sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kaikenlaista


Ai mikä laiska bloginkirjoittelija olen ollut.

Olen tässä kuukauden aikana jolloin en ole kirjoitellut mitään kuitenkin tehnyt kaikkea josta olisi vaikka voinut kirjoitellakin.

Olen oppinut esimerkiksi hyvän halonhakkuutekniikan. Ennen minulla oli aina suuri riski  kirves-säärikohtaamiselle joka valoi minuun tervettä pelkoa tätä perinnetyötä kohtaan.

Sitten olen käynyt pitkästä aikaa kirpputorilla ja tehnyt kivoja ja tarpeellisia löytöjä.

Ja tein taas itku kurkussa käsitöitä koska vaikka inhoan niitä, tiedän että osaan. Ja sen tiedon takia niitä on pakko tehdä jos jotain tarvitsee. Ja koska olen halunnut lopputulosta tarpeeksi paljon, olen saanut myös haluamani aikaan. Mutta se oli rasittava prosessi.

Maalasin taulunkin oikein pitkästä aikaa ja vaikka sekin oli pitkäpiimäistä koska tekniikkani on tarkka, tuli siitä siten mieluinen että voisin vaikka ripustaa sen seinälle. Ja tajusin että maalattu taulu taitaa olla sarjansa ensimmäinen. Pitää maalata se loppusarja joskus.

Sain selville senkin että jos sisareni koiraa haistelee, se vaipuu maahan selälleen kuin napista painaen näytellen matalinta matoa. Tämä oli huvittava huomio joka naurattaa kovasti. Tuossa vasemmanpuolimmaisessa kuvassa on tämä hauska elukka.
 
Muutenkin lemmikeistä on ollut jatkuvaa iloa. Ne ovat ihania! Marsuni ovat päivieni jatkuva hupi, ei mene päivääkään ettenkö niille nauraisi.

Selvitin myös salaisuuden jonka ehkä kaikki muut pitkähiuksiset naiset tietävät mutta minä en, tosin en aina jaksa pitää siitä kiinni minkä takia nyt mainitut hiukset ovat yhtä rastakimppua. Tiedän että huomenna joudun avaamaan netflixistä joko Gran hotel-sarjan tai jonkin jännän historiadokumentin johon naulitsen silmäni ja koetan unohtaa työn jota käteni samalla suorittavat; kiskovat hiuksia yksi kerrallaan jättimäisestä takusta irti. Tähän menee tunti pari ja tuskaa ja hammastenkiristystä.

Olen myös toisen blogini Tosivanhan puolelle kirjoitellut yhtä tosi raskasta historiajuttua joka on niin raskas että en tiedä haluanko sitä kirjoittaa loppuun saati julkaista.

 Olen oikeasti melkein menettänyt sen takia yöuneni.


seasideplague:

House on Haunted Hill
 Tosielämän kauhut eivät ole näin hullunkurisia.

Ja olen koko kuukauden ajan syönyt aivan kamalaa ruokaa jonka mukainen on olonikin. Olen syönyt niin paljon suklaata enkä tiedä miksi kun en edes niin hirveän paljon pidä suklaasta. Ei se siis pahaa ole mitenkään mutta ei minun sitä varsinaisesti tee useimmin mielikään.

Normaalisti en myöskään melkein ikinä syö vehnää tai leipää. Nyt olen syönyt ja niistä on tullut väsymys ja vatsakipujakin. Silti vain kaikenlaista tällaista olen syönyt, ruokaa joka ei minulle sovi, vaikka tiesin että seurauksia tulisi... Ehkä ensi vuonna minun ei tarvitse haksahtaa "juhlaruokavalioon" vain siksi että niin kuuluu vaan voin entistä kriittisemmin valita sellaista ruokaa joka hyvän maun lisäksi myös tekisi  hyvän olon.

Eipä silti, ruokarintamalla olen tehnyt tosi hyviäkin juttuja. Olen tehnyt nyt monta kertaa juustoa oikealla muotilla enkä vain riiputtamalla massaa sihdissä ja sepä vasta on hyvää ja helppoa. Olen kokeillut erilaisia juustoja ja näistä vähiten pidin uunissa paistetusta munajuustosta. Kyllä se tavallinen maitojuusto on vain parasta.

 Tämä on lähikuva muistaakseni juustosta nro 3. joka kimalteli jouluteemaisesti.

Epäonnistunut ruokakokeilu oli muuten eräs siemenleipä johon tulee pelkästään siemeniä, kananmunaa ja mausteita. Ei ollenkaan viljaa.

Epäonnistus tapahtui kun lisäsin joukkoon kokonaisia hampunsiemeniä joita jauhoin vain aavistuksen ja nyt koko leipä maistuu kuin olisin lisännyt sinne lasinsirpaleita. Epäjauhettu hamppu raapii suuta ja niellessä kurkkua hirveästi mutta en halua heittää ravitsevista aineksista koostuvaa ruokaa pois. Olen siis syönyt sitä silti hämmästellen etten ole jo kuolla kupsahtanut suolistoverenvuotoon.

Sitäpaitsi tämän vaarallisen projektin aikana olen jo oppinut pitämään sirpaleleivästäni. Ehkä ensi kerralla teen samat temput ihan tarkoituksella eikä tällä tavalla ainakaan ole pelkoa että kukaan muukaan sitä leipää söisi.


Tämä siemenleivän valmistuskuva on kauniimpi kuin lopputulos.

Mitäs muuta... Ensimmäinen olento jota tänä vuonna kosketin, oli kuollut ilves. Lähes keskiyöllä, vuoden juuri vaihduttua.

Ilves oli siis samana päivänä tapettu. En ole koskaan ennen nähnyt ilvestä niin läheltä, kerran vain auton ikkunasta. Tuntui samalla hienolta nähdä niin upea olento ja makaaberilta häväistykseltä nähdä se nyljettynä ruumiina riippumassa sen kaunis turkki suolavadissa vieressä.


Kannanharvennusmielessä oli se kaunotar henkensä menettänyt.

Varovaisestihan tämä minulle todettiin koska ei sitä tiedä minkä traagisen itkuraivarin tällainen kasvissyöjähippi voi saada ja siksi pidinkin kasvoni peruslukemilla ja aidosti ihailin kaunista turkkia. Ja todella oikein verrattoman mukavia ihmisiä ovat nämä ilveksenmetsästäjät ja heidän ansiostaan pääsin sitä silittelemään.

Niinpä niin.

Nyt kuitenkin kevättä kohden.

Tiedättekö, löin jo melkein lapun luukulle tämän blogin suhteen ja kirjoitin jo lopetustekstinkin dramaattisella otsikolla "Esiriippu," mutta ehkä on silti vielä joitakin juttuja kerrottavana. Viimeisen vuoden aikana vain on ollut hyvin usein ja toistuvasti sellainen olo että tämä menneisyyden dokumentointiprojekti on tullut päätökseensä.

Jostainhan ne tunteet kertovat. Olen kuitenkin hellämielinen kuoliniskuja suorittamaan joten eläköön leipomo nyt jatkoaikaa ainakin kesään saakka.

18 kommenttia:

  1. Paljon olisi kommentoitavaa, mutta siitä tulisi niin pitkä kommentti, että paneudun vain muutamaan asiaan. Ensinnäkin aivan ihanansuloinen hauveli ja Sinulla hauska minnipaita.

    Metsästyksestä olen samoilla linjoilla kanssasi. Järki kyllä sanoo, että metsästäjät ovat oikeassa, mutta tunne sanoo aivan muuta. Suren kaikkia tapettuja metsän eläimiä ja lintuja.

    Voi kun Sinulla on noita ihania marsuja. Montako on ja ovatko vallan vapaana kodissasi? Onko marsu ns. sisäsiisti?

    Sinulla on kirjoittamisen taito. Saat kaikki asiat tuntumaan niin mielenkiintoisilta. Sanoit, että olet laiska bloginkirjoittaja. No, -hyvää kannattaa odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minulla on nykyään enää neljä. Kaksi on jo lähtenyt parempiin paikkoihin pilven päälle. Noihin marsuihin jää kovasti koukkuun kun ovat niin lutusia ja ihmisrakkaita. Ottaisin mielelläni niitä vaikka kuinka paljon mutta taloudellisesti ne tulevat aika kalliiksi kun joka elukkaan pitää kuitenkin esim. sairastumisen aikana satsata ihan yhtä paljon kuin vaikka koiraan tai isompaan eläimeen kun hoitamattakaan ei voi jättää. Ehkä joskus sitten kun olen rikas :D

      Ja vapaana ovat suurimman osan ajasta vuorotellen kanieni kanssa joita minulla on myös, marsut ovat pääasiassa sisäsiistejä eli käyvät kyllä vessalaatikoissaan, joskus voi tulla jonnekin kyllä joku hätäpapana ;)

      Kiitos taas mieleni piristyksestä. Onni on kun on näin mukavia lukijoita.

      Poista
  2. No höh. En ala mitään, jos Pupuleipomo lopettaa. :-( Vaikka toisaalta kyllä ymmärrän, että kaikella on aikansa.

    Minä aloin syksyllä neuloa villasukkia, elämäni ensimmäisiä. Ostin oikein ihanaa lankaa, ja ajattelin tehdä sukat ystävälle joululahjaksi. Mutta sitten tuli se kantapää. En ymmärtänyt, miten ne silmukat jaetaan ja miten se kohta tulisi neuloa. Ja siihen se sukka sitten jäi. Joulukin tuli ja meni.

    Minä olen myös ollut viimeisen kuukauden tosi surkealla ruokavaliolla, ja liikkumatonkin olen ollut. Nyt olen ajatellut tehdä parannuksen. Täytyy kuitenkin vielä hieman mietiskellä, ennen kuin rupean ideaa toteuttamaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantapäähan minunkin kutomiseni ovat aina jääneet kiinni. Jotenkin kutominen on niin sellaista, matemaattista älyä vaativaa että aivoni eivät sitä ymmärrä. Ihailen sanomattomasti niitä jotka kutovat sukkaparin kudinta vilkaisemattakaan samalla kun katselevat jonkun leffan telkusta... Elokuvan loputtua sukat ovatkin sitten valmiit... Vau mikä taito! :)

      Poista
  3. Et lopeta. Asiasta ei edes keskustella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä tähän nyt sitten sanoisi! Kiitos ruotuun laittamisesta. Otan kommenttisi varmasti ankaraan harkintaan :)

      Poista
  4. Noh, minkälainen se sinun halonhakkaamistekniikkasi oikein sitten on? :D

    VastaaPoista
  5. No, en oikein osaa sitä kuvailla mutta paaaaaljon parempi kuin vanha halonhakkaamistekniikkani :) Joskaan ei puoltakaan niin nopsa kuin sinun halonhakkuutekniikkasi josta näin blogissasi vilauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä. Pääasia onkin se, että se on parempi, kuin aiemmin käytössäsi ollut tekniikka. Vanhaa Neuvostoliittolaista iskulausetta kunnioittaen sanonkin, että "edistystä aina, taka- askelta ei koskaan!" :D

      Poista
    2. Aamen. Kyllä ne neuvostoliittolaiset taisivat jotain sentään tietää :D

      Poista
  6. Älä lopeta! On niin vaivalloista löytää uusia blogeja, joita seurailla, ja vanhoihin kiintyy. Lisäksi voi olla, että bloginpitosi vain odottelee uudenlaista inspiraatiota, joka vie mielesi raikkaille vesille. Joskus kirjoittamisen esteenä voi olla jokin jännä ajatus, joka kirkastuu vasta jonkin ajan kuluttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kiitos Ehtoisa emäntä, mukava kuulla että kaipaamaan jäätäisi. Minua vain itseäni harmittavat sellaiset blogit joita lukee ja sitten jonain päivänä ne eivät enää päivity. Kuluu vuosi jos toinen ja kirjoittelija on hävinnyt kuin tuhkana tuuleen. Nyt kun näitä lopettamisajatuksia on ollut niin koetan näin vähän varoitella etukäteen :) Mutta nyt en ainakaan heti ole stoppia siis laittamassa, vielä löytyy juttuja ja ehkä niitä kirjoitellessa tosiaan se uusi intokin löytyy.

      Poista
  7. Hyvä Taika,

    Erään lukijan harras toivomus: älä lopeta. Tämä sekä sisarblogi ovat kerrassaan mainioita.

    Mutta joka tapauksessa - hyvää alkavaa vuotta ja menestystä kaikkiin pyrintöihisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kauniisti sanottu. Kiitos. Toivon että tuleva vuosi on myös sinun kohdaltasi kaikkea sitä hyvää mitä siltä voisit toivoa.

      Poista
  8. Minäkin toivon, että et lopettaisi kokonaan. Kirjoittele silloin kun hyvälle tuntuu tai perusta uusi blogi tai ota asioihin vähän eri näkökulma, mitä tahansa piristystä toivotkin tähän harrastukseen. Pidän tosi paljon tavastasi kirjoittaa ja tavastasi ajatella asioita, sekä eritoten siitä, että et sorru mihinkään pinnallisuuksiin, jotka nykyisin ovat sitä valtavirtaa kuitenkin. Toki oma paikkansa sellaisellekin. Hyvin kyllä ymmärrän nuo lopetuspohdinnat kun itsekin kirjoittelen, välillä tuntuu, että ei enää ymmärrä itsekään, miksi kirjoittaa koko blogia ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, jossain vaiheessa jokainen blogikirjoittelija miettii lopettamista. Motivaatio katoaa tai henkilökohtaisessa elämässä tapahtuu sellaisia muutoksia ettei enää jää aikaa tai kiinnostusta kirjoittelulle. Monelle seuraamalleni blogille on tullut valitettavasti loppu, onneksi moni on mietintätauon jälkeen jatkanut. Itselläni on vain huono omatunto riiputtaa netissä blogia joka ei päivity. Kiitos mukavasta kommentista :)

      Poista
  9. Hei Taika, olen samaa mieltä muiden kanssa, älä lopeta! En mistään löydä niin jänniä juttuja kuin sinun blogistasi. Mutta ymmärrän kyllä, että joskus vaan täytyy jättää jotkut asiat taakseen. Ehkä jotain muuta teemaa myöhemmin toisenlaisessa blogissa? Ei päivityksiä tarvi olla usein, laatu on tärkeämpää.

    Metsästyksestä en pidä ollenkaan, enkä ymmärrä susien tai ilvesten kaatolupia. Sudet minua aivan erityisesti surettaa. Olen valmis osallistumaan jos järjestetään vetoomus niiden puolesta.

    Hyvää tammikuun jatkoa, odottelen kauheaa kirjoitustasi. Saa nähdä uskallanko sen edes lukea:) Olen aika herkkä kamalille asioille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ihana kohteliaisuus että luonnehdit kirjoitteluani jännäksi! :) Sellaista blogia juuri tahtoisinkin kirjoittaa mutta sitten päädyn juttelemaan vain vanhoista postimyyntiluetteloista tai jostain muusta oikein ummehtuneesta tai hidastempoisesta ;)

      Kiitos tammitoivotteluista, minä toivotan sinulle nyt oikein herttaista helmikuuta!

      Poista

Ilahdun kommentistasi ❤️