lauantai 20. lokakuuta 2012

Merry treat ja sieniä


Eilinen perjantai oli hauska mutta iltaa kohden stressaava päivä. 

Olen vierailemassa vanhempieni luona kaukana Helsingistä. 

Pääkaupungin betonin ja metroasemien ankeasta ympäristöstä tänne 
metsäisemmalle seudulle siirtyminen tuntuu hienolta. Helsingissä en luontoa 
näe. Asuinpaikkani lähellä on kyllä kaunis metsäinen lenkkipolku mutta en 
uskalla mennä sinne yksin. Surullinen tosiseikka on se että naisen ei kannata
 liikkua yksin syrjäisillä alueilla pk-seudulla. Tästä voi olla muutakin mieltä 
mutta itse en halua ottaa riskejä Itä-Helsingin suunnassa. 

Niin joudun kärsimään normaalielämässäni mittavista luontovieroitusoireista  
joihin olen välillä pakahtua joten heti tänne tultuani menin suoraa päätä metsään.


Metsässä pidän kaikesta. Pelkästään erilaisten sammalten määrä on valtava. Ne ovat koristeellisia ja hienoja, en malta olla ihailematta niitä. On monia värejä kirkuvanpunaisesta turkoosiin ja erilaisia muotoja. Ja metsän monet tuoksut...

Laitan myös ilahtuneena merkille kaikki erikoisenmuotoiset tai pahkaiset puut.

Esimerkiksi eräs tuttu puu on aivan liikuttava. Puu on ensin kasvanut piikkisuorana noin nelimetriseksi jolloin se on yhtäkkiä päättänyt tehdä valtavan kolmemetrisen mutkan itseensä. Mutkan teko on jatkunut koosta päätellen useita vuosia jonka jälkeen puu on tajunnut että tätä tahtia mutkan paino kaataa koko yksikön. Silloin se onkin alkanut suoristaa itseään mutkasta jälleen piikkisuoraan asentoon. En ymmärrä
 mikä logiikka tässä prosessissa on aikanaan ollut mutta hienosti virhe on havaittu ja korjattu.

Pidän myös todella paljon erilaisista hämähäkeistä. Yleisimmät hämähäkit joita näen ovat tuhkanharmaita tai ruskeita mutta tuurilla syksymetsässä näkee isoja punaisia hämähäkkejä jotka muistuttavat vähän kirsikkaa. On myös ristilukkeja ja siron kauniita hennonvihreitä hämähäkkejä jotka ovat aavistuksen läpikuultavia. Ja usein näkee isompiakin eläimiä. Tällä kertaa pääsin melkein 10 metrin päähän isoja valkohäntäpeuroja.

Siinä sinne tänne milloin mitäkin luontoihmettä ihmetellessäni osuin hyvälle suppilovahveroalueelle. En tiedä mikä siinä sienten poiminnassa on mutta on se vain kivaa. Vähän kuin jonkinlaista aikuisten aarteenetsintää.

Kotona huomasin että hankkimani edullinen G1-poni Merry treat vm. 1984 oli tullut postilaatikkoon joka paransi päivää entisestään. Olen halunnut tämän jouluponin pidempään  kokoelmaani ja nyt sen sitten sain. 


Linssiluteeksihan tämä poni paljastui ja hän sitten vaatimalla 
vaati osallistumista uuden talon töihin. Ilmoitti olevansa vanhanajan työhevonen. 

Noita suppilovahveroita tuli niin paljon että niiden siivoamisessa meni pari tuntia. Pesin sienet ja jaoin ne kahteen osaan. Rikkinäisemmät päätin paistaa kokoon, vievät siten paljon vähemmän tilaa pakkasessa. Sitten sen toisen puolen, ne isoimmat ja ehjimmät päätin kuivata.

Annoin niiden ensin kuivua lakanan päällä josta siirsin ne uunipelleille leivinuunin päälle jälkilämpöön ja tästä vielä siirrän niitä joko uuniin tai kuivuriin tai sitten vain kaapin päälle.


Se stressaava osuus tuli kun sieniä siivotessani käteeni tuli kummallinen sieni joka ei varmasti ollut suppilovahvero. Oma sienituntemukseni rajoittuu siihen että tunnistan kantarellin, suppilovahveron, herkkutatin ja pari muuta. Ajattelen sen niin että minun ei edes tarvitse tunnistaa kaikkia myrkkysieniä  koska kerään vain niitä jotka takuuvarmasti tunnistan.

Mutta sitten tämä.


Minulla oli heti sen pussista käteeni napatessani hämärä muistikuva että on myrkyllinen ja näinhän se on.
Seitikki ja vastamyrkkyä sille ei ole. Nytpä sainkin käydä läpi kaikki suppilovahverot uudelleen ja tällä kertaa poistin kaikki rikkonaiset osat joiden lajista en ollut satavarma. Aiemmin siis hyväksyin rikkonaisetkin suppilot mutta nyt raakkasin ne armotta ylihysteerisenä pois.

Mushroom or doom?

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hei Taika, pahoittelen, etten ole jaksanut flunssalta vastata mitään. Tosin en myöskään osaa auttaa tuon seitikin tunnistamisessa, sillä olen suhtautunut kaikkiin seitikkeihin aina myrkyllisenä ja vältettävänä ryhmänä (mitä ne eivät tietenkään yksiselitteisesti ole). Tässä tapauksessa olisi tietenkin hyvä erottaa lajit toisistaan, jotta ei tarvitsisi jännittää sen pienen palankaan kanssa.
    Itse yritän aina jo metsässä varmistaa, ettei niitä muita pieniä sieniä tule mukaan. En siis sano tätä jälkiviisaasti, vaan juuri samanlaisen kokemuksen kuin kertomasi jälkeen. On aika haljua siivilöidä sieltä sienimeren seasta pois jotain, josta ei voi olla edes varma.

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon vastauksestasi! Tällaiset kokemukset ovat niin ikäviä :/ Yleensä varon todella tarkkaan poimimasta mitään epäilyttävää mutta viimeisiä sieniä poimiessa oli jo hämärää ja silloin varmaan tuon seitikinkin olen mukaan poiminut! Kävin läpi nyt sitten kaikki kuivausta odottelevat sienet ja heitin kaikki irtonaiset kappaleet menemään. Onneksi vaikuttaa olevan hyvä suppisvuosi joten uusia saa. Kiva kun tulit kommentoimaan.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi ❤️