Pupuleipomo

Kun olin pieni tyttö, vietin useita pitkiä talvipäiviä tylsistyneenä
vanhempieni yritystä sivuavassa mökissä jossa oli lämmityksenä
vain laiskasti toimiva lämpöpuhallin samalla kun maailmaansaattajani
puuhasivat ulkosalla työjuttujaan sen sijaan että olisivat pitäneet
minulle seuraa.

Olin usein tylsistynyt ja lohdutuksekseni katselin tuossa mökissä
hengitykseni huurutessa mustavalkotelkkaria syöden samalla kohmeisin
käsin hyisiä viipaleita kakkoa (pyöreä sekaleipä) päällään margariinia
ja reunoilta kipristyneitä juustoviipaleita.

Sitten eräänä kertana ja tuollaisena hetkenä televisiosta tuli tylsyyttäni
valaisemaan aivan ihastuttava elokuva joka kertoi jonkinlaisesta prinsessasta
joka meni prinssin kanssa naimisiin ja vastoin kaikkia odotuksia neidosta
tuli tosi onneton vaikka tyttö itse oli niin herttainen.

Olin katsonut Romy Schneiderin tähdittämän elokuvan Sissi
joka kertoi Baijerin herttuattaresta, Itävallan keisarinnasta ja
Unkarin kuningattaresta Elisabethista.

Olin vaikuttunut ja prinsessasatuihin tottuneenakin lumoutunut.
Lumo ei ole sittemmin laantunut vaan korkeintaan laajentunut.

Olenkin keräillyt hyllyyni monia elämäkertakirjoja hyvin erilaisista
kuninkaallisista. Jotain aivan erityisen hurmaavaa ja traagista on
kuitenkin nimenomaan Elisabethissa joten hänestä kirjoitan tänään.

Elisabeth syntyi korkea-aateliseksi.

Hän oli arvoltaan herttuatar ja asui prinsessaäitinsä, herttuaisänsä ja
lukuisten sisarustensa kanssa Possenhoffenin linnassa Baijerissa.

Hänen lapsuutensa oli ollut kokonaisuudessaan onnellinen.

Rakastavat vanhemmat sekä idyllinen ympäristö loivat
hyvinvointia, lisäksi Elisabethin elämä oli maalla kasvaessa varsin
etiketistä vapaata ja rajoittamatonta.

Elisabethin suuri toive oli, että kun hänen tulisi aika avioitua, saisi hän
miehekseen jonkin maalaisaatelisen jotta hänen elämänsä voisi jatkua vapaana
potokollasta ja aatelispiirien etiketistä joita hän oli aina syvästi inhonnut.

Elisabethin äiti solmi samaan aikaan suunnitelmia tyttäriensä
pään menoksi. Oli tullut aika Elisabethin sisaren Helenen
avioitua ja niin oli päätetty matkustaa vierailulle
Itävällan keisari Frans Joosefin luokse jotta nämä
kaksi päätyisivät yhteen.

Frans Joosef kun ei ollut vain keisari vaan hän sattui
myös olemaan tyttöjen serkku.

Elisabethin ja Helenen sekä Frans Joosefin äidit sopivat avioliitosta etukäteen.

Oli sopivaa että serkukset Helene ja Frans Joosef menisivät naimisiin
ja päätöksestä informoitiin lopulta myös itse asianosaisia. Frans Joosefin
dominoiva äiti määräsi poikansa kosimaan serkkuaan ja näiden oli määrä
tavata jolloin virallinen kosinta suoritettaisiin. Frans alistui äitinsä
määräykseen vaikka ei ollut milloinkaan tavannut tulevaa morsiantaan.

Serkkupoika

Elisabeth joutui äitinsa ja sisarensa mukaan kosiomatkalle
hoviin jossa kävikin hassusti; Frans ei välittänyt vanhemmasta
sisaresta jota hänen oli kosia vaan iski silmänsä nuorempaan
serkkuunsa Elisabethiin. Hän ilmoitti äidilleen että ellei hän
saisi puolisokseen Elisabethia, ei hän ottaisi ketään.

Elisabeth oli vain 14-vuotias suostuessaan keisarin kosintaan
ja häitä vietettiin 8 kuukautta myöhemmin.

Aikansa nuorena aatelisneitona Elisabeth ei ollut
saanut minkäänlaista valistusta siitä mitä aviovuoteessa tapahtui.
Hääyön jälkeen hän oli niin järkyttynyt että kieltäytyi tapaamasta
ketään ja piileskeli huoneessaan kolmen päivän ajan.

Elämä linnassa ei ollut teinikeisarinnalle leikkiä ja vapaata
kirmaamista metsissä ja pelloilla kuten vielä hetki aikaisemmin kotona.
Vapaan olemisen tilalle tuli tarkka hovietiketti kivisten linnojen sisätiloissa.

Sisiksi perheen parissa kutsuttu Elisabeth masentui ja katkeroitui.
Elämänmuutos tuli hänelle suurena shokkina. Kuningattaren
elämä oli hyvin rajoitettua ja räikeästi erilaista
kuin elämä johon hän oli tottunut.

Kirjeenvaihdossa sisarensa kanssa nuori kuningatar vuodatti kurjuuttaan.

Elisabeth kertoi Helenelle katuvansa loppuelämänsä suostumistaan
serkkunsa kosintaan ja myönsi että oli jo hääpäivänään aavistanut
voimakkaan pahan tunteen siitä avioliitosta tulisi epäonnistunut ja
onneton. Hän jatkaa kuvailemalla miten tunsi olonsa pakotetuksi ja
riistetyksi ja luonnehtii itseään linnuksi jota pidetään koristehäkissä
pysyvänä vankina yksin.

Sisin äidin sisar eli Sisin täti Sophie, Fransin äiti, oli ankara nainen
joka vaati tiukan hovietiketin noudattamista myös perhepiirissä.

Etiketin noudattamisesta siis ei ollut minkäänlaisia vapaahetkiä.

Sisin anoppi/täti kutsui mielellään Sisiä tyhmäksi tytöksi ja
hallitsi 15-vuotiasta ja raskaana olevaa Sisiä lujalla kädellä.

Elisabeth oli siis hyvin yksinäinen, hänet oli eristetty kaikista
vanhoista ystävistään, hän ei useinkaan saanut nähdä etäällä asuvaa
lapsuudenperhettään ja hänen arkensa täyttyi kovaluonteisen tädin
neuvoista, vaatimuksista sekä moitteista. Se henkilö jonka olisi
pitänyt olla Sisille kaikkein läheisin, hänen oma puolisonsa, kulutti
päivänsä ulkona hoidellen erilaisia virka-asioita ja he näkivät
toisiaan hyvin vähän.
.

Nuori Elisabeth

Kun parin ensimmäinen lapsi lopulta syntyi hankalan
synnytyksen jälkeen, kaappasi anoppi lapsen hoitoonsa
ja nimesi tyttövauvan itsensä mukaan Sophieksi.

Äidiltä ei kysytty mielipidettä nimivalintaan
ja hänet pidettiin erossa myös lapsen hoidosta
ja kasvatuksesta.

Syntymää varjostivat moitteet siitä että Elisabeth ei ollut onnistunut
synnyttämään poikaa. Elisabeth ei myöskään saanut tavata lastaan ilman
pyytämättä audienssia anopilta joka antoi luvan toisinaan mutta
myös usein sen epäsi.

Vuosi kului sekalaisissa tunnelmissa. Sisi tuli lähes välittömästi
uudelleen raskaaksi ja vuoden kuluttua syntyi toinen lapsi.

Jälleen tyttö joka nimettiin Giselaksi.

Gisela

Myös hänet kaapattiin kokonaisuudessaan
Elisabethin hoidosta.

Kolmas lapsi olisi varmasti syntynyt
melko pian entisen jälkeen ellei tragedia olisi
lyönyt särmää Sisin ja hänen miehensä väliin.

Esikoislapsi Sophie sairastui vesiripuliin ja kuoli
nestehukkaan vain kaksivuoriaana. Tämä oli isku
Elisabethille joka ei ollut kunnolla ehtinyt edes
lapseensa tutustua rajoittavan anopin vuoksi
ja puolisot syyttelivät toisiaan lapsen
kuolemasta.

Sophie

Elisabethin ja hänen anoppinsa välit olivat erittäin tulehtuneet.

Elisabeth oli voimaton anoppiaan arkkiherttuatarta vastaan ja sai
harvoin nähdä lastaan. Anoppi suomi Elisabethia avoimesti siitä
ettei tämä ollut vielä tuottanut miespuolista kruununperijää.

Elisabethin mielen- kuten myös hänen fyysinen terveytensa
alkoivat horjua ankarissa olosuhteissa mutta jotenkin hän
onnistui tulemaan raskaaksi vielä kolmannen kerran.

Sisin äiti oli ollut hyvin huolissaan tyttärensä terveydestä ja
toivoi että uusi raskaus toisi toivoa tämän elämään.

Toivon sijaan Elisabeth kuitenkin koki epätoivoa sillä hän
tiesi että myös uusi lapsi otettaisiin pois hänen ulottuviltaan
kuten kaikki aikaisemmatkin. Näin kävikin. Kun odotettu
kruununprinssi Rudolf syntyi, näki Elisabeth lastaan peräti
vielä vähemmän kuin aikaisempia lapsiaan.

Kaikki nämä henkiset paineet ja julkisen silmän alla oleminen
vaikuttivat Elisabethiin rajusti. Hän sublimoi ahdistustaan entistä
enemmän ankaraan liikuntaan sekä ruokarajoitteisiin.

Pikku kruununprinssi Rudolf

Elisabet oli kaiketi aikansa tunnetuimpia syömishäiriöisiä.

Koko elämänsä ajan Elisabeth oli ollut aateluutensa ja julkisen

asemansa lisäksi tunnettu ulkonäöstään. Elisabeth oli kaunis

ja siitä laajasti palvottu. Ulkonäköään hän oli tottunut koulimaan
painonsa tarkkailulla ja painosta muodostui eräs niistä harvoista
asioista joihin Elisabethilla oli elämässään valtaa.

Elisabeth oli 173 cm pitkä ja koko elämänsä hän painoi maksimissaan
50 kiloa. Anorektinen käytös ilmaantui hänen elämäänsä välittömästi
hänen häidensä jälkeen Elisabethin ollessa vain 15-vuotias.

Hän lopulta kieltäytyi yhteisaterioista ahdistavina tilaisuuksina
ja yksityistiloissaan söi vain hyvin vähän. Anopin ankariin sanoihin
ja rajoitteisin Elisabeth reagoi syömättömyydellä.

Jos hänen painonsa uhkasi nousta yli 50 kilon,
hän heittäytyi viikkojen paastokuurille.

Sisin normaaliinkin arkiateriointiinsa kuluivat yleensä vain keitetyt
kananmunat ja maito pienissä määrin ja ajoittainen kulaus lihalientä.

Varsinaista lihaa kaikissa muodoissaan Elisabeth inhosi ja
kieltäytyi sitä yleensä syömästä.

Anoppi koki Elisabethin jatkuvat paastot kritiikkinä häntä itseään kohtaan
ja koetti monin tavoin moittein ja pilkan avulla saada Elisabethin luopumaan
rajoituksistaan. Anoppi tahtoi myös että Elisabeth olisi ollut raskaana alinomaa
joka ei luonnollisesti onnistunut niin kauan kun tämä pysyi anorektisen laihana.

Elisabeth käytti myös erikoisvalmisteisia korsetteja joiden teräsluut supistivat
hänen vyötärönsä vain 40 cm levyiseksi ja hänen vyöttämisensä niihin vei
yleensä tunnin sisäelinten etsiessä hitaasti paikkaansa korsetin sisällä.

Korsetin jälkeen oli vaatteiden vuoro. Ne ommeltiin päivittäin suoraan
hänen ylleen sillä Elisabeth ei sietänyt vyötäröä mahdollisesti
tukevoittavia laskoksia jotka voisivat syntyä mekkojen soljista ja
kiinnikkeistä. Samasta syystä hän ei myöskään käyttänyt alusvaatteita.

Elisabeth rakennutti oleskelulinnoihinsa kuntosaleja joissa hän miekkaili
sekä voimisteli. Hän ratsasti tuntikausia joka päivä sekä näännytti hovineitojaan
kymmenien kilometrien marsseilla joille kaikki kammosivat joutua.

Hän kärsi myös vakavasta anemasta ja aliravitsemuksesta ruokavalionsa sekä
ankaran liikunnan seurauksena ja sai vaikeita hengitysvaikeuksia. Elisabeth ei
suurin surminkaan tahtonut tulla enää raskaaksi ja syömättömyydestä seuraava
sairastelu myös antoi hänelle tilaisuuden pitää aviomiehen aviolliset
vaatimukset kaukana

Elisabethin eräs huomattava piirre olivat hänen hiuksensa.

Ne olivat parhaimmillaan useita metrejä pitkät ja laadultaan
erittäin paksut. Ne toivat painonsa vuoksi kantajalleen ankaria
päänsärkykohtauksia joihin Elisabeth joutui ottamaan oopiumia
mutta kaikesta huolimatta hiuksia ei milloinkaan leikattu.

Hiusten jokapäiväiseen hoitoon kuului kolmituntinen. Elisabeth
istui korkealla tuolilla käärittynä valkeaan viittaan ja hiukset levitettiin
viitan ylle latvojen osuessa maahan saakka. Ne kammattiin hyvin
pienissä osissa, jokainen irtohius otettiin talteen ja kampaajan saatua
hiusten hoidon ja kampauksen suoritettua, esitettiin irtohiukset
hopeamaljassa Elisabethille joka tarkasteli ettei niitä ollut
irronnut liikaa. Hiukset pestiin arvokkaan konjakin ja kananmunien
sekoituksella ja pesupäivänä kaikki muut menot peruutettiin sillä
hiustenhoito vei koko vuorokauden.

Kurinalaisuus kuului kiistatta Elisabethin kauneusrutiineihin.

Hän nukkui ilman tyynyä käyttäen vain pientä rautakoroketta
niskansa alla uskoen ryhtinsä pysyvän näin parempana.

Hän myös käytti öisin naamiota jonka alla ihoa vasten oli
joko raakaa vasikanlihaa tai mansikkamursketta. Nämä
säilyttivät hänen ihonsa kuulauden ja kimmoisuuden.

Vyötärönsä ja ylävartalonsa ympärille taas käärittiin
useimpina öinä orvokkietikkauutetta jonka tarkoitus oli
vaikuttaa ihon joustavuuteen ja aamunsa hän aloitti
jääkylmällä kylvyllä.

Elisabeth ratsailla

Pojan syntymän, syömishäiriöisen käytöksen, terveysongelmien ja
avioliitto-ongelmien takia hän terveyteensä viitaten hoidatti itseään
usein ulkomailla. Hän kiersi eri kylpylöissä sekä matkasi korfun saarelle
saakka. Hän myös palasi pitkiksi ajoiksi vanhempiensa ja muun lapsuu-
denperheensä luokse ja oli poissa hovista vuosia palaten vain satunnaisiin
juhlallisuuksiin joiden aikana hänen terveytensä romahteli jälleen stressin
ja psykosomaattisten syiden takia.

Tässä vaiheessa nuorin lapsista, Rudolf oli jo nelivuotias.

Elisabethilla ei ollut ollut valtaa olla missään tekemisissä lastensa
kanssa sillä anoppi piti tärkeänä ettei hän sekaantuisi lasten kasvatukseen
edes turhan useilla lastenkamarivierailuilla. Pyyntöihin nähdä lapset
vastattiin usein kiellolla.

Elisabeth oli kuitenkin nuori ja vasta kolmen lapsen äiti.

Lisää lapsia ja varsinkin poikalapsia odotettiin syntyväksi mutta dilemman
muodosti fakta ettei Elisabeth tahtonut enää olla intiimeissä väleissä
puolisonsa kanssa saatika saada enää yhtään lasta jotka otettaisiin häneltä
heti syntymän jälkeen pois.

Lisäksi raskaudet tuhosivat hänen kaunista
vartaloaan ja estivät ankarat paastot joihin hän oli jo tottunut.

Poliittisiin syihin vedoten Elisabeth saatiin painostettua
aviovuoteeseen vielä kerran ja tästä ajanjaksosta
syntyi viimeinen lapsi, tytär Marie Valeria.

Marie-Valeria

Marie-Valerian kanssa asiat tulisivat olemaan eri tavoin, Elisabeth päätti.

Hän oli nuorimman lapsensa syntyessä 31-vuotias ja nousi dominoivaa,
autoritääristä anoppiaan vastaan voimalla jota hänellä ei ollut ollut aikaisempien
lastensa syntymien aikoihin. Kun hänen lapsensa oltiin normaalisti kiidätetty
niiden syntymän jälkeen imettäjälle ja siitä etäisiin lastenkamareihin joihin
Elisabethilla ei ollut pääsyä, piti hän nyt tiukasti lapsestaan kiinni
eikä antanut sitä eteenpäin luovutettavaksi.

Anoppi antoi periksi ja Marie-Valeriasta tulikin Elisabethin kiivaan
rakkauden kohde, olihan Marie-Valerie hänelle monessa tapauksessa
kuin ensimmäinen lapsi.

Elisabethin nuorimman tyttären myötä elämä rauhoittui totuttuihin uomiinsa.

Keisarinna keskittyi seuraavina vuosina matkusteluun sekä

Marie-Valerian hoitoon. Lukuisat linnat kotimaassa ja ulkomailla

takasivat sen että hovielämää ei juuri ollut pakko sietää vaikka

keisarinnan jatkuva matkustelu herättikin närää lehdistössä.

Matkusteluun Elisabeth saattoi upottaa myös surunsa siitä että hänen

kolme ensimmäistä lastaan oli niin julmasti hänestä erotettu. Kun ilkeä

anoppi lopulta kuoli, olivat lapset niin etääntyneet tuntemattomaksi jääneestä

äidistään ettei heidän väleistään muodostunut milloinkaan erityisen lämpimät.

Tilanne oli ollut raskas Elisabethin lisäksi erityisesti

hänen ainoalle pojalleen Rudolfille.

Rudolf ei ollut saanut olla missään tekemisissä

äitinsä kanssa. Koska pojasta koulittiin suuren maan keisaria,

ei hänelle sallittu elämän mukavuuksia vaan arki oli jatkuvaa koulutusta

tulevaa asemaa kohti. Hän sai kokea hyvin vähän rakkautta ja ankara

isoäiti ja etäinen ja yhtä ankara isä ohjasivat poikaa elämässä eteenpäin

omine lujine tapoineen.

Luonteeltaan Rudolf oli tullut äitiinsä, hän oli herkkä, kiltti ja

liberaali ja kärsi äärikonservatiivisen isänsä ja asemansa alla.

Vuodet kuluivat, Elisabethin lapset kasvoivat. Ensimmäisenä

naimisiin meni 17-vuotias Gisela, seuraavaksi oli Rudolfin vuoro.

Rudolf nai belgian prinsessa Stephanien mutta avioliitto oli

onneton ja solmittiin täysin pelkkien poliittisten syiden vuoksi.

Stephanie oli konservatiivinen ja tahtoi elää rauhallista hovielämää,

Rudolf taas kapinoi asemaansa vastaan, hän tahtoi matkustella ja

hullutella eikä jämähtää hovin sääntöihin joka olisi ollut kuin paluu

lapsuuden tiukkuuteen ja kurinalaisuuteen.

Rudolf harrasti useita avioliiton ulkopuolisia sivusuhteita ja

kun hän onnistui tartuttamaan prinsessa Stephanieen prostituoidulta

hankitun sukupuolitaudin, parin välit viilenivät lopullisesti. Pari

sai vain yhden lapsen ennen pysyväksi jäänyttä välirikkoa.

Rudolfin ja Stephanien kihlajaiskuva

Avioliittonsa viilennyttyä entisestään kolmekymppinen Rudolf

ihastui 15-vuotiaaseen Marie Vetseraan jonka kanssa aloitti salasuhteen.

Marie ei ollut kuka tahansa neitokainen vaan nuori paronitar itsekin.

Teinitytöstä oli epäilemättä äärimmäisen imartelevaa ja häikäisevää

kun päälle 30-vuotias tuleva keisari oli häneen niin avoimesti ihastunut.

Marie lankesi vanhemman miehen sulaviin elkeisiin ja suhde alkoi.

Marien perhe oli kauhuissaan, olihan saalis hyvä mutta naimisissa.

Suhde tulevaan keisariin ei vain pilannut Marien mainetta vaan

tahrasi Marien sisarten ja vanhempien maineen. Lisäksi oli avointa

tietoa että Rudolf heilasteli samanaikaisesti kuuluisan näyttelijättären

Mizzi Kasparin kanssa. Marie oli kuitenkin sokea kaikelle kritiikille.

Tuleva keisari halusi hänet ja hän halusi tulevan keisarin.

Marie

Seuraavilla tapahtumilla tulisi olemaan traagiset vaikutukset

ei vain Elisabethin elämään vaan myös koko euroopan historiaan.

Eräänä tammikuun aamuna kruununprinssi Rudolf oli vetäytynyt metsästyslinnaansa.

Hän oli kertonut äidilleen Elisabethille suunnittelevansa metsästysretkeä

tuoksi tietyksi aamuksi. Kun aamu koitti, huomasi Rudolfin kamaripalvelija

miten tämän huoneiston ovi oli tavallisuudesta poikkeavasti salvattu lukkoon.

Muutamien muiden miesten kanssa ovi murrettiin auki

hämärään huoneistoon jonka verhot olivat suljettu.

Vuoteelta puoli-istuvasta asennosta löytyi eteenpäin retkottavana eloton
Rudolf jonka suusta oli valunut vuolaasti verta tämän rinnalle. Vuoteen toisella
puoliskolla makasi jo aivan jääkylmä ja jäykistynyt nuori Marie Vetsera.

Kamaripalvelija varmisti että molemmat osapuolet olivat varmasti
kuolleita ja ryntäsi nopeimpaan junaan jolla pääsi keisarilliseen palatsiin.

Uutinen oli saatava välittömästi keisarin korviin mutta
palatsin jäykkä protokolla muodostui tässä järkyttävässä
tilanteessa aivan yhtä joustamattomaksi kuin muissakin tilanteissa.

Rudolf

Oli etiketin vastaista että lakeija kertoisi uutisen keisarille sillä moisen kauhistuttavan
kuolinuutisen voisi tuoda tämän korviin vain keisarinna. Niinpä aikaa kulutettiin
jotta löydettiin Elisabethin kamarineito joka taas etsi käsiinsä ylimmän kamarineidon
joka taas etsi käsiinsä Elisabethin.

Elisabeth oli kreikankielen oppitunnillaan ja oli kieltänyt keskeytykset joka aiheutti
jälleen viivästystä kamarineitojen pohtiessa miten uutinen saataisiin eteenpäin.
Lopulta kamarineito keräsi rohkeutensa ja kuolinuutinen saatiin kerrottua. Elisabeth
murtui täysin ja purskahti hysteeriseen itkuun jolloin myös keisari ilmaantui paikalle.
Näin suru-uutinen oli lopulta tavoittanut Rudolfin vanhemmat.

Se mitä tarkalleen metsästyslinnassa oli tapahtunut, jää osin salaisuudeksi.

Tiedetään että ensimmäisenä kuoli Marie. Rudolf istui tämän kylmenevän
ruumiin vieressä ilmeisesti useita tunteja mietiskellen ennen kuin tarttui
aseeseen ja ampui itsensä. Rudolf oli myös jättänyt etääntyneelle
vaimolleen jäähyväiskirjeen jossa toteaa:

"Rakkahin Stephanieni, nyt pääset minusta, ole onnellinen omalla tavallasi.
Pidä huolta pikkuisestamme, hän on nyt ainoa mitä minusta jää.
Kaikille ystävilleni ja sisarilleni, kerro viimeiset terveiseni.

Nyt menen hiljaa kuolemaani, joka on ainoa
seikka joka voi enää pelastaa hyvän nimeni.

Syleilen sinua lämmöllä, rakkaudella Rudolf."

Tapahtumapaikka

Julkisuuteen kerrottiin ensin että kruununprinssi olisi menehtynyt sydänvikaan mutta
pian kerrottiin että kyse oli romanttisesta rakastavaisten yhteisitsemurhasta. Arvailtiin
että Marie Vetsera olisi mahdollisesti ollut raskaana mutta silti mysteeriksi jää miksi
tasapainoisena tunnettu Rudolf olisi surmannut itsensä ja suostunut kaksoisitsemurhaan
vain lasta odottavan rakastajattaren takia.

Itävalta oli kuitenkin nyt menettänyt kruununprinssinsä ja
Elisabeth poikansa jota ei milloinkaan oppinut kunnolla tuntemaan.

Koska Elisabeth ei ollut saanut kuin yhden pojan eikä kruunu voinut periytyä tytöille,
tuli uudeksi kruununperijäksi Keisari Frans Josefin veli ja hänen jälkeensä tämän lapset.

Rudolfin kuolema oli valtava maailmanlaajuinen skandaali ja sillä oli
myös merkittäviä maailmanpoliittisia vaikutuksia.

Poikansa kuoleman jälkeen Elisabeth pukeutui pelkästään mustaan koko
loppuelämänsä ajan ja matkusteli entistä kiivaammin ympäri maailmaa.

Sisi muutamia kuukausia ennen kuolemaansa.

Vuonna 1898 Elisabeth oli jälleen eräillä
pitkistä matkoistaan, tällä kertaa Sveitsissä, Genevessä.

Samoihin aikoihin muuan 25-vuotias anarkisti Luigi Lucheni
oli myös saapunut Geneveen toiveinaan murhata paikkakunnalla
oleskellut Orleansin herttua.

Luigilla ei ollut mitään henkilökohtaista herttuaa vastaan vaan hän
himoitsi oikeastaan kenen tahansa silmäätekevän murhaa. Hän tahtoi
tappaa "alistavan yläluokan" jäsenen hinnalla millä hyvänsä.

Päiväkirjassaan hän pohti kenet ja milloin ja murehti vain sitä saisiko
kynsiinsä ketään tarpeeksi arvokasta jotta hänen symboliseksi
tarkoitettu tekonsa pääsisi lehtiin.

Pettymys oli suuri kun uhriksi katsottu Orleansin herttua olikin jo ehtinyt
poistua kaupungista mutta lehtien seurapiiripalstat paljastivat että salanimen
alla matkaava "Kreivitär Hohenembs" olikin itseasiassa Itävalta-Unkarin
keisarinna ja siksi aivan mahtava saalis.

Luigi

Noin kello puoli kaksi iltapäivällä Elisabethin oli määrä kävellä hotellista
jossa oli asunut läheisen genevejärven rantaan jossa keisarinnaa odotti
laiva valmiina viemään Elisabethin uuteen matkakohteeseensa.

Matkatavarat sekä palvelijat oli lähetetty etukäteen matkaan.
Elisabeth oli kieltäytynyt myös Geneven poliisin suojelusta erittäin
itsepintaisesti, hän tahtoi matkustaa mahdollisimman normaalisti
eikä se onnistunut mikäli ympärillä pyörisivät turvamiesten joukkiot.

Luigi oli tarkkaillut Elisabethia useiden päivien ajan ja lähestyi nyt
keisarinnaa joka kulki kadulla vain yksi kamarineito mukanaan. Harppoen
naisten viereen Luigi teeskenteli kompastuvansa ja iski piikiksi teroitetun
viilan suoraan Elisabethin vatsaan. Iskun voimasta Elisabeth tuupertui
maahan josta samaan aikaan ohikulkeva hevoskuski auttoi tämän ylös.

Keisarinna ei ymmärtänyt loukkaantuneensa pahasti.

Kamarineitonsa avustuksella hän jatkoi matkaa ja käveli noin
sadan metrin matkan odottavaan höyrylaivaan jossa hänen kuntonsa
nopeasti aleni. Laivan kapteeni joka ei tiennyt arvovaltaisen matkustajansa
henkilöllisyyttä komensi Elisabethin laivan kannelle selventämään
päätään ja löysentämään korsettiaan mikäli tunsi olonsa huonoksi.

Kannella kauhistunut kamarineiti koetti vilvoittaa keisarinnaa ja kyseli oliko
Elisabethilla kenties kipuja. Keisarinna ehti vastata ettei tuntenu kipuja mutta
menetti välittömästi tämän jälkeen tajuntansa. Kamarineito viilsi keisarinnan
äärimmäisen tiukaksi nyöritetyn korsetin auki ja vasta silloin huomasi punaisen
yhä laajenevan veritahran tämän vasemman rinnan yläpuolella.

Jo liikkeelle lähtenyt laiva käännettiin takaisin rantaan, purjeesta
improvisoidut paarit valmistettiin pikavauhtia ja kuusi matruusia
kantoi keisarinnan takaisin hotelliin jossa hotellinomistajan
sairaanhoitajavaimo vastaanotti Elisabethin antaakseen ensiapua.

Ensiapu ei enää auttanut. Keisarinna oli kuollut.

Kamarineito, paikalle rynnänneet lääkärit ja henkilökunta
voivat enää vain polvistua hotellin lattialle rukoukseen.

Sähke Elisabethin keisaripuolisolle lähetettiin ja seuraavan
päivän ruumiinavauksessa selvisi kuoleman aiheutuneen terävän esineen
iskusta sydämeen. Huomattiin myös että tiukka korsetti oli hidastanut
verenvuotoa, estänyt kipuaistimuksia ja siksi kuolema ei ollut tapahtunut
välittömästi hyökkäyshetkellä haavan kuolettavuudesta huolimatta.

Ajan tavan mukaan Elisabethin sydän irroitettiin ruumiista ja se lähetettiin
hänen vihkikirkkoonsa. Hänen muut sisäelimensä lähetettiin toiseen
kirkkoon ja varsinainen ruumis kuljetettiin lasikattoisessa arkussa
Itävaltaan sukuhautaan.

Murhaaja Luigi Lucheni joka oli tahtonut tehdä itsensä ja aatteensa kuuluisaksi
vangittiin ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Luigi itse olisi tahtonut
kuolemantuomion ja marttyyrinkruunun mutta sen sijaan tämä tuomittiin
tavallisena murhaajana eikä poliittisena rikollisena. Hän koetti tappaa
itsensä vankilassa useita kertoja siinä onnistumatta ja päätti lopulta kirjoittaa
muistelmansa. Eräänä iltana vartija löysi muistelmat ja tuhosi ne. Tätä iskua
Luigi ei enää kestänyt vaan onnistui hirttämään itsensä samana iltana.