Lastenkoti ja polkupyörämatka

Parin viikon nettitaukoni on päättynyt vihdoin. Mukava päästä taas lukemaan iltapäivälehtiä, teidän blogejanne ja sähköpostia vaikka vieroitus netistä tekikin ihan hyvää. Palasin eilen kotiin ihanalta Kreetan matkalta johon liittyen ajattelin kirjoittaa pienen jutun kunhan ehdin. Sitä ennen tätä Kotiliesi-lehden kirjoituskilpailun satoa elokuulta 1963 taaskin!

Ensimmäinen osa tässä ja toinen tässä.

KOLMAS PALKINTO

"Uskalsin kuiskata silloin"

Kuinka toisenlainen olisikaan ollut elämäni ellen pienenä 4-vuotiaana tyttönä olisi puuttunut sen kulkuun.

Olin silloin lastenkodissa, vain yksi monista kodittomista lapsista. Kotiin oli tullut eräs täti hakemaan lasta itselleen. Seurasin sivusta kuinka hän valitsi joukosta erään tytön ja esitti johtajattarelle voisiko hän saada sen tytön. Tyttö itse vastusteli ja juoksi huoneen nurkkaan ja alkoi siellä itkeä. Silloin johtajatar meni toiseen huoneeseen ja minä, käyttäen tilaisuutta hyväkseni, kipaisin tädin syliin ja kuiskasin hänen korvaansa: "Kyllä minä tulen!" Esitystäni seurasi uusi neuvottelu joka päättyi siihen että sain lähteä tädin mukaan.

En pidä tätä kuitenkaan omana ansionani enkä sattumana, vaan Jumalan johdatuksena. Hän halusi antaa minulle hyvän kodin, äidin ja ison veljen.

Kiitollinen

NELJÄS PALKINTO

"Kesälomalta emännäksi"

Lähdimme ystäväni kanssa kesälomallamme pitkälle pyöräretkelle. Kun emme päässeet yksimielisyyteen reitistä, löimme vetoa. Kruunu vai klaava? Kruunu, minä voitin.

Matkastamme muodostui minulle kohtalokas. Olimme ajelleet uupumukseen asti ja sydämestämme nauttineet isänmaamme suurenmoisesta luonnonkauneudesta ja ihanista aurinkoisista päivistä. Sitten matkamme keskeytti äkillinen ukonilma jota seurasi kaatosade.

  Onneksi olimme lähellä maataloa jonka ulkorakennuksen seinänviereltä haimme sateensuojaa. 

Koska paikka näytti miellyttävältä, pyysimme lupaa pystyttää telttaa jonnekin talon lähettyville. Tähän suostuttiinkin ystävällisesti. Todettuamme että talossa oli karjaa, pyysimme ostaa maitoa.

 Isäntä vastasi kyllähän sitä saisi mutta kun emme saa sitä lehmistä irti kun emäntää ei talossa ole ja apulainen makaa kovassa kuumeessa. Päätimme vastata ystävällisyyteen ystävällisyydellä. Olimme molemmat lypsytaitoisia. 

Niinpä me lypsimme ja teimme asiaan kuuluvat työt niin kauan että apulainen parantui. 

Lomamatkastamme oli seurauksena että jonkin ajan kuluttua olin yksinaisen isännän vaimo ja kolmen pienen pojanvesselin äiti. Kaikkina näinä vuosina olen kiittäen muistanut sitä ukonilmaa joka pysäytti meidät suoraan elämäni onneen. Toisen naisen lapset mutta nyt minulle lahjoitetut kiertävät joka ilta kätensä kaulaani ja kuuluu kuiskaus "hyvää yötä äiti."

Äitipuoli

1950-luvun varoitusopas lapsille

Löysin tämän amerikkalaisen 1950-luvun lapsille
tarkoitetun virallisen ja aikanaan kouluissa jaetun varoitusoppaan
teksteineen netistä. Ja koska nämä oppaat menneiltä ajoilta herättävät
yleensä kiinnostusta, arvelin että ehkäpä nytkin. 

Mitä olette mieltä? 

Minun mielestäni tämäntyylinen varoituslehtinen on oikealla asialla. 

Suoraan sanottuna monesti uutisia tai naisvaltaisia keskustelufoorumeita lueskellessani ajattelen että lapsia paapotaan ja asioita kaunistellaan heille aivan liikaa. Pohditaan kiertoilmauksia joilla lapselle voisi vihjata vaikkapa miksi tikuilla ei saa leikkiä. 

En itse usko että lapsi menee rikki jos heille puhutaan kuolemasta tai onnettomuuksista lapsen
 iän huomioonottaen mutta silti rehellisesti. Lapsen maailma on niin erilainen, tekojen peruuttamattomuutta
 voi olla hyvin vaikea käsittää. Eikä niitä käsitetä ainakaan silloin jos aikuinen kieltää kivoja asioita niin laveasti ettei lapsi ymmärrä vaaraa. Tarpeettoman julma ei saa olla ja lapsen kehitysaste on

otettava lukuun kun asioista kerrotaan mutta turha kaunistelu pois.

Näiden kuvien sanoma on pohjimmiltaan aika karmea. Ja joskus, jossain vaiheessa lasten on opittava että elämässä on karmeita asioita. Vaikka vanhemmasta tuntuu pahalta kertoa lapselle ikävistä asioista on se minusta tehtävä sillä vanhempi ei voi olla aina suojelemassa lastaan. Asioista on kerrottava, pelottavistakin asioista. Koska pelottavia asioita tapahtuu.

Tiedän onnettomuuden jossa perheen kaikki lapset kuolivat tulitikkuleikkien seurauksena.
Kenties tämänkaltaisen oppimateriaalin ansiosta edes muutamalta vastaavalta
 onnettomuudelta vältyttäisiin nykyaikanakin?

"Jarrut kirkuvat..! Mutta liian myöhään. 

Tommy on rampautunut iäksi."

"Kun Erik pyöräilee yli raiteiden ovat hänen ajatuksensa 

pesismatsissa eikä junassa ja hän kuolee välittömästi."

"Pyöräilijäpoika osuu vanhukseen ja 

vanhus vammautuu hyvin pahasti."

"Tyhmässä kilpailussa Jan menetti 

jalkansa ja Joelta puhkesi silmä."

"Maria joutui sairaalaan, hänen jalkansa murtui pahasti.

 Anna kärsi pitkään kivuliaista vammoista."

"Puhdas ihme pelasti kadulle varomattomasti rynnänneen 

Elisabethin mutta hän joutuu olemaan

 kokovartalokipsissa pitkän, pitkän aikaa."

"Älä milloinkaan leiki hylättyjen jääkaappien sisällä! 

Niistä voi tulla hautasi."

"Elmerin pyörä murskaantui rekan alle ja jälleen 

ennen täysin terve poika rampautui koko loppuiäkseen."

"Kun menet teatteriin tai minne tahansa julkiselle paikalle ja vieras ihminen tulee luoksesi tarjoten makeisia tai pyrkii koskettelemaan sinua, mene välittömästi teatterivalvojan tai muun vastuullisen aikuisen luo kertomaan asiasta."

"Älä milloinkaan koske sinulta kiellettyihin

 pulloihin tai kemikaaleihin. 

Näin voi käydä sinulle."

"Älä milloinkaan sido leijan naruasi 

metallilangasta vaikka se onkin vahvaa. 

On totta että moni lapsi, aivan samanlainen kuin sinä, 

on kuollut ikiajoiksi sidottuaan leijaan narun sijasta metallilangan."

"Estääksesi vaaralliset tulipalot

-Älä ikinä leiki tulitikuilla

-Jos sytytät leirinuotiota, varo etteivät vaatteesi osu tuleen

-Älä rakenna nuotiota rakennusten viereen

-Älä jätä tulta ikinä valvomatta

-Pidä aina vettä ja lapio nuotion vieressä

"Tämä lapsi piiloutui lehtikasaan ja 

kuoli kun auto ajoi hänen ylitseen."

"Tämä hauska leikki ajotien lähellä päättyi toverin kuolemaan."

*

(Ps. Muistanette oppaan työnantajille joka käsitteli sotien aikaista naistyövoimankäyttöä.
Löysin Citypulun blogista asiaa sivuavan mielenkiintoisen kirjeen joka kertoo mitä
 suomessa tapahtui työskenteleville naimisissa oleville naisille miesten
palattua sodasta. Kurkatkaa toki.)

Wanhoja uutisia Raumalta

Olen taas huvitellut sanomalehtiarkistojen kätköissä. 

Ne ovat niin mielenkiintoisia! 

Lukiessa vähän aina naurattaa, itkettää, harmittaa ja puistattaakin.

 Alussa ovat silmät seota vanhan fontin tankkaamisessa mutta jo puolen tunnin

 kuluttua lukee kuin vanha tekijä merkillisiä kirjaimia ihan huomaamattaan.

Ajattelinkin tarjota teille hauskoja paloja huhti- ja toukokuulta vuodelta 1882.

Kaikki nämä jutut napsin Rauman Lehti-nimisestä sanomalehdestä.

 Kahvea tarjolla.

Kaikenlaiset ilmoitukset olivat sanomalehdelle silloin 

kuten nytkin tärkeä tulonlähde. Ja kyllä niitä olikin.

"Hyvää sitrooni-simaa" tarjosi vapun tienoilla useampikin paikka. 

"Erittäin hywän makuista suklaata ja cacaota," "karjan omenia," sekä

 "laivamiehistön ruokaa niinkuin suolasta sianlihaa, raavasta, sekä ruisleipää sekä juomista" 

myytiin myös niinikään. Eräs mainos ilmoitti mystisesti: "Yksi elävä sika." 

Liekö ollut myynti-ilmoitus sekin?

Todetaan myös että "niille jotka haluavat viinaa puhtaasta viljasta

 ilmoitetaan täten että Uudenkaupungin viljapolttimo-yhtiö valmistaa

 viinaa ainostaan puhtaasta viljasta." 

Ja niinpä, tämä on hyvä tietää. 

Ettei vain osta viinaa joka on likaisesta viljasta. Sitäkin varmaan oli kaupan koska

 tässä niin puhtautta alleviivattiin. Olikohan likaisen viljan viina jotenkin pahanmakuista?

Mitä enemmän lehtiä luin, sen paremmin huomasin hermostuneen

 vireen jokaisen lehden painoksessa kun kirjoitettiin pahamaineisesta Rupulista. 

Mikä tämä rupuli tarkalleen oli, en päässyt heti selvyyteen mutta niin erittäin 

huolestuneesti siitä puhuttiin ja jaettiin ohjeita miten rupulilta voisi välttyä että kiinnostuin. 

Pahaenteiset otsikot kuten "Rupuli lähenee kaupunkiamme!" kertoivat siitä 

että mistään ihan tavallisesta noroviruksesta ei ollut kyse. Lehti lehden jälkeen 

kertoo että oli taas miehiä kuollut. Ja viimeksi Kullanperän kylästä "tähän hirweään 

tautiin joka vallalle kerta päästyään on miltei mahdoton saada häädetyksi!" 

Tautia liikkui kaikkialla Rauman ympäristössä, ja huomautettiin

 myös pelokkaasti että kirkossakäynti oli suuresti lisääntynyt 

joka yksistään kertoi Rupulin kauhusta. 

Rauman pyhän ristin kirkko.

Jokaisessa lehdessä kerrottiin hoitotoimia ja neuvotaan mm.

 "Erottakaa heti pois rupuliin sairastuneet kaikista muista kuin niitten 

hoitajista, pitäkää sairasten makuuhuoneissa raikasta ilmaa akkunain 

aukaisemisella pyhäpäivinä sekä uunipellien auki olemalla. Moni luulo

 ettei rupuli tartu on niin turha ettei se vaadi enempää kuin mainitsemisemme.

 Vielä kerta siis: Raittiutta ja puhtautta sekä suurta warowaisuutta juuri nyt!"

Mikä sitten oli tämä hirwiä Rupuli? 

Kyseessä oli Isorokko. 

Ajattelin että laitanpa tähän havainnollistavan kuvan isorokkopotilaasta joka 

demonstroisi millaisesta sairaudesta on kyse mutta käytyäni katsomassa miltä tuo 

"smallpox" livenä näyttääkään, päätin toisin. Jos te saatte saman päähänpiston, kehoitan

 harkitsemaan uudelleen jos olet herkkä. Mielenkiintoista asiayhteyden kannalta 

mutta ei missään nimessä kaunista.

Aivan avuttomina ei rupulia odotettu vaan Raumalta

 löytyi myös ammattimainen rokottajatar. 

Asukkaita moitiskeltiin siitä että ylen harvat ovat saapuneet rokottajattaren

 luokse rokko-istutukseen. Tämä on jonkin verran ymmärrettävää sillä

 toisinaan itse rokote sai henkilön hyvin sairaaksi.

Karl ei menehtynyt Rupuliin mutta 

hänen muistorunonsa on karun kaunis.

Huolimatta siitä että kauhistuttava Rupuli vaani hiljaisena 

tappajana kaupungissa, järjestettiin pelon alla sentään huvituksiakin. 

"8:nnet tanssihuvit pidetään sunnuntaina huhtikuun 23. päivä. alkaen kello 7 illalla. Sisäänpääsymaksu on Rouvasnaisilta yksi markka, herroilta 1. markka 50p. ja lapsilta 50p."

(Entä neidit?)

Hieman huolestuneita oltiin myös Raumaa uhkaavasta Hihhulilaisuudesta. 

 Ellet ole erityisempi historiantuntija niin sana varmaan huvittaa. 

Vielä 1800-luvun puolella Lestadiolaisuudesta puhuttiin siis alun perin Hihhulilaisuutena! 

Ongelma tuolloin oli uuden ja huolestuttavan uskonsuunnan edustajien vierailu

 kaupungissa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ainakin toimittajan mielestä sillä lehti 

kertoo että Helsingistä saapuneet Hihhulit eivät saaneet esitteiden jakamisesta

 ja saarnaamisesta huolimatta seuraajia ja palasivat

 takaisin jo muutaman päivän perästä.

Tämä pikkuilmoitus oli minusta merkillinen enkä osaa sitä selittää.

Tarjoutuuko Rouva Wesander siis ottamaan ottolapsia vai piikoja? 

Ja miksi fontti vaihtuu kun kieli vaihtuu? Kummallista.

*

Hauska pikkujuttu oli minusta seuraava. 

Rauman Lehti-lehden toimituksella lieni jotakin hampaankolossa jotakuta kirkon

 viranomaista vastaan sillä lehdessä oli tällainen lyhyt kuvitteellinen sananvaihto:

Tenho: Oletkos Rauman Lehdestä lukenut

 noista eriluontoisista sisarus-pareista?

Tuusu: Olen oikein. Entäs sitten?

Tehno: Etkö tahdo kanssani mennä tirkistämään jonkin 

mökin ikkunasta, jospa löydettäisiin tuo merkillinen 

sisaruspari siivottomuus ja epäjärjestys?

Tuusu: Ole vaiti! Kyllä ne löytyvät 

paremmistakin paikoista kuin mökeistä!

Tenho: Paremmista paikoista!?

Tuusu: Niin oikein.

Tenho: Sanoppas minullekin?

Tuusu: Mene vain Rauman kirkkoon, eli 

tirkistä sen ikkunasta. Kyllä ne löydät.

Tenho: Vai niin, en olisi uskonut!

Menikö ohi? Niin minultakin. Mutta luulen että kyse oli siitä että lehti

 katsoi oikeudekseen piikitellä kirkon sottaisuutta ja huonoa hoitoa

 yleisönosasto-pakina tyyliin. Tämä on varmaan silloin 130 vuotta sitten 

kovasti naurattanut seurakuntalaisia ja harmittanut hirveästi kirkon 

henkilökuntaa ja ollut puheenaiheena monen Frouvan kahve-kutsuilla 

jossa sitä on päivitelty kovasti ainakin parin viikon ajan varmasti.

Samoja harmeja on ollut silloin kuin nytkin, tavaroita on kadonnut. 

Onneksi on lehden ilmoituspalsta jossa hukattua voi etsiä 

Esim: "Kadonnut. Lasisilmä koteloineen Ruilan ja Palmrothin talojen 

välillä. Kunniallinen löytäjä jättäköön sen tämän lehden painoon." 

Mahtoi olla ikävää odotella löytyisikö sitä lasisilmää ollenkaan.

 Luulen että olivat kalliita kapistuksia. 

Lähdin pohtimaan olikohan hänellä odotusaikana silmälappu? 

Ja mistä hän sellaisen sai? Ehkä vaimo ompeli mutta oliko vaimoa? 

Vai kulkiko vain silmättä silmäkuoppa mollottaen pitkin vanhan Rauman katuja?

 Voi vastaamattomia kysymyksiä! 

Eräässä myöhemmässä lehdessä oli taas ilmoitus toisesta onnettomasta joka oli 

kadottanut lasisilmänsä monikossa, elikä silmälasit koteloineen. Tämä herra oli 

valmis maksamaan löytöpalkkionkin ja ilmoittaa löytäjän voivan noutaa palkinnon 

Grönroos'in rommipuodista. (Miksi nykyään ei enää ole rommipuoteja?)

Huhtikuussa 1882 ilmestyi kokonaista viisi numeroa. 

Jokaisesta lehdestä löysin mukavia nimipäiväilmoituksia. 

Nimipäivä oli tuolloin tärkeämpi kuin syntymäpäivä jota jälkimmäistä harva 

mitenkään muisti ja on hauskaa että myös miehet onnittelivat avoimen 

hellästi toisiaan lehtien palstoilla. Eräs kaunein loru mieskaverukselta toiselle kuului:  

"Sun elämäsi puu korkealle kasvakoon ja olkoon täytetty onnen ja rakkauden ruusuilla!" 

 Muutenkin nämä toivotukset olivat ihania. 

Ei suinkaan tavallisia "Onnea!"-toivotuksia vaan esim. 

"Olkoon ikäs onnellinen, loppus loistava!"

Eräässä lehdessä oli kuitenkin ennätys, "Otto A-R'lle" oli onnitteluviestejä 

toinen toisensa perään lähes loputtomiin. Otolle toivotettiin mm. 

"Onnea, riemua ja menestystä kaikissa toimissasi, sitä tässä toiwotamme!" ja 

"Hurraa! Nyt Otto nimipäiwällesi joka on huomenna! Onnea riemua ja menestystä,

 sitä veikot toivottaa!"

Erityisesti eräässä toivotuksessa olivat kalliinnäköiset kehykset ympärillään 

 jotka varmasti olivat maksaneet toivottajalle monta markkaa ja sanat: 

"Otolle. 

Onnellisuutta sinulle vaan. Toivoo ainiaan. 

Ja kaikk sinun nimesi tietävät. 

Et ole vanhanakaan unhoitettu!"

Tästä tulin hieman surumieliseksi. 

 Otto on tainnut olla harvinaislaatuinen ihminen, mukava ja ystävällinen

 nuori mies. Monien rakastama. Ja nyt hänet on sittenkin unhoitettu. 

Kuka enää muistaa Ottoa? 

No, nyt moni meistä sentään tänään ajattelee häntä,

 kenties ensimmäisen kerran yli sataan vuoteen. 

Runon kirjoittaja taisikin olla ennustaja.

Opas työnantajalle vuodelta 1943

Minulla on taas olevinaan niin paljon mielessä että turvaudunpa

 ajanpuutteessa tällaiseen lyhyeen huvitukseen jonka löysin netistä. 

Tässä on kyseessä toisen maailmansodan aikainen 

opas vuodelta 1943 joka on kohdistettu tekniikka-alan työnantajille

joka tuotti tyypilliset hymistelyreaktiot ainakin minussa. 

 Opas alkaa näillä sanoin:

"Nyt on tullut aika lopettaa sen seikan pohtiminen pitäisikö miespulan vuoksi 

palkata työntekijöiksi myös naisia. Sota on tehnyt sen välttämättömyyden selväksi, 

sopivia miehiä ei ole käytettävissä. Tärkein seikka onkin enää oppia valitsemaan

 tehokkaimmat ja työhön sopivimmat saatavilla olevat naiset sekä

 pohtia miten heitä voi parhaiten hyväksikäyttää. 

Alla lueteltuina 10 apuvinkkiä työnjohtajille."

1. Jos mahdollista, palkkaa nuoria naineita naisia.

 Heillä on muutamia etuja joista tulee olla tietoinen. 

Naimisissa olevilla naisilla on enemmän vastuuntuntoa kuin naimattomilla
kanssasiskoillaan, todennäköisesti naimisissa olevat naiset flirttailevat vähemmän.
Lisäksi he luultavimmin tarvitsevat työtä tosi tarpeeseen. Mies on kenties armeijassa
 tai sairas joten he työskentelevät lujasti eivätkä halua saada potkuja.

Nuorilla naisilla on myös vielä energiaa ja kiinnostusta työntekoon.

2. Silloin kun sinun on käytettävä vanhempia naisia,

 koeta saada käyttöön niitä jotka ovat työskennelleet ennenkin. 

Monet työnantajat huomaavat että vain kotiäiteinä olleet vanhemmat naiset 

ovat yleensä riidanhaluisia ja hössöttäviä. Näille vanhoille naisille on rasittavaa aina muistuttaa

 miten tärkeää toisten huomioonottaminen työpaikalla onkaan, se kun ei heiltä tule luonnostaan.

Rouva Robie Young työssään v. 1943

3. Käytäntö on osoittanut että jostakin syistä johtuen, 

tukevat ja ylipainoiset naiset ovat parempia työntekijöitä 

kuin alipainoisemmat kanssasisarensa. Palkkaa heitä.

4. Järjestä lääkärintarkastus kaikille naistyöntekijöille. 

Tarkastus joka kattaa myös kaikki naiselliset vaivat. 

Tämä toimenpide varmistaa ettei työntekijällä ole mitään niistä monista naisellisista 

vaivoista jotka voisivat tehdä hänestä henkisesti tai ruumiillisesti epäsopivan työtä varten. 

Yllättävän moni normaali nainen paljastuu lääkärintarkastuksessa henkisesti epätasapainoiseksi.

5. Erota naistyöntekijälle oma tila jossa hän ei häiritse 

muita työntekijöitä (miehiä) kysymällä jatkuvasti ohjeita.

 Naiset ovat erinomaisia työntekijöitä jos heille vain antaa yksinkertaisia ohjeita 

mutta heillä ei ole aloitekykyä selvittää työn tapoja itsekseen. Muista tämä tärkeä

 seikka työnantajana.

Rouva Barbara Stroud poraamassa, heinäkuu 1943 Florida

6. Jos mahdollista, anna naiselle useampi työtehtävä päivänä aikana. 

Naiset hermostuvat helposti jos joutuvat tekemään samaa työtehtävää liian pitkään.

7. Varmista että jokainen nainen saa tarpeeksi lepoa työpaivän aikana.

 Naisen psyyke on heikompi ja sen edessä on tehtävä myönnytyksiä. 

Naistyöntekijä on  pitkäjänteisempi ja tehokkaampi jos hänelle annetaan aikaa 

lisätä ajoittain huulipunaa, järjestellä hiuksiaan sekä pestä käsiään useamman kerran

 päivän aikana. Noilla pienillä merkityksettömillä teoilla on heille suuri merkitys ja

 heidän työtehonsa niiden mukaan kasvaa.

8. Ole erityisen helläsanainen jos kritisoit naisen työtä. 

Naiset ovat herkempiä eikä heillä ole samaa rentoa, tasapainoista kykyä olla 

välittämättä kovista sanoista kuin miehillä. Kritiikki murtaa heidän työtehonsa

 sekä heidän koko luonteensa.

Metallisepät Claire ja Susie

9. Älä käytä työpaikalla karkeaa kieltä naistyöntekijöidesi kuullen. 

Vaikka naisen oma puoliso käyttäisi kotona kirosanoja tai vaikka nainen olisi vaikkapa

 lapsena tottunut kuulemaan kiroilua isältään, alkaa hän herkkänä sukupuolena karsastaa

 työpaikkaa jossa karkeaa kieltä käytetään liikaa.

10. Pidä huoli että yhtiön työasut ovat 

muodikkaita ja että ne ovat sopivan kokoisia naisille.

Tätä kohtaa ei voine liian paljon painottaa sillä työasun merkitys naisen henkiselle

 hyvinvoinnille on aivan suunnaton vaikka se työnantajasta tuntuukin naurettavalta.

Tässä kaunis näyttelijätär Veronica Lake opastaa 2. maailmansodan 

aikaisessa kuvassa miten voi käydä liian turhamaiselle naistyöntekijälle.

Vanhan piian tarina

Kotilieden kirjoituskilpailun voittosatoa elokuulta 1963 edelleen.

Osa yksi on tässä.

TOINEN PALKINTO

"En osannut sanoa aamenta oikealla hetkellä"

*

Kyllä sitä saa joskus katua kun ei sano aamenta oikealla hetkellä.

Tässä nyt istun ikäneitona, vanhana ja harmaana käsitöitteni ja kudonnaisteni keskellä.
Ei silti ettei ottajia olisi ollut, mutta minulle oli olemassa vain Mikko.

Pidimme yhtä kansakoulusta lähtien. Oli selvää, että kerran emännöisin Naapurirannassa.

Keväällä 1926 kiirehti Mikko kihlaustamme kun hänen äitinsä halvaantui. Mikko loukkaantui suunniltaan kun minulla oli silloin niin kiireellisiä kutomisia, etten muka ehtinyt ajattelemaankaan häitä ennen syksyä.

Koko kesänä ei hän käynyt rannassamme.
Minun siellä käydessäni han valitti kiireitä, ei ehtinyt käymään.

Vasta elokuisena kuutamoiltana kolahti airo tutusti.
Kaivattu vene solui rantaan.
Rakas oli tulija.

 Kiusoittelin kuitenkin: "Etpäs malttanut pysyä poissa?"
Iloisena hän yhtyi leikkiin: "Joko on kankaasi kudottu?"
"Jo, Montakin." Vastasin.

"Sano sitten heti, kyllä tai ei." hän sanoi yhtäkkiä vakavasti.
"Mitä suotta hätäilet, ei minulla mitään kiirettä ole," vastasin nauraen. 

Silloin hän painoi lakin päähänsä, sanoi:
"Hyvästi. Mieti sitten lopun elämääsi." 

Ja lähti - Taakseen katsomatta.

Yritin huutaa hänen peräänsä, mutta vene loittoni vihaisin vedoin.

Uskoin hänen vielä tulevan.

Silloin olisin ollut valmis vastaamaan kyllä, mutta hän ei tullut koskaan.

 Kaksi viikkoa myöhemmin hän kihlasi kotitalousharjoittelijansa.

Katkerana olen katsellut vuodesta toiseen Naapurirantaan,
jossa lapsiparvi on kasvanut aikuiseksi. 

Minun paikallani astelee toinen nainen, jolla oli liukkaampi kieli sanomaan "Juu'u."

Kaisu

Paljastu humpuuki!

 Vanhojen mainosten lomassa juttelua meikeistä!

Ja hiuksista!

Olen itse huono käyttämään mitään ehostusta.

En koe meikkien, ihonhoitotuotteiden tai hiustenhoitotuotteiden
maailmaa erityisen kiehtovaksi tai mielenkiintoiseksi.

Sanon sen nyt kuitenkin heti ettei minulla kuitenkaan ole mitään sitä vastaan että niitä
 muut käyttävät ja välillä itsekin yritän innostua parantamaan muun muassa naamaani
 mutta lannistun kun tuntuu että kosmetiikan maailma on niin massiivinen.

On niin vaikea löytää "aloita tästä"-kohtaa
kun on vuosikymmenet kohauttanut sille maailmalle olkiaan.

Tässä "meikki-ihonhoitotuote-hiustenhoitotuote-vartalonhoitotuote ja tuotetuote"
-maailmassa minua inhottaa lähinnä se koko tuotteistus.

Jos kaikki rasvat, geelit, pursokkeet, tahnat, öljyt, voiteet ja liemet kerättäisiin markkinoilta
 yhteen ja ihan oikeasti suomalaisen naisen perusmaalaisjärjellä ajateltaisiin tarvitseeko
minun kehoni näitä tuotteita, uskon että vastaus on ei, ei tarvitse.

  
Ajatella. Vain vuorokaudessa ihan uusi naama.

Kun täytin viime marraskuussa kolmekymmentä, eksyin eräille sivuille jossa oli pitkät
 pätkät kolmekymppisen naisen ihonhoidosta ja valuin ainakin puoleksi tunniksi tilaan jossa
 ajattelin että minun pitää nyt todella tehdä tilanteelle jotakin ennekuin se kirjaimellisesti
leviää käsiin! Että minun pitää ostaa X-määrä tuotteita joista merkitsin muutamia
tietokoneeni kirjanmerkkivalikkoon muistiin.

Että muistaisin ostaa niitä pikimmiten!

Seuraavana päivänä olin jo unohtanut koko jutun ja pesin naamaani palasaippualla
yhtä maireana kuin ennenkin.

 Onpa sievä nainen mutta se tuskin on Tokalonin ansiota.

Nämä tämän kirjoitukseni mainokset ovat vain suunnilleen 60 vuotta vanhoja.

Paljon vanhempiakin mainoksia on. Naiset ovat ihan aina olleet kiinnostuneita
 ulkonäöstään ja koska perinteinen kauneuskäsitys arvostaa ulkonäön nuoruuteen
 ja terveyteen viittaavia piirteitä, on tuon maailman ympärille toki kehittynyt
 massiivinen teollisuudenala jonka tehtävä ei todellakaan ole vaatimattomasti ja
 hyväntekeväisyyttä osoittaen tarjota naisille helpotusta ulkonäköpaineisiin
vaan sen tarkoitus on tahkota mahdollisimman paljon rahaa
ja aiheuttaa niitä ulkonäköpaineita.

Silloin tekniikkana on uskotella kohderyhmälle ettei hän tällä hetkellä ole tarpeeksi hyvä
mutta hänestä kuitenkin voi tulla hyvä jos hän ostaa tuotteen X joka tarjoaa helpotusta ja
 jopa ratkaisun ongelmaan. Jota se ei tietenkään tarjoa koska jo puolen vuoden päästä
markkinoille tulee uusi "kehitelty" tuote joka tarjoaa paljon paremman ratkaisun
ongelmaan ja siitä puolen vuoden päästä tulee taas uusi tuote jne.

  
Jokaisen naisen menestys riippuu suuresti hänen ihonsa kauneudesta! 
Ihonne tulee voiteestamme kauniiksi ja sehän on menestyksenne ja onnenne edellytys. 
(Ja sitten Urho, Simo ja Erkki tulevat luoksesi puvut päällä kukkapuskien kera!)

Tämän rahankuvasilmäisten markkinamiesten "ellet osta tätä olet ruma ja
 huono ja teet itsellesi pysyvää vahinkoa"-hapatus ei mene minulta läpi.

Oletpas sinä sitten parempi ihminen ajattelee varmaan joku happamasti mutta siitä
ei ole kyse koska en todella vastusta kauneudenhoitotuotteita sinänsä, vastustan vain
suoranaista asiakkaalle valehtelua ja kertakäyttökulttuuria jonka mukaan uusi tuote on
 aina parempi tuote vaikkei olisikaan.

Ja vastustan myös sitä maailmankuvaa jota
 kosmetiikkamainokset meille työntävät.

Että et ole hyvä nyt mutta sinusta ehkä tulee hyvä jos ostat tätä ja sitä.

Ennen mainoksissa oltiin varsin suorasanaisia, nykyään sanallinen mainonta on
hienostuneempaa ja kovien sanojen sijasta tietokone photoshoppaa kosmetikkamainosten
 ihmisten ihon pikseli kerrallaan sileääkin sileämmäksi ja maskaramainosten malleillakin
 on tekoripset.

Monilla on kuitenkin tarpeita.

Jollakulla iho kuivuu kikkareeksi ja toisella taas rasvoittuu
 niin että iho kiiltää kuin voideltu pulla. Joku on kalpea kuin parempikin
 aneemikko tai komplekseja huonosta ihosta on ja syystä.

Kyllä näihin ongelmiin saa hakea apua mutta mistä sitä löytyy kun kokeiltavana
 on 18000 eri tuotetta joita jokaista markkinoidaan mitä ihmeellisimmin ihanin
adjektiivein ja joista jokainen siis on yhtä hyvä?

No kokeilemalla, kokeilemalla ja taas paisuu markkinamiehen kukkaro.

Koko maailmassa ei ole naista joka ei 
voisi tulla kauniimmaksi käyttämällä Pretty quickia.

Tämän pääni sisäisen vuodatuksen jälkeen on ymmärrettävää että voivutan toisin
ajattelevia kanssasiskoja kanveesiin kertomalla että käytän esimerkiksi ostamani tuotteet
loppuun vaikka se tuote olisi 15 vuotta vanha. Sen ikäinen silmänrajauskynä minulla
onkin. En ole saanut siitä silmätulehdusta enkä usko saavanikaan varsinkaan
 koska käytän sitä laiskuuttani vain kerran vuodessa.

Kasvoni pesen saippualla, valmistan toki saippuan itse erityisen
kosteuttavaksi mutta saippuaa se on silti.

Koko meikkirutiinini on yhtä kuin pelkkä poskipuna koska olen kalpea tahtomattani ja jos
 oikein tälläydyn, laitan lisäksi punertavaa huulirasvaa. Ei minulla ole parhain iho mutta en
 jaksa murehtia moisesta asiasta. Enemmän murehtisin jos joutuisin maalaamaan joka
aamu kasvoilleni ihonväristä maalia ja iltasella käyttää useita eri tuotteita saadakseni
maalit pois nahasta. Ennenhän meikkaamisesta puhuttiinkin nimenomaan
 maalaamisena.  

 Taas kuulostan tuomitsevalta ja korostan etten ole.

"Hei tyttö, jos äiti ei anna maalata, pitäis sun kuitenkin ostaa jotain. Kun tää on meidän bisnes. Niin mitä jos ostaisit tätä rasvaa? Keksittiin että sun iholle vois tulla siitä vaikka... Hmm... Ihmeellistä hohtoa? Kuulostaako hyvälle? No niin ajateltiinkii!"

Minusta ehostaminen on ajatuksena todella hauska, alkuperäiskansatkin meikkaavat
luonnonväreillä kasvojaan ja vartaloaan ja meikkaus voi myös olla todellista taidetta
jota ihailen niiden kasvoilta jotka asiansa osaavat. Mutta onko meikkaamisen oltava
normi kuten mainokset antavat ymmärtää ja olemmeko todella niin huonoja ilman
 näitä monia kymmeniä tuhansia, satoja tuhansia ja miljoonia tuotteita? Tarvitsemmeko
todella näitä kaikkia tuotteita?

No emme tarvitse.

Ja tästä palaankin kirjoitukseni aivan alkuun saakka, siihen kun sanoin että toisinaan koetan
 tutustua kosmetiikan maailmaan mutta turhaudun kun en löydä faktaa fiktion seasta.

Tuntuu että tämä alue on niin rahan sekä kauneusmyytin korruptoima että sitä totuutta siitä mitä
 fyysinen kehonhoito edellyttää ei voi millään kaivaa esiin. Ja niinpä jatkan uppiniskaisesti
naamani tahkoamista saippualla vaikka osuvampikin keino kenties löytyisi.

Tämä on todella harmillista sillä minulla kuten monilla on niitä pieniä asioita joihin
tarvitsisi kenties avuksi jonkin tuotteen. Esimerkiksi hiukseni ovat kirjaimellinen murheenpesä.

 Ne ovat pitkät, niitä on paljon määrällisesti mutta ne ovat ohutta sorttia ja vielä
 luonnonkihartuvaa sorttia. Ja arkeni on sitä että itken joka päivä.
En mysteerimurheiden takia vaan siksi että en voi estää kyyneliä
 valumasta tapellessani hiusharjan kanssa. Lykkäämpä tukkaani mitä tahansa
 tuotetta, takkuuntuu se salamana. Ja siinä ei selvittelysuihkekaan auta.

 Varsinkin talvi on yhtä kyynelten tiristelyä
koska silloin kutrit sähköistyvät ja kuivuvat entistä enemmän.

Sisareni käytännönläheinen vinkki ongelmaani on se, että leikkaan hiukseni
pois ja teetän niistä peruukin jota voin sitten selvitellä ilman kyyneliä. Tämä on ainoa pätevä
ratkaisu jonka olen saanut ongelmaani.

Tuotteita olen nimittäin läpi käynyt vuosien aikana hyvin monia, kampaajat ovat
hiuksia katselleet ja tarjonneet milloin mitäkin puteliä, öljyä rasvaa ja ihmeainetta
mutta ei ole apua tullut vaikka ensin markat ja sitten eurot ovat taskustani huvenneet.

En syytä kampaajia, he lienevät yhtä lailla tuotteistuksesta sekaisin kuin kuka
 tahansa muukin. Ja totuus kaiken takana lienee se yksinkertainen seikka että jos
hiuslaatu on mitä on niin se sen hiuslaadun ongelmat on vain kärsittävä.

Vaikka pinoaisin tuotetta tuotteen päälle, en usko ne
 muuttaisivat hiusteni fyysisiä ominaisuuksia pohjimmiltaan yhtään miksikään.

Joskus se mitä on, vain on.

 Eikä yksikään tuote muuta sitä muuksi.

Lanoliinihan (lampaanvillarasva) sen kampauksen taltuttaa ja ihmeen aikaansaa.

Olenkin kääntymässä hius-  iho- ja muissa kauneudenhoitoasioissa yhä enemmän ja
 enemmän luontaisterveystiedon suuntaan. Eli unohtaen "käytä tätä rasvaa joka on
naamallesi, toista rasvaa joka on oikealle polvellesi, kolmatta tehorasvaa joka on
vain ohimoillesi"-sanomat kokonaan keskittyen koko kehon hyvinvointiin.

Minusta on suorastaan rikollista että esim. murrosikäisille on tarjolla selvään
hormonaaliseen akneen niin monia miljoonia puteleita joiden tarkoitus on vetää
 manit vex nuorilta sillä vaikka ihoa lääppisi kuinka pinnalta, lähtee sen terveys
 varsinkin hormonaalisissa ongelmissa sisältä eikä sellaiseen ongelmaan pohjimmiltaan
 auta mikään puikko tai huuhde.

Ihoasioista voin kertoa esim. sen että kaikkein tehokkain
 ihonpuhdistaja on muutaman päivän paasto jonka olen todennut monesti.

Kun pääsiäisen alla paastosin neljä päivää, ehti ihoni pudistua tuona
 aikana normaalista melko rasvaisesta ja hieman näppyläisestä aivan
uskomattoman ihanaksi ja sileäksi silkki-ihoksi. Samoihin tuloksiin en olisi
ikinä päässyt vaikka olisin ostanut sadoilla euroilla tuotteita joita olisin
 kuumeisesti lätkinyt hipiälleni.

Valcremakaan ei olisi tepsinyt nopeammin.

Tämän elämän osahaaran tuotteistaminen merkitsee sitä että meidät on saatu uskomaan
 siihen että ongelmamme katoavat ulkoisin keinoin kun totuus on siinä että usein niihin
 voi vaikuttaa vain sisäisin keinoin ja silloinkaan suuria toiveita vaikkapa ihon suhteen
 on turha asetella jos esimerkiksi ketjutupakoi kolmattakymmenettä vuotta.

Ja onhan se hupsua harmitella ohuita hiuksia ja pyrkiä vahvistamaan niitä suihkein ja
silikonein kun lähtökohtaisesti se hius kuitenkin kasvaa pään sisältä ja pitäisi pohtia
onko äkkiä ohentuneen hiustenkasvun takana vaikka sairaus tai puutos ja miten siihen
 voisi vaikuttaa jotta tulevaisuudessa tilanne korjaantuisi.

Moni ulkonäköön heijastuva ongelma haperoista kynsistä, huonosta ihosta,
katki rapsahtelevista hiuksista tai monista muista probleemista ratkeaisi
miettimällä tarkemmin sitä mitä suuhumme laitamme eikä sitä
millä kehomme ulkopuolelta kuorrutamme.

Minun loppupäätelmäni on:
 vähemmän humputusta, enemmän järkeä.

Me suomalaiset olemme kuulemma verraten luonnonläheinen kansa joten
 käyttäisimmekö sitä luonnonläheistä järkeämme tässäkin asiassa.

Minä ajattelin nyt tämän pitkän jutun jälkeen sulkea silmäni kuvankäsittelyohjelmalla
 toteutetuilta mallikaunottarilta ja jopa näiltä somilta vanhoilta mainoksilta ja
 menen ratsaamaan pakastimen.

Siellä on mustikoita ja puolukoita joiden sisältämät antosyaanivärit tukevat
 ihoni aineenvaihduntaa ja niiden antioksidantit suojaavat ihosolujani
hapettumiselta sekä vadelmia joiden polyfenolit suojaavat minua
syövältä ja joiden ainesosat ehkäisevät ryppyjä.

Joten alla olevaan mainokseen toteaisin vain
herroille että sori vaan.

En ole etsimänne tyttö.

Urho, Simo, Erkki, Raimo ja Pekka, I'm not the one for you!

80-vuotias ukko

Sanotaan että totuus on tarua ihmeellisempää.

Elokuussa 1963 Kotiliesi-lehti julkaisi lukijakilpailunsa voittajat.

Kilpailun tehtävänantona oli kertoa tosielämän tapahtumasta 

ja tehtävänanto oli: "Jos olisin silloin..." 

Tässä kilpailun voittoteksti.

1. PALKINTO

"Jos olisin silloin uskonut."

Miksi en silloin ojentanut anteeksiantavaa kättäni kun hän sitä viimeisillä hetkillään pyysi? 

Viisikymmentä vuotta olen kantanut syyttävää omatuntoa. Vielä nytkin kun olen itse jo lähellä rajaa, painaa minua katumus joka on myrkyttänyt koko elämäni. Syytin vaimoani uskottomuudesta - syyttä. Väitin myös etten olisi lapsemme isä.

Vaadin vaimoltani tunnustusta. Kidutin, pakotin raa'asti. Hän tahtoi jo kuolla mutta ei tunnustanut.

Vieraannuimme toisistamme. Olin tahallisesti hänestä kaukana, kova ja sydämetön vaikka koko ajan asuimme yhdessä. Ensin hän rukoili, turhaan.

Vihdoin vaikenikin sitten, ja samalla kalpeni.

Puoleen vuoteen teki ennen jo vaivannut keuhkotauti tehtävänsä. 

Rakastin häntä mutta paadutin sydämeni.

Hänen maatessaan hiljaa silmät suljettuina, 

näin kyyneliäkin luomien raosta ja mietin:

 "Pitääpä itkeä, kyllä vaan kohta tunnustaa!!"

Mutta niillä viimeisillä voimillaan ojensi hän kätensä minua kohden. 

Miksen silloin tarttunut tuohon käteen? Miksi en saanut sanoja suuhun?

Kuin toisin voisi kaikki nyt olla.

Kun sanoin: "Joko tunnustat?" raukeni käsi, silmät sammuivat ja 

vihkisormus kilahti lattialle hänen sitä pyöriteltyään.

Kaksi tuntia olin polvillani hänen vieressään. Yhden kerran aukenivat vielä silmät ja kuiskasi: 

"Olen viaton. Hyvästi." Ja silloin, sillä hetkellä yritin huutaa ja rukoilin "Anna anteeksi!"

 Hän ei enää kuullut. Vakuutin ja vakuutin että uskoin hänen syyttömyyteensä mutta se oli myöhäistä. Hän ei tarvinnut anteeksiantoani mutta minä olisin tarvinnut.

Miksen sitä ennen sanonut?

Ojentaisit minulle vielä kerran kätesi rajan yli?"

80-vuotias ukko

Hienon naisen opas 3. Vinkkejä sinkkunaisille vuodelta 1938

Pukeudu loppuun saakka aina buduaarissasi säilyttääksesi mystillisyytesi.

Ole valmiina lähtöön kun treffikumppanisi saapuu. 

Tervehdi häntä hymyn kera.

Älä pidä miestä odottamassa!

Miehet eivät pidä tytöistä jotka lainaavat 

heidän nenäliinojaan ja tuhraavat ne huulipunalla. 

Maalaa vain yksityisesti tilassa jossa kukaan ei näe sinua!

Älä milloinkaan istu nolostuttavissa asennoissa. 

 Äläkä ikinä näytä kyllästyneeltä vaikka olisitkin. 

Ole valpas ja jos sinun on välttämättä pureksittava purukumia 

(ei suositeltavaa), tee se hiljaisesti suu kiinni.

Jos rintaliivien käyttö on kohdallasi aivan välttämätöntä, 

muista myös sellaisia käyttää. 

Älä tunge paidanhelmaa rumasti vyötärönauhan sisään ja 

pidä huoli että sukkasi eivät ole rypyssä.

Älä koskaan käytä auton peiliä tarkistaaksesi meikkiäsi! 

Mies tarvitsee sitä ajaakseen ja miestä ärsyttää erittäin paljon jos

 hän joutuu kääntymään ympäri ja katsomaan peilin puutteessa taakseen.

Riehuvat tytöt eivät koskaan vetoa herrasmiehiin. 

Äläkä puhu tanssiessasi. 

Kun mies tanssii, hän tahtoo tanssia eikä lörpötellä.

Älä milloinkaan ole ylituttavallinen seuralaisesi kanssa julkisesti.

 Avoimet kiintymyksenosoitukset osoittavat huonoa makua

 ja ne nolaavat ja nöyryyttävät miestä.

Älä ole ylitunteellinen tai yritä saada miestä sanomaan jotain 

sellaista jota hän ei halua koettamalla vaikuttaa hänen tunteisiinsa. 

Miehet inhoavat kyyneliä, erityisesti julkisilla paikoilla.

Älä ole tuttavallinen tarjoilijamiehen kanssa kertoillen jostakin

 hauskasta sattumuksesta jollainen sinulla oli joskus ilman seuralaistasi. 

Mieskumppanisi ansaitsee kaiken huomiosi yksinoikeudella.

Älä puhu vaatteistasi tai kerro seuralaisellesi uudesta asustasi. 

Miellytä ja imartele miestä puhumalla aiheista joista hän

 haluaa puhua ja jotka ovat miehen mielestä kiinnostavia.

 

Älä juo liikaa. Mies odottaa sinun ylläpitävän 

hienostuneisuuttasi ja omanarvontuntoasi yllä koko illan. 

Alkoholi joskus tuntuu tekevän naisista nokkelampia

 mutta useimmista tytöistä tulee vain hupsuja.

Älä milloinkaan käyttäydy silmiinpistävän vapaamielisesti muita miehiä kohtaan. 

Viimeinen pisara on jos sammut liiasta alkoholista. 

Tuolloin seuralaisesi sulkee oven takanaan etkä 

tule näkemään miestä enää milloinkaan!