maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kuulumisia


Tahtoisin kirjoittaa juhannuksesta kaikenlaista mutta se oli tänä vuonna niin hauska etten oikein kokonaisuutena osaa sitä summata. Mutta muutamalla sanalla sentään sitäkin pitää muistella.

Perinteenä on lähteä sisarineni suvun vanhalle maatilalle meren rannalle muun sukulaisjoukon pariin. On hauskaa kun ympärillä on rakas lapsuusmaisema ja mukavia ihmisiä. Saunomme, uimme ja kokkokin meillä palaa pitkän aallonmurtajan päässä kolmen päivän ajan.

Kolmen päivän juhannuskokko taisi alun perin olla pieni kilpailu parikymmentä vuotta sitten. Tuolla merenrannalla on vuosikymmenestä toiseen monia muitakin kokkoja ja kun sukua oli paljon, otettin tavaksi että rantamme kokko palaa kaikkein kauimmin.

Juhannuksen jälkeiseen aikaan onkin nyt ollut sopeutumista.

Puutarhatyöt pitävät kiireisenä. Olen myös taas alkanut maalaamaan ja tajusin että jos aion kerätä tänä vuonna villiyrttejä, olisi paras ryhtyä hommiin. Joka talvi kaihoan smoothieisiini viherjauheita ja sämpylöihini nokkosia mutta aikaisempina vuosina olen ollut liian laiska keräämään niitä. Lisäksi motivaatiota syö se että minulla on niin suuri kani- ja marsulauma että mielummin laitan löytämäni voikukanlehdet niiden suihin kuin omaani, ne kun nauttivat niistä paljon minua enemmän.

Nyt olen kuitenkin aloittanut nokkosilla. Olen kerännyt niitä monta kiloa ja jatkojalostanutkin hieman.

Ne pitää ensin käydä yksitellen läpi ja leikata pois hämähäkinpesät ja sylkikaskaat, sitten pesen ne sillä monissa on hienoa hiekkaa. Pesun jälkeen niistä pitää riiputtaa ylimmät vedet pois ja sitten levittää kuivumaan sanomalehtien ja lakanoiden päälle. Niitä pitää vielä pöyhiä useamman päivän jotta ne kuivuvat tasaisesti eivätkä homehdu ja aivan lopuksi jauhan ne lasipurkkiin. Lopputulos on todella rauta/lehtivihreä/yleinen hyvä aines-pitoinen arvokas suomalainen superruoka.

Joku ihana myi kesäkirppiksellä kolme Aarikan pikkupurkkia eurolla

Oletteko vielä tänä kesänä nuuskutelleet apiloita? Ihana, makea tuoksu. Eräs lempparini, Toivo Rautavaaran kirja "Miten luonto parantaa" kertoo että valkoapilan kukat vahvistavat yleiskuntoa ja ovat hormonitoiminnalle hyväksi. Kukkien lisäksi koko muukin kasvi on syötävä ja proteiinipitoinen. Se on eläimille hyvä rehu ja hyvää myös meidän ihmisten talvipirtelöihin lisättynä. Laitan kukkia teehen ja mihin sattuu. Nyt on oikea keruuaika.

Yrteistä takaisin juhannukseen, se oli siis omalla kohdallani mukava mutta mutta mahtui siihen murhettakin.

Kauan palvellut, tarkalleen ainakin 40 vuotta palvellut vakosamettinen Teiniasun Dixi-coat-takkini veti viimeiset vetonsa. Sen hiha on irronnut useasti ennenkin mutta tämä kerta taisi olla ratkaiseva, en usko että sitä enää voi kiinnittää paikalleen.

Tuo takkihan ei siis ole ollut minun käytössäni kokoa tuota neljääkymmentä vuotta, ostin sen teinityttönä kirpputorilta, sen jälkeen se makasi vuosia jossakin ompelutyöprojektikassissani josta löysin sen ja korjausompelin itselleni sopivaksi. Sen leikkaus on itselleni aivan täydellinen ja nyt olenkin hätää kärsimässä.

Tunteeko joku teistä ketään ompelijaa joka osaisi tehdä tuon vanhan takkini perusteella samanlaisen ja paljonkohan uuden takin teettäminen maksaisi? Tiedän paljon harrastavana miten työlästä ja aikaavievää käsityöt parhaimmillaan ovat joten en toisaalta tiedä onko minulla varaa monen sadan euron takkiprojektiin. Osaisinpa itse ommella hiukan paremmin!

Toivottavasti teidänkin juhannuksenne sujuivat leppoisasti, muutamien juhlinnasta olenkin jo lukenut blogeistanne. Ja kuulkaa, loppukesän juhannus on vielä tulossa joten murheet pois. Loppukesän juhannuksella tarkoitan tietysti ikivanhaa venetsialaisjuhlien perinnettä josta olen aikaisemmin kirjoittanut tässä. Se on uusi juhla jota voi ilolla odottaa joten eipä tämä juhannuksen poismenokaan niin harmita.

Juhannuksen aikana blogissani kävi myös ennätysmäärä vierailijoita lukemassa hiusväreistä kertovaa artikkeliani ja noiden runsaan 100.000 vierailijan kuormitus oli pikkublogilleni hiukan liikaa joten jotkin blogin toiminnot eivät tällä hetkellä toimi mutta pyrin korjaamaan ne kun ehdin.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannus 2014


Tämä viikko on kulunut kuin siivillä, niin nopeasti että sen suuremmitta kirjoituksitta
tyydyn toivottelemaan teille kaikille kaunista ja viihtyisää alkukesän juhlaa, juhannusta.



Hedelmällisyyden juhlasta kun on pitkälti kyse joten lisään tähän vielä erään
 taian joka jäi viime vuonna uupumaan. Se tulee erityiseksi hyödyksi mikäli 
unelmissa siintää jälkikasvu.

Itse lähden näiltä näppäimiltä keittiöön jossa pitäisi vielä jokin kasvispiirakka 
huomiselle valmistua ja ihailemaan sisarteni eläimiä, toinen heistä otti muutama
viikko sitten koiranpennun ja nyt toinen hankki tänään kissanpoikasen. Ja omat
marsunihan ovat jokapäiväinen ilo :)

Mutta se taika seuraa tässä..:

 "Joz muan hubaggo kantavaxi halajata, 
koetaba nixi tämä:

-Neliä kukkanubbua
-Loiskahus puhaast veddä
-Neitzyen kyynel

Zegota nämä, azeta vallan lebosian viärehen.

Varttoo yä ja aamuruzkon aikaa zinä olet kantava."

Hauskaa juhannusta.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Verhoa, puutarhaa...


Tällainen pikakirjoitus vielä maanantaiyöhön ennen nukkumaanmenoa. Vai joko on varhainen tiistai-aamu?

Tuota lupailemaani hammaslääkärikirjoitusta saatte vielä hiukan odotella sillä kävi siten ikävästi
 että alle vuoden vanha kamerani otti ja hajosi. Minun olisi pitänyt vielä kuvailla kirjoituksen 
kuvia joten lykkään koko juttua nyt hiukan eteenpäin. 

Pioneita?

Minulla on muuten ollut kurja tuuri kameroiden kanssa, tuntuu että jokainen jonka saan, hajoaa suunnilleen puolen vuoden käytön jälkeen. Tämä viime kesänäkin ostamani oli alusta saakka merkillinen, se meni usein öisin itsestään päälle avaten zoomin ja heräsin yöllä ääneen kun zoomi zoomaili läheisen pöydän päällä. Hyvä ettei sentään kuvia itsekseen ottanut, sitä olisin saattanut ihmetellä pidempään. Sitten saattoi mennä viikkoja että kamera toimi täysin kunnolla joten en heti toimittanut sitä takuuhuoltoon. 

Nyt vehje aloitti taas vanhan pelinsä mutta tällä kertaa kotelon sisällä hajoten kokonaan. Olen ollut hätää kärsimässä sillä tämä on juuri se vuodenaika jolloin olisi kaikkein eniten kuvattavaa! Ette usko miten ihania tulppaaneita minulla on, nekin jäävät nyt kokonaan kuvaamatta. Ostin viime vuonna aivan loppusyksystä citymarketin poistomyynnistä eurolla kappale suuria tulppaanisipulilaatikoita, ostin niitä kai viitisen enkä odottanut niiltä paljoa sillä unohdin ne tyysti ja kaivoin ne vasta joulukuussa lähes routaiseen maahan. Nyt niistä on pullahtanut järkyttävän upeita kerrottujen pioninkukkien kaltaisia puuterinpinkkejä tulppaaneja joiden kukintokin on aivan kuin puuterisuti ja syvän karmiininpunaisia ja korkeita pamppuja jotka uhmaavat painovoimaa suurilla kukinnoillaan. Istutin ne edesmenneiden lemmikkieni haudalle ja olen nyt käynyt siellä usein. Näky on pöyristyttävän kaunis ja nyt harmittelen etten ostanut viime syksynä niitä kaikkia tulppaanilaatikoita...

Vanha kamerani siis on menomatkalla takuuhuoltoon ja postissa tulomatkalla minulle on uusi kamera. Ostin sen pika-avuksi huuto.netistä ja toivon että ehdin saada sen ennen tulppaanien kukinnan loppumista.

Minulla on tässä nyt kuitenkin ensihätään pari kuvaa joista näkee vähän kuulumisiani ja jotka
ovat napattu sisareni ihmeellisellä älypuhelimella. Minulla itselläni ei sellaista ole eikä varmaan 
heti tulekaan. Sehän on enemmän tietokone kuin puhelin. Jotenkin pelottava kapistus. 


Viime viikolla huomasin että paikallismarketin parkkiksella oli paljon kirpputoripöytiä. Lähdin niitä kiertelemään ja juteltuani parin myyjän kanssa sain tietää että näitä tapahtumia on kesän mittaan muutamia tulevaisuudessakin. Ja ihan ilmaiseksi, tosi kiva ajatus. Erään eläkeläisrouvan takakontissa näin retrohtavaa kuviota ja siellä erittäin siististi mankeloituina makasivat yläkuvan verhot. Ihastuin niihin heti mutta hinta oli extemporeostokselle vähän liian korkea. Rouva pyysi kahdesta verhosta 20e. Nämä olivat kyllä niin sievät että ehdottomasti 20 euron arvoiset mutta mukanani oli vain kolikkokukkaro pikkuhiluineen. Lisäksi piti ajatella myös järkeä joka sanoi etten tarvitse uusia verhoja. Totesin miten valitettavasti pitää jättää väliin mutta älä vain myy kenellekään halvemmalla sillä nämä ovat hintapyyntönsä arvoiset. Rouva tähän naurahti ja kysäisi sopisiko kaksitoista euroa johon minä vastasin kyllä.

Pituutta näillä on paljon, en ole varma ovatko asuntoni ikkunat tarpeeksi korkeat. Kuntokin on aivan priima, ei haalistumaa eikä reikiä vaan kirkkaat, raikkaat värit. En vain tiedä mitä ja kenen kuosia tämä on. Selailin läpi koko Inkerin retrokuva-arkiston mutta eioota tuli vastaan. Jos tiedätte kertokaa ihmeessä. Nyt nämä pinkit kukkaset makoilevat Sokoksen muovikassissa kunnes pääsevät joskus ikkunaan.

Toisessa kuvassa näkyy se jota arkisin puuhaan. 

 Leidi ruohoa repimässä

Nimittäin vanha mummolani. Se on ollut hoitamatta loputtoman pitkään.
Nyt olen iloinen että minulla on aikaa palautella sitä siihen asuun millainen se oli lapsuudessani.
Ennenhän se oli ihana. Ikkunan alla oli suuri kukkapenkki ja paksuja humalaköynnöksiä eikä tuota punaista seinää ollut ollenkaan näkyvissä humalan vihreiden lehtien alta. Ja seinien vierestä kulki pieni polku josta kukkia pääsi hoitamaan. Nyt ei mitään. Pelkkiä heinäturpaita. Koko piha täynnä.

Mutta tällä hetkellä lähes kaikki kuvassa näkyvä vihreä on revitty juurineen pois, maa möyhitty ja löysin 15cm syvyydestä vanhat laattakivetkin jotka pesen, kuorin ja puhdistan. Minulla on mukava projekti meneillään. Aika raskas mutta tosi kiva.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Piu-Piu & kumppanit


Jiu jitsu, Polaris, Venus

*

Vita rosen, Viola, Maku ja Mainio.

*

Tahiti! Honolulu!

*

Piu-Piu!










Sekoituksessa Champagne-Bisquit, Monaco, Mantelirinkelit.

*

Näin kauniisti nimettyjä ja noin kauniisti kuvioituja
 olivat Fazerin tehtaan keksit vuonna 1925.


Kaikki kuvat, Kansalliskirjasto