sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joululiinasta sydänkellohame


Otin itseäni aamupäivällä niskasta kiinni ja tartuin joululiinaprojektiin. 

Jostain syystä viimeaikoina on ompeleminen tuntunut todella nihkeältä.
Ei vain ole huvittanut.
Tänäänkin kuten monena muunakin päivänä ja viikkona silmäni
osuivat läpinäkyvään hedelmäpussiin jossa liina on roikkunut iäisyydet
 ja päätin että nyt ei pohdita huvittaako vaan ommellaan vain.

Ostin syksyllä punaisen joululiinan (kirpputorin hintalapussa luki
nimenomaan joululiina vaikka sydämiähän tässä on) ihan siinä tarkoituksissa
 että ompelen siitä kellohameen. Sitten projekti viivästyi kun sopivan leveää
kuminauhaa ei löytynyt yhtään mistään kangaskaupasta.

Lopulta pistäydyin ihan muissa aikeissa askarteluliikkeessä
 ja huomasin siellä tuota kuminauhaa ja nyt kun tosiaan oli
 kaikki tykötarpeetkin, oli aika ryhtyä hommaan.


Nolottaa oikein että lykkäsin tätä niin kauan koska
 tämä oli niin helppo muutaman minuutin juttu.

Taas nähtiin että itse ajatusprosessiin ja jahkailuun tuli investoitua
paljon enemmän energiaa kuin itse työhön. Minulla on taipumusta tähän.

Ensin siis suurin piirtein jonkinkokoinen pala irti pöytäliinan kärjestä. Mielummin liian pieni kuin liian iso.
Sitä voi sitten suurentaa jos jäi liian pieneksi. Sitten vaan ommellaan kuminauha rinkulaksi ja
rinkula kiinni reikään ja sitten siitä tulee hame.


Harmittaa tämä kuvanlaatu mutta ei voi mitään. 


Yritin poseerata luovissa asennoissa että hameen
 muhkeus näkyisi mutta eipä se kunnolla erotu.
Täyskello tuo kuitenkin on ja aika iso.

 Näitä joululiinoja tai ylipäätään pyöreitä liinoja onnistuu
muuten aika usein löytämään kirppiksiltä ja aion niitä kyllä
 enemmänkin ostaa nyt kun tämä kerran näin helppo homma oli.

 Ja jos oikein haluaisi olla pro-jouluihminen tekisi
tämän tietenkin joulukuusenalusliinasta :D


Yksi asia jäi mietityttämään, tuota kuminauhaahan pitää ommellessa
koko ajan samalla venyttää jotta se istuisi leikattuun kankaaseen hyvin.

 Muta kun kuminauhaa venyttää, venyvät ompeleetkin
 ja sitten kun kuminauha palaa lepoasentoonsa jäävät
 ompeleet ärsyttävästi koholle. En ole ollenkaan kokenut
 ompelija, mitä tätä tällaista ehkäistäkseen voisi tehdä?

 Pidentää tikkiä tai onkohan tuossa koneessa joku jousto-ommel?


Tässä vielä loppukevennyksenä vauvasta tällainen rusettikuva. 

Vauvan hiukset ovat niin pitkät että niitä pitää välillä
kammata mitä inhoaa syvästi, siellä kun on takkuja
joiden kiskominen tietenkin nipistää mutta kurkun kun saa
 nenänsä eteen, ei edes huomaa mitä minä siellä turkin
 kimpussa kamman kanssa puuhaan.

 Leikkelin muutamia suortuvia tuolta takapuolesta pois
ja nostin pompulalle nuo päälle putoilevat karvat jossa
 näkisin paremmin leikata, normaalisti siis
en vauvalle kampauksia laita ;)

8 kommenttia:

  1. Oletpa näppärä! Että keksitkin tuommoista. Minä putosin kärryiltä siinä vaiheessa, kun kuminauha ommeltiin rinkulaksi ja rinkula kiinni reikään. :-D

    Toivottavasti nuo ruokaongelmasi ratkeavat. On kyllä hirveän rassaavaa, kun ongelmien aiheuttajaa ei tiedä. Miehellä oli vatsavaivoja vissiin toista vuotta, ja kokeiltiin kaiken jättämistä pois, mutta vaiva ei koskaan oikein selvinnyt. Kai se oli sitten vain mausteinen ruoka.

    Hassu tuo vauva, mutta nyt täytyy hieman nolona kysyä, että mitenkä päin se tuossa kuvassa on? Onko tuo vaaleanpunainen kieli vai mikä? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mahaongelmat jotenkuten kestäisinkin, ne voi jotenkuten pitää piilossa eivätkä kivutkaan niin pahat ole mutta paha piilottaa naamaansa joka sopisi toisinaan sairaalloisen ylipainoisen ihmisen vartalon pariksi, kasvot siis turpoavat jostain ruoasta ja tämä liittyy noihin mahaongelmiin mutta ehkä tämä vielä selviää.

      Nyt kun ajattelen niin eipä tuon vauvan naaman sijainti mikään itsestäänselvyys olekaan, se kun on tuollainen karvamoppi! Vaaleanpunainen osa on lerppakorva ja tuolla mustassa karvoituksessa sitten on silmä ja suu on siellä kurkkua kohden näkymättömissä! ;)

      Poista
  2. Ihan mahtavan kellohameen sait aikaiseksi...joulukuusenalusliinahame...hmmm. vois olla aika pro! Tekisin kuminauhakujan johon sitten pujottaisin kuminauhan, saatais olla aika paljon helpompaa :) Tuttua tuo vatsan kanssa kärvistely, olen testannut kaiken mahdollisen ja mahdottomankin ja aina sama ongelma...käytän vain kaura- ja soijamaitotuotteita olen kasvisyöjä en syö viljaa...(suklaata kylläkin että joku tasapaino säilyy) käytän vaikka mitä terveellisiä juttuja ja silti lopputulos sama. Välillä ketuttaa niin ettei veri kierrä kun tuntuu ihan toivottomalta. Yksi jännä juttu mitä EN ollut kokeillu oli juoda vain puhdistettua vettä...ja ihankuin vatsaoireet helpottaisivat? Erittäin mielenkiintoista? Olispa kiva tietää mitä kaikkea p.tä hanavesi pitääkään sisällään...ihana vauva sulla siellä, eikö sillekin voisi tehdä jouluisen kellohameen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tässä nykyruoassa onkaan kun tuntuu että jokatoisella ihmisellä on jotain mahaongelmia?? Jokin salaliitto hmm... Joskus kun maha on oikein pahalla tuulella sille kelpaa ainoastaan puuro ja velli, litki niitä sitten ja yritä pysyä positiivisena! Itselle soija aiheuttaa aina välillä mahan pahentumista, kannattaa kokeilla niiden poistoa jos auttaisi? Se kun sulaa aika huonosti, varsinkin soijamaito on paha mulle.

      Mitäköhän tuo vauva meinaisi jos tekisin sille sellaisen balettitanssijan tutuntyyppisen hameen, tylliähän mulla olisi kyllä kaapissa jopa valmiina... Luulen että se ehkä pissisi sen päälle hermostuksissaan ja kiljuisi ettei hän mikään barbi ole! Muutaman hauskan kuvan kyllä voisi saada kurkun kanssa harhauttamalla ;)

      Poista
  3. Onpa mainio tuo hamonen, kiitos ohjeesta! Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun poikkesit, ihanaa joulun odotusta sinnekin, siihenhän on enää lyhyt viikko aikaa!

      Poista
  4. Aloittaminen on hankalaa ja vaikeaa, mutta nätti hame tuli ja kyllä siitä hyvän vaikutelman sai.. Naamaturvokseen voi olla aika monia syitä, mutta ellei nilkoissa ole turvotusta, niin nestarijutun voi unohtaa, suolankäyttöhän on aina pahasta samoin kuin vähäinen nesteilykin, joka nestarijutuista kärsivällä turvottaa kyllä. Jos turvotus on pelkästään kasvoissa, eikä mikään lääkitys ole siihen syynä, niin jää vielä purenta. Väärä purenta turvottaa ja sen hoitaminen se vasta turvottaakin:) Keliakia ja laktoosi-intoleranssi ovat kyllä yleistyneet sairaasti ehkä tuon tehokäsittelyn vuoksi, pastoröinti sun muut pakolliset hemogenoinnit :)

    Tuo pikkuinen näytti ihan lelulta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naamaturvotus on tosiaan iso ongelma, minulla on kyllä kilpirauhasvaivaa mutta ei pitäisi siitä johtua. Jokin yhteys jollakin syömällä/juomalla asiaan on sillä silloin kesällä tosiaan kun söin lähes pelkkiä kasviksia, katosi kaikki turvotus ensimmäiseen kertaan vuosikausiin niin etten ollut itseäni peilistä tuntea! Nilkoissa ei turvotusta ole, mikä lienee sitten syy?

      Tuosta laktoosi-intoleranssista, on hauska että pari sukulaistani joilla vaiva on, voivat juoda oireitta käsittelemätöntä tankkimaitoa kun taas kaupan käsitelty maito tulee saman tien ulos... Se on tätä nykyaikaa kun kaikkea luonnollista pitää muokata...

      Hah, hauska juttu, meillä vauvaa kutsutaankin nimenomaan välillä leluksi kun se ei näytä aidolta eläimeltä vaan pikemmin joltain pehmoelukalta ;)

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤️