lauantai 5. tammikuuta 2013

Ihmiskunnan kummat kuriositeetit


Niin, minulla olisi niin paljon kaikkea kirjoiteltavaa taas,
olen aivan innoissani pitkistä googlailuista ja jännien tarinoiden lukemisesta! 

Erityisesti netin kuvapalvelut ovat koitumassa kohtalokseni,
kun klikkaat yhtä mielenkiintoista kuvaa, johtaa se taas toisiin mielenkiintoisten kuvien
kuvagallerioihin jotka johtavat taas uusiin ihmeellisiin kuvagallerioihin loputtomiin... 

Maailmassa on ollut niin paljon mielenkiintoisia ihmiskohtaloita ja niin
 kummallisia juttuja ja ihmeellisiä näkymiä että tekisi mieleni vain laittaa
 kaikki arkitekeminen tauolle ja tutkia vain kunkin jännän kuvan
taustoja kunnes läkähdyn. 

On niin harmillista kun se ei ole mahdollista!

 Mies kissansa ja heppansa kanssa kuvattavana?

Kyllä me ihmiset sitten olemme olleet kummallisia.
Ei tarvitse juuri lukea fiktiota kun riittää että lukee parit historiankirjat.
Minulla on jo monta juttuaihetta varastossa joista kerron tarkemmin sitten
 joskus kun minulla on aikaa perehtyä jokaiseen niin hyvin kuin on tarpeen. 

On se kyllä hyvä että on tämä netti ;)

Ajattelin kuitenkin paremman puutteessa tarjota parit jännät
kuvat joihin muutamiin liittyy lyhyt tarinakin. Muut ovat
 vain hienoja kuvia (mielestäni.)

Varoitan että nämä ovat aika hurjia, satuin eksymään
 arkeologia-aiheiseen osioon googlaillessani! 

Paremminhan tämän postauksen olisi olisi ollut odottaa
 tuonne pyhäinpäivän tai halloweenin aikoihin mutta en malta...

Ensimmäinen on muinainen koristelutapa.


Tämä on Chiapasista Meksikosta löytynyt kallo. 

Nykyhiphopparit jotka istuttavat timantteja hampaisiinsa
ovat ihan ajasta jäljessä! Ilmeisesti jalokivet hampaissa
ovat ainakin 2500 vuotta vanha juttu. 

Nämä timanttisuut eivät olleet ylhäisön etuoikeus vaan
 ihan kaikki kansanluokat ja niistä erityisesti miespuoliset
 henkilöt laitattivat lookkinsa uusiksi näin. 

Toimenpiteessä kovalla obsidiaaniporalla porattiin
hampaaseen reikä johon runtattiin valittu kivi, esimerkiksi jadenpala. 

Ja näitä kalloja tutkimalla on saatu selville että toimenpiteen
suorittajat osasivat hommansa ja osasivat välttää hammasjuureen
osumisen. Nämä olivat siis ilmeisesti aika taiten tehdyt vaikka ensin
 ajattelin että voi kauhistus mikä hammaslääkärin painajainen!


Kuvan naiselle on tapahtunut onnettomuus jonka
seurauksena hänelle on valmistettu puiset jalat. 

Voimme vain kuvitella miten vaikeaa noilla
 on ollut kävellä koska katsokaa nyt; 
 nehän ovat selvästi juhlakoivet, viininlehtikaiverrukset
rypäleterttuineen ja KOROT! 

Kauneus ennen kaikkea!


Sitten törmäsin ensimmäisen kerran elämässäni taiteilijaan
nimeltä Jacques Fabien Gautier d'Agoty joka syntyi vuonna 1711. 

Hän oli aika mielenkiintoinen tapaus mutta eittämättä loistava
taiteilija. En osaa oikein sanoa miksi nämä ovat niin kiehtovia
. En tohtinut laittaa tänne niitä hurjimpia. Osa on aika riettaita ja
 järkyttäviäkin. Katsokaa vaikka.

Lisäkuvia tästä.


Korsetti ei ole kauhean vanha juttu, se lanseerattiin vasta joskus
1500-luvulla Espanjassa ja Italiassa josta sen käyttö levisi Ranskaan
ja lopulta kaikkialle muualle maailmaan. 

Sen ensitarkoitus oli esteettiseksi tarkoitettu, kapea vyötärö tuli
 kauneusihanteeksi mutta myöhemmin korsetin käyttämättäjättäminen
 ei tullut kyseeseen sillä siihen alettiin liittää myös käsitteitä siveydestä
 ja kunnollisuudesta. 

Kuten kaikki naisten muoti jossain vaiheessa, korsetinkäyttökin
vedettiin överiksi jonka takia erilaiset kansanterveysliikkeet aika ajoin
julkaisivat tällaisia kuvia. Ja pahinta oli että tuo yläkuva ei ole yhtään liioiteltu!

Tässä näyttelijätär Camille Clifford jolla oli ideaalivyötärö

Jos olette yhtään lukeneet huonoja historiallisia hömppäkirjoja
 tai katsoneet vastaavia elokuvia, muistanette kohtaukset jossa naiset
ennemmin tai myöhemmin tarvitsivat hajusuolaa. 

Ja miksikö? 

No siksi että äärimmilleen kiristetyt korsetit synnyttivät
happivajausta jonka takia naiset pyörtyilivät tuon tuosta.
 Tuon ajan naiset tulivatkin tunnetuiksi heikkoudestaan
 ja hentoudestaan eikä ihme. 

Jatkuva happivaje heikonsi immuunipuolustusta rankasti
 jolloin nainen ali kuin avoin ovi monille taudinaiheuttajille
ja sairauksille. Puhumattakaan siitä että sisäelinten toiminta
 häiriintyi usein. Synnytys oli myös usealle tavallista
 rankempi paikka kiitos korsetin.


Tässä on muumio. 

Jokainen on joskus muumioista kuullut mutta tämä ei
 olekaan ihan mikätahansa muumio. Tämä on ns. tee-se-itse-muumio.

Pohjois-Japanilaiset munkit ovat aikanaan lukemani
perusteella tehneet aika hurjan kuuloisia temppuja.
Eräs hurjimmistä tempuista on tämä. 

Eräänä päivänä munkki aloittaa Shokushinbutsu-nimisen riitin. 

 Ensimmäisen tuhannen päivän, eli noin kolmen vuoden ajan munkki
 kuntoilee hullun lailla. Siis rääkki potenssiin sata. Tämä siksi että
ko. munkki haluaa tulla mahdollisimman laihaksi ja aliravituksi,
 kaikki läski must go. 

Tappaa ei kuitenkaan itseään saa eli hiukan pitää syödäkin.
 Ruokana on siemeniä ja pähkinöitä.

Kun tuhat päivää on kulunut...
 Alkaa toinen tuhannen päivän periodi. 
Nyt peli kovenee. 

Ruokana on vain ravintopitoisia puunkuoria ja nilaa
sekä juuria. Paluuta ei enää tästä pisteestä ole sillä
 juuret holautetaan kurkusta alas kiinalaisen lakkapuun
 mahlasta valmistetulla juomalla joka on hitaasti tappavaa myrkkyä.


Kolmen vuoden ajan siis hiljalleen myrkytetään kehoa.

Ei vain muumiointitarkoituksissa vaan myös siksi että
hiljalleen keho tulee niin myrkylliseksi että kaikenlaiset
 kärpäsentoukat ja ruumismadot eivät sitten syö sinua. 

Tässä vaiheessa saa tottua jokapäiväiseen oksenteluun ja
 jatkuvaan huonovointisuuteen myrkyn takia.

Tämän tuhannen päivän periodin loppupuolella prosessi
 alkaakin olla valmis, munkissa vielä henki pihisee. Silloin
 hän kiipeää varta vasten valmistettuun kivihautaan joka suljetaan. 

Hautaan kulkee ilmaputki ja pieni kello. 
Joka päivä munkki helistää kelloa kertoakseen onko vielä elossa. 
 Eräänä päivänä kello ei enää soi. 
Silloin hengitysputki vedetään pois.

Kuluu vielä 1000 päivää. 

Sen jälkeen muut munkit avaavat haudan ja katsovat
onko tämä useamman vuoden pituinen muumiointiprosessi
 ollut onnistunut. Tämän kaiken tuskan ja vaivan jälkeen
uskomatonta on että muumiointiprosessi onnistui siltikin vain hyvin harvoin! 

Mikäli näin kuitenkin, harvoin, kävi, vietiin muumio
 temppeliin muiden ihailtavaksi! 

En ole tainnut ikinä kuulla mitään hullumpaa!! 
Nyt on kyllä pakko sanoa että vain Japanissa...


Ja anteeksi, nyt kun muumiolinjalla mennään täytyy
 tämäkin riipaiseva ihmiskohtalo kertoa. 

Tässä lepää Urszula Morszkowska, krakovalainen 20-vuotias
tyttö joka kuoli hääpäivänään vuonna 1787. 

Hän kuului ylhäisaateliin ja isällä oli tytölle suuret suunnitelmat.
Urzula ei kuitenkaan suostunut näihin suunnitelmiin sillä hän oli
 rakastunut, paha vain että kohde ei ollut aatelinen vaan tavallinen
 kansanmies jonka Urzula kihlasi isästä välittämättä.

Tytön isä otti tämän "landepaukun" naimisen tosi pahasti.

Teeskennellen hyväksyvänsä pakon edessä asian hän tarjosi
 tyttärelleen tämän omissa hääjuhlissa viinimaljan joka oli myrkytetty. 

Urzula menehtyi samana päivänä ja  hänen ruumiinsa on
esillä Krakovalaisessa kirkossa yhä hääpukuun puettuna.


Seuraavaksi hauskempi juttu.
Kun pakettipostin kuljetus aloitettiin eräässä jenkkiläisessä
 osavaltiossa 1913, alkoivat neuvokkaat äidit lähettää lapsiaan postilla!
 Postimerkit kiinnitettiin lasten vaatteisiin neuloilla ja matkanteko
voi alkaa. Lapset matkasivat ominpäin postisäkkien joukossa myös junavaunuissa. 
Kun postilaitos sai kuulla joidenkin kuukausien jälkeen näistä erikoisista
 paketeista ohjeistettiin postiljooneja olemaan enää hyväksymättä lapsipostia.


Tässä on Edward Mordrake.

 Hän oli 1900-luvun alun englantilainen pääri, siis yläluokkaan kuuluva mies joka oli syntynyt kaksikasvoisena. Toiset kasvot hänen takaraivossaan eivät voineet syödä eivätkä puhua mutta ne voivat nauraa ja itkeä.

Edward kärsi todella suuresti tilastaan. 

Pahinta tilanteessa oli että toiset kasvot kuiskivat Edwardille erityisesti öisin. 
Käsittämätön tilanne. 

Hän rukoili lääkäreitä poistamaan toiset kasvot mutta
niin ennenkuulumaton oli koko juttu etteivät lääkärit edes yrittäneet. 

23-vuotiaana Edward ei enää ketänyt tilannetta vaan myrkytti itsensä kuoliaaksi.


Nämä minun piti näyttää koska ne ovat niin somat!

Kuningas Childerik 1 oli Merovingien kuningas 440-482.
Eli kauan sitten.

 Childerik teki mitä tuohon aikaan tehtiin, tappeli ja soti paljon ja lopulta kuoli. 

Yli tuhat vuotta hauta oli koskematon kunnes sitten
1653 Adrien-niminen muurari työskenteli kirkkomaalla
 ja hän sattui osumaan kuninkaan hautaan. Haudasta löytyi
 kultarahoja, koruja ja 300 pikkuruista mehiläista
kullasta ja jalokivistä valmistettuina! 

Ihania!

Asia unohtui suunnilleen sadaksi vuodeksi. 

Sitten aikansa historijoitsivat kiinnostuivat jälleen asiasta,
hautalöytöjä tutkittiin innokkaasti ja ne kirjoihin ja kansiin
painettuine tutkimuksineen lahjoitettiin v. 1755 Ludvig XI:lle
 eli aurinkokuninkaalle.

Tälläpä vain oli niin paljon helyjä ettei hän jaksanut
kiinnostua koko aarteesta vaan sekä vaivalla laadittu kirja
aarteesta ja itse aarre haudattiin kenenkään niistä innostumatta arkistojen kätköihin. 

Jonne se unohdettiin jälleen melkein sadaksi vuodeksi...

Vuonna 1831, marraskuun alkupäivinä tuonne arkistoihin murtauduttiin. 
Koko 80 kiloa painava aarre ryöstettiin ja sulatettiin!

Näin kävi tälle upealle ja massiiviselle hauta-aarteelle. 

Myöhemmin varkaiden jäljeltä löydettiin kuvan kaksi
kultamehiläistä jotka olivat jääneet kiveyksen rakosiin.


Ja viimeinen kuva joka lopettaa tämän kuriositeettisarjan. 

Tästä ei kyllä ole sen kummempaa sanottavaa joten
 kerron vain mitä kuvan takana lukee kaikessa yksinkertaisuudessaan:

"Aunt Velma. 

She never married."

11 kommenttia:

  1. Juuri tällaisten kuriositeetttimerkintöjen takia liityin lukemaan blogiasi! Ihana lukea näitä :)

    VastaaPoista
  2. http://amorbidfascination.blogspot.fi/2009/10/capuchin-catacombs-palermo.html
    Onkos tämä kuriositeetti jo tuttu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi! Arvaa mikä on eräs sellainen aihe joka odottaa vain sitä että löydän aikaa perehtyä siihen tarpeeksi hyvin! :D Katakombit! Törkeän mielenkiintoista!!

      Poista
  3. Hei mä haluan tuommoiset hampaat! :-D Mulla on kahvin tummentamat hampaat, mutta jos laittaisin niihin jalokiviä, niin kukaan ei ehkä kiinnittäisi enää tummentumiin huomiota. ;-)

    Tässä blogissa näkee kyllä sellaisia asioita, joita ei missään muualla näe - ja se on vain hyvä asia, vaikka jutut ovatkin joskus vähän karmivia. :-)

    Tuo viimeinen kuva vähän säälitti, sillä kuvan henkilö muistuttaa hieman Hilkka-tätiäni, joka ei hänkään koskaan mennyt naimisiin - vaikka saikin yhden äpäräpojan Kanadan-kirjeystävän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin varsinkin jos valitsisi jotain tummia jalokiviä niinkuin granaatteja tai jos rahaa löytyy niin vaikka rubiineja tai tummia smaragdeja niin niiden vieressä aavistuksen tummuneet hampaatkin näyttäisivat ihan hohtavan valkeilta kun tulisi sitä kontrastia ;)

      Toivottavasti Hilkka-täti ehti kuitenkin kokea joitain valopilkkuja elämässään. Kova juttu oli kyllä saada avioton lapsi ennen muinoin.

      Poista
  4. Ihan mahtavaa mä oon aina kaivannut hampaisiini jotain ekstraa ja nämä timanttihampaat nähdessäni älyän että ehkä olen ollut osa tätä heimoa ja kannan dna:ssani muistoa upeasta timanttisesta hymystäni ja nyt tuntuu kovin valjulta. Ihan tylsät tavalliset hampaat vain...lapsipostia voisi lähettää vieläkin? Lapset vaan mummolaan postin mukana, olis jännittävää nähdä mitä postinkantaja keksisi saadakseen toimituksen perille esim. kerrostalon pikkuisesta postilaatikosta. :) aikamoisia munkkeja...ei kyllä kantti kestäis. oon kuvitellut että rohkeimmat kierivät sokerissa mutta että vielä muumioituvat..huh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta selvitin asiaa Maria ja näitä saa vielä nykymaailmassakin, mennään hammaslääkäriin ja lääkäri liimaa paikka-aineella hampaisiin timantteja! Ihan tosijuttu! Voisit saada takaisin sen huiman välkkyvän hammasrivistön ja ehkä niiden mukana alkaisi tulla ties mitä muita muistoja inka-ajoilta...

      Ja hahaa, nämä munkit kyllä tekevät kaikenlaista omasta mielestä kamalaa, ensin kiehuvan kuumaan öljyyn uimaan ja sitten sitä sokerissakieriskelyä, en yhtään hämmentynyt kyllä tästä löytämästäni oudosta muumiointitavasta kun niistä munkeista ei tiedä mitä päähänsä seuraavaksi saavat :D

      Poista
  5. Minä juutun varmimmin tänne blogiisi lukemaan juuri kaikenlaista tällaista historiatilpehööriä! ;-)

    Korseteista muistan kuulleeni, miten korsettiteollisuus vastasi kritiikkiin palkkaamalla lääkärin selittämään, miten tärkeää on ryhti ja miten korsetin käyttämättömyys tuhoaa sen; heikoista naisistahan tulee ilman korsettia ihan muodottomia, suorastaan selkärangattomia. Kun nuoriso luopui korseteista, iäkkäämmät ihmiset pitivätkin heitä huonoryhtisinä ja rumina - ja korsetti teki vielä comebackinkin kun tuon huonoryhtisen sukupolven lapset eli "seuraava nuoriso" vielä kerran halusi ryhdin takaisin!

    VastaaPoista
  6. Wikipediasta vielä:

    "Yleisen harhaluulon mukaan korsetti olisi vahingollinen, jopa vaarallinen. Tämä ei kuitenkaan nykyaikana pidä paikkaansa, jos korsetti on suunniteltu mukautumaan käyttäjän omiin linjoihin. Korsetin ei koskaan saisi sattua päällä, vaan käyttöön täytyy totutella vähitellen ja omaa vartaloaan täytyy kuunnella. Kiristykseen tottuminen on hyvin yksilöllistä riippuen esimerkiksi iästä ja synnynnäisestä ruumiinrakenteesta. Korsetin käyttöä ei kuitenkaan suositella aloittamaan hyvin nuorena."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaa tämä korsettiasia kyllä tosi paljon, olen varmaan vähän kummallinen ja ehkä nämä ovat jotain entisen elämän juttuja mutta olen varmaan ainoa joka on alle 10-vuotiaana yrittänyt tehdä itselleen hienon naisen vaatteita siten että tiukkaan kiristetty vyö oli korsetti ja viltit isoja hameita... ;)

      En kyllä millään tajua ja saa päähäni että miten on voinut lyödä läpi uskomus että valmiiksi täydellinen ruumis nuupahtaisi ja epämuodostuisi ilman jotain ihmisen valmistamaa välinettä... Ja mielenkiintoista oli myös että miksi näin sitten tapahtuisi vain naisille...

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤️