sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kutreja


Tosielämän Rapunzelien virtaa. Katsokaa ja ihastelkaa.


Oletteko huomanneet että nykyään pitkiä hiuksia näkee todella
 harvoin. Kun kävin yläastetta 90-luvun puolivälin jälkeen, vielä silloin
hyvin monella tytöllä hiukset ulottuivat vyötärölle, nykyään tätä ei
oikeastaan näe ollenkaan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.

 Olen kiinnittänyt asiaan huomiota aivan tarkoituksella
 ja näin on laita. Onkohan se nykyajan muotia? 


On kiinnostavaa miten vaikeaa on useimmin havainnoida juuri 
nykyhetken muotia, kymmenen vuoden kuluttua kun itse katson vuoteen
2014, kykenen näkemään selvästi tämän hetken tyylit ja trendit...
Tällä nimenomaisella hetkellä en kuitenkaan siihen täysin pysty.

Oman silmäni iloksi soisin kuitenkin näkeväni useimmin pitkiä hiuksia.


Viime kesänä istuin autossa osuuspankin edessä odottamassa seuralaistani
palaavaksi. Kadulla edestäni kulki tyttö jonka hiukset olivat täsmälleen kuin
tässä yläkuvassa. Olin hypätä autosta tytön perään ihastelemaan mutta 
hillitsin impulssini. Hyvin harvinainen näky.
 
Omat hiukseni ulottuvat nyt vain vyötärölle ja kun pian leikkaan pois
kuluneet latvat ovat ne sitäkin lyhyemmät. Olen huomannut miten kaupungilla
 monet silti kääntyvät katsomaan hiuksiani. Ennen tätäkään ei tapahtunut. Myös
tähän perustan väitteeni siitä että pitkät hiukset eivät ole nykymuodissa, niitä
 näkee harvemmin ja vain siksi niitä tuijotetaan.

Kaikkihan eivät pidä ollenkaan pitkistä hiuksista, tiedän että monen
mielestä jo vyötärömittaisetkin hiukset ovat suorastaan vastenmieliset ja
kummalliset, jopa rumat. Minua ei haittaa tämä ajattelu, enhän minäkään
 pidä kaikesta eikä minun tarvitsekaan. Nykyään ihmiset saavat
olla omia itsejään. 


Pitkien hiusten ylläpitämisellä on taloudellinenkin puolensa, säästyy
 rahaa. En ole moneen vuoteen käynyt kampaajalla. Minulla oli lyhyet hiukset
 ollessani 18 ja muistan miten harmitti joka ainoa kuukausi mennä kampaajalle
 ja silloin tulin myös ajatelleeksi miten rasittavaa on varmaan monen miehenkin
 mielestä mennä parturiin muutaman viikon välein. Kannustan myös tapaamiani
  miehiä jos asia tulee jotenkin puheeksi kasvattamaan vain suoraan pitkät hiukset.


Toki nämä ovat makuasioita mutta itse haluaisin kokonaisuudessaan enemmän 
pitkähiuksisia ihmisiä liikenteeseen. Naisia ja miehiä molempia.

Kuten sanottu, pidän myös lyhyistä hiuksista ja monesti minulla on ajoittaista
kaipuuta leikata omanikin pois. Hiustenleikkuuseen liittyy suuri virkistyminen ja
muistan hiustenleikkuuhistoriastani miten kiehtovaa oli olla hetkessä aivan
 uuden ihmisen näköinen. Minua lähinnä haittaa nykymenossa se että selvästi
se miksi pitkiä hiuksia ei näy, johtuu vallitsevasta hiusmuodista yhdistettynä
ryhmäpaineeseen. Se on surkuteltavaa. Toisaalta kaikenlaiset hiuslisäkkeet
ja pidennykset ovat huippusuosittuja mikä on melko ristiriitaista.


Olen muuten törmännyt myös todella paljon 40-lukulaiseen käsitykseen että jo yli 
kolmekymppisen naisen pitäisi leikata hiuksensa uskottavuussyistä! Järkyttävän
 seksististä ja törkeää ajattelua jota itse suomin pois kärkkäästi jos siihen törmään.

Oma isoäitini on yli 90-vuotias ja hänen hiuksensa ovat nyt mitä kaunein
hopanhohtoinen viitta joka vain kasvaa pidemmäksi vuosi vuodelta.

Itse odotan vanhuudelta erityisesti sitä että hiukseni muuttuvat
koko pituudeltaan harmaiksi sillä vanhemman naisen harmaat ja pitkät
 hiukset ovat todella viehättävät!



Olen taas vaihteeksi inspiroitunut tästä hiusaiheesta korjailtuani
joitain vanhoja kirjoituksiani jossa hiuksia käsitellään ja tulin
kirjoittaneeksi toiseen blogiini Tosivanhaan ainakin minusta
hyvin mielenkiintoisen perheen uskomattomasta elämänkohtalosta.

30 kommenttia:

  1. Turkissa monilla naisilla on pitkat hiukset ja lyhyita on edelleen vahemmin, se on taalla naiseuden symboli, niiden hoidattaminen kampaamoissa on tarkea rituaali, tiedan etta osa vanhanaikaisemmista turkkilaisista miehista ei myöskaan tykkaa lyhyista hiuksista.

    Nuo hiuslisakkeet ovat kylla janna ilmiö, nykyisin tuntuu etta kaikenlaisia pidennyksia ja lisakkeita on todella paljon. Minulla on lyhyt polkkatukka, ollut jo pitkaan, valilla lyhyempikin, koen etta se on helppohoitoinen silla olen aika laiska hiustenhuollon suhteen. Toisille hiukset ovat tarkeat, minulle eivat niinkaan, hiukset vaan. Onpa kauniita pitkahiuksisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan että olet kirjoituksissasi maininnut turkkilaisten naisten kampaamokäynneistä ja minulle se on aina tuonut mukavan mielikuvan vanhoista suomalaisista elokuvista jossa naiset kävivät aina kampaamossa laittamassa hiuksiaan :) Harmittelen että nykyään kampaamoiden hinnat ovat niin kalliita että niihin ei noin vain pistäydytäkään arkena kampausta laittamaan. En kyllä yrittäjiä mitenkään kadehdi enkä valita muuten hinnoista. Verottaja ei taida tehdä suomessa yrittämistä mitenkään helpoksi!

      Poista
  2. On varmaan totta, ettei noin pitkiä hiuksia enää ole. Minä taas olen ihmetellyt, ettei kellään nuorella naisella ole enää lyhyttä tukkaa. Siis oikeasti lyhyttä. Jos miettii 13-18-vuotiaita nuoria tyttöjä, ei sieltä montaa lyhyttukkaista löydy. Omassa nuoruudessani 1980-luvulla taas pitkä suora tukka taas oli ennemminkin poikkeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tämä myös! Johtuukohan tämä siitä että nykyaika on tyyliltään aika tasapaksua. Ei haluta ehkä erottua joukosta? Mikä noita nykyajan teinejä vaivaa? :)

      Poista
  3. Ihania kuvia olit löytänyt! Minä olin pitkine letteineni 80-luvulla outo, sillä kaikilla ikätovereillani olivat maksimissaan hartioille ja myöhemmin kaikilla permanentatut lyhyet pörröt. Äidilläni oli aikoinaan polvitaipeisiin ylettyvät hiukset, samoin mummollani. Minulla taas on ollut vaihtelevasti lyhyet ja välillä pyllynpeittävät, nykyään vyötärölle. Vyötärölle ylettyvät ovat varmaan nykyään pisimmät, mitä näkee. Tuollaisia alle pyllyn ylettyviä ei ole kovin usein vastaan tullut. Romaninaisilla näkee vielä pitkiä hiuksia, heidän keskuudessaan niitä arvostetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan katselleeni isosiskoni luokkakuvia ja kaikilla tosiaan olivat ne permanentatut pörröt. Hienoa kun et lähtenyt muotivouhotuksiin teininäkään mukaan! Varmasti pitkät, terveet hiukset ovat aina kauniimmat kuin kasaripermisaineilla käräytetyt kutrit. Nuo äitisi ja mummosi hiukset kuulostavat ihaaaaaaaanilta (ja sinun hiuksesi myös!) toivottavasti niistä on muistettu ottaa kuvia:)

      Romaninaisilla pitkiä hiuksia tosiaan paljon vielä näkee onneksi. Tämä ihmisryhmä pääsi minulta kokonaan unohtumaan.

      Poista
  4. Norjassa aivan lyhyet hiukset naisella näyttävät olevan harvinaiset. Lähinnä niitä näkee eläkeikäisillä naisilla, nuorilla todella harvoin. Norjalaisen mieheni mukaan lyhyet hiukset ovat radikalismin merkki. En sitten tiedä, miten minun lyhyet hiukseni tulkitaan, kun en ainakaan omasta mielestäni ole kovin radikaali... ;) Tuollaisia oikein pitkiä hiuksia ei myöskään näy, mutta muuten lähes kaikilla on vähintään hartialinjan alapuolelle ulottuvat kutrit ja "luonnollisuus" näyttää olevan päivän trendi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa :) Radikalismin merkki! Saattaahan tässä olla totuutta mukana. Onkohan tuo siellä Norjassa siis yleinen ajattelutapa? Ehkä sinutkin siis nähdään radikaalina suomalaisena joka lähti norjaa valloittamaan :) Siihen olen myös kiinnittänyt huomiota että täälläkään ei hiuksia enää kovin paljon värjätä. 90-luvulla muistelisin että ihmisten hiustenvärit muuttuivat melkein kuukausittain kun nykyään luonnolliset sävyt ovat muotia.

      Poista
  5. Kiva kirjoitus. Olen aina tykännyt pitkästä tukasta ja pitänyt sellaista, joskaan mun tukka ei näytä hyvältä tosi pitkänä kun se ei kunnolla kasva tosi pitkäksi ja siksipä se ei ulotu edes vyötäisille. Tyttärellä on myös pitkä tukka, jota laitan joka aamu. Äidillänikin oli pitkä tukka, tumma ja kihara. Joskus törmään ihmisiin, jotka tykkäävät pitkästä tukasta, jotkut taas sanovat että leikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hiukset eivät kasva kovin pitkiksi niin eihän se haittaa kun sitten raaskii paremmin leikkauttaa itseleen kaikenlaisia ihania lyhyitä hiustyylejä... Itse ottaisin 20-luvun shinglatun polkan milloin vain mutta en raaski :) Kivaa että autat tytärtäsi hiuksiensa kanssa, oma äitini morkkasi minun kutrejani aina ollessani pieni ja himosi leikata ne lyhyeksi. Ehkä oli kyllästynyt kampaamaan takkujani. Hän puhui myös pikkusisareni leikkaamaan takapuolen päälle ylettyvät hiuksensa aivan lyhyiksi jota en tiedä olenko vieläkään antanut anteeksi :D

      Minua välillä ärsyttävät ihmisten kommentit siitä mitä ihmisen pitäisi tehdä omalle ulkonäölleen jos se on jotain päinvastaista mitä ihminen itse haluaa. Minusta on kamalaa jos joku sanoo toiselle että leikkaa hiuksesi! Mutta tämä kai johtuu lapsuudentraumoistani :)

      Poista

  6. Sinulla on aina aarettoman mielenkiintoisia blogikirjoituksia! Kiitos! Itse naen tuon pitkahiuksisuuden harvinaistumisen siina, etta nykyaan hiuksia kasitellaan kaikenlaisilla kemikaaleilla ja laitteilla, vaikkapa suoristusraudoilla paljon enemman kuin ennen. Toki myos saasteet ovat lisaantyneet, ruokavaliot muuttuneet, elintarvikkeiden lisaaineet ja ties mitka vaihtuneet ja nakyvat hiuksen rakenteessa ja kasvussa. Hiuksistahan pystyy nakemaan vaikka mita, jopa myrkytyksen. Hiustenpidennysten ja -paksunnusten suosio taas kertonee siita, etta monet kylla haluaisivat pitkat hiukset, mutta eivat kykene saamaan niita luonnollisin keinoin. Itse haluaisin kasvattaa pitkanpitkat hiukset ja pitkat hiukset minulla aiemmin olikin, mutta raskaus teki todella pahaa jalkea ja sen jalkeen olen innostunut liikunnasta niin etta hiukset ovat aikamoisella rasituksella. Myos asuinpaikan vaihdoksella on ollut osuutta siihen, etta nykyaan kutrit katkeilevat hauraina, vaikka kuinka koitan suojata niita polttavalta auringolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tällaiset kommentit menevät suoraan sydämeen.

      Olet oikeassa. Varsinkin suoristusraudalla hiuksen käsittely tekee todella, todella pahaa jälkeä ja varsinkin jos sen vielä yhdistää hiusten vaalennukseen. Mutta kun halutaan vaaleat ja ihan suorat hiukset... Lopputuloksena on kärähtänyt hamppukasa. Itse kiharsin joskus hiuksiani kiharrusraudalla joka päivä ja senkin alkoi varsin nopeasti huomata hiusten hamppuuntumisessa. Monella on myös ruokavalion takia kilpirauhasongelmia ja ne heijastuvat heti hiuslaatuun.

      Tuo raskaanaoleminen minua hieman huolettaa siltä kannalta että mietin jos hankkisin joskus lapsen, tulisiko lapsi hiusten kustannuksella? Toki lapsi on tärkeämpi mutta hiuksetkin olisi kiva pitää. Olen kyllä ajatellut että ehkä synnyttäneen naisen hiustenlähtö johtuisikin siitä että naisen omat ravintoaineet on kulutettu vauvan kasvuun ja imetykseen, kenties hiustenlähtö ei johdukaan hormonaalisista vaan ravitsemuksellisista syistä? Lapsihan ottaa aina äidin ruumiista tarvitsemansa vaikka äiti joutuisi heikommille. Ennenhän oli jokin sanontakin että kun yksi lapsi tulee, naiselta lähtee yksi hammas pois viitaten elimistön heikentyneeseen ravitsemustilanteeseen :D

      Hiustenhoito osaa siis tosiaan olla hankalaa ja siihen vaikuttavat niin monet seikat. Onneksi ne ovat loppupeleissä kuitenkin vain hiukset, uusiutuva luonnonvara :)

      Poista

    2. Hei taas!

      Luulen etta vaikka suurimmalla osalla naisista raskaus tekeekin hiuksille aikamoiset tepposet, niin osa paasee varmaan vahemmalla. Itse naytin raskauden jalkeen suorastaan koomisen kauhealta, kun hiukset olivat harvenneet niin jarkyttavasti ja uusi kasvu torotti sielta taalta esille antaen todella rahjaisen vaikutelman! :-) Mutta en silloinkaan halunnut leikata hiuksiani aivan lyhyiksi.

      Mutta vaikka omat haiveneni eivat olekaan kovin upeat ja pitkat, minulla on suuri onni saada ihastella ja harjata tyttareni mahtavaa hiuspehkoa, joka kasvaa tuuheana ja kiiltavana, kiitos hanen isansa intialaisten geenien! Jo vauvanakin oli pakko trimmailla hiuksia kun ne kasvoivat niin huimaa vauhtia ja menivat helposti silmille. Tyttokulta on talla hetkella vasta kuusivuotias ja tykkaa pitaa hiuksensa pitkina ja toivon kovasti etta han haluaa sailyttaakin komeat kutrinsa pitkina mahdollisimman pitkaan, tai mielellaan aina.

      Intiassa muuten on tapana ajella vauvan paa taysin kaljuksi yksivuotiaana. Ja kaikilla lapsilla, myos tytoilla suositaan erittain lyhytta hiusmallia tuonne noin esiteini-ikaan saakka, kaiketi siksi etta vanhempien on helpompi hoitaa lyhyita hiuksia. Ja onhan suuri hiusmassa myos toki kauhean kuuma Intian ilmastossa.


      Poista
    3. Intialaisten geenien hiusvaikutus on varmasti todella kaunis :) Ainakin bollywood-leffojen perusteella, sankarittarien hiukset hulmuavat siihen malliin että pääsee huokaus. En olekaan tiennyt tuota että hiuksia pidetään lapsilla Intiassa lyhyenä kun heillä on muuten niin pitkät hiukset, onhan tuo tosi loogista että niissä säissä kutrit pidetään lyhyenä. Toivottavasti tyttösi haluaa teininäkin suojella pitkiä hiuksiaan eikä saa päähänsä leikata mitään sen ajan trendikampausta ;)

      Poista
  7. Ihan totta, että tosi pitkiä hiuksia on nykyään vähän. Vähän edellistä kommenttia kompaten se johtuu varmaan hiusten kunnosta. Eihän pitkät hiukset ole nätit, jos ne on kuluneet tai ohuet. Minulla on lyhyttä kokeiluvaihetta lukuunottamatta ollut aina pitkät hiukset, muttei koskaan tosi pitkät vaan sellaiset puolipitkät. Jotenkin nekin ovat niin tärkeä osa identiteettiä, että aina kampaajalta tullessa, jossa on nipistetty hiuksista ehkä pari senttiä, olen usein itku kurkussa, jos kampaaja on nipsaissut liikaa. Pakko niitä on kuitenkin leikata, muuten näyttää rumalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, huonokuntoisista hiuksista ei kyllä ole pitkinä iloa. Olen nähnyt tosi käsiteltyjä pitkiä hiuksia ainakin brittitelkkusarjoissa ja ne eivät ole kivoja. Muuten, kun katselin näiden superpitkähiuksisten naisten kuvia netistä minulle tuli henkinen halu tasoittaa jokaisen latvat ja ottaa hapsut pois ;)

      Muistan tuon katkeruuden teiniajoilta kun kampaaja halusi viedä lähes kaikki hiukset... Siltä se tuntui.

      Poista
  8. Pitkät hiukset on kivat, sillon kun ne ei mee takkuun :D nimimerkillä Kokemusta on. Enkä oo ees värjänny hiuksia (sitä kevytväriä, jolla laitoin ala-asteella raitoja, ei lasketa) enkä käytä suoristusrautaa tai fööniä ku ihan tosi harvoin, mutta silti latvat vaan kuivuu ja tukka takkuuntuu... Kuvittelin että mun hiukset on pitkät (ulottuu puoleenväliin selkää) mutta sit tapasin kämppikseni, jolla on takapuoleen yltävä letti, ja siis oon melkeen kade kun hänen tukka on sellasta laatua, ettei se mee takkuun, mutta omaani kun en voi pitää auki kun tuloksena on heti semmonen nyrkinkokonen möykky jota ei saa selväksi :D Pitkät hiukset on kans kivat kun saa tehtyä ties mitä lettejä, joilla saa sit uutta ilmettä, jos ois lyhyt tukka ni se olis aina samanlainen, kunnes menee kampaajalle :)

    (Moi oon Repsu ja hallitsen selkeät, informatiiviset kommentit)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan samikset :) Mullakin hiukset takkuuntuvat tosi, tosi paljon. Joka ainoa päivä saan raastaa sen nyrkin kokoisen takun niskasta ja korvien päältä pois, joka päivä ihmettelen että miten voi olla että mulla on edes hiuksia jäljellä kun siinä toimenpiteessä lähtee niin paljon haivenia päästä. Mullekin tuli muutama vuosi sitten valaistuminen siitä ettei kaikkien hiukset takkuunnu, valitin yhdelle tutulle takuista ja hän sanoi ettei hänellä vaan sellaisia ole, ikinä, pakko se oli uskoa. Mun hiuslaatu on mallia höytyvä, paljon ja ohutta niin sitten noita takkuja tulee. Ja kampauksia ei kauheesti tehdä lyhyisiin hiuksiin, itse opettelin viime syksyllä tekemään kalanruotopalmikon, kiharoitakin tykkään laittaa... Sun kommentit on ihania :)

      Poista
  9. Minulla oli takapuoleen saakka ylttävä pitkä tukka noin 5 vuotta sitten. Ihoni on kalpea ja hiukset olivat mustat. Toiset kehuivat mustan ja kalpena yhdistelmää, mutta osa esimerkiksi sukulaisistani oli tyytyväisiä, kun palasin takaisin oikeaan väriini. Leikkasin myös vaihteeksi polkkatukan, koska pelkäsin, että näytän liiaksi ysäri-hevarilta hiuksineni. :D Hiukseni myös kavoivat valtavasti, kun olin raskaana vuonna 2000. Nykyinen poikaystäväni tykkää pitkistä mustista hiuksista naisilla ja hän ihastuikin minun hiuksiini jo paaaljon ennen kuin rupesimme seurustelemaan. Nyt kasvatatan taas pitkiä hiuksia ja mietin välillä jopa mustaksi värjäämistä. :) Olisinkohan silloin epämuodikas? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ysäri-hevarilta :D Mulle tuli sun luonnehdistasi mieleen heti Maila Nurmi alias Vampira koska hänestä olen katsonut just kuvia. Maila oli kyllä tosi kaunis että ei paha mielikuva. Kiva kuulla että jonkun raskaudella on ollut hiuksiin tuollainen vaikutus kun yleensä (ja tässäkin kommenttiketjussa) on tuotu jo esiin että vauva vie hiukset päästä. Ehkä sun pitää hankkia lisää jälkikasvua jos haluat nopeuttaa hiustenkasvatusprosessia? ;)

      Ja musta väri on kyllä kaunis mutta varoituksen sana siitä että musta hiusväri sisältää kaikkein eniten parafenyleenidiamiinia joka on ihan hirveä myrkky jolle itse epäonnekseni allergisoiduin (en voi enää värjätä hiuksia punaisiksi vaikka rakastan sitä väriä). Allergisoituminen tapahtuu pikkuhiljaa vuosien kuluessa ja sitten jonain päivänä nakki napsahtaa.

      Poista
  10. Olin viime yönä unessa, jossa näin itseni toisen silmin, ja kauhistelin, kun minulla oli hiuspidennykset :D Ne olivat kamalat, sellaiset ihan kikkurat, kun oikeat suorat ja lyhyet hiukseni sojottivat sieltä alta. Kaikki kauhistelivat, että ei näytä yhtään kauniilta, ja miksei se voi pitää ihan luonnollisia hiuksia. Mistä tällaisiakin unia tulee! Aika lopettaa taas värjääminen?

    Mitä sinulle sitten tapahtui, kun allergisoiduit hiusväreille? Minä olen taas värjäillyt pidettyäni pari vuotta taukoa. Tekisi mieli laittaa punaista, koska minäkin rakastan punaista :) Mutta vain hetkeksi, en jaksa enää jatkuvaa värjäämistä.

    Raskaus vie yleensä vain vähän hiuksia, jotka kasvavat pian takaisin. Sitähän myös sanotaan, että poikalapset vievät äidiltä vuoden elämästä. Onneksi sain tytön, eli saan maata vanhuksena vuoden pidempään vanhaintalossa :D En tiedä, mitä minulle tapahtui, mutta hiustenpituudella ei ole minulle enää mitään merkitystä. Ehkä osaksi kyllästyin jatkuvaan hiusten miettimiseen ja kasvattamiseen. Pitkät hiukset painavat todella paljon, ja kiskovat juuri tuolta takaraivolta, joka minulla on usein kipeä. Ja se letittäminen aamuisin, kun en kestänyt olla hiukset auki, kun ne olivat aina tiellä... Yhtäkkiä ajatus leikkaamisesta ei enää kauhistuttanutkaan. Minulla oli nuorena tosi huono itsetunto, ja pitkät hiukset olivat jotain mitkä tekivät minusta sen joka olen. Itkin ja kaduin, jos edes tasoitin latvoja. Enää en tarvitse pepun päällä liehuvia kutreja ollakseni oma itseni :)

    Ainoa mikä aluksi lyhyillä hiuksilla ollessa ärsytti, olivat ne kyselyt, että mitä mieheni nyt tykkää. Hyvänen aika, onneksi oikeat tutut eivät kyselleet niin tyhmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä näin taas unta jossa olin uimahallin pesu- allas- ja saunaosastoihin perustetussa yökerhossa. Valot olivat siis himmennetty, oli lähes pimeää ja uijien ja saunojien joukossa kierteli rokkivaatteisia ja bileasuisia juhlijoita kaljalasit kädessään kaikki sulassa sovussa. Minulla oli päällä jonkinlainen goottiasu ja menin saunaan mustissa sameteissani tupakkaa polttamaan muiden goottien kanssa ja saunassa liityin "Kissat!"-jengiin joka oli jokin helvetin enkelien kaltainen rikollisjärjestö johon en olisi edes halunnut liittyä mutta oli pakko. Tässä "Kissat!"-jengissäni sitten suoritin kaikkia terroritekoja vasten tahtoani ja koetin selviytyä muiden vastaavien ryhmien tappoyrityksistä... Muiden ryhmien nimet olivat myös yhtä tyhmiä tyyliin "Maatuskat!"

      Edellispäivänä olin ihan normaalisti tehnyt ruokaa, lukenut tavallisia blogeja, hoitanut arkiaskareita eikä mikään päivätajunnasta kummunnut varmasti vaikuttanut tuohon uneeni, niin älyvapaa se oli. En tiedä mistä näitä todellakaan tulee :)

      Omat hiusmieltymykset näyttävät vaihtelevan jonkin verran sen mukaan kun ihminen vanhenee. Näinhän se menee monen muunkin asian kanssa, se mikä oli ennen todella tärkeää onkin yhtäkkiä merkityksetöntä.

      Noista hiusväreistä kirjoitankin oman kirjoituksensa, minulla on niistä niin paljon sanottavaa.

      Poista
  11. Mä oon aina haaveillut pitkistä hiuksista, mut mulla on myös aina ollut ohuet, hennot hiukset ja ne nyt vaan on aika onneton hiirenhäntä pitkänä... Nyt tosin oon aatellut että ei se haittaa. Ennenkin naisilla oli pitkät tukat vaikka oli ohuet hiukset ja ne palmikoitiin ja laitettiin nutturalle. Isotädillä oli ohuet, pitkät ja harmaat letit vanhana mammana. Sellaset sitten mulle myös, jos en kerran pitkää, paksua hulmutukkaa koskaan saa. Tai sitten se tiukka nuttura niskaan. Vapaalla sitten hiirenhäntä auki...
    (Lyhyitä hiuksia en vois koskaan pitää, koska mä en kestä käydä kampaajalla...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se hentous haittaa jos hius on hyväkuntoista ja tervettä. Eivät ne ole mitenkään toisensa poissulkevia. Luulen että moni joka ajattelee hentoja hiuksia pitkänä mieltää ne ajatuksen tasolla itse hiuksia näkemättä myös huonokuntoisiksi miten ei ole laita ollenkaan. Mainitulla isoäidilläni on tosiaan ihanat pitkät hiukset mutta ohuethan ne ovat, silti oikein kauniit. Sellaiset eteeriset keijunhiukset. Sellaiset sinullakin varmaan on.

      Poista
    2. Onpa ihana termi, keijunhiukset! Tämä sai mut tosi hyvälle mielelle, kiitos! En oo koskaan osannu ajatella ohuita hiuksiani noin positiivisessa valossa, mutta totta tosiaan, kuka sen sanoo että vaan paksut hiukset voi olla kauniit, asennekysymys!

      Poista
  12. Täällä meillä asuu kyllä kolme naista jotka eivät haluaisi ikinä leikata hiuksiaan... valitettavasti meitä kaikkia on paiskattu ohuella maantienvärisellä kaksihaaroittuvalla tukalla ja vaikka kuinka kasvatamme, eivät ne vaan millään ikinä minnekään takapuolen päälle asti ulotu. Tai jos lapsilla joskus hipookin niin kaksihaaraisten poiston yhteydessä pituus vähenee vääjäämättä niks naks vaan :-( Olen kyllä täysin samaa mieltä pitkätukkaisuuden ihanuudesta niin naisilla kuin miehilläkin. Erityisesti kismittää se että hindumiehet ovat jostain ihan järjenvastaisesta syystä ruvennut inhoamaan pitkiä hiuksia ja pitämään niitä miehille sopimattomina, siitäkin huolimatta, että mytologisissa teksteissä ja kuvissa miehistä miehekkäimmillä on järjestään aina pitkät hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta eihän niissä keijunhiuksissa ole mitään vikaa päinvastoin, minun pitääkin seuraavaan hiuspostaukseen laitella varastoistani kuvia juuri sellaisista ihanista ilmavista hiuksista millaisia monella on. Itse olen noihin kaksihaaraisiin ottanut leväperäisen otteen, leikkaan vain kerran vuodessa.

      Pitkähiuksinen itämainen mies on varmaan kauneinta mitä on.

      Poista
  13. Minä pidän myös pitkistä hiuksista, vaikka ei ne enää kovin pitkät ole, mutta esim. työtovereillani jotka ovat minua nuorempia on paljon lyhyemmät hiukset kuin minulla. Pidän myös nutturoista, monilla on nykyään todella kauniita mehiläispesiä ja sianselkänutturoita. Minulla on suomalaisittain erittäin paksut hiukset jotka kasvavat nopeasti. Siitäkin olen saanut kampaajilta huokailuja, on niin vaikeaa leikata ja hoitaa paksua tukkaa. Ovat tottuneet hentoihin suomalaisiin hiuksiin. Nykyään minulla on onneksi hyvä kampaaja. En koskaan halua ihan lyhyttä tukkaa, aion vanheta keskipitkän tukkani kanssa. Pidän sitä vaikka nutturalla, jos liuhuvat kutrit alkaa häiritä. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! En ollut ajatellut aikaisemmin, että todella pitkiä hiuksia ei enää näe.
    Toinen asia joka minua ärsyttää on, että aina pitäisi olla muuttamassa tyyliään. Miksei saa näyttää samalta vuodesta toiseen jos on tyylinsä löytänyt?

    VastaaPoista
  14. Niin mutta onhan se kyllä melko mahdotontakin kasvattaa tuollaisia tähkäpäähiuksia, kun useimmilla ihmisillä hiukset kasvavat n. 40-80 senttisiksi, tai korkeintaan 90. Itselläni pituus on n. 70 cm, ja onhan ne esim. nutturalla ihan nätit, mutta liikaa vaivaa minunlaiselleni laiskurille. Kun en niille mitään jaksa tai osaa ikinä tehdä, niin suunnitelmissa on leikata kesän loppuun mennessä ihan lyhyeksi ettei tarvitse taas koko talvea kamppailla hankaussähkön kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkissä ja lyhyissä hiuksissa on kyllä molemmissa puolensa, se on aivan totta. Minusta olisi kuitenkin hauska nähdä hieman enemmän pitkiäkin hiuksia, ihan kampausmuodin monimuotoisuuden takia :) Ja nythän kun monet kyllästyvät hiustenkasvatteluun, eivät he koskaan tiedä miten pitkiksi heidän hiuksensa kasvaisivat :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤️