotka pitää lukea.

Syksyn asioihin kuuluvat marjastus, kesämustikoiden jälkeen puolukat,
sitten karpalot. Omenoita pitää kerätä ja kuivata renkaiksi, omenapiirasta leipoa.
 Pitää kerätä hylätyn kaupunkitontin luumupuiden luumut. Pitää kerätä hevoskastanjoita,
sieniä, kasata kasvihuone vajaan ja katkoa perennat. Kerätä materiaalia luonnosta talven askarteluihin. Panostaa kivoihin syysvaatteisiin, saappaisiin ja samettihameisiin ja asusteisiin joita ei kesällä voi käyttää
 eikä myöskään talvella säiden takia. Pitää myös kalastaa meduusoita (kerron tästä toinen kerta) ja tehdä monia muita syksyasioita jotka nyt jäävät tekemättä aikaisen lumentulon takia.

Ensin ajattelin että en välitä.

Tuossa vaiheessa kun ensilumi putoili päälleni edellispäivänä ajattelin että tämä sujuu vielä ihan hyvin, ja että seuraavana aamuna lumi olisi varmaan sulanut pois... Mitä vielä. Minulle jäi nyt  kokonaan kukkapenkin reunuskiviprojekti kesken ja työkalutkin hautautuivat lumeen.

Sen sijaan ehdin kerätä hevoskastanjoita. Viimeisenä lumettomana päivänä!
Muuten olisi sekin jäänyt hoitamatta. 

Näitä hevoskastanjoita kerään vain siksi että ne ovat kivan näköisiä. Ripustan
niitä naruun roikkumaan ikkunaan ja muitakin käyttökohteita niille löytyy.

Kuin kärpäsen silmiä.

 Ajattelin että päivä paistaa risukasaankin kun paikallisen punaisen ristin kirpputorilla kaikki lasitavara oli -50% pois jo valmiiksi halvoista hinnoista. Olen alkanut jonkin verran tunnistelemaan ja ostelemaan vanhaa
 60-70-lukujen lasia ja ostin ihanan Muurlan 70-luvun alun hedelmäkulhon, juuri sellaisen jollaista olen pitkään katsellut.

Löysin lisäksi kuuden käyttämättömän retrolasin setin todella
 edullisesti alkuperäispakkauksessaan ja olin tyytyväinen. 

Astuttuani kaupan ovesta ulos kirjaimellisesti kolmannella askeleellani liukastuin lumeen ja lensin selälleni mahtavan lasin helinän ja kilkkeen säestyksellä. Tuloksena oli violetti häntäluu, kahtiahaljennut designkulho
 ja mehulasimurskaa.

Joskus käy näin.

Vanhat valokuvat, viattomuuden vuosikymmen, suomalaisen elokuvan erotiikkaa

Kirjaston poistohylly ja yhden euron kolikko.

Tämä on sitä sarjaa jollaista voidaan kutsua aikuisten katselukirjoiksi.
Tekstiä ei ole mutta kuvia monimerkityksellisyyksineen kyllä löytyy.

Eli silmäkarkkia!.

Kirjan arvostelu löytyy tästä hesarin sivuilta.

Pahoittelen kuviin skannautuneita marsunkarvoja,
lauma juoksenteli kirjan päältä kerran jos toisenkin. Taisivat tykätä myös.

Mikseivät miehet enää nykyään suutele naisia kädelle?
Eivätkö miehet tiedä millaisen vaikutuksen se naisiin tekisi?

 Entäs univormut. Missä ovat univormut?

Voin kuvitella että tässä ollaan lähdössä aittavierailulta aikaisin aamulla.

Käsi pystyyn, onko kukaan teistä ollut koskaan
vappuna yhtä tyylikäs?

Minä en ainakaan ole.

Todella Kohtalokas Nainen. 

On kiva huomata että hän on myös normaalipainoinen ja silti seksikäs.
Tai ehkä juuri siksi. Luuviuluja tästä kirjasta ei löytynyt yhäkään kappaletta.

Tässä mahakas isäntä lienee ehdoittelevan sopimattomia.

 Katsokaa lisäksi tuota tupaa.

Kakkuvuoat rivissä savikulhojen alla, koruton puupenkki, tuo uuni...

Ja neidin asu!

Katse ja kohtalokas kosketus.

Voi!

Oi, oi :)

Marjastusta, suota ja karpaloita

Vasta eilen vakuuttelin että noista kertomistani reseptikorteista ei tule ruokaa tehtyä
mutta jo tänään tuli tuo totuus murrettua ja tehtyä vanhanaikaista retrojälkkäriä.

 Ensin aineet haettiin suolta. Tämä oli jo toinen tai kolmas kerta tällä viikolla.

Paljon suota.

Karhunsammal kukkii

Poimiminen on kivaa mutta myös raskasta. Koska suovedessä joutuu seisomaan tunteja eivät paritkaan villasukat päällekkäin pidä kohmetta pois varpaista. Jalkoihini sattui kylmästä tämän kuvan aikana niin paljon että minun oli pakko istua hetkeksi alas vain jotta saisin saappaat pois vedestä ja veren jälleen kiertämään.

Tänään oli myös ensimäinen kerta ikinä kun oikeasti näin sateenkaaren pään. Tässä kuvassa sitä ei näy mutta yhdessä vaiheessa kaari ulottui ihan selvästi maahan saakka, olisin vaikka voinut halutessani kävellä istuksimaan sateenkaaren valoon. Kukatietää jos siitä vaikka olisi löytynytkin se aarre, vaikka joku muinainen suohauta!

Lopulta kädet ja varpaat olivat niin lamassa kylmästä että oli pakko lähteä mutta kävin vielä yhdessä ihanassa paikassa. Suon lähellä on valtava rinne johon kaivetusta suuresta aukiosta kaivetaan kiviä ja hiekkaa. Siellä tuli ihmeteltyä varmasti tunnin verran sillä etsin talven kivenmaalaus-askarteluprojekteihin muutamia pyöreitä kiviä.

Löysin myös täydellisen pienen sydänkiven. Tuli tunne kuin se olisi
odottanut siellä minua. En vain harmikseni muistanut ottaa siitä kuvaa.

Niin ja kotona sitä retrojälkkäriä.

Parasta mitä karpaloista voi tehdä on karpalokiisseli ja kermavaahto sen sivussa.

Kiisselissä karpaloiden oma maku tulee parhaiten esiin.
 Kermavaahtoa ei ollut joten sitten kerroskiisseliä.

Vain nämä kaksi jäivät jäljelle. Hyvää!