Pupuleipomo

lauantai 29. tammikuuta 2011

Kotiliesi - vanhat kannet

Kouluhommien ansiosta olen nyt joutunut jonkinverran
varastoimaan näiden vanhojen kansien kuvia koneelle.

Aika kivoja.

Luulen että nykylehdet voisivat ottaa mallia
ensinnä siinä että olisi mielestäni todella virkistävää jos
kansi ei olisi täynnä sisältöön viittaavaa tekstiä ja
myös tällaiset vanhat kuvitukset saisivat tarttumaan lehteen
paljon useammin kuin nykyään.

Vinot otsikot kansissa eivät
muuten johdu kuvankäsittelytaidoistani vaan otsikointi
tuolloin näytti olevan hiukan kotikutoisempaa kuin
nykyään ja monessa lehdessä tekstit menevät hellyyttävästi vinoon.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Miehen hoito-opas - Olkaa tyyni

Kotiliesi 1956. Pahinta on että artikkeli on vain
puoliksi humoristiseksi tarkoitettu.

Miehen hoito

Opas aviovaimoille

Tämä opas on tarkoitettu sekä vastanaineille että niille
jotka jo vuosikausia ovat tehneet samoja erehdyksiä ja
ihmetelleet missä vika oikein piilee.

Hänen sielunsa liikkeet

Mies katselee toista naista.

Muistakaa että hän olisi teistä kauhean ikävä ellei katselisi.

Sillä sehän todistaa vain että mies on edelleen nuori ja elinvoimainen.

*****

Te selostatte miehellenne mitä päivän aikana on tapahtunut.
Mies murahtaa ja vaikenee.
Sormianne syyhyttää tarttua hiilihankoon.

Pankaa kuitenkin kädet kiltisti helmaan.
Hän rakastaa teitä yhä.

Mies vain pitää hiljaisuudesta.
Ja mikä raivostuttavinta, juuri silloin kuin te haluaisitte jutella.

*****

On syntymäpäivänne ja hän on unohtanut sen.
Voitte olla hiukan loukkaantunut.
Älkää kuitenkaan moittiko häntä, tunnepitoiset virstanpylväät
eivät hänelle merkitse yhtä paljon kuin teille.

Kun taas on hänen syntymäpäivänsä, hän ansaitsee kunnon lahjan.
Maksakaa se käteisellä omista säästöistänne,
ei talousrahoista, puhumattakaan että antaisitte liikkeen lähettää laskun hänelle.

*****

Olette hiukan torailleet.
Yö saapuu ja mies nukkuu sikeästi.
Te heittelehditte vuoteellanne ja melkein itkette.
Mies on itsekäs, hän ei välitä ja niin edelleen.

Se ei ole totta.
Miehet vain käyttäytyvät siten.

*****

Kello lyö yksitoista.
Miehenne haukottelee kuuluvasti, venyttelee ja sanoo:
”Niinpä niin, aamun virkku, illan torkku! Se tapa talon pitää!”

Teistä se on toivottoman typerää sillä olette kuulleet
tämän sanonnan joka aamu koko avioliittonne ajan.

Mutta älkää lausuko sitä ääneen.
Useimmat aviomiehet ovat aivan tavattoman
ihastuneita itse lausumiinsa pikku typeryyksiin.

*****

Teille on tullut vieraita.
Mies sanoo:

”Kas niin eukkoseni, laitahan kahvia!”

Tunnette itsenne tosiaan eukoksi ja haluaisitte
tyhjentää kahvipannun miehenne niskaan.

Älkää kuitenkaan tehkö näin sillä eukko on itse
asiassa lempinimi, samoin kuin ”meidän mamma” ja ”aviosiippa.”

*****

Ystävättärenne tulevat iltapäivällä kylään.
Joko työnnätte heidät ovesta ulos ennen kuin
miehenne palaa työstä tai varoitatte häntä etukäteen.
Olohuoneesta kuuluva naisten rupattelu hänen työntäessään
avainta lukkoon saa hänet raivostumaan ja ajaa miehenne ravintolaan.

*****

Ruoho vaatisi leikkausta ja keittiön hyllykin repsottaa irti seinästä.
Miehenne vain istuu tekemättä mitään.
Älkää nalkuttako hänelle.

Parempi mies toimettomanakin kotona kuin kokonaan poissa.

*****

Olette juuri valmistaneet suuritöisen aterian.
Miehenne syö sitä hyvällä halulla.

Älkää missään nimessä kertoko miehelle
kuinka suuri vaiva sen valmistamisessa oli.

Miehenne ruokavalio katoaa välittömästi.

*****

On talvi ja jalkanne ovat kylmät kuten naisilla yleensä.

Älkää nostako niitä miestenne säärien päälle.
Hankkikaa kuumavesipullo.

*****

Älkää koskaan panko hänen laatikkoonsa paitaa josta puuttuu nappi.

Hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä naisellista käsitystä
jonka mukaan pyykki ja vaatteiden korjaus ovat kaksi eri asiaa.

*****

Älkää koskaan arvostelko hänen solmioitaan
älkääkä valitko niitä hänelle vaikka oma
makunne on parempi.

Solmio on miehelle tyylikkyyden huippu.

Antakaa hänen luulla että se ilmaiseen hänen omaa persoonallisuuttaan.

*****

Älkää myöskään koskaan parsiko hänen
sukkiaan erivärisellä langalla.

Voitte arvella ettei kukaan näe hänen kenkiensä sisäpuolelle mutta hän,
miesparka on varma että kaikki näkevät hänen
varpaansa ja saa siitä alemmuuskompleksin.

*****

Jos miehenne niska on punainen, älkää kehoittako
häntä siirtymään suurempiin paidankauluksiin
sillä hän ei anna neuvollenne arvoa.

Silti voitte tarkkailla hänen ruokavaliotaan ja verenpainettaan.

*****

Mies antaa teille joululahjaksi uuden,
hienon pesukoneen vaikka toivoitte helminauhaa.

Olkaa tyyni.

Hän kuvittelee tekevänsä teidät yhtä
onnelliseksi kuin olisi itse vaikkapa uudesta sorvista lisävarusteineen.

*****

Kun olette vilustunut mies toteaa teille ”voi sinua.”

Mutta kun hän on vilustunut on se maailman loppu.
Hän tarvitsee kuumemittarin, lisää pieluksia,
kuumaa juotavaa ja kellon vuoteensa viereen.

Muistakaa että kun mies on sairas on tauti aina erittäin vakava.

*****

Hän tulee kotiin ja kysyy mitä on päivälliseksi.
Vastaus on lihapullia.
Mies pahastuu sillä hän oli toivonut kanaa.

Kun hän pohtii asiaa on hän melko varma että te
kaiken aikaa tiesitte hänen toivovan kanaa mutta
ilkeyttänne ette niin tehneet.

Teidän olisi siis pitänyt heti aamulla kertoa miehelle
että valmistatte lihapullia.

Näin mies välttyy pettymyksiltä.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Arjen kuvia; kotiliedet, maalaukset ja ötökät

Sillä on liikaa projekteja.

Ja töitäkin...

Tässä kuvassahan siis kultakuoriaiset (kielet huulia lipoen) ovat
menossa syömään kirvoja jotka nukkuvat.

Pahaa-aavistamattomista kirvoista pari pullukkaa on herännyt
kun pari vielä nukkuvat.

Pääsivät karkuun kuitenkin.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Parit jädet - XL ja Donna

Näistä jätskeistä löysin mainospätkänkin.
"Iso XL ja ihana Donna, vastaansanomattoman hyvää!"

Tällä videolla Donna ja XL tapaavat.
Näin vuonna 1993.

Kuka muistaa?

lauantai 23. lokakuuta 2010

Alushameita, vintagelaukku ja finlayson-löytö

Viimeaikoina on käynyt todella hyvä tuuri alushamerintamalla.

Löysin äidinmummolani vintiltä kaksi äitini vanhaa alushametta.

Nämä ullakon kylmäsäilytyksessä siis viimeiset 40+-vuotta!

Edelleen priimakunnossa, toisen kuminauha vain
kaipasi vaihtamista. Puuvillaa ja pitsiä.

Alushame nro. 3 löytyi kotipaikkakuntani uudehkosta
läjäkirppiksestä joka onkin mielenkiintoinen paikka.

Vanha puutalo jonka seinälautojen väleissä vähintään 3cm
rakoja ja se on kasattu täyteen ilmeisesti kuolinpesistä ostettua
tavaraa. Voit avata ja penkoa kamaa mustista jätesäkeistä ja
yhdestä sellaisesta satuin löytämään tämän numero kolmosen.

Oikein kaunis tehdasvalmisteinen tyllialushame jonka
tylliosuus on hennosti lilahtavaa mutta kuitenkin
niin vähän että sitä ei helposti huomaa. Tästä olen
iloinen! Kuin uusi ja täydellisen sopivan muhkea.

Ostin myös eurolla nailonsukat ja tässä kanankoipeni.

Minun piti pukea ne päälle tuolla tavalla lattialla

sillä pelkäsin että muuten ne repeytyvät ja otin

tällaisen taidekuvan. Nuo ovat muuten lempikenkäni.

Laukunkin ostin. Maksoi yhden euron. On mukavaa olla

tällainen kirpputoriasiakas sillä suureenkin shoppailuun

saa kulutettua maksimissaan kymmenen euroa rahaa,

jos sitäkään. Ja se hyvien löytöjen ilo on omaa

luokkaansa.

Tässä kuvassa laukku näkyy hienona jollaiseksi sen laitoin.

Ostaessani se oli melkein kaksinkerroin, aivan harmaa pölystä

ja rutussa. Näin kuitenkin sen potentiaalin ja kotona tungin

laukun niin täyteen kostutettua sanomalehtipaperia kuin

sinne mahtui. Seisoin jopa veskan sisällä jotta tiiviys olisi

maksimaalinen.

Kun laukku oli hetken saanut oieta,

olivat rypyt ja vekit poissa, laukussa raikas tuoksu

Ja lopputulos oli aivan kelpo.

Ilahduin myös kun löysin aivan uuden ja avaamattoman
Finlaysonin pussilakanan kolmella eurolla. Mitenköhän joku on
malttanut hautoa tällaista avaamattomana kaapissa monta
vuosikymmentä?

Minun onnenihan se oli.

Kangas on nimeltään "Ruusu"
tai mahdollisesti huhupuheiden mukaan "Ruusunen."

Tämä on ruskeavalkoinen mutta olemassa tätä kangasta
on ollut myös valkovihreänä, sinivalkoisena, punavalkoisena,
oranssina, keltaisena... Inkerin arkistot retrolle-nimisessä
facebook-ryhmässä on valkovihreästä kuva ken sellaisen
tahtoo nähdä.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Dummy, daim, marabou, hubba bubba ja melody pops!

Loppukesästä kävin varastossa ja selailin pahvilaatikkoa
jossa kasoittain erilaisia 80/90-lukujen lehtiä.

Oli Osuuspankin lastenlehteä Hippoa,
Koululaista, Aku Ankkaa, Maija Mehiläistä ym.

Ai, sitä nostalgiaa.

Hieman nenää nyrpistäen tuli lehtiin tartuttua kun
kylmävarastossa talvella vieraillut myyrä tai hiiri oli
niihin jättänyt pipanaiset terveiset.

Myyräkuumetta uhmaten näpsin parit namikuvat.

Lapsena rakastin näitä.

Se oli rasia jonka sai kahdeksi erilliseksi rasiaksi!

Tai sitten sen voi pitää kokonaisena rasiana jossa oli kuitenkin

kaksi eri avausaukkoa joista karkkia voi kaataa naamaansa.

Helsingissä jenkkinameja myyvällä Behnfordsilla olen nähnyt

samantapaisia makeisia nimeltään Willy Wonkan rakeet, vinkkinä

teille kanssakaipaajat.

Lisää nameja.

Non Stopit muistan kuin eilisen päivän.

Rangot ovat pyyhkiytyneet muististani,

nuo Bajtit muistan hämärästi.

Muistan että suklaa oli juuri sellaista kuin

miltä se kuvassa näyttääkin, pienikokoinen

mutta tosi paksu yksittäispakattu pala.

Sitten nämä Chupa-Chupsit.

Niissä oli päällä kova, läpinäkyvä sokerikuori ja purkka sisällä.

Markkinoilla oli tuolloin tarjolla myös ainakin Barbie-merkkisiä

tikkareita joiden idea ja maku oli sama.

Chupa Chupseja ovat myös kuvan pillitikkarit, Melody Popsit.

Jokin aika sitten luin lapsuuden herkkujen muisteluketjuja

joissa moni kirjoittaja kaihosi juuri näiden perään.

En teidä miten tarkkaan ovat sitten hyllyjä syynänneet

sillä näitä löytää yhä kaupoista.

Oma suosikki silloin ja nyt on vesimeloni.

Kuvassa näkyvät myös nykyään

erittäin epäkorrektit lakritsimakeiset,

"It's black, it's magic!"

Kyseessa siis Fazerin Musta Makia-lakritsi.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Date

Näiden markkinointiin syydettiin paljon rahaa.

Näin ainakin oletan sillä aikoinaan jokainen nuorten tai teinien lehti oli

täynnä Date-mainoksia. Itseä se ärsytti niin paljon etten milloinkaan niitä

ostanut mutta tiedän monen kaipailevan nostalgisesti jotakin Date-tuoksua.

"Älä epäröi näyttää kuka todella olet.
Valitse tuoksu joka kertoo juuri sinusta."

Muistaakseni Osuuspankkien teineille suunnatusta lehdestä Silveristä.

tiistai 31. elokuuta 2010

Sarvikuonokkaan toukka

Löysin puutarhatöiden lomasta ihanan toukan.

Se oli niin hellyyttävä ja läski, jotenkin aivan turvaton, kuin pieni vauva.

Laitoin sen äkkiä takaisin sinne mistä sen löysinkin.

Tämä toukka on sarvikuonokkaan toukka. Ajatelkaa että
sarvikuonokkaan kehitys munan ja toukan kautta
kuoriaiseksi kestää 5 vuotta! Ei mikään turha elukka.

Kuva: google

Onpa komea! Ei yhtään ihme että toukalla kokoa ja näköä.
Uroksella on tuo iso sarvi otsassaan kun naaraalta se puuttuu.

Jos löydätte näitä puutarhastanne tai kompostistanne, peitelkää
ne sinne takaisin. Toukat hajottavat puuta ja lehtiä ja valmistavat
siitä multaa ollen hyötyhyönteisiä. Oikeastaan jos tahtoo kauniin
pihan, tahtoo myös näitä toukkia. Kohdelkaa varoen ja arvostaen.

maanantai 30. elokuuta 2010

Lauantaipussi

Lauantaipussi.

Monen lapsen ystävä ja monesti uudistunut.

"Auta karkkitehtaan johtaja pulasta ja voita!

Karkkitehtaalla on tapahtunut kamalia: lauantaipussiin on

eksynyt väärää karkkia, mutta poloinen karkkitehtaan johtaja ei

tiedä mitä on vahingossa eksynyt pussiin. Auta häntä ja etsi

viereisestä kuvasta pussiin joutunut ylimääräinen karkki.

Vastanneiden kesken arvomme 50 lauantaipussilaatikkoa

sekä 100 Röllikasettia."

"Lauantaipussiin kuuluvat oikeasti:

Jee-Jee,

Milka-suklaa,

Kanttarelli,

Autokarkki,

Lätkäkarkki,

Tarra,

Tassu,

Tikkari,

Marmeladimakeinen,

Xylitol-salmiakki ja

Tutti Frutti."

Nykyään Malacon sivuilla pussista kerrotaan näin:

"Lauantai on ilostuttanut meitä suomalaisia jo vuosikymmenien ajan.

Lauantai nimi juontaa juurensa tuotteen alkuperäisestä käyttöyhteydestä –
1980-luvulla tehtiin hammaslääkärien aloitteesta kampanja, mikä tähtäsi
siihen että lapsilla olisi kerran viikossa karkkipäivä. Yleensä karkkipäivä
oli juuri lauantai. Sittemmin karkkipäivän merkitys on hieman himmentynyt,
mutta tuotenimi kuvaa edelleenkin hyvin Lauantaita: se tuottaa odotettua
iloa lapsille... tai totta puhuttuna ihan kaikille."

Minkä söisit ensin?

Lapsena kantani oli selvä: Joka päivä.

Pussin ulkoasu ja sisältö on läpikäynyt kaikenlaisia muutoksia. Mielestäni ei välttämättä kovin hyviä mutta kaikkiahan ei voi miellyttää. Poistoihin on ansaitusti joutunut mm. julmetun paha Xylitol-salmiakki.

Nekin tuli inhoten aina syötyä koska karkkia ei haaskattu mutta pitkin hampain. Tutti frutti-namitkin olivat yleensä hiukan turhan tiukkaa tavaraa, aina kivikovia ja makua ei juuri kovuuden takia päässyt maistelemaan.
Sen sijaan ihanat Jee-Jee pastillit nautittiin nopeasti kuten myös salaperäinen Milka-suklaa. Siis se oli suklaalevy, mutta minikokoinen! Ja se oli violetti! Ja siinä oli söpö, tuijottava lehmä! Marmeladimakeisetkin olivat hyviä. Autokarkkien salmiakki oli mukavan mietoa ja tikkari joka ennen muinoin oli punainen, vihreä tai keltainen syötiin aina viimeiseksi. Punaiset olivat lemppareitani.

Ja tällainen on sitten Lauantai-pussi nykyään. Hm, mitäs mieltä, onko muutos parempaan?

"Lauantai-pussin makeissekoitusta on uudistettu kuluttajien toiveiden mukaisesti. Kestosuosikki, suklaapäällysteinen Choco toffee palaa jälleen osaksi sekoitusta omassa minipussissaan. Lauantai-pussi sisältää tuttuun tapaan myös hammasystävällisen Jenkki Pro Junior 2-pala täysksylitolipurukumin, Xylitol Hedelmä -pastillirasian sekä Chupa Chups -tikkarin, unohtamatta Lauantai-tarraa.

Lisäksi pussissa on runsas irtokarkkisekoitus, jota myös uudistettiin kuluttajien toiveiden mukaisesti: Suosittuja mustia Lauantai-autoja löytyy pussista aiempaa useampia, kun taas Päärynävaahdon määrä vähenee. Malaco Truly -makeiset siirtyvät osaksi irtokarkkisekoitusta, jossa jatkavat tuttuun tapaan myös Hedelmä Aakkoset, Mustat formulat, Väri hedelmät ja Apina-makeiset.
Lauantai-pussin tunnistaa sinisestä väristä ja Lauantai-lapsista Mintusta, Aleksista, Lassista ja Siiristä"

Lieneekö tämä sitten Lauantaipussi vai Lauantai-pussi?
Jälkimmäinen löytyy virallisilta sivuilta mutta edellinen taas
näistä vanhoista mainoksista ja myös itse kirjoittaisin
sen ilman väliviivaa.

Olkoon miten on, itse ottaisin valikoimaan mieluusti
takaisin ainakin vanhat kunnon Jee-Jee pastillit ja nostalgisen
Lauantaipussin naamat ja kuvituksen. Nämä Aleksit ja Siirit
eivät ole ollenkaan kivat. Vanha pussi takaisin!

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Unikkoja, kookoskeksejä

Suomi on kylmä maa ja usein tuntuu siltä että vain kesällä todella elää.

Ainakin omat resurssini kuluvat syksyllä, talvella ja keväällä
kylmästä selviytymiseen ja toivomiseen että kohta olisi kesä.

Esimerkiksi viime talvena kävin hyvin usein sokoksella.

En ostoksilla vaan siksi että siellä on niin kirkkaat valot.

Niin paljon valoa!

Tunsin herääväni henkiin.

Kun koko talvi menee hämärässä, ulkona on pimeää ja sisällä 60 watin lamput...

No, onhan se aika ankeaa. Jo silloin sokos houkuttaa kirkkaine lamppuineen.

Toki joka vuodenajassa on puolensa mutta kesä on se jolloin oikeasti kunnolla elää.

Nyt huippuhelteissä ihmiset tuskastelevat kuumuutta ja samat ihmiset valittavat talvella kylmyyttä ja synkkyyttä. Eikö mikään riitä?

Jos on terve, lämmön kestää. Ja se on ihanaa.

Kuvassa on lempikukkiani unikkoja ja lempikeksejäni

joiden reseptin löysin pitkästä aikaa. Lautanen on myös kaunis.

Joskus koskettelen sen punaisia reunuspisaroita vain huvikseni.
Mukavantuntuista sormiakupunktiota.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Sydämelliset murot ja kaunis muroleivonnainen

Kävin jokin aika sitten citymarketissa ja jakoivat
sieltä pois euroshoppermuroja. En tiedä miksi, päiväystä
oli vielä jäljellä. En ole oikein ikinä oppinut syömään
muroja mutta otin toki kun ilmaiseksi sain.

Selvisi että jokatoinen muroista näyttää tältä.

Näiden syöminen oli todellinen hupi vaikka en muronystävä olekaan.

Pieniä iloja.

Ihan omaksi ilokseni laitan myös tänne tämän kuvan.

En ole koskaan ennen syönyt enkä valmistanut aleksanterinleivoksia
ja silti sain aikaan näin kauniin tekeleen. Kuulemma se myös maistui juuri
sellaiselta kuin aleksanterinleivoksen kuuluukin.

torstai 27. toukokuuta 2010

Keisarinna Elisabeth

Kun olin pieni tyttö, vietin useita pitkiä talvipäiviä tylsistyneenä
vanhempieni yritystä sivuavassa mökissä jossa oli lämmityksenä
vain laiskasti toimiva lämpöpuhallin samalla kun maailmaansaattajani
puuhasivat ulkosalla työjuttujaan sen sijaan että olisivat pitäneet
minulle seuraa.

Olin usein tylsistynyt ja lohdutuksekseni katselin tuossa mökissä
hengitykseni huurutessa mustavalkotelkkaria syöden samalla kohmeisin
käsin hyisiä viipaleita kakkoa (pyöreä sekaleipä) päällään margariinia
ja reunoilta kipristyneitä juustoviipaleita.

Sitten eräänä kertana ja tuollaisena hetkenä televisiosta tuli tylsyyttäni
valaisemaan aivan ihastuttava elokuva joka kertoi jonkinlaisesta prinsessasta
joka meni prinssin kanssa naimisiin ja vastoin kaikkia odotuksia neidosta
tuli tosi onneton vaikka tyttö itse oli niin herttainen.

Olin katsonut Romy Schneiderin tähdittämän elokuvan Sissi
joka kertoi Baijerin herttuattaresta, Itävallan keisarinnasta ja
Unkarin kuningattaresta Elisabethista.

Olin vaikuttunut ja prinsessasatuihin tottuneenakin lumoutunut.
Lumo ei ole sittemmin laantunut vaan korkeintaan laajentunut.

Olenkin keräillyt hyllyyni monia elämäkertakirjoja hyvin erilaisista
kuninkaallisista. Jotain aivan erityisen hurmaavaa ja traagista on
kuitenkin nimenomaan Elisabethissa joten hänestä kirjoitan tänään.

Elisabeth syntyi korkea-aateliseksi.

Hän oli arvoltaan herttuatar ja asui prinsessaäitinsä, herttuaisänsä ja
lukuisten sisarustensa kanssa Possenhoffenin linnassa Baijerissa.

Hänen lapsuutensa oli ollut kokonaisuudessaan onnellinen.

Rakastavat vanhemmat sekä idyllinen ympäristö loivat
hyvinvointia, lisäksi Elisabethin elämä oli maalla kasvaessa varsin
etiketistä vapaata ja rajoittamatonta.

Elisabethin suuri toive oli, että kun hänen tulisi aika avioitua, saisi hän
miehekseen jonkin maalaisaatelisen jotta hänen elämänsä voisi jatkua vapaana
potokollasta ja aatelispiirien etiketistä joita hän oli aina syvästi inhonnut.

Elisabethin äiti solmi samaan aikaan suunnitelmia tyttäriensä
pään menoksi. Oli tullut aika Elisabethin sisaren Helenen
avioitua ja niin oli päätetty matkustaa vierailulle
Itävällan keisari Frans Joosefin luokse jotta nämä
kaksi päätyisivät yhteen.

Frans Joosef kun ei ollut vain keisari vaan hän sattui
myös olemaan tyttöjen serkku.

Elisabethin ja Helenen sekä Frans Joosefin äidit sopivat avioliitosta etukäteen.

Oli sopivaa että serkukset Helene ja Frans Joosef menisivät naimisiin
ja päätöksestä informoitiin lopulta myös itse asianosaisia. Frans Joosefin
dominoiva äiti määräsi poikansa kosimaan serkkuaan ja näiden oli määrä
tavata jolloin virallinen kosinta suoritettaisiin. Frans alistui äitinsä
määräykseen vaikka ei ollut milloinkaan tavannut tulevaa morsiantaan.

Serkkupoika

Elisabeth joutui äitinsa ja sisarensa mukaan kosiomatkalle
hoviin jossa kävikin hassusti; Frans ei välittänyt vanhemmasta
sisaresta jota hänen oli kosia vaan iski silmänsä nuorempaan
serkkuunsa Elisabethiin. Hän ilmoitti äidilleen että ellei hän
saisi puolisokseen Elisabethia, ei hän ottaisi ketään.

Elisabeth oli vain 14-vuotias suostuessaan keisarin kosintaan
ja häitä vietettiin 8 kuukautta myöhemmin.

Aikansa nuorena aatelisneitona Elisabeth ei ollut
saanut minkäänlaista valistusta siitä mitä aviovuoteessa tapahtui.
Hääyön jälkeen hän oli niin järkyttynyt että kieltäytyi tapaamasta
ketään ja piileskeli huoneessaan kolmen päivän ajan.

Elämä linnassa ei ollut teinikeisarinnalle leikkiä ja vapaata
kirmaamista metsissä ja pelloilla kuten vielä hetki aikaisemmin kotona.
Vapaan olemisen tilalle tuli tarkka hovietiketti kivisten linnojen sisätiloissa.

Sisiksi perheen parissa kutsuttu Elisabeth masentui ja katkeroitui.
Elämänmuutos tuli hänelle suurena shokkina. Kuningattaren
elämä oli hyvin rajoitettua ja räikeästi erilaista
kuin elämä johon hän oli tottunut.

Kirjeenvaihdossa sisarensa kanssa nuori kuningatar vuodatti kurjuuttaan.

Elisabeth kertoi Helenelle katuvansa loppuelämänsä suostumistaan
serkkunsa kosintaan ja myönsi että oli jo hääpäivänään aavistanut
voimakkaan pahan tunteen siitä avioliitosta tulisi epäonnistunut ja
onneton. Hän jatkaa kuvailemalla miten tunsi olonsa pakotetuksi ja
riistetyksi ja luonnehtii itseään linnuksi jota pidetään koristehäkissä
pysyvänä vankina yksin.

Sisin äidin sisar eli Sisin täti Sophie, Fransin äiti, oli ankara nainen
joka vaati tiukan hovietiketin noudattamista myös perhepiirissä.

Etiketin noudattamisesta siis ei ollut minkäänlaisia vapaahetkiä.

Sisin anoppi/täti kutsui mielellään Sisiä tyhmäksi tytöksi ja
hallitsi 15-vuotiasta ja raskaana olevaa Sisiä lujalla kädellä.

Elisabeth oli siis hyvin yksinäinen, hänet oli eristetty kaikista
vanhoista ystävistään, hän ei useinkaan saanut nähdä etäällä asuvaa
lapsuudenperhettään ja hänen arkensa täyttyi kovaluonteisen tädin
neuvoista, vaatimuksista sekä moitteista. Se henkilö jonka olisi
pitänyt olla Sisille kaikkein läheisin, hänen oma puolisonsa, kulutti
päivänsä ulkona hoidellen erilaisia virka-asioita ja he näkivät
toisiaan hyvin vähän.
.

Nuori Elisabeth

Kun parin ensimmäinen lapsi lopulta syntyi hankalan
synnytyksen jälkeen, kaappasi anoppi lapsen hoitoonsa
ja nimesi tyttövauvan itsensä mukaan Sophieksi.

Äidiltä ei kysytty mielipidettä nimivalintaan
ja hänet pidettiin erossa myös lapsen hoidosta
ja kasvatuksesta.

Syntymää varjostivat moitteet siitä että Elisabeth ei ollut onnistunut
synnyttämään poikaa. Elisabeth ei myöskään saanut tavata lastaan ilman
pyytämättä audienssia anopilta joka antoi luvan toisinaan mutta
myös usein sen epäsi.

Vuosi kului sekalaisissa tunnelmissa. Sisi tuli lähes välittömästi
uudelleen raskaaksi ja vuoden kuluttua syntyi toinen lapsi.

Jälleen tyttö joka nimettiin Giselaksi.

Gisela

Myös hänet kaapattiin kokonaisuudessaan
Elisabethin hoidosta.

Kolmas lapsi olisi varmasti syntynyt
melko pian entisen jälkeen ellei tragedia olisi
lyönyt särmää Sisin ja hänen miehensä väliin.

Esikoislapsi Sophie sairastui vesiripuliin ja kuoli
nestehukkaan vain kaksivuoriaana. Tämä oli isku
Elisabethille joka ei ollut kunnolla ehtinyt edes
lapseensa tutustua rajoittavan anopin vuoksi
ja puolisot syyttelivät toisiaan lapsen
kuolemasta.

Sophie

Elisabethin ja hänen anoppinsa välit olivat erittäin tulehtuneet.

Elisabeth oli voimaton anoppiaan arkkiherttuatarta vastaan ja sai
harvoin nähdä lastaan. Anoppi suomi Elisabethia avoimesti siitä
ettei tämä ollut vielä tuottanut miespuolista kruununperijää.

Elisabethin mielen- kuten myös hänen fyysinen terveytensa
alkoivat horjua ankarissa olosuhteissa mutta jotenkin hän
onnistui tulemaan raskaaksi vielä kolmannen kerran.

Sisin äiti oli ollut hyvin huolissaan tyttärensä terveydestä ja
toivoi että uusi raskaus toisi toivoa tämän elämään.

Toivon sijaan Elisabeth kuitenkin koki epätoivoa sillä hän
tiesi että myös uusi lapsi otettaisiin pois hänen ulottuviltaan
kuten kaikki aikaisemmatkin. Näin kävikin. Kun odotettu
kruununprinssi Rudolf syntyi, näki Elisabeth lastaan peräti
vielä vähemmän kuin aikaisempia lapsiaan.

Kaikki nämä henkiset paineet ja julkisen silmän alla oleminen
vaikuttivat Elisabethiin rajusti. Hän sublimoi ahdistustaan entistä
enemmän ankaraan liikuntaan sekä ruokarajoitteisiin.

Pikku kruununprinssi Rudolf

Elisabet oli kaiketi aikansa tunnetuimpia syömishäiriöisiä.

Koko elämänsä ajan Elisabeth oli ollut aateluutensa ja julkisen

asemansa lisäksi tunnettu ulkonäöstään. Elisabeth oli kaunis

ja siitä laajasti palvottu. Ulkonäköään hän oli tottunut koulimaan
painonsa tarkkailulla ja painosta muodostui eräs niistä harvoista
asioista joihin Elisabethilla oli elämässään valtaa.

Elisabeth oli 173 cm pitkä ja koko elämänsä hän painoi maksimissaan
50 kiloa. Anorektinen käytös ilmaantui hänen elämäänsä välittömästi
hänen häidensä jälkeen Elisabethin ollessa vain 15-vuotias.

Hän lopulta kieltäytyi yhteisaterioista ahdistavina tilaisuuksina
ja yksityistiloissaan söi vain hyvin vähän. Anopin ankariin sanoihin
ja rajoitteisin Elisabeth reagoi syömättömyydellä.

Jos hänen painonsa uhkasi nousta yli 50 kilon,
hän heittäytyi viikkojen paastokuurille.

Sisin normaaliinkin arkiateriointiinsa kuluivat yleensä vain keitetyt
kananmunat ja maito pienissä määrin ja ajoittainen kulaus lihalientä.

Varsinaista lihaa kaikissa muodoissaan Elisabeth inhosi ja
kieltäytyi sitä yleensä syömästä.

Anoppi koki Elisabethin jatkuvat paastot kritiikkinä häntä itseään kohtaan
ja koetti monin tavoin moittein ja pilkan avulla saada Elisabethin luopumaan
rajoituksistaan. Anoppi tahtoi myös että Elisabeth olisi ollut raskaana alinomaa
joka ei luonnollisesti onnistunut niin kauan kun tämä pysyi anorektisen laihana.

Elisabeth käytti myös erikoisvalmisteisia korsetteja joiden teräsluut supistivat
hänen vyötärönsä vain 40 cm levyiseksi ja hänen vyöttämisensä niihin vei
yleensä tunnin sisäelinten etsiessä hitaasti paikkaansa korsetin sisällä.

Korsetin jälkeen oli vaatteiden vuoro. Ne ommeltiin päivittäin suoraan
hänen ylleen sillä Elisabeth ei sietänyt vyötäröä mahdollisesti
tukevoittavia laskoksia jotka voisivat syntyä mekkojen soljista ja
kiinnikkeistä. Samasta syystä hän ei myöskään käyttänyt alusvaatteita.

Elisabeth rakennutti oleskelulinnoihinsa kuntosaleja joissa hän miekkaili
sekä voimisteli. Hän ratsasti tuntikausia joka päivä sekä näännytti hovineitojaan
kymmenien kilometrien marsseilla joille kaikki kammosivat joutua.

Hän kärsi myös vakavasta anemasta ja aliravitsemuksesta ruokavalionsa sekä
ankaran liikunnan seurauksena ja sai vaikeita hengitysvaikeuksia. Elisabeth ei
suurin surminkaan tahtonut tulla enää raskaaksi ja syömättömyydestä seuraava
sairastelu myös antoi hänelle tilaisuuden pitää aviomiehen aviolliset
vaatimukset kaukana

Elisabethin eräs huomattava piirre olivat hänen hiuksensa.

Ne olivat parhaimmillaan useita metrejä pitkät ja laadultaan
erittäin paksut. Ne toivat painonsa vuoksi kantajalleen ankaria
päänsärkykohtauksia joihin Elisabeth joutui ottamaan oopiumia
mutta kaikesta huolimatta hiuksia ei milloinkaan leikattu.

Hiusten jokapäiväiseen hoitoon kuului kolmituntinen. Elisabeth
istui korkealla tuolilla käärittynä valkeaan viittaan ja hiukset levitettiin
viitan ylle latvojen osuessa maahan saakka. Ne kammattiin hyvin
pienissä osissa, jokainen irtohius otettiin talteen ja kampaajan saatua
hiusten hoidon ja kampauksen suoritettua, esitettiin irtohiukset
hopeamaljassa Elisabethille joka tarkasteli ettei niitä ollut
irronnut liikaa. Hiukset pestiin arvokkaan konjakin ja kananmunien
sekoituksella ja pesupäivänä kaikki muut menot peruutettiin sillä
hiustenhoito vei koko vuorokauden.

Kurinalaisuus kuului kiistatta Elisabethin kauneusrutiineihin.

Hän nukkui ilman tyynyä käyttäen vain pientä rautakoroketta
niskansa alla uskoen ryhtinsä pysyvän näin parempana.

Hän myös käytti öisin naamiota jonka alla ihoa vasten oli
joko raakaa vasikanlihaa tai mansikkamursketta. Nämä
säilyttivät hänen ihonsa kuulauden ja kimmoisuuden.

Vyötärönsä ja ylävartalonsa ympärille taas käärittiin
useimpina öinä orvokkietikkauutetta jonka tarkoitus oli
vaikuttaa ihon joustavuuteen ja aamunsa hän aloitti
jääkylmällä kylvyllä.

Elisabeth ratsailla

Pojan syntymän, syömishäiriöisen käytöksen, terveysongelmien ja
avioliitto-ongelmien takia hän terveyteensä viitaten hoidatti itseään
usein ulkomailla. Hän kiersi eri kylpylöissä sekä matkasi korfun saarelle
saakka. Hän myös palasi pitkiksi ajoiksi vanhempiensa ja muun lapsuu-
denperheensä luokse ja oli poissa hovista vuosia palaten vain satunnaisiin
juhlallisuuksiin joiden aikana hänen terveytensä romahteli jälleen stressin
ja psykosomaattisten syiden takia.

Tässä vaiheessa nuorin lapsista, Rudolf oli jo nelivuotias.

Elisabethilla ei ollut ollut valtaa olla missään tekemisissä lastensa
kanssa sillä anoppi piti tärkeänä ettei hän sekaantuisi lasten kasvatukseen
edes turhan useilla lastenkamarivierailuilla. Pyyntöihin nähdä lapset
vastattiin usein kiellolla.

Elisabeth oli kuitenkin nuori ja vasta kolmen lapsen äiti.

Lisää lapsia ja varsinkin poikalapsia odotettiin syntyväksi mutta dilemman
muodosti fakta ettei Elisabeth tahtonut enää olla intiimeissä väleissä
puolisonsa kanssa saatika saada enää yhtään lasta jotka otettaisiin häneltä
heti syntymän jälkeen pois.

Lisäksi raskaudet tuhosivat hänen kaunista
vartaloaan ja estivät ankarat paastot joihin hän oli jo tottunut.

Poliittisiin syihin vedoten Elisabeth saatiin painostettua
aviovuoteeseen vielä kerran ja tästä ajanjaksosta
syntyi viimeinen lapsi, tytär Marie Valeria.

Marie-Valeria

Marie-Valerian kanssa asiat tulisivat olemaan eri tavoin, Elisabeth päätti.

Hän oli nuorimman lapsensa syntyessä 31-vuotias ja nousi dominoivaa,
autoritääristä anoppiaan vastaan voimalla jota hänellä ei ollut ollut aikaisempien
lastensa syntymien aikoihin. Kun hänen lapsensa oltiin normaalisti kiidätetty
niiden syntymän jälkeen imettäjälle ja siitä etäisiin lastenkamareihin joihin
Elisabethilla ei ollut pääsyä, piti hän nyt tiukasti lapsestaan kiinni
eikä antanut sitä eteenpäin luovutettavaksi.

Anoppi antoi periksi ja Marie-Valeriasta tulikin Elisabethin kiivaan
rakkauden kohde, olihan Marie-Valerie hänelle monessa tapauksessa
kuin ensimmäinen lapsi.

Elisabethin nuorimman tyttären myötä elämä rauhoittui totuttuihin uomiinsa.

Keisarinna keskittyi seuraavina vuosina matkusteluun sekä

Marie-Valerian hoitoon. Lukuisat linnat kotimaassa ja ulkomailla

takasivat sen että hovielämää ei juuri ollut pakko sietää vaikka

keisarinnan jatkuva matkustelu herättikin närää lehdistössä.

Matkusteluun Elisabeth saattoi upottaa myös surunsa siitä että hänen

kolme ensimmäistä lastaan oli niin julmasti hänestä erotettu. Kun ilkeä

anoppi lopulta kuoli, olivat lapset niin etääntyneet tuntemattomaksi jääneestä

äidistään ettei heidän väleistään muodostunut milloinkaan erityisen lämpimät.

Tilanne oli ollut raskas Elisabethin lisäksi erityisesti

hänen ainoalle pojalleen Rudolfille.

Rudolf ei ollut saanut olla missään tekemisissä

äitinsä kanssa. Koska pojasta koulittiin suuren maan keisaria,

ei hänelle sallittu elämän mukavuuksia vaan arki oli jatkuvaa koulutusta

tulevaa asemaa kohti. Hän sai kokea hyvin vähän rakkautta ja ankara

isoäiti ja etäinen ja yhtä ankara isä ohjasivat poikaa elämässä eteenpäin

omine lujine tapoineen.

Luonteeltaan Rudolf oli tullut äitiinsä, hän oli herkkä, kiltti ja

liberaali ja kärsi äärikonservatiivisen isänsä ja asemansa alla.

Vuodet kuluivat, Elisabethin lapset kasvoivat. Ensimmäisenä

naimisiin meni 17-vuotias Gisela, seuraavaksi oli Rudolfin vuoro.

Rudolf nai belgian prinsessa Stephanien mutta avioliitto oli

onneton ja solmittiin täysin pelkkien poliittisten syiden vuoksi.

Stephanie oli konservatiivinen ja tahtoi elää rauhallista hovielämää,

Rudolf taas kapinoi asemaansa vastaan, hän tahtoi matkustella ja

hullutella eikä jämähtää hovin sääntöihin joka olisi ollut kuin paluu

lapsuuden tiukkuuteen ja kurinalaisuuteen.

Rudolf harrasti useita avioliiton ulkopuolisia sivusuhteita ja

kun hän onnistui tartuttamaan prinsessa Stephanieen prostituoidulta

hankitun sukupuolitaudin, parin välit viilenivät lopullisesti. Pari

sai vain yhden lapsen ennen pysyväksi jäänyttä välirikkoa.

Rudolfin ja Stephanien kihlajaiskuva

Avioliittonsa viilennyttyä entisestään kolmekymppinen Rudolf

ihastui 15-vuotiaaseen Marie Vetseraan jonka kanssa aloitti salasuhteen.

Marie ei ollut kuka tahansa neitokainen vaan nuori paronitar itsekin.

Teinitytöstä oli epäilemättä äärimmäisen imartelevaa ja häikäisevää

kun päälle 30-vuotias tuleva keisari oli häneen niin avoimesti ihastunut.

Marie lankesi vanhemman miehen sulaviin elkeisiin ja suhde alkoi.

Marien perhe oli kauhuissaan, olihan saalis hyvä mutta naimisissa.

Suhde tulevaan keisariin ei vain pilannut Marien mainetta vaan

tahrasi Marien sisarten ja vanhempien maineen. Lisäksi oli avointa

tietoa että Rudolf heilasteli samanaikaisesti kuuluisan näyttelijättären

Mizzi Kasparin kanssa. Marie oli kuitenkin sokea kaikelle kritiikille.

Tuleva keisari halusi hänet ja hän halusi tulevan keisarin.

Marie

Seuraavilla tapahtumilla tulisi olemaan traagiset vaikutukset

ei vain Elisabethin elämään vaan myös koko euroopan historiaan.

Eräänä tammikuun aamuna kruununprinssi Rudolf oli vetäytynyt metsästyslinnaansa.

Hän oli kertonut äidilleen Elisabethille suunnittelevansa metsästysretkeä

tuoksi tietyksi aamuksi. Kun aamu koitti, huomasi Rudolfin kamaripalvelija

miten tämän huoneiston ovi oli tavallisuudesta poikkeavasti salvattu lukkoon.

Muutamien muiden miesten kanssa ovi murrettiin auki

hämärään huoneistoon jonka verhot olivat suljettu.

Vuoteelta puoli-istuvasta asennosta löytyi eteenpäin retkottavana eloton
Rudolf jonka suusta oli valunut vuolaasti verta tämän rinnalle. Vuoteen toisella
puoliskolla makasi jo aivan jääkylmä ja jäykistynyt nuori Marie Vetsera.

Kamaripalvelija varmisti että molemmat osapuolet olivat varmasti
kuolleita ja ryntäsi nopeimpaan junaan jolla pääsi keisarilliseen palatsiin.

Uutinen oli saatava välittömästi keisarin korviin mutta
palatsin jäykkä protokolla muodostui tässä järkyttävässä
tilanteessa aivan yhtä joustamattomaksi kuin muissakin tilanteissa.

Rudolf

Oli etiketin vastaista että lakeija kertoisi uutisen keisarille sillä moisen kauhistuttavan
kuolinuutisen voisi tuoda tämän korviin vain keisarinna. Niinpä aikaa kulutettiin
jotta löydettiin Elisabethin kamarineito joka taas etsi käsiinsä ylimmän kamarineidon
joka taas etsi käsiinsä Elisabethin.

Elisabeth oli kreikankielen oppitunnillaan ja oli kieltänyt keskeytykset joka aiheutti
jälleen viivästystä kamarineitojen pohtiessa miten uutinen saataisiin eteenpäin.
Lopulta kamarineito keräsi rohkeutensa ja kuolinuutinen saatiin kerrottua. Elisabeth
murtui täysin ja purskahti hysteeriseen itkuun jolloin myös keisari ilmaantui paikalle.
Näin suru-uutinen oli lopulta tavoittanut Rudolfin vanhemmat.

Se mitä tarkalleen metsästyslinnassa oli tapahtunut, jää osin salaisuudeksi.

Tiedetään että ensimmäisenä kuoli Marie. Rudolf istui tämän kylmenevän
ruumiin vieressä ilmeisesti useita tunteja mietiskellen ennen kuin tarttui
aseeseen ja ampui itsensä. Rudolf oli myös jättänyt etääntyneelle
vaimolleen jäähyväiskirjeen jossa toteaa:

"Rakkahin Stephanieni, nyt pääset minusta, ole onnellinen omalla tavallasi.
Pidä huolta pikkuisestamme, hän on nyt ainoa mitä minusta jää.
Kaikille ystävilleni ja sisarilleni, kerro viimeiset terveiseni.

Nyt menen hiljaa kuolemaani, joka on ainoa
seikka joka voi enää pelastaa hyvän nimeni.

Syleilen sinua lämmöllä, rakkaudella Rudolf."

Tapahtumapaikka

Julkisuuteen kerrottiin ensin että kruununprinssi olisi menehtynyt sydänvikaan mutta
pian kerrottiin että kyse oli romanttisesta rakastavaisten yhteisitsemurhasta. Arvailtiin
että Marie Vetsera olisi mahdollisesti ollut raskaana mutta silti mysteeriksi jää miksi
tasapainoisena tunnettu Rudolf olisi surmannut itsensä ja suostunut kaksoisitsemurhaan
vain lasta odottavan rakastajattaren takia.

Itävalta oli kuitenkin nyt menettänyt kruununprinssinsä ja
Elisabeth poikansa jota ei milloinkaan oppinut kunnolla tuntemaan.

Koska Elisabeth ei ollut saanut kuin yhden pojan eikä kruunu voinut periytyä tytöille,
tuli uudeksi kruununperijäksi Keisari Frans Josefin veli ja hänen jälkeensä tämän lapset.

Rudolfin kuolema oli valtava maailmanlaajuinen skandaali ja sillä oli
myös merkittäviä maailmanpoliittisia vaikutuksia.

Poikansa kuoleman jälkeen Elisabeth pukeutui pelkästään mustaan koko
loppuelämänsä ajan ja matkusteli entistä kiivaammin ympäri maailmaa.

Sisi muutamia kuukausia ennen kuolemaansa.

Vuonna 1898 Elisabeth oli jälleen eräillä
pitkistä matkoistaan, tällä kertaa Sveitsissä, Genevessä.

Samoihin aikoihin muuan 25-vuotias anarkisti Luigi Lucheni
oli myös saapunut Geneveen toiveinaan murhata paikkakunnalla
oleskellut Orleansin herttua.

Luigilla ei ollut mitään henkilökohtaista herttuaa vastaan vaan hän
himoitsi oikeastaan kenen tahansa silmäätekevän murhaa. Hän tahtoi
tappaa "alistavan yläluokan" jäsenen hinnalla millä hyvänsä.

Päiväkirjassaan hän pohti kenet ja milloin ja murehti vain sitä saisiko
kynsiinsä ketään tarpeeksi arvokasta jotta hänen symboliseksi
tarkoitettu tekonsa pääsisi lehtiin.

Pettymys oli suuri kun uhriksi katsottu Orleansin herttua olikin jo ehtinyt
poistua kaupungista mutta lehtien seurapiiripalstat paljastivat että salanimen
alla matkaava "Kreivitär Hohenembs" olikin itseasiassa Itävalta-Unkarin
keisarinna ja siksi aivan mahtava saalis.

Luigi

Noin kello puoli kaksi iltapäivällä Elisabethin oli määrä kävellä hotellista
jossa oli asunut läheisen genevejärven rantaan jossa keisarinnaa odotti
laiva valmiina viemään Elisabethin uuteen matkakohteeseensa.

Matkatavarat sekä palvelijat oli lähetetty etukäteen matkaan.
Elisabeth oli kieltäytynyt myös Geneven poliisin suojelusta erittäin
itsepintaisesti, hän tahtoi matkustaa mahdollisimman normaalisti
eikä se onnistunut mikäli ympärillä pyörisivät turvamiesten joukkiot.

Luigi oli tarkkaillut Elisabethia useiden päivien ajan ja lähestyi nyt
keisarinnaa joka kulki kadulla vain yksi kamarineito mukanaan. Harppoen
naisten viereen Luigi teeskenteli kompastuvansa ja iski piikiksi teroitetun
viilan suoraan Elisabethin vatsaan. Iskun voimasta Elisabeth tuupertui
maahan josta samaan aikaan ohikulkeva hevoskuski auttoi tämän ylös.

Keisarinna ei ymmärtänyt loukkaantuneensa pahasti.

Kamarineitonsa avustuksella hän jatkoi matkaa ja käveli noin
sadan metrin matkan odottavaan höyrylaivaan jossa hänen kuntonsa
nopeasti aleni. Laivan kapteeni joka ei tiennyt arvovaltaisen matkustajansa
henkilöllisyyttä komensi Elisabethin laivan kannelle selventämään
päätään ja löysentämään korsettiaan mikäli tunsi olonsa huonoksi.

Kannella kauhistunut kamarineiti koetti vilvoittaa keisarinnaa ja kyseli oliko
Elisabethilla kenties kipuja. Keisarinna ehti vastata ettei tuntenu kipuja mutta
menetti välittömästi tämän jälkeen tajuntansa. Kamarineito viilsi keisarinnan
äärimmäisen tiukaksi nyöritetyn korsetin auki ja vasta silloin huomasi punaisen
yhä laajenevan veritahran tämän vasemman rinnan yläpuolella.

Jo liikkeelle lähtenyt laiva käännettiin takaisin rantaan, purjeesta
improvisoidut paarit valmistettiin pikavauhtia ja kuusi matruusia
kantoi keisarinnan takaisin hotelliin jossa hotellinomistajan
sairaanhoitajavaimo vastaanotti Elisabethin antaakseen ensiapua.

Ensiapu ei enää auttanut. Keisarinna oli kuollut.

Kamarineito, paikalle rynnänneet lääkärit ja henkilökunta
voivat enää vain polvistua hotellin lattialle rukoukseen.

Sähke Elisabethin keisaripuolisolle lähetettiin ja seuraavan
päivän ruumiinavauksessa selvisi kuoleman aiheutuneen terävän esineen
iskusta sydämeen. Huomattiin myös että tiukka korsetti oli hidastanut
verenvuotoa, estänyt kipuaistimuksia ja siksi kuolema ei ollut tapahtunut
välittömästi hyökkäyshetkellä haavan kuolettavuudesta huolimatta.

Ajan tavan mukaan Elisabethin sydän irroitettiin ruumiista ja se lähetettiin
hänen vihkikirkkoonsa. Hänen muut sisäelimensä lähetettiin toiseen
kirkkoon ja varsinainen ruumis kuljetettiin lasikattoisessa arkussa
Itävaltaan sukuhautaan.

Murhaaja Luigi Lucheni joka oli tahtonut tehdä itsensä ja aatteensa kuuluisaksi
vangittiin ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Luigi itse olisi tahtonut
kuolemantuomion ja marttyyrinkruunun mutta sen sijaan tämä tuomittiin
tavallisena murhaajana eikä poliittisena rikollisena. Hän koetti tappaa
itsensä vankilassa useita kertoja siinä onnistumatta ja päätti lopulta kirjoittaa
muistelmansa. Eräänä iltana vartija löysi muistelmat ja tuhosi ne. Tätä iskua
Luigi ei enää kestänyt vaan onnistui hirttämään itsensä samana iltana.