maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kurkut kohtaavat - (Kuueläin kurkkumaasta - Kurkkumopo)


Aika epätavalliset treffit, mutta tänään ne tapahtuivat.

 Kurkut kohtasivat ja rullasivat kuin nuoruutensa päivinä. 

Yhdessä. 

Kuin silloin ennen Ahvenanmaalla synnyinkodissaan.
Ennen merimatkaa mantereelle ja eroa jonka molemmat luulivat lopulliseksi. 


Kahdesta kurkkulapsesta, kasvinkumppaneista, toinen päätyi pienen tytön leikkiin.

Tyttö piti siitä hyvää huolta mutta lopulta hän kasvoi aikuiseksi.
Onneksi tuli kuitenkin toinen pieni tyttö joka otti kurkun omakseen.

Kävi samoin, tuokin tyttö kasvoi aikuiseksi ja kurkku,
Eluksi nimetty, siirtyi vielä kerran uudelle, kolmannelle tytölle.
Mutta elun kannalta traagisesti, kävi kuten ennenkin,
kolmas tyttö kasvoi ja Elu unohdettiin. Pois silmistä. Kylmään vajaan. 

Siellä se makasi pimeydessä homeisen nojatuolin päällä läpi talvipakkasten ja kauniiden
kesäpäivien joita se katseli vajan lautojen raoista. Haikeana. Ajatellen nuoruutta saaristossa,
suuren vihreän perheensä kanssa seuranaan vain hiiriä mutta useimmin ilman ketään.

Kului vuosia ja vuosia, niitä kurkku ei huomannutkaan
pölyn laskeutuessa sen silmien päälle niiden loisteen himmetessä. 

Oli enää vain yksinäinen kurkku.


Tänään vajan ovi aukeni ja se keskimmäinen tytöistä
joka oli niin iso että sitä hädin tuskin olisi tunnistanut
vaikkei silmien päällä olisikaan ollut vuosien tomukerrosta,
tuli ja otti kurkun.

 Auringonvalo häikäisi ja kurkun kurkkua kuristi.

Missä hän oli?

Minne hän meni?

Tulisiko nyt vihdoin neljäs tyttö joka ottaisi hänet
omakseen ja vapauttaisi yksinäisyyden vuosista? 


Silloin hän näki sen.

Toisen.

 
Hänet.

Kuin silloin ennen kokoomalinjalla. 

Tyttö kiillotti hänen silmänsä ja hän tiesi näkevänsä oikein.

Eikä millään ollut enää merkitystä, ei yksinäisyyden vuosilla eikä sillä että
neljättä tyttöä ei tullutkaan. Vain sillä että Elu ei enää olisi koskaan yksin. 


Suomalainen Ahvenanmaalla sijaitseva lelutehdas Plasto valmisti näitä muovisia 
potkuleluja alkaen vuodesta 1971. Valmistus jatkui joidenkin, hieman epävarmojen 
lähteiden mukaan vuoteen 1988 saakka mutta Plaston kuvastoissa tuotetta ei ole
 kuitenkaan näkynyt vuoden 1979 jälkeen. 

Kurkkumopona tunnettu muovieläin on oikealta nimeltään Kuueläin Kurkkumaasta 
ja se on melkoisen tunnettu retroesine jolla on monenlaista arvoa. Tunnearvoltaan kurkut
 ovat monelle aikalaislapselle korvaamattomia ja se alkaa näkyä myös hinnoissa. Kallein 
netistä löytämäni kurkku on myyty yli sadalla eurolla.

Luonnollisesti hinta riippuu kunnosta kuten on asian laita minkä tahansa esineen kohdalla.
Kuueläimen tuntosarvet ovat olleet alkujaankin niin ohutta materiaalia että niiden
 puuttuminen ei pahemmin arvoa pudota mutta kokonaan puuttuvat silmät, puuttuva
 ajokapula tai pyörät tai lommot laskevat arvoa muutamiin kymmeniin euroihin
saakka riippuen siitä miten paljon vikoja on yhdessä lelussa.

 ♥ + ♥ = ♥

Toinen näistä kurkuista kuuluu sisarelleni jonka käytöstä se siirtyi lapsena
 minulle ja edelleen pikkusisarellemme. Toisen taas löysin erittäin huokealla
hinnalla kirpputorilta muutama päivä sitten. Löytöjäkin voi siis yhä
tehdä retroesineistä jos on tuuria ja osuu paikalle sopivaan aikaan. 

Mikäli teillä on kotonanne tai varastoissanne kurkkumopoja, pitäkää niistä huoli
 sillä uusia ei tule ja vanhoja on vaikeaa ja hyvinkin kallista saada käsiinsä.
Minun kohdalleni osui nyt onnenkantamoinen. Olen itse kierrellyt kirpputoreja
hyvinkin 15-vuotta niin pääkaupunkiseudulla kuin pikkukaupungeissakin ja en
ole milloinkaan ennen kohdannut myytävänä olevaa kuueläintä.


Kuueläimiä on myyty myös keltaisina ja... Vaaleanpunaisina!

Näistä en ole milloinkaan nähnyt edes kuvaa. Onko kenelläkään
mielikuvaa muista kuueläimistä kuin vihreistä? Olisiko kuvia tai linkkejä? 


"Vihdoin sinä tulit." Sanoi Elu kohdistaen kiinteän katseensa
siihen toiseen. Se toinen vain hymyili ja veikeillen iski hitaasti silmää.

Pitkän hiljaisen hetken jälkeen, kuin yhteisestä päätöksestä kurkut 
kääntyivät kohti laskevan auringon punaa. Rullien kepeä rahina nurmella 
oli kuin hiljaista naurua. Kurkut eivät tienneet tulevasta muuta kuin
yhden asian. 

He kohtaisivat sen yhdessä.


21 kommenttia:

  1. Ihana tarina- ja kyllä, muistan kurkut hyvin, vaikka vähän vanhempi olenkin itse.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kurkut - tosin minun omaani kutsuttiin jostain syystä Kurpitsaksi. Se on kyllä kadonnut ihan kaatikselle oman ja kahden pikkuveljeni käytön jälkeen. Mutta se oli Ihana ja me rakastettiin sitä kaikki! :-) - LeenaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsamopo muuten onkin tämän lelun toinen nimitys. Kyllähän se kieltämättä vähän näyttääkin joltain pitkältä kurpitsalta, vaikka kesäkurpitsalta! ;)

      Poista
  3. Ihania nämä sun jutut :). Nauroin taas ääneen, mutta sillä tavalla ystävällisen liikkuttuneena. Muistan nuo kurkkumopot, vaikka olenkin vähän vanhempi eikä minulla ollut moista kapinetta. Itse tein lattiaharjasta villasukan avulla keppihevosen ja laukkasin ympäri olohuoneen pöytää Arja-tädin laulun tahdissa sukkahousujen haarus polvissa roikkuen :D. Ja turha varmaan mainita, että tuohon aikaan tuolla hevosellani lakaistiin myös lattiaa - siihen aikaan kun kodeissa ei ollut turhia kapineita, kuten useita lattiaharjoja.

    Nykyään tuota vempelettä kutsuttaisiin kyllä avomaankurkkumopoksi - tuo kurkku ei nimittäin taida täyttää kurkulle asetettuja EU-direktiivin mukaisia mittoja...

    Mutta miten onnellinen loppu tarinallasi onkaan. Olet hyvä ihminen kun saatoit nämä kaksi ystävää takaisin yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kertomuksesi keppihevosesta toi mieleeni sen asian että 90-luvulla sisareni aikoihin niitä tekivät kaikki tuntemani pikkutytöt äitiensä avustuksella. Harjanvarresta kyllä ja pääksi sukka johon ommeltiin harja ja naama. Muistan harmitelleeni kun moinen juttu ei tullut silloin mieleen kun olin itse lapsi. Sinä olet ollut siis selvästi innovatiivisempi lapsi kuin minä olin aikoinani.

      Ja olet sitäpaitsi muutenkin oikeassa, kurkkumopoja ei enää tulee kauppoihin koska ne eivät täytä nykyisiä säädöksiä, kurkku keikkaa liian helposti :D

      Poista
  4. OOOh...liikutusta! Tutun näköisiä, olen tainnut itsekin ajelle kurkulla joskusmuinoin :) noistahan vois tehdä animaatio elokuvan, kaikkien aikojen lovestoori <3

    VastaaPoista
  5. Oii kun ihana. Mulla oli hirmu rakas tällanen ja sen nimi oli Moko. Itse asiassa Moko on tälläkin hetkellä varaston ylähyllyllä. Pitääkin kaivaa se esille vaihteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä vain pidä Mokoa kylmävarastossa. Värit haalistuvat! Kiva että hän on vielä tallella :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Niin kyllä minuakin herkisti hiukan kun katselin niiden menoa tuolla ulkona, yhdessä!

      Poista
  7. Ihanaa!! <3 Kurkut löysivät toisensa. Onnellinen loppu. <3

    VastaaPoista
  8. Vai Ahvenanmaalta nuo ihanukset ovat kotoisin, enpä ollutkaan tullut ajatelleeksi. Kuinka tylsää että tällainen luova teollisuus on aika pitkälle karannut kaukomaille! Herttaisesti kerrottu :-D

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Terveisiä vihreille serkuille Helsingistä! Täälläpäin tuolla vihreällä avomaankurkulla, jonka nimi on Okeliini, ajelee tällä hetkellä kolmivuotias poika. Sitä ennen kyytijänä oli hänen siskonsa ja sitä ennen heidän äitinsä. Okeliini on menettänyt silmänsä ja tuntosarvensa, mutta on silti rakas ja arvostettu perheenjäsen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitän terveiset pariskunnalle! Onpa mukava kuulla että serkkuja löytyy Helsingistä kun kovin ovat harvassa nuo kurkkusukulaiset tätä nykyä. Ja että serkulla on vielä mukava lapsikin hänestä huolta pitämässä... Siinä on Okeliinilla hyvä koti vaikka silmäongelmat vaivaavatkin mutta onhan tuossa iässä ihmisilläkin jo kaihia :D

      Poista
  11. Hei, minulla on myynnissä keltainen kuueläin: https://www.tori.fi/uusimaa/Kuuelain_retro_lelu_80_luvulta_65700161.htm?ca=18&w=3&last=1

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi ❤️