Tällaisiin sinisävyisiin kuviin sopinee sinisävyinen teksti.
Muutama päivä sitten kävelin lähipostiini joka on iltaan asti auki.
Postitin paketin ja kävelin parilla askeleella postin
valaisemattomaan eteisaulaan jossa sattui myös olemaan ilmoitustaulu.
Postitin paketin ja kävelin parilla askeleella postin
valaisemattomaan eteisaulaan jossa sattui myös olemaan ilmoitustaulu.
En tiedä miksi silmäni osuivat juuri siihen yhteen tiettyyn
ilmoitukseen mutta näin kävi. Taulun alareunalla roikkui
lappu jossa oli kuvattuna laskeva auringonlasku tekstillä:
ilmoitukseen mutta näin kävi. Taulun alareunalla roikkui
lappu jossa oli kuvattuna laskeva auringonlasku tekstillä:
"Syvä kiitos sinulle joka löysit ...-tien varrelta auton yliajaman,
ovensuusta karanneen kissamme ja toit sen
pitkän matkan kotiimme saakka.
ovensuusta karanneen kissamme ja toit sen
pitkän matkan kotiimme saakka.
Sinun ansiostasi meille pienenä pentuna tullut 17-vuotias
lemmikkimme sai kuolla lämmössä omassa kodissaan
perheenjäsentensä ympäröimänä.
lemmikkimme sai kuolla lämmössä omassa kodissaan
perheenjäsentensä ympäröimänä.
Kiitos."
Tuo teksti sai minut siellä hämärässä postin aulassa niin
surulliseksi että oli vesihanoissa pitelemistä. Nämä ovat
näitä pieniä arjen tragedioita jotka ovat kuitenkin sellaisen
koskettavalle perheelle niin suuria.
Ja niin myös joskus tällaiselle ulkopuoliselle.
surulliseksi että oli vesihanoissa pitelemistä. Nämä ovat
näitä pieniä arjen tragedioita jotka ovat kuitenkin sellaisen
koskettavalle perheelle niin suuria.
Ja niin myös joskus tällaiselle ulkopuoliselle.
Kävelin sitten lyhyen matkan iltaisessa lumimaisemassa
kotiini samalla lappusta ajatellen, riisuin talvitakin ja kengät,
napsautin vedenkeittimestä kuumaa vettä teemukiin ja istahdin lukemaan blogeja.
kotiini samalla lappusta ajatellen, riisuin talvitakin ja kengät,
napsautin vedenkeittimestä kuumaa vettä teemukiin ja istahdin lukemaan blogeja.
Silloin törmäsin tähän blogitekstiin.
Siellä kerrotaan 88-vuotiaasta Reidunista joka
oli laittanut lehteen seuraavan ilmoituksen:
Siellä kerrotaan 88-vuotiaasta Reidunista joka
oli laittanut lehteen seuraavan ilmoituksen:
"Perheetön yksinäinen leski toivoo seuraa jouluaattoiltana.
Maksan hyvin."
Maksan hyvin."
Ja tuokin juttu lisäsi tuon illan melankolista tunnelmaa
tuoden mieleen miten paljon on vanhuksia joiden
yksinäisyys joulun tienoilla korostuu.
Warmer than a fire's light, brighter then a candle's glow,
are thoughts that go at christmas, to friends, it's good to know.
...Ja kyllähän sen tietää mutta monesti ajattelee että maailmassa on niin
paljon murhetta ettei voi itse revetä joka paikkaan ja että myös itseään
pitäisi suojella henkisesti. Tuollainen ajattelu johtaa vain usein siihen
ettei tee mitään. Vapaaehtoistoimintaan hankkiutuminen on pitkään
ollut ajatuksenani jonka eteen en tyypillisesti kyllä ole mitään tehnyt.
Ongelmana lienee se että me ihmiset olemme niin omiin
tuttuihin toimintamalleihimme kangistuneita että uuden
asian harteille ottainen tuntuu vain ylimääräiseltä taakalta muiden
arkiasioiden lomassa. Ainakin itse tunnun ajattelevan näin tiedostamatta.
tuoden mieleen miten paljon on vanhuksia joiden
yksinäisyys joulun tienoilla korostuu.
Warmer than a fire's light, brighter then a candle's glow,
are thoughts that go at christmas, to friends, it's good to know.
...Ja kyllähän sen tietää mutta monesti ajattelee että maailmassa on niin
paljon murhetta ettei voi itse revetä joka paikkaan ja että myös itseään
pitäisi suojella henkisesti. Tuollainen ajattelu johtaa vain usein siihen
ettei tee mitään. Vapaaehtoistoimintaan hankkiutuminen on pitkään
ollut ajatuksenani jonka eteen en tyypillisesti kyllä ole mitään tehnyt.
Ongelmana lienee se että me ihmiset olemme niin omiin
tuttuihin toimintamalleihimme kangistuneita että uuden
asian harteille ottainen tuntuu vain ylimääräiseltä taakalta muiden
arkiasioiden lomassa. Ainakin itse tunnun ajattelevan näin tiedostamatta.
Onneksi Reidun oli saanut kymmeniä tarjouksia eikä
hän varmasti joudu viettämään joulua yksin,
saatikaan maksamaan siitä että saa seuraa.
hän varmasti joudu viettämään joulua yksin,
saatikaan maksamaan siitä että saa seuraa.
Ainakin oman suvun mummojen luo nyt matkani pian käy :)
Mummolan tonttu ei kestä yhtään ajatusta siitä että ihmiset ovat yksin muutoinkaan... saati sitten jouluna. Talossa jossa asun asuu yksinäinen mies joka istuu päivät pitkät ikkunassa ja vain katselee ohi kulkevia ihmisiä, musta tuntuu joka kerra niin surulliselta. Päätin eräänä päivän lähestyä jotenkin tätä miestä ja viedä pienen lahjan. Koputin oveen ja mies tuli hämmentyneenä avaamaan. Pidin pitkä puheen kerroin miten katson usein ja mietin onko hän yksinäinen...mies vastasi mulle ruotsiksi että voitko puhua ruotsia kun en ymmärrä suomea...voi hitto mulla tuli tukalat paikat koska en todellakaan osaa hyvin ruotsia...että semmoinen kohtaaminen...en tiedä mitä selitin koska nyt mies on sen näköinen mut nähdessään että apua tuolla tuo hullu taas menee ;) En aio lannistua vaan jatkaa rohkeasti ihmisten rakastamista :)
VastaaPoistaVoi että mikä juttu. Mielettömän hienoa että rohkenit tekemään noin suomalaisittain radikaalin teon! Enemmän tällaista toimintaa, aivan parasta! Harmin paikka tuo kielimuuri mutta minkäs sille mahtaa, aivan ihana juttu!!
PoistaItse en ole vielä rohjennut tuntematomien luo kylään mutta pari nimetöntä korttia ja yksi paketti on menossa muutamalle yksinäiselle.
Kaunis kirjoitus.
VastaaPoistaMinäkin olen miettinyt vapaaehtoistyötä jo tosi pitkän aikaa, mutta miettimiseksi se vain on jäänyt. Aina on löytynyt selityksiä, miksi ei muka ehdi tai voi. Ja tuokin, että maailmassa on paljon murhetta (näillä leveysasteilla varsinkin) ja että itse voisi tehdä ihmisten tai eläinten hyväksi jotain, mutta kun "enhän minä niitä kaikkia voi kumminkaan auttaa, niin eipä minun kannata auttaa sitä yhtäkään". Voi hyvää päivää, mikä ajattelutapa, oikein hävettää.
Juuri tuon ajattelutavan kanssa tappelen. Pikkuhiljaa siitä pois vain.
PoistaJotenkin, ehkä ei edes tarvitsisi ajatella niin suuria suunnitelmia, tekee vain jotain pientä, siitä pienestäkin voi kasvaa jotain isoa ja merkityksellistä vaikka itsestä tuntuisi ettei se ole läheskään tarpeeksi (ja sitten sen varjolla voi jättää kaiken tekemättä!) Tyypillitä itselleni.
Ehdottomasti kannattaa lähteä mukaan vapaaehtoistyöhön pienin askelin, koko maailmaa ei voi ottaa harteilleen. Itse olen tehnyt vapaaehtoistyötä mm olemalla ryhmänohjaajana vanhusten parissa ja keskusteluapuna eräässä puhelimessa yksinäisten ihmisten kanssa. Tällä hetkellä aikani ei pienen perheen äitinä riitä, mutta olen miettinyt, että jotain pieniä keikkoja voisin silloin tällöin tehdä myös nyt, vaikka lähiympäristössäni. Täytyy muistaa, että ei voi pelastaa koko maailmaa, mutta ne pienetkin hetket joita tarjoaa vaikka yksinäiselle vanhukselle, voi olla juuri sille ihmiselle jotain todella suurta ja merkityksellistä. Ja niistä kohtaamisista myös saa todella paljon. Ajatelkaa, jos kaikki jotka harkitsevat vapaaehtoistoiminnan aloittamista toteuttaisivat suunnitelmansa, kuinka paljon yhdessä voitaisiin saada aikaiseksi :)
VastaaPoista"Täytyy muistaa, että ei voi pelastaa koko maailmaa, mutta ne pienetkin hetket joita tarjoaa vaikka yksinäiselle vanhukselle, voi olla juuri sille ihmiselle jotain todella suurta ja merkityksellistä."
VastaaPoistaTätä olen nyt sisäistämässä kovaa vauhtia. Ihan mahtavaa kuulla tässä kommenttilaatikossa ihmisten hienoista teoista ja siitä että ollaan oikeasti valmiita auttamaan ja investoimaan omaa aikaa ja energiaa siihen että toiselle voisi tuottaa hyvää mieltä ja oloa mikä varmasti on mielettömän palkitsevaa itsessään!