Vaatteiden holokausti

Viime päivät olen ollut siivouspuuhissa sillä minua on kauan ahdistanut tavaran paljous.

Nyt kirjoitan pitkän tekstin asiaan liittyen, varaa kahvikuppi, pulla ja mukava tuoli
ennen lukemisen aloitusta jos  aihe kiinnostaa.

Kaikki alkoi tällä kertaa siitä että keittiössäni on puoli vuotta maannut
kaksi jätesäkillistä vaatteita "Joille pitäis tehdä jotain."

Näen ne joka päivä lukemattomia kertoja ja lukemattomia
 kertoja päivässä tunnen pistävää ärtymystä juuri niistä pusseista.

Ne vaatteet, aihe tuottaa minulle ihastuksentunteita,
turhautumisentunteita ja ahdistusta samalla kuin nautintoakin.

 Olen tässä suhteessa tyypillinen nainen että olen perso vaatteille,
 väreillä on vaan kiva leikitellä ja luoda uusi nahka niillä erilaisilla kamppeilla.

Nykyisissä mitoissani mitä tulee pituuteen ja painoon olin jo 13-vuotiaana.
Nykyisen kertakäyttökulttuurinkin keskellä jotkin vaatteet kestävät ajan hammasta
 yllättävän hyvin ja minulla on edelleen sellaisia vaatteita käytössä jotka ostin teini-iässä.

 Sama maku oli jo tuolloin enkä teininäkään mennyt mukaan muotihömpötyksiin
vaan olin sama retroilija silloin kuin nyt eli vaatteita on sieltä asti. 

Puhumattakaan sitten kaikista niistä omistamistani
 vintagevaatteistani joista monet ovat 60-80-vuotta vanhoja. 

Jokainen vaatekappale jonka olen hankkinut,
on jollain lailla minua miellyttänyt.

Pidän vähän erikoisemmista leikkauksista ja malleista ja jos sellaisen satun löytämään, 

en siitä kovin mielellään luovu. Olen myös löytänyt paikan josta saan jatkuvana virtana
 60-70-lukujen hyväkuntoisia vaatteita melkein ilmaiseksi jotka vain odottavat
korjausompelua joten talouteeni tulee jatkuvana virtana "uusia" vaatteita... 

Se kuohuva vaatteiden koski vain ei laske asunnostani enää minnekään vaan
 kaapit täyttyvät, sängyn alusta täyttyy, vaaterekki täyttyy ja ilmestyy mystisiä 
jätesäkkejä puolihuolimattomasti seiniin nojailemaan sinne tänne.

Niinpä olen jatkuvan dilemman edessä mitä tekisin entisille vaatteille jotka ovat
aikansa palvelleet, joihin olen kyllästynyt tai jotka ovat aavistuksen liian pieniä
 koska olen lihonut hiukan tai aavistuksen liian suuria koska olen laihtunut hiukan.

Pidän tyköistuvista vaatteista, korjausompelen lähes jokaisen uuden vaatekappaleen
itselleni just eikä melkein istuvaksi joten pienikin painonvaihtelu näkyy siinä että
 jostakin vaatteesta tulee ainakin hetkeksi käyttökelvoton.

Rahaa en vaatteisiin paljon hassaa, ison osan ostan käytettynä koska pidän
retro/vintagevaatteista joten rahan menetyksen harmikaan ei hillitse hankintojani
koska sitä ei käytännössä kulu.

Mutta aina välillä huomaan että en edes muista mitä vaatteita omistan. 

Minulla on niitä vain aivan liikaa.

Säilytystilani ovat rajalliset ja siksi pinot on tiiviisti tungettu kaappiin.

Asukokonaisuuksien etsiminen on mahdotonta ellei vedä pinoja lattialle kaiveltavaksi.
Helppouden ja laiskuuden takia lankean myös käyttämään jatkuvasti samoja vaatteita,
 ehkä kymmentä prosenttia koko vaatevarastostani.

Niinpä sitten ryhdyin vaatteidenkarsimistöihin.
Ja törmäsin niin tuttuun ongelmaan.

Mistä raaskin luopua? 

En ole käyttänyt jotakin vaatetta 10 vuoteen, eikö se kerro sitä että
todennäköisesti en tule käyttämään sitä koskaan tulevaisuudessakaan?
Mutta entä jos se vaatekappale on hieno eikä vain ole tullut sopivaa
tilaisuutta käyttää sitä? Ehkä sellainen tilaisuus vielä tulee? 

Entä tämä hame jonka kuminauhavyötärö on liian tiukka ja materiaali
 liian paksu? Käytin sitä vain kerran mutta sen ostin harvinaista kyllä
 uutena, se oli kallis ja olen käyttänyt sitä vain kerran? Eikö ole
haaskausta ja huonoa rahankäyttöä hävittää se?

Entä tämä hame joka istuu täydellisesti mutta on väärän värinen?
Voisin kyllä värjätä sen jonka takia pitäisi ostaa kympin värinappi
 ja suolaa ja investoida aikaa ja lisärahaa värjäämiseen ja mietin
 vaatekappale käsissäni pitkään siirränkö sen muokattavien vaatteiden
 pinoon joka kasvaa kasvamistaan vai kierrätyspinoon vai peräti siivousrättipinoon.

Entä tämä maailman kaunein mekko jolle on neljä kiloa liian lihava?
En voi käyttää sitä ennen kuin vaa'an lukema laskee. Laitanko sen
odottavaan pinoon että laihtuisin ja milloin se tapahtuu?

Entä tämä virallisenoloinen mekko jota käytin toimistotyöaikana?
Se on liian virallinen kouluun mutta aivan ihana. En kuitenkaan
ole käyttänyt sitä useaan vuoteen joten mitä sille pitäisi tehdä?
Säästää viemään tilaa kenties vuosiksi?

Tai sitten tämä paita jossa on kiva leikkaus, itseasiassa samantyylisiä
 paitoja on, kappas vain, ainakin kaksikymmentä eri väreissään ja
vähän eri leikkauksin. Milloin oikein käytän niitä kaikkia kun en
 muista arjessa edes niiden kaikkien olemassaoloa?

Ja en voi olla miettimättä että  kaikki tämä ajatusenergia jota
laitan omaisuuden hallinnoimiseen tuntuu todella tyhmältä ja
 turhalta. Todella, todella tyhmältä ja tarpeettomalta.

Missä se ongelma sitten oikein on?

Rahaa minulla ei kulu paljon harrastukseeni. Vaatteet eivät maailmasta
 lopu ja on hyvä että joku tallentaa retrovaatehistoriaa ja pitää niistä huolta.

Ongelma taitaakin olla siinä etten osaa luopua.

Itse koen vahvasti siis että jos vaate on ehjä ja lämmin, on haaskausta
 heittää se pois. Uff:ia en halua tukea hämäräperäisten toimintatapojensa
vuoksi, harva laitos tulee noutamaan pieniä vaate-eriä ja kirpputoripöytä
on hankala ajatus ilman autoa.

Nettikirppiksillä joskus mato käy koukkuun ja vaatteelle löytyy uusi koti
mutta se prosessi vaatii paljon vaivannäköä ja nykyään kun vaatteet tusinakaupoissa
 ovat niin halpoja, harva viitsii ostaa hyväkuntoistakaan käytettyä.

Niinpä viime päivinä olen istunut vaatevuorien äärellä
tunteja silloin kun te muut olette eläneet arkielämäänne.

Olen siirtänyt vaatteita pinosta toiseen jokaisen kohdalla erikseen miettien ja
huomannut että mikään ei mene poistettavien pinoon. Välillä olen syönyt päivällistä
 tai välipalaa ja sitten jo illallista, aamupalaa jne, välillä  käväisen netissä ja häivyn
 tunneiksi kotini ulkopuolelle mutta lopulta olen taas palannut tuijottelemaan
 pinoja ja mietin mitä teen.

Olen vaatteideni vanki.

Tämä kuvailemani episodi ei ole mitenkään uusi laatuaan.

Näin käy säännöllisesti mutta usein en vain saa tehtyä mitään päätöksiä kasojen
kanssa vaan ne ahdistavat kunnes ryhdyn uuteen, tuloksettomaan karsimisepisodiin.

Silloin istun sakset käsissäni ja valintatilanne joka vaatteen kohdalla muistuttaa
Auschwitzin karsimisjonoa jossa päätettiin siirtyiko henkilö krematoriorakennukseen
vai työläisparakkiin. Olkoon huonoa huumoria tai ei. Näin todella mietin.

Että laitanko tämän punaisen samettimekon joka on aavistuksen liian pieni ja karkeaa
materiaalia mutta oikein kaunis tuohon rättipinoon saksilla silputtavaksi vai säästänkö sen.

...Tällä kertaa.

Olen ilmeisesti kypsynyt viime kuukausina sillä nyt, juuri tällä kertaa tein niitä
 kovia ja kylmiä päätöksiä joiden tekemisessä olen ennen epäonnistunut.

Keräsin sittenkin niitä vaatteita uffin laatikkoon vietäväksi vaikka
 pahaa teki sillä huononkin tahon tukeminen tuntui paremmalta kuin vaatteiden säilöntä
takaisin kaappeihin.  Olen monesti tehnyt näin ennenkin ja sitten katunut seuraavana
päivänä luopumistani "ihanista" vaatteistani jolloin olen hakenut vaatteet pois
kierrätyspusseista jotka odottivat eteisessä poisvientiä. Tällä kertaa päätin ettei niin kävisi.

Jos hellämielisyys oli kertakaikkiaan ottamassa valtaa minusta,
otin heti sakset ja mitään ajattelematta iskin niillä ison loven vaatteeseen
ennen kuin aivoni syöttivät minulle infoa "säästä tämä!"

 
Tiukasti leikkelin vaatteita siivousräteiksi, en olisi kuitenkaan ollut minä ellen olisi
 ottanut nappeja talteen ja ratkoin  myös vetoketjut irti uusiokäyttöön. Osan vaatteista
 vein asuintaloni pesutupaan "saa ottaa"-lapun kera josta ne hupenivat pian, niille
 löytyi uusi omistaja.

Ja silti,

silti siirsin takaisin kaappeihin monet, monet niistä jotka ovat väärän värisiä, 

liian suuria, liian pieniä, epämiellyttävää materiaalia mutta kalliita,
kauniita mutta epäkäytönnöllisiä, rumia mutta ihanan lämpimiä, 

outokuvioisia mutta retroja ja siksi säilytettäviä, joskus
muokattaviksi tarkoitettuja, liian paljastavia
 tai liian ahdistavan peittäviä, joiden helma
 on ratkennut ja vaatisivat korjausta, 

ehkä myytäviksi joskus meneviä 

ja niin edespäin...

Taisteluni jatkuu...