perjantai 17. lokakuuta 2014

Valivali

                                                             
Nytkö on se aika kun pitäisi muistella kesää?

Minulla oli ihana kesä.

Sitä vain en tiedä miten tästä talvesta taas kerran selvitään. Ei ole puutarhatekemistä, edessä vain homehtumista neljän seinän sisällä koska ulkona olo on kylmänarkuuteni takia niin vaikeaa.

Mitä siellä edes tekisi kun pian on vain musta maa ja sen jälkeen pelkkää valkoista kuukausitolkulla. Ja sisällä saa palella yhtäläisesti.

Valittaminenkin rasittaa. Ei ole kivaa valittaa mutta tuntuu ettei suustani muuta tulekaan.

No. Oikeastaan en ihan hirveästi valita ääneen mutta kärsin päänsisäisestä valituksestani joka yltyy kun katselen kesäkuvia.

Ärsytän itseäni eikä itseä pääse minnekään piiloon. On rasittavaa tulla toimeen sen ristiriidan kanssa että niin iso osa onnesta tuntuu tulevan ulkopuolelta kun sen pitäisi tulla sisäpuolelta.

Nyt kirjaimellisesti ulkopuolelle on vaihtunut se vuodenaika joka ei tarjoa minulle onnea ja myönnän, alakulo hiipii esille.

Koetan olla ulkona nyt niin paljon kun vielä voi. Olen kävellyt yksikseni läpi metsiä päivätolkulla.
 Eräänä päivänä melkein eksyin. Onneksi lopulta valitsin oikean suunnan. 


Olen myös ilokseni nähnyt hauskoja sieniä jotka ovat piristäneet. 

Liikutuin esimerkiksi eräästä näkemästäni kirkkaankeltaisesta keltasarvikkasienestä 
niin paljon että melkein itkin. En kyllä tiedä onko sekään ihan normaalia.

Olin siis kävellyt pitkään ja osuin sellaiseen metsän osaan jossa metsänpohjassa ei kymmeniin
 metreihin kasvanut mitään muuta kuin satukirjanomaista tummanvihreää sammalta joka oli aivan 
sileää samettia. Puut yläpuolella olivat latvoistaan yhteenkietoutuneita. 

Oli vain mustaa ja vihreää ja sitten keskellä kaikkea hehkui neonvärisen kirkuvankeltaisen
 vappuhuiskan näköinen sieni. Ihan kuin se olisi ollut siellä vain siksi että joku osuisi paikalle
 siihen kaukaiseen ja yksinäiseen metsän osaan sen kauneutta katselemaan.

Seisoin pitkään katselemassa. 

Oli tunne kuin olisin itsekin ollut pala sitä kuvaelmaa joka siinä sillä hetkellä 
syntyi ja aivan kuin joku olisi puolestaan jostain katsellut minua.


Minua ovat alkaneet viehättää metsästä löytämäni luut. 

Eräälle tutulle paikalle oli viime talven aikana pikkubambi jäänyt viimeiselle matkalleen, ilves oli sen elämän ehkä päättänyt. Sen luut olivat hajallaan muutaman metrin säteellä ja otin mukaani nauravia selkänikamia. Otin mukaani myös leukaluut. Minulla on hyvä idea mitä niille teen. 

Tavallaan on harmi hajoittaa luuranko mutta itse peura on jo taivaan tuulissa ja suuremman peurasielunsa sylissä eikä enää välitä mitä sen jälkeenjättämillä osilla tehdään. Itse kunnioitan tuon peuran elämää joka kerta kun katselen nauravia nikamia hyllyn päältä.


 Tänäkään vuonna ei ole meduusoita vaikka kuinka olen niitä etsiskellyt. 

Sekin ilo on syksyistäni viety! En tiedä mitä meduusoille on tapahtunut. Niitä ei ole eikä tule. 
Viime vuonna sama juttu ja sitä edellisenä. Tänä vuonna en ole nähnyt yhtäkään, viimevuonna
 taisin nähdä yhden. 

Meduusat ovat eräs suomen luonnon suurista iloista minulle. Tämä on jotenkin sellainen alitajuinen viehätys jota en osaa selittää mutta kun näen meduusoita, tunnen kihelmöintiä leuoissani ja selkärankaani pitkin kulkee nautinnon väreitä. Kun soudellessa katselee mustaan veteen ja onnistuu näkemään miten siellä läpikuultava meduusa liikehtii omia reittejään eteenpäin, on se kuin olisi löytänyt jonkin suuremmankin ihmeen.



Pupuleipomon meduusaoppia; pinkit meduusat kuvan edessa ovat uroksia ja oranssit takana naaraita.

Katselin tuossa kesällä kummipoikani kanssa netflixistä siellä silloin olleet kaikki Paavo Pesusieni-piirretyn jaksot ja lempparini oli muuan jossa meduusat valtaavat Paavon (vai olikos se Paavon naapurin) asunnon pitääkseen bileet. Ehkä nekin meduusat jotka ennen hengasivat tähän aikaan vuodesta näillä rannoilla, ovat nyt jossain paremmissa juhlissa kun eivät enää täällä ui.


Siemenalennusmyynnit on läpikäyty ja odottelen vielä kukkasipulialennuksia. 

Näitä pussejakin on kyllä ahdistava katsella kun niille ei voi tehdä mitään puoleen vuoteen.


Jaa'a. Kaipa tästä aikanani tokenen ja piristyn kunhan nyt päästäisiin ensin yli esimerkiksi 
lemmikkien sairastelun ja muun harmin. Joulun paikkeilla ainakin piristyn koska sittenhän
kevät on jo taas melkein ovella. 

Olisi kiva inspiroitua tämän bloginkin kanssa, lueskelin
juuri noita alkuaikojen juttuja ja silloin oli päivityksiä useampia joka viikko. 
 Mahdankohan siihen tahtiin milloinkaan enää päästä.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kodin kuvasto 1960


Anteeksipyyntönä melkein puolitoista kuukautta kestäneestä
 blogihiljaisuudesta skannailin teille erään kauniin kuvaston.


Mitenköhän tuo kuvastopolitiikka sujui 50 vuotta sitten? Tämän kuvaston laatija
 on Harjavallan osuuskauppa. Tekiköhän silloin jokainen osuuskauppa omansa?


Aivan jokaista sivua en tainnut skannata mutta kokonaisuudessaan suunnilleen
tältä näytti menneen kesän muoti silloin joskus. Kannattaa lueskella myös vaatteiden
infotiedot, nuo kuvailutekstit ovat ajoittain aika hauskat.









Karina-kotitakki, Kati-Kaarina-leninki




Kastemekko 1950-luvulta

 Lafemme nailonsukat, Lafemme kreppisukat, Lafemme verkkosukat

Nokia-urheilukengät: "Pallo," "Veto" ja "Isku."


 Elega yöpuku, Elega--kerrasto


 "Alusasut muodostavat naisen vaatetuksessa sen osan joka edustaa kätkettyä kauneutta. Erityisesti lämpiminä vuodenaikoina naiset voivat vapautua kylmän ilmaston asettamista vaatimuksista ja heittäytyä "kevytmielisiksi" hankkimalla keveitä, viehättäviä ja kauniita alusasuja. Jokainen 
nainen muistanee varmaan käytännössäkin että eleganssi alkaa altapäin. Aistikasta 
kokonaisuutta ei synny jos laiminlyö alusasujen hoitamisen. "

"Alusasu mieluinen, Elega on jokaisen."

 
Figura, hyvä liivi. Luo linjanne kauneimmilleen.

 Fortuna-liivit



 Tampella-pellavapyyhe, Kiviset ja Soraset-pyyhe, Yrttitarha-pellavapyyhe

 PMK-puuvillafrotee,  Rut Bryk-Seita-lahjapakkaus

Fammel-huopa, "Satu," "Ralli," "Amigo," "Taina," "Sonja," "Jaana" ja "Hetta"-peitehuovat.

Laila-vanupeite/silkkisatiini









 Timo Sarpaneva maljakko/malja, Tapio Wirkkala maljakko, 
Erkki Vesanto mehukaadin, Karhula-Iittala
Arabia palapeli, Platina, Liekki, Noakin arkki, Raija Uosikkinen Kehrä, Stella, Kultaraita
Venla-emalikattila, Pito-sanko, Kahvinkeitin Antti Nurmesniemi, 
Punahilkka/sinihilkka kahvipannu, Vegeta-kasari, Mari-emalipurnukka. Wärtsilä

 Vivi-Skandia. Kalustotehdas - Vaajakoski

 Pirkko-kirjahylly





 Jupiter-mopedi