keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Sokoksen kuvasto 1987


Sokoksen kuvastosta v. 1987.


Olen usein vanhoja mainoksia katsellessa hämmästellyt 
miten toisinaan selkeästi vartaloltaan nuori ja kaunis malli 
on kasvoiltaan kovin vanhan näköinen. 
Tästä esimerkkinä keskikuvan malli.

Oletan hänen olevan noin 25-30 
vuotias mutta näyttää paljon, paljon vanhemmalle.
Kumma juttu. Luulen että ehkä se on
tuo kampaus joka vanhentaa.


Ton pikkutytön yöpaita on aika söpö.
Paljon kauniimpi kuin äidin.

Ja tuo miehen kerrasto on paljon
kivemman näköinen kuin nykykerrastot.



Hauskan näköinen tämä ukkeli tässä viiksineen.

En muuten osaa kuvitella millainen olisi hetki jolloin
mainoksessa kuvattu tilanne voisi syntyä kotioloissa.

Tässä on makuuhuone ja kaikki ovat kylpytakeissaan
ja miehelle jaetaan lahjoja kahden nuoren naisen naureskellessa
joista toinen pitää kättä tuttavallisesti
miehen olalla!

Stylistien vai miksikä näitä mainoksien laatijia 80-luvulla kutsuttiinkaan
olisi pitänyt vähän miettiä mitä mielikuvia antavat!



Sama ukko!
Ja eri nainen!
Ja kenenkäs nämä lapset ovat?

Kuvatekstissäkin kerrotaan että tässä on perhe...

Juuri sukuloidessa pari viikkoa sitten kuulin kun puhuttiin
etäisestä sukulaismiehestä jolla oli kaksi perhettä kahdella eri paikkakunnalla
ja perheet olivat ainakin johonkin pisteeseen saakka täysin tietämättömiä
toisistaan. 

Luulen että näissä mainoksissa on meneillään jotain samantapaista! 

Tuo pikkupoikakin näyttää peukkua, jotain epäilyttävää tässä on.


Oli miten oli, tuollaisen 
kokosamettisen haalarin haluaisin mielelläni!

20 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Mäkin olen miettinyt tuota ikäjuttua. 1970- ja 80-lukujen mainoksissa tuntuu olevan vain keski-ikäisiä naisia. Ehkä se tosiaan johtuu osaltaan hiuksista, ehkä myös valaistuksesta ja jostain? En osaa sanoa, kummallinen ilmiö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nin ja meno on vielä hullumpaa siinä 40-50-luvuilla joilla kaikilla oli se tanttakampaus. Vaatetus hienoa, kampaukset kamalia.

      Poista
  3. "En muuten osaa kuvitella millainen olisi hetki jolloin mainoksessa kuvattu tilanne voisi syntyä kotioloissa."
    Niinpä! Kivoja nämä sinun juttusi :)

    VastaaPoista
  4. Tämä samettihaalari on selvästi semmoisen OnePiecen äiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoitkin! :D Pitäisikhän minun muuttaa tämän otsikko, blogiin tulisi varmaan lisäkävijöitä Onepiecen esiäitiä katsomaan ;)

      Poista
  5. Ihania kuvia ja juttuja! On aika tätimäisiä nuo tuon ajan kampaukset ja viiksivallu näyttää erittäin epäilyttävältä. Ihan varmaan kolmas nainen sängyn alla...mokomalla. Mun mielestä ton ajan ihmiset näyttävät jotenkin paljon onnellisimmilta? Mietin tänään käydessäni kaupassa että monesta liikkeellä olevasta ihmisestä tulee tunne: Valot on päällä mutta ketään ei ole kotona..ovat varmaan ajtuksissaan jossain muualla ja siksi niin onnettoman näköisiä :( näkisivät mmailman samoin silmin kuin sinä, kaikesta voi repiä hauskuutta ja nähdä asiat huumorilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että se on tämä mun mielikuvitus joka näkee noita hunsvottipiirteitä monissa miehissä, tai sitten mulla on se kuudes aisti joka paljastaa petollisten miesten vilungit :D

      Valot päällä eikä ketään kotona, noita näkee paljon metrossa, tulet sitten huomaamaan...

      Viime syksynä metroissa kierteli romaniryhmiä jotka astuivat metroon yhtäkkiä alkoi soitto soimaan, huilua, viulua ja harmonikkaa! Sellaisia huvipuistosävelmiä, ylipirteitä ja iloisia soittivat! Soitto soi yhden metronvälin jonka loppuosassa käveli joku ryhmästä kysymässä senttejä palkaksi jos halusi antaa ja kun metro tuli asemalla hyppäsi ryhmä toiseen vaunuun toistamaan saman.

      Se oli uskomattoman ihanaa, ihmiset metrossa istuivat aivan koomassa ja sitten yhtäkkiä rävähtää livemusiikki soimaan. Kerran minulle tuli kyyneleet silmiin kun näin ihmisten hämmästyksen ja kätketyt hymyt kun tuli tuollainen ylimääräinen ohjelmanumero. Se ikäänkuin herätti kaikki henkiin synkästä harmaudestaan ihan pieneksi hetkeksi ja se vaikutti minuun niin että tulin siitä todella onnelliseksi.

      Poista
  6. Hih, olipa hykerryttävä postaus. Piti heti kommentoida, vaikka mun piti oikeastaan jo lähteä liikenteeseen.

    Ensinnäkin, onkohan mulla eunukit liian tuoreessa muistissa, kun minusta tuo ekakuvan keskinainen näyttää ihan transulta. :-D

    Tuon miehen kerrasto on itse asiassa aika tyylikäs, mikä johtuu varmaan siitä, että se ei lökötä päällä ja että lahkeissa ei ole resoreita (vai mitä ne nyt on).

    Tuo viiksekäs ukko on ihan selvä pervo-Pertti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Pervo-Perttihän se siinä on, kiva että sinäkin tunnistat! :D

      No niinpä juuri, resorittomuudestahan tuo miesten oloasun tyylikkyys kumpuaa. En edes tajunnut mikä siinä oli. Hassua luonnehtiä miehen kerrastoa sanalla "tyylikäs" mutta tuo tuossa kuvassa on kyllä parhaimamsta päästä.

      Poista
  7. Nämä nähdessäni muistin että minulla olisi ollut tuollainen vaaleansinivalkoinen "kerrasto"... ja että olisin nähnyt eksäni lapsuudenkuvissa tokavikan kuvan vaaleanruskeat pukineet, mutta ehkä kyseessä oli vain ajan muotiväri eivätkä olleet juuri nuo.

    Kaksi perhettä eri paikkakunnilla, minä en oikeasti ymmärrä, miten kellään on rahaa moiseen! Ajan ymmärrän sikäli että liikkuvaa työtä tekevän on "helppo" selitellä, varsinkin naiselle, joka meille naiselle perin luontaisen taipumuksen mukaisesti haluaa uskoa. Mutta raha! Eivätkö kaikki pariskunnat muka joudu arjen tilanteissa välillä vilkuilemaan toistensa tiliotteita? Eikö kaiken maailman lomakkeita täytellessä ja maksuja määritellessä joudu aina selvittämään elatusvelvollisten lukumäärän? Pääseekö vain toinen perheistä lomamatkalle? Ja joillain on vielä useampiakin perheitä, muistan lukeneeni brittilääkäristä jolla oli neljä toisistaan tietämätöntä perhettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen oli niin helppoa moinen vilunki kun ei ollut sosiaaliturvatunnuksia, tiliotteita eikä muitakaan virallisia papereita.

      Sitä en sitten ollenkaan ymmärrä miten se nykyään olisi mahdollista mutta kyllä uskon että se joiltakin luonnistuu edelleen. Ehkäpä nämä miehet jotka moiseen ruljanssiin ryhtyvät eivät kovin suuresti rahoita perheidensä elämistä? En ymmärrä mutta ihanaa spekulaatiota.

      Suosittelen kirjaa "Valhe" http://morrenmaailma.blogspot.fi/2011/12/emmanuel-carrere-valhe-2000.html

      Siinä on mies joka elää samantyylisessa valheellisessa elämässä kuin nämä tuplaperheiset miehet.

      Poista
  8. Minulla on vaaleansinisenä tuollainen plyysihaalari :) Kampauksistahan se johtuu se iän väärin tulkinta: tuollaisia hiuksia on nykyisin enää niillä naisilla, jotka olivat parikymppisiä 70-80-lukujen vaihteessa. 70-luvun meikeissä on myös aika häkellyttävät värit, joista tulee helposti transuefektiä.

    VastaaPoista
  9. Vai ei kun nämä olivatkin jo vuotta 1987, no eivät ihan sen ajan nuorisomuodista käy!

    VastaaPoista
  10. Voi Elina, oletpa onnekas! Tekisinpä minäkin plyysihaalarilöydön vielä jostain.

    On kyllä hämmästyttävää miten paljon vanhemmaksi/nuoremmaksi ihan pelkät kampaukset tai meikki tekevät ihmisen.

    VastaaPoista
  11. Todellakin hämmästyttävää ;-) Minulla on DVD-kokoelma euroviisuvoittajista (plus vielä 50 muuta unohtumatonta viisuesitystä kaupan päälle vuosikymmenten varrelta) ja on suorastaan pelottavaa että jotkut 2000-luvulla comebackin tehneet tähdet näyttävät nykyään viisulavalla nuoremmilta kuin miltä he näyttivät nuorina! Tämä ei ole vain kampausten ja meikkien ansiota, eiköhän plastiikkakirurgiallakin ole osuutensa asiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että tuota sinun kokoelmaasi!! On varmaan aivan mielettömän mahtavaa katseltavaa! Nyt olen kyllä kateellinen! Euroviisut ovat ihanat :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤️